Väärä aika ja aivan väärä paikka


Kolmihuippuisella vuorella riittää rinteitä vaikka muille jakaa. Rinteiden jyrkkyys vaihtelee pystysuorasta seinämästä loivaan mäkeen, mutta mitä ylemmäksi kiivetään, sitä vaikeakulkuisemmaksi rinteet muuttuvat.

Valvoja: Crimson

Sae

Viesti Ke Loka 31, 2012 4:24

Väärä aika ja aivan väärä paikka

Vaikka kuinka yrittäisi etukäteen suunnitella, niillä on silti paha taipumus mennä siltikin pieleen. Tai ei Scarletilla oikeastaan mitään erityistä suunnitelmaa ollut missään vaiheessa ollut. Ainoa tavoite hänellä oli kyllä ollut välttää vuorten lähelle eksymistä, ja sekin oli jo pahemman kerran menossa pieleen. Scarlet oli kyllä ehtinyt muutaman vuoden kiertää siellä ja täällä, mutta vuorten läheiset alueet eivät olleet erityisen tuttuja hänelle. Naisen silmissä vuoret kyllä olivat vaikuttava näky, hyvin vaikuttava vaarallinen näky. Vuodenaika alkoi olla jo sellainen ,että olisi tyhmää harkita edes vuorten ylitystä ja vuorten 'asukkaat' mukaan laskiessa lähempänä itsemurhaa. Nainen oli kuullut puhuttavan siitä mitä vuorilla eli, muttei omaksi onnekseen ole joutunut kertaakaan kohtaamaan sitä todellisuutta. Kannattaisi luultavasti olla ajattelematta asiaa, muutenhan hän vielä oikeasti joutuu lohikäärmeiden ruokalistalle.

Onneksi pimeään oli vielä aikaa, Scarlet ajatteli astellessaan minne jalat sattuivat viemään. Jos olisi riittävän nopea, ehtisi luultavasti saada turvallisemman etäisyyden vuoriin. Tällä hetkellä vuoret olivat todella lähellä, jos haluaisi pääsisi todella äkkiä vuorten juurelle. Se oli huono asia, tosi paha asia. Se tarkoittaisi ,että mikä vaan vuorilta tuleva pääsisi äkkiä hänenkin luo. Ei neiti mikään erityisen lihaisa ole, mutta tuskin se nälkäistä lohikäärmettä hidastaisi. Kävisi sellaiselle varmasti pienestä suupalasta. Silmät tähyilivät vähän väliä vuorille ja taivaalle, kuin kokoajan pahinta mahdollista odottaen. Ah.. lisäksi vuosia sitten murtunutta jalkaa särki eikä jalka meinannut toimia niin kuin olisi halunnut. Scarlet yritti kietoa nahkaista kaapuaan tiukemmin ympärilleen toivoen pienen lämmön helpottavan jalkaa.

Jotain oli pielessä, se tunne alkoi hiipiä askel askeleelta enemmän mieleen. Kokoajan oli kyllä ollut hiljaista, jos pois luetaan ujeltava tuuli, mutta nyt kaikki alkoi vaikuttaa aivan liian hiljaiselta. Vuoreen piti saada etäisyyttä, heti ja nopeasti. Pian askeleet alkoivat kiihtyä vaivalloiseen juoksuun. 'Totelkaa jalat! Toimikaa!' Karjui mielessään tuntiessaan sen kuinka murtunut jalka pisti vastaan. Taivaalla alkoi kaikua karjuva ääni ja se kuinka siivet pieksivät tuulta vastaan. Scarlet ei halunnut kuolla tällä tavalla, ei halunnut olla kenenkään välipala, halusi vain päästä piiloon. Jos pääsisi vaikka jonkun onkalon suojiin.. olisi olemassa pieni toivo pysyä elossa. Ja pahemmaksi meni vaan, naisen oikea jalka petti hänen alta. Paniikissa hakkasi käsillä jalkaansa, halusi pakottaa sen liikkumaan, halusi huutaa ja mieli huusikin niin paljon kuin mahdollista oli... Suusta sen sisään lähti vain hiljainen ja hyvin rikkonainen ääni. "Toi..mi! Lii... Liiku!" Karmiva ääni tuli yhä vaan lähemmäs ja lähemmäs, muttei paniikissa osannut muuta kuin tuijottaa toimimatonta jalkaansa ja yrittää pakottaa väkisellä sitä liikkeelle.

