Kirjoittaja Lotdow » 10 Tammi 2012, 23:39
Crit
Lohikäärme pärskähti ja katsoi toista vihaisena. Tuo oli niitä idiootteja joilla ei siis ollut mtiään kunnioitusta Kolmea vanhinta kohtaan. Niitä harvoja paskiaisia. Niitä harvoja hemmetin kusipäitä paskiaisten ja kusiaisten läjistä. Mutta mitä hän tässä murisemaan, oma oli toisen häpeä ja ajallaan Rau tulisi sen huomaamaan. Päivänä jona se tulisi katumaan aiempaa käytöstään ja kaikkea mitä oli tehnyt aiemmin. Päivänä jona Raug kokisi vanuuden viisauden. Crit oli itsekkin tätä nuorempaa luokkaa joka viisastuisi vasta vanhetessaan, mutta toistaiseksi hän ei yrittänyt käyttyä ylimielisesti, niinkuin olisi muka jotain hienoa ja suurta. Hänelle riitti että hän oli omalla maailman kartallaan hyvissä vaiheissa, omisti luotettavan ystävän, taisteli jonkin puolesta ja tiesi mihin uskoa. Raugilla ei sen sijaan ollut ilmeisestikkään mitään, paitsi tyhjä pääkoppa. Crit melkein toivoi toisen puolesta että sinnekkin tulisi jotain sisältöä vuosien kuluessa. Sillä tuolla naamalla ei saanut edes kalaa, ystävistä puhumattakaan. Pienempi lohikäärme tunsi taistelun hellittäneen hetkeksi, vaikka huomasikin Raugin olevan kokoajan varuillaan. Hyökkäystä ei ollut tulossa, olikohan toinen päättänyt lopettaa hyvän sään aikana. Hyvän sään joka ei suinkaan tarkoittanut sitä että Crit olisi saanut rage-kohtauksen, vaan sitä että mräkkä tästä yltyisi ja kohta molemmat kuolisivcat vuosikausien lumipyryssä. Tällä hetkellä näytti siltä että sään ennustajat olivat kerrankin oikeassa.
Crit tutkiskeli toisen itsevarmaa ja kohtalaisen pelottavaa olemusta. Taas yksi. Hän ei antanut kuitenkaan toisen hämätä itseään, muttei myöskään ajatellut lähteä uuteen hyökkäykseen. Mitään rauhan sovintoa toiselta oli kuitenkin todennäköisesti turha odottaa, joten ehkä he vain taistelisivat kunnes se maailmanloppu tulisi. Tai siinä vaiheessa kun joku vuoristokiipeilijä tulisi heille kirjeen kera ilmoittamaan että sota oli ohi ja ettei tarvitsisi enää tapella. Eihän se toki mikään sota ollut mistä he tappelivat. Itseasiassa Crit ei edes tiennyt miksi toinen oli menettänyt viimeisetkin järjen rippeensä - joita ei ollut misään vaiheessa, ja lähtenyt mielipuolen tavoin tappeluun. Toisesta ei tosiaankaan ottanut minkäänmoista tolkkua. Friikkiä. Ajallaan Crit kuitenkin kyllästyisi toisen mikälie kukkoiluesitykseen ja lähtisi tylsistyneenä pois. Jos Rau aikoisi mennä esittelemään muka niin hienoa olemustaan pihalle, kannattaisi samalla toivoi että kaikki kriitikot olisivat tehneet itsemurhan. He kyllä tekisivät muutenkin heit jos näkisivät toisen.
Lohikäärme heräsi hetkellisistä ajatuksistaan ja kuvitelmistaan Raug pullistelemassa lihaksiaan yleisöä ja mainetta saadakseen. Naurettava ajatus. Crit katsoi hetken aikaa alati yltyvää tuutla ja jostain päin vuoria kuului selvää jyrinää. Ei ukkonen, vaan lumivyöryjä. Ilmeisestikkin jos he pitäisisvät kamalaa mekkalaan, sattuisi sellainen heidänkin kohdalle. Ainakin lumi kerrostui harvinaisen äkkiä eri paikkoihin, jonka tuuli sitten pyyhkäisi paakkuina sivulle. Pitäisikö tätä nyt pyörremyrskyksi kutsua? Tuskin. Crit vilkaisi toista lohikäärmettä. Tämä oli aivan jörjettömän naurettavaa. Lohikäärme istahti alas ja alkoi poistamaan likaa etujalkansa kynsien alta. Hän nuoli ja kynsi vuoronperään, kunnes siirtyi seuraavaan jalkaan. Tuo rullasi häntänsä etujalkojensa ympärille ja nosti päänsä ylös, ettei niska jumittuisi.
"Kuule Rau. Jos minulta kysytään tämä on aivan naurettavaa hommaa, enkä tahdo jatkaa sitä, ainakaan täällä. Ajattele mitä muut lohikäärmeet ajattelisivat jos tietäisivät. Pilaisimme molemmat lohikäärmeiden maineen", tuo selosti ja ilmaisi lauseissaan kannattavansa taistelun lopettamista. Hän pystyi melkein näkemään kikattavat kaksijalkaiset katsomassa jokaista ohi menevää lohikäärmettä.
Lunta sinkoutui sinne ja tänne ja jostain kuului uutta jyrinää. Tällä kertaa lähempää. Lumi se vain taas jatkoi matkaansa alas, koska harvemmin näin korkealla ukkostaisi. ja miksi ihmeessä talvella ukkostaisi - ei, pakko sen oli olla lumivyöry. Nehän olivat melkein yleisiä täälläpäin. Kuin arkea, niitähän voisi melkeinpä laskea kilpaa. Crit tuhahti omille ajatuksilleen, jotka tuntuivat harhailevan ympäriinsä kuin kakarat lastentarhassa. Mahtoikohan Raug olla minkä ikäinen, tuskin ainakaan 500-vuotias. Ei sen ikäinen noin käyttäytyisi, ellei sitten olisi paha henkinen vika lohikäärmeessä. Yleensähän he menivät arvokkaasti ympäriinsä, viisauksia ladellen ja toinen toistaan arvostaen. Critlle ja Raulle oli tässä tapauksessa kyllä käynyt jotain hyvin hassua. Johtuiko se siitä että he olivat ottaneet kilvan liian tosissaan, siitä että Crit oli nuori ja nenäkäs, siitä että Raug käyttäytyi vähintään yhtä huonosti kuin Crit, vaiko sitten siitä etteivät he tulleet toimeen keskenään. Monta olisi vaihtoehtoa.
"Sovitaanko että oli tasapeli, koska lumivyöry pisti kilvan poikki?" Crit ehdotti, kynsiään putsaten. Hän todella toivoi että se saisi toisen järkiinsä. Jos ei niin sitten Crit haukkuisi toisen lyttyyn, kertoisi että tuolla oli henkisiä ongelmia ja painuisi muualle. Tämmöinen se elämä vain sattui olemaan. Mutta jos Rau oli vain ylkuumentunut kilvasta ja käyttäytyi sen takia typerästi, saattai Crit harkita vielä pientä juttupaussia ennenkuin joutuisi lähtemään takaisin haltioiden luokse. Hän oli luvannut tavata Varnefindonin tänään. Crit ei ainakaan uskonut Rau olevan yhtä typerä kuin millaisen kuvan oli lohikäärme antanut. Kenties tuossakin elikossa piili se lohikäärmeen ylväs viisaus ja luja mieli. Sellainen jota Crit arvostaisi.
//MIGHTY! MIKÄ VASTAUS! Elämäni pisin! Hurrah! :D