Auringonpalvoja

Baldramallach ahmi niitä paria paistettua lihakimpaletta niin nopeaa kuin pystyi, aivan kuin peläten, että ne juoksisivat karkuun, jos liian kauan koskemattomina siinä seisoivat. Nälkä vain kasvoi syödessä, käärme tahtoi hotkia enemmän ja enemmän, loputtomiin. Tuo oli täysin omissa maailmoissaan, joihin kuului vain hän ja ruoka, ei mitään muuta, ei mitään estettä tai häirintää. Ikävä kyllä oikea maailma ei ollut aivan niin hiljainen kuin tuo olisi tahtonut, äänien herättäessä tuon aina vähän väliä unelmoinnistaan syönnin lomasta. Etenkin Albinen ääni, se tuntui läpäisevän ajatukset niin helposti, pakottaen Balin korvat kuuntelemaan. Taas kerran lohikäärme joutui lopettamaan syöntinsä hetkeksi ihmisen kysellessä ja ihmetellessä yksinäisyydestä ja kaikista niistä muista asioista, mistä mies ei koskaan ollut oikeastaan ajatellutkaan ennen. Hetken aikaa mies mietti hiljaisena, ennen kuin jatkoi taas syömistään, hieman hiljaisempaa tahtia. Vastausta Albine ei saanut, mutta kyllä käärme näytti miettivän. Eihän hän puhunut paljoa, joten jakamisesta tuolla ei ollut puutetta, hän oli myös oma turvansa... Silti asia mietitytti kovin, vaikka vastauksen pitäisi olla selvä.

"Minä olen asse," Bal murahti viimeisen lihan hotkittuaan, nuollen huuliaan tyytyväisenä, mutta silti kovin nälkäisenä ja odottaen jo malttamattomana seuraavaa annosta. Totta tosiaan, isohan tuon pelkkä ihmismuotokin jo oli, hän oli kovin vahva, eikä jousiampujakaan ollut aikaisemmin paljoa vahinkoa saanut häneen aikaiseksi. Mitäpä hän tekisi aseilla, kun nyrkit ja keho saivat aivan yhtä paljon vahinkoa aikaiseksi, puhumattakaan siitä, millainen vastus tuo lohikäärmeenä sitten oli... Ei, hän ei tarvinnut mitään ylimääräistä. Se oli helppo kysymys, mutta seuraava ei ollut. Lisko tuijotti hetken aikaa naisen kasvoja, silmissä paistaen jonkin sortin hämmennys, ennen kuin tuo taas käänsi katseensa pois mietteliäänä ja epävarmana. Ei hän koskaan ajatellut tuollaisia! Elämä oli pitkä, ei hänellä ollut mitään yhtä isoa päämäärää sen suhteen. Se tuntui oudolta. Hän oli utelias nyt ja tahtoi oppia, mutta ei se ollut aivan se, mitä Albine tahtoi tietää. Ei Baldramallach osannut vastata lainkaan, tuon pitäen vain katseensa maassa, hiljaisena ja ikään kuin toivoen, että nainen unohtaisi koko asian, jos siitä ei puhuttaisi. Alkoi tulla jo kovin selväksi millaisista asioista tuo osasi puhua ja mitkä taas saivat tuon vaikenemaan hankaluudesta.

PIeni huokaus karkasi naisen huulilta kerta ei saanut toiselta edes ajatuksentynkää irti. No, eipä tuo halunnut toista pakottaakkaan, joten hymyili vain ja päätti keskittyä siihen ase seikkaan. "No mutta, eiväthän ihmiset paljainkäsin itseään puollusta", nainen sanoi ojentaen sitten siroa kättään miehen suuntaan kämmenpuoli ylöspäin ollen selvästi jotain vailla. "Saisinko sen lautasen hetkeksi? Saat lisää lihaa"; nainen pyysi kohteliaasti katsellen miestä sen aikaa kun tuo ojensi lautasta ja keskittyi sitten lihojen saamiseen pois kepista ja lautaselle ilman että poltti kokonaan sormiaan. Operaatio saatettiin kunnialla loppuun ja nainen antoi lautasen takaisin nälkäiselle miehelle. "Sinun ei kannattaisi ottaa asioita liian vakavasti", Albine ehdotti ja kampesi itsensä ylös hakeakseen lisää paistettavaa lihaa. Tuolla ei itsellään ollut mikään kiire ahtaa ruokaa mahaansa, söi muutenkin vähän.

Nainen kyykistyi peuranruhin viereen ja alkoi leikkaamaan lihaa veitsellä. Mustat hiukset valahtivat hupun alta osaksi kasvoille saaden neitokaisen mutisemaan jotain hieman ärtynyttä. Yritti puhallella hiuksia pois näkökentän tieltä, että saisi työnsä tehtyä. Sinisten silien katse kävi myös ruokailevassa seuralaisessaan. Saatuaan lihat leikattua nainen palasi äskeiseen paikkaansa, törkkäsi lihat taas keppiin ja laittoi sen nuotion ylle. "Bal, olet oikein mukava, minusta on hauskaa että törmäsin sinuun", nainen sanoi yhtäkkiä silmät hymystä sädehtien. "Tosin", tuo lisäsi mutristaen huuliaan, "voisit olla vähän vähemmän kivikasvoinen".

Baldramallach oli syönyt lautasensa tyhjäksi ja oli jo ilmoittamassa omat tuntemuksensa aseista, kunnes nainen ojensi kättään kohti järkälettä, saaden tuon hiljenemään ja katsomaan toista hiljaisena, kysyvänä. Albine pyysi toista antamaan lautasen tuolle, että saisi ladottua siihen lisää herkullisia lihanpalasia. Siihenhän lohikäärme suostui ilomielin, napaten lautasen maasta kömpelöin liikkein ylisuurien käsiensä kanssa, ojentaen lautasta kohti naista. Punaruskeat silmät hupun alta katselivat tarkkaavaisina ihmisen ottaessa lautasen omiin siroihin käsiinsä, kasaten sen päälle herkullista lihaa herkullista paistamisesta huolimattakin.
"En minä tarvitsse muuta. Olen vahva," tuo murahti aseista, silmät tuijottaen ruokaa intensiivisenä, odottavana. Lautanen vaihtoi taas omistajaa, käärmeen käydessä heti lihan kimppuun, hotkien sitä kovalla vauhdilla ja äänellä alas. Vakavuudesta ilmoittaessa Albine ei saanut miehestä irti kuin epämääräisen, kysyvän katseen. Ei hän tainnut oikein ymmärtää, mitä toinen hänelle sanoi tai mitä toinen ajoi takaa. Ainahan hän oli tällainen...

Bal jatkoi hotkimistaan omissa maailmoissaan, eikä välittänyt paljoa siitä, mitä Albine teki. Lohikäärme oli tyytyväinen, kunhan lihaa oli ja tuli tasaista tahtia, häneen mahtuisi vielä vaikka kuinka paljon! Toivottavasti se ei loppuisi ikinä. Ruoka näytti katoavan nopeampaa tahtia kuin edellinen annos, mutta hetkeksi mieskin pysähtyi pureskelemaan ihmisen taas avatessa suunsa ja puhuessa kovin omituisista asioista. Baldramallach murahti sanattoman vastauksensa, yrittäen kuulostaa siltä, ettei olisi niin hämmentynyt kuin, sillä hetkellä oli. Ja kenties hän tunsi jotain hieman oudompaa. Sanathan olivat kovin noloja tuon mielestä, eikä hän tiennyt miten vastata toiselle. Ei lisko ollut sellaisiin tottunut, häntähän aivan hävetti moiset kehuihin. Ei hän edes tiennyt, pitikö hänen pitää niistä tai olla ylpeä vai mitä. Katse hakeutui kohti maata, eikä ruokaankaan koskettu hetkiseen.
"...Mitä minun pitää tehdä?" Bal kysyi hetken hiljaisuuden jälkeen Albinen ehdottaessa hänen muuttavan kasvojaan jotenkin, miehen kääntäessä katseensa takaisin neidon kasvoihin. Hän ei toden totta tiennyt, mitä hänen pitäisi toisen mielestä tehdä, kaikkihan oli mennyt aivan hyvin tähänkin asti. Mitä hän teki väärin, mitä puuttui? Ihminen tiesi vastauksen, ja sen hän tahtoi kuulla.

"No niin sinä varmasti olet", nainen kommentoi toisen vahvuuteen keskittyen sitten taas puuhastelemaan omiaan. Seuraili kuitenkin kokoajan sivusilmällä, josko tuosta isosta köriläästä, joka oli oikein suloinen omalla tavallaan, saisi jotain tunnereaktiota irti. Toinen ei selvästikään olllut täysin perillä siitä, mitä nainen oli ajanut huomautuksillaan takaa, mikä vakuutti naisen vielä lisää siitä ettei toinen ollut ihminen. "Nooo... jos haluat olla kuten ihmiset yleensä sinun pitäisi käyttää kasvolihaksiasi. Ilmiantaa tunteita, tosia tai haluttuja ilmaista, hymykin voisi olla mukava asia, joten suupieliä ylöspäin", nainen naurahti ja oli tovin hiljaa laitellen uuden satsin paistumaan. "Mutta miksi sinun pitäisi olla kuin ihmiset?", nainen kysyi yllättäen ja nosti tulenkajosta katseensa mieheen.

Albine ei sinänsä enää udellut toisen rotua, mutta johdatteli toista paljastamaan rotunsa kuitenkin. Uteliaisuus kissankin tappoi ja Albine nyt vain halusi tietää lisää toisesta aivan puhtain ja viattomin tarkoitusperin. Ei kuitenkaan piinannut toista katseellaan kauaa, vaan keskittyi nuotioon pitäen pientä liekkiä yllä mahdollisimman tasaisena magiansa avulla. "Jokaisen pitäisi saada olla oma itsensä"; nainen jatkoi pohtien taas ennemminkin ääneen kuin varsinaisesti puhui toiselle. "Eikä rodulla pitäisi olla väliä, mutta sillä on", jotain synkkää käväisi naisen silmissä, mutta se katosi yhtä nopeasti kuin oli tullutkin.

Baldramallach repäisi palasen lihasta irti hampaillaan, jauhaen sitä hitaasti ja mietiskellen suussaan. Niin nälkäinen kuin tuo olikin, niin paljon kuin tuo pitikin lihasta, kaikki tämä muu oli vain liikaa. Ei hän oikein osannut suhtautua tähän tilanteeseen mitenkään, yhtäkkiä käärme huomasi liikkuvansa kovin hankalilla vesillä, joista hänellä ei ollut minkään sortin tietoa tai näkemystä. Tämä tilanne oli kinkkisin, mihin hän oli pitkään aikaan joutunut. Tästä ei selvitty siihen normaaliin tapaan. Bal ei ollut hyvä keskustelussa tai syvien ajattelussa, eikä tuo omaksunut uutta kovin helpolla. Mutta pakkohan hänen oli yrittää. Kommentti kasvolihasten käyttämisestä sai miehen nielaisemaan pureskelemansa lihan, tuon kuitenkin pysyessä hiljaisena. Uutta palasta ei suuhun laitettu, lohikäärmeen sen sijaan kokeillessa juuri sitä, mitä Albine ehdotti. Katse oli suunnattu jonnekin kaukaisuuteen, eikä Baldramallach juurikaan huomioinut naista tai muuta ympärillään, kokeillen nykivin ja kovin pienin liikkein harvimmin käyttämiään lihaksiaan kehossa. Mitään tunnetta ei kasvoilta silti ollut luettavissa, mieshän vasta kokeili, eikä oikein tiennyt mitä teki.

"Minä... olen," käärme murahti puolustelevasti, lopettaen kokeilunsa kuin seinään Albinen taas kerran ilmoittaessa sen ikävän tosiseikan, että näki liiankin hyvin Balin valepuvun läpi eikä uskonut tuon ihminen olevan. Pikku hiljaa mieskin alkoi ymmärtää, että oli kovin huonossa asemassa, eikä tuskin saisi tätä pientä ihmistä uskomaan väitteisiinsä, vaikka kuinka kovasti yritti. Albine oli tehnyt päätöksensä ja vaikka se oikea olikin, ei Baldramallach pitänyt siitä. Ei hän kuitenkaan aikonut luovuttaa. Lautasen viimeiset lihanpalaset hotkittiin nopeasti ja naisen sanoihin murahdettiin kovin epämääräisesti. Eihän kukaan lohikäärmettä saisi tekemään mitään, mitä tuo ei loppujen lopuksi tahtonut. Mutta ihmiset ja lohikäärmeet olivat erilaisia ja kovin tuntemattomia Balille, joten kenties tuon mielestä rodulla oli kuin olikin merkitystä. Ihmiset kiinnostivat, eivät muut. Ei hän tahtonut olla ihminen, eikä ollut. Mutta kenenkään ei tarvitsisi tietää sitä.

Albine vain hymyili itsekseen ja paistoi lihoja nopeampaan tahtiin kerta mies näköjään söi suht raakoinakin lihoja ilman valittamista, joten ei aikaakaan kun tuo sai lisää lihaa. Nainen paistoi jopa itselleen palan ja jätti paistamisen hetkeksi syödäkseen oman palansa. Tästä matkasta tulisi jotain hyvin mielenkiintoista tämän hiljaisen körilään kanssa. Ehkä se oli juuri tuo sulkeutuneisuus, mikä kiehtoi naisen mieltä ja sai tuon uteliaaksi. "Siitä se lähtee", nainen naurahti toisen kasvojen testailulle ja siniset silmät tuikkivat lämpimästi. Nainen söi paljon hillitymmin kuin toinen, pieni palasia ja pureskeli kunnolla. Tulisi täyteen tuosta yhdestäkin lihanpalasta, joten turha sitä liian nopeasti oli syödä tai tulisi ähky. "Sinä se et paljoa puhele", nainen hymähti ja sipaisi hiuksiaan, vaikka kädet olivat yhä kuivuneessa veressä. Ei Albine ollut mikään hienostelija vaikka tuosta voisi jollekin tulla sellainen mielikuva, eikä tuo veri mihinkään tarttuisi enää. Käsien peseminen olisi turhaa sillä kohta ne likaantuisivat taas vereen tuon jatkaessa kokkailujaan. "Eikös sulla ole perhettä?" nainen kysäisi yhtäkkiä ja vilkaisi tuota. "Tai kotia, jossa olisi joku...joka kaipaisi?" nainen kysyi kohottaen hieman kulmiaan. Tuuli viskoi naisen huivia, mutta tuo ei tuntunut välittävän siitä.

Nainen sai lihapalansa syötyä ja huokaisi syvään hymyillen hetken tyytyväisenä hakien sitten lisää lihaa paistettavaksi. "Voin olla vähän liian utelias", Albine totesi pahoittelevaan sävyyn "mutta siitä on aikaa kun olen tavanut ketään uutta. Varsinkaan niin mielenkiintoista tapausta kuin sinä" nainen naurahti hyväntahtoisesti "tai pitäisi varmaan sanoa poikkeuksellista", kalpeaihoinen nainen tähdensi ja jumiutui tuijottelemaan räiskyvää tulta hymy huulillaan. "Olin... kauan aikaa opiskelemassa maagisia taitojani, enkä pahemmin ollut tekemisissä kenenkään kanssa. Tietysti mestarini, mutta se nyt on vain loogista", nainen hymähti ja kohotti katseensa toiseen kallistaen mietteliäänä päätään, mutta tällä kertaa ei sanonut mitään.

Baldramallach otti toisen paistamat lihat mieluusti tyhjälle lautaselleen, jatkaen ahmimistaan tyytyväisenä, täyttymisestä ei näkynyt tuossa suurikokoisessa miehessä vielä merkkiäkään. Ajoitus uudelle lihasatsille ei olisi voinut olla parempi, aikaisempi kasvolihasten kokeilu ja Albinen naurahdus olivat käärmeellä vielä tuoreessa muistissa ja se oli... Kovin noloa. Tässä tilanteessa ei osattu sanoa ollenkaan oliko nainen ivallinen vai oikeasti vilpittömästi kannustava, eihän Bal tarvinnut kannustusta, joten kannustus olisi ollut ivallista tuon ylpeydelle tarkoituksesta huolimatta, mutta... Mutta Albine vain tuntui niin omituiselta. Eihän tuosta ottanut mitään selvää! Lihaa tungettiin suusta alas, miehen kuin piilotellessa niiden takana nolouttaan, silmien vältellessä suoraa katsetta naisen kanssa. Niin keskittynyt tuo oli häpeäänsä, ettei Albinelle edes esitetty vastalauseita pienen lihakimpaleen syömisestä saati sitten ruoan paistamisen lopettamisesta sen ajaksi. Samperin noita, käytti kuitenkin taikojaan hänen hämmentämisekseen... Silti Baldramallach ei voisi toista aterian päätyttyä listiä noituuksista tai ärsyttämisestä huolimatta, olihan hän luvannut suojella naista ja olipa hän Albinelle vielä palveluksenkin velkaa. Kuinka juonikas toinen oli ollutkaan, suunnitellut tämän kaiken hänen päänsä menoksi...

Lihat oltiin jo syöty lautaselta, eikä niiden taakse voitu enää piiloutua naisen katseelta tai kysymyksiltä. Lisääkään ei saatu, toisen pitäessä paistamisesta pientä taukoa ruokailunsa takia. Hetken aikaa lohikäärme toivoi jo voivansa lähteä hakemaan vaikka lisää polttopuita, mutta edellisiä oli vielä vaikka kuinka paljon jäljellä. Päätä pudistettiin nopeasti Albinen uteluihin perheestä ja kodista. Bal oli erakko ja vaeltaja ilman mitään suurempia vastuita ja hyvinhän tuo pärjäsi luonnon keskellä omin neuvoin. Olihan hän lohikäärme. Nainen kuitenkin pahoitteli uteliaisuuttaan, mutta vähän kyllä epäiltiin, jos toinen oikeasti tarkoitti sitä. Noitahan näytti vain tykkäävän tästä! Pieni ärtynyt kulmakurttu kuitenkin laantui takaisin normaaliksi, tylsistyneeksi ilmeeksi Albinen jatkaessa lihojen paistamista... Ja ehkäpä toisen selityksetkin otettiin kuuleviin korviin.
"Ei minusssa... Ole mitään erikoissta," lisko suhisi toisen ilmoitukseen poikkeuksellisuudestaan, kääntäen katseensa kohti maata. Paljoahan Baldramallach ei toden totta puhunut, mutta ainakin tuo kuunteli, jos ei muuta. Katse oli kyennyt palaamaan taas naisen kasvoille, tuijottaen toisen silmiä. Vaikka hän oli kuinka lohikäärme tahansa, ei taikuus ollut yksi hänen vahvuuksistaan, joten paljoa mies ei osannut siihen sanoa ja sen kyllä näki hupun alta katselevista silmistä. Vähän väliä katse kuitenkin herpaantui Albinesta, seuraten tulessa paistuvia lihoja kaipaavana...