Kuokkovieras || Crim

Kolmihuippuisella vuorella riittää rinteitä vaikka muille jakaa. Rinteiden jyrkkyys vaihtelee pystysuorasta seinämästä loivaan mäkeen, mutta mitä ylemmäksi kiivetään, sitä vaikeakulkuisemmaksi rinteet muuttuvat.

Valvoja: Crimson

Kuokkovieras || Crim

ViestiKirjoittaja suskari » 30 Huhti 2012, 09:31

Ivor

Hyinen kylmä talvi oli lopultakin vaihtunut lämpimään kevääseen ja lumet olivat saanneet sulaa jo aika päiviä sitten tuoden kauniin vihreän kasvuston esille altaan, joka juuri oli alkanut kasvamaan ja kukoistamaan uudestaan syntyneestä luonnosta. Puihin ei vielä kyllä lehtiä ollut ilmestynyt, ei edes silmuja mutta kyllä nekin tulisivat varmasti muutaman päivän sisään. Ilmakin oli aamu tuomaan mitä täydellisin auringon paistaiessa melkein pilvettömältä taivaalta muutaman sateisen päivän jälkeen, joka suorastaan oli tervetullutta kaiken pimeyden jälkeen ja etenkin kaiken sisällä istumisen jälkeen.
Ivorille itselleen kevään tuleminen ainakin tiesi suuria helpotuksia kylmän talven jälkeen, jolloin oli ollut harvinaisen vaikea rakentaa itselleen minkään asteista kattoa päänsä päälle. Vaikka sellaista oli totta kai aloitettu hyvin hyvin kovalla työllä uteliaista naapureista huolimatta. Nuoret lohikäärmeet kun joskus olivat tulleet melua kuullessaan katsomaan mitä heidän uusi naapurinsa touhusi. Tyhmimmät jopa yrittäneet päälle käydä, mutta saanneet maistaa silloin hyvin nopeasti demonin miekoista ja jopa maksaneet päälle käymisestään hengellään. Se oli nopeasti saannut nuoret nopeasti tajuamaan ettei tämän demonin päälle kannattanut käydä edes ruoka mielessä. Mutta vaikka nuoret liskot olivtkin tulleet varovaisiksi demonin suhteen ei Ivor kertaakaan ollut ulkona liikkuessaan ilman aseitaan. Ei sitä koskaan tiennyt. Ja asunto jota Ivor oli rakentanut koko talven ja kevään ajan viimeistellyt oli alkanut olemaan valmis, tai ainakin itse päärakennus.. puuvaja ja talli olivat vielä kesken, mutta niillä ei niin kiire vielä ollut. Ne ehtisi kesän mittaan tekemään valmiiksi vallan mainiosti ennen kuin syksy tulisi.

Mutta nyt Ivorilla oli suurempia huolia kuin talonsa, joka oli kuta kuinkin valmis, nimittäin hänen tämän päiväinen päivällisensä. Demoni oli kyllä tietoinen että näin keväällä kalat kutivat joissa ja noista saattoi saada mukavan saaliin, mutta ajan aivan tarkkaa ajan kohtaa soturi ei tiennyt joten hänen päreistä tehty mertansa oli ollut jo muutaman viikon vain joesta roskia pyytämässä. Vain yksittäisiä tai muutamia kaloja oli sinne eksynyt tänä viikon aikana. Jos kalaa ei olisi tänäänkään kunnollista saalista niin se tietäisi demonin kannalta saalistus reissua, jota Ivor ei mielellään tehnyt koska haltiat hallitsivat tällä hetkellä metsiä melko.. agresiivisesti. Lisäksi Ivor oli petturi ja hylkiö, joka tapettaisiin heti jos joku näkisi.
Nyt kuitenkin demoni veti päällensä aseensa, jotka oli pakko ottaa mukaan, ja hieman kevyttä takkia paidan päälle sekä lopuksi vielä ämpäri kaloja varten. Jos niitä nyt tulisi edes. Niine hyvineen demoni lähti tarkastamaan mertaansa, jonka joelle oli jättänyt pyyntiin ja samalla oli demoni unohtanut vahingossa lukita ovensa.
suskari
 

ViestiKirjoittaja Crimson » 24 Touko 2012, 00:03

Dagnir

Kevät oli vauhdilla sulattanut Cryptin lumet jopa taivasta hipovien vuorten nyppylöiden rinteiltä, tuoden näin niitten jo entuudestaan harvan kasvillisuuden juurakkoineen esiin valkean peitteen alta. Mor vuoret eivät juurikaan tarjonneet ravintoa niillä mielellään asustaville lohikäärmeille sen jos minkään oli myös Dagnir huomannut omalle pesäkololleen pistäydyttyä pitkästä aikaa käymään. Yön mustalle pedolle luola oli juuri riittävän kokoinen ja suojaisassa paikassa ahtaan rotkon seinämässä, mikä takasikin, ettei kukaan nuoren käärmeen kotiin käynyt tunkeutumaan ja tuon nurkkiin hamstraamia aarteita varastamaan.
Valtava peto oli viettänyt yönsä luolassaan ja kiivennyt nyt ylös raitista ilmaa nuuhkimaan. Päivänvalosta johtuvasta sokeudestaan huolimatta, oli Dagnir aikeissa lähteä alemmas vuorille sopivaa saalista itselleen etsimään. Peto tiesi, ettei sitä tulisi mahdollisesti onnistamaan kuin vasta hämärän laskeuduttua, mutta se saattoi aina yrittää napata välipalakseen alemmissa metsiköissä juoksevan jäniksen tai purossa uiskentelevan pienemmän tai suuremman kalan. Siivet levitettiin myös maistamaan ilmaa hetkiseksi ja pian käärme ponkaisi paikoiltaan ilmaan metsän kosteaa hajua seuraten se lähti liihottamaan kohti alempia rinteitä.

