Baldramallach ahmi niitä paria paistettua lihakimpaletta niin nopeaa kuin pystyi, aivan kuin peläten, että ne juoksisivat karkuun, jos liian kauan koskemattomina siinä seisoivat. Nälkä vain kasvoi syödessä, käärme tahtoi hotkia enemmän ja enemmän, loputtomiin. Tuo oli täysin omissa maailmoissaan, joihin kuului vain hän ja ruoka, ei mitään muuta, ei mitään estettä tai häirintää. Ikävä kyllä oikea maailma ei ollut aivan niin hiljainen kuin tuo olisi tahtonut, äänien herättäessä tuon aina vähän väliä unelmoinnistaan syönnin lomasta. Etenkin Albinen ääni, se tuntui läpäisevän ajatukset niin helposti, pakottaen Balin korvat kuuntelemaan. Taas kerran lohikäärme joutui lopettamaan syöntinsä hetkeksi ihmisen kysellessä ja ihmetellessä yksinäisyydestä ja kaikista niistä muista asioista, mistä mies ei koskaan ollut oikeastaan ajatellutkaan ennen. Hetken aikaa mies mietti hiljaisena, ennen kuin jatkoi taas syömistään, hieman hiljaisempaa tahtia. Vastausta Albine ei saanut, mutta kyllä käärme näytti miettivän. Eihän hän puhunut paljoa, joten jakamisesta tuolla ei ollut puutetta, hän oli myös oma turvansa... Silti asia mietitytti kovin, vaikka vastauksen pitäisi olla selvä.
"Minä olen asse," Bal murahti viimeisen lihan hotkittuaan, nuollen huuliaan tyytyväisenä, mutta silti kovin nälkäisenä ja odottaen jo malttamattomana seuraavaa annosta. Totta tosiaan, isohan tuon pelkkä ihmismuotokin jo oli, hän oli kovin vahva, eikä jousiampujakaan ollut aikaisemmin paljoa vahinkoa saanut häneen aikaiseksi. Mitäpä hän tekisi aseilla, kun nyrkit ja keho saivat aivan yhtä paljon vahinkoa aikaiseksi, puhumattakaan siitä, millainen vastus tuo lohikäärmeenä sitten oli... Ei, hän ei tarvinnut mitään ylimääräistä. Se oli helppo kysymys, mutta seuraava ei ollut. Lisko tuijotti hetken aikaa naisen kasvoja, silmissä paistaen jonkin sortin hämmennys, ennen kuin tuo taas käänsi katseensa pois mietteliäänä ja epävarmana. Ei hän koskaan ajatellut tuollaisia! Elämä oli pitkä, ei hänellä ollut mitään yhtä isoa päämäärää sen suhteen. Se tuntui oudolta. Hän oli utelias nyt ja tahtoi oppia, mutta ei se ollut aivan se, mitä Albine tahtoi tietää. Ei Baldramallach osannut vastata lainkaan, tuon pitäen vain katseensa maassa, hiljaisena ja ikään kuin toivoen, että nainen unohtaisi koko asian, jos siitä ei puhuttaisi. Alkoi tulla jo kovin selväksi millaisista asioista tuo osasi puhua ja mitkä taas saivat tuon vaikenemaan hankaluudesta.