Marduk
Suuri lohikäärme hengitti syvään viileää vuoristoilmaa. Miksi se edes hengitti? Huvikseen. Kyllä hänellä hajuaisti oli, vaikke hengittäminen ollutkaan tuolle elintärkeä toiminto. Lohikäärme vanhus oli jättänyt - jälleen kerran - luolansa. Tällä kertaa se ei ollut huvikseen poistunut luolasta, ei hankkiakseen ruokaa, ei provosoidakseen nuorisoa karjumaan pitkin luolia. Tällä kertaa se odotti jotakuta. Pitkään Marduk oli tätä päivää odotellut, kun nuori lohikäärmeen alku oli vihdoista viimein saapunut vuorille.
Lohikäärme oli ottanut ihmismuotonsa, niin paljon kuin sitä vihasikin. Vanhan, ihmismäisen ruumiin käyttäminen vuorilla ei tuntunut ollenkaan kotoisalta, mutta tarkoituksena ei ollut herättää huomiota.. johan sitä kaikki olisivat kaikonneet vuoren rinteeltä, mikäli jumalaton makkarapötkö olisi loikoillut pitkin pituuttaan sen ympärillä.
Marduk istui hiljaa suurehkolla kivellä, joka sijaitsi vuoren rinteellä, yhdellä suurella tasanteella. Se odotti kaikessa rauhassa. Se oli odottanut jo aamuyöstä asti. Ei, vanhalla lohikäärmeellä ei ollut parempaakaan tekemistä. Mutta nyt sen odotus oli loppumassa. Enää muutama hassu minuutti jos toinenkin.
Lohikäärme avasi hitaasti silmänsä.. tai no, sen ainoan silmän missä vielä silmämuna oli tallella. Se katsoi alas vuorenrinnettä, missä liikkui värittömän näköinen hahmo. Viekkaan lempeä hymy nousi vanhuksen kuiville huulille, samalla kun tuo pyöräytti muutaman kerran hartioitaan. Vanhus odotti, että Belial pääsisi tarpeeksi lähelle, kunnes lopulta avasi suunsa.
"Ambrosius..." Kaikui pitkin vuorenrinnettä matalalla, lempeän viekkaalla äänellä "Olen jo odottanut sinua...".
Vanhus nosti luisevan ahterinsa ylös kiveltä ja suoraansanottuna ilmestyi Belialin eteen, vain muutaman metrin päähän tuosta. Kaksimetrinen vanhus katsoi alaviistoon nuorempaansa. Vanhuksen pituutta korosti se, että tuo seisoi ylempänä rinnettä, mitä nuorempansa.
"Näiden monien vuosien jälkeen kehtaat vielä näyttää naamaasi vuorilla, missä lajitoverisi ovat kärsineet ja taistelleet elämästään, sinun viettäessä suht turvallista elämää kuolevaisten parissa... mistä moinen tempaus, nuori Ambrosius?" Vanhus lisäsi ja tuon silmästä saattoi nähdä sen palon, mikä sisällä paloi: Viha, mielenkiinto, halveksunta.