//Lohikäärme + paikallaan oleva maalitaulu = pahemmassa kuin pulassa. Ivoria tänne päin vaan.//
Avatar

Aatelinen
Aatelinen

Viestit: 3915

Liittynyt: Ma Maalis 09, 2009 5:05

Paikkakunta: Icecrown

Viesti Ke Loka 31, 2012 7:47

Ivor

Metsän kruunaamaton kuningas oli jostakin metsän pimennoista ilmestynyt nyt näkyville pienelle aukealle metsän reunaan, jossa uros hirvi komeine sarvineen syödä mussutti vielä viimeisiä vihreitä ruohoja vatsaansa ennen tulevaa talvea kaikessa jylhäisessä yksinäisyydessään. Tai ainakin melkein. Ivor oli täysin puhtaalta sattumalta haistannut hirven lähettyvillä ja tullut jousensa kanssa katsomaan tätä kruunu päätä, joka nyt demonia huomaamatta mupelsi kaikessa rauhassa heinää maasta enemmän tai vähemmän varautuneena.
Ivor ei pitänyt mitään kiirettä hirvaan tappamisen suhteen vaan asensi melkein pari metrisen raskaan jousensa jänteen löysemmälle pois lohikäärmeille tarkoitetusta asetuksesta, johon tämä raskas rakenteinen ase oli todellisuudessa tarkoitettukkin. Mutta koska Ivor ei suinkaan tahtonut nuolta menevän hirven läpi kuin kuuma veitsi voista, vaikka se ehkä olisi ollut hyvinkin tuskaton kuolema, heikensi demoni aseensa jännettä. Kun se oli tehty nousi demoni maasta ylös, otti nuoli kotelosta yhden jousen ja asetti sen jänteelle, tähtäsi päästäen nuolen matkaan paria sekunttia myöhemmin. Hirvi ei säpsähti osumaa kylkeensä ja päästi jonkin sortin mylväyksen samalla kuin yritti ottaa muutaman kömpelön juoksu askeleen ennen kuin veti turvallensa maahan jääden sinne sätkimään. Osuma ei ollut täysin tappava, joten demoni käveli hirven luokse vetäen uuden nuolen kotelosta ja asetti sen paikoilleen jääden muutaman metrin päähän seisomaan sätkivästä hirvestä jännittäen nuolen jouselle. Nuoli päästettiin irti ilman miettimistä ja osuma päähän sai uroksen lopultakin hiljenemään lopullisesti.
Demoni veti jousen selkäänsä ja kävi repimässä nuolet irti hirvestä, ryhtyen sitten avaamaan veitsellä hirven vatsaa auki suolestaakseen tuon suolet pihalle. Kun hirvi oli lopulta muutaman minuutin jälkeen sisäelimetön sitoi Ivor eläimen takajalat yhteen lähtien raahaamaan eläintä mukanaan pitkin mantuja aikoakseen kotiin.

Demonin kotimatka saaliin kera ei kuitenkaan sujunut aivan suunnitelmien mukaan kun demoni sai näkyviinsä lohikäärmeen. Yllätys sinänsä sillä hän oli lähellä Mor vuoria, mutta lohikäärmeen kohde tai pikemminkin saalis sai vanhan sotakoiran valpastumaan. Ivorin oma saalis jätettiin niille paikoillensa ja jousi vedettiin selästä, samalla kun jänne vedettiin kaikkein tiukimmalle, ja nuoli otettiin selästä olevasta liivistä. Aikaa ei ollut sen suurempiin tähtäämisiin joten Ivor vain ampui lohikäärmettä kohden osuen tuota kankkuun. Nuoli lävisti liskon nahan helposti kuten pitikin.. ei Ivor turhaan ollut maksanut montaa kultakolikkoa tästä lelusta! Lohikäärme ei ollut innoissaan asiasta vaan kääntyi aikaisemmasta kohteestaan kiukusta kihisten demonia kohden. Ivor viritti jo uuden nuolen jouselle ja tähtäsi nyt liskoa päähän, josta nuoli päästettiin irti osuen tulen hönkijää otsaan. Lisko karjasi tuskaansa ilmaan. Nuoli oli jäännyt törröttämään liskon päähän kuin sarvi konsanaan, mutta ei näyttänyt riittävän tappamiseen. Kenties liskolla oli astetta paksumpi panssarointi juuri päässä? Ivor ei kuitenkaan lopettanut ampumista vaan tähtäsi nyt herkkään paljaaseen kaulaan kerta lisko sitä paljasteli karjuessaan tuskaansa. Muutama nuoli tähdättiin pedon kaulan suuntaan, joista kumpikin osui enemmän tai vähemmän hyvin petoon. Lohikäärme oli selvästikkin kiukusta punainen demonia kohtaan paljastellen tuolle hampaitaan, mutta lopulta sitten perääntyi lähtien liihottamaan muualle turpiinsa saanneena. Ilmeisesti ei sitten ollut mielenkiintoa taistella tästä saaliista henkensä menettämiseen asti?