Jo tovi sitten, oli Dagnir laskeutunut harvahkon metsän alkaessa kohota ympäriinsä sieltä täältä, ja jatkanut matkaansa jalan eteenpäin. Talven jäljiltä lehtensä tiputtaneet puut olivat ylhäällä toistaiseksi karun näköisiä, mutta jos säät sallisivat, nekin varmasti kasvattaisivat silmunsa ja puhkeaisivat vehreään peitteeseensä alta aikayksikön. Lehdet eivät kyllä kiinnostaneet ilmaa nuuhkivaa käärmettä siinä missä eivät myöskään puut. Dagnir ei ollut käynyt näillä main aikaisemmin, joten sen oli toistaiseksi hankalaa suunnistaa maastossa. Lisäksi niin tutut kuin tuntemattomatkin hajut sekoittuivat sen sieraimissa, ja saivat pedon jokseenkin hämmentyneeksi kaikesta siitä uudesta, mitä sen ympärillä sillä hetkellä kohosi.
Ympäriinsä tallustelun päätteeksi ja syvemmälle metsään eksyttyään, löysi Dagnir jäniksien ja kalojen sijasta jotain, mitä ei missään vaiheessa ollut uskonut löytävänsä. Mökki. Keskellä ei mitään. Eikä mikään tavanomainen mökki, vaan huomattavasti tavallista suurempi. Oli Dagnir aikaisemmin ihmisasutuksen nähnyt, mutta tämä ei selvästikään kuullut millekään tavalliselle kaksijalkaiselle. Kenelle sitten? Siitä peto tahtoi ottaa uteliaisuuttaan selvää. Varovaisesti se lähestyi mökkiä, nuuhkien ilmaa ja kuunnellen mahdollisia ääniä ympäriltään, jotka voisivat kieliä mahdollisesta vaarasta. Näköönsä se ei luottanut tippaakaan ja syystäkin.
Käärme tavoitti pihan. Se veti siipensä paremmin itseään vasten ja varoi heiluttamasta pitkää piiskamaista häntäänsä niin, että tuhoisi mahdollisesti jotain ympäriltään. Mökin lisäksi lähistöllä oli kaksi muuta rakennusta, mutta ilmeisesti nuo olivat keskeneräisiä. Niiden lähelle Dagnir ei tahtonut pelätessään romauttavansa ne pelkällä nuuhkaisullaan kasaan sen sijaan suuri talo kiinnosti sitä enemmän. Lohikäärme kiersi mökin, mittaillen sitä korkeuteensa ja pituuteensa ja nuuhkien sitä, välillä tuijotellen ikkuna-aukoista varovaisesti sisään, kunnes se saapui oven luokse, joka oli jäänyt hieman raolleen. Koska mökki vaikutti tyhjältä, eikä Dagnir tietenkään uteliaisuuttaan saanut hillittyä, kävi nuori lohikäärme varomattomuuttaan samointein kuonollaan raottamaan ovea ja tunki päänsä puoliksi sisään tuosta raosta.
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

ViestiKirjoittaja suskari » 06 Kesä 2012, 18:20

Ivor

Demoni jatkoi matkaansa pyydyksille täysin tietämättömänä siintä että hänen kotinsa oli uhattuna tavalla tai toisella. Ei, sen sijaan Ivor nautiskeli aamuisesta luonnosta ja sen rauhallisuudesta kävellessään kohden pyydyksiään, joista odotti tällä kertaa jotakin ruokapöytää pantavaa. Ja joelle päästyään demonia odotti haluamansa kun tuo tarrasi köyteen, jonka päässä merta oli kiinni pusikkoon sidottuna, ja nosti kaloja kuhisevan mertansa ylös. Väkisinkin sitä pieni hymy kiipesi demonin kasvoille kun merta nostettiin ylös sätkivien ja pomppivien kalojen kera, ja kaadettiin sitten rannalle joista demoni valitsi suurimmat ämpäriinsä ja pienet totta kai saivat palata veteen kasvamaan. Saalis siis oli tällä kertaa taattu ja Ivor kävi vielä heittämässä mertansa takaisin saalista saamaan ennen kuin otti ämpärin kala saaliinensa mukaansa ja lähti palaamaan hitaasti kävellen kotiaan kohden.
Kotiin paluu kului sekin rauhallisissa merkeissä.. tai ainakin siihen asti kun demoni sai silmiinsä jotakin harvianisen... harvinaista, mutta samalla jotakin äärinmäisen huvittavaa. Hän kyllä tiesi että talo joskus kiinnosti nuoria liskoja, mutta näinkin paljon! Kunpa lisko ei vain olisi kiinni jäännyt päästään oveen tai alkaisi hirveästi riehumaan isännän tultua paikalle, mutta silti jos lohikäärme sattuisi agresiiviseksi muuttua otti Ivor miekan selästään esille jo valmiiksi laskien kala saaliinsa maahan odottamaan toistaiseksi. Toinenkin miekoista vedettiin esille tupestaan samalla kun demoni lähti hiljaa ja varovasti lähestymään lohikäärmettä miettien miten tuon kokoisesta lohikäärmeestä voisi selvitä hengissä jos tappelu tulisi..
"Hei ulos talostani lisko!" Kantautui huuto ilmassa, mutta ei kovinkaan agresiivinen pikemminkin varoittava kun demoni oli päässyt sopivan lähelle lohikäärmettä ja tuon ruhoa. Tarpeeksi kauas kuitenkin ettei tuo hännällään pääsisi ensinmäisenä mukiloimaan. Miekat Ivor piti vielä rennosti sivullansa lihakset jännittyneinä toimintaan.
"Toivoin totisesti ettet kiinni ole jäännyt.." Ivor lähinnä mutisi itsekseen katseen kiertäessä liskon ruumista.
suskari
 

ViestiKirjoittaja Crimson » 06 Kesä 2012, 20:27

Sumea katse erotti utuisia huonekaluja sieltä täältä. Sieraimet liikahtelivat käärmeen nuuhkiessa ilmaa mökin sisällä ja uloshenkäykset ravistelivat niin pienesti ikkunaverhoja kuin puusta veistettyjä huonekaluja, kaataen niistä jopa muutaman. Tarkka kuulo rekisteröi ulkoa tulevan huudon, jolloin käärme lähti samointein vetäytymään kauemmas talosta, lopulta suoristaen kaulansa ja tähtäsi katseensa tuohon tulijaan. Dagnir erotti vain hieman kauempaa edestään ruosteenpunaisen värin ja hahmon, joka oli reilusti isompi kuin tavallinen kahdella jalalla tallaaja. Kyseessä ei ollut ihminen tai haltia. Kertoihan sen jo hajukin. Kyseessä oli jokin erikoinen otus, jollaista Dagnir todennäköisesti ei aikaisemmin syystä taikka toisesta ollut nähnyt.

