Ympäri käydään yhteen tullaan


Metsästä löytyy sieltä täältä jyrkkiä ja loivempiakin kallioita. Kalliot ovat vaarallinen paikka, varsinkin sateella. Osa kallioista tulee myös kovin arvaamattomasti vastaan metsässä, joten liikuthan varovaisesti! Varsinkin pohjoisempaan mentäessä kallioita ja kukkuloita alkaa olla yhä enemmän ja enemmän, puhumattakaan maahalkeamista...

Valvoja: Crimson

Avatar

The Saviour
The Saviour

Viestit: 3865

Liittynyt: Su Syys 04, 2011 5:10

Paikkakunta: Kahvikuppi

Viesti Ma Joulu 25, 2017 12:50

Re: Ympäri käydään yhteen tullaan

Cúthalion”, kylmä ääninen temppeliherra hymähti Fritzin kysymykseen, vilkaisten virkaveljensä puoleen tuon ilmeen nähdäkseen. Osat oli jaettu, he molemmat tiesivät että olisi otollista ainakin yrittää saada molemmat haltioiden tahoista kiinni elävinä. Ja siitä kiivas ottelu sitten alkoikin, Constantinen avatessa potin, Dariuksen ja Arethdrielin pistäessä kolossille ensimmäisenä vastaan. Artania haihtui paikalta, lumisateen sekaan jälleen häviten, yrittäen milloin mistäkin suunnasta iskeä haltioiden kimppuun yllättäen. Alhaalta, ylhäältä, tai jopa Fritzin yli loikaten ja syöksyen nopeasti ottelevaa paria kohden, yrittäen pääasiassa erikoisemmin viuhkoin taistelevaa kreiviä kumota hankeen tai vahingoittaa tuota kevyesti. Areth piti tosin harvinaisen hyvää kantaa omassa ja Winderin puolustamisessa, joten helppoa tummatukkaisen kimppuun käyminen ei todellakaan ollut, kun rautaviuhkat iskivät aseet kauemmas ja terävät piikit iskivät repimään takaisin kohden omaa kroppaa ja näppejä.

Arethdriel antoi Dariuksen tyystin hoitaa hyökkäämisen, tiedostaen kyllä olevansa se jonka vihollisen kenraalit halusivat napata suuremmalla todennäköisyydellä. Kreivi ei halunnut todistaa omiensa kuolemaa varsinaisesti, ei hän halunnut Haukansilmänkään itseään uhraavan vaikka aikaisemmin oli tuolle nälvinyt ärtymystään. Joten sitä suuremmalla halulla siniverinen ottelu mielellään Winderin kanssa yhteen, puolustaen heidän molempien henkeä omalla panoksellaan tässä taistelussa. Jos he kaatuisivat, niin olkoot sitten niin, mutta helpolla vihollinen ei heitä olisi saanut. Taistelusta teki vaarallisen alati ympärillä hyörivä Artania, jonka aura sai Arethdrielin jo valmiiksi voimaan pahoin, eikä tuon resuisen temppeliritarin aavemaisen tumma ulkonäkö hirveästi auttanut asiaa myöskään.
Siinä vaiheessa kun Darius lennähti viereltä kauemmas, ehätti kreivi kuitenkin huomata heidän ajautuneen huomattavasti kauemmas muista… Taistelun äänet olivat jääneet jonnekin kauemmas, yltynyt myrsky peitti näkyvyyden ja ainoat tässä jyrkänteen reunalla olivat he, ja vihollisen kenraalikaksikko. Taistelusta kiihtynyt hengitys muodosti vain hetkeksi valkeita höyrypilviä kreivin huulilta ilmaan, kun tuuli ne jo matkaansa tempaisi ja pyyhkäisi näkymättömiin, tummatukkaisen yskäisten äkkiseltään kuivaa kurkkuaan ohimennen samalla kun terävän, eripuraisen katseensa pyrki pitämään Fritzissä ja Artaniassa. Mutta eihän se mitään auttanut enää kun Darius oli poissa pelistä, mustanutuisen painajaismaisen kenraalin hyökätessä äkkiseltään virkaveljensä viereltä siniveriseen kiinni. Ne rautaiset viuhkat ehtivät pamahtaa terävästi vasten tummaa haarniskaa, joka osin kankaineen repeytyi jälleen Noelin päältä hankeen, mutta se isku yksin ei enää riittänyt kenraalia pysäyttämään.

Palavasilmäinen temppeliherra tempaisi potkaisten kreiviä kylkeen, horjauttaen siniverisen hankeen, jonka seurauksena tuon aseet tipahtivat lumeen. Sitä seurasi lyhyt sarja pieniä teleportaatioita Arethdrielin yrittäessä kauemmas Noelista, painajaisen kuitenkin seuraten yhtälailla perässä kuin susi saalistaan ajaen, kynsillä repien viitanhelmaa ja kaiken mikä tielle jäi, jos ne onnistui tavoittamaan panssaroitujen hanskojensa alle. Taisipa mokoma saada terävistä potkuista päin omaakin näköään siinä samalla, kun pisti merkille kreivin tahdin hiljalleen hyytyvän. Areth yski, näkö hämärtyi, päässä heitti ja rintaan koski. Voimien käyttö, kylmyys, uupumus ja kiivaaksi yltynyt taistelu oman henkensä puolesta eivät todellakaan olleet sitä mitä hän olisi kaivannut, ja taisivat riittää laukaisemaan sairaskohtauksen, joka hiljalleen alkoi yhtälailla voimistua ja kuluttaa voimia, joille kreivi olisi keksinyt tuhat muutakin tapaa hyödyntää paremmin. Ja se soi Noelille tilaisuuden kaataa siniverisen viimein lumeen ja iskeä miestä toiseen olkapäähän keihäänsä kärjellä, varmistaen ettei tuo ainakaan aseisiinsa enää turvautuisi – tai niinhän tuo luuli, mithrilpaidan säästäen Arethdrielin fataalimmalta iskulta, vaikka pitkänomaisen keihään teräskärjen jäljen jättikin alleen. Jotain omituista tuossa oli, kreivin katseen häilyen niin vaaleana yllättäen suupielellään verta, mutta eihän Artania siihen sen enempää huomiotaan kiinnittänyt tai kuvitellut edes kyseessä olevan sairauden aiheuttaman tuskan, kun hän jo tarrasi kreivin rintapielen kankaista kiinni, aikeissaan nostaa tuon ylös Winderin näytille…
Kun sitten valkea olento myrskyn takaa ravasi esille, Artaniaa kylkeen töytäisten terävästi, temppeliherran otteen lipsahtaen myös kreivistä irti ja aaveen kaatuen rymisten lumeen ratsun suoman yllätyksen tähden.

Se oli Nashira, joka oli ehättänyt hangen läpi ravaamaan paikalle avuksi, kinttunsa ja naamansa verisinä. Naaraspeura kävi sarvillaan ja sorkillaan sohimaan Artanian kauemmas siniverisestä, joka jaloilleen yritti yskänpuuskansa lomasta, toinen kätensä ja hihansyrjä verestä punaisina, sarvikruunuisen käydessä päällään puskemaan haltian lähemmäs Winderiä jonka silmiinsä oli saanut. Oliko se sitten virhe, eihän peuralohikäärme sitä varsinaisesti ymmärtänyt, haluten oikeastaan ensimmäisenä vain arvokkaan tahon kenraalin lähettyville turvaan. Sinisilmäinen ei edes nähnyt sitä jyrkännettä Dariuksen takana, yrittäessään Artanian ja Fritzin huomion saada itselleen vihaisesti karjuen noille ja lunta kuopien kuin olisi valmis ottamaan yhteenkin raskaissa panssareissaan. Eihän se olisi Contantinelle pitkään pärjännyt, jos kolossi olisi tapparansa kera lähtenyt huitomaan paremmin päin, mutta eipä Nashiran aikomus edes ollut yhteen ottaa. Se olisi mielellään karauttanut Haukansilmän luo ja poiminut nuo kyytiinsä, mutta siihen sarvipää ei tilaisuutta saanut ilman että olisi ensin onnistunut vihollisia huijaamaan aikomuksellaan. Sitä paitsi, sen piti etsiä Iriador, jonka peuranaaras oli hukannut tovi sitten Nároa auttaessaan…
Ne peuralohikäärmeen karjaisut oikeastaan kylmäsivät mieltä ja niskaa entisestäänkin, Arethin ollessa kutakuinkin varma, että kuolisi kramppeineen ja pakolla hillityn yskänsä kanssa juuri tähän. Ja sekös kismitti. Ei kreivi saattanut tässä kunnossa vastaan pistää enää, sokeaksi kääntyvää katsettaan edes siihen tarvitsematta tietääkseen kuinka lähellä jyrkänteen reunaa he olivat. Alhaalla odotti kuolettava koski kivineen ja virtoineen, kun ylhäällä odotti vihollinen, joka pistäisi heidät hengiltä tai vangitsisi pahimmillaan mukaansa. Valitse siitä sitten se mieluisampi kuolema, jonka osaksesi olisit voinut saada…


//No mutkun se on niin perinteinen jo :DDDD KELAA HEI! Ei mun tartte antaa ees sulle ideoita kun sä brainstormaat meille jotain ANYWAYS//
MY NAME IS CRIMSON, FAMED SOLDIER OF NIGHTMARES, AND I AM HERE FOR DINNER
---
IRIADOR MIR VALDOREN - DELATHOS N'DRAYER - JACKALOPE - ARETHDRIEL CÚTHALION - ATREVAUX P. ARGENTEUS - SHYVANA - NOEL ARTANIA - LORYTHAS SEYR - WYRIUS - NESSAYA ANERITTE - QIRA A'DARUIL - OMANIRON - LOTHAR T. MORDECAI
---

Elä pelkää ottaa yhteyttä yksärillä, jos peli kiinnostaa missään muodossa o7
Avatar

Monarkki

Viestit: 13940

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ma Joulu 25, 2017 3:17

Re: Ympäri käydään yhteen tullaan

Pienen hetken Darius joutui kasailemaan itseään iskun voimasta, tietäen tasan tarkkaan että se pieni hetkikin oli jo liikaa. Vihollinen oli päässyt niskan päälle, kenties jo siniveriseen käsiksi, sitä Haukansilmä ei tähän hätään nähnyt hangesta ylös yrittäessään, kun Fritz oli ehättänyt hänen luokseen kahlata. Kolossi koitti napata haltiaeliittiä kaulasta, siinä kuitenkaan onnistumatta, silmäpuolen potkien ja rimpuillen itsensä kauemmas vihollisesta hangessa. Onnistui kolossi kuitenkin terävillä haarniskahansikkailla repimään Haukansilmän leukapielet auki, veren lähtiessä vuotamaan ja haavat huutamaan pakkasesta vihloen. Hän ei antanut sen kuitenkaan häiritä, Dariuksen päästen tolpilleen ja nähden kuinka Artania oli päässyt käsiksi siniveriseen. Kirottu ei kuitenkaan kauaa sitä otetta pitänyt, kun yllättäen Nashira päätti tilanteen pelastaa ja temppeliherran päälle rynniä. Kiitos siitä peuralohikäärmeelle, joskin ratsun näkeminen ilman ratsastajaa pisti Haukansilmän huolestumaan. Mutta, kaiketi Iriador oli hyvissä käsissä, jos Nashira oli uskaltanut isäntänsä viereltä lähteä?

Iriadorin murehtiminen jäi taka-alalle, Haukansilmän harppoen Arethdrielin luokse varmistaakseen missä kunnossa siniverinen oli. Lupia kyselemättä kenraali tarrasi kiinni kreiviin ja käänsi tuon kasvot kohden itseään – selvästi Arethdriel ei itse nähnyt mitään, tuo kun ei vaikuttanut ottavan katsekontaktia mihinkään ympärillä tapahtuvaan.
"Sairautesi, vai tekikö hän jotain sinulle?", Arethin leukapielistä kevyesti kiinni pitäen Darius tiedusteli, tietämättä mitä temppeliherra oli äsken ehättänyt tehdä. Ainakin tuo oli aseellaan survaissut siniveristä hartiaan, sentään välttäen suurimmat suonet, - ainakaan tuo ei näyttänyt vuotavan verta, vaikka päällimmäiset, riekaleiset vaatteet indikoivat syvempää iskua - joten ei tuo heti ollut verenhukkaan kuolemassa.

Fritz kiroili itsekseen kun vikkelä Haukansilmä hänen ulottuvilta pääsi taas livahtamaan. Kismitti niin vietävästi, mutta eipä haltiakaksikko kauas heistä ehättäisi paeta. Joskin nyt tuo sarvikruunuinen ratsu oli tullut kaksikon avuksi, Fritzin päättäen pitää ympäristöä silmällä. Hän jo tiesi punapäisen haltian ratsastavan tuolla pedolla, hän myös tiesi sen haltian kykenevän muuttumaan näkymättömäksi...
Kaikessa rauhassa kolossi askelsi lähemmäs haltioita, silmäillen Artaniaa jonka ratsu oli maahan lyönyt. Siinä tuo sarvikuonoinen karjui ja maata polki provosoiden, Fritzin vain katsellen petoa. Hänhän ei tuota kohden hyökkäisi, haltiat olivat etusijalla. Sitä paitsi, helpommin hän kaataisi tuon, jos mokoma hyökkäisi hänen kimppuunsa ja omalla painollaan tapparan iskuun juoksisi. Mutta taisi peto olla sen verran fiksua sorttia, ettei niin tekisi, ainakin tuo vaikutti tietoisesti pysyvän kauempana Constantinesta.

