
Kreivi
Viestit: 1563
Liittynyt: Pe Elo 27, 2010 1:40
Paikkakunta: Vattavaivane lehemä
"Minä olen asse," Bal murahti viimeisen lihan hotkittuaan, nuollen huuliaan tyytyväisenä, mutta silti kovin nälkäisenä ja odottaen jo malttamattomana seuraavaa annosta. Totta tosiaan, isohan tuon pelkkä ihmismuotokin jo oli, hän oli kovin vahva, eikä jousiampujakaan ollut aikaisemmin paljoa vahinkoa saanut häneen aikaiseksi. Mitäpä hän tekisi aseilla, kun nyrkit ja keho saivat aivan yhtä paljon vahinkoa aikaiseksi, puhumattakaan siitä, millainen vastus tuo lohikäärmeenä sitten oli... Ei, hän ei tarvinnut mitään ylimääräistä. Se oli helppo kysymys, mutta seuraava ei ollut. Lisko tuijotti hetken aikaa naisen kasvoja, silmissä paistaen jonkin sortin hämmennys, ennen kuin tuo taas käänsi katseensa pois mietteliäänä ja epävarmana. Ei hän koskaan ajatellut tuollaisia! Elämä oli pitkä, ei hänellä ollut mitään yhtä isoa päämäärää sen suhteen. Se tuntui oudolta. Hän oli utelias nyt ja tahtoi oppia, mutta ei se ollut aivan se, mitä Albine tahtoi tietää. Ei Baldramallach osannut vastata lainkaan, tuon pitäen vain katseensa maassa, hiljaisena ja ikään kuin toivoen, että nainen unohtaisi koko asian, jos siitä ei puhuttaisi. Alkoi tulla jo kovin selväksi millaisista asioista tuo osasi puhua ja mitkä taas saivat tuon vaikenemaan hankaluudesta.