Harjoittelu tekee mestarin... ((Aksutar))


Kolmihuippuisella vuorella riittää rinteitä vaikka muille jakaa. Rinteiden jyrkkyys vaihtelee pystysuorasta seinämästä loivaan mäkeen, mutta mitä ylemmäksi kiivetään, sitä vaikeakulkuisemmaksi rinteet muuttuvat.

Valvoja: Crimson

Viesti La Maalis 03, 2012 8:15

Harjoittelu tekee mestarin... ((Aksutar))

Albine

Mor-vuorilla sijaitsi pienen pieni kylä, ei mitenkään merkittävä. Sen väki oli tottunut karuihin olosuhteisiin ja tulemaan toimeen omillaan. Muutaman kerran vuodessa joitakin kauppiaita saapui paikalle ostamaan ja myymään. Eikä kylläkään kylässä kyselty muukalaisista, joita tuli ja meni aika ajoin. Olivat nämä sitten ihmisiä tahi ei. Tästä nimeisestä syystä eräs eriskummallinen parivaljakko oli sinne tiensä löytänyt ja kuten aina ennenkin, noiden annettiin olla rauhassa, kunhan eivät itse rikkoneet rauhaa ja olivat kunnolla. Olivathan toki noiden kolikotkin tervetulleita ja niitä olikin muutama jo kauppiaiden taskuun tipahdellut.

Albine, mustahiuksinen neitokainen, joka oli niin langanlaiha, että sitä kauhisteltiin jopa kylässäkin. Ei neitokainen aliravittu ollut, ei sinänsä, ei vain syönyt paljoa ja vaikka söikin enemmän ei lihonut. Siro ruumiinrakenne olisi voinut mennä haltiasta, mutta lähempänä ihmistä tuo silti oli. Korvat, jotka muistuttivat epämuodostuneita ihmiskorvia eli toisinsanoen olivat pikkiriikkisen suipot, kertoivat terävä-älyiselle että tuo ihmisnainen ei ollut ihan kokonaan ihmisnainen kuitenkaan. Nyt tuo neitokainen seisoi vähän matkaa kylästä yllään paksu talviviitta, jossa oli pehmeä turkisvuori ja turkista jopa koristeena viitan liepeissä ja kauluksessa. Sininen hame oli yhä käytössä, mutta sen alla oli lämpimämpää vaatetta kylmien ilmojen varalta. Ilma oli tietysti jo lämmennyt, mutta vuorilla tuntui olevan kylmempi, etenkin pistävä tuuli puri helposti luihin asti. Tämä ei kuitenkaan tätä neitokaista haitannut, jonka kalpeat posket hehkuivat vähän väliä uutta elämää samalla kun neitokaisen maailmankuva laajeni, turhankin kovaa vauhtia.

Moni olisi voinut ihmetellä mitä ihmettä nainen teki. Tuo seisoi rinteessä silmät suljettuna ja kädet nyrkissä kylkiään vasten. Eikä neitokaisen uutta henkivartijaa näkynyt missään, mikä sekin oli tätä nykyä erikoista. Albine veti syvään henkeä ja keskittyi uudemman kerran. Harmi kyllä tuli oli jostain syystä helpon elementti neidolle ainakin tällähetkellä. Se oli myös harvinaisen tuhoisa ja purkautuessaan miten sattuu pelon ja vihan noustessa turhan korkealle se oli todella vaarallinen. No ei Albinelle itsellee, sillä tuli ei tuntunut tarttuvan edes tuon vaatteisiin. Neitokainen avasi silmänsä ja nosti kätensä eteensä, avasi ne nyrkistä ja jäi tuijottamaan niitä. Yritti löytää sisältään samaa tunnetilaa, joka oli silloin kun suuttui tai pelkäsi kuollakseen. Neito keskittyi tiukasti suu pelkkänä viivana, kunnes lopulta tuo puuskahti turhautumisesta ja heilautti kätensä alas sivulleen. Albinen olisi tehnyt mieli polkea maata ja kiukutella, kuten pikkulapset tekivät. Kerta ketään ei ollut näkemässä ja neitokainen varmisti sen pariin kertaan tuo otti ja hyppi epämääräistä ympyrää heilutellen käsiään ja äristen ja puristen manasi jotain epämääräistä. Ikävä kyllä tämä turhautumisen tunteenpurkaus sai aikaan sen mitä oli yrittänyt. Silmänräpäyksen verran näytti että nainen oli kokonaan tulessa, kunne liekit sinkoutuivat eteenpäin. Kuului vain wush ja neitokainen kellahti selälleen maahan tuijotellen hämillään taivasta. Tuosta tuntui kuin joku olisi kiskonut osan tuon sielua ulos.

Tämä tunnetila ei ollut mitenkään uusi naiselle. Joka kerta kun käytti kykyjään, yleensä vahingossa, tunsi jälkeenpäin itsensä uupuneeksi. Holtittomasti purkautuva magia kulutti paljon voimaa, vaikka neito itse ei ollut perillä mistään tälläisestä. Palavan puun tuoksu leijui kalpean naisen sieraimiin ja sai tuon voihkaisemaan ääneen. Haluamatta kankesi itsensä istualleen samalla kun puun heleä rätinä täytti ilman. Neitokainen tuijotti puuta, joka oli syttynyt ilmiliekkeihin kauempana ja lähempänä ollutta puuta joka savusi ja näytti siltä että salama olisi iskenyt sen kahtia. "Voi Luoja sentään", nainen henkäisi ja nousi vikkelästi jaloilleen. Mitä kyläläisetkin ajattelisivat jos noiden harvat puut poltettaisiin poroksi? Onneksi tuli ei pääsisi pahemmin leviämään sillä puukasvustoa oli harvakseltaan. Neito juoksi lähemmäs palavaa puuta ja jäi avuttomana tuijottamaan tuota. Osaisikohan hän luoda vettä? Ehkä ei kannattanut alkaa kokeilemaan mitään uutta, saisi vielä aikaan jotain paljon pahempaa. "Voi...." neito mietti hetken ja jatkoi "himskatti", sen pahempaa manausta ei edes yksin kehdannut ääneen sanoa. Ainut asia minkä keksi tehtäväksi oli yrittää sammuttaa puuta lumella, joten neitokainen pani tuumasta toimeen. Ikävä kyllä liekit olivat jo nuolemassa puun runkoa korkealla ylhäällä ja matkasivat hyvää vauhtia kohti latvaa.

((Puh, innostusin. Tässä tää on. ))
Avatar

Monarkki

Viestit: 13539

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Su Maalis 04, 2012 10:54

Mor vuoret seisoivat vakavina yhä paikoillaan. Niillä elo ei näyttänyt muuttuvan mitenkään sodan aikana, eikä sodan loputtua. Vaikka haltiat ja ihmiset raivosivat maan tasalla, ei vuorten väki tuntunut ottavan noiden konflikteista minkäänlaista stressiä. Varsinkaan vuoren suurimmat asukit.
Lohikäärmeet olivat yhä puolueettomalla kannalla sodan suhteen. Tuolla ylväällä rodulla ei ollut mitään syytä pistää soreakaan ristiin kummankaan osapuolen puolesta, joten miksi edes vaivautua katsomaan, mitä kuolevaiset puuhasivat. Toki niin haltiat kuin ihmisetkin olivat käyneet yrittämässä käännyttää kolmea vanhinta omalle puolelleen, siinä kuitenkaan onnistumatta. Kolme vanhinta seisoivat itsenäisinä kaitsijoina lajitovereilleen, välittämättä kummankaan kuninkaan sanasta. Kuninkaat kyllä tiesivät, ettei kolmea suurta kannattanut käydä ärsyttämään, viimeisenä haastamaan. Jättiläiset kun liikkeelle lähtivät, oli vastustaja varmasti kyykyssä alta aikayksikön.

Archelaus, vanhimmista vanhin oli tehnyt harvinaisen selväksi kantansa osapuolien kosintoihin. Silti aina joku viestinviejä jos toinenkin, kävi kolmen vanhimman luolassa vierailulla, kosinta aikeissa.
Vanhimmista vanhin oli kuitenkin ottanut astetta radikaalimmat keinot käyttöön, jos hänen vuorellaan näkyi yhtään sotilaallista henkilöä. Jokainen kutsumaton vieras, joka edusti puolta tai toista, ajettiin säälimättä tiehensä. Ne, jotka säilyivät puolueettomina, saivat jakaa vuoren muiden olentojen kanssa.. ainakin vielä. Reviiritietoinen uros ei koskaan katsonut hyvällä humanoideja vuorilla, mutta ei käynyt nostamaan avointa sotaa noita vastaan Turhaa semmoinen remuaminen.

Nyt Archelaus, toiselta nimeltään Marduk, istui täydessä hiljaisuudessa vuoren rinteellä, katsellen alaspäin. Tai no, katselu oli melko passiivista ilman näköelimiä, mutta vanhuksen iän raiskaamat kasvot olivat suunnattuna alas. Siistimmässä ihmisilluusiossa oleva oraakkeli tarkkaili alhaalla riehuvaa neitokaista, Albine nimeltään. Ei oraakkelin tarvinnut tuolta mennä mitään kyselemään, hän tiesi jo kaiken tuosta naisesta, jopa enemmän mitä tuo itse tiesikään. Tuon maagin seuraaminen oli surkuhupaisaa, mutta eipä oraakkelilla parempaakaan tekemistä tähän saumaan ollut. Missään muualla Cryptissä ei pahemmin tapahtunut mitään, mihin hän olisi halunnut saatikka jaksanut nokkansa tunkea.
Nuoren sekaverisen käydessä raivopäissään tuikkaamaan puun tuleen, ei Marduk voinut olla virnuilematta korkeuksista. Velhot ja maagit olivat huvittavia, varsinkin silloin kun eivät voimiaan hallinneet. Albine kävi selvästi panikoimaan tekostaan, yrittäen sammuttaa liekkejään, jotka nuolivat puuta. Oraakkeli seuraili tätä surkuhupaisaa näytelmää hetken hiljaa omasta ylväästä yksinäisyydestään, kunnes hymähti ja nousi ylös.

Samassa kun vanhus oli saanut kehonsa suoristettua, oli tuo kadonnut vuoren rinteeltä ja ilmestynyt seisomaan Ablinen viereen. Mustaan, selvästikin kalliiseen viittaan sonnustautunut, arvokkaannäköinen vanhus kävi ojentamaan toisen kätensä kohden liekkejä, imien sitten nuo kämmeneensä, näyttäen minkäänlaista tunnetilaa kasvoillaan. Kun liekit olivat kadonneet kuin tuhka tuuleen, kääntyivät vanhuksen kasvot kohden neitoa. Silmäkuopat ammottivat tällä kertaa suojaamattomina tyhjyyttään, sillä oraakkeli ei nähnyt tarpeelliseksi peittää kuoppia, saatikka sytyttää liekkejä niiden sisään tällä kertaa.
Maagi joka ei hallitse omia kykyjään on yhtä vaarallinen kuin raivotautinen karhu. Ellei jopa vaarallisempi. Sinun pitää oppia käyttämään lahjojasi, ennen kuin alat niillä leikkimään, Albine Kävivät kuivahkon vakavat sanat oraakkelin suusta, vanhuksen kääntyessä ehkä uhkaavankin oloisesti kohden neitoa.

Viesti Ke Maalis 07, 2012 2:45

Albine

Neitokainen meinasi saada sydänkohtauksen vieraan vanhusken ilmestyttyä tyhjästä tuon viereen. Albine sävähti silminnähden ja oli kaatua lumihankeen, mutta pysyi pystyssä ottamalla muutaman hoippuvan askeleen taaksepäin. Nuori nainen katsoi silmät suurina kun toinen "imi" liekit kadoksiin ja jäljelle jäi hiiltynyt puu. Säikähdys valui kouraisevaksi peloksi, kun vanhus kääntyi katsomaan neitokaista tyhjillä silmäkuopillaan mikä meinasi saada neitokaisen haukkomaan ilmaa, mutta viimetingassa tuon päähän pälkähti ettei se varmasti ollut kovin kohteliasta. Vielä enemmän hämilleen sekaverinen meni siitä, että tuo outo mutta selvästi voimallinen vanhus puhutteli neitokaista nimellä. Albine kurtisti tässä kohtaa hieman kulmiaan ja pääsi takaisin itsensä herraksi. Neito selvitti kurkkuaan yskähtämällä nyrkkiinsä ja kiinnitti sitten sinisten silmiensä katseen vanhukseen. "Öh, anteeksi nyt vain, herra, mutta en muista että olemme tavanneet?", neito kyseli niin kohteliaasti kuin osasi, mutta vilkaisi myös tuskaisen oloisena karrelle palanutta puuta. "Ja niin, te olette ihan oikeassa. Oppiahan minä täällä yritinkin, mutta..." Albine huokaisi hiljaa ja viittasi voimattomasti kärsineen puun suuntaan paljonpuhuvasti.

Mies oli neidon silmissätietyllä tavalla erittäin kammottava, mutta toisaalta tuo ei kuitenkaan tuntunut olevan uhkaava pätkän vertaa. Varmasti tuo muukalainen voisi posauttaa Albinen olemattomuuteen edes nostamatta sormeaan, mutta tuo ei näyttänyt olevan aikeissa sitä tehdä. "Ateeksi", Albine lisäsi nöyrästi ja noloissaan mikä sai neitokaisen näpräämään hamettaan pitkillä, siroilla sormillaan. Vilkaisi taas miehen kasvoja, mutta ei pystynyt katsomaan noihin kauaa sillä silmättömät silmät saivat kylmät väreet kulkemaan neidon selkäpiitä pitkin. Tuota puistatti ajatella koko asiaa. Albine hymyili kuitenkin hurmaavaa hymyään, joka sai tuon siniset silmät tuikkimaan lämpimästi. "Saanko tiedustella kuka te olette? Ja tuota... mistä te tulitte?" Albine rohkaistui kysymään sillä tämä juttu alkoi käydä pelottavan mystiseksi. Neitokaiselle ei tullut mieleenkään, että tuon edessä seisoi ihka oikea lohikäärme ja vielä vanhin lajiaan. Lohikäärmeistä neito oli kuullut vain tarinoita ja viehättynyt niiden tähden näihin komeisiin liskoihin, mutta ei ollut eläessään nähnyt yhtäkään. Oliko se sitten hyvä vai huono asia, oli hieman häilyvää.
Avatar

Monarkki

Viestit: 13539

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti La Maalis 10, 2012 12:43

Ehkä olemmekin tavanneet. Sattumalta, kadun kulmassa. Ehkä olen seurannut sinun matkaasi pitkin valtakuntaa tai ehkä emme ole tavanneet. Se ei kuitenkaan ole oleellista, mistä minä sinut tunnen ja tunnetko sinä minua mistään Oraakkeli kävi toteamaan neidon huomautellessa, ettei muistanut tavanneensa tätä vanhusta. No, olihan Marduk melko unohtumaton näkö.. ainakin kahdessa olomuodossaan. Kolmas, vaatimattomampi vanhanmiehen illuusio oli varmasti helposti unohdettavissa ja sivuutettavissa näkömuistista.
Vanhus kävi kuitenkin mutristamaan huuliaan moittivasti Albinen huokaillessa, että oli juuri yrittänyt opetella hallitsemaan taitojaan. Perästä tullut anteeksipyyntö sai vanhuksen kuitenkin naurahtamaan. Oliko se sitten lempeän ystävällinen vai kuivahkon ilkeä naurahdus, siitä voitiin olla montaa eri mieltä.

Kun Albine kävi ystävällisesti tiedustelemaan vanhan miehen henkilöllisyyttä ja sitä, mistä tuo oli tullut, kävi lohikäärme myhisemään itsekseen.
Parempi kysymys olisi mikä minä olen, eikä kuka. Se mistä tulin, olkoon mysteeri, tarpeeton tieto Mies kävi kertomaan, samalla kun kumartui neidon puoleen Ehkä sekin on yhdentekevää, mitä rotua edustan. Sinun kannalta kiinnostavin tieto lienee se, että minä voin opettaa sinua hallitsemaan taitojasi mutta sitten kuuluu kysymys, haluanko auttaa? Mitä minä siitä saan?.
toisaalta taas, ethän edes pyytänyt apua Vanhus kävi toteamaan vetäytyessään kauemmaksi Albinesta ja lähti kävelemään tuon ympärillä. Ehkä Mardukilla oli jälleen kerran turhan mystisen ahdistava lähestymistapa, mutta ei oraakkeli itselleen mitään voinut. Tämä oli oikeastaan paras tapa testata vastapuolen hermoja, hoksottimia ja päätöksentekokykyä. Hän oli käynyt kertomaan, että kykeni auttamaan Albinea taitojensa hallitsemisessa. Nyt hän halusi nähdä ja kuulla naisen reaktion tähän tietoon... vai kiinnostiko tuota enemmän se, mikä tämä mystinen vanhus oli?

Viesti Su Maalis 11, 2012 11:47

Albine kuunteli tämän vanhan miehen puheita pieni kurttu otsallaan kuin olisi keskittynyt kovasti. Puolet tuon höpinästä tuntui menevän yli neidon hilseen, mutta vanhuksen tapa ilmaista itseään toi neitokaiselle mieleen jotkut tarinankertojat, joita oli nähnyt. Loppujen lopuksi tuo vanhus ei oikeastaan sanonut yhtään mitään, Albine pohti tätä ja monia muita asioita yhtäaikaa päässään ja näytti sen tähden hieman poissaolevalta.
"Miksi sillä on enemmän väliä mikä sinä olet kuin sillä kuka sinä olet?", kalpeaihoinen sekaverinen kysyi, mutta hiljeni vanhuksen huomauttaessa siitä, että voisi opettaa tuota. Neidon silmiin syttyi sininen liekki ja ne tuikkivat nyt kauniin innostuneesti. "Voisitteko? Todella? Uh, mitä te haluaisitte?", yllättyneen ja innostuneen oloinene Albine sanoi yhteen hengenvetoon. Mitä ihmettä vanhus voisi haluta sellaista millä neito voisi tuolle maksaa opetuksesta. Masentava ajatus siitä, että neidolla ei oikeastaan ollut enää mitään hiipi tuon mieleen.

Jääsilmät seurasivat vanhuksen kulkua ja kieltämättä oli hieman häiritsevää, että toinen kierteli Albinea kuin haukka. Toisaalta miehessä oli jotain sellaista mikä sai Albinen tuntemaan itsensä pieneksi ja mitättömäksi. Siinä nyt sinänsä ollut mitään uutta, mutta tämä tuntui erilaiselta. Ansaitulta ja se sai Albinen tuntemaan olonsa hyvin nöyräksi. Toisaalta jo se, että mies oli selvästi vanha sai neidon osoittamaan tuolle kunnioitusta. "Minä todella haluaisit osata hallita itseäni. En halua satuttaa ketään vahingossa... enää. Sitäpaitsi, ehkä en olisi niin hyödytön jos osaisin puollustaa itseäni ", neito lisäsi puhuen nyt hieman vakavamman oloisena. Neitokaisen silmät heijastivat suoraan tuon tunteita ja ne välkkyivät tuon sanojen myötä muuttuen niiden mukana. Tietyllä tavalla Albine oli, yhä, kuin avoin kirja ja liian hyväuskoinen. Kuka nyt luottaisi tyhjästä ilmestyneeseen vanhukseen, joka ei kerro mitään itsestään? Albinen toiminnat näyttivät perustuvan tuon tunteisiin ja aavistuksiin. Ehkä myös toiveisiin. Delathos tästä ideasta tuskin pitäisi, muukalaiseen luottamisesta. Mutta oliko Albinella varaa valita? Tuon voimat kävivät joka kerta hankalimmiksi ja ne purkaantuivat nykyään useammin tehden mitä sattuu. Eikä neidolla ollut sinänsä varaa palkata ketään opettajaa rahalla saati sitten kykyä edes löytää sellaista henkilöä. Tässä oli mahdollisuus kuin tilauksesta. Vähemmän luottavainen henkilö saattaisi ajatella, että se on liiankin sopivaa.
Avatar

Monarkki

Viestit: 13539

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti La Huhti 14, 2012 4:43

Et sinä nimeä lähde kyselemään hirviöltä, ethän? Haluat ensin tietää mikä ihme siellä pimeydessä vaanii. Mikä olento se voisi olla. Vasta sitten, kun totuus toisen ulkoisesta olemuksesta on selvillä, aletaan kyselemään sivuseikkoja kuten nimeä. Tai vaihtoehtoisesti pötkitään pakoon Oraakkeli kävi vastaamaan Albinen kysymykseen. Mutta ei vieläkään kertonut itsestään mitään. Aika ei ollut vielä, myöhemmin. Nainen ei ollut vielä valmis kuulemaan sitä, minkä ja kenen kanssa oli tekemisissä.
Archelaus virnisti kuullessaan naisen innostuksen. Varsinkin viimeinen kysymys oli miehen mieleen. Mitä te haluaisitte? Kuinka moni olikaan tuon kysymyksen esittänyt ensikättelyssä? Ei kovin monikaan. Moni ei tajunnut sitä, että saadessaan jotain, piti myös antaa jotain. Mitään vanhus ei kuitenkaan vastannut. Antoi naisen ensin puhua loppuun.

Nainen joka osaa puolustaa itseään, on kiitettävä näky. Mutta henkilö, joka on valmis suojelemaan voimillaan muita, on kunnioitettava näky Vanhus totesi pysähtyessään seisomaan Albinen eteen. Vaikkei tuolla silmiä ollut, vaikutti siltä kuin mies olisi tuijottanut suoraan neidon silmiin.
Suostun opettamaan sinua yhdellä ehdolla Oraakkeli aloitti vakavan lempeästi Hylkäät kaiken. Omaisuutesi, ystäväsi, läheisesi, kontaktisi. Asut vuorilla. Yksin. Sitoudut koulutukseen. Et pidä yhteyttä keneenkään. Et ennen kuin olet oppinut hallitsemaan voimiasi. Katoat muiden silmistä, olet kuin haamu jota ei koskaan ollutkaan. Palaat muiden keskuuteen uudelleensyntyneenä.
Virne nousi vanhuksen kasvoille, tuon jatkaessa puhettaan.
Tottelet minua. Et kyseenalaista metodejani. Et kyseenalaista käskyäni. Olet koulutuksen ajan minun. En hyväksy kieltäviä vastauksia, enkä kapinointia vastineeksi saat paremman opetuksen kuin yksikään velho, velhotar, noita tai maagi voisi antaa

Viesti La Huhti 14, 2012 5:42

"Hirviöt eivät käytä aikaa rupatteluun", neitokainen sanoi vastaukseksi miehen kysymykseen, vaikka sitä se ei olisi tarvinnut ja tiesi sen itsekin. Neito ei kuitenkaan jäänyt inttämään asiasta vaan kuunteli oraakkelin sanoja. Ajatus toisten puolustamisesta tuntui mukavalta neidon mielestä, ei vain voisi oppia olemaan olematta vaivaksi muille vaan saattaisi pystymään auttamaan muita. Ajatus sai hymyn nousemaan neidon huulille ja silmät välkähtämään toiveikkaana. Neito kuunteli miehen ehdot ja yritti olla välittämättä tyhjistä silmäkuopista, jotka tuijottivat häneen. Ikävä tunne kouraisi Albinea vatsasta tuon kuultua vanhuksen ehdot opetukselle. Aikaisemmin, ennen kuin oli tavannut haltian olisi varmasti ollut helpompaa suostua näihin ehtoihin, mutta Albine tiesi sisällään ettei tälläistä tilaisuutta kannattanut heittää syrjään. Ei myöskään halunnut satuttaa enää ketään vahingossa tai tehdä vielä jotain pahempaa. Neidon silmät painuivat kiinni tuon aivojen sulatellessa juuri kuulemaansa. Se mitä vanhus pyysi ei ollut edes mitenkään kohtuutonta, jos halusi oppia hallitsemaan itseään siihen pitäisi keskittyä ja paneutua ja jos jättäisi pois kaiken muun oppiminen olisi nopeampaa ja tehokkaampaa. Silti se kouraisi neidon sydäntä sillä hän saattaisi näin menettää jotain mitä ei ollut koskaan uskonut löytävänsäkään. Kuitenkin kun neito avasi silmänsä niissä välkkyi järkkemätöntä päättäväisyyttä. Tuo nyökkäsi sirosti päätään vanhukselle. "Hyvä on, kunhan saan hoitaa erään asian ennen lähtemistä. Muuten olen valmis aloittamaan", neito ilmoitti ja tunsi jännitystä ja hermostuneisuutta vatsanpohjassaan.

Albinesta tuntui, että oli tehnyt elämänsä vaikeimman ja tärkeimmän päätöksen. Yhtäkkinen tuulenpuuska tarrasi kiinni neidon hiuksista ja heitteli niitä hetken villisti kunnes jätti ne rauhaan. Neito ei näyttänyt tätä edes huomaavan, oli osaksi valunut omiin ajatuksiinsa pohtiessaan mitä tulevaisuus toi tullessaan. Hyvässä tai pahassa, hän tiesi, että tämä olisi tehtävä eikä tälläistä tilaisuutta toiste tulisi. Mitä asian lykkäämisen kanssa olisi edes voittanut? Oli lykännyt sitä jo aivan liian monta vuotta. Neito katseli mietteliään oloisena karrelle palanutta puunrunkoa ja kiinnitti sitten yhtäkkiä huomionsa takaisin vanhukseen hymyillen tuolle. "Miksi minä teitä sitten kutsun?" tuo tiedusteli samaan kohteliaaseen sävyyn mitä oli kokoajan käyttänyt. Neito tunsi luissaan ettei tuolta vanhukselta kannattanut udella enempiä, se olisi turhaa eikä halunnut loukata toista. Nimi oli neidolle tärkeä tai ei edes välttämättä nimi vaan jokin millä kutsua toista tarvittaessa.
Avatar

Monarkki

Viestit: 13539

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti La Huhti 14, 2012 6:29

aaaah, mutta sinä määrittelet hirviön eritavalla, mitä me, joita hirviöiksi kutsutaan. Te humanoidit näette hirviöt eläimellisinä olentoina, vailla moraalista käsitystä.. me taas näemme hirviöitä teissä. Isä raiskaa tyttärensä, rakastaja tappaa rakastettunsa, ystävä pettää toisensa Hirviö, on vain yksi nimitys pahalle Marduk kävi huomauttamaan hirviökeskusteluun Jokaisessa meissä asuu hirviö, joka meidän on voitettava.
Hiljaisuus. Vanhus seisoi täysin hiljaa, liikahtamatta Albinen edessä. Tuo ei näyttänyt edes hengittävän.. no, eihän Marduk hengittänytkään. Hetki saattoi tuntua ikuisuudelta jonkun näkökulmasta, mutta aika jonka Albine käytti miettimiseen, oli vain hetki vanhan lohikäärmeen silmissä. Vastaus oli kuitenkin myöntävä. Neito kävi luopumaan kaikesta, tullakseen siksi miksi halusi. Voittaakseen oman hirviönsä, oppiakseen hallitsemaan sitä. Valjastamaan sen voiman käyttöönsä. Pieni virne nousi iän raiskaamille kasvoille.

Aloitamme, milloin ikinä oletkaan valmis. Nyt, kohta, huomenna, vuoden päästä. Aika ei ole minulle tärkeä käsite, enkä katso sitä samalta kantilta kuin te Oraakkeli kävi toteamaan naisen ilmoittaessa, että halusi hoitaa erään asian ennen kuin he aloittaisivat.
Albinen kysellessä, miksi saattoi miestä kutsua, ei Marduk voinut olla virnuilematta. Hän piti tästä olennosta. Nöyrä, mutta päättäväinen. Vahva tahto, vaikkakin sinisilmäinen.. Mutta olihan tuo vielä nuori, elämä ei vielä ollut opettanut tuolle todellista julmuuttaan koko mittakaavassa.
Archelaus on oikea nimeni, tällä mantereella olen kulkenut jo vuosituhansia nimellä Marduk. Oraakkeliksi kutsuvat ne, jotka tietävät taidoistani, jotka tietävät tehtävästäni Oraakkeli kävi kertomaan, kujeilevan virneen noustessa illuusiossaan lymyilevän lohikäärmeen kasvoille.

Viesti La Huhti 14, 2012 11:57

Pieni kiusaus viivyttää tämän opinahjon alkua käväisi neitokaisen mielessä, mutta hätisti sen pikaisesti pois. Ei tämä lykkäämällä helpommaksi muuttunut, joten parempi ryhtyä tuumasta toimeen, kuten sanottiin. Vanhus kertoi vihdoin nimensä, useammankin ja vaikka neidolla oli sellainen kutina niskassaan, että tuon olisi pitänyt edes jokin niistä tunnistaa, eivät ne sanoneet tuolle mitään. Oli kuitenkin elänyt koko elämänsä tähän asti ihmisten parissa, eikä ollut kuullut paljoakaan todenperäisiä seikkoja taikaolennoista yleensäkään. "Oraakkeli?" kysyi kallistaen hieman pätäään. Tiesihän hän mikä oraakkeli oli tai ainakin uskoi niin, mutta kummasteli tätä nimitystä yhtä kaikki. Ensimmäinen nimi tuntui vaikealta lausua ja muistaa ja oraakkeli kuulosti ammatilta tai titteliltä, joten päätyi painamaan nimen Marduk mieleensä. "No, jokatapauksessa on kunnia, että suostutte opastamaan minua. Miten minä otan teihin yhteyttä kun olen valmis?" neitokainen tiedusteli tehtyään pienen niiauksen ja kumarruksen sekoituksen sanojensa alkupuolella. Eikä edes yrittänyt mairitella toista, vaan tarkoitti mitä sanoi. Vaikka toinen ei paljoa itsestään ollut kertonut ja kerta tuon nimi ei kertonut mitään neitokaiselle tunsi tuo silti olevansa tekemisissä astetta osaavamman henkilön kanssa. Viittaus vuosituhansiin oli jo sinänsä kunnioitettava asia.

((miettisin, haluaisiko Marduk lahjoittaa Albinelle jonkun maagisen korun, joka pidentää elinikää? Vähän kun se kuukivi mikä on Druaiglinilla? Se voi itseasiassa olla kuukivikin, koska olen ajatellut että niitä on useampia ja eri voimallisia. Perusidea sama, eliniän pidemtämistä jossain määrin vähintään ja jonkinlainen suojaava/parantava olemus. Laitoin nyt tähän kun olen laiska enkä jaksa laittaa yksäriä XD))
Avatar

Monarkki

Viestit: 13539

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Su Huhti 15, 2012 12:12

Nuori neito monien tapaan ei tunnistanut olentoa nimen ja tittelin perusteella. Harva edes tiesi kolmen vanhimman olemassaolosta, nykynuorille se oli vain legendaa. Olivatko he unohdettuja? Ehkä olisi aika kohottaa päätään tomuisten luolien perältä ja huomauttaa kuolevaisille heidän olemassaolostaan. Heitä ei saanut unohtaa. Mutta Marduk jätti sen murheen miettimisen jälleen kerran myöhemmälle, ei hän jaksanut vaivautua tuomaan itseään esille mitättömien olentojen silmissä. He, keiden piti hänet tietää, tiesivät jo. Ja se riitti vanhukselle.
No, Albine kävi kyselemään, miten ottaisi yhteyttä vanhukseen kun oli valmis aloittamaan koulutuksensa. Vanhus virnisti jälleen, tällä kertaa selvästikin huvittuneena.
Et sinä otakaan Oraakkeli vastasi virnuillen Minä otan sinuun yhteyttä. Tiedän jo, milloin olet valmis, mihin kellon aikaan, minä päivänä ja missä paikassa. Joten älä huoli, minä olen siellä jo ennen kuin sinä. Ehkä olenkin siellä jo odottamassa ja tämä hetki on vain kaiku menneisyydestä, ken tietää.

Mutta nyt, kipitä hyvästelemään haltiasi ja kaikki muut, joiden mielestäsi pitää tietää katoamisestasi. Et kuitenkaan saa kertoa, minne menet, mitä tekemään ja kenen kanssa. Ei selityksiä. Vain hyvästit Oraakkeli lisäsi ottaessaan nyt muutaman askeleen kauemmaksi neidosta Kun olet valmis, minä tulen sinut noutamaan.
Noiden sanojen päätteeksi vanhus lähti kävelemään poispäin, antaen Albinelle mahdollisuuden joko seurata jos tuo vielä halusi jotain sanoa tai poistua paikalta sen suuremmin hyvästelemättä vanhusta. Hyvästit olivat turhanpäiväisiä, sillä he tulisivat vielä tapaamaan. Ehkä huomenna, ehkä viikon päästä, ehkä vuosien päästä. Sitten, kun Albine oli valmis.


// Eeiköhän Mardukilla ole taikakorua jos toistakin omassa luolassaan, joten en näe syytä miksei sellaista löytyisi. Tosin, se on si eri asia, miks Marduk sellatteen antais? Ja Turhaan sitä yksäreitä lähettelee, kun keskustelun voi tässäkin hoitaa~//

Viesti Ke Touko 16, 2012 1:26

Albine

Neitokainen katselit hetken tämän omalaatuisen vanhuksen perään, mutta ei sanonut tuolla mitään tai yrittänyt pysäyttää tuota. Siihen ei ollut tarvetta, kaikki oleellinen oli jo sanottu ja sovittu. Nyt neitokaisen päätä vaivasi edessäpäin odottavat hyvästit haltialle. Albine kääntyi ja suuntasi omat askeleensa takaisin pikkukylään josta oli tullut vilkaisten vielä kerran karrelle palanutta puuta. Tiesi tämän olevan oikea ja ainut ratkaisu, ei voisi muuten toimia tässä maailmassa turvallisesti. Joku voisi väittää, että Albine oli tyhmä tai naiivi hyväksyessään tuntemattoman vanhuksen ehdotuksen koulutuksesta. Albine ei ollut tyhmä, mutta halusi uskoa jokaisen persoonan hyviin puoliin, vaikka se joskus saattoikin viedä tuon vaarallisille teille. Uuden suunnan ottamisen elämälle tuntui yhtäkkiä kovin kiehtovalta ajatukselta. Neidolla ei ollut hajuakaan kuinka paljon osasi magiallaan tehdä, mutta halusi innokkaasti oppia eikä väin itsensä puolustamiseksi vaan muiden auttamiseksi myös. Albinesta tuntui kuin tuo olisi yhtäkkiä saanut oikean tarkoituksen elämälle. Hymy hiipi naisen kalpeille huulille, eikä tuo voinut viattomassa mielessään kuvitellakaan mitä tuolla oli edessä saavuttaakseen sen mitä halusi.

Albine jätti hyvästit seuralaiselleen ja vietti yönsä kylässä. Neito ei oikeastaan tiennyt miten ilmottaisi tulevalle opettajalleen valmiudestaan. Oraakkeli oli sanonut, että tuo on paikalla kun aika koittaa. Joten Albine oli ottanut olkalaukkunsa, jossa oli tuon vähäinen tämänhetkinen omaisuus, jota kantoi mukanaan. Vaihtovaatteet, kampa, lanka ja neula sekä vesileili ja muutama hedelmä. Eikä nainen kaivannut edes mitään sen enempää, paitsi ehkä kirjojaan. Albine asteli kylän ulkopuolelle paikkaan, jossa oli vanhuksen edellispäivänä kohdannut ja istahti lumesta törröttävän kannon päälle. No, tässä sitä oltiin ja valmiina lähtöön, minne nyt sitten ikinä menisikään. Albine tunsi vatsanpohjassaan kihelmöintiä. Hän jännitti yllätyksekseen tulevaa, eikä pelkästään huonossa mielessä. Oli innokas oppimaan itsestään enemmän eli käyttämään taikavoimiaan. Albinen ajatukset, kuten aina olivat lähes kokonaan positiivisia tuon ajatellessa tulevaa koetostaan. Todellisuus ei välttämättä ollut niin ruusuisa, mutta Albine ei jaksanut murehtia, joten tuskin olisi kuunnellut, vaikka joku tuon pilvilinnoja olisi yrittänyt puhkoa.


//Anteeksi että en ole vastannut. Syvennyin niin hahmon miettimiseen, että olen unohtanut että sillä pitäisi vastatakin peliin XD
Ajattelin siis saada Albinelle arvet aikaiseksi, olisiko mahdollista, että se tapahtuisi koulutuksen aikana? Liittyisikö korun saaminen siihen? Esim. Marduk laittanut Albinen hakemaan kyseisen helyn ja antaa tuon sitten pitää sen vaikkapa palkintona? Kauankohan tuohon koulutukseen menee? Eli kauan Albine on "Ei-missään"? Ideoita? Ajatuksia? Kiitoksia //

Paluu Rinteet

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

Keskustelufoorumin moottorina toimii phpBB® Forum Software © phpBB Group

Designed by ST Software for PTF.
Käännös, Lurttinen, www.phpbbsuomi.com uncommitted-decoy

Tämäkin on ilmainen foorumi, jonka tarjoaa munfoorumi.com

Ilmoita asiaton sisältö