"Vieläkö jaksatte?", Fritz huudahti, omahyväisenrauhallisella äänellä, pysähtyen muutaman metrin päähän haltioista, "Se on ohi, Winder. Antaudu ja ehkä selviätte täältä elossa", tapparaansa pyöritellen kolossi lateli ehtoja, katsoen samalla että Noel pystyyn pääsi.
Darius sähähti, kääntyen paremmin Fritzin puoleen ja asettuen jälleen valmiusasemiin, saaden ihmisten eliitin vain naurahtamaan.
"Kauanko luulet herrasi kestävän, jos meidät haastat uudelleen?", Constantine kysyi kulmiaan kohottaen. Dariusta kismitti, kuinka rauhalliseksi ja omahyväiseksi Fritz oli muuttunut nyt, kun oli jo käytännössä voittanut. Eivät he voineet paeta, ellei Nashira eliittikaksikkoa olisi saanut häädettyä kauemmas. He eivät voineet taistella, Haukansilmän ollen jo äärirajoilla sään takia ja kreivi oli ottanut sen verran pahasti siipeensä, ettei tuosta ollut edes puolustamaan itseään. Mutta antautuminenhan ei kelvannut Winderille. Hän tiesi tasan tarkkaan, mitä tapahtuisi, jos he jäisivät kiinni. Hän ennemmin tappaisi itsensä – ja Arethin, jos tuo niin pyytäisi – kuin antaisi itsensä vihollisten armoille.

Oli vain yksi vaihtoehto.
Darius vetäytyi, pitäen kuitenkin keihään kädessään. Nyreänä haltia tuijotti hetken Fritziä joka sijoillaan seisoi, heille virnuillen, kunnes yllättäen kääntyi ympäri ja nappasi kreivin mukaansa, kietaisten kätensä tuon vyötärön ympärille. Eliitti keräsi kaikki voimansa jotta siniverisen matkaansa jaksoi tempaista, juosten kohden kielekettä. Ja ennen kuin kukaan ehti tilanteeseen reagoida, hyppäsi Darius alas, vetäen kreivin mukanaan.
Constantine huusi kaksikon perään, lähtien heti harppomaan kohti kielekettä, jonka reunan erotti sentään hyvin. Hulluko Winder oli?! Tosin, kaiketi hän olisi tuon asemassa tehnyt samoin, mutta silti! Kolossi kompuroi aina reunalle asti, nähdäkseen oliko kaksikko tosiaan veteen asti pudonnut – tosin tässä säässä sinne asti ei tainnut nähdä ja jos nuo koskeen päätyivät, oli kaksikko varmasti jo virran viemänä kaukana.
Mutta ei. Veteen asti haltiat eivät olleet päätyneet. Vaan kielekkeelle, joka muutaman metrin päässä reunasta oli. Pudotus oli varmasti sattunut, mutta ihmeen kaupalla nuo olivat selvinneet. Tai ainakin kaksikko näytti olevan hengissä...

Darius oli aikaisemmin reunan lähellä ollessaan nähnyt kielekkeen. Eipä se hyvä ratkaisu ollut, mutta sentään vihollinen ei pääsisi heihin käsiksi sinne. Jos nuo hyppäisivät perässä, seivästäisi Haukansilmä nuo elävältä, ennen kuin edes laskeutuivat tai vastaavasti he voisivat tönätä nuo alas helposti, ennen kuin vihollinen ehtisi tasapainoa hakea. Tosin, Artania saattoi päästä paikalle, mutta taistelu näin pienellä kielekkeellä olisi tasaväkisempää, mitä avoimella hangella, vaikka Dariusta ei hirveästi houkutellut ajatus ottaa yhteen Artanian kanssa näin pienellä alueella...
Haukansilmä oli onnistunut laskeutumaan kielekkeen reunalle siniverinen kainalossaan, keihäällään ottaen tukea ja sijaa kallion reunasta. He olivat vähällä pudota, mutta eliitti ehti heilauttaa Arethdrielin kielekkeelle turvaan, ennen kuin itsensä sai kammettua paremmin ylös. Se oli tosiaan pieni sija, noin kolme metriä leveä kaikkiin suuntiin. Lisäksi kielekkeen seinämässä näytti olevan luolan sisäänkäynti, kenties sieltä pääsisi takaisin ylös? Se pitäisi selvittää sitten, kun moiselle oli aikaa. Juuri nyt piti nähdä, mitä vihollinen aikoisi.
"Pysy tässä, peräänny jos käsken – takanasi on luola johon voit perääntyä", Raskaasti hengittävä eliitti kertoi siniveriselle, samalla kun tuon ohjasi luolan suuaukolle nojaamaan kallionseinämään, itse perääntyen sitten kauemmas nähdäkseen ylös jyrkänteenreunalle.

"OLIKO TUO NYT FIKSUA?!", Constantine karjui haltioiden perään, pitäen yhä kuitenkin silmällä ympäristöä, ettei kukaan tai mikään onnistuisi selkään hyppäämään, "ETTE PÄÄSE POIS! ELLEI TEITÄ AUTETA SIELTÄ POIS!", Fritz jatkoi.
Darius ei vastannut mitään, katsoi vain, kuinka Fritziltä alkoi jälleen mennä hermo tilanteen suhteen. Varmasti kismitti, kun oli niin lähellä saada heidät kiinni. Mutta kolossi oli oikeassa, he eivät täältä lähtisi, ellei joku köyden kanssa auttaisi ylös. Ja tällä hetkellä ainoat, jotka tiesivät heidän sijaintinsa, olivat Fritz ja Artania...



// Mää en tiiä haluunko brainstormaa yhtään enempää Delin pään menoks kun on jo huh :D:D:D:DD Ai miten niin joku ykskätinen kusipää on mun suosikeissa //
Avatar

The Saviour
The Saviour

Viestit: 3865

Liittynyt: Su Syys 04, 2011 5:10

Paikkakunta: Kahvikuppi

Viesti Ma Joulu 25, 2017 5:13

Re: Ympäri käydään yhteen tullaan

Molempia jalkoja kivisti, temppeliherran ollessa ehättänyt repiä kreivin jalat täyteen naarmuja ja syvempiä haavoja, jotka kylmässä huusivat, Arethdrielin jättäen jälkeensäkin hankeen vain veriset askeleet. Kavahtipa siniverinen sitä Winderin kosketustakin, ennen kuin miehen äänen kuuli ja osasi sokeaksi käyvää katsettaan kääntää kenraalin puoleen aavistuksen paremmin. Mutta eihän kreivi mitään saanut sanotuksi, köhien tai irvistäen omia kipujaan, tuoden vain kätensä omalle rinnalleen tapauttaen indikoimaan mahdollisen vastauksen Dariukselle. Mistä hän tiesi oliko se aavemainen temppeliritari kirouksen heittänyt hänen niskaansa tai jotain, sillä hetkellä huomion ollessa oman sairauden tuomissa kivuissa. Kuinka huono hetki olikaan tälle kaikelle, Arethin tuntiessa olevansa niin suuri taakka parhaillaan Dariuksellekin, kun hän ei avuksi mitään saattanut enää tehdä.
Siinä samalla Fritz oli myös ehättänyt lähemmäs, omahyväisenä jo ladellen antautumisehdotuksia pöytään. Mihin tästä muka enää olisi päässyt, ellei sitten alas olisi hypännyt. Se oikeastaan tuntui mielekkäämmältä vaihtoehdolta tai oman käden kautta lähteminen, kuin jäädä hetkeksikään pidempään kylmään vihollisen armoille.

Artania seurasi tilannetta hieman syrjemmästä, valkeaa peuraa silmällä pitäen joka raivoissaan hypähteli kohden. Kohta sitä ei kyllä pidättelisi yhtään mikään, Nashiran ollen kahdenvaiheilla varoittavien karjuntojensa kanssa syösyisikö se kohden suurta kirvestä kantavaa kolossia, jonka huomio oli juuri nyt haltioissa. Karjuntojen keskelle mahtui kuitenkin yksi hätääntyneempi määkäisy, Arethdrielin sydämenkin taitaessa jättää muutaman lyönnin väliin siinä samalla, jalkojen hädintuskin totellen lainkaan siinä vaiheessa kun Winder kiskaisi hänet mukaansa. Ja hyppäsi alas jyrkänteen reunalta.
Haltiakaksikko ei kuitenkaan tipahtanut veteen, vaikka koskenpauhu tuntuikin korvissa jylisevän kipeästi, vaan he tipahtivat kielekkeelle. Kivisen reunan kosketus tuntui repivän kädetkin rikki, tipahduksen lamaannuttaen valmiiksi heikossa kunnossa olevan Arethdrielin tyystin, vaikka alitajuisesti omaa säikähdystään sitä halusikin äkkiä vain reunalta kauemmas. Haukansilmän avulla se onnistuikin, kenraalin sanojen kuitenkin valuen täysin ohitse korvien, kreivin vain tuijottaen sokeana eteensä järkyttyneenä. Kipukin unohtui tyystin, siniverisen pakottaessa itsensä pysymään pystyssä, vaikka kumaraan painuikin itseään keräilemään.

Siinä samassa jyrkänteen reunalta lensi alas pian jotain muutakin. Nimittäin Artania, joka sai maistaa peuralohikäärmeen sarvia uudemman kerran, Nashiran raivoissaan puskiessa vastaan laittavan temppeliherran reunalta alas. Kyllähän Noel ehätti sitä rintaan haavoittaa aseellaan, ennen kuin mokoma peto sen häneltä pois repi ja heitti jonnekin, sekä turpaa ja sarvia terävin hanskoin repiä, mutta sekös sarvikruunuista oli vain pillastuttanut lisää. Nyt se karjaisikin häijysti Artanian perään, kun oli onnistunut ensimmäisen vihollisista heittämään alas, uskoen että sille tielle temppeliherra myös jäisi. Eihän se tiennyt Dariuksen ja kreivin olevan yhä elossa, halutessaan vain kostaa isäntää satuttaneelle nyt, kun ystävätkin lienivät mennyttä. Eihän Nashira sitä nähnyt kuitenkaan, miten aavemaisesti paladiini seinämää vasten lehahti terävästi, ja iski kyntensä jarruttamaan kiviseen seinään syviä uria hetken repien, ennen kuin mokoma jäi sijoilleen roikkumaan ja parempaa sijaa kalliosta itselleen hakemaan.
Siitä peuranaaras kuitenkin kääntyi harkiten Fritzin puoleen, ravaillen kolossia kiertäen mylvien – mutta ei se päälle enää käynyt. Se laski paremmaksi jättää tapparaa kantavan yksin tänne paleltumaan oman onnensa nojaan, nyt kun sen toveri oli tipahtanut. Kehtaisikin näyttää naamaansa lähempänä haltioita, ja sarvikruunuinen olisi ensimmäisenä kenraalissa kiinni. Nashiran piti yhä etsiä Iriador, sen piti palata kertomaan punapäälle mitä oli tapahtunut, ei se voinut jäädä tänne pidemmäksi toviksi, kun se eksyisi vielä isännästään ja muista tovereista. Ja Iriadoria naaraspeura ei halunnut enää menettää…
Muutaman kerran se polki vielä sorkkiaan lumeen, ennen kuin karautti tiehensä tuiskun sekaan.

Noel oli jäänyt katsomaan ylöspäin, kun sarvipään mylvinnät olivat jatkuneet tovin. Mutta siinä samalla temppeliherra oli noteerannut myös sen samaisen kielekkeen, jolla Winder ja Cúthalion notkuivat, tulisilmäisen kiinnittäessä kanteensa haltiakaksikkoon jälleen. Constantine ei ehkä alas pääsisi, mutta kirotulle jo tässä sijoillaan kallionseinämässä notkuminen ei tuottanut minkäänlaista ongelmaa.
Osin hajonneen kypärän suojista kantautuikin aavemainen nauru, painajaisen lähtiessä kädellään kokeilemaan kivistä seinää, ja sitten kiipeämään sitä mustanpurppura usvavana perässään niin karunnäköisesti kuin vain saattoikin. Jos Arethdriel olisi sen nähnyt, olisi kreivi varmaan ennemmin hypännyt jo tässä välissä alas, tai pyytänyt Dariusta lopettamaan itsensä – joten sinällään onni onnettomuudessa, jottei kreivi mitään sokeilla silmillään nähnyt.
Tapanko teistä molemmat, vai luovutatko kreivin minulle?”, lähemmäs kavunnut perkele tiedusteli Winderiltä valkeat hiuksensa alaspäin puhaltavassa tuulessa hulmuten, kypäränsä takaa virnistäen. Kirottu heilautti itsensä seinämästä lopulta irti, sille samaiselle kielekkeelle itsekin hypäten Exxacusin rinnastaan esille vetäen ja huolen pitäen, ettei Winder ehtisi häntä tuikata. Se tummanpaksu utu levisi aavemaisesti kirotun jaloista kielekkeen reunaa värjäämään aavemaisesti liikahdellen kuin mikäkin leviävä rutto, Artanian sijoillaan seisten kuin suoraa Helvetistä nousseena, erityisesti siniveristä kauempana silmäillen. Vain Winder oli hänen tiellään, ja jos tuo yhtään vaikeaksi aikoisi, saisi tuo heti ensimmäisenä ottaa häneltä turpaansa – mutta eipä kumpikaan haltioista näyttänyt varsinaisesti taistelukunnossa enää olevan, ei etenkään kreivi.