Lohikäärmeen kultainen katse tuijotti suoraa tulijaa kohden. Peto oli yllättävän rauhallinen, ainakin siihen asti kunnes se pisti merkille toisen kädessä olevat miekat ja koki itsensä uhatuksi. Matala, tasainen murina kantautui jättimäisen liskon kurkusta, samalla kun valtava pää laskeutui alemmas tulijan tasolle. Peto mittasi vastustajaansa. Eihän tuosta olisi mitään vastusta lohikäärmeelle. Eihän? Dagnir voisi aina jäädyttää toisen hyytävillä lieskoillaan, jos toinen päättäisi käydäkin miekkojansa heiluttamaan ja lentää sitten tiehensä. Se ei kuitenkaan ollut tämän yksilön tapaista.
Dagnir oli enemminkin utelias tulokasta kohtaan kuin pelokas tai uhkaava. Käärmeen oli mielestään kuitenkin osoitettava kumpi tässä olikaan tilanteen herra, ja senhän tuo kookas matelija toden totta teki. Murina lakkasi, lohikäärme päästi aluksi lyhyen rahisevan äänähdyksen, kunnes karjaisi koko keuhkojensa mitalla punaturkkista kohden paljastaen samalla terävät hampaansa.

Kita painui jälleen umpeen. Käärme ei nostanut päätään ylös vaan piti sen yhä tulijan tasalla, käyden sitten puhaltamaan pienen kuurapilven sieraimistaan alas maahan, saaden edessään olevan nurmen valkean kuuran peittoon. Dagnir uskoi tehneensä kantansa selväksi pedon seuraava liike oli lähinnä ilmeisesti kyseisen mökin isännästä kiinni.
Laske aseesi, lohikäärme totesi ykskantaan lumoavalla äänellään, joka jäi hetkeksi kaikumaan ilmaan.
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

ViestiKirjoittaja suskari » 06 Kesä 2012, 21:33

Ivor

Siinä missä lohikäärmeen kultaiset silmät kohdistuivat demoniin, kohdisti Ivor omat kullan väriset silmänsä lohikäärmeeseen kun tuo oli päänsä hänen talostaan ulos ottanut. Onneksi ei hajottanut lisko paikkoja. Vaistomaisesti demonin ote kummastakin miekasta koveni nyt kun lohikäärme oli kohdistanut katseensa Ivoriin ja voisi jostakin ihme päähän pistosta käydä päälle. Vaikka lisko kieltämättä näyttikin rauhalliselta... suorastaan uteliaalta, mutta se ei saannut vielä Ivoria laskemaan aseitaan. Kuten oli tullut monta kertaa todistettua nämä eläimet tuppasivat olemaan hyvinkin arvaamattomia tapauksia. Ja sen todisti tämäkin yksilö kun tuo ryhtyi murisemaan hiljaa kurkustaan saaden Ivorin jopa hieman värähtämään ja jopa melkein, siis melkein käymään tuon otuksen päälle. Mutta koska lohikäärme ei hyökännyt päälle ei Ivorkaan vielä sitä tehnyt, sen sijaan demonin kullanväriset silmät seurasivat tarkkaavaisina liskon liikkeitä vain korvien painuessa niskaa vasten luimuun suomupeitteen laskiessa päätään alemmas. Kumpikin osa puoli arvioi toinen toistaan sen muutaman sekunnin ajan, eikä Ivor ainakaan näyttänyt sen suuremmin pelkäävän tätä lohikäärmettä. Etenkin kun jokusen matkan päässä metsässä oli nuoren lohikäärmeen luuranko, jonka Ivor oli tappanut talvella kun päälle oli mokoma käynnyt. Tämä lisko ei olisi ensinmäinen demonin tappama.. vaikkakin isompi mitä edes mennyt lajitoverinsa.

Ivor kohotti hieman kulmaansa kun lohikäärme ryhtyi ääntelemään ja ikään kuin pullistelemaan ja esittelemään lievästi voimiaan demonille, kuin sanoakseen että oli vahvempi ja tilanteen herra. Pieni ehkä huvittunut virne kävi demonin kasvoilla ja tuo oli käymässä kysymään jotakin lohikäärmeeltä, jonka oletti olevan eläimen tasolla, kun tuo avasikin itse suunsa. Pieni yllättynyt katse kohdistui lohikäärmeen kasvoihin, mutta naurahti sitten.
"Sanoo se joka tunkeutuu kotiini." Ivor tuumasi melko lepposen kuuloisesti lohikäärmeelle samalla kun veti ainakin toisen aseistaan selässään roikkuvaan huotaraan.
"Ja mistä tiedän ettet syö minua?" Oli kysymys kohdistettu tälle hieman älykkäämmälle liskolle.
suskari
 

ViestiKirjoittaja Crimson » 06 Kesä 2012, 22:08

Käärme tuhahti. Se katsoi tympeänä punaturkkista, kuunteli mitä tuolla oli sanottavana. Ainakin kävi selväksi, että oheinen mökkirakennelma kuului kyseiselle herralle. Dagnir tuhahti uudestaan, ja suoristi sitten niskansa, nostaen jylhän päänsä takaisin yläilmoihin. Peto katsoi reilusti alakanttiin edessään näkyvää hahmoa ja seurasi sumealla katseellaan kuinka tuo luopui toisesta aseestaan, asetellen sen selkäänsä ilmeisesti huotraan. Hyvä. Dagnir ei tahtonut omalta kannaltaan ryhtyä väkivaltaiseksi, vaan mielellään pitäisi tämänkin tilanteen rauhanomaisena mahdollisimman pitkään. Saattoi vain toivoa, ettei tämä valtava kaksijalkainen kävisi haastamaan riitaa omasta puolestaan matelijaa vastaan tai muuten vain tulkitsisi liskon elkeitä väärin.