Hetken vielä lohikäärmeen mentyä Ivor odotti jousi valmiina jos lisko päättäisi palata, mutta koska mitään ei kuulunut demoni käveli nopein askelin tämän nuorukaisen luokse kyykistyen tuon lähelle.
"Oletko kunnossa neiti?" Ivor kysyi hieman huolestuneena.
Kalmankoira - Aavekoira
Jack Aaren Fisher (Merari) - Ihminen hirviön kehossa
Ivor - Kiltti demoni
Zara - Iso lisko
Raban - Katu kettu
Ghost - Demoni
Cole - Ihmissuden pentu

Sae

Viesti Ke Loka 31, 2012 9:40

Meni tovi ennen kuin panikoiva Scarlet tajusi lohikäärmeen kiinnittäneen huomion toiseen suuntaan. Ei se tarkoittanut saanut aikaan rauhoittumista, mutta ehkei kuitenkaan päädykään juuri nyt liskon lounaaksi. Naisesta tuntui lohikäärmeen suuntaan tuijottaessa siltä kuin sydän hakkaisi niin kovaa, että se voisi tulla läpi rinnan. Hänen oli hankala edes ymmärtää kunnolla mitä oli tekeillä, tajusi vain pysyvän ainakin hetken pidempään elossa. Ajatus ei kyennyt kantamaan pidemmälle hänen paniikin täyteisessä päässä. Se ,että joku auttaa pitäisi yleensä olla helpotus. Mutta kun otetaan yksilö ,joka on muutamia vuosia yrittänyt välttää kaikellaista kontaktia muihin olentoihin, ihmisiin kuin myös tarun omaisiin olentoihin asia oli hiukan toisin. Scarletin huomio ei ollut ehtinyt vielä ollenkaan kiinnittyä demoniin, tiedä häntä oliko se nuorukaisen kannalta hyvä vai paha asia. Halusi päästä kauas ,mahdollisimman kauas tästä paikasta... Hän halusi jalkansa tottelevan häntä.

Scarlet tuijotti hetken lohikäärmeen katoamissuuntaan... kunnes korviin kaikui puhetta. Naisen pää heilahti hyvin nopeasti ja silmät saivat itselleen uuden kohteen. Kuka hänet seuraavaksi halusi tappaa? Ei hän kyennyt tajuamaan häntä paljon isomman demonin olevan se joka hänet oli itseasiassa pelastanut hetki sitten ja kyseli nyt sitä oliko hän kunnossa. Ja kun nainen oli jo hiukan alkanut rauhoittua kaikista pahimmasta paniikistaan, se alkoi uudestaan. Sydän pauhasi, hengitys oli nopeaa ja tärinä alkoi. Hädissään yritti pakottaa itsensä nopeasti seisaalle hyvin epäonnistuneella tavalla päätyen vain horjahtamaan selälleen. Kaatuessa kaavun huppu luiskahti pois päältä paljastaen täysin tämän päivettyneet kasvot ja pörröiset ruskeat hiukset.

Scarletin huulet alkoivat liikkua nopealla tahdilla, mutta suusta ei yhden heikon pihauksen jälkeen kantautunut ulos mitään ääntä. "Älä..."Oli aivan liian hermostunut voidakseen tuottaa vaurioituneilla äänihuulillaan ääntä. Yritti puhua liian nopeasti ja aivan liian paljon. Äänettömästi huulilla muodostui vain yksi lause uudestaan ja uudestaan 'Älä tapa minua..'. Nuorukainen yritti saada ääntä ulos niin kovasti ,että kurkkuun meinasi alkaa sattumaan. Ei luultavastikaan tarvisi olla mikään ruudinkeksijä tajutakseen ettei hän kyennyt puhumaan niin kuin joku toinen voisi. Panikoidessa Scarletilla oli pääsääntöisesti vain kolme toimintamallia, pakeneminen, vihamielinen käyttäytyminen tai alkaa täristä ja alkaa hengittämään niin kovalla tahdilla että taju lähtee. Tällä hetkellä päässä oli täysi pakovaihde päällä yrittäessään riuhtoa itseään kauemmas toisesta. Ei tiennyt kuka valtava olento oli tai oikeastaan mikä toinen tarkalleen edes oli, hän ei ollut missään aikeissa alkaa selvittelemään sitä nyt.
Avatar