//Delin päänmenoks täytyy just juonia lisää ja lisää. Ei sitä voi jättää rauhaan missään välissä tai muuten sen elämästä tulee liian tylsäsä. AUTOSSA KIRJOTTAMINEN OLI KIVAA \o/ //
MY NAME IS CRIMSON, FAMED SOLDIER OF NIGHTMARES, AND I AM HERE FOR DINNER
---
IRIADOR MIR VALDOREN - DELATHOS N'DRAYER - JACKALOPE - ARETHDRIEL CÚTHALION - ATREVAUX P. ARGENTEUS - SHYVANA - NOEL ARTANIA - LORYTHAS SEYR - WYRIUS - NESSAYA ANERITTE - QIRA A'DARUIL - OMANIRON - LOTHAR T. MORDECAI
---

Elä pelkää ottaa yhteyttä yksärillä, jos peli kiinnostaa missään muodossa o7
Avatar

Monarkki

Viestit: 13940

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ma Joulu 25, 2017 6:25

Re: Ympäri käydään yhteen tullaan

Fritzin huutelut jäivät sikseen, kotkannenäisen nähdessä peurapedon hyökänneen uudemman kerran Artanian kimppuun ja nyt päättäväisenä kävi painajaisen alas reunalta heittämään. Hetken Constantine katsoi jopa kauhuissaan virkaveljen menoa, kunnes tuo sai otteen seinämästä eikä sentään koskeen asti lentänyt –– tosin olisiko se koskikaan temppeliherraa pysäyttänyt? Artaniasta huomio kääntyi ratsuun, joka häntä nyt koitti haastaa, Fritzin vain mulkoillen tuota perkelettä kulmiensa alta. Ote kirveestä tiukkeni, eliitin valmistautuen ottamaan yhteen sarvikruunuisen kanssa. Mutta ei tuo perhana hänen kimppuun vieläkään käynyt, vaan lopulta perääntyi omine menoineen jonnekin, ellei sitten vauhtia meinannut ottaa. Hetken Constantine katselikin sarvipäisen perään, odottaen josko tuo palaisi, mutta taisi olla mokoma luovuttanut. Kai se uskoi saaneensa kostonsa, siitä hyvästä, että haltiat olivat hypänneet? Oli miten oli, ylhäällä olevan eliitin huomio kiinnittyi takaisin kielekkeelle, jolle Artania oli ehättänyt jo siirtyä haltioita hätyyttelemään. Hyvä! Eivät nuo niin helpolla pakoon päässeet ja kerrankin tuosta painajaismaisesta temppeliherrasta kirouksineen tuntui olevan konkreettista hyötyäkin...

Darius yllätyyi, kun temppeliherra yllättäen reunan yli lensi, ilmeisesti kiitos Nashiran. Olisipa tuo painajainen vielä veteen asti lentänyt, mutta torakoilla oli tapana selvitä tilanteesta kuin tilanteesta ja niin teki tuo painajainen nytkin. Artania sai otteen seinämästä ja pysähtyi sijoilleen, huomaten lopulta heidätkin. Haukansilmä tuijotti hiljaa sijoillaan temppeliherraa, toivoen tuon vain pyrkivän takaisin ylös, mutta ei. Sen sijaan painajainen lähti tulemaan heitä kohden, haltiaeliitin perääntyen askeleen jos toisenkin lähemmäs Arethdrielia, valmistautuen jälleen yhteenottoon. Vaikka ei kyllä olisi yhtään tehnyt mieli. Haukansilmä oli eläessään todistanut ties minkälaisia petoja ja hirviöitä, eikä kummitukset saatikka henkiolennot olleet mikään uusi juttu. Mutta Artania oli silti omaa luokkaansa. Jokin hyytävänkarussa temppeliherrassa pisti veret lähes seisahtumaan, eikä asiaa auttanut yhtään se, että tuo perkele oli aikanaan tappanut Ferendirin. Se lisäsi täysin omanlaisen tunteiden ja ahdistuksen sekamelskan kaiken päälle, eikä Darius voinut sanoa pitävänsä siitä pelon, vihan ja epätoivon sävyttämästä tunteesta.

Ase nousi paremmin esille, Haukansilmän ottaen paremman asennon itselleen, kun temppeliherra hänelle ehtojaan lateli. Haltiakielellä jopa, sen tuntuen olevan ennemmin loukkaus kuin yhteisen kielen käyttäminen kommunikoinnin helpottamiseksi.
"Sinä et herraani koske. Siitä pidän huolen, olkoon se sitten viimeinen tekoni", Haukansilmä sähähti, kuitenkaan hyökkäämättä Artanian kimppuun. Ei hän tiennyt kunnolla, miten tuo otteli tässä muodossaan, joten parempi antaa temppeliherran tehdä aloitus. Sitä paitsi Dariuksen oli helpompi suojella Arethia, jos hän pysyi kreivin lähellä, eikä lähtenyt toisen edestä pois, pysyen täten kilpenä.



// :DD:D:D::D DELI PARKA. KOSKAAN EI SAA VAAN RYYPÄTÄ JA OLLA OMISSA OLOISSAAN. AINA ON JOKU WINDER HIHASSA KIINNI TAI JOKU VETÄMÄSSÄ TURPAAN. Senkin ropehirmu eikö automatkaa malttanu :D //
Avatar

The Saviour
The Saviour

Viestit: 3865

Liittynyt: Su Syys 04, 2011 5:10

Paikkakunta: Kahvikuppi

Viesti Ma Joulu 25, 2017 8:51

Re: Ympäri käydään yhteen tullaan

Winderin edessä Artania ei ollutkaan vielä ehättänyt täydessä kukoistuksessaan näyttäytyä – jos sitä edes saattoi sellaiseksi nimittää. Repaleinen haarniska oli yltäpäältä palasina yhteisen tuoksinnan ja peuralohikäärmeen takia, aaveen ollessa entistäkin karumpi näky kuin tavallisesti. Se kirotun miekan läsnäolokin sai panssareiden raot hohtamaan kirkkaan purppuraista valoa, enkelin tuijottaessa hyytävästi Arethdrielin tuhoaman kypärän takaa haltioita, Dariuksen sanellessa ettei herraansa aikonut hänelle luovuttaa. Typerys – joskin, mitä muuta Winderistä muka saattoi olettaa.
Olisit voinut valita kulkevasi vain ohitse”, häijy ääni ärähti terävästi Dariukselle takaisin, langenneen ottaen askeleen lähemmäs kaksikkoa, ”Mutta halusit väenväkisin haastaa riitaa Fritzin kanssa – perkele vieköön, olet typerämpi mitä kuvittelin!”.
Minä toivon, että jokainen miehistäsi on kaadettuina. Että tuolla ylhäällä meitä odottaa punainen virta, pienikin elinvoima, ja ruokailen sillä niin ahnaasti saadakseni tilaisuuden niittää teistä loputkin”, temppeliherra sähisi, ”Mutta ensin minä otan sinut veljesi iloksi. Ja vien kreivisi, kansasi iloksi”.

Yllättäen Arethdriel tarrasi Dariusta hartiasta, kiskaisten verensä tahrimalla kädellä kenraalia taemmas. Heikosti, mutta se kyllä riitti suomaan kreiville tilaisuuden päästä kallionseinämästä nojailemasta ylös, siniverisen asettuen eliittinsä eteen. Hän ei todellakaan antaisi Dariuksen kaatua puolestaan tässä ja nyt, kun kenraalilla oli vielä tilaisuus päästä omiensa tykö. Tuo oli paremmassa kunnossa mitä hän, ja jos tässä joku nyt kaatuisi, niin se olisi Arethdriel, jonka sokea katse tuijotti sattumalta suoraa niihin temppeliritarin oranssina hohkaviin silmiin.
Tuki korvasi… pysy takanani”, kreivin heikoksi käynyt ääni totesi telepaattisesti Dariukselle, Arethin horjahtaessa sijoillaan kun kenraalista irti päästi. Hetken temppeliherra ehätti jo luulla siniverisen antautuvan hänelle, tai yrittävän sovitella tilannetta jotenkin toisin – mutta se empiminen taisi olla virhe, Artanian aistien harvinaisen voimakkaan auran kerääntyvän Cúthalionin ympärille. Kreivi ehätti sulkea silmänsä ja tuoda kätensä rintansa kautta alas sivuilleen – ja siinä samassa myös kirottu värähti sijoiltaan äkkiseltään eteenpäin aikomuksenaan kiskaista kreivin jälleen alas, kun valtava paineaalto pyyhkäisi siivekästä päin ja pysäytti Noelin niille sijoilleen.

Siihen jatkuvaan poishylkivään aaltoon sekoittui pian myös tuulen ujellus, joka kuulosti siltä kuin luontoäiti olisi huutanut korvia vihloen aivan korvanjuuressa vasten langettua. Ja sitten kosken humina. Exxacusin huokailevan matala kumina. Muutama kyynel vierähti Arethdrielin silmäkulmista siitä valtavasta metelistä, kylmän hienkin nousten otsalle ja korvien alkaessa vuotaa verta, kun kreivi pisti viimeisiä voimiaan kehiin heittääkseen vihollisen kenraalin helvettiin heidän luotaan. Ei edes enkeli kyennyt siniverisen voimiin vastaamaan enää, jalkojen liveten liukkaalla kalliolla, paineaallon pitäen Noelin juuri ja juuri kädenmitan etäämmällä haltioista, ja olisi varmaan pyyhkäissyt jo temppeliherran mukaansa, ellei kirottu olisi miekkaansa iskenyt ainoaksi tuekseen keskelle sitä kielekettä.
Se paineaalto alkoi repiä kirotun haarniskaa osissa palasiksi, usvan ja ruostuneitten metallinpalojen lentäessä taaksepäin jonnekin alas. Tässä oli ihan turhaa seistä, aaveen rääkäisten vertahyytävästi siihen aaltoon vasten kun olemuksensa alkoi repeytyä rikki vihollisen edessä. Mitä se muka hyödytti, äänen paiskautuen tietty takaisin ja lähtiessä uudelleen riipimään korvia, eikä asiaa auttanut kun siniverinen sekoitti oman kotkamaisen huudon paineaallon sekaan, joka alkoi kielekettä repiä Exxacusin kohdalta palasiksi.
Raivostutti, niin vietävästi – miten pitkään Cúthalion muka kykeni tuossa kunnossa jatkamaan?! Ote miekastakin alkoi lipsua, kynsimäisten hanskojen repiessä julmia jälkiä kiveen, ennen kuin Artania suosiolla päätti antaa olla. Vielä viimeisen kerran kirottu kiskaisi maagisen aseensa terää kielekkeessä, moisen repäisyn alkaessa hajottaa sitä heidän altaan lopulta – ja sen myötä temppeliherra päästi haihtuvasta aseestaan irti.

Tummanutuinen hahmo hajosi paineaallon tieltä murhaavan ilmeen kera, siivekkään lehahtaessa harvinaisen äkkiä kaarella tarttumaan kiinni jälleen kalliosta, repien itsensä ylös pois ääniaallon tieltä, joka alhaalla vielä sokean toimesta kantautui korviin. Joskin, hyvä jos Noel mitään kuuli, korvien vinkuen ja voimien ehtyen, kun kirottu perkele jäi jyrkänteen reunalle ihmisen hahmoonsa palautuen kampeamaan itseään ylös.

Vihollisen auran hälvetessä, uskalsi Areth antaa loitsunsa hälvetä. Oli yllättäen niin kovin hiljaista, kaikkien äänien ollessa kadonnut ympäriltä, kun korvissa vain vinkui äskeisen jäljiltä. Vaimeasta tuulesta enää hartioille ja selkämystä myöten laskeutuvat hiukset palasivat taas kehystämään kasvoja paremmin, liimautuen osin verta ja hikeä vasten kiinni. Päässä huimasi, ja muutaman vaistomaisen askeleen myötä, jotka kreivin pois pahimmin sortuvan kielekkeen reunalta veivät, alkoi se tasapainokin horjua, harvinaisen uupuneen siniverisen kirjaimellisesti sortuen vain jaloiltaan alas. Areth olisi vain halunnut takkatulen ääreen juomaa viiniä ja nauttimaan musiikista… mutta onnistuisiko sekään enää, jos hän tämän myötä kuulonsa menettäisi…


//Deli on se äkänen vaari jonka ovelle ja pihaan vaan tullaan aina rellestään vaikka on kielletty. Vielä se hommaa sen tykin ja alkaa tulittaan sillä ei-toivottuja vieraita päin aina ko tilaisuus on :DD:D:D:D:DD JA PARASKIN PUHUJA SIELLÄ ;DDD//
MY NAME IS CRIMSON, FAMED SOLDIER OF NIGHTMARES, AND I AM HERE FOR DINNER
---
IRIADOR MIR VALDOREN - DELATHOS N'DRAYER - JACKALOPE - ARETHDRIEL CÚTHALION - ATREVAUX P. ARGENTEUS - SHYVANA - NOEL ARTANIA - LORYTHAS SEYR - WYRIUS - NESSAYA ANERITTE - QIRA A'DARUIL - OMANIRON - LOTHAR T. MORDECAI
---

Elä pelkää ottaa yhteyttä yksärillä, jos peli kiinnostaa missään muodossa o7
Avatar

Monarkki

Viestit: 13940

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ti Joulu 26, 2017 12:14

Re: Ympäri käydään yhteen tullaan

Darius nyrpisti nokkaa aaveelle, ei se hänen vikansa ollut, ettei Fritz kyennyt itseään hillitsemään. Olisi vain sivuuttanut herjat ja tästä olisi selvitty pelkällä ohituksella. Tosin, kai se osin oli Dariuksenkin syytä, mutta sitähän eliitti ei myöntänyt.
"Olisit jättänyt sen härän taistelemaan ja jatkanut itse matkaa", Winder tuhahti Artanialle, ottaen samalla puolittaisen askeleen taemmas kun temppeliherra lähemmäs astui. Puheet veljestä saivat Haukansilmän jälleen raivon partaalle, eliitin ollen valmiina jo hyökkäämään temppeliherran kimppuun, kun yllättäen siniverinen tarrasi kiinni kenraalin hartiasta. Darius seisahtui sijoilleen, vilkaisten nopeasti Arethdrielin puoleen kysyvästi, kuitenkaan uskaltamatta jättää Artaniaa huomiotta sen pidemmäksi aikaa. Mitä kreivi nyt halusi? Ei kai tuo oikeasti ennemmin antautunut kuin antanut eliittikenraalin puolustaa itseään viimeiseen asti? Sitähän Darius ei olisi sallinut, vaikka Areth olisi häntä käskenyt astumaan sivuun.

Mutta se ei ollut kreivin aikeina. Sen sijaan heikossa kunnossa oleva siniverinen käsi Winderin tukkia korvansa ja pysyä takanaan, Dariuksen kurtistaen kulmiaan pienesti, ennen kuin hoksasi mitä Areth oli aikeissa tehdä. Mitään sanomatta eliitti teki niin kuin käskettiin, aseensa nopeasti vyölleen pujottaen ja kätensä nostaen korville, perääntyen muutaman askeleen siniverisen taakse. Artania ei ehtinyt reagoida, tuo ei selvästikään tiennyt mitä kreivi aikoi ja täten saikin pian vastaansa sen paineaallon, jonka siniverinen nostatti, käyttäen viimeisiä voimanrippeitään painajaisen karkottaakseen paikalta.
Ja sehän toimi, temppeliherran kyeten vain hetken pistämään vastaan siniverisen äänelle, lopulta joutuen perääntymään ja kampeamaan itsensä tilanteesta pois. Darius seurasi katseellaan, kuinka Temppeliherra ylös pyrki, siinä samalla huomaten, kuinka kallio ja lumi heidän yllään päätti antaa periksi siniverisen huudon myötä, lähtien tippumaan ryminällä heidän niskaansa. Darius ei aikaillut sen enempää, kätensä laskien korviltaan ja harpaten Arethdrielin puoleen, joka alas vajosi heikkouttaan, peräännyttyään sortuvan kielekkeenreunan luota. Haukansilmä kietaisi kätensä jälleen siniverisen ympärille, kiskoen tuon mukanaan sisään synkkään luolaan, juuri ennen kuin irtokivet ja lumivyöry kielekkeelle rymisivät, pimentäen luolan hetkeksi täysin.
Arethia vetäen Darius perääntyi muutaman metrin syvemmälle luolaan kunnes pysähtyi, jääden kuuntelemaan luolan ääniä ja totuttelemaan siihen hämärään, joka sisällä vallitsi. Jostain luolaan tuli valoa, sininen hohka, joka ei selvästikään pihalta voinut tulla. Pian selvisi, että luolassa kasvoi maagista jäkälää – tai muuta vastaavaa, ei Darius noista tiennyt... – joka hohkasi pimeässä. Sentään jotain valoa heille.

"Oletko kunnossa?", Lopulta Haukansilmä tiedusteli siniveriseltä, laskiessaan tuon nojaamaan kallionseinämää vasten, koittaen jälleen kerran tarkastella Arethdrielin fyysistä kuntoa ja arvioida, kuinka pahasti kreivi nokkiinsa oli ottanut...


Ylhäällä myös Constantine kuuli ja näki sen kreivin tempauksen, joutuen heti ensitöikseen perääntymään kallionreunalta ja nostamaan käsiään korvilleen, äänen kantautuen ikävästi ylös asti, siinä missä reunimmaiset lumet lähtivät liikkeelle, tippumaan alas ja siinä samalla myös kallio niiden alla. Onnekseen Fritz ehti peruuttaa niiden yltä pois, tai muuten olisi mennyt mukana ja päätynyt ties minne.
Pian tuon jälkeen temppeliherra kapusi ylös, viimein vaihtaen muotoaan tutummaksi näyksi, Fritzin käyden harppomaan tuon luokse ja auttamaan Artaniaa ylös hangesta. Ainakin virkaveli näytti olevan kunnossa, mutta kuinka heikkona tuo sitten loppupeleissä oli, sitä hän ei tiennyt.
"Kuolivatko ne?!", oli ensimmäinen kysymys Artanialle, kotkannenäisen koittaen vilkuilla alas kielekkeelle, joka ei enää näyttänyt siellä olevan... tai sitten oli pienentynyt niin paljon, ettei sitä edes huomannut.



// :D:D:D Delii on kato kiva kiusaa kunnes se suuttuu. Sitten ei ole enää kellään kivaa. JA NOH NIIN NO MUTTA KUN NOH //
Avatar

The Saviour
The Saviour

Viestit: 3865

Liittynyt: Su Syys 04, 2011 5:10

Paikkakunta: Kahvikuppi

Viesti Ti Joulu 26, 2017 1:50

Re: Ympäri käydään yhteen tullaan

Kieleke sortui, ja niin teki koko perkeleen seinämä, Artanian joutuessa alas valuvaa lunta vasten ottelemaan hetken ennen kuin löysi otteelleen sijan tarttua kunnolla kiinni. Ei se kaukana ollut, että arpinaama olisi siitä lentänyt valuman mukana alas, mutta Constantinen avulla Noel onnistui pääsemään jyrkänteestä kauemmas ja hangesta ylös.
Aivan ensimmäisenä harmaahapsi peitti korvansa, kuullen niin terävästi sen vinkumisen äskeisen jäljiltä yhä korvissaan. Ja kuulisi varmasti vielä huomennakin. Hyvä jos hän kuuli edes Fritziä kunnolla, joka kyseli miten kaksikon oli käynyt! Naamassa Noelilla oli näkyvä haava kreivin viuhkojen jäljiltä, siinä missä kroppa varmaan ilmoittaisi adrenaliinin tasaannuttua uusista mustelmista ja vammoista, joita äskeinen pelleily ja peurapedon käsittely olivat saaneet aikaiseksi.
”Jäivät varmaan kaiken paskan alle”, temppeliherra totesi, varmaan kovempaan ääneen kuin olisi edes tarvinnut, mutta eihän Noel sitä heti ensikäteen käynyt miettimään, ”Tuskin sieltä minnekään pääsevät, Cúthalion vaikutti sinetöivät oman kohtalonsa. Ja toivon että sinetöi Winderin hengen samalla… hullut”.

Noel yskäisi kuivaa ilmaa, hansikkaansa kädestään pois poimien ja äkkiseltään kokeillen korviensa juuria, jotka yhtälailla olivat verta tiputtaneet sen äänimyrskyn jäljiltä. Ne veriset sormenpäät tuotiin esille eteen, Artanian laskien niihin katseensa sormiaan yhteen hieroen muutaman kerran. No se selitti miksi korvia vihloi… vähemmästäkin.

”Herran isä se ääni oli hirveä”, kirottu päivitteli ärähtäen, kämmenselkäänsä verijälkiä pyyhkäisten äkkiseltään ja sotkeutunutta viittansa kaulusta kiskaisten ylemmäs, ”Hajotin sen kielekkeen, heille lieni jäävän sijakseen jokin luolan tapainen – joskin, hajottiko sortuma sen myös vai tippuivatko mokomat alas… hällä väliä. Meidän pitäisi etsiä muut…”, palavanoranssi katse kohosi lohikäärmeentappajaan. Uupunut Noel kyllä oli, poskenpäitään koristaen harmaantummat juovat, jotka korkeintaan läheltä erotti, ja silmän valkuaiset taisivat olla tavallista tummemmat, mutta yhä langenneella riitti energiaa pysyä jaloillaan. Oli pakko, ei vain itsensä, vaan muidenkin vuoksi. Hänen olisi Fritzin kanssa löydettävä omat joukkonsa, selvitettävä oliko haltioita enempää elossa siellä polun vierellä, tai vain haettava suojaa kaksin jostain lähistöltä ja odottaa myrskyn laantuvan ennen etsintöjä.
”Ja pidät sen perkeleen peuran erossa minusta…”.


Hetken tajuttomuuteen voimien puuttumisen tähden vajonnut kreivi ei temppunsa jälkeen ollut ympäristöstään millään tavoin tietoinen. Kuinka kurjaa se sitten olikaan, kun ei nähnyt, eikä kuullut yhtään mitään, hiljaisuuden tuntuen suorastaan kammottavalta juuri tähän hätään. Silmät kuitenkin pysyivät auki, valkean katseen harhaillessa lähinnä itsekseen edessä, ja Dariuksessa kaiken sen pimeyden keskellä, kun kroppa alkoi hyytyä käsiin ymmärryksen yhä katkeillessa samalla kuin hiljalleen rispaantunut lanka.
Arethdrielin henki rohisi, turha verenvuoto jaloissa ei liennyt auttavan tilannetta lainkaan, kun tummatukka oli ottanut takkiinsa pahemman kerran. Oli oikeastaan jo silkka ihme, että kreivi oli jaksanut jalkojensa varaan nousta hetki sitten – nyt niitä lähinnä vihloi ja särki niin auttamattoman paljon kylmänkin tehden tuloaan, ettei Areth halunnut edes kuvitella miltä, ja kuinka vaivalloiselta pelkkä käveleminen olisi tuntunut.

En… kuule, jos… jos jotain sanoit”, yhtälailla Cúthalion henkäisi käheällä äänellä korvanlehtiään kokeillen, tuoreita, kosteantahmaisia verijälkiä paljaisiin sormiinsa pyyhkäisten korvanjuurestaan ja laiskasti kätensä antaen tipahtaa syliinsä. Sattui aivan ennennäkemättömän paljon, ja olisi tehnyt mieli vain nukahtaa niille sijoilleen kuten tavallisesti Areth olisi saattanut tehdä kohtauksien yhteydessä. Sen tuskan jokaisen piirteen saattoi lukea väsyneensurkeilta kasvoilta, nuutuneen siniverisen kallistaen päätään paremmin oikean, sen kipeän hartiansa puoleen.
En ole kunnossa, jos sitä mietit…”, Arethdriel jatkoi surkeana hymähtäen ohimoitaan hieraisten mahdollisesta sotkusta välittämättä, kulmiaan kurtistaen ja kiroten hiljaa yskinnällään sen päättäen.


//Deli kannattaa suosiolla pitää hyväntuulisena, niin palvelu pelaa ja ekstraa on luvassa ;DD;D;D;D;DD NIIN KUKA SE NATISI ENSIMMÄISENÄ ETTÄ HIMOTTAA JA HYPETTÄÄ NIIN//
MY NAME IS CRIMSON, FAMED SOLDIER OF NIGHTMARES, AND I AM HERE FOR DINNER
---
IRIADOR MIR VALDOREN - DELATHOS N'DRAYER - JACKALOPE - ARETHDRIEL CÚTHALION - ATREVAUX P. ARGENTEUS - SHYVANA - NOEL ARTANIA - LORYTHAS SEYR - WYRIUS - NESSAYA ANERITTE - QIRA A'DARUIL - OMANIRON - LOTHAR T. MORDECAI
---

Elä pelkää ottaa yhteyttä yksärillä, jos peli kiinnostaa missään muodossa o7
Avatar

Monarkki

Viestit: 13940

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ti Joulu 26, 2017 2:25

Re: Ympäri käydään yhteen tullaan

Artania ei ollut täysin varma, mitä haltiakaksikolle oli käynyt, mutta arveli heidän joko jääneen kaiken tippuneen massan alle tai vastaavasti jääneen loukkoon kielekkeellä sijainneeseen luolaan. Sehän ei riittänyt Fritzille vastaukseksi, kotkannenäisen koittaessa kurkkia alas kielekkeen suuntaan. Mikään ei olisi lämmittänyt mieltä nyt enemmän, kuin nähdä Winderin ruumis kaiken sen lumen ja kiven keskellä. Mutta ei, kumpaakaan haltiaa ei näkynyt. Constantine halusi varmistaa tapon, kolossin pähkäillen miten sekin nyt onnistuisi. Totta kai hän olisi voinut temppeliherran viskaista takaisin alas ja käskeä kummituksena käydä katsomassa, mitä oli tekeillä, mutta Artania ei tainnut olla enää siinä kunnossa, että karmivaa, kolossaalista muotoaan jaksoi käyttää.

Katse kääntyi takaisin Noeliin tuon päivitellessä ääntä, jonka siniverinen oli päästänyt. Fritz hymähti kuivahkosti, samalla katsellen, arvioiden virkaveljeään.
"Muut lienevät jatkaneen matkaa tai odottavat siellä minne jäivätkin. Jos elossa ovat", Tuskin Winderin joukoista oli kaatamaan kaikkia heidän sotilaita, mutta ei sitä koskaan tiennyt, "Se selviää vain katsomalla".
"Mutta emme jatka matkaa kaupunkiin. Etsimme suojan, tai kylän, ja palaamme tänne kunnes myrsky on ohi. Haluan nähdä ruumiit tai vastaavasti noukkia heidät vangiksi. Emme jätä heitä tuonne vain piilottelemaan", Fritz jatkoi, ladellen nyt käskyjä, piti temppeliherra siitä tai ei.
"Äläkä sinä siitä sarvipäästä huolehdi... Winderin ratsukin on vielä vapaalla, ellei sitten haavoihinsa kaatunut", Tapparansa takaisin selän nyöreihin ujuttaen eliitti jatkoi, "Kannan sinut jos et itse siihen pysty. Mutta muuten saat luvan käyttää koipiasi, herra en-enää-piilottele-kiroustani".


Teki pahaa katsoa siniveristä, joka noin heikkoon ja huonoon kuntoon oli ehtinyt itsensä saattaa. Kai siitä saattoi syyttää Dariusta, joka Fritziä oli yllyttänyt, mutta jos kreivi sotilaineen olisi vain jatkanut matkaa ja pitänyt huppunsa päässä, tuskin tilanne olisi tämä. Ainahan sitä saattoi syyllistä etsiä, mutta juuri nyt se tuntui turhalta energian ja ajan hukkaamiselta. Heidän piti päästä pois, turvaan, jottei Arethdriel pahempaan kuntoon joutuisi. Mutta miten he täältä pääsisivät, se oli sitten seuraava kysymys. Sentään luola oli suojaisa eikä kylmä viima ottanut sisään, mutta pakkanen oli silti hyytävä.
Kreivi ei kuulemma kuullut mitään, Dariuksen vilkaisten siinä samalla siniverisen vertavuotavia korvia. Miksi ihmeessä tuo omia korviaan ei ollut tukkinut, jos tiesi aiheuttavan näinkin suurta vahinkoa itselleen? Darius hymähti pienesti, lähtien sitten riisumaan kaulahuiviaan ja repimään tabardikankaista kangasriepuja irti, jotta saisi sidottua Arethin pahimmat haavat näin ensitöikseen.
"Katson haavasi", Kuului telepaattinen viesti kreiville, "Älä pelästy".

Nopeantehokkaasti Haukansilmä sitoi siniverisen haavat, siirtäen tuon sitten peremmälle luolaan, pois siitä pienestä viimasta joka suuaukolta kävi. Sen jälkeen eliitti alkoi katsomaan paremmin ympärilleen, miettien miten he täältä voisivat päästä pois. Tietenkin hän koitti huhuilla sotilaitaan, Iriadoria ja muita, telepaattisesti, mutta ei kukaan noista tainnut olla tarpeeksi lähellä jotta viesti perille olisi mennyt. Tai sitten nuo kaikki olivat jo kuolleet...
"Pystytkö kutsumaan alaisiasi?", Darius kyseli, jälleen telepaattisesti, ollen tietoinen että ainakin Aran kykeni telepatiaansa käyttämään pitkienkin matkojen päähän, puhumattakaan sitten tuon kyvystä tunkeutua tuntemiensa henkilöiden uniin, "Vai oletko liian uupunut?".
"Muut ovat joko liian kaukana minulle tai kuolleet... Uskoisin heidän vetäytyneen taistelusta, jos se toivottomalta on näyttänyt ja toivoa sopii, että he ovat suojaan löytäneet tai matkaansa jatkaneet"
, Haukansilmä kertoi, kääntyen jälleen kreivin puoleen ja kyykistyi tuon eteen, osin tuon ylle, napaten jälleen hellästi kiinni siniverisen leukapielistä, käännellen ja katsellen tuon kasvoja ja silmiä.
"Koita pysyä hereillä, älä nukahda. Puhu minulle koko ajan. Kerro vaikka, kuinka vaimosi minut aikoo piestä tämän jälkeen, kun kotiin pääsemme", Eliittikenraali naurahti kuivahkosti telepaattisen viestinsä lopuksi, jääden siihen sijoilleen siniverisen ylle toista tarkkailemaan.


// EXTRA KIVAAA ;D;D;D;D;D; eikun. En pääse siitä joululaulusta nyt yli minkä linkkasin, se on liian Deli mulle. JA NIIN EHKÄ NATISIN MUTTA. MUTTA NIIN. //
Avatar

The Saviour
The Saviour

Viestit: 3865

Liittynyt: Su Syys 04, 2011 5:10

Paikkakunta: Kahvikuppi

Viesti Ti Joulu 26, 2017 9:07

Re: Ympäri käydään yhteen tullaan

Tietenkään Artania ei voinut väittää pitävänsä Constantinen suunnitelmasta palata tänne vielä takaisin, mutta menkööt nyt. Hän ei jaksanut alkaa vääntää rautalangasta asioita enää, eikä varsinkaan ottaa Fritzinkin ärtymystä niskoilleen tässä vaiheessa.
”No kunhan emme tähän jää”, temppeliherra hymähtikin märkiä, sotkuisia hiuksiaan päänmyötäisesti pyyhkäisten ja huokaisten, ”Tunnet seudun paremmin kuin minä, joten seuraan sinua ihan mielelläni”. Ja mitä siihen tietoon tuli, että Winderinkin ratsu saattoi olla yhä jalkeilla jossain myrskyn seassa – eihän se mieltä hirveästi lämmittänyt. Mutta oli miten oli, sentään Artanialla oli Fritz matkassa, joka tiesi miten sellaisen elikon helpoiten alas saisi…

”Kerroin Henrylle”, Noel hymähti Constantinen viimeiseen huomautukseen, katseensa nostaen kolossiin paremmin, ”Ennen kuin lähdin takaisin luostarille – omani osaavat pysyä siitä hiljaa, mutta katsokin jos kuulen jonkun omistasi juoruilleen kuin pahaiset ämmät, niin tulen tuvillenne joka perkeleen yö kummittelemaan ja ulvomaan viskipäissäni tästä eteenpäin”. Ei sen tiedon tarvinnut levitä, vaikka Noel sitä taitoaan käyttäisikin tällä tavalla – siinä oli huomattavasti nopeampaa liikkua, ja tälläkin kerralla Artania oli halunnut uskoa saavansa tilanteen loppumaan ennen kuin se oli alkanutkaan. Vähän eritavallahan se oli mennyt, kun Winder oli alas hypännyt, eikä hyytävä koski hirveästi houkutellut luokseen edes kirottua. Temppeliherra oli viikontakaisestakin yhä käryissään, ja näin pian tosimuodon käyttäminen tuntui kiskovan voimia vain nopeampaan tahtiin häneltä. Ja Noel tiesi mitä kävisi, jos hän veisi sen muodonmuutoksen jokukerta liian pitkälle…
Kepeästi harmaahapsi kuitenkin kävi taputtamaan Constantinea käsivarteen, heikosti tuota tuupaten liikkeelle ja kehottaen kulkemaan kanssaan eteenpäin, ”Ja sinä et minua kanna, velihyvä. Eiköhän aleta painua ennen kuin lumi hautaa meidät tänne lopullisesti”.

---

Samaan aikaan toisaalla taistelu oli jo rauennut. Ruumiita oli siellä täällä, myrskyn ollen kuitenkin pakottanut joukot hakeutumaan lähemmäs omiaan lopulta ja jättämään nahinat sikseen. Kukaan ei tiennyt minne kenraalit ja kreivi olivat kadonneet, minkä johdosta joukot myös olivat tavallista hajanaisempia. Ja eniten se taisi koskea Iriadoria, joka ei halunnut uskoa Dariukselle sattuneen mitään pahaa… viholliset olivat pitäneet punapään kiireisenä, eivätkä päästäneet esimiehensä avuksi. Nashiran avulla Iriador oli lopulta päässyt lähemmäs muita avitettuaan myös kreivin elossa olevan henkivartijaparin Kuiskauksen tykö, elossa olevien jäädessä pohtimaan vaihtoehtojaan. Tänne oli vaarallista jäädä, heidän piti löytää suoja ja yrittää piilopaikkaan takaisin, ennen kuin vihollinen lähtisi liikkeelle ja löytäisi mahdollisesti heidät. Mutta entäs siniverinen ja eliittikenraali?

Siitä oli jo aikaa, kun muut olivat lähteneet lyhyeksi jääneen riitelyn myötä. Myrsky oli käynyt entistäkin sankemmaksi ja tuuli kylmemmäksi, aikaisen illankin alkaessa hämärtää Iriadorin nojatessa puunrunkoon ja heikon punaisen auran yrittäessä jotain tavoittaa säikeisiinsä. Ei mitään. Ei edes vihollisia. Vain hän ja Nashira, kreivin alaiset, sekä armoton lumipyry, joka kasasi lunta korkeahaltian harteille ja peuranaaraan selkään lähellä sitä jyrkännettä, josta Nashira oli nähnyt kenraalin ja kreivin tippuvan.
He saattoivat vain odottaa pimeän laskeutumista ja myrskyn tyyntymistä… sitä ennen etsintä oli yhtä tyhjän kanssa ja sekös nuorinta harmitti.
Mennään takaisin”, punapää huokaisi kypäränsä surkeilta kasvoiltaan alas laskien, ”Etsitään suojaa ja yritetään pimeän tullen uudestaan…”. Kismittihän se, eikä Iriador ollut halunnut vain lähteä kotiinkaan hakemaan apua. Hän oli jo passittanut muut eteenpäin ja käskenyt pysyä yhdessä, kun oli tehnyt selväksi, että jäisi tänne ja tulisi perästä jahka löytäisi Winderin ja kreivin… elossa tai…
Kreivin henkivartijat eivät sen koommin olleet Kuiskausta kuunnelleet, mutta olivat päättäneet Iriadorin avuksi jäädä huonosta kunnostaan huolimatta. Sentään punapää oli harvinaisen sopuisa muihin nähden, ja tuo kuunteli ja oli auttanutkin ruhjeiden kanssa. Nyt heidän pitäisi vain pysytellä yhdessä ja yrittää korkea-arvoisampia etsiä myöhemmin, kun alue ja sää rauhoittuisi. Tuskin ihmisetkään tänne yöksi jäivät vahtaamaan, joten heillä oli hyvä sija asettua hetkeksi puitten suomaan tuulensuojaan keräämään voimia, Iriadorin tyytyen huppunsa kiskomaan syvälle päähänsä kun nuorikko asettui Nashiran lämpimään kylkeen kiinni lepäämään, naaraspeuran jäädessä päivystämään valppaana haltioiden puolesta ympäristöä. Ympärillä ulisi pelkkä tuuli, kenenkään haluamatta seurata mitä tahtia lumikinokset ympärillä kohosivat siinä odottaessa...

---

Arethdriel henkäisi kylmästä väristen Dariukselle, antaen kenraalin kuitenkin katsoa hänen haavansa rauhassa. Ei se väräyttänyt ilmettäkään kreivin kasvoilla huonompaan suuntaan – lienikö syynä olevan sitten väsymys, kylmä vai hänen korkea kipukynnyksensä. Areth harvoin näytti sitä jos häneen sattui millään tavalla, mutta tämän kertainen kyllä alkoi olla jo omaa luokkaansa, joten oliko sitten ihmekään että hänen kasvoillaan lepäsi alati surkea ja harmistunut ilme. Ei hän tätä ollut halunnut – mutta tässä sitä oltiin, jossain pahuksen loukossa, Winderin seurassa ansassa. Joskin, Dariuksen läsnäolo toi jonkinlaista turvaa tilanteeseen. Yksin kreivi olisi todennäköisesti jo menehtynyt, hyvä jos olisi edes turvaan päässyt.
A-anna… minulle hetki ennen kuin temppujani yritän käyttää uudelleen…”, Areth totesi yskäisten, asentoaan hieman korjaten, samalla yrittäen tietty heikosti huhuilla muiden perään vaivihkaa sanoistaan huolimatta. Turhaan… Jos siniverinen saisi tilaisuuden hetken levätä ja itseään keräillä, voisi hän yrittää pidemmälle viestiä muiden perään heidän olinpaikkaansa, nyt se kuitenkin oli turhaakin turhempaa, kun voimien käyttämisellä kreivi parhaimmillaan vaipuisi heräämättömään uneen näille sijoilleen. Eihän se lohtua tuonut, tietää nyt ettei kenraalikaan kellekään ylettänyt viestiä. Kuinka kauas he sitten olivat ehättäneet sieltä polulta edes… eihän Areth ollut kiinnittänyt taistelun ohella muuhun huomiota, kuin mahdollisiin pakoreitteihin paikalta, ennen kuin tilanne surkeaksi oli heidän osaltaan kääntynyt.

Jälleen Arethdriel hätkähti sitä kosketusta leuallaan, matalalta hymähtäen ja valkeiksi vaihtuneita silmiään paremmin aukaisten. Vaikka ymmärsikin että kyseessä ei saattanut olla kuin Darius, tuntui se aina yhtä tyhmältä jos joku koski silloin kun itse ei oikeasti kyennyt näkemään kuka oli kyseessä. Se jokseenkin varautunut ilme kuitenkin kariutui äkkiä Winderin sanojen myötä, siniverisen naurahtaessa köhähtäen mokoman sanoille ja nostaen vinon, heikon hymyn huulilleen.
Erudessa taittaa sinusta uuden raapimispuun kissoilleen, jos minut kotiin tämännäköisenä viet”, Areth epäili kuivasti naurahtaen, ”Ja ratsustasi päivällisen juhlapöytään jos saa tietää, että sen vauhkoilu aloitti koko roskan ja paljasti minut viholliselle”.
Sinäkö muka kieltäisit minulta sen mitä eniten juuri nyt tarvitsisin? Kun et ensin suostu minua kuuntelemaan?”, kreivi jatkoi maltilliseen sävyyn kulmaansa kohottaen, kättään sen verran nostaen että saattoi verestä tahmeaa huulenpieltään pyyhkäistä märkään hihansyrjäänsä, ”Kattiakanssa… Olette te yksi helvetin vaikea joukko… minkähän kirouksen lohikäärmeesi minuun tartutti, kun aloin kuvitella tämän olevan hyväkin idea”, hän jatkoi hymähtäen, sokeaa katsettaan paremmin kohottaen Dariuksen kasvoille. Niin, mitähän hän oli kuvitellut. Ei ainakaan mitään tällaista, vaan jotain parempaa ja hienompaa tulevaisuutta.

Saatan olla pelkkä poliitikko, mutta isäni kenraalinkovakalloisuus on kyllä iskostettu myös minun päähäni. En minä tänne suostu kuolemaan vielä… ja toivon että sinulla on vähintään yhtä paljon tahdonvoimaa jäljellä”, Areth huokaisi synkempänä, ”Myrsky tuo jälkeensä kylmän rintaman… meillä ei ole hirveän kauaa aikaa lojua vain sijoillamme”.



//;DD;D;D;D Voi ei älä muistuta nyt :D Deli tulee sitä hoilaan tuville ja saa heti ekana Darilta turpaan kaikella rakkaudella. MUTTA NIIIIII-IN. Hypetetään toisiamme nii tää ei taas lopu ikinä//
MY NAME IS CRIMSON, FAMED SOLDIER OF NIGHTMARES, AND I AM HERE FOR DINNER
---
IRIADOR MIR VALDOREN - DELATHOS N'DRAYER - JACKALOPE - ARETHDRIEL CÚTHALION - ATREVAUX P. ARGENTEUS - SHYVANA - NOEL ARTANIA - LORYTHAS SEYR - WYRIUS - NESSAYA ANERITTE - QIRA A'DARUIL - OMANIRON - LOTHAR T. MORDECAI
---

Elä pelkää ottaa yhteyttä yksärillä, jos peli kiinnostaa missään muodossa o7
Avatar

Monarkki

Viestit: 13940

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ke Joulu 27, 2017 5:54

Re: Ympäri käydään yhteen tullaan

Fritzillä ei ollut mitään sitä vastaan, että temppeliherra antoi hänelle johdon. Seudut olivat hänelle tutummat, joskin tässä säässä saattoi helposti eksyä vaikka olisi ihan kotipihassa ollut. Eteensä näki juuri ja juuri.
Mutta ennen kuin kaksikko liikkeelle ehti, kertoi Artania kertoneensa Henrylle itsestään, salaisuudestaan, kuten Fritz oli vaatinut. Se sai kotkannenäisen hetkeksi kohottamaan kulmiaan yllättyneenä, kolossin lopulta virnistäen nyökkäyksensä ohesta.
"Hyvä niin", Constantine vastasi, sen enempää asiaan puuttumatta. Kyllä hän myöhemmin ehtisi kysellä miten se tapaaminen oli mennyt ja mitä Henry oli sanonut asiaan. Juuri nyt ei ollut aika sellaiselle keskustelulle, heidän piti päästä täältä pois.

"No jos lumeen tuuperrut, niin raahaan sinut sitten koivesta kotiin", Constantine vastasi Noelille virnistäen, lähtien tuon kehotuksesta liikkeelle, kaksikon seuraten taistelun jälkiä takaisin paikkaan, josta tämä kaikki oli alkanut, jotta miehet saataisiin koottua ja matkaa jatkettua johonkin suojaan.

---

Lumimyrsky yltyi lähes sietämättömäksi, eloonjääneiden auttaen toisiaan matkaan ja pian paikalla ei ollut enää ketään. Vain ruumiit ja taistelunjäljet. Yksi taho tosin palasi paikalle, tarkistellen jälkiä ja hajuja, niitä ruumiita, kunnes lähti seuraamaan lähistölle jääneitä tahoja. Se hännysteli sankan lumisateen takaa kolmipäistä joukkoa, joka aikansa ympäri pyöri myrskyssä, lopulta lähtien hakemaan suojaa. Peto seurasi heitä, kauempana, lopulta lähtien lurittelemaan suloisia, aavemaisia sointujaan tuuleen. Hetken se ujelsi itsekseen kauempana, kunnes pää kumarassa lähestyi, aivan kuin olisi vaaninut saalista.

Nárothe oli taistelusta vetäytynyt syrjemmälle otettuaan osumaa ja nyt palannut paikalle, vain huomatakseen että kaikki oli ohi. Normaalisti se olisi hakeutunut Dariuksen luokse, mutta kuusisarvinen ei ollut löytänyt isäntäänsä mistään. Seuraava looginen askel sille olisi palata takaisin kotiin, mutta ennen kuin se matkaan oli lähtenyt, oli se huomannut Nashiran ja tuon punapäisen isännän. Haltian, jos Darius tuntui välittävän normaalia enemmän. Ehkä niinkin paljon, että se sai Náron toisinaan mustasukkaiseksi. Sekin halusi halauksia ja pusuja matkan päätteeksi, kun kotitalleille päästiin ja muut olivat menneet menojaan!
Mutta nyt Darius ei ollut täällä. Vain syndrae, tuo punapää ja Nashira – sekä muutama jotain täysin tuntematonta, joista peto ei välittänyt. Sen turkoosinsinisenä hohtavat silmät olivat nauliintuneet Iriadoriin, joka peuralohikäärmeen vieressä värjötteli.

Syndrae näytti ja vaikutti siltä, että aikoisi hyökätä. Sen soinnut värähtelivät ilmaan naaraan puhallellessa lämmintä ilmaa sieraimistaan. Lopulta se lähti liikkeelle. Nätisti, rauhallisesti, askeltaen lähemmäs ja seisahtui aivan Nashiran ja Iriadorin vierelle. Ensitöikseen peto nuuhkaisi toista, sarvikruunuista, pienesti turvallaan tuon päätä tökkäisten, ennen kuin korkeahaltiaan puoleen vilkaisi ja mörähti pienesti, selvästi matkien Nashiran ääniä, täten koittaen itseään mahdollisimman uhkaamattomaksi tehdä. Ja niine hyvineen peto kävi hakemaan paikkansa kaksikon viereltä, mahdollisimman läheltä, lähtien sitten nuolemaan omia yhä osin vuotavia haavojaan. Kyllä Náro tiesi, ettei ikinä enää näkisi Dariusta, jos punapäistä tai tuon ratsua satuttaisi.

---

Kreivi tarvitsi kuulemma aikaa, ennen kuin koittaisi mitään suurempaa tehdä, mikä oli kyllä ymmärrettävää. Siniverinen tarvitsi lepoa kaiken äskeisen jälkeen, joten ei Darius aikonut tuolta ihmeitä vaatia. Olihan Areth jo heidän henkensä pelastanut, mikä oli ihme jo itsessään.
Jälleen eliittikenraali kävi naurahtamaan pienesti, Arethdrielin kertoessa mitä Erudessa aikoisi tehdä Haukansilmälle ja tuon ratsulle, jos tästä saisi kuulla. Ja varmasti kuulisikin, mutta kreivittären raivo oli sitten sen ajan murhe, kun kotiin päästäisiin.
"Joko ymmärrät, miksi Aran - ja muu armeija - vihaa meitä?", telepaattisesti Darius hymisi siniveriselle, tuon kutsuen Sinistä Kuiskausta vaikeaksi joukoksi. Sitä he todellakin olivat, mutta eipä kukaan siitä suuresti valittanut, kun he työnsä tekivät ja vieläpä huolella. Ei vihollinen turhaan pelännyt heitä ja tietänyt heidän nimeään.
Mutta kun Arethdriel mainitsi "Dariuksen Lohikäärmeen", synkkeni eliitin ilme ja Darius nousi sijoiltaan ylös, ottaen muutaman askeleen kauemmas kreivistä. Viimekertaisen jälkeen Haukansilmä ei ollut ottanut yhteyttä Lorythasiin. Ei ainakaan vielä... Ja jo pelkkä hopeaverisen ajatteleminen tuntui pahalta. Hän tiesi, että hänen pitäisi olla Seyriin yhteyksissä, mutta se oli... vaikeaa. Ei hän taaskaan tiennyt, mitä puoliverinen hänestä ajatteli, mikä heidän suhteensa oli. Ja se tietenkin kaiversi sisintä, Haukansilmän koittaen vain sivuuttaa Seyrin ajattelun keskittymällä kaikkeen muuhun.

"En usko että pääsemme täältä pois ilman apua...", Darius vastasi lopulta telepaattsiesti, katsellen ylös luolan kattoon. Sinne olisi suhteellisen helppo kiivetä, ainakin Dariuksen taidoilla, mutta pääsisikö katosta läpi takaisin ylös? Tuskin, ei ainakaan niin nopeasti, että heidän henkensä sillä pelastaisi.



// ;D;DD;D;D;D Ja niin Deli sai turpaansa indeed. Ja seuraavaksi Iriltä. Ja sitten Theo saiskin jo raahata Deliä pois paikalta käsipuolessaan ja Aaron ois vaan et miksei se kosketa muo noin. #TheoMakesAaronGay HYPETYS MAKSIMUS KOSKA AKJFWKAFa //
Avatar

The Saviour
The Saviour

Viestit: 3865

Liittynyt: Su Syys 04, 2011 5:10

Paikkakunta: Kahvikuppi

Viesti Ke Joulu 27, 2017 5:32

Re: Ympäri käydään yhteen tullaan

Hetken he saivatkin olla rauhassa, Iriadorin ollessa vaipunut sijoilleen päänsä polviin piilotettuna, Nashiran pitäessä heidän kaikkien muiden puolesta vahtia. Terävä mörähtävä ääni riitti viestittämään jonkun tulevan lähemmäs lopulta, joka sai haltiat kääntämään katseensa siihen tummaan hahmoon lumipyryn seasta mikä heitä lähestyi enemmän ja vähemmän uhkaavasti. Jos se todella olisi ollut uhka, olisi sarvikruunuinen naaras hypähtänyt niine hyvineen hangesta ylös valmiina puolustamaan kolmikkoa – mutta sitä Nashira ei tehnyt, sen turkoosin katseen ollessa vain nauliintunut Nárotheen joka päänsä kumarassa lähemmäs askelsi.
Myös kreivin alaiset tunnistivat eliittikenraalin ratsun, pelokkaammin olentoa silmäten mitä punapää peuralohikäärmeen viereltä, joka heille lämpöään soi kylmässä tuulessa ja tuiverruksessa.

"Mitä sinä haluat...", korkeahaltia kohotti päätään pienesti, tuulen siinä samalla heittäen vaalea hupun nuorimman päästä, jota Iriador lähti harvinaisen äkkiä metsästämään kasvojensa suojaksi uudemman kerran takaisin. Iriador ei uskonut Náron aikovan mitään pahaa, johan kenttä heidän lähellään oli täynnä ruumiita, joilla mässäillä - sitä paitsi sarvipäät tuntuivat olevan hyvää pataa keskenään, joten tuskin nuo alkaisivat tässä nahistella.
Ja niinhän siinä kävi, että Nárothe kävi matkimaan Nashiraa, peuranaaraan tuhistessa syndraelle takaisin ja puskien pienesti verestä punaisella turvallaan vasten tummaa naarasta. Se oli vähän niin kuin lupa asettua viereen yhtälailla odottamaan sään selkenemistä, naaraan seuraten kuinka kenraalin ratsu asettui heidän vierelleen haavojaan nuolemaan. Sillä välin kun toinen itseään hoivaisi, valpastui peuralohikäärme jälleen pitämään ympäristöä silmällä, tarkistaen myös että isäntänsä oli yhä kunnossa siinä vierellään, sarvipäisen kuonon tuhisten lämmintä ilmaa korkeahaltian hupun alle. Nostattihan se hoivavietti hymyn huulille hetkeksi, sokean käydessä ratsuaan paijaamaan, ja toisen kätensä nostaen kapsuttamaan Nároa varovaisesti suodakseen huomiotaan hetkeksi molemmille, "Kyllä me heidät löydämme... lepää sinäkin nyt".

---

Tuskainen henkäys karkasi kreivin huulilta, kun Darius astahti kauemmas hänestä. Se antoi Arethille sijan taas korjata asentoaan laiskasti paremmaksi, siniverisen yrittäessä nyppiä myös viittaansa paremmin suojakseen ja piilottamaan niitä verijälkiä, jotka kiviselle lattialle oli ehättänyt jo tehdä. Sitä tunsi itsensä niin heikoksi, sokeiden silmien alkaessa myös painua puoliksi kiinni väkisinkin. Ihan kuin jokin suurempi voima olisi vain halunnut painaa ne kiinni...

Siitä huolimatta, Arethdriel yritti pitää turhan synkät ajatukset pois päästän, kevyesti sormillaan naputtaen ja sivellen hiljaa sitä kivistä lattiaa melodian tahdissa. Keskittyäkseen tähän hetkeen, keskittyäkseen johonkin positiivisempaan kuin siihen, että he olivat kuoleman loukossa, josta eivät välttämättä turvaan enää pääsisi ilman apua. Ja Winderinkin siitä ääneen mainitessa hänelle hetken hiljaisuuden jälkeen, tunsi siniverinen taas sen ahdistavan tärinän palaavan, joka kieli vain silkasta hermostuneisuudesta ja jännityksestä, joka teki hengittämisestä raskasta ja vaikeaa. Osin se alkoi johtua myös kylmästä, lumisateen ja taistelun runtelemien vaatteiden alkaessa päästää kylmää myös alleen, eikä keho enää jaksanut itse lämpöä tuottaa muuten kuin hallitsemattomalla tärinällä.
"Saat tehdä enemmän töitä sen puoleen että teitä varsinaisesti vihaisin", Cúthalion naurahteli huvittuneena päätään pudistellen Dariukselle siinä sijoillaan värjötellessään, "Vaikka tietysti toivoisin voivani tulla kanssanne toimeen paremmin. Ja pystyväni kommunikoimaan kanssanne... Aran on saanut sen ja monen muun asian tuntumaan... mahdottomalta".

Siinä puhuessaan ne silmäluometkinkin laskivat lähes kiinni, lasittuneen katseen jäädessä vain laiskasti lepäämään omaan syliin niin pitkäksi toviksi, että sen olisi voinut nimittää olevan jopa häiritsevän näköistä.
"Olkoot se sitten... vaikka viimeinen toiveeni...", tummatukka hymähti lopulta silmiään hitaasti räpsäyttäen ja painaen ne kiinni, "Olen... liian väsynyt ajatellakseni enää kunnolla".


//Iri vetäis semmotteet smackdownit ikkunan läpi et Theo saa mennä noutaan Delin pihalta ja taluttaa takas kotio :DDDD THEO SENKIN HOMOTINTTI! DBJAKDUGNUKYWA JOO LUULEKKO ET TULI NUKKUMISESTA TAAS VIIMEYÖNÄ MITÄÄN KO MENIT VASTAAN TÄNNE//
MY NAME IS CRIMSON, FAMED SOLDIER OF NIGHTMARES, AND I AM HERE FOR DINNER
---
IRIADOR MIR VALDOREN - DELATHOS N'DRAYER - JACKALOPE - ARETHDRIEL CÚTHALION - ATREVAUX P. ARGENTEUS - SHYVANA - NOEL ARTANIA - LORYTHAS SEYR - WYRIUS - NESSAYA ANERITTE - QIRA A'DARUIL - OMANIRON - LOTHAR T. MORDECAI
---

Elä pelkää ottaa yhteyttä yksärillä, jos peli kiinnostaa missään muodossa o7
Avatar

Monarkki

Viestit: 13940

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ke Joulu 27, 2017 7:30

Re: Ympäri käydään yhteen tullaan

"Tuntuu ettei siihen paljoa vaadita meiltä...", Haukansilmä mutisi Arethdrielille, joka käski hänen tehdä enemmän töitä, jos halusi siniverisen vihaavan joukkojaan. Kreivi oli päässyt niin sanotusti helpolla vielä, sentään Haukansilmä oli yrittänyt olla tuolle mukava tai vähintäänkin neutraali, vaikka vähän väliä hermonsa menettikin ja sille nyreälle, törkeäntiuskivalle puolelle luonnettaan heilahti. Tosin oli hänellä syynsäkin olla nyreä ja epäilevä siniveristä kohtaan, joten kaiketi se oli osasyy siihen, miksi Arethdriel kesti hänen temppuilujaan enemmän – tai näin Darius halusi uskoa.

Luolaa tarkastellut katse laskeutui kreivin puoleen, joka sanojensa myötä näytti jälleen uneen yrittävän. Eliitti otti askeleen lähemmäs siniveristä, samalla riisuen yltään panssarin osia, jotka kylmää ottivat ikävästi itseensä. Haarniskanpalaset aseteltiin luolanseinustalle, jonka jälkeen eliittikenraali kyykistyi kreivin viereen, vetäen tuon kainaloonsa, jotta edes hieman lämpöään olisi voinut nuoremmalle tarjota.
"Se toive ei toteudu jos nyt päätät siihen sammua", Darius hymähti, kreivin hiuksia sukien pois tuon kasvoilta, tarkoituksella hieman kovakouraisemmin, että kosketuksellaan saisi pidettyä toista hereillä. Siinä miettien, mitä tässä voisi enää tehdä. Ei hän halunnut tänne jäätyä, eikä hän todellakaan halunnut antaa Arethdrielin kuolla. Lähinnä sen takia, että hänhän tästä joutuisi vastuuseen ja pahimmillaan teloitukseen. Ja no, ehkä Darius... jollain tavalla jo välittikin siniverisestä, olihan tuo ollut hänelle reilu ja ystävällinen, yrittänyt korjata niitä välejä, vaikka Haukansilmä itse oli vähän väliä ollut naama rutussa tuon suunnitelmien suhteen...

"Pysy hereillä", Miettimisensä ohesta Darius hätyytteli siniveristä, pienesti toista ravistaen, alas kreiviin vierellään katsahtaen, "Kerro minulle pojistasi. Joko he ovat ehtineet uhmaikäänsä?".
Siinä miettiessään mieleen häilyi tietenkin se yksi nimi. Se yksi henkilö, joka heitä nyt voisi auttaa. Aluksi sitä nimeä uskalsi vain ajatella ja sitten mielessään toistaa, kenties jopa telepaattisesti huhuilla. Ei siitä liennyt apua, tosin mistä Darius sen ties? Mutta viimeksi hänen oli pitänyt käyttää ääntään, jotta verisiteen tehnyt hänet olisi kuullut. Kysymys kuitenkin kuului, kehtasiko hän apua pyytää? Oliko Haukansilmällä siihen oikeus, kaiken tapahtuneen jälkeen? Ei hän tiennyt, mutta jos hän ei käyttäisi kaikkia mahdollisia keinoja pelastaakseen kreivin, tulisi hän sitä varmasti katumaan.
Joten, hiljaa, anovanhaikealla äänellä eliitti lopulta kutsui ratsuaan tuon nimellä, sen ilmaan henkäisten
"Lorythas..."



// (DDD Kohta kuiskauksen tuvilla ei oo enää ikkunoita lainkaan kun kukaan ei enää jaksa hankkia uusia laseja niihin ku aina joku lentää ulos joka tapauksessa. THEO ON TUOLLAINEN HOMOTIAINEN NIIN. ;D;DD;D;; Noni, hienoa etten ollu ainoo jonka nukkumisesta ei tullu mitään //
Avatar

The Saviour
The Saviour

Viestit: 3865

Liittynyt: Su Syys 04, 2011 5:10

Paikkakunta: Kahvikuppi

Viesti To Joulu 28, 2017 2:17

Re: Ympäri käydään yhteen tullaan

Arethdriel, Lorythas


Siniverinen huokaisi syvään sijoiltaan, pistäen merkille aina vain uusia särkyjä jotka kehoa sillä hetkellä vaivasivat. Siinä ohessa Arethdriel ei ehättänyt lainkaan tajuta Dariuksen tulleen lähemmäs. Jälleen se kosketus tuli yllätyksenä ja outona, kreivin säpsähtäessä sijoillaan kun Winder hänen vierelleen palasi ja hänet kylkeensä veti lämpöä jakamaan. Se oli huomaavainen ele, joskin sai kreivin kohottamaan aluksi toisen kätensä epäröiden vasten kenraalin kylkeä valmiina työntämään toisen luotaan pois. Areth ei pitänyt siitä että muut häntä koskivat, minkä varmasti huomasi omanlaisestaan etäisyydestä jota kreivi usein muihin yhtälailla piti – kaiketi se oli osasyy myös siihen, miksei hän välittänyt väenpaljoudesta ja suurissa seurueissa olemisesta.
Mutta kreivi ei kuitenkaan työntänyt Dariusta siitä pois, vaan sormillaan toisen kylkeä epäröiden hipaisten laski kätensä takaisin alas omaan syliinsä, antaen Winderin sukia paksuja, korpinmustia hiuksiaan pois kasvojensa tieltä, samalla kepeästi nojaten paremmin sitä lämmintä kylkeä vasten.
"Voisin heittää pari muutakin toivetta romukoppaan samalla kerralla", siniverinen hymisi yskäisten vähän turhankin rauhallisella äänellä, sen verran silmiään kuitenkin avaten taas ettei nukkuvalta vaikuttanut.

Areth tuhahti jokseenkin turhautuneeseen sävyyn Dariuksen hän toppuutellessa pysymään hereillä ja kysellessä hänen pojistaan. Hän kun olisi niin mielellään vain pistänyt silmänsä juuri nyt kiinni ja simahtanut – mutta kaiketi kenraalilla oli pointtinsa. Kokonaisuudessaan tilanne oli kreiville niin vieras, että jo pelkkä se kokemuksen puute uuvutti ja pelotti omalla tavallaan energioita syöden jatkuvasti kehosta. Mutta ei hän aikonut luovuttaa. Ei tänne, ei nyt, kun hänellä viimein oli tilaisuus päästä muuttamaan tulevaisuutta toivon mukaan parempaan suuntaan...
Tietenkin Darius yritti pitää kreivin ajatuksenjuoksun vireillä alati - kyllä Arethdriel sen ymmärsi.
"Äitinsä ja palvelusväen silmätikkuja...", kreivi hymähtäen aloitti, ehkä jopa aavistuksen surulliseen sävyyn ehtiessään hipaista sitä lankaa mielessään, josta ajatus seurasi mieleen ettei hän saattaisi nähdä esikoisiaan enää uudemman kerran jos tänne kaatuisi.
"Avalon on heistä vaativampi, aina menossa ja koheltamassa panttereiden ja muiden perässä", Areth päätti jatkaa rauhallisempaan sävyyn, äänensä kuitenkin rahisten ja väristen kylmästä, "Lorianin kasvaminen on taas kuin katsoisin omaa lapsuuttani uudemman kerran lävitse... Hän... Hän. Nauttii kirjoista ja kuuntelemisesta. On hyvin varovainen ja hiljainen etenkin vieraiden läsnäollen... jos poika osoittaa tiettyä harkintakykyä vanhempana, perii hän minun paikkani kreivinä aikanaan. Todennäköisesti...". Siinä puhuessaan hitaanrauhalliseen tahtiin pojistaan, painui myös Arethdrielin pää lähes huomaamattaan paremmin vasten Winderin hartiaa lepäämään kevyesti.

"En tiedä onko kreivitär ehättänyt jo vanhemmalle sisarellesi ehdottaa kummitädin virkaa - Delia sen lienee ottavan vastaan enemmän kuin mielellään uskoakseni joka tapauksessa. Eru tuskin on muita ehdokkaita edes harkinnut...", huomaamattaan kreivi puhui puolisostaan sillä lyhyemmällä nimellä, jaksamatta selvästikään alati enää niin koreasti puhumaansa muotoilla kuten tavallisesti teki.
"Minun pitäisi nimetä heille kummisetä - ja sitähän iloa en... en Aranille aio suoda", Arethdriel hymähti surkuhupaisasti naurahtaen, silmiään taas ummistaen hetkeksi, pidemmäksi toviksi ennen kuin sokeilla sielunsapeileillä vilkaisi Winderin puoleen, "Minun piti ehdottaa sitä sinulle... Jossain hienommassa tilaisuudessa, jossain paremmassa yhteydessä, tosin; Olisithan seuraavana lähin sukua, ja sinällään mielekkäin mahdollinen pari Delian rinnalle. Jos et omia jälkeläisiä aio hankkia, saisit myös tilaisuuden pyöriä poikien elämässä mukana joka tapauksessa".
"Toisena vaihtoehtonani olen harkinnut myös Seyriä - mutta siitä minun tulisi keskustella paremmin puolisoni kanssa...".



Toisaalla sankka lumipyry raiskasi yhtälailla aroja, terävien puuskien hankaloittaen toisenlaisen saattueen matkantaittoa, kun lohikäärmeratsastajat olivat palaamassa rannikolta takaisin Briariin. Heillä oli matkassaan hurja määrä kalaa ja muita merenantimia, joita muutama nuorempi oli Seyrin lisäksi lähtenyt pyytämään aikaisin aamulla. Siitä riitti majataloihin ja muille jaettavaksi ravinnoksi runsaat määrät, matkassa olleiden liskopetojen ollessa myös ehättänyt ruokailla harvinaisen muhkeasti reissun päätteeksi rannalla lumessa temmeltäen, kun muut olivat verkkoja sitoneet saaliin kuljettamista varten paremmin kasaan. Silloin jo lumi oli ehättänyt alkaa tipahdella taivaalta ja kylmä viima alkaa pyyhkiä rantaviivaa hyytävästi, lopulta tuoden mukanaan todella nopeasti edenneen myräkän, joka oli tietään taittamassa halki Cryptin.
Lokene kantoi ylpeänä omaa verkkoa matkassaan, viisipäisen joukkion laskeutuessa suuren kehän vierelle laskemaan saaliinsa maahan. Siitä nopeimmat jo lähtivät kärräämään tuoreita kaloja häkitetyille, suojaan siirretyille liskoille ja muille lihaa syöville ratsuille, muutaman jääden säilömään sinttejä tynnyreihin ja siirtämään muualle - Lokenenkin tietty mielestään parhaat palat etsien kalakasojen joukosta voidakseen viedä ne Sagalle tuliaisina!

Se oli se ensimmäinen hetki, kun kruunattu hälyisen kaiun mielessään kuuli. Poissaolevaksi ja tavallista aremmaksi muuttunut Seyr oli hiljattain saanut uuden sarvikruunun päähänsä, haltioiden kuninkaan sahattua sen edellisen parin häneltä vain lyhyt tovi sitten... Tämä oli ensimmäinen kerta, kun Puolikäärme oli kylästään poistunut minnekään, ja senkin hän oli tehnyt Bennettin kehotuksesta, vanhankurpan ollessa lähes raahannut ystävänsä mukanaan töihin pölyiseksi käyneestä kartanostaan jotta tuo itse vähintään tuulettuisi. Bennett taisi olla ainoa joka tiesi, mitä vierailulla piilopaikassa oli aikaisemmin sattunut, partaleuan ollessa malttanut istua hetken pidempään päällikkönsä seurana, kun oli vastaan tullut ja tivannut sitten kyläpäällikön murtumiseen saakka minne mokoma oli ylpeytensä ja ryhtinsä hukannut. Mutta niin vain arpikasvoinen pässinpää oli pysytellyt sarvipäisen tukena ja kunnioittanut Seyrin pyyntöjä, vaikka kovasti oli ollut sitä mieltä että he joutaisivat kaupunkiin kostamaan sattuneet samantien kaikesta muusta viis - se haltioiden kuningas kun tuntui olevan täysi kusipää jo silloin tänne marssittuaankin ensimmäisen kerran.
Sentään Lorythaksella oli ollut seuranaan myös Leto, joka oli jokseenkin onnistunut pitämään Hopeisen sekoamatta lähinnä kotikartanolla. Enkelille Seyrin oli ollut helppo puhua ja avautua, ja sinällään tummahipiäisen maaginen läsnäolo oli rauhoittavaa seuraa, sinisilmäisen ollessa jäänyt vain ikkunaan murheissaan vellomaan ja odottamaan, jos kultasiipi karkasi käymään jossain.

Kun kalasaalis oli viimeistäkin suomua myöten purettu, jäi puoliverinen sijoilleen jotain miettimään poissaolevana. Mielessä oli sellainen outo kihelmöinti. Ja ilmassa outo haju. Kyllä hän oli aamutähtensä kutsun mielessään kuullut, epäillen sen kuitenkin olleen pelkkää omaa kuvitelmaansa, jonka verukkeella hän olisi voinut lähteä jonnekin omiin oloihinsa erakoitumaan hetkeksi. Lorythas oli vältellyt ajattelemasta Dariusta ja sitä viime kertaista liikaa, vaikka aina salaa yöllä tyynyynsä kyyneliä vuodattikin ja muisteli Haukansilmän hajua ja mukavia muistoja, joita heillä oli kaikesta huolimatta useita.
Mutta entä se kutsu? Olisiko siihen pitänyt vastata? Voisiko se oikeasti olla Darius, joka kaipasi hänen apuaan jossain? Vai yrittikö joku käyttää hänen ratsastajaansa hyödyksi, ja houkutella hänet ansaan? Katuisiko hän jos ei menisi? Lorythas oli aina vannonut tulevansa luokse, jos kutsun kuulisi... mutta tällä kertaa se kutsu epäilytti enemmän, kuin hätyytteli häntä luokseen jostain syystä...

Siinä samassa Bennett kävi vetäisemään kyläpäällikköä hihasta, selkää silittäen ja yrittäen selvästi ajatuksiinsa vaipuneen herätellä sijoiltaan tähän perseestä olevaan myräkkään. Puolikäärme säpsähtikin, alakanttiin vilkaisten luotettuaan, joka kiitettävän lumikerroksen oli huppunsa ja viittansa päälle ehättänyt kerätä.
"Painuhan takaisin sinne luolaasi, ennen kuin sijoillesi hautaudut. Sinusta näkyy vaan sarvenpäät iltaan mennessä, kun pikkuiset keksivät alkaa rakentaa ympärillesi lumilinnaa", partaleuka pärskähti lumessa kilpaa vipeltäviin lohikäärmeenpentuihin ja niiden nuoriin ratsastajiin vilkaisten, jotka luolastojaan ja rakennelmiaan jo muuten rikkomattomaan hankeen rakensivat innoissaan, "Vai painaako mieltäsi jokin?".
"Kuulin kutsun... jo hetki sitten", Puolikäärme sai häkeltyneenä henkäistyä toiselle.
"Ja sinä tiedät kyllä mitä vala velvoittaa – Lokene olisi karannut matkaan jo kesken töiden ja unohtanut sen punasuomuisen rikostoverinsa ja meidät, jos sinä olisit sitä kutsunut", Bennett hymähti, miehen lähtiessä saattamaan Seyriä eteenpäin käsivarresta pidellen, "Ei yksikään kutsu ole turha – ei mieli sitä valheeksi teetä, jos äänen omasi kutsuvan kuulet; Se polun pimeyteenkin taittaa ja kovimman tuulenkin yli kuiskaa. Opetit sen meille itse aikanaan, kun valoja luit ties kuinka monetta kertaa Midrotissa, kun nuoret ratsastajat saivat ensimmäiset tabardinsa jälleen kerran ja heidän ratsunsa nimettiin virallisesti. Kyllä minä muistan miten omani syttyi tuleen Baityrunin innokkuuden tähden samantien, ja olit vähällä polttaa omatkin päreesi, kun koko tilaisuus niin sanotusti hiiltyi käsiin", Bennett jatkoi lohikäärmekielellä Lorythakselle, molempien pärskähtäessä sitä päivää muistellessaan kun he yhdessä askelsivat kohden kylän hiljaisempaa ulosvievää porttia.
"Vaikka haluaisin väittää ettei tällä säällä kannata lentää - niin ala mennä jo, Konaar, kadut myöhemmin jos tänne jäät ja menet taas sisälle nyhjäämään omiin oloihisi", partaleuka uskalsi väittää, Loryn tuntiessa itsensä jopa aavistuksen itsevarmemmaksi taas ystävänsä sanojen tähden, kun he koskemattomalle hangenreunalle saapuivat. Ei yksikään kutsu ollut turha - niinhän se kuului... niin Samir oli hänellekin lausunut aikanaan, kun Seyr oli Lokenen lohikäärmeratsastajaksi nimetty.

Mitä hän olisi tehnyt ilman Bennettiä... varmaan unohtanut syödäkin päivittäin ja huolehtia itsestään tässä vaiheessa, kun kaikki oli niin sekavaa valmiiksi. Hopeanvalkeaksi nelisiiveksi muuttuen, Puolikäärme kääntyikin vielä ystävänsä puoleen kehräämään ja tuota siivillään suojaamaan tuulelta ja myrskyltä, jotta tuo takaisin muurien sisäpuolelle ehätti puhureita turvaan, pedon jäädessä silmänsä ummessa aistimaan sitä polkua, jonne rakkaan ääni häntä kutsui.



//:DDD Ei oo ikkunoita ja ikkunoitten alla on hirveet pehmusteet, ettei hirveesti satu jos pihalle lentää. SORSANSILMÄ JA HOMOTINTTI. Qira tahtoo liittyä lintutiimiin mukaan. PISTETÄÄN VAHINKO KIERTÄMÄÄN, ota tästä tämmönen ladonseinällinen nyt sitten//
MY NAME IS CRIMSON, FAMED SOLDIER OF NIGHTMARES, AND I AM HERE FOR DINNER
---
IRIADOR MIR VALDOREN - DELATHOS N'DRAYER - JACKALOPE - ARETHDRIEL CÚTHALION - ATREVAUX P. ARGENTEUS - SHYVANA - NOEL ARTANIA - LORYTHAS SEYR - WYRIUS - NESSAYA ANERITTE - QIRA A'DARUIL - OMANIRON - LOTHAR T. MORDECAI
---

Elä pelkää ottaa yhteyttä yksärillä, jos peli kiinnostaa missään muodossa o7
Avatar

Monarkki

Viestit: 13940

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti To Joulu 28, 2017 3:51

Re: Ympäri käydään yhteen tullaan

Dariuksen yllätykseksi kreivi lähti kuin lähtikin kertomaan pojistaan enemmän. Hyvä jos Darius noiden nimiä muisti, mutta hänen onnekseen Arethdriel ne mainitsi puheidensa ohesta. Avalon ja Lorian, kaksoset, joten ei ainakaan tarvinnut arvailla kumpi oli vanhempi pojista. Tosin jos ulkonäöllisesti piti arvata, ei Darius olisi osannut sanoa. Vasta hetki sitten hän oli oppinut oman sisarensa poikien nimet ja ulkonäöt, häpeäkseen se oli pakko myöntää. Mutta kun pikkulasten nimet olivat hänen mielestä turhaa tietoa, ainakin niin kauan, kun lapset itse eivät tiedostaneet nimiään tai kyenneet fiksuun keskusteluun. Kyllä hän siinä vaiheessa nimet muistaisi, kun lapset osaisivat itse puhua ja keskustella fiksusti, mutta niin kauan kuin jälkikasvu oli taaperoikäistä, ei Darius jaksanut heihin panostaa saatikka sitten kontaktia ottaa. Tai näin oli laita ainakin muiden lasten suhteen, ehkä mieli muuttuisi sitten kun omia lapsia saisi... Jos saisi. Nykyisten kumppaneiden kanssa se oli valitettavasti mahdotonta. Tietenkin se sinällään vaivasi, olihan oma perhe ollut aina jonkinlainen tulevaisuuden suunnitelma, jota Haukansilmä ei kuitenkaan koskaan ollut päässyt toteuttamaan. Ja sitten tulikin jo Iriador... Ja Lorythas... Ja tässä sitä nyt oltiin. Sen jälkeen kun sukusormuksen korkeahaltialle oli luovuttanut, ei Darius ollut pahemmin miettinyt edes perheen perustamista.

"Siitä en tiedä"
, Darius vastasi kreiville, lähemmäs toista siirtyen, "Delia ja minä emme puhu pahemmin... Ja jos puhumme, haluaa hän ennemmin kysellä minun kuulumisia, kuin kertoa omiaan, sen pienen hetken aikana kun ehdimme nähdä... Joten ehkä Kreivittäresi onkin ehättänyt kysyä sitä sisareltani, mutta hän ei vain ole ehättänyt minulle kertoa".
"Mutta... Olen tietenkin otettu, että minulle moista tehtävää olette harkinneet – varsinkin yli Aranin – mutten usko olevani... oikea henkilö siihen", Darius jatkoi, "Hyvä jos oman perheeni kanssa ehdin kuulumisia vaihtamaan, aikani tuskin riittäisi kummipojille, vaikka aikaa haluaisinkin jakaa", Tietenkin, jos Kuiskaus piilopaikkaan siirtyi ja sotilastuvilla siellä aikaansa viettäisi, olisi Dariuksella varmasti paremmin aikaa nähdä kreivin jälkikasvua, jos itse niin halusi.
"Enkä tiedä, olisiko vaimosi niin iloinen siitä, jos minä kummisedäksi astuisin", Darius hymähti, "En tietenkään kunniasta kehtaisi kieltäytyä, mutta suosittelisin ennemmin Seyriä... Hän on lempeä ja lämmin, minä en osaa edes lasta pidellä sylissäni".

"Ja varmasti Erudessakin olisi Seyrin kannalla. Tapahtui mitä tapahtui viime kerralla, olisi se varmasti hieno ele sinulta ennemmin nimetä hänen sukunsa jäsen kummisedäksi, kuin oman sukusi – kun ottaa huomioon, että Delia on jo ehdolla tädiksi"
, Eliitti kertoi, väsyneesti päänsä nojaten vasten kreivin päälakea, "Lorythas varmasti arvostaisi sitä elettä...".


// HIRVEET PEHMUSTEET PIHALLA NIII. Ja NOH :D Qira voi olla se lesbomummo kato ;D;D;D;D;D YÖN SAASTAINEN HARAKKA! Vahinko kiertää mutta lyön pallon heti takaisin, höhö //
Avatar

The Saviour
The Saviour

Viestit: 3865

Liittynyt: Su Syys 04, 2011 5:10

Paikkakunta: Kahvikuppi

Viesti To Joulu 28, 2017 6:22

Re: Ympäri käydään yhteen tullaan

Raskas hyminä valui valkean höyrypilven kera ilmaan Dariuksen puhuessa, Arethdrielin yrittäessä keskittyä taas kuuntelemaan kenraalia väsymyksestään huolimatta. Kyllä hän ymmärsi Delian, siinä missä varmasti myös Lanaen olevan veljensä kuulumisista kiinnostunut, aina jos tilaisuus vain suinkin tuli paremmin kenraalia jututtaa. Harvoin tuo taisi perheensä luona olla, saati edes sukukartanolla vierailla, sillä eliitin läsnäolosta kylässään kreivi olisi kyllä saanut kuulla muuten jo useat kerrat.
Sinällään kuitenkin oli lohdullista kuulla, ettei Winder yksiselitteisesti käynyt vain sysäämään hänen ehdotustaan roskakoriin. Sedän virka painaisi Arania kaikesta huolimatta ja se sai Arethin puolesta mokomalle riittää nyt, kun heidän välinsä olivat mitä olivat. Eihän hän halunnut kruunua uhmata ja serkkuaan ärsyttää - mutta sellaisena kapinointina kultatukka taisi hänen käytöksensä kaikesta huolimatta ottaa. Jos kreivi jollekin soisi sen tilaisuuden olla pentujensa elämässä mukana enemmän, olisi se joku läheinen perhetuttu. Ja vastaavia tahoja heillä oli harvinaisen vähän, vaikka varmasti kummina oleminen Cúthalionin lapsille olisi ollut haluttu osa monenkin henkilön kohdalla.
"Oppisivatpa laskeutumaan aina jaloilleen, jos liian monta kertaa lattialle tipautat", siniverinen naurahti matalalta muutaman kerran rauhallisesti Haukansilmälle, tuon mainitessa ettei lapsia sylissä osannut pitää.

"En sitä epäile hänestä. Hänen auransa on voimakas ja välittävä... erityinen", kreivi muisteli, "Ellen sanoisi jopa... viehättävä". Omanlainen vetovoimansa sarvipäässä oli ollut kaikesta sattuneesta huolimatta. Ja charminsa, joka oli vedonnut jopa Arethdrieliin, mitä hän nyt oli ehättänyt Seyrin juttusilla olla sinä aikana. Enemmän Lorythas oli ollut Erudessan vieras, siinä missä kreivi oli kokenut asiakseen isäntänä näyttäytyä ja olla illallistarjoilussa mukana lähinnä kohteliaisuus syistä. Hän oli kuitenkin omalla tavallaan jäänyt kaipaamaan Seyrin läsnäoloa ja luontevaa tapaa keskustella kyläpäällikön kanssa, mikä kertoi jo hyvin siitä, kuinka mielekkäänä vieraana siniverinen oli puoliveristä pitänyt sillä lyhyellä visiitillä.

"Voinhan minä teidät... teidät molemmatkin... siihen ni---nimetä", Arethdriel henkäisi raskaasti, verestä tahriutuneella kädellä ajattelematta kasvojaan hieraisten kun päässä pyöri, ja se kämmen tipahti laiskasti heidän väliinsä.
"Harkitse sitä - ä-älä aina... esitä kieltäytyväsi kaikesta mitä sinulle tarjotaan...", tummatukka hymisi jälleen pelottavan rauhallisesti, vinosti hymyillen sen lyhyen hetken, ennen kuin uupumus alkoi viedä lopullisesti voiton miehestä. Ei Arethdriel sitä tainnut itse edes tajuta ollessaan kutakuinkin puoliksi tajuton ja unissaan sijoillaan väristessään, mutta vastausta Winder tuskin häneltä mihinkään enää sai. Tulisiko koskaan enää saamaankaan, jos he tänne nyt jäätyisivät...



//Hirveet pomppupatjat. Ja siellä joku Aaron ja Theo on pitämässä kivaa, kunnes Deli tulee ja polttaa ne patjat :3c Qira on lesbomummojen kuningatar. Pallo kiertää nii vimmattuna ny taas ettei täst tuu loppua, MAANPÄRISTYS//
MY NAME IS CRIMSON, FAMED SOLDIER OF NIGHTMARES, AND I AM HERE FOR DINNER
---
IRIADOR MIR VALDOREN - DELATHOS N'DRAYER - JACKALOPE - ARETHDRIEL CÚTHALION - ATREVAUX P. ARGENTEUS - SHYVANA - NOEL ARTANIA - LORYTHAS SEYR - WYRIUS - NESSAYA ANERITTE - QIRA A'DARUIL - OMANIRON - LOTHAR T. MORDECAI
---

Elä pelkää ottaa yhteyttä yksärillä, jos peli kiinnostaa missään muodossa o7
EdellinenSeuraava

Paluu Kalliot

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

Keskustelufoorumin moottorina toimii phpBB® Forum Software © phpBB Group

Designed by ST Software for PTF.
Käännös, Lurttinen, www.phpbbsuomi.com uncommitted-decoy

Tämäkin on ilmainen foorumi, jonka tarjoaa munfoorumi.com

Ilmoita asiaton sisältö

Muuta yksityisyysasetuksia