Musta käärme nuuhkaisi ilmaa, kääntäen katseensa hetkeksi toisaalle. Otus tahtoi varmistua ettei lähettyvillä ollut ketään muita tämän yhden lisäksi. Ei muita kaksijalkaisia tallustajia tai lohikäärmeitä. Muista eläimistä tuskin oli suurempaa haittaa, sillä ne eivät Dagnirin kokoiselle liskolle uskaltaneet edes näyttäytyä. Kultainen katse palasi takaisin punaturkkiseen.
En syö älyllisiä olentoja, käärme sitten totesi, Tappaa voisin, mutten saattaisi kuitenkaan syödä, peto jatkoi tottuneeseen tapaansa. Rauhallisesti, mutta lievästi uhitellen. Se ei vieläkään tuntenut oloaan täysin turvalliseksi, kun toinen piteli asetta kädessään, jonka takia sillä ei myöskään ollut syytä esittää mukavaa tuntemattomalle karvapallolle.
Mutta mikäpä teidät kaksijalkaiset saisi vakuutettua. Et sinä sanojani kuitenkaan usko, käärme tuumi kysyvästi ja ojensi sitten varovaisena päätään punaturkkista kohden. Vain nuuskiakseen. Ja nähdäkseen jotain muutakin kuin pelkän sumean hahmon, se joutui ottamaan jopa muutaman askeleen lähemmäs toista. Päästyään riittävän likelle, Dagnir alkoi hahmottaa toisen koiramaisen olomuodon. Kuonon ja korvat, häntäkin tuolla näytti olevan. Musta käärme ei laskenut hetkeksikään valppauttaan, ja oli valmis vetämään kuononsa pois heti, jos toinen alkaisi käyttäytyä aggressiivisemmin valtavaa olentoa kohtaan.
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

ViestiKirjoittaja suskari » 06 Kesä 2012, 22:42

Ivor

Peto käänsi päätään kuin tarkastaakseen ympäristöään ja niin teki Ivorkin sivusilmällä, jos lisko olikin sattunut huomaamaan jotakin mitä Ivor ei ollut huomannut koiran aisteillaan. Ilmeisesti lohikäärme ei kuitenkaan ollut huomannut mitään uhkaavaa, joten kaksikko oli haluamattaankin jälleen samassa pisteessä kuin aikaisemmin. Toistensa tarkkailussa ja tutkimisessa.
"Se on sentään hyvä kuulla." Ivor hymähti lohikäärmeen kertoessa ettei ainakaan syönnyt älyllisiä olentoja, mutta pystyi kyllä tappamaan jos haluaisi. No sitä Ivor ei epäillytkään, eikä itsekkään mielellään halunut tämän körilään kanssa lähteä painimaan.
"Harmillista sanoa, mutta vaikea sitä on uskoa kun lajitoverisi ovat muutamaan otteeseen yrittäneet syödä minua." Ivor sanoi hieman pahoittelevasti luoden pienen hymyn lohikäärmeen suuntaan samalla kun veti toisenkin miekan tuppeensa ja oli sanomassa jotakin lohikäärmelle kun tuo kurottautuikin lähemmäksi demonia massiivisella päällään saaden Ivorin astumaan askeleen taaemmas ja tarraamaan toisen miekan kahvasta kiinni. Miekka ei kuitenkaan koskaan noussut tupesta kun demoni sai hämmästyksekseen todeta että lohikäärme olikin vain utelias.. Suomunahka nuuski demonia ja Ivor seurasi tuon touhuja hieman yllättyneenä, mutta naurahti sitten laskien kätensä pois miekalta.
"Noinko erikoinen olen?" Ivor kysyi aavistuksen huvittuneena lohikäärmeeltä samalla kun koitti varoen laskea toisen kätensä lohikäärmeen suomuisen kuonon päälle hieman silittääkseen tuota näin lievänä ystävällisyyden osoituksena.
"Et selvästikkään pahaa aijo?" Ivor kuitenkin kysyi vielä katsahtaen lohikäärmeen kultaisiin silmiin.
suskari
 

ViestiKirjoittaja Crimson » 06 Kesä 2012, 23:28

Käärme pysähtyi paikoilleen, kun toinen nosti kätensä miekkansa kahvalle, mutta koska mitään erikoisempaa ei tapahtunut, lisko jatkoi puuhiaan siitä mihin oli jäänytkin. Matelijan pää kallistui ensin vasemmalle, sitten oikealle ja sitten taas vasemmalle tuon tutkiessa nyt lähempää punaturkkista tuttavaansa, joka nyt naurahti ääneen mitä ilmeisimmin Dagnirin valtavalle uteliaisuudelle. Kultainen silmäpari seurasi, kun toinen laski kätensä suomukkaan kuonon päälle, suoden muutaman silityksen tuohon, kunnes käärme itse vetäisi päätään taaemmas.
Harvoinpa sitä kaltaistasi kohtaa, joka ei heti toista kulkijaa lahtaa. Aseita ei käärmeitä vastaa usein lasketa, ellet eläämäsi tahdo välttämättä riskeerata, Dagnir saneli lähes runoillen, Harvoin kukaan kaksijalkainen myöskään kokoisesi on, käärme jatkoi vielä, maiskuttaen sitten muutaman kerran kuivia suupieliään yhteen.
Laiskanoloisesti Dagnir kävi istumaan maahan kuin koira uskollisen isäntänsä eteen ja kietoi pitkän häntänsä ympärilleen. Käärme katsoi punaturkkista jälleen alakanttiin.
Syytä pahoihin tekoihin minulla ei ole, jos pidät teräaseesi kurissa, lohikäärme selvensi, laskostellen sitten vielä laiskemmanoloisesti siipiään paremmin selkäänsä.

Hetken aikaa valtava matelija pysyi hiljaa ja vain silmäili sumeaa ympäristöään, kunnes silmäpari tavoitti jälleen kerran punaturkkisen. Tai oikeammin tuon hieman kauemmas jättämän ämpärin. Vaikkei Dagnir nähnytkään sen sisältöä, saattoi peto kuitenkin haistaa tuoreen kalan hajun leijailevan ilmassa. Musta suomunahka päästi syvältä sisältään kumahduksen ja työntyi sitten valtavan päänsä kanssa jälleen alemmas.
Hengissä hengittämättä, kylmempi on tuo kalman kättä; ei koskaan janoinen, juo vain aina, eikä tuon haarniskakaan paljoa paina, Dagnir esitti yhden lukuisista arvoituksistaan toiselle, naurahtaen sitten heleästi, Tiedätkö mikä se on? käärme kysyi, hiljentyen sitten hetkeksi kuin odottaen että toinen heittäisi jonkinmoisen arvauksensa ilmoille, Puhun nyt kaloista. Olet tainnut nimittäin käydä kalassa, lohikäärme paljasti lopulta, nyökäten sitten kohden taaempana olevaa ämpäriä, josta noiden makoisien kiduksilla hengittävien suomupeitteisten vesieläinten haju leijui lähes sokean käärmeen sieraimiin.
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

ViestiKirjoittaja suskari » 07 Kesä 2012, 14:18

Ivor

Lisko veti päänsä pois Ivorin lähettyviltä ja demoni veti oman kätensä sivullensa lepäämään jääden kuuntelemaan mitä hänen suomukkaalla tuttavuudella olikaan sanottavanaan.
"Tapoihini ei kuulu muiden lahtaaminen elleivät syytä anna, ja sinä et siihen antanut." Ivor vastasi lohikäärmeelle tuon ehkä hieman runollisiin sanoihin ja viimeisiin sanoihin lievästi hymähtäen. Hän tiesi olevansa tavallista tallaajaa huomattavasti kookkaampi ja sen vuoksi moni säikähti demonia helposti.. vaikka sydän olikin tällä demonilla paikoillaan, eikä kärpästäkään vahingottaisi.
Pieni huvittunut hymy kävi koirademonin kasvoilla kun lohikäärme uskaltautui käydä istumaan hänen eteensä kuin koira konsanaan hännän kiertäen ympärillensä. Tuollainen vahtikoira kyllä kelpaisi hänelle koti ovelle, eivät varkaat tulisi ainakaan kotiovelle pieni perustein. Ääneen Ivor ei kuitenkaan ajatuksiaan sanonut. Voisi herra lohikäärme vaikka suuttua tai loukkaantua.
"Ei hätää, en nosta aseitani sinua vastaan jos noin kiltisti olet." Ivor lupautui lohikäärmeelle vaikka vielä mielensä perukoilla olikin varovainen uuden tuttavuutensa suhteen.

Lohikäärme hiljeni sitten niine hyvineen, mutta ei pitkäksi aikaa kun tuo avasi suunsa kun heitti demonille ikään kuin arvoituksen. Ivor kohotti kysyvästi toista kulmaansa, mutta ei koskaan ehtinyt mitään sanomaan tai edes kysymään tuosta arvoituksesta kun lohikäärme itse vastasikin. Ivorin katse kääntyi jonkin matkan päässä oleviin kaloihin jotka odottivat teurastustaan tai ne menisivät pilalle kuoltuaan hapen puutteeseen.
"Terävä havainto ystävä hyvä ja minun pitäisi päästä sulestamaan ne ennen kuin pilalle menevät, joten jos saisin ohi mennä?" Ivor kysyi ystävällisesti lohikäärmeeltä sillä ei tahtonut loukata tuota ainakaan tahallisesti.
suskari
 

ViestiKirjoittaja Crimson » 09 Kesä 2012, 22:49

Dagnir hymähti huvittuneesti samalla kun valtavan olennon suupielet nousivat kuin virneeseen. Terävä havainto totta tosiaan. Tältähän matelijalta ei mikään jäisi huomaamatta vaikka kuinka yritettäisiin piilotella!
Mutta lisko piti uudesta tuttavuudestaan. Mikä tahansa ei heti kimppuun käyvä oli helposti Dagnirin mieleen, jolloin valtavasta käärmeestä muuttui myös säyseä kuin parhainkin sylikoira. Silti käärme oli aina pienesti varautunut oman turvallisuutensa vuoksi, mutta sitä ei ulospäin saattanut Dagnirista arvata. Matelija ravisteli päätään ja otti taas punaturkkisen katseensa kohteeksi.
"Ilman muuta", käärme totesi, nousten jälleen neljälle jalalleen seisomaan, "Mahdatko suoda pienen suupalan minullekin?", valtava matelija vielä uteli ennen kuin otti muutaman viiston askeleen syrjään talon edestä, asettuen uudemman kerran istumaan punaturkkisen pihamaalle. Herkkupala sillekin kelpasi aina, olipa kyseessä sitten vaikka päästäisen kokoinen jyrsijä.

Pää kävi jälleen ojentumaan kohden punaturkkista ja katse kävi arvioimaan punaturkkista uudemman kerran.
"Mikä sinä oikein olet? Et ole koira, vaikka olet sellaisen näköinen. Kävelet kahdella jalalla ja sinulla on turkki kuten eläimellä, mutta punainen, joka kielii siitä ettet mikään tavallinen otus ole", käärme saneli, vetäen päänsä taas taaemmas. Tappavat kynnet omaava käpälä kävi raapimaan hetken toisen käpälän suomupeitettä, joka rapisi mukavasti kynsien käsitellessä mustia suomuja ulkopuolisen silmin katsottuna ehkä turhankin kovakouraisesti.
"Entä millä nimellä saan sinua kutsua?" käärme sitten loksautti.
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

ViestiKirjoittaja suskari » 09 Kesä 2012, 23:55

Ivor

Lohikäärme siirtyi pois demonin tieltä ja demoni alkoi ottamaan askelia perkaus paikallensa, jossa oli puinen alusta odottamassa kaloja.. kuitenkin Ivor pysähtyi ja käänsi katseensa uuteen tuttavaansa hieman kysyvänsä aluksi, mutta hymähti sitten.
"Voin antaa sinulle ylijäämän jos ne sinulle kelpaavat?" Ivor kysyi lohikäärmeeltä ja sen erikoisemmin vastausta odottamatta käveli perkuu paikalle, jätti kalat hetkeksi siihen käyden sisältä hakemassa nylky veitsen ja ryhtyi sitten vanhasta tottumuksesta näppärän näköisesti nylkemään kaloja yksitellen heitellen nahkat päineen ja suolet takaisin ämpäriin. Lähinnä siksi jos lisko tahtoisi ne syödä, muuten ne menisivät lähi metsään kiven koloon mätääntymään ja maatumaan. Katse kuitenkin nousi kaloista lohiäärmeeseen uudestaan korvat jonkin verran pystyssä.
"Olen koira... tavallaan.. Olen koirademoni." Ivor vastasi sitten lohikäärmeen uteluihin ja siirsi katseensa takaisin kaloihin joita lopetti yksitellen ja otti lihat talteen.
"Ivor on nimeni. Mutta millä nimellä minä sinua saan kutsua? Vai onko sinulla?" Ivor esitteli itsensä vilkaisten lohikäärmeen päälle kysyessä tuon nimeä, kuulostaen ehkä viimeisessä kysymyksessä hieman törkeältä mutta sen minkä demoni oli oppinut ajan saatossa että kaikilla ei aina nimeä ollut. Etenkään eläimen tasoilla olevilla joita tämä lisko oli jonkun verran.. mutta ei onneksi liikaa.

Kalojen nylkemisessä meni muutama minuutti Ivorin vauhdilla ja kun kalat oli nyljetty, laittoi Ivor lihat rasiaan näin väliaikaisesti ja nosti sitten ämpärin kävellen lohikäärmeen luokse ja laski ämpärin tuon eteen pitäen pientä välimatkaa kuitenkin.
"Toivottavasti kelpaavat.. mutta jos nälkä jää, voin toki antaa sinulle muutaman paistetunkin." Ivor huomautti astuen muutaman askeleen taaemmas.
"Omistatko ihmismäistä muotoa? Voisit sitten sisään tulla, ettei ulkona tarvitse kykkiä." Ivor huomautti, sillä oli aikessa mennä paistamaan kalansa sisälle.. ja syödä ainakin itse siellä.
suskari
 

ViestiKirjoittaja Crimson » 02 Heinä 2012, 23:57

Dagnir

Dagnir istui sijoillaan miettien kuulemaansa.
Ivor, käärme toisti painaakseen nimen paremmin mieleensä ja seurasi sitten taas hiljaa paikoiltaan toisen toimia. Vai oli tuo punaturkkinen koirademoni. Sellaista nuori lohikäärme ei ollut mielestään aikaisemmin nähnytkään. Olihan hän pyörinyt siellä ja täällä, mutta koskaan hän ei tällaiseen yksilöön ollut törmännyt. Kerta se oli ensimmäinenkin.
Olen Dagnir, suomunahka sitten loksautti toisen kiikuttaessa ämpärillä perkausjätteitä valtavan käärmeen eteen. Kun ämpäri oli laskettu maahan, kävi Dagnir sen toisen käpälänsä kynsillä kumoamaan kyljelleen ja maasta käsin sitten noukkimaan jätteitä suureen kitaansa. Eiväthän ne yhtä maukkaita olleet kuin itse kala, mutta kelpasivat käärmeelle silti.

Dagnir kävi lipomaan suupieliään liskomaisella kielellään. Käärme näytti yllättävän tyytyväiseltä osaansa. Se kävi nostamaan ämpärin varovasti pystyyn ja loksautti sitten muutaman kerran leukojaan kuunnellessaan Ivoria.
Kala maistuisi kyllä paistettunakin, lohikäärme tuumi itsekseen, Jos vain suot minulle tilaisuuden maistaa paistamiasi kaloja, voisin mielelläni popsia muutaman palan. Enhän minä päivällistäsi kokonaan voi rohmuta, musta suomunahka jatkoi.
Dagnir kävi hetkeksi pyörittelemään mielessään uskaltaisiko ihmisilluusiossaan astua koirademonin lähettyville. Ivor olisi häntä reilusti pidempi ja jos päättäisikin yllättäen aggressiivisesti käyttäytyä, jäisi käärme helposti alakynteen. Tarjous paistetuista kaloista oli kuitenkin houkutteleva, eikä Ivor vaikuttanut miltään selkään puukottajalta.
Luotan sinuun ja siihen, ettet kimppuuni käy, jos ihmisilluusiossani majaasi astelen, lohikäärme totesi, nousten maasta sitten neljälle jalalleen seisomaan, jonka jälkeen käärme alkoi aluksi kutistua silmissä, nopeasti ottaen ihmismäisemmän hahmonsa Ivorin edessä.

Nyt koirademonin edessä seisoi tuota noin metrin lyhyempi, sarvipäinen vaaleahiuksinen nuorimies, jonka keho oli kaulaa myöten mustien suomujen peitossa. Tuolla oli tyypilliset mustat lyhyet housunsa jalassa ja vaaleampi päällä roikkuva pitkähihainen verhoamassa yläruumista raskaan panssarinsa sijaan. Dagnirin päässä huojui hieman muodonmuutoksen jälkeen, jonka takia myös näkö oli tavallista sumeampi. Mutta riittävän selvä, että toinen erotti liikkeet ja näki, ettei mihinkään käynyt törmäämään.
Toivottavasti kelpaa, käärme kävi toteamaan ottaen askelia Ivoria kohden, Mutta näytähän tietä majaasi. Olen sokea päivänvalossa, joten kävelisin oletettavasti päin seiniä yrittäessäni suunnistaa itse.




Ivor

Ivor nyökkäsi pienesti lohikäärmeelle tuon esitellessä itsensä Dagniriksi ja pitsi sen mielessään muistiinsa, että muistaisi käyttää sitä jatkossakin. Olisi noloa unohtaa lohikäärmeen nimi muutamaa sekunttia myöhemmin ja kysyä sitä uudestaan, vaikkei Ivor kyllä huonosta muistista kärsinytkään.
Pieni hymy kiipi demonin kasvoille lohikäärmeen kipatessa ämpärin maahan kyljelleen ja alkaessa syömään kalojen perskoja maasta hyvällä ruokahalulla. Eivät jäisi ainakaan petoeläimiä tai muita lohikäärmeitä houkuttelemaan hajullansa, vaikka Ivor ne varmasti metsään olisikin viennyt. Mutta parempi näin. Kalat eivät kauaa maassa vanhettuneet kun Dagnir oli saannut ne jo kupuunsa ja jopa nosti ämpärin pystyyn, josta Ivor kävi sen hakemassa ja kävi laittamassa sen talonsa reunustalle nojaamaan.
"Tietysti voin tarjota muutaman." Ivor sanoi olkansa yli pienesti hymyillen samalla kun kääntyi kohden suomunahkaa ja pääsi pitkästä aikaa todistamaan kuinka valtava lohikäärme hänen edessään muuttui humaanisemmaksi, kutistuen huomattavasti.. jopa lyhyemmäksi kuin Ivor itse. Huvittavaa sinänsä. Demonin kullan väriset silmät kävivät lohikäärmeen melko vaikuttavan näköistä ihmis muotoa läpi, kunnes pysähtyivät tuon kasvoihin Dagnirin avatessa suunsa. Ivor naurahti hieman huvittuneesti.
"Sanohan yksi hyvä syy miksi minä sinun kimpuusi käyn omassa kodissani?" Ivor ei ainakaan nähnyt mitään syytä hyökätä tämän lohikäärmeen kimppuun. Ei hän kuitenkaan mikään lohikäärme vihaaja ollut, eikä ollut enää kenenkään puolellakaan joten lisko saisi pitää henkensä että nahkansa puhtaana haavoista.

"Tietysti.. et ainakaan riko kotiani sisään yrittäessäsi." Ivor naurahti pienesti, mutta katse muuttui hieman yllättyneen sääliväksi kun lohikäärme huomautti omaavan huonon päivä näön ja tarvitsi sen takia hieman ohjausta Ivorin kotiin.
"Olet yö eläjä vai? Miksi päivällä sitten olet liikkeellä? Ja tulehan sitten.." Ivor kysyi silkkaa uteliaisuuttaan ja kehotti vielä perään lohikäärmettä seuraamaan itseään samalla kun kävi hakemassa lihat ja käveli sitten sisälle taloonsa. Varmistaen kuitenkin ettei hänen uusi tuttavuutensa törmäisi mihinkää tai vetäisi nenällensä. Sisälle taloon päästessään oli totta kai ensinmäisenä pieni eteinen ja siintä suoraan pääsi sitten niin kutsuttuun olohuoneeseen, jossa oli muutama tuoli seka sohva joka nyt ainakin toistaiseksi hoitaisi sänkyn virkaa siihen asti kun Ivor saisi sängyn hankittua kotiinsa. Taaempana sitten oli ruokapöytä sekä nurkkauksessa keittiö jonne Ivor kävelikin kalojen kanssa etsien kaappien kätköstä voita, sekä paistinpannun jonka laittoi hellalle. Tuli sytytettiin helalle pienen taistelun jälkeen ja voi nokare laitettiin sulamaan pannulle.
"Tässä voi mennä hetki, joten voit istua minne mielit." Ivor huomautti paisto hommistaan samalla kun meni kaapille ja kävi hakemassa muutaman lautasen, syömis välineet ja laittoi ne ruokapöydälle jo valmiiksi odottamaan.




//Ja sitten itse viimeisimpään vastaukseeni//

Teistä kaksijalkaisista kun ei koskaan tiedä varmasti, mitkä aikeenne ovat, käärme tyytyi toteamaan lyhyesti myhäillessään ja seuratessaan sisälle Ivorin taloon. Päkiöillä astutut askeleet olivat vakaita, mutta sen sijaan että Dagnir olisi pitänyt silmällä sitä mihin mentiin, seurasi peto lähinnä tuoreen kalan hajua, joka leijaili koirademonin kantamasta ämpäristä muuten tarkat aistit omaavan lohikäärmeen nenään.
En varsinaisesti ole yö eläjä, silmäni eivät vain koskaan ole oikein tottuneet valoon, jonka takia sokeudun siitä kun aamu sarastaa siihen saakka, kun ilta taas hämärtää. Keskiyön pimeimpinä hetkinä näköni taas on täydellinen, ja erotan pienimmät liikeet kilometrienkin päästä, lohikäärme kerskaili sitten.

Lohikäärme asteli Ivorin perässä keittiöön saakka, sillä ei saattanut luottaa näköönsä pätkän vertaa näinkin tuntemattomassa ympäristössä, jossa mahdollisuus kompastua johonkin näkymättömään esteeseen oli enemmän kuin suuri. Kädet haparoivat silloin tällöin ympärille varmistamaan, ettei mihinkään törmätty. Korvat keskittyivät seuraavaan Ivorin askelia ja nenä raakojen kalojen herkullista tuoksua. Keittiöön saavuttiin. Koirademonin kehotuksen myötä Dagnir nyökkäsi uudelle tuttavalleen pienesti ja katsahti nopeasti ympärilleen, löytäen sieltä täältä astetta suurempia sumeita objekteja, joita ei kuitenkaan kyennyt tunnistamaan selvästi miksikään tietämäkseen. Niinpä käärme tyytyi nojailemaan seinään vain hieman kauempana Ivorista ja risti kätensä puuskaan, seuraten ohesta kun demoni kattoi pöytää ja ryhtyi kalojansa paistamaan.

Lopulta käärme kävi nostamaan päätään paremmin ja katsoi nyt punaturkkista kohden uteliaasti, tarkemmin.
Oletko asunut täällä kauankin? Dagnir sitten kysäisi, Eivätkö muut lohikäärmeet ole vaivaksi näinkin lähellä vuoren rinteitä?
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

ViestiKirjoittaja suskari » 04 Heinä 2012, 23:30

Ivor

Demoni kuunteli tarkkaavaisena uuden tuttavuutensa puheet valoherkistä silmistään, eikä voinnut olla pienesti hymyilemättä tuon ylpeähkölle puhetyylille jossa tuo kehui kykyään. Ivorin olisikn tehnyt mieli huomauttaa että näki itsekkin hyvin pimeällä, mutta päätti olla mainitsematta asiasta ettei suinkaan pilaisi lohikäärmeen ylpeyden aihetta täysin kokonaan.

Dagnir päätti olla istumatta minnekkään jota Ivor ei tietenkään käynnyt kyseenalaistamaan millään tavalla vaan siirtyi lieden äärelle alkaen laittamaan kaloja pannulle paistumaan yksitellen, kunnes pannu oli täynnä ja ensinmäinen satsi saisi kypsyä siinä aivan rauhassa. Demonin keskittyminen kalojen paistamisesta kuitenkin keskeytyi kun Dagnir pienen hiljais elonsa jälkeen esitti Ivorille kysymyksen, joka sai punaturkin nostamaan katseensa liskoon.
"Tulin tänne talvella kun olin hylännyt haltiat.. tai no aluksi asuin pimeässä paikassa, mutta lopulta siirryin tänne rakentamaan omaa kotia jossa toivon olevani turvassa haltoiden kuin ihmistenkin vihalta." Ivor sanoi pienesti hymähtäen Dagnirille, eikä ollut aivan varma miten sanoisi seuraavan. Hän oli kuitenkin joutunut pakon edessä tappamaan nuoria jääräpäisiä liskoja ja kieltämättä kyllä syönnyt noiden lihaa. Ivorilla ei ollut hajuakaan miten Dagnir asian ottaisi..
"Onhan noista ollut toisinaan riesaksi asti ja sen takia rakennus urakkani etenee hieman hitaasti kun saan vähänväliä epämieluisia vieraita." Ivor vastasi lopulta kääntäen kaloja pannulla. Ensinmäinen satsi olikin pian valmis ja Ivor laittoi sen lautaselle käyden viemässä sen pöytään.
"Voit tulla syömään, paistan vielä loputkin ja tulen itsekkin." Ivor sanoi ja siirtyi takaisin lieden ääreen paistamaan loputkin kalat.
"Kuule... voisitko sinä pitää yli uteliaat lajitoverisi poissa kun rakennan? Ei sinun tietenkään pakko ole, mutta se helpottaisi asioita minun kohdallani paljon." Ivor kysyi Dagnirilta kääntäen katseensa tuohon, mutta ei kuitenkaan ollut tuota pakottamassa moiseen tehtävään.
suskari
 

ViestiKirjoittaja Crimson » 24 Heinä 2012, 19:02

Vasta paistetun kalan haju leijui ilmassa. Se sai Dagnirille nousemaan veden kielelle, mutta mitenkään ulkoisesti, näkyvästi käärme ei käynyt nälkäänsä ilmaisemaan. Sumea katse havaitsi Ivorin pään kääntyvän suomunahkaa kohden, joka sai myös miehen nostamaan aavistuksen päätänsä. Koirademoni kertoi tulleensa tänne talvella. Taas yksi haltiat hylkäämä sielu ei ollut ensimmäinen, tuskin viimeinenkään kerta kun musta käärme kävi sellaiseen eläessään törmäämään. Dagnir ei kuitenkaan avannut vielä suutaan sen varalta, että Ivor jatkaisi puheitaan. Ja niinhän tuo punaturkkinen olento tekikin.

Epäilinkin, etteivät vähäjärkisemmät lajitoverini osaa jättää näillä main asuvia rauhaan. Vuoret kuuluvat kuitenkin lohikäärmeille. Ymmärrän hyvin miksi niitä puolustetaan henkeen ja vereen emme kaipaa tunkeilijoita sinne siinä missä kaksijalkaiset eivät meitä kaipaa omiin majoihinsa rellestämään, Dagnir aloitti saarnansa sen jälkeen kun Ivor oli käärmeen kutsunut pöytään istumaan. Pieni humanoidimuodossaan oleva käärme katsoi hetken edessään reilusti tavallista isompaa tuolia ja raapi päätään. Se kuitenkin nousi tuolille hetken kurottelunsa jälkeen ja otti mukavan asennon sijoillaan, samalla kun nosteli muutaman kalan paikalleen asetetulle lautaselle. Syömävälineet? Ne olivat Dagnirille yhtä turhan kanssa, sillä tuon käsissä ei pysynyt kunnolla juuri mikään puolet sormet pituudesta valtaavien kynsien takia. Niinpä käärme tyytyi syömään ruokansa käsin.

En tuomitse sinua siitä, jos olet meikäläisiä tappanut, käärme sitten sanoi maltillisesti ja nakkasi palan maukasta kalaa suuhunsa, Tuomitseminen ei kuulu tapoihini. Jätän sen ja muusta murehtimisen mielelläni muitten harteille.
Suomunahka palautti Ivorin aikaisemman kysymyksen mieleensä siitä, jos Dagnir jäisi tontin nurkkia vartioimaan. Käärme tuhahti. Se katsahti punaturkkista demonia ja siirsi kultaisen katseensa sitten takaisin lautasella köllöttävään kalaan, käyden repimään siitä käsillään taas palasen irti.
En ole vahtikoira. Saatikka alistu lemmikiksi. Jos se kuitenkin laskettaisiin eräänlaiseksi työksi, voisin jopa suostuakin, käärme sanoi, Mitä minä hyödyn siitä, jos lähden mukaan leikkiin jossa voin menettää henkeni?, sarvipää tiedusteli sitten Ivorilta.
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

ViestiKirjoittaja suskari » 27 Heinä 2012, 14:51

"Ymmärrän minäkin teidän pointin, mutta en minä tahallisesti teille mitään pahaa tahdo.. Asioita vain mutkistaa jatkuvat hyökkäykset ja pitää minunkin puolustautua." Ivor sanoi hieman hymähtäen Dagnirin sanoille, jossa oli hyvin paljon perää. Tämä vuori oli kuitenkin lohikäärmeiden viimeinen linnake kerta ihmiset ja haltiat olivat nuo uljaat olennot ajanneet pois nurkkaan asumaan, ja nyt nuo kaksi tyhmää rotua eivät osaa elää sovussa mantereella jossa oli varmasti tilaa jokaiselle.
Demonin ajatukset kuitenkin keskeytyivät hetkeksi kun Ivor huomasi sivusilmällä ihmismuotoisen lohikäärmeen kiipeämis yritykset tuolille, eikä voinnut olla virnuilematta itsekseen. Olisihan sitä voinnut apua pyytää, mutta Ivor ei viitsinyt edes käydä moista ehdottamaan. Loukkasi vielä arvon lohikäärmettä ja loppujen lopuksi tuo pääsi hyvin tuolille. Dagnirin syömiseen demoni ei pahemmin kiinnittänyt huomiota.

Kysyvä katse kohdistettiin lohikäärmeeseen tuon huomattaessa ettei tuomitsisi demonia sen takia jos tuo olisi Dagnirin lajitovereita tappanut. Se oli hyvä kuulla.
"Se on hyvä kuulla." Demoni sitten myönsi Dagnirille ja oli nostamassa viimeistä pannullista kaloja pois liedeltä kun lohikäärme lähti ehdottamaan ettei aikoisi lemmikiksi tai vahtikoiraksi alentua. Ivor naurahti pudistaen päätään ja käveli pannun kanssa pöydälle, kaatoi kalat lautaselle ja kävi viemässä pannun pöydälle käyden lopuksi itsekkin istumaan ja syömään vetäen lautasen eteensä ja sinne muutama kala.
"En minä sinusta vahtikoiraa tai lemmikkiä tahdokkaan." Ivor huomautti sitten Dagnirille pienesti hymähtäen ottaen atrimet käteensä käyden syömään.
"Voin tarjota sinulle ilmaiset ruuan, tarvittaessa myös suojaa jos sitä tarvitset. Osaan myös jonkin verran hoitaa haavoja." Ivor sitten selitti lohikäärmeelle mitä voisi tarjota vastapalvelukseksi vartijoinnista sillä aikaa kun hän saisi asumuksensa valmiiksi.
"Eikä sinun tarvitse vahtia kuin sen aikaa että saan sivurakennukset valmiiksi, sitten saat tulla ja mennä miten tahdot. Mutta olet tervetullut aina käymään" Demoni lisäsi luoden lohikäärmeen päälle ystävällisen hymyn. Vuorten juurella kun tuppasi olemaan yksinäistä ja Ivoria usein säikyttiin suuren koon takia muualla.
suskari
 

Seuraava

Paluu Rinteet

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron