Kirjoittaja Crimson » 02 Heinä 2012, 23:57
Dagnir
Dagnir istui sijoillaan miettien kuulemaansa.
Ivor, käärme toisti painaakseen nimen paremmin mieleensä ja seurasi sitten taas hiljaa paikoiltaan toisen toimia. Vai oli tuo punaturkkinen koirademoni. Sellaista nuori lohikäärme ei ollut mielestään aikaisemmin nähnytkään. Olihan hän pyörinyt siellä ja täällä, mutta koskaan hän ei tällaiseen yksilöön ollut törmännyt. Kerta se oli ensimmäinenkin.
Olen Dagnir, suomunahka sitten loksautti toisen kiikuttaessa ämpärillä perkausjätteitä valtavan käärmeen eteen. Kun ämpäri oli laskettu maahan, kävi Dagnir sen toisen käpälänsä kynsillä kumoamaan kyljelleen ja maasta käsin sitten noukkimaan jätteitä suureen kitaansa. Eiväthän ne yhtä maukkaita olleet kuin itse kala, mutta kelpasivat käärmeelle silti.
Dagnir kävi lipomaan suupieliään liskomaisella kielellään. Käärme näytti yllättävän tyytyväiseltä osaansa. Se kävi nostamaan ämpärin varovasti pystyyn ja loksautti sitten muutaman kerran leukojaan kuunnellessaan Ivoria.
Kala maistuisi kyllä paistettunakin, lohikäärme tuumi itsekseen, Jos vain suot minulle tilaisuuden maistaa paistamiasi kaloja, voisin mielelläni popsia muutaman palan. Enhän minä päivällistäsi kokonaan voi rohmuta, musta suomunahka jatkoi.
Dagnir kävi hetkeksi pyörittelemään mielessään uskaltaisiko ihmisilluusiossaan astua koirademonin lähettyville. Ivor olisi häntä reilusti pidempi ja jos päättäisikin yllättäen aggressiivisesti käyttäytyä, jäisi käärme helposti alakynteen. Tarjous paistetuista kaloista oli kuitenkin houkutteleva, eikä Ivor vaikuttanut miltään selkään puukottajalta.
Luotan sinuun ja siihen, ettet kimppuuni käy, jos ihmisilluusiossani majaasi astelen, lohikäärme totesi, nousten maasta sitten neljälle jalalleen seisomaan, jonka jälkeen käärme alkoi aluksi kutistua silmissä, nopeasti ottaen ihmismäisemmän hahmonsa Ivorin edessä.
Nyt koirademonin edessä seisoi tuota noin metrin lyhyempi, sarvipäinen vaaleahiuksinen nuorimies, jonka keho oli kaulaa myöten mustien suomujen peitossa. Tuolla oli tyypilliset mustat lyhyet housunsa jalassa ja vaaleampi päällä roikkuva pitkähihainen verhoamassa yläruumista raskaan panssarinsa sijaan. Dagnirin päässä huojui hieman muodonmuutoksen jälkeen, jonka takia myös näkö oli tavallista sumeampi. Mutta riittävän selvä, että toinen erotti liikkeet ja näki, ettei mihinkään käynyt törmäämään.
Toivottavasti kelpaa, käärme kävi toteamaan ottaen askelia Ivoria kohden, Mutta näytähän tietä majaasi. Olen sokea päivänvalossa, joten kävelisin oletettavasti päin seiniä yrittäessäni suunnistaa itse.
Ivor
Ivor nyökkäsi pienesti lohikäärmeelle tuon esitellessä itsensä Dagniriksi ja pitsi sen mielessään muistiinsa, että muistaisi käyttää sitä jatkossakin. Olisi noloa unohtaa lohikäärmeen nimi muutamaa sekunttia myöhemmin ja kysyä sitä uudestaan, vaikkei Ivor kyllä huonosta muistista kärsinytkään.
Pieni hymy kiipi demonin kasvoille lohikäärmeen kipatessa ämpärin maahan kyljelleen ja alkaessa syömään kalojen perskoja maasta hyvällä ruokahalulla. Eivät jäisi ainakaan petoeläimiä tai muita lohikäärmeitä houkuttelemaan hajullansa, vaikka Ivor ne varmasti metsään olisikin viennyt. Mutta parempi näin. Kalat eivät kauaa maassa vanhettuneet kun Dagnir oli saannut ne jo kupuunsa ja jopa nosti ämpärin pystyyn, josta Ivor kävi sen hakemassa ja kävi laittamassa sen talonsa reunustalle nojaamaan.
"Tietysti voin tarjota muutaman." Ivor sanoi olkansa yli pienesti hymyillen samalla kun kääntyi kohden suomunahkaa ja pääsi pitkästä aikaa todistamaan kuinka valtava lohikäärme hänen edessään muuttui humaanisemmaksi, kutistuen huomattavasti.. jopa lyhyemmäksi kuin Ivor itse. Huvittavaa sinänsä. Demonin kullan väriset silmät kävivät lohikäärmeen melko vaikuttavan näköistä ihmis muotoa läpi, kunnes pysähtyivät tuon kasvoihin Dagnirin avatessa suunsa. Ivor naurahti hieman huvittuneesti.
"Sanohan yksi hyvä syy miksi minä sinun kimpuusi käyn omassa kodissani?" Ivor ei ainakaan nähnyt mitään syytä hyökätä tämän lohikäärmeen kimppuun. Ei hän kuitenkaan mikään lohikäärme vihaaja ollut, eikä ollut enää kenenkään puolellakaan joten lisko saisi pitää henkensä että nahkansa puhtaana haavoista.
"Tietysti.. et ainakaan riko kotiani sisään yrittäessäsi." Ivor naurahti pienesti, mutta katse muuttui hieman yllättyneen sääliväksi kun lohikäärme huomautti omaavan huonon päivä näön ja tarvitsi sen takia hieman ohjausta Ivorin kotiin.
"Olet yö eläjä vai? Miksi päivällä sitten olet liikkeellä? Ja tulehan sitten.." Ivor kysyi silkkaa uteliaisuuttaan ja kehotti vielä perään lohikäärmettä seuraamaan itseään samalla kun kävi hakemassa lihat ja käveli sitten sisälle taloonsa. Varmistaen kuitenkin ettei hänen uusi tuttavuutensa törmäisi mihinkää tai vetäisi nenällensä. Sisälle taloon päästessään oli totta kai ensinmäisenä pieni eteinen ja siintä suoraan pääsi sitten niin kutsuttuun olohuoneeseen, jossa oli muutama tuoli seka sohva joka nyt ainakin toistaiseksi hoitaisi sänkyn virkaa siihen asti kun Ivor saisi sängyn hankittua kotiinsa. Taaempana sitten oli ruokapöytä sekä nurkkauksessa keittiö jonne Ivor kävelikin kalojen kanssa etsien kaappien kätköstä voita, sekä paistinpannun jonka laittoi hellalle. Tuli sytytettiin helalle pienen taistelun jälkeen ja voi nokare laitettiin sulamaan pannulle.
"Tässä voi mennä hetki, joten voit istua minne mielit." Ivor huomautti paisto hommistaan samalla kun meni kaapille ja kävi hakemassa muutaman lautasen, syömis välineet ja laittoi ne ruokapöydälle jo valmiiksi odottamaan.
//Ja sitten itse viimeisimpään vastaukseeni//
Teistä kaksijalkaisista kun ei koskaan tiedä varmasti, mitkä aikeenne ovat, käärme tyytyi toteamaan lyhyesti myhäillessään ja seuratessaan sisälle Ivorin taloon. Päkiöillä astutut askeleet olivat vakaita, mutta sen sijaan että Dagnir olisi pitänyt silmällä sitä mihin mentiin, seurasi peto lähinnä tuoreen kalan hajua, joka leijaili koirademonin kantamasta ämpäristä muuten tarkat aistit omaavan lohikäärmeen nenään.
En varsinaisesti ole yö eläjä, silmäni eivät vain koskaan ole oikein tottuneet valoon, jonka takia sokeudun siitä kun aamu sarastaa siihen saakka, kun ilta taas hämärtää. Keskiyön pimeimpinä hetkinä näköni taas on täydellinen, ja erotan pienimmät liikeet kilometrienkin päästä, lohikäärme kerskaili sitten.
Lohikäärme asteli Ivorin perässä keittiöön saakka, sillä ei saattanut luottaa näköönsä pätkän vertaa näinkin tuntemattomassa ympäristössä, jossa mahdollisuus kompastua johonkin näkymättömään esteeseen oli enemmän kuin suuri. Kädet haparoivat silloin tällöin ympärille varmistamaan, ettei mihinkään törmätty. Korvat keskittyivät seuraavaan Ivorin askelia ja nenä raakojen kalojen herkullista tuoksua. Keittiöön saavuttiin. Koirademonin kehotuksen myötä Dagnir nyökkäsi uudelle tuttavalleen pienesti ja katsahti nopeasti ympärilleen, löytäen sieltä täältä astetta suurempia sumeita objekteja, joita ei kuitenkaan kyennyt tunnistamaan selvästi miksikään tietämäkseen. Niinpä käärme tyytyi nojailemaan seinään vain hieman kauempana Ivorista ja risti kätensä puuskaan, seuraten ohesta kun demoni kattoi pöytää ja ryhtyi kalojansa paistamaan.
Lopulta käärme kävi nostamaan päätään paremmin ja katsoi nyt punaturkkista kohden uteliaasti, tarkemmin.
Oletko asunut täällä kauankin? Dagnir sitten kysäisi, Eivätkö muut lohikäärmeet ole vaivaksi näinkin lähellä vuoren rinteitä?