Kirjoittaja Crimson » 06 Kesä 2012, 13:05
//OH YAY (8D//
Darius kirosi, jonka seurauksena punatukka osasi kohdistaa katseensa paremmin mieheen. Muttei vieläkään täysin kohdilleen, vaan vieläkin reippaasti ohitse. Hän ei vieläkään nähnyt mitään, mutta kuuli senkin edestä. Kenraalin olalle taputuksen jälkeen sokean katse lähti harhailemaan hätääntyneenä sinne tänne, etsien jotain, johon voisi pimeyden keskelle katseensa keskittää. Löytämättä kuitenkaan mitään.
Iriador ei myöskään uskaltanut liikkua paikoiltaan. Vain kädet kävivät tunnustelemaan ympäristöä, osuen lopulta vain hieman kauemmas kärvähtäneen nuoremman ruumiiseen, jonka seurauksena pienesti äänähtäen punatukka veti kätensä takaisin itseään vasten. Sydän takoi rinnassa lujaa, kun epätietoisuus kaikesta kasvoi ja Iriador alkoi sisäistää viimein olevansa vielä elossa kaiken kokemansa jälkeen. Elossa, mutta yhtä aistia köyhempänä.
Polttava tuska silmissä kasvoi kasvamistaan, kunnes viereen tuli joku, joka nosti kätensä valonarkojen silmien suojaksi. Iriador hätkähti hieman kosketusta, muttei yrittänyt paeta sijoiltaan minnekään. Käsky kävi nopeasti painaa silmäluomet umpeen, jonka jälkeen vanhempi sotilas nosti punapään oman käden peittämään silmiä valolta oman kätensä tilalle.
Koska vanhimman paluusta ei saatettu olla varmoja, aloitettiin nopea vetäytyminen alas vuorilta samointein. Sotilas auttoi Iriadorin pystyyn, tukien nuorempaa ja varmistuttuaan siitä, että punapää saattaisi omin jaloin seistä lievästä shokistaan huolimatta, lähdettiin matkaa jatkamaan varovasti eteenpäin kohden ratsuja. Iriador oli hyvin vastahakoisasti aluksi touhussa mukana, sillä tuo ei olisi tahtonut ottaa askeltakaan eteenpäin pelätessään sen olevan viimeisensä. Kun matka alkoi kuitenkin kaikesta kompastelusta huolimatta sujua, ja vaikutti siltä ettei toinen antaisi punapään kaatua turvallensa maahan, alkoi Iriador hiljalleen luottamaan toisen ohjaukseen. Askelluksesta tuli varmempaa ja mieliala virkistyi hieman, kun jatkuvasti ei tarvinnut pelätä astuvansa kielekkeen reunalta alas.
Ratsut tavoitettiin. Hevosen selkään nouseminen tapahtui automaattisesti vanhasta muistista, mutta eläimen selässä pysyminen olikin sitten toinen juttu. Vanhempi sotilas sai pitää toisen kädestä kiinni, ettei Iriador olisi käynyt nojaamaan liiaksi mihinkään suuntaan ja tipahtanut siten kookkaan eläimen selästä alas. Loput eloonjääneet saapuivat lopulta paikalle kuolleita mukanaan raahaten; alkoi hiljainen kotimatka takaisin kohti kaupunkia.
***
Iriador istui hiljaa yksin yhdessä sairastuvan monista huoneissa, pienessä nojatuolissa ikkunan edessä, selin kaikkiin niihin jotka huoneeseen kehtaisivat astua. Paksu musta valoa läpäisemätön liina silmillään, jonka läpi ei saattanut nähdä yhtikäs mitään ja kuivat vaatteet yllään. Tilanteen selvittyä nuorempi oli myös rauhoittunut. Tiesi nyt itsekin olevansa sokea. Vanhimman liekki oli saanut silmät altistumaan liiaksi valolle, ja näin ollen kuin polttanut nuoremman näkökyvyn tiehensä. Ei ehkä lopullisesti, mutta täydellisesti ei punapää enää näköään takaisin saisi, jos saisi ollenkaan. Tai niin hänen silmiään aikaisemmin sorkkineet olivat todenneet. Lääkärit. Hoitajat. Ketkä nyt ikinä siinä tutkimisessa olivat mukana olleet asiaa toteamassa.
Silmiä särki. Poltteli yhä. Niin syvältä, että sitä olisi voinut verrata pahaksi migreeniksi. Kipu sai Iriadorin nojaamaan päätään toiseen käteensä. Päätään, joka oli tyhjä kaikista ajatuksista ja mietteistä sillä hetkellä. Kaikki muut aistit olivat jo terävöityneet astetta enemmän, kun näkö oltiin otettu pois pelistä. Ne mihin ei näkevänä olisi saattanut edes kiinnittää huomiota, korostuivat nyt reilusti enemmän punatukan kohdalla. Se tunkkainen haju joka leijaili huoneessa ei viehättänyt nenän pieliä, ja seinien lävitse kuuluvat vaimeat äänet kuulostivat jokseenkin aavemaisilta muun hiljaisuuden seassa korviin.
Iriador istui paikoillaan. Yhä. Pientä itsemurhan halua rinnassaan kaikista vastoinkäymisistään johtuen. Nuorempi kaipasi jotain lähelleen, muttei vain tiennyt mitä.
//Crim ja romaanit iskee jälleen//