Aatelinen
Aatelinen

Viestit: 3915

Liittynyt: Ma Maalis 09, 2009 5:05

Paikkakunta: Icecrown

Viesti To Marras 01, 2012 3:49

Pelastettava ei aivan reagoinnut demonin tulemiseen aivan odotetulla tavalla vaan suorastaan yritti juosta pelastajaansa karkuun, mutta sekin surkea yritys jäi neidin kaatumis johdosta puoli tiehen. Ivor katsoi pahoittelevana ja anteeksi pyytävänä naisen päälle. Demoni kyllä tiesi että saattaisi ulkonäöllään että koollaan säikyttää muita jotka eivät häntä tunteneet, vaikka Ivor oli suorastaan yllättävän ystävällinen demoniksi. Koiran korvat nousivat aavistuksen kun tyttö ryhtyi avaamaan hädissään suutaan saaden suustaan vain heikosti sanan "Älä" joka herätti monta kysymystä demonin mieleen, mutta myös kertoi Ivorille tasan tarkkaan että tämä ihminen pelkäsi häntä kuollakseen. Ivor olikin sanomassa jotakin rauhoittavaa nuorelle neidille kun tuo pyysikin ettei demoni tappaisi häntä. Ivor ei voinnut olla säälimättä.
"En minä sinua ole tullut tappamaan neiti." Ivor aloitti rauhallisesti liikumatta yhtään neidin suuntaan sillä tuo näytti tällä hetkellä siltä että jos Ivor liikahtaisi yhtään naista kohden tuo saisi sydänkohtauksen silkasta pelosta.
"Pelastin teidät lohikäärmeen kynsistä. Ettekö huomanneet?" Ivor puhutteli rauhallisella ja kohteliaalla äänensävyllä naista asettuen itse paremmin toisen polvensa varaan nojaamaan.
"Voin olla pelottavan näköinen ja iso, mutta olen ystävällinen friikki, kuten te ihmiset ehkä minua kutsuisitte. En ole täällä sinua vahingoittamassa, joten rauhoitu." Ivor selitti samalla rauhallisella äänensävyllä toivoen saavansa naisen rauhoittumaan.
Kalmankoira - Aavekoira
Jack Aaren Fisher (Merari) - Ihminen hirviön kehossa
Ivor - Kiltti demoni
Zara - Iso lisko
Raban - Katu kettu
Ghost - Demoni
Cole - Ihmissuden pentu

Sae

Viesti To Marras 01, 2012 5:32

Ei halunnut tappaa häntä? Puhuttiinko hänelle nyt totta, Scarlet ajatteli mielessään. Kyse ei nyt ollut siitä, että olisi vain epäluuloinen toista kohtaan vaan oli hyvin epäluuloinen jokaista kohtaan. Nähdessään ettei häntä yritetty tällä hetkellä lähestyä ollenkaan alkoi kovin paniikkitila laantumaan. Yleisestä hermostuneisuudesta huolimatta hengitys alkoi palautua tavallisemmalle tasolle ja pahin tärinä rauhottui. Hitaasti Scarlet hivuttautui kuitenkin hiukan etäämmälle ettei olisi välittömällä kosketusetäisyydellä, ja asettautui istualleen kasvot isoa demonia päin. Samalla tavalla neiti olisi ottanut etäisyytensä ihmisen ja muidenkin kohdalla, ei nykyisellään mahtanut paljoakaan kosketuskammolleen. Silmät mittailivat toista päästä jalkoihin ja seurasivat jos toinen aikoisi liikkua millään tavalla. Tämä henkilö puhui normaalisti, oli Scarletin mielestä valtava ja yksinkertaisesti näytti koiralta? Ei ollut ennen nähnyt tälläistä, nuorukaiselle näku oli hyvinkin epätavallinen.

Jos toinen todella oli hänet lohikäärmeeltä pelastanut, hänen kannattaisi luultavasti olla kiitollinen asiasta. Tai olihan Scarlet hyvinkin kiitollinen hengissä olostaan, muttei oikein tiennyt miten tuoda sitä esiin. Päässä raksutti vauhdilla kun hän yritti keksiä miten toimia tai tehdä, hänen omaksi harmiksi se luultavasti näkyi kasvoistaan. Scarletin kasvot näyttivät välillä turhankin rehellisesti sen mitä pienessä päässä liikkui. Pystyiköhän tällä hetkellä puhumaan yhtään vai oliko äänentuotto taas vaihteeksi sanonut itsensä irti? Scarlet yritti avata suutaan yrittääkseen sanoa jotain mutta lopputulos oli heikkoakin heikompi. "...." Ei sitten yhtikäs mitään. Ei sillä, että siinä mitään erityisen uutta oli, hänen kykynsä tuottaa ääntä oli hyvin hyvin rajallinen. Ei saanut pihalle edes yhtä sanaa, esimerkiksi sanaa kiitos tai edes jotain. Voi miten heiveröistä ja säälittävää se olikaan.

Lopulta päätyi siihen ,että hänen oli tehtävä täysin selkeäksi ettei kyennyt puhumaan yhtään. Scarlet oikaisi kaulansa ja nosti leukaa hiukan pitääkseen huolen ,että runsas arpikudos oli varmasti näkyvillä. Ei ollut ihan se siivoimmin parantunut haava. Oman parhaan osaamisensa mukaan yritti viittoa sekavasti käsillään sitä ettei kyennyt puhumaan. Hiukan vainoharhaisena halusi tehdä selväksi ettei puhunut siksi että kieltäytyisi puhumasta vaan ei kyennyt siihen. Häneltä oli sentään kerran murrettu jalka vakavasti vain pelkän puhumattomuuden tähden. Kaiken käsillä huitomisen ja häsläämisen lopuksi Scarlet muodosti hiukan hermostuneesti huulillaan yhden sanan niin selvästi ja tarkasti kuin mahdollista. 'Kiitos.' Toinen luultavasti osaisi lukea sen huulilta vaikkei mitään ääntä tullutkaan tai ainakin niin halusi uskoa. Demoni sitä ei voinut tietää, mutta Scarlet oli itseasiassa vähemmän hermostunut nyt kuin ihmisten lähellä ollessaan. Kummallista, mutta itseasiassa täysin totta. Toinenhan oli ihmiseen verrattuna jättiläismäinen! Tarkemmin ilmaistuna jättiläismäinen koira, joka luultavasti voisi hetkessä repiä nuorukaisen päreiksi. Pikku neiti loppujen lopuksi pelkäsi menneiden kokemusten takia eniten ihmisiä, joista pienellä hermokimpulla oli eniten pahoja kokemuksia.
Avatar

Aatelinen
Aatelinen

Viestit: 3915

Liittynyt: Ma Maalis 09, 2009 5:05

Paikkakunta: Icecrown

Viesti Su Marras 04, 2012 6:23

Nainen ei enään onneksi vaikuttanut olevan halukas juoksemaan pää kolmantena jalkana demonia karkuun vaan uskaltautui asettumaan ihan istumaan, vaikkakin turvallisen välimatkan päähän. Mutta ainakin se kertoi Ivorille ettei nainen enään ainakaan sydänkohtausta hänen takiaan ollut saamassa. Sen sijaan nainen vaikutti käyvän läpi suurempaansa katseellaan ja Ivor teki tämän asian itsekkin kullan värisillä silmillään todeten mielessään että nainen mitä suuremmalla todennäköisyydellä oli koditon.. köyhä matkaaja, jolla ei olisi mitään muuta kuin itsensä. Ivor olikin sanomassa jotakin, tai pikemminkin kysymässä jotakin asiaan liittyvää kun nuori neito yrittikin selvästi sanoa jotakin hänelle. Demonin korvat nousivat valppaasti pystyyn kuulemaan mitä naisella olisi sanottavaa... mutta mitään ei ikinä tullut. Demoni katsoi hieman kysyvänä naisen päälle. Oliko nainen kenties mykkä? Vai oliko tuo vain vilustunut? Mikään arvauksista ei kuitenkaan ollut oikea kun nuori nainen ojensi kaulaansa paljastaen kaulassaan olevat hyvin ikävänkin näköiset arvet. Pieni inhon irvistys ja järkytys kävi entisen sotakoiran kasvoilla, mutta samalla myös pieni ymmärrys.

Huonosta puhe kyvystään huolimatta nainen kuitenkin avasi heikosti suunsa ja sai muodostettua niinkin yksinkertaisen sanan kun "kiitos". Lempeä, jopa isällinen hymy levisi demonin kasvoille.
"Ei sinun tarvitse puhua jos et siihen kykene, minulle riittää vain tieto että olet kunnossa." Ivor selitti naiselle ettei tuo enempää alkaisi vähäistä äänen käyttöään kuluttamaan hänen takiaan ja jopa menettäisi vähäisen kykynsä sen takia. Demoni loi vielä naisen päälle ystävällisen hymyn ennen kuin suoristautui koko pituudellensa seisomaan jääden katsomaan maassa istuvaa naista ylhäältä käsin. Lähetymistä demoni ei kuitenkaan yrittänyt.
"Täällä ei kuitenkaan ole turvallista olla... voimme jatkaa keskustelua kotonani, asun tässä lähellä. Voit tulla tai jäädä.. tee miten itse tahdot." Demoni ilmoitti astuen muutaman askeleen jo mennäkseen hakemaan maahan jättämänsä hirven raadon.
Kalmankoira - Aavekoira
Jack Aaren Fisher (Merari) - Ihminen hirviön kehossa
Ivor - Kiltti demoni
Zara - Iso lisko
Raban - Katu kettu
Ghost - Demoni
Cole - Ihmissuden pentu

Sae

Viesti Ma Marras 05, 2012 5:42

Tämä tilanne tuntui Scarletista hyvin kummalliselta tai enempi joltain sellaiselta mihin ei ollut tottunut. Ei ollut tottunut tälläiseen kohteliaisuuteen, mutta toisaalla missä välissä oli voinutkaan tottua? Ensin oli kasvanut varkaiden ja murhaajien keskellä, eikä kaduilla kierrellessäkään yleensä kovin 'kunnolliseen' sakkiin törmää. Siellä ketään ei kiinnostanut missä kunnossa joku muu oli, ainoa millä oli väliä oli oma napa ja kuka tahansa muu oli uhrattavissa oman edun tähden. Niin epävakaista oloista huolimatta oli ollut kuitenkin harvinaisen onnekas, oli vieläkin hengissä. Ja näillä näkyminen näkisi vielä seuraavankin päivän, jos tämä henkilö tosissaan oli niin ystävällinen kuin vaikutti olevan. Ei Scarlet osannut olla täysin epäilemättä, vaikka toinen vaikuttikin aika vilpittömältä.

Scarletin silmissä toinen oli alusta alkaen ollut valtava, mutta nähdessään demonin seisaaltaan tajusi kuinka paljon pienempi itse todella oli. Toiseen verrattuna oli helposti katkaistavissa oleva tikku... Ihmetys nousi nuoren naisen kasvoille kuullessaan sanan 'kotonani', oliko toinen oikeasti aikeissaan päästää hänet kotiinsa? Ja demoni vaikutti suhtautuvan hyvin ymmärtäväisesti siihen ettei Scarlet pystynyt puhumaan lähes ollenkaan. Toki kykeni olemaan 'puhuvinaan' ilman mitään ääntä. Se oli tavallaan turhauttavaa koska ennen oli puhunut aivan moitteetta täysin ehjällä kuuluvalla äänellä... Ennen kuin 'se' tapahtui.

Nyt vaihtoehtoina oli lähteä toisen mukaan tai jäädä oman onnensa nojaan. Sen pohtiminen ei kestänyt tosin kauaa, pelkkä vuorten suuntaan vilkaisu nostatti kylmänväreet selkää pitkin.Ei todellakaan olisi turvallista, ties mitä harmia vastaan tulisi seuraavaksi. Eikä jalkakaan varmana pistäisi pahitteeksi, oli taas jalan osalta huono päivä menossa. Nainen nousi varovasti seisaalleen ja kääntyi suuntaan johon toinen oli lähtenyt. Jalka tuntui taas kantavan, ainakin sen verran että pystyi kävelemään. Juoksusta tuskin kannatti haaveilla, sellainen aktiviteetti saisi jäädä niille päiville jolloin jalka oli yhteistyöhaluisempi. Kohta naisen naama muuttui hiukan punertavaksi kuullessaan oman mahansa mouruavan, näki yhden hirven raadon ja heti alkoi ajattelemaan ruokaa? Tosin siitä alkoi olla jo päivä, kun oli viimeksi laittanut suuhunsa jotain muuta kuin pelkkää vettä. Oli luultavasti aivan ymmärrettävää ,että alkoi ajattelemaan ruokaa nähdessään jotain syötäväksi kelpaavaa. Ei hän ollut ihan vielä luisevan näköinen, mutta oli rehellisesti ottaen turhan laiha. Liha luiden ympärillä olisi vain hyväksi naiselle, mutta sen massan kerääminen oli hankalan puoleista säännöllisen epäsäännöllisen syömisen tähden eikä edes pysynyt yhdessä paikassa kovinkaan pitkiä aikoja.
Avatar

Aatelinen
Aatelinen

Viestit: 3915

Liittynyt: Ma Maalis 09, 2009 5:05

Paikkakunta: Icecrown

Viesti To Marras 08, 2012 7:17

Ivori noukki köyden pätkän maasta, josta hirvi oli toisesta päästä kiinni, ja suoristautui vain nähdäkseen jonkin matkan päässä seisovan tytön joka selvästikkin tahtoi demonin mukaan ja vielä enemmän selvästikkin maistaa hirvestä palasen jos toisenkin. Eiköhän se järjestyisi.. Pieni ystävällinen hymy kiipesi demonin kasvoille.
"Tule vain, en minä sinua syö." Ivor sanoi ennen kuin kääntyi kohden kotinsa suuntaa, mutta käveli sen verran hitaasti että nuori nainen pysyisi hänen perässään. Kyllä Ivor oli pistäny merkille nuorukaisen huonomman kävelyn, eikä demonilla pahemmin ollut kiire. Ei, sen sijaan demoni piti itsensä valmiudessa jos uusi lisko päättäisi käydä heidän kimppuunsa ja tuon kohde varmasti olisi joko jo kuollut hirvi tai takana kävelevä tyttö. Ja tytölle juuri Ivor tahtoi vähiten käyvän yhtään mitään, sillä tuo oli todella puolustuskyvytön huonon jalkansa kanssa.

Uutta hyökkäystä ei kuitenkaan koskaan tullut vaan kaksikko pääsi turvallisesti Ivorin kodin luokse, johon kuului itse pää rakennus, navetta ja varasto erikseen, sekä totta kai eläimillä oli oma pikku aitaus hieman kauempana. Eläimiä siellä ei kuitenkaan nyt ollut kerta Ivor ei ollut vahtimassa noita, koska demoni halunnut jättää eläimiään oman onnensa nojaan liskojen kynsiin kun itse oli poissa.
"Voit mennä jo sisälle odottamaan, tulen kohta perästä." Ivor ilmoitti viitäten kotiovea kohden raahatessaan hirven ruumiin roikkumaan narulle pää alespäin ja lähti sitten nylkyveitsellä nylkemään hirven taljaa irti lihasta tottuneen näköisesti. Toiminpiteessä ei kauaa mennyt ja talja laitettiin kuivumaan "narulle" ja demoni pääsi leikkaamaan lihan paloja irti sonnista.
Toimitukseen meni jonkin aikaa ja kun sekin oli tehty laittoi Ivor osan lihan kylmään säästöön ja yhden taas säästi itselleen, sekä uudelle tuttavuudellensa syötäväksi.

Niimpä demoni asteli sisälle taloonsa ja käveli sisälle keittöön, joka nyt sattui olemaan melkeinpä samassa tilassa kuin olohuone, sekä ruokailu tila. Ivor kävi heittämässä liha klöntin leikkuu laudan päälle ja palasi eteisen puoleen jossa riisui hieman aseistustaan, sekä vaatetustaan jättäen ne omille paikoillensa. Katse siirtyi tyttöön.
"Ole kuin kotonasi, minä loihdin meille jotakin syötävää." Demoni ilmoitti ystävällinen hymy kasvoillaan ennen kuin siirtyi takaisin lihan kimppuun valmistaakseen siitä jotakin.
Kalmankoira - Aavekoira
Jack Aaren Fisher (Merari) - Ihminen hirviön kehossa
Ivor - Kiltti demoni
Zara - Iso lisko
Raban - Katu kettu
Ghost - Demoni
Cole - Ihmissuden pentu

Sae

Viesti Ma Marras 12, 2012 12:46

Huonosta jalasta huolimatta Scarlet asteli itseään isomman perässä, särki tai ei, naisella ei ollut mitään aikomusta vikistä asiasta. Tyhjän vinkuminen ei auttaisi tai muuttaisi yhtikäs mitään. Ja yleisesti ottaen jalka oli huolista takuulla pienin. Tyhjästä saattaisi ilmaantua toinen lohikäärme eikä lohikäärmeet välttämättä olleet ainoa yllätys, mikä kohdalle voisi sattua. Ei edes tiennyt kuinka järjissään oli muutenkaan lähtiessään täysin tuntemattoman mukaan, vaikkei toinen vaikuttanut haluavan hänelle pahaa. Mutta milloinpa naisen elämässä olisi ollut päiviä jolloin kaikki olisi täysin 'tavallista'.

Jonkun ajan kuluttua naisen silmiin osui rakennuksia. Toisella todellakin oli koti täällä, ja aitasta päätellen jopa eläimiäkin? Naisella oli hankala kuvitella kenenkään haluavan asua täällä näin lähellä lohikäärmeiden asuttamaa vuorta. Tosin ei kyllä voinut arvostella asiaa millään tavalla, vaikka kuinka olisikin itse mieluiten mahdollisimman etäällä vuorista. Scarletin silmät vilkuilivat ympäriinsä tutkien ympäristöä. Yksi rakennus oli tietenkin päärakennus, toinen vaikutti navetalta ja kolmas joltain muulta rakennukselta. Poislukien sijainti, tässä oli enemmän kuin mistä jotkut edes pystyivät kuvittelemaan, monelle kerjäläiselle tälläiset asumukset olisivat kuin valtava unelma. Demonin puhuessa Scarlet käänsi päätään äänen suuntaan ja vastauksena sanottuun vain nyökähti pikkuisen. Pienen hetken nainen vilkuili hirven ruhon käsittelyä ennen kuin lopulta päätti mennä edeltä sisälle. Kuten aikaisemmin ulkona silmät alkoivat hetkessä tutkia talon sisustaa. Lattiasta kattoon, ympäri tilan silmät tutkivat paikkoja. Mihinkään nainen ei tosin tohtinut alkaa koskemaan mihinkään, menisi kuitenkin huonolla onnella vain työntämään vielä näppinsä jonnekin sellaiseen paikkaan mihin ei saisi. Omasta hemostuneisuudestaan huolimatta tohti sentään istua alas ja odotella. Eipä nainen tällä hetkellä muutakaan voinut tehdä, odottaa ja antaa silmien kiertää pitkin huonetta.

Demonin tullessa sisälle säpsähti pikkuisen, ei niinkään peloissaan olemisen takia vaan siksi, että oli ollut hiukan omiin ajatuksiinsa vaipuneena. Kuin kotonasi? Sellaiset sanat tuntuivat hiukan hassuilta naisen korvissa. Scarletin mielessä oli vain useita eri paikkoja, eikä niistä kaikista kokenut yhtäkään 'kodiksi'. Mutta jotkut paikat olivat parempia kuin toiset, eikä tämän talon sisus pahalta tuntunut. Oli täällä ainakin lämpimämpää kuin ulkona ja erityisesti huono jalka arvosti, sitä asiaa. Vaikka häntä olikin kehotettu 'olemaan kuin kotonaan', ei nainen paljoa tohtinut tehdä, odotti, vilkuili hetkittäin demonin puuhia ja hieroa hiukan huonompaa jalkaansa. Mitä muuta olisi voinut edes tehdä? Ei naisesta ainakaan tuntunut sopivalta alkaa esimerkiksi tonkimaan paikkoja tai alkaa turhan uteliaaksi.
Avatar

Aatelinen
Aatelinen

Viestit: 3915

Liittynyt: Ma Maalis 09, 2009 5:05

Paikkakunta: Icecrown

Viesti La Joulu 15, 2012 11:56

Liha laitettiin uunivuokaan mausteiden kera ja siitä sitten uuniin paistumaan ja valmistautumaan kypäsksi syötäväksi, jossa menisi tunti. Mutta olisipahan ruoka-aikaan nälkä. Demoni kääntyi sittemmin pienen vieraansa puoleen ja juuri sopivasti nähdäkseen nuorukaisen jalkansa hieromisen. Katse muuttui huolestuneeksi koirademonin astellessa lähemmäksi tyttöä ja lausui samalla huolestuneet sanansa.
"Koskeeko jalkaasi?" Demoni kysyi laskeutuen toisen polvensa varaan tytön eteen ja olisi katsonut tytön jalkaa jos ei olisi muistanut ulkona tapahtunutta reagtiota demonia kohtaan. Ei Ivor tahtonut nuorelle naiselle sydänkohtausta aiheuttaa yrittämällä väkisin katsoa jalkaa. Joten sen sijaan että olisi katsonut jalkaa demoni nosti katseensa tytön kasvoihin kysyvän huolestuneena.
"Voinko katsoa sitä? Voisin ehkä yrittää hoitaa sitä." Ivor kysyi sitten mielipidettä tytöltä. Hän ei ollut lääkäri, mutta useat vuodet kentällä olivat kehittäneet ainakin ensiavun perus osaamista. Sitä kun joutui itseään kuin taistelu tovereita hoitamaan mahdollisen haaverin sattuessa, joita sattuikin enemmän kuin hieman taistelu kentällä.
"En vahingoita sinua.. en ole tähäänkään asti vahingoittanut sinua. Miksi tekisin sen nyt?" Ivor vielä vakuutti katsoen kullan värisillä silmillään suoraan tytön silmiin valehtelematta sanaakaan, tai hetkeäkään.

//anteeksi kesto, inspikset ollu hukassa ^^`
Kalmankoira - Aavekoira
Jack Aaren Fisher (Merari) - Ihminen hirviön kehossa
Ivor - Kiltti demoni
Zara - Iso lisko
Raban - Katu kettu
Ghost - Demoni
Cole - Ihmissuden pentu

Sae

Viesti Su Joulu 16, 2012 7:50

Kuultuaan kysymyksen Scarlet käänsi katseensa toista kohti, ja kasvoilla näkyi hiukan ihmeissään oleva ilme. Tosin jalkaa särki joten miksi yrittäisi alkaa väittämään jotain muuta, olihan toinen jo selvästi huomannut jalassa olevan jotain vialla kun kysyi juuri siitä. Hetken aikaa nuorukainen vain katseli eteensä laskeutunutta kunnes lopulