Takiainen || Agna

Metsästä löytyy sieltä täältä jyrkkiä ja loivempiakin kallioita. Kalliot ovat vaarallinen paikka, varsinkin sateella. Osa kallioista tulee myös kovin arvaamattomasti vastaan metsässä, joten liikuthan varovaisesti! Varsinkin pohjoisempaan mentäessä kallioita ja kukkuloita alkaa olla yhä enemmän ja enemmän, puhumattakaan maahalkeamista...

Valvoja: Crimson

Takiainen || Agna

ViestiKirjoittaja Janni » 29 Touko 2016, 12:12

Velorina

Juosten kuin tuulispää, askeleet veivät eteenpäin, samalla kun paniikki hakkasi rintaa. Kesäyön pimeys oli ollut oiva aika ravinnon hankimiselle keskellä metsää. Hän oli luulut saavansa saalistaa rauhassa ja huoletta. Oli tyttö siinä onnistunutkin nappaamalla ketun. Tyytyväisinä itseensä hän oli asettunut ruokailemaan, upottanut hampaansa punertavan turkin läpi iholle ja tyydyttänyt janonsa eläimen verellä. Ei pikku otus ollut siitä selvinnyt, mutta parempi niin kuin ihminen. Tosin vampyyri ei ollut niin yksin metsässä kuin oli luullut. Tumma hahmo oli yllättänyt hänet, ampumalla vasaman hartiaan. Kipeäähän se oli tehnyt, mutta ei vampyyriä sillä tavalla tapettu. Kivusta säikähtäen tyttö oli jättänyt saaliinsa, eikä sen suuremmin ollut jäänyt katselemaan kuka tai mikä häntä oli oikein ampunut. Tiheikön rytinästä oli päätelty, että jokin tuli vauhdilla kohti ja kovasta töminästä päätellen vieläpä ratsain.

Joten tässä sitä oltiin tummaviitta hulmuten perässä olkapäätään pidellen, kuin myös hattua, ettei se lentäisi vauhdissa pois päästä. Se oli ollut vain yksi kettu, sekö oli tarpeeksi saada metsästäjä haluamaan vampyyrin hengiltä?! Purren hampaitaan yhteen, tyttö pyrki kiihdyttämään jo entuudestaan ketterää vauhtiaan enemmän, mutta epätasainen maasto tuntui sen estävän. Hän ei myöskään tiennyt minne juoksi, sen verran takana kiitävän ratsukon ilman halki lentävät vasamat pitivät tytön kiireisenä. Vielä ainakaan tuo jahtaaja ei ollut häneen osunut uudemman kerran.

Velorina pian näki edessään korkean kivisen kallion, joka pakotti hänet muuttamaan suuntaa. Kallion vierttä pitkin tyttö yritti löytää piiloa, ehkä jokin luola tai iso halkeama jonka väliin hän mahtuisi, mutta ei. Eikä Velorinan onni tuntunut paranevan siitäkään. Miltei viime tingassa vampyyrityttö huomasi edessään avautuvan kielekkeen, joka todennäköisesti johtaisi pitkään tiputukseen päätellen puunlatvoista, jotka pilkottivat kielekkeen reunan tuolla puolen. Hän joutui pysähtymään ja se maksoi kallista aikaa, joka oli tarpeeksi saada tyttöä jahdannut ahdistamaan tämän nurkkaan.
Nyt paremmin hahmon nähdessään, Velorina nielaisi ja tunsi kehonsa jäykistyvän kauhusta. "E-En ole tehnyt mitään väärää!" Tyttö yritti puhua itseään pois tilanteesta, mutta mieheksi osoittautuut hahmo vain hymähti. Tuo näytti nauttivankin tilanteesta johon oli vampyyrin ahdistanut, sillä ei laukkaissut varsijoustaan uudestaan, osoitti sillä väin tyttöä. "Tulet tekemään ennemin tai myöhemmin." Mies sanoi matalalla äänellään, päättäen laskeutua hevosen selästä.
Velorina irvisti, antaen nyt katseensa etsiä mahdollista pakoreittiä. Metsästäjä sen huomasi ja varsijousi lasahti äänekkäästi, kun se päästi uuden vasaman jännityksestään, joka upposi tytön polven yläpuolelle. Pitkä kivulias kiljaisu tytöltä pääsi, samalla kun tämä valahti alas pidellen nyt polveaan. Vampyyri vuosi kyllä verta, mutta sekään ei ollut tarpeeksi tappamaan häntä, heikensi vain oloa ja antoi hyvän mahdollisuuden miehelle vetää vaarna viittansa suojista.
Janni
 

Re: Takiainen || Agna

ViestiKirjoittaja Agna » 13 Kesä 2016, 19:15

Aberec

Tummat pilvet kehystivät taivaankaistaletta, joka pilkotti puiden lomasta. Metsä oli nielaissut metsästämään lähteneen haltiamiehen kuin pahaisen muurahaisen, mutta mies piti siitä. Rauhasta ja hiljaisuudesta - siitä, että hän oli täysin luontoäidin armoilla, valmiina ottamaan vastaan vain sen minkä tämä hänelle soisi, ja toivottavasti se jokin olisi tänään lihaisaa. Aberec oli täyttänyt lihavarastonsa viimeaikoina lähinnä linnuilla ja jäniksillä, sillä ihmisten ja haltioiden liikehdinnän yleistyttyä kylien ja kaupunkien välillä jokaisen metsästäjän oli juostava syvemmälle metsään löytääkseen haluamansa saaliin. Syvältä metsästä oli hankalaa ja raskasta kantaa kotiin mitään sylikokoista suurempaa, ja vaikka miehellä oli nytkin selässään vanhasta ja parkkiintuneesta kankaasta ommeltu saalissäkki, ei se mahduttanut sisäänsä esimerkiksi peuraa. Vasan se kyllä kantaisi, mutta sellaisen löytäminen oli vaikeaa, ja toisinaan vasan löytäessään ei hellämielinen Aberec hennonnut ampua sitä, varsinkaan jos sen emä oli lähettyvillä. Tänään hänelle kuitenkin kävisi mikä vain, kunhan se mahtuisi säkkiin eikä sisältäisi matoja. Nuorukainen kohensi nuoliviineä selässään. Marjakuusesta tehty taipuisa ja vanttera jousi lepäsi hänen oikeassa kädessään samalla, kun saappaat tallasivat tottuneesti ympäristöä. Jokainen askel osui juuri niille sijoilleen, kuin oli tarkoitus. Juuret ja liukkaat kivet taipuivat haltian kevyiden jalkojen tahtoon ja vuosien metsässä tarpominen teki liikkumisesta sulavaa ja vaivatonta. Askel oli pitkä ja vauhdikas ja nuori mies tarkkaili maailmaa vaaleiden hiustensa lomasta. Lyhyimmät suortuvat oli kiinnitetty niskaan kiinnikkeen avulla, sillä silmille valuessaan ne haittasivat näkemistä. Välillä katse silmäsi tuimasti taivasta, sillä mies pelkäsi, että sieltä lankeaisi hänen päälleen sade.

Vei joitain tunteja saada hyvälle kantamamatkalle kaksi jänistä ja pullea fasaani. Ne löysivät paikkansa Aberin säkistä, eikä ammuttuja nuolia tuhlattu, vaan ne kerättiin takaisin, pyyhkäistiin taskuun taiteltuun riepuun ja sujautettiin takaisin viineen. Nuolten sulat olivat harmaanruskeita, siis mahdollisimman huomiotaherättämättömiä ja maastonvärisiä, joskin nuolten varsi oli melko tummaa puuta. Haltia heilautti säkin olalleen; se oli kiinnitetty hänen rintakehänsä päältä kuin vyö, ja nuoliviine myötäili säkkiä sen vieressä. Äkillinen oksien rahina ja kahina sai nuorukaisen kuitenkin yhtäkkiä varuilleen ja hän pyörähti istumaan paksua havupuuta vasten niin, että ääni jäi hänen selkänsä taakse. Ihmisiäkö? Lehdekkäät ja vehreät pensaat tarjosivat hyvän kurkistelusuojan äänen suuntaan niin, ettei saapuja ainakaan heti huomaisi haltiaa. Mies arpoi hetken pysyisikö valmiina karkaamiseen vai taisteluun, ja päätti sitten vetää nuolen viinestä. Hän asetti sen lepäämään jousta pitelevän käden päälle, muttei jännittänyt lankaa.

Tulija ei kuitenkaan huomannut vihreisiin vaatteisiin pukeutunutta nuorta haltiaa, vaan paineli kymmenisen metrin päästä hyvää vauhtia ohi hattuunsa ja viittaansa kietoutuneena. Heti perässä seurasi ratsailla toinen, vantterampi ja aggressiivisempi olento, mies, ihminen. Ensimmäisestä Aberec ei voinut olla varma - joko nainen tai nuorempi henkilö - mutta asetelma näytti kyseenalaiselta yhtä kaikki. Jahtaava yksilö huusi kirojaan pakenevan perään ja varsijousen nasahdukset keskeyttivät välillä metsässä muuten vallinneen hiljaisuuden. Varsijousi on hankala ase käyttää metsästäessä, Aber ajatteli kulmat kurtistettuina. Sen lataaminen vie aivan liikaa aikaa. Varsijousta käyttävän miehen täytyi olla lihaksikas, sillä lataaminen ei hidastanut häntä siitäkään huolimatta, että hän istui hevosen selässä. Niin nopeaa lataaminen ei ollut, etteikö pakenija olisi saanut aina reippaasti etumatkaa kun mies joutui hidastamaan hevostaan saadakseen kammettua uuden vasaman jouselleen. Aberec huomasi seuraavansa ratsukkoa nähdäkseen, mihin tilanne oli eskaloitumassa. Hän ei pitänyt näkemästään, ja ihmiset olivat tunnetusti liian hätäisiä tuomitsemaan jahtaamiaan henkilöitä. Lisäksi pakenija oli ollut varsin nopea, mikä saattaisi tarkoittaa, että hän oli ollut haltia.

Takaa-ajoleikki jatkui kohti kalliota, joka ei voinut sijaita kuin kilometrin etäisyydellä heistä kolmesta, sillä Aber oli huomannut sen välillä siintävän vierellään kävellessään metsässä. Hän tunsi tämän kallion, se sisälsi monia käytäviä ja pystysuoria seinämiä, mutta myös äkkijyrkkiä tiputuksia. Haltia huomasi jo kaukaa takaa-ajettavan juoksevan kohti kahden kallioseinämän tukkimaa reittiä, josta ainoa matka eteenpäin johtaisi kielekkeelle. Siispä hänen oli käytettävä kiertoreittiä päästäkseen samaan paikkaan, mutta hieman ylemmälle, toisen kallioseinämän kapealle tasanteelle. Se onnistui kallioseinämässä olevasta käytävästä, johon tosin oli kammettava itsensä puun oksalla seisten. Jousi oli jo löytänyt tiensä miehen olalle viinen ja saalissäkin seuraksi, jotta kiipeäminen olisi helpompaa. Mies veti henkeä ja rutisti itsensä sisään kalliokolosta, ja heti sisäänkäynnin jälkeen käytävä muuttui helppokulkuisemmaksi. Jalkajousen nasahdus kuului käytävään asti ja se kannusti haltiaa juoksemaan eteenpäin nopeammin. Kivinen käytävä oli pimeä, kylmä ja kostea, mutta käytävän päässä siintävä valo ohjasi metsästäjän oikeaan suuntaan samalla kun hän etsi käsillään tukea seinämistä. Aberec kuuli takaa-ajettavan äänen ja tunnisti sen naisen ääneksi. Hän saapui ulkoilmaan hieman parivaljakon oikealle puolelle kymmenen jalkaa heidän yläpuolelleen, kapealle kalliotasanteelle, juuri parahiksi todistaakseen kuinka jalkajousen vasama osui tytön jalkaan ja sai tämän kiljumaan kivusta. Äkillisestä tilanteesta hämmentyneenä nuorukainen tapaili jousen pois olaltaan ja veti nuolen viinestä. Hänen kämmenensä olivat kallioseinämien kosteudesta liukkaat, mutta ote nuolesta oli varma. Mies oli hylännyt nyt jalkajousensa ja lähestyi jonkin lähitappeluaseen, luultavasti puukon kanssa maahan valahtanutta tyttöä. Haltia päästi suustaan napakan älähdyksen pysäyttääkseen miehen, ja kuten toivottua, mies oli hämmentynyt siitä, että heidän seurassaan oli kolmaskin osapuoli. Tuo kääntyminen ja seisahtuminen tarjosi haltialle suoran ampumalinjan asetta pitelevään käteen, ja ennenkuin ohikiitävä hetki oli ohi, oli haltian harmaasulkainen nuoli lävistänyt olkavarren ja saanut miehen kierähtämään kyljelleen kivusta huutaen. Tuntematta epäilystä Aberec veti toisen nuolen viinestään, jännitti jousen korvansa viereen ja kuunteli kuinka humahduksen saattelema nuoli lävisti miehen selän ja jätti tämän makaamaan maahan. Miehen suusta kuulunut korahdus saattoi kieliä kuolemasta, mutta haltia ei voinut olla asiasta vielä varma. Hän vilkaisi maahan kumoutunutta, haavoittunutta pakenijaa ja päätti sitten, ettei tämä ollut vaarallinen. Jousi palasi takaisin olalle jotta haltia sai ripustauduttua kielekkeen reunalle käsiensä varaan, mistä hän pystyi tiputtautumaan helpommin maahan. Kierähdyksen kautta hän nousi jaloilleen ja suuntasi ensimmäisenä viittaan ja huppuun sonnustautuneen varsijousimiehen luo. Veren hajusta vauhkoontunut hevonen oli jo jättänyt heidät ja laukannut tiehensä, ja sen ratsastajan vaatteiden selkämys oli punainen ja märkä. Haltia painoi vakavana saappaansa nuolen viereen miehen selän päälle ja nykäisi sen irti selkänahasta. Käteen osunut nuoli oli tuhoutunut miehen kaatuessa, joten se sai jäädä niille sijoilleen. Aberec ei pyyhkinyt nuolta vielä siltä varalta, että miehen jahtaama tyttö aiheuttaisi hänelle hankaluuksia. Sen sijaan hän käänsi ihmisen ympäri. Raollaan olevat, sameat silmät eivät vielä itsessään taanneet kuolemaa, joten Aber kokeili kämmenselällään vieläkö mies hengitti. Niin ei ollut. Hieman epäuskoisena ja pettyneenä tapahtuneeseen haltia peitti miehen silmät tämän hupulla ja suoristautui sitten. Hänen ei olisi tarvinnut sekaantua tällaiseen, mutta hänen oikeudentajunsa ei antanut tämäntapaisten vääryyksien tapahtua. Hän ei ollut sanonut pelastetulleen vielä mitään, mutta mitatessaan häntä nyt katseellaan mies pystyi todeta, että tämä oli vielä lapsi. Ehkä viisitoistakesäinen. Tytön kasvot olivat piilossa hatun varjossa, joten haltian oli tultava lähemmäksi - nuoli yhä varmassa puristuksessaan.
"Oletko tajuissasi? Pystytkö puhumaan?" hän kysyi kyykistyessään varovasti noin metrin päähän tytöstä, silmät tällä hetkellä polven alla törröttävään vasamaan kiinnittyneenä. Hirveän ja kivuliaan näköinen haava. Mahtaisiko raukka enää koskaan kävellä? Pitäisikö hänen kantaa tyttö pois metsästä?
"Miksi hän jahtasi sinua?" Aberec kysyi ja vilkaisi sitten tytön kasvoja. Tavoittaessaan tytön katseen nuorukainen epäröi ensin hetken tulkiten näkemäänsä ja kavahti sitten pystyyn. Hän oli melko varma siitä, että tunnisti tuollaiset silmät ja kalpean ihon. Vampyyri? Se olisi selittänyt tytön nopean liikkumisen. Aber kääntyi sydän pamppaillen ympäri ja hoksasi sitten kuolleen miehen nyrkkiin puristuneen vaarnan, mikä osoitti hänen epäilyksensä oikeaksi. Haltia jäi seisomaan niille sijoilleen, sillä ei tiennyt, miten olisi reagoinut.
"Mitä sinä olet tehnyt?" hän kysyi puoliksi itseltään ja puoliksi tytöltä, pohtien nyt oliko hän pahentanut tilannetta vai helpottanut sitä, ja toisaalta hän halusi myös tietää, mikä oli ajanut vampyyrinmetsästäjän tämän yksilön kintereille.

//HUH! Vihdoin täällä, ja kylläpäs olin kaivannut tällä jätkällä pelaamista :D <3
"Minä osaan muuten puhua haltiakieltä", Pulla sanoi ja asettui lauluasentoon. "Päivää, kiitos, huomenta, olet karvainen lohkoperuna."

Loryen 1/2
Aberec 0/2
Fred 0/2
Eugene 0/2
Jerrell 0/2
Hiroi 0/2
Aphaderuiondur 0/2
Pulla 0/2
Arasinya 2/2
Levo 2/2

Miten olisi kuutamokävely?
Avatar
Agna
Hovinarri
 
Viestit: 2573
Liittynyt: 06 Kesä 2008, 11:32
Paikkakunta: Kaukainen kuningaskunta

Re: Takiainen || Agna

ViestiKirjoittaja Janni » 13 Kesä 2016, 19:55

Velorina

Täristen kivun ja paniikin takia, Velorina tuijotti lähestyvää tuhoaan suoraan silmiin. Se raskas ja ahdistava tilanne sai kuitenkin yllättäen käänteen, kun jostain korkealta kajahti älähdys. Siinä missä metsästäjä, käänsi myös vampyyrityttö katseensa äänen suuntaan. Ilman halki sujahti jotain, jonka perään kuului miehen tuskaisa parahdus. Tyttö käänsi säpsähtäen katseensa mieheen, jonka hartiasta sojotti nuoli. Tuon vääntelehtiessä kivuissaan, suhahti toinnekin nuoli ja lävisti miehen selän. Velorina ei tiennyt täytyikö hänen huokaista helpotuksesta vai pelätä enemmän. Nähdessään liikettä kallien seinämällä, tyttö yritti kömpiä kauemmaksi, kuin muka pääsisi vielä pakoon, mutta jalkaa vihlaisi pahasti. Yhtä tyhjän kanssa.

Edelleen täristen Velorina tuijotti kaatuneen mihen luo astelevaa hahmoa. Hän ei uskaltanut sanoa mitään, vaikka tuo vihreäpukeinen, metästäjä ilmeisesti jousesta päätellen, ei vielä ainakaan tehnyt mitään uhkaavia liikkeitä tai eleitä hänen suuntaansa. Mitä pidempää paniikissa oleva tyttö paikalle ilmaantunutta hahmoa katsoi, tajusi hän tuon olevan mies ja ilmeisesti haltia. Velorina halasi itseään lohdunhakuisesti, yrittäen tasata kiihtynyttä hengitystään. Olkaankin tuntui kivistävän, ai niin, se vasama mikä oli hänet yllättänyt ensimmäisenä.
Lopulta haltiamies kävi kääntymään hänen puoleensa. Se jännitys ja paniikki kävi siinä samassa yltymään takaisin, kun tuo kyykistyi katsomaan häntä paremmin, udellen samalla oliko hän edelleen tajuissaan. Velorina ei pystynyt vastaamaan, vaikka olisi halunnut. Mies yritti vielä kysyä miksi metsästäjä oli häntä jahdannut, mutta jokin tuntui yllättävän miehen, kun vampyyrityttö viimein uskalsi kurkistaa hattunsa lierin alta miestä silmiin. Tuo kavahti pystyyn ja Velorina ei voinut muuta kuin kirota milessään.
"Mih..." Vampyyri yritti saada sanaa suustaan, kun toinen kävi kysymään mitä hän oli tehnyt. "Miksi... Miksi kaikki pi-pitävät minua tappajana?" Tyttö nyt parahti itkuun, paniikin lopulta purkautuessa. "En tehnyt mitää väärää!"

//Nonniiih :D //
Viimeksi muokannut Janni päivämäärä 13 Kesä 2016, 21:22, muokattu yhteensä 1 kerran
Janni
 

Re: Takiainen || Agna

ViestiKirjoittaja Agna » 13 Kesä 2016, 21:20

Aberec

Viittaan kietoutunut, haavoittunut vampyyri näytti tärisevän. Lierikkään hatun alta pilkistivät punaiset hiukset ja kuunkalpea iho, joita haltia nyt mittasi katseellaan tarkkaan. Tyttö näytti loukkaantuneelta Aberecin sanoista, ja aukaisi sitten suunsa vaikkei vastannutkaan varsinaisesti haltian kysymykseen. Kun tytön ääni murtui ja kyyneleet tulvahtivat tämän silmiin, mies sulloi hämmentyneenä nuolen viineensä ja unohti siinä tilanteessa putsatakin sen. Hän ei tiennyt mitä sanoa vaan otti askeleen lähemmäksi ja kyykistyi uudelleen. Vampyyri näytti nyt vielä enemmän lapselta itkiessään, ja se sai haltian unohtamaan lajin mahdollisen vaarallisuuden.
"Älähän itke nyt", Aber yritti lohduttaa selvästi pelokasta punahiusta ja ojensi kätensä kohti tyttöä vain vetääkseen sen sitten pois, kun ei tiennyt, mihin olisi uskaltanut koskea. Eikä hän edes tiennyt, halusiko haavoittunut mitään kosketuskontaktia. Haltia otti yhden kyykkyaskeleen lähemmäksi.
"Haluan vain tietää, miksi hän halusi tappaa sinut", Aberec avasi sitten tarkoitusperäänsä vaikka olikin edelleen hieman kylmissään ihmisen tappamisesta. Tällaiset tapaukset yleensä tutkittiin perin pohjin, ja haltiat olivat ensimmäisiä joita syytettiin, kun nuolten jättämät haavat löytyivät. Aber tutki katseellaan tyttöä selvittääkseen oliko hän saanut osumaa muuallekin, ja löysi verestä kastuneen hartian.
"Saatko henkeä?" Aber kysyi tytön nyyhkytyksien lomasta ja yritti sitten tunnustella taskujaan löytääkseen jotain puhdasta. Yhdessä taskussa oli verinen liina - se ei kävisi. Toisen taskun liina oli käyttämätön joten haltia veti sen ulos ja tarjosi sitä murheen murtamalle, jotta tämä voisi kuivata kyyneleensä tai vain puristaa jotain.
"Kas tässä, koita rauhoittua. Ei ole hätää. En halua vahingoittaa sinua. Tiedäthän, säikähdin vain, sillä kaltaisesi tappavat joskus minunlaisiani pysyäkseen hengissä. Niin kuin hekin", Aber jatkoi ja vilkaisi sitten ihmistä, jonka kuollut ruho yhä puristi vaarnaa kylmettyvässä kädessään. Entä, jos hän ei olisi tappanut? Jos hän piti haltioita ystävinään? Nuorukaisen mahassa muljahti. Hän laski liinaa ojentaneen kätensä maahan ja yritti hengittää syvään. Jossittelu ei auttanut. Hän ei ollut ehtinyt kuulla metsästäjää, sillä oli niin kovasti halunnut pelastaa tytön. Ja niinhän hän oli tehnytkin, vai oliko? Voisivatko vampyyrit kuolla verenhukkaan vuotamalla? Vai kuolisivatko he kummatkin yrittäessään ulos metsästä, sikäli mikäli tyttö haluaisi lähteä hänen mukaansa?

Siinä samassa kielekkeen yläpuolelta kuului matala kumahdus. Sitä seurasi mahtipontinen jyrinä, joka sai haltian vilkaisemaan taivaalle. Samassa vesipisara tavoitti hänen nenänpäänsä ja iskeytyi sitä vasten saaden miehen hieraisemaan kasvojaan harmistuneena. Alkoi sataa. Se tekisi liikkumisesta vielä vaikeampaa. Ja kylmempää.
"Sattuuko sinuun kovasti?" hän ymmärsi sitten kysyä tytöltä ja yritti nähdä paremmin jalkaan uponneen vasaman linjaa. Hartian vasamaa hän ei nähnyt, tai sitten se oli selkäpuolella. Haltia uskaltautui ottamaan jälleen yhden kyykkyaskeleen lähemmäksi ajatellen, ettei tyttö ehkä lähtisi karkuun.
"Haluatko... Pitäisikö minun yrittää irrottaa se?" Aberec kysyi hämillään ja pohti, kestäisikö tyttö sellaista kipua. Toisaalta hänen ulkonäkönsä saattoi hämätä haltiaa - eihän hän välttämättä mikään lapsi ollut. Vampyyreilla oli kai tapana lakata ikääntymästä jossain vaiheessa elämäänsä, mutta haltia ei tiennyt, miten se toimi. Kuitenkin lapsenomaiset piirteet ja nuori ääni saivat haltian tahtomattaankin ajattelemaan, että hän oli tekemisissä lapsen kanssa, ja se määritteli hänen käyttäytymisensä. Aberec nosti katseensa vampyyrin kasvojen tasalle ja seurasi, olisiko tämä rauhoittunut hieman.
"Minä osaan muuten puhua haltiakieltä", Pulla sanoi ja asettui lauluasentoon. "Päivää, kiitos, huomenta, olet karvainen lohkoperuna."

Loryen 1/2
Aberec 0/2
Fred 0/2
Eugene 0/2
Jerrell 0/2
Hiroi 0/2
Aphaderuiondur 0/2
Pulla 0/2
Arasinya 2/2
Levo 2/2

Miten olisi kuutamokävely?
Avatar
Agna
Hovinarri
 
Viestit: 2573
Liittynyt: 06 Kesä 2008, 11:32
Paikkakunta: Kaukainen kuningaskunta

Re: Takiainen || Agna

ViestiKirjoittaja Janni » 13 Kesä 2016, 22:07

Velotina

Ei hän halunnut itkeä kuin jokin pikkulapsi, mutta se tuntui vain nyt kumpuavan sisältä väkisin ulos. Hartiaa ja ja jalkaa sattui ja nyt hänen pelastajansa pelkäsi häntä, kun oli mennyt pistämään vampyyrin piirteet merkille. Mies kuitenkin yritti lohdutella tyttöä, mutta eiväthän pelkät sanat saaneet vampyyriä lopettamaan. Kyllä Velorina yritti, mutta onnistui vain nyyhkyttämään ja haukkomaan katkonaista henkeään, joka oli varsin hankalaa kaiken sen kivun kanssa.
"Minä vain... tapoin ketun. Ja hän yllätti minut juomasta sen verta..." Velorina selitti, kun kysymystä oli avattu hänelle tarkemmin. "H-Hän sanoi, että tekisin jotain pahaa ennemin tai... myöhemmin." Vampyyri lisäsi nyyhkytyksensä keskeltä.
Hiljainen inahdus häneltä pääsi, kun hengen saannista udeltiin. Kyllä hän kai henkeä sai, vaikka se varsin hankalaa oli.

Lopulta mies tarjosi hänelle liinaa, jonka tyttö otti käteensä ja tuijotti sitä hetken. Yrittäen rauhoittua niin kuin toinen oli pyytänyt. Liina painettiin toista silmää vasten, jolla yritettiin pyyhkiä vetistynyttä näköä kuivaksi. "Mm... Kai olen jo tottunut." Tyttö sanoi hiljaa miehen huomauttaessa säikähtäneensä vain hyvästä syytä, olivathan suurinosa vampyyreistä vaaralisia. Tosin oliko hän tottunut? Juurihan hän oli purskahtanut itkuun, juuri siistä syystä että kaikki pitivät häntä tappajana. Ehkä hän paniikissa liioitteli asioita.

Taivaalta kuuluva jyrähdys, sai Velorinan säpsähtämään ja katsahtamaan pimeälle taivaalle. Liike vihlaisi olkaa, jonka selän puolelta vasama oli sen lävistänyt ja katkennutkin sen takaa ajon tiimellyksessä. "Sattuu." Tyttö vastasi miehelle totuuden mukaisesti, kuulostaen varsin lapsekkaalta, mutta tässä tilanteessa tyttö ei enää jaksanut välittää.
"P-Pitää ne saada kai irti." Velorina vielä myönsi toisen pohtiessa mitä vasamille täytyisi tehdä. Vampyyrityttö oli nyt selvästi paljon rauhallisempi, mitä nyt niiskutteli vähän väliä. Tyttö huomasi sen itsekin, kun tunnisti veren raa'an hajun ilmassa, se ei onneksi nostattanut hänen janoaan, olihan hän ennättänyt ruokailla sen ketun verellä. Tosin jos hän kovin heikkoon tilaan joutuisi, saattaisi se jano yllättääkin.
Janni
 

Re: Takiainen || Agna

ViestiKirjoittaja Agna » 15 Kesä 2016, 19:07

Aberec

Vihdoin vampyyrityttö sai vavahtelultaan ja nyyhkytykseltään aukaistua suunsa ja raotettua ainakin hieman sitä taustatarinaa, joka oli ajanut metsästäjän hänen peräänsä. Tai oikeastaan ei. Tyttö kertoi vain metsästäneensä itse kettua, ja ruokaillessaan sen verellä mies oli yllättänyt hänet. Aber tunsi jonkinlaisen kiven vierähtävän puolittain pois sydämeltään. Mies siis oli syyllinen. Tyttö ei ole tehnyt mitään pahaa. Aberec koitti olla lisäämättä ajatustensa perään sanaa "vielä", ja nyökkäsi tyytyväisenä kun tyttö tarttui hänelle tarjottuun liinaan. Tyttö totesi surkeana olevansa tottunut tällaiseen kohteluun, ja se sai haltian harmistuneeksi. Hän ei ollut tarkoittanut loukata. Mutta jos hän olisi tullut esittelemään itsensä vampyyrinmetsästäjänä, eikö tyttö itse olisi silloin säikähtänyt? Varmasti olisi. Kylmät sadepiskot putoilivat haltian päähän, mutta tahti oli vielä melko harva. Pisarat jäivät kimaltelemaan heidän vaatteisiinsa ja miehen hiuksiin kuin pienet helmet, ja osat hajosivat kopsahtaen kovempiin materiaaleihin jättäen jälkeensä vain tummemman läiskän.

Tyttö ei tuhlannut voimiaan valehdellakseen voinnistaan vaan kertoi suoraan, että tunsi kovaa kipua. Hän myös myöntyi ajatukseen vasamien irrottamisesta - ja samalla haltialle myös selvisi, että vasamia oli yhä paikallaan kaksi. Selässäkin sijaitsisi siis yksi. Aberec painoi varovaisesti mutta lohdullisesti kätensä vampyyrin terveelle hartialle, ja yritti sitten tavoittaa tämän katseen.
"Kuulehan; tämä tulee ottamaan kipeää. Sinun täytyy olla nyt urhea. Yritä olla huutamatta, vaikka tunnetkin kipua, sillä voi olla ettemme ole täällä kahden. Ihmiset liikkuvat metsässä alituiseen, ja vaikkeivät he tunnistaisi sinua vampyyriksi, he näkevät kyllä heti, mikä minä olen", Aberec ohjeisti. Ja se saa heidät ehkä haluamaan sinunkin kuolemaasi. Vaikka hänen pitkät hiuksensa valuivatkin aika ajoin korvien suojaksi, olivat ne sen verran pitkät, että tarkempi tarkastelu paljasti hänet haltiaksi. Lisäksi hänen vaatetuksensa suorastaan huusi, ettei hän ollut ihminen. "Pyöritä vaikka liinasta pallo ja pure sitä, jos sinusta tuntuu, ettet voi olla pitämättä meteliä. Mutta älä - luoja paratkoon - sitten tukehdu siihen."

Aberec nosti kätensä tytön hartialta ja päätti, että jalkaan uponnut vasama irrotettaisiin ensin. Hän kierähti selin tyttöön ja joutui hieman epäkohteliaasti istumaan puolittain hänen syliinsä reiden päälle, jotta jalka pysyisi paikallaan kivusta huolimatta. Anteeksipyynnön siivittämänä hän laski vasemman kätensä vampyyrin säärelle polven alapuolelle pitääkseen myös sen paikallaan. Vasama oli nyt hänen kätensä ja jalkojensa välissä, ja oikea kämmen kiertyi väkevästi jalan lävistäneen puuvarren läpi. Tästä ei saisi aiheutua nykäyksiä. Vasama olisi saatava mahdollisimman suorana ulos jalasta.
"Pidä kiinni jostain, niin se on helpompaa. Ole vahva. Vedän nyt. Yksi, kaksi..." ja kolmannella hän veti. Linja oli oikea, kuten haltia oli arvellut, ja vasama liukui melko helposti ulos jalasta. Tytön pitämän äänen perusteella kipu ei kuitenkaan ollut vähäistä, ja oli hyvin mahdollista, että jalan lihas oli pahasti repeillyt. Pitkähiuksinen haltia nousi pois tytön jalan päältä, ja kohdasta, jossa vasama oli levännyt, pulppusi nyt verta. Haltia hypähti kohti vampyyrinmetsästäjän ruumista, ja parilla ripeällä ravistuksella hän oli irrottanut tämän päältä viitan, jota sade oli nyt hieman kastellut. Hän otti viinestään nuolen ja halkaisi sen terävällä kärjellä kankaan reunaan viiltoja. Viillot hän repi pitkin pituuttaan läpi koko viitan, jotta sai pitkiä kangassuikaleita, joita käyttää siteinä. Haltia palasi surkuisan, kipeän tytön luo ja polvistui tämän jalan ääreen.
"Sinä pärjäsit hyvin. Ei hätää", Aber sanoi rohkaisevasti samalla kun pyöritti yhdestä kangassuikaleesta mytyn vasaman jättämää koloa vasten ja kieritti sitten toisen suikaleen mytyn ja jalan ympärille tehdäkseen siteen, joka estäisi verenvuotoa. Kangas oli tukevaa ja hän sai sen sidottua polven ympärille niin, että tytön olisi luultavasti vaikeaa taittaa polveaan. Se oli kuitenkin ainoa vaihtoehto, mikäli verenvuoto haluttiin tyrehdyttää.

Nyt kun polvenalus oli paikattu, olisi haltian tutkittava tytön selkä. Hän ohjeisti vampyyria nojaamaan hieman alaspäin, jotta näkisi selkään. Tämä tulisikin olemaan vaikeampi tapaus, sillä vasamasta ei suinkaan ollut jäljellä koko vartta, vaan osa siitä oli katkennut, ja vaatteet yrittivät peittää alleen vähänkin varren, mikä vasamasta oli tavattavissa. Haltia kurtisti kulmiaan ja nosti sitten tytön viitan pois tieltä tämän niskaan. Ehkä tyttö voisi puristaa sitä välttääkseen kipua. Hän olisi käskenyt tyttöä ottamaan päältään pois myös takin, mikäli se ei olisi vaatinut vääntäytymistä asentoon, mikä luultavasti olisi ollut vasaman aiheuttaman kivun tähden mahdotonta.
"Älä nyt anna minulle teloitusrangaistusta, mutta minun on välttämätöntä rikkoa tätä takkiasi hieman lisää", Aber sanoi ja ratkoi sitten saman nuolen kärjellä tytön takin selkämyksestä hieman lisää kangasta vasaman ympäriltä, jotta varsi tulisi paremmin näkyviin. Joutuisihan hän kuitenkin paikkaamaan takin vasaman tekemän reiän takia. Haltia tarkkaili osumakohtaa.
"Olet onnekas, tiedätkös", hän yritti kuulostaa lohdulliselta. "Jos hän olisi osunut alemmaksi, se olisi voinut puhkaista keuhkosi. Nyt se on kuitenkin lihasta. Lihas paranee." Aber ei tiennyt, oliko se valhe vai ei. Hän kuitenkin toivoi sen lohduttavan tyttöä. Hän kietoi vasemman kätensä tytön hartioiden ympäri ja tuki sitten vasemman kätensä kämmenellä olkapäätä, jonka takaa oli vasamaa vetämässä. Samalla hän yritti pitää tyttöä kumarassa.
"Kas niin. Asento on vähän epämukava, tiedän sen. Olen pahoillani. Mutta tämä on ainoa keino pitää sinut paikallasi", Aber pohjusti ja tarttui sitten vasamaan sillä kämmenmitallaan, minkä vain sai kiedottua lyhyen varren ympärille. Tällä kertaa suunnan arviointi oli mahdotonta, sillä hänen olisi tyydyttävä siihen ainoaan linjaan, minkä lyhyt varsi tarjosi. Muuten hän ei saisi vasamaa kiskottua ollenkaan.
Tälläkertaa lähtölaskennan jälkeen suoritettu nykäys ei välittömästi irrottanut vasamaa. Haltia irvisti pahoillaan ja nykäisi välittömästi uudelleen tytön äänen rankaisemana. Olen pahoillani. Vasama irtosi, Aber pudotti sen maahan ja painoi sitten vampyyrinveren tahriman kätensä tytön suun eteen vaimentaakseen tämän äänen, oli se kuinka kovaa tai vähäistä tahansa.
"Shh, shh, se on ohi", hän kannusti ja tunsi takinpieluksensa kastuvan verestä, jota haavasta vuosi. Tytön kasvot tuntuivat kosteilta, joko kyyneleistä tai sateesta, tai sitten kummastakin. Kun Aber oli varma ettei vampyyri enää olisi pahimman kipuaallon vallassa, hän päästi irti ja poistui jälleen poimimaan kangassuikaleita.
"Olit rohkea", hän sanoi kyyristyessään hymyillen tytön viereen. Hän pyyhki hieman kyyneleitä pois tämän poskilta niinkuin olisi luultavasti tehnyt kelle tahansa itkevälle lapselle. Joskin tämä lapsi saattoi olla satoja vuosia vanha. Ajatus sai Aberin hetkeksi vaitonaiseksi, mutta hän jatkoi potilaansa paikkaamista. Jälleen yksi kangassuikale painettiin myttyyn vasaman jättämän reiän päälle, ja toisella kädellä hän sitoi tytön rintakehän ja hartian ympäri ristiin sideharsoa. Ehkä se pitäisi vuodon poissa hetken aikaa. Aberin piti lisätä toinenkin side, jotta pito olisi riittävä.
"Mikä sinun nimesi on?" hän kysyi sitten tajutessaan, ettei vielä tiennyt sitä. "Minä olen Aberec. Tuttaville lyhyemmin Aber. Ja meidän täytyy päästä täältä pois ennen rankkasadetta." Ajatus saattoi kuitenkin olla jo myöhäinen, sillä haltia tunsi jo vesipisaroiden valuvan kasvojaan pitkin, ja hänen kämmenensä alkoivat olla sateesta täysin märät. Rintapieleen vuotanut veri levisi märälle kankaalle jättäen siihen valuvan kukan muotoisen tahran.

//Pientä autohittausta ja oletus siitä, että Velorina näytti ja kuulosti kärsivältä kun vasamat irrotettiin, jotta sain peliä eteenpäin :D Jos haluat reagoida eri tavalla niin voin muuttaa Aberecin reaktiota! Nakkaa vain viestillä.
"Minä osaan muuten puhua haltiakieltä", Pulla sanoi ja asettui lauluasentoon. "Päivää, kiitos, huomenta, olet karvainen lohkoperuna."

Loryen 1/2
Aberec 0/2
Fred 0/2
Eugene 0/2
Jerrell 0/2
Hiroi 0/2
Aphaderuiondur 0/2
Pulla 0/2
Arasinya 2/2
Levo 2/2

Miten olisi kuutamokävely?
Avatar
Agna
Hovinarri
 
Viestit: 2573
Liittynyt: 06 Kesä 2008, 11:32
Paikkakunta: Kaukainen kuningaskunta

Re: Takiainen || Agna

ViestiKirjoittaja Janni » 15 Kesä 2016, 21:28

Velorina

Velorina ei voinut muuta kuin tyytyä kohtaloonsa ja antaa miehen hoitaa vasamat hänestä irti. Toinen kertoi kyllä hänelle kuinka se tulisi sattumaan, mutta rohkaisi häntä myös yhtälailla ja antoi valmistautua kipuun. Niiskutellen vampyyrityttö keräsi viittansa reunaa suuhunsa, ei hän halunnut miehen tarjoamaa liinaa pureksia ja repiä piloille, sillä varmasti tulisi tuskaansa kankaaseen purkamaan.
Hengittäen vaikeasti, Velorina katseli kuinka toinen asettui hänen jalkaansa tukemaan ja oli valmis vetämään vasaman irti. Niiskaisten vampyyri puri hampaillaan viittansa kangasta ja päästi tukahdetun huudon sitä vasten, tuntien kuinka kyyneleet tulvivat takaisin silmiin. Se siitä kyynelien kuivaamisesta.

Kivustaan inisten ja viittaansa edelleen purren, kipu pisti vampyyrin värisemään jälleen kauttaaltaan. Millainen epäkuollut hän oikein oli, kun kipua tunsi?! Outo hän oli, mutta taas toisaalta ei hän ollut vampyyriksi muuttunut sillä normaalleimmalla tavalla. Niitä ajatuksia päässään pyöritelen, tyttö yritti pitää ajatuksensa pois kivusta, sillä välin kun mies kävi jotain kuolleen miehen luota hakemassa. Kankaan repimisen perusteella sidetarpeita.
Velorinan täytyi painaa silmänsä kiinni pystyäkseen pinnistelemään tajuissaan, kipu pisti hänet huimaamaan ja miehen puheet tuntuivat muuttuavan etäiseksi muminaksi, mutta pääasia oli ettei hän liikaa liikkunut. Jalkaa tosin oli pakko liikutella, kun toinen sitä sitoi ja se vihlonta kai piti Velorinan hieman tolpillaan ja tajuissaan. Kohta muutenkin taisi tulla toinen kivun ryöppy, kun olisi hartian vuoro.

Hampaiden höllentynyt ote tiukentui takaisin, kun mies kävi nyt hänen selkänsä puolelle ja tutki hartiaa. Jotain tuo pahoitteli takista ja kehui häntä, mutta kaikki puhe kivun tuottamassa utuisessa tilassa tuntui menevän ohi korvien. "Mmm...hm..." Jotain Velorina kuitenkin yritti vastata, ilmoittaakseen edes jotenkin olevansa tajuissaan.
Vasaman repeytyessä irti hartiasta, tuntui tyttö yllättyvän täysin ja tajuamattaa avasi suutaan hetkellisesti parahtaessaan, mutta mies kävi tukkimaan hänen suunsa. Velorina jäikin itkemään toisen kämmentä vasten lohduttomasti.
Henkeään haukkoen tyttö rauhoittui ja haltia saattoi ryhtyä sitomaan hartijan haavaa. Kivuissaan väristen vampyyrityttö pinnisteli jälleen pysyäkseen tajuissaan, yritti keskittyä mihen ääneen. Jotain tuo kysyi nimestä, mies itse oli Abrec. "Veh...Velorina..." Tyttö sai vaimeasti ulos suustaan, ennen kuin kivun tuottama heikkous tuntui vievän lopulta voiton, eikä hän voinut enää muuta kuin kellahtaa tajuttomana Aberia vasten.

//Joo eipä tuo mitään, mutta hei kuule, mun on pakko nostaa hattua et pystyt tollasii tekstiseinämii kirjottaan, mut mulla tekee hieman vaikeeta pysyy noin pitkien tekstien perässä, et mua ei haittaa jos kirjotat lyhyempää (:3 //
Janni
 

Re: Takiainen || Agna

ViestiKirjoittaja Agna » 15 Kesä 2016, 21:55

Aberec

Tyttö sai kerrottua nimensä vapinaltaan. Velorina. Aberec toisti sen myös ääneen ja nyökkäsi hymyillen.
"Se on..." haltia aloitti, mutta sitten vampyyri alkoi kaatua velttona hänen päälleen. Mies otti kiinni tytön hartioista ja nappasi tämän hatun kun se oli tipahtaa maahan pään nytkähtäessä kohti maata. Sievä nimi, oli hän ollut sanomassa, mutta Velorina ei nähtävästi ollut kuulemassa sitä. Mies ravisti kevyesti tyttöä.
"Velorina? Hei?" mies kysyi ja käänsi tytön kasvot kohti taivasta nähdäkseen, oliko hän tajuissaan. Ei ollut. Haltia vei kämmenensä tytön sierainten ja raollaan olevan suun eteen niinkuin oli tehnyt kuolevalle vampyyrinmetsästäjällekin. Edellämainitusta poiketen vampyyrin hengitysaukoista kulki ilmaa, luojan kiitos. Sehän nyt olisikin kun hän olisi vielä tappanut tytönkin. Mies ravisteli vielä pari kertaa kevyesti tyttöä olkapäistä, mutta tämä pysyi velttona kuin vastakeitetty spagetti. Koska tyttö ei herännyt heti, täytyi hänen olla oikeasti tajuton eikä vain pyörtynyt. Mies laski punahiuksisen hetkeksi maahan makaamaan niin, että sade kasteli viimein hänen naamansa, joka ehkä tähän asti oli ollut hatun lierin alla peitossa. Mitä minä nyt teen?

Lopulta nuori haltia keräsi päättäväisyytensä ja nousi seisomaan. Hän venytti selkäänsä pari kertaa. Tästä matkasta tulee pitkä. Sitten hän otti lapsenomaisen muotoista vampyyria kiinni tämän toisesta kädestä ja tuki jalallaan hänen jalkojaan, jotta saisi hänet ikään kuin seisoma-asentoon. Seisoessaan siinä vetelänä Aber saattoi siepata hänet kantoasentoon selkäänsä pujottamalla toisen kätensä tytön jalkojen välistä polvitaipeisiin, ja toisen kätensä hän piti kiinni tytön toisessa ranteessa. Ja siinä vampyyri nyt pötkötti hänen harteillaan vetelänä, toinen jalka hieman suorempana sitä kiertävän siteen takia. Koska hattu tuskin pysyisi tytön päässä, piti miehen sulloa se saalissäkkiinsä. Tyttö saisi sen kyllä takaisin kun tulisi tajuihinsa ja ehkä pystyisi kävelemään hänen avullaan. Jos tulisi. Aberec otti suunnan poispäin kielekkeestä ja alkoi palata takaisin sitä reittiä, jota Velorina oli juossut jyrkänteelle ahdistelija perässään. Ja siinä samassa vesisade muuttui raskaammaksi ja kasteli loputkin heidän vaatteistaan.

//Hehe sori :'D Toisinaan vähän innostun kuvailemaan pitkästi kun yritän luoda mahdollisimman tarkan kuvan tilanteesta. Mutta pidän mielessä! Yritän typistää :D
"Minä osaan muuten puhua haltiakieltä", Pulla sanoi ja asettui lauluasentoon. "Päivää, kiitos, huomenta, olet karvainen lohkoperuna."

Loryen 1/2
Aberec 0/2
Fred 0/2
Eugene 0/2
Jerrell 0/2
Hiroi 0/2
Aphaderuiondur 0/2
Pulla 0/2
Arasinya 2/2
Levo 2/2

Miten olisi kuutamokävely?
Avatar
Agna
Hovinarri
 
Viestit: 2573
Liittynyt: 06 Kesä 2008, 11:32
Paikkakunta: Kaukainen kuningaskunta

Re: Takiainen || Agna

ViestiKirjoittaja Janni » 15 Kesä 2016, 23:43

Velorina

Se kaikki tuskaisa kipu oli ollut aivan liikaa tyttö paralle, joka ei kipuun koskaan ollut tottunut, vaikka sitä oli joutunut kokemaan kauan aikaa sitten. Hän ei hankiutunut väkisin vaikeuksiin, joten haavereiden riskit olivat pysyneet alhaisina. Mitä nyt näitä satunnaisia hulluja metsästäjiä oli sattunut vastaan, mutta ei mitään sen pahempaa. Tämä taisikin olla pahin haaveri, mitä Velorinalle oli ikinä sattunut.
Tajuttomuus käväisi valveunta muistuttavassa tilassa, jotsa tyttö ei paljoa saanut selvää. Hän tunsi heiluvan liikkeen allaan ja kuuli ympärillä vain raskasta kohinaa. Pää tuntui nojaavan vasten jotain lämmintä, joka samaan aikaan oli kova. Hän hengitti myös jotain vasten, jotain joka tuotti varsin uudenlaista tuoksua, mitä hän ei ollut ennen hauistanut. Se oli metsäinen, mutta samaan aikaan turvan tunnetta tuottava tuoksu.

Ehkä Velorina tuudittautuikin uneen, siinä keinuttelevassa kyydissä ja sateen kohinan keskellä, siitä turvallisen oloisesta tunteesta puhumattakaan. Kipu oli toki edelleen läsnä kehossa, mutta sitä ei tyttö voinut nyt tuntea, hän nukkui tyytyväisenä ja rauhassa Aberecin hartioilla roikkuessa.

//Hyvä kiitokset, toivottavasti en nyt tuki sun luovia virtauksia :D ja voit ihan vapaasti hyppiä ajassa eteenpäin //
Janni
 

Re: Takiainen || Agna

ViestiKirjoittaja Agna » 13 Elo 2016, 10:21

Aberec

Pienikokoinen vampyyrityttö ei painanut kovin paljoa vahvarakenteisen haltian sylissä, mutta vesisade teki matkasta epämiellyttävän tahmeaa ja liukasta. Olisipa miehellä vain ollut jokin huppu, jolla suojata kasvonsa. Pisarat piiskasivat hänen ihoaan ja saivat hiukset liimautumaan kaikkialle hänen kaulaansa ja poskiinsa. Hetken Aberec jo pohti, voisiko laittaa vampyyrin hassunnäköisen hatun päähänsä, mutta se olisi ollut sopimatonta. Tyttöhän olisi voinut tulla tajuihinsa koska vain, ja loukkaantua siitä, että hänen hattunsa oli ryöstetty. Haltia pohti, mahtaisiko Velorina edes muistaa mitään tästä tapahtumasta herättyään, vai olisiko hänen selitettävä kaikki uudelleen ja vakuuteltava, ettei hän ollut ampunut vasamia tytön jalkoihin ja selkään. No, oli miten oli, suojan etsiminen oli nyt heidän ensimmäinen prioriteettinsa. Haltia matkasi päättäväisesti ja luottavaisesti pitkin kallion viertä, koska uskoi sieltä löytyvän jonkinlaisen kolon, joka olisi tarpeeksi syvä, että sinne mahtuisi pitämään sadetta, eikä vesi valuisi sinne.

Aikaa kului useita minuutteja ja Aberin ote veltosta kantamuksestaan alkoi lipsua. Sade oli tehnyt sekä hänen käsistään että vampyyrista litimärät, ja tyttö alkoi vain valua hänen otteestaan vaikka hän kuinka yritti korjata asentoaan ja heittää häntä varovaisesti hieman ylemmäksi. Lopulta suojaisan näköinen kolo löytyi kuin löytyikin. Se ei ollut aivan ihanteellinen, sillä siellä ei mahtunut seisomaan - tai ainakaan Aberec ei mahtunut, mutta Velorina voisi mahtuakin - siispä haltian oli kumarruttava hieman ja koukistettava polviaan, ennen kuin käveli luolaan. Muuten luola oli leveä. Sen maa oli kuivaa, ja haltia laski vampyyrin makaamaan tukevasti luolan seinämää vasten. Kivi oli hieman kylmää ja nihkeää, mutta niin se oli aina tällaisissa paikoissa. Mies kyykistyi istumaan itsekin ja puristi enimmät vedet pois hiuksistaan. Sitten hän läpsytteli hellävaroen vampyyrin poskea ja yritti saada hänet heräämään; olisi vaarallista olla liian kauan tajuttomana, eivätkä he pääsisi hetkeen lääketiedettä osaavien henkilöiden luo.

//Suurkiitos kärsivällisyydestäsi - nyt on muutto ja kesäkiireet ohi niin pääsemme vihdoin etenemään! SORI TÄMÄ KESTO ;_;
"Minä osaan muuten puhua haltiakieltä", Pulla sanoi ja asettui lauluasentoon. "Päivää, kiitos, huomenta, olet karvainen lohkoperuna."

Loryen 1/2
Aberec 0/2
Fred 0/2
Eugene 0/2
Jerrell 0/2
Hiroi 0/2
Aphaderuiondur 0/2
Pulla 0/2
Arasinya 2/2
Levo 2/2

Miten olisi kuutamokävely?
Avatar
Agna
Hovinarri
 
Viestit: 2573
Liittynyt: 06 Kesä 2008, 11:32
Paikkakunta: Kaukainen kuningaskunta

Re: Takiainen || Agna

ViestiKirjoittaja Janni » 14 Elo 2016, 19:09

Velorina

Seuraavan kerran kun Velorina tajusi mitä ympärillä tapahtui, oli hän jossain hämärässä ja kuivassa ympäristössä, sekä jokin läpsytteli hänen poskeaan hellästi. Se hänet oli varmaan herättänyt, mutta kehossa oleva kipu taisi olla enemmän se joka kunnolla havahdutti tytön, jonka ilme vääntyi epämukavaksi. Kivun lisäksi olo oli hieman kylmä, onneksi hän ei vampyyrinä kuitenkaan hypotermiaan kuolisi.
"Ah... olisit antanut nukkua." Vampyyrityttö valitti, yrittäen kääntyä nojaamaan tervemmällä lapaluulla luolan seinää vasten, toinen puoli kun ei voinut nyt oikein hyvin.

"Missä... olemme?" Oli Velorinan seuraava kysymys. Tyttö myös pohti kuinka kauan oli ollut tajuton, mutta hämäryys ja märät vaatteet kertoivat ettei kauan, hän muisti viimeksi olleen haltian harteilla kaatosateen keskellä. Sen muistaminen sai katseen käymään Abereciin. Toinen oli kantanut häntä. Tuo olisi voinut vain jättää hänet oman onnensa nojaa, sen jälkeen kun hänen oli menettänyt tajuntansa. Olihan hän vampyyri ja Aberec oli hätkähtänyt sitä faktaa, joten ei hän olisi yllättynyt.

//No eipä tuo mitään, hyvä et jatkoa saadaan :3 //
Viimeksi muokannut Janni päivämäärä 16 Syys 2016, 13:37, muokattu yhteensä 1 kerran
Janni
 

Re: Takiainen || Agna

ViestiKirjoittaja Agna » 16 Syys 2016, 13:01

Aberec

Kevyt taputtelu teki selvästi tehtävänsä, sillä nojaamaan laskettu vampyyri alkoi väännellä naamaansa ja lopulta jopa alkoi puhua. Haltia puuskahti helpottuneena ja istahti itsekin maahan. Luolassa oli miellyttävän kuivaa, vaikka hänen vaatteensa olivatkin litimärät, eikä kuivuutta siis sinänsä huomannut. Hän työnsi litimärät hiussuortuvat pois kasvoiltaan ja puristi pitkien hiustensa latvoista vettä viereensä, samoin kuin vaatteistaan.
Aber ei ollut ihan varma, miten olisi vastannut Velorinan kysymykseen. Hän päästi pohdistelevan hmm-äännähdyksen ja silmäsi luolan suuaukkoa ja sitä, mitä siitä näkyi. Tiheää metsää. He olivat liikkuneet kohti haltioiden kylää, mutteivät olisi siellä pitkiin aikoihin, jos se kelpaisi suunnaksi.
"Olemme jossain äskeisten kallioiden ja minun kaupunkini lähellä. Joskin jälkeisempään on matkaa runsaasti. En osaa sanoa sijaintiamme tarkasti, mutta tämä oli ensimmäinen kuiva luola, johon mahduimme", hän selvitti tilannetta ja tajusi sitten avata saalispussinsa. Sinne survotut linnut haisivat märiltä, mutta haltia kaivoi pussista vain vampyyrin hatun.
"Tässä, se tippui päästäsi", Aberec sanoi virnistäen ojentaessaan vampyyrin syliin hieman litistyneen ja rytistyneen lierihatun.

"Mikä on vointisi? Oksettaako? Onko jano?" haltia kysyi epävarmana siitä, miten hoitaisi toista. Hänellä ei ollut parantajan taitoja nimeksikään, ja hän oli juuri ja juuri osannut paikata haavat niin, etteivät ne vuotaneet jatkuvasti. Lopulliseen hoitoon vaadittaisiin kuitenkin varmasti paljon tikkejä.
"Meidän täytyy viettää täällä tovi niin kauan, että sade lakkaa", hän jatkoi synkkänä ja mietti, olisiko ahtaassa luolassa tarpeeksi tarvikkeita nuotion sytyttämiseen. Jos ei, heillä tulisi pian kylmä. Ja nälkä.
"Minä osaan muuten puhua haltiakieltä", Pulla sanoi ja asettui lauluasentoon. "Päivää, kiitos, huomenta, olet karvainen lohkoperuna."

Loryen 1/2
Aberec 0/2
Fred 0/2
Eugene 0/2
Jerrell 0/2
Hiroi 0/2
Aphaderuiondur 0/2
Pulla 0/2
Arasinya 2/2
Levo 2/2

Miten olisi kuutamokävely?
Avatar
Agna
Hovinarri
 
Viestit: 2573
Liittynyt: 06 Kesä 2008, 11:32
Paikkakunta: Kaukainen kuningaskunta

Re: Takiainen || Agna

ViestiKirjoittaja Janni » 16 Syys 2016, 13:57

Velorina

He olivat edelleen metsänsiimeksessä, viettämässä suojaa sateelta. Velorina seurasi väsyneellä katseella haltiamiehen puuhia, jotain tuo säkistään kaivoi esille. Hieman lytistynyt, mutta muuten tuttu hattu käytiin asettamaan tytön syliin. Vampyyri tuijotti sitä hiljaisena, tarttuen sitten hatunlieriin ja puristi sitä. "Kiitos." Punapää sanoi vienosti.
Aberec uteli hänen vointiaan, eihän se mikään paras ollut, mutta aiempaa parempi, nyt kun hän sai levätä paikoillaan ilman turhia liikkeitä. Hämärässä aavistuksen kiiluva katse kohosi mieheen, tuon mainitessa janosta. Kumpaakohan toinen tarkoitti? Varmaan tavallista janoa, tuskin toinen päivittäin vampyyrien kanssa vietti aikaansa.

"Ei... ainakaan vielä. Muuten olen hieman väsynyt." Velorina vastasi kääntäen katsettaan muualle. Jos hänen tilansa tästä pahenisi, saattaisi haltia olla hänen ruokalistallaan ensimmäisenä. Ei tyttö niin kuitenkaan halunnut käyvän.
Matkaakin kuulemma olisi vielä edessä, kunhan sateesta päästäisiin vielä eroon. "Tuota... En oikein ymmärrä kuinka uskallat raahata vampyyriä mukanasi?" Velorina kysyi. "Jos oloni huononee, sinä olet vaarassa."
Janni
 

Re: Takiainen || Agna

ViestiKirjoittaja Agna » 05 Tammi 2017, 21:06

Aberec

Vampyyrityttö vaikutti poissaolevalta, hän näytti pälyilevän ympärilleen väsyneenä ja tarkkailevan paikkaa, johon haltia oli hänet tuonut. Mies toivoi, että se kelpaisi tytölle, sillä hän oli itse tottunut huonompiinkin oloihin, joissa odotella sateen laantumista. Täällä he olivat melkein kuivia, vaikka seinät hohkasivatkin kylmää. Kunhan se vain ei pahentaisi vampyyrin vammoja. Kuulemma Velorinalla ei ollut jano, vielä, ja Aberec nyökkäsi hyväksyvästi. Sadevedestä olisi helppo kerätä johonkin kuperaan kaarnanpalaan tai kämmeniin vettä sitten jos siltä tuntuisi. Sitten mies tuli ajatelleeksi kysymyksen toista puolta: vampyyrihän janosi usein jotain muutakin. Verta nimittäin. Hän seisahtui hetkeksi niille sijoilleen ja katseli ulos luolan suuaukosta aggressiivisen piiskaavaan sateeseen, joka kimposi juurakoista ja varvuista, sekä mutaisesta maasta.

Velorinakin näytti tietoiselta asiasta - tietysti - olihan hän sentään vampyyri. Vampyyri tiedosti kyllä oman verenhimonsa, mutta liikuttavaa oli se, että tyttö vaikutti olevan huolissaan siitä, iskisikö jano hänen mielensä sopukkoihin silloin, kun he olisivat kahden. Ajatus sai haltian kuitenkin varuilleen, ja hän tarkkaili punahiuksista, kalpeaihoista vampyyria, jonka keho näytti heikolta iskusta. Olisiko hänessä voimia hyökkäykseen? Ja jos olisi, kehtaisiko Aberec lyödä hänet maahan, tainnuttaa hänet hetkeksi? Sitten mies muistikin.
"Sinä juot eläintenkin verta, eikö vain?" hän kysyi epävarmana, sillä ei halunnut vaikuttaa tietoiselta silloin, kun oli oikeasti vallan tietämätön. "Minä metsästin tänään. Se on osasyyllinen siihen, että törmäsimme toisiimme. Tuossa pussissa on paljon riistaa, jonka veri on vielä tuoretta. Ampumisen hetkestä voi olla korkeintaan tunti. Luuletko, että se auttaisi, jos pahin skenaario käy toteen?" Ajatus jo valmiiksi haavoittunutta, naispuolista henkilöä vastaan taistelemisesta oli hieman surkea. Eihän Aberec halunnut kenellekään mitään pahaa. Jos tilanne kuitenkin vaatisi sitä, olisi hänen ennemmin suojeltava itseään, kuin vampyyria.

//Mitä suurimmat kiitokseni kärsivällisyydestäsi tämmöisinä kiireisinä aikoina :> ♥ Toivotaan, että vastausvauhti ei pääse enää venähtämään näin hitaaksi!
"Minä osaan muuten puhua haltiakieltä", Pulla sanoi ja asettui lauluasentoon. "Päivää, kiitos, huomenta, olet karvainen lohkoperuna."

Loryen 1/2
Aberec 0/2
Fred 0/2
Eugene 0/2
Jerrell 0/2
Hiroi 0/2
Aphaderuiondur 0/2
Pulla 0/2
Arasinya 2/2
Levo 2/2

Miten olisi kuutamokävely?
Avatar
Agna
Hovinarri
 
Viestit: 2573
Liittynyt: 06 Kesä 2008, 11:32
Paikkakunta: Kaukainen kuningaskunta

Re: Takiainen || Agna

ViestiKirjoittaja Janni » 06 Tammi 2017, 00:58

Velorina

Velorina ei oikein saanut vastausta kysymykseensä. Hän oli tuon ensi reagtiosta olettanut, että mies tahtoisi hänestä mitä pikimmiten eroon. Ehkä asia olikin niin, mutta tuo oli liian hyväsydämminen ettei sitä tehnyt. Vampyyrin katse kääntyi säkkiin, jonka sisällöstä Aberic nyt kertoi. Tuo oli siis metsästäjä ja säkissä oli tuoretta riistaa. Huomaamattaan tyttö lipaisi ylähuultansa, näyttäen hetken siltä ettei saisi katsettaan irti säkistä.
"Kyllä, pyrin tyydyttämään janoni aina eläinten verellä." Velorina vastasi repien katseensa irti mahdollisesta ateriasta ja katsoi jälleen haltiaa. "Se kyllä auttaa, mutta parasta on välttää pahinta skenaariota. En pysty hillitsemään itseäni, enkä erota sinua riistasta, varsinkin kun liikut... Se on kai jokin metsästys viettim hyökätä elolliseen olentoon?" Velorina pohdiskeli itsekseen.

"Joten, jos se ei haittaa... voisin juoda jo hieman?" Velorina ehdotti hieman epävarmana, ei hän halunnut näyttää veren ahneelta pedolta, muttei hän halunnut odottaa sitä tukalaa janon tunnetta, joka sai kurkun kuivaksi ja mielen sekaisin. Kysyvä katse kohosi tuijottamaan haltiamiestä silmiin, eikä tyttö voinut sille mitään, että näytti niin lapsekaalta tuijottaessaan ylös päin mieheen.

//Eipä kestä, eihän nämä tekstit täältä mihinkään karkaa, tosin muisti on vähän kadonnu mitä on tapahtunu, mut lueskelemalla se selviää :'D //
Janni
 

Seuraava

Paluu Kalliot

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 5 vierailijaa

cron