Change, in the house of flies


Kolmihuippuisella vuorella riittää rinteitä vaikka muille jakaa. Rinteiden jyrkkyys vaihtelee pystysuorasta seinämästä loivaan mäkeen, mutta mitä ylemmäksi kiivetään, sitä vaikeakulkuisemmaksi rinteet muuttuvat.

Valvoja: Crimson

Avatar

Monarkki

Viestit: 13539

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Su Joulu 13, 2009 9:03

Marduk

Suuri lohikäärme hengitti syvään viileää vuoristoilmaa. Miksi se edes hengitti? Huvikseen. Kyllä hänellä hajuaisti oli, vaikke hengittäminen ollutkaan tuolle elintärkeä toiminto. Lohikäärme vanhus oli jättänyt - jälleen kerran - luolansa. Tällä kertaa se ei ollut huvikseen poistunut luolasta, ei hankkiakseen ruokaa, ei provosoidakseen nuorisoa karjumaan pitkin luolia. Tällä kertaa se odotti jotakuta. Pitkään Marduk oli tätä päivää odotellut, kun nuori lohikäärmeen alku oli vihdoista viimein saapunut vuorille.
Lohikäärme oli ottanut ihmismuotonsa, niin paljon kuin sitä vihasikin. Vanhan, ihmismäisen ruumiin käyttäminen vuorilla ei tuntunut ollenkaan kotoisalta, mutta tarkoituksena ei ollut herättää huomiota.. johan sitä kaikki olisivat kaikonneet vuoren rinteeltä, mikäli jumalaton makkarapötkö olisi loikoillut pitkin pituuttaan sen ympärillä.

Marduk istui hiljaa suurehkolla kivellä, joka sijaitsi vuoren rinteellä, yhdellä suurella tasanteella. Se odotti kaikessa rauhassa. Se oli odottanut jo aamuyöstä asti. Ei, vanhalla lohikäärmeellä ei ollut parempaakaan tekemistä. Mutta nyt sen odotus oli loppumassa. Enää muutama hassu minuutti jos toinenkin.
Lohikäärme avasi hitaasti silmänsä.. tai no, sen ainoan silmän missä vielä silmämuna oli tallella. Se katsoi alas vuorenrinnettä, missä liikkui värittömän näköinen hahmo. Viekkaan lempeä hymy nousi vanhuksen kuiville huulille, samalla kun tuo pyöräytti muutaman kerran hartioitaan. Vanhus odotti, että Belial pääsisi tarpeeksi lähelle, kunnes lopulta avasi suunsa.
"Ambrosius..." Kaikui pitkin vuorenrinnettä matalalla, lempeän viekkaalla äänellä "Olen jo odottanut sinua...".
Vanhus nosti luisevan ahterinsa ylös kiveltä ja suoraansanottuna ilmestyi Belialin eteen, vain muutaman metrin päähän tuosta. Kaksimetrinen vanhus katsoi alaviistoon nuorempaansa. Vanhuksen pituutta korosti se, että tuo seisoi ylempänä rinnettä, mitä nuorempansa.
"Näiden monien vuosien jälkeen kehtaat vielä näyttää naamaasi vuorilla, missä lajitoverisi ovat kärsineet ja taistelleet elämästään, sinun viettäessä suht turvallista elämää kuolevaisten parissa... mistä moinen tempaus, nuori Ambrosius?" Vanhus lisäsi ja tuon silmästä saattoi nähdä sen palon, mikä sisällä paloi: Viha, mielenkiinto, halveksunta.
Avatar

Monarkki

Viestit: 13539

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ma Joulu 14, 2009 6:32

Marduk

Vastoin Mardukin odotuksia, Belial uskaltautuikin ihan puhumaan. Oraakkeli oli olettanut että tuo olisi pötkinyt pakoon, niikuin oli ajatellut. Marduk itse ei välittänyt sodasta, hän tiesi miten siinä tulisi käymään, eikä henkilökohtaisesti halunnut puuttua kuolevaisten nujakoihin sillä sitäkautta vaarantaisi myös oman lajinsa tulevaisuuden. Sitä vanhus ei halunnut. Ympäri maailmaa oltiin verotettu lohikäärmekantaa rajustikkin, pian noita otuksia ei olisi enää missään, mikäli jokainen tekisi saman virheen, mitä edeltäjänsä.
Vanhus antoi nuoren lajitoverinsa puhua loppuun, mitä ikinä halusikaan sanoa. Tuon puhuessa, oraakkeli ei voinut olla hymyilemättä pirullisesti. Tuo ei tainnut tajuta kunnolla, kenelle oikeastaan puhuikaan. Viimeisimmän heiton jälkeen vanhus naurahti kuviahkosti ja pudisti päätään.

"Miksi lähtisimme tuhoamaan ihmisiä, jotka ovat meille ravintoa? En halua tämän saaren lohikäärmeiden tekevän samaa virhettä, mitä muualla.. katso nyt, me saamme elää rauhassa vuorilla, lisääntyä ja kasvattaa lukumääräämme, kun emme ahdistele ihmisiä... Pian meitä on niin paljon, etteivät edes haltiat ja ihmiset yhdessä voi meille mitään." Marduk sanoi sukien partahaituviaan.
"ja mitä tulee sotaan" Marduk aloitti "Se kohtalo päätettiin jo kauan sitten, kauan ennen kuin sinä edes kuoriuduit. Minulle sota on yhdentekevä, tiedän jo miten se teurastus tulee päättymään... verikenttä värjäytyy jälleen kerran punaiseksi, ennemmin tai myöhemmin.." Vanhus päästi matalan, pitkän murahduksen, jolloin tuon kasvoille levisi pirullisen iloinen hymy.
"Mutta vanhuksen kanssa väittely ei ollut syy miksi kapusit vuorelle" Oraakkeli lisäsi kohottaen kulmiaan "Vielä parikymmentä metriä ja saavutat tavoitteesi.. vai joko olet valmis luovuttamaan?"
Avatar

Monarkki

Viestit: 13539

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ke Joulu 16, 2009 5:13

Marduk

Kuinka monta tuhatta vuotta on pian?
Tuohon kysymykseen nuori sai vastaukseksi vain epämääräisen virnistyksen. Belialin mainitessa ennustamisen, vanhuksen kasvoille levisi vielä leveämpi virnistys. Ei Marduk ennustanut, hän tiesi. Jo pienestä asti hän oli tiennyt mitä oli tapahtuva. Sinänsä ärsyttävää, tietää tulevaisuutensa jo pienenä, mutta oli siitä etujakin ollut.
Sen enempää vanhus ei nuorelle sanonut, vaan katsoi kun tuo lähti jatkamaan matkaa. Marduk jäi seisomaan paikalleen, katsellen hetken olkansa yli Belialin menoa. Pienesti hymyillen, vanhus kirjaimellisesti katosi näkyvistä.

Belial saavutti vihdoin sopivan korkeuden. Tuon kietoessa viittaansa paremmin ympärilleen, Suuri lohikäärme laskeutui vuorenrinteelle, tuon yläpuolelle. Nyt kun Mardukin ei enää tarvinut "väijyen" odotella ketään, se oli päättänyt ottaa käyttöönsä oman ulkomuotonsa. Vanhus vihasi ihmiskehoaan, eikä todellakaan halunnut käyttää sitä sen enempää mitä oli tarvis.
Kiviä vieri alas vuorenrinnettä suuren lohikäärmeen laksiessa ahterinsa alas. Marduk kuitenkin varoi tiputtamasta yhtään isoa lohkaretta Belialin niskaan. Johan se olisi ollut ironisen koomista, kun nuori vihdoista viimein olisi päättänyt kiivetä omiensa luo ja saisi sitten surmansa kiven alle jäätyään.
Ei, vanhus ei aikonut jättää nuorta rauhaan vielä. Tuo saisi kärvistellä viisampansa seurassa. Valtava lohikäärme kohotti päätään pienesti, katsellen ympärilleen, kunnes laski päätään alemmas, Belialin vierelle.
"No, saavutit sentään tämän tavoitteen.." Vanhus totesi puhaltaessaan sieraimistaan lämmintä ilmaa.
"Mitä seuraavaksi? Palaat takaisin ihmisten kylään viettämään merkityksetöntä, kahlittua elämää?"
Avatar

Monarkki

Viestit: 13539

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti La Joulu 19, 2009 2:13

Marduk

Onko minulla vaihtoehtoja? Oraakkeli hymyili, erittäin leveästi noiden sanojen myötä. Nuori lohikäärme ei ollut tarpeeksi avarakatseinen nähdäkseen ne tuhannet vaihtoehdot, joita tuolle tarjottiin. Marduk ei sitä kuitenkaan ääneen sanonut.. ei hän neuvojaan ilmaiseksi jaellut, saatika hyvää hyvyyttään. Ei.
Oraakeli tyytyi vain päästämään matalan, pitkän äännähdyksen, jonka myötä koko kallion seinämä tuntui värähtelevän.
"Lennä korkeammalla, kauempana ihmisistä. He eivät liiku vielä metsän toisella puolella, saaren etelä osissa" Marduk totesi näsäviisaasti, samalla kun lipaisi valtavalla kielellään tyhjää silmäkuoppaansa "Hyväsydämisyys ei ole hyvä ominaisuus lohikäärmeillä. Kukaan ei hyväsydämisyyttään ajattele meitä kiltteinä, vaikka kuinka yrittäisimme, meidät tullaan aina näkemään tappajina, petoina, saalistajina".

Nuorukaisen seuraaville sanoille oraakkeli virnisti ja leveästi.
"Lohikäärmeille koittaa paremmat ajat pian.. hyvinkin pian... tähän ikään voisi sanoa, että vain hetken päästä"
"mutta suurin kysymys lieneekin sinun kohdallasi, mitä teet kun muutos tapahtuu... Linnunpoikastenkin on hypättävä alas korkealta pesästään, avattava siipensä ja toivoa parasta. Takaisin pesään ei ole palaamista, jos sieltä kerran lähtee" Vanha lohikäärme totesi, puhaltaen jälleen lämmintä ilmaa sieraimistaan.
"Miltä tuntuu olla hylkiö omiensa ja niin rakkaiden ihmistesi seurassa? Miltä tuntuu, kun ei kuulu oikeastaan minnekkään?"
Virne nousi jälleen vanhan lohikäärmeen kasvoille, samalla kun tuo käänsi palavan keltaisen silmänsä maisemista nuorempaansa.
Avatar

Monarkki

Viestit: 13539

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti La Joulu 26, 2009 1:13

Marduk

Vihaan kun olette oikeassa.... viekas hymy levisi vanhuksen huulille nuo sanat kuultuaan. Hän oli kuullut nuo sanat monia tuhansia kertoja elämänsä aikana ja aina ne saivat lohikäärmeistä vanhimman virnuilemaan.
Belial kertoi olevansa tyytyväinen asemaansa ihmisten kylässä. Vanhus tuhahti, mutta hymyili silti. Jokaisella omat mielihalunsa ja Marduk ei voinut olla ihailematta tuon vaatimatonta luonnetta... mutta silti vanhus halveksui nuorempaansa, tuon valitessa elämän ihmiskehon vankina, eikä sinä mahtavana olentona, miksi oli syntynytkin. Marduk nyt halveksi kaikkia, jotka halusivat ja yrittivät olla jotain muuta mitä oikeasti olivat.
"ainutlaatuinen rooli..." Marduk toisti Belialin perässä, tuon kertoessa kuinka paljon pitikään mitättömästä katurotan roolistaan ihmiskylässä.

Belial nousi kyykkimästä ja tuijotti hetken taivaalle. Mardukin olisi tehnyt meili tönätä tuo alas ja huutaa perään "lennä jos osaat, lohikäärme". Sitä Marduk ei kuitenkaan tehnyt, vaikka pieni mies pään sisällä huusikin niin tekemään.
"Ei ole" Marduk vastasi tyynen rauhallisesti Belialin seuraavaan kysymykseen "Vielä joskus koittaa aika, jolloin ihmiset ja lohikäärmeet ymmärtävät toisiaan, mutta koskaan emme voi täysin hylätä ennakkoluulojamme ja perinteitämme... ja aina löytyy niitä vastarannan kiiskejä, eivät kaikki lohikäärmeet haluakkaan tulla toimeen ihmisten kanssa.."
"Mutta se tapahtuu vasta sitten, kun ihmiset ymmärtävät, etteivät ole se hallitseva rotu. Nuori prinssi on lupaava alku uudelle aikakaudelle, mikä tulee alkamaan varsin... epämukavasti" Marduk totesi sitten, nostaen päätään ylemmäksi.
"Meillä on aikaa odotella.. vuosisata jos toinenkin.."
Avatar

Monarkki

Viestit: 13539

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti La Tammi 16, 2010 7:53

Marduk

Marduk piti suunsa kiinni omenan putoamis kommentin kohdalla. Hän ei aikonut kertoa enempää tärkeitä tietoja tälle erakolle. Erakko ottakoot itse selvää, mikäli niin paljon jaksaisi edes kiinnostua.
"Ihmiset eivät ole meille uhka, ei edes koko armejansa kanssa. Meillä on liittolaisia, meillä on läpäisemätön linnoitus, meillä on aikaa ja voimaa. Kaksijalkainen, kuolevainen rotu ei ole meille uhka eikä mikään" Marduk totesi nuoren lohikäärmeen huomautukselle. Oraakkeli ei edes osannut pelätä ihmisiä tai näiden aseita. Tuo nuori, väkivaltainen rotu oli vielä liian naiivi tajutakseen omaa parastaan, mikä sinällään oli sääli. Mahtavin rotu Cryptissä olikin vain itseään täynnä oleva tulokas.

"Ei mikään" Vanhus vastasi Belialin kysymykseen "Mutta et taida olla kuullut tarinaa hiirestä ja leijonasta?".
Noiden sanojen jälkeen Marduk virnisti ja käänsi valtavan, keltaoranssin silmänsä kohti Belialia. Vanhus veti päänsä kauemmas, avasi kitansa ja päästi ilmoille valtava, rinnettä järisyttävän karjaisun, jonka voimasta nuori Belial lennähti altaan sortuvan kielekkeen mukana alas.
"Voi hyvin, nuori Ambrosius! Ehkä vielä joskus nouset siivillesi, kuten tulevat sukupolvet!"
Viimeiset sanat kaikuivat pitkin vuoria, karjahduksen jälkihuminoissa. Ylempänä vuorilla kuului nuorempien lohikäärmeiden huutoja ja liikehdintää, samalla kun viimeisimmät pienet kivennokareet irtoilivat kallion seinästä ja lähtivät tippumaan alas, kohti äiti maata.

Paluu Rinteet

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

Keskustelufoorumin moottorina toimii phpBB® Forum Software © phpBB Group

Designed by ST Software for PTF.
Käännös, Lurttinen, www.phpbbsuomi.com uncommitted-decoy

Tämäkin on ilmainen foorumi, jonka tarjoaa munfoorumi.com

Ilmoita asiaton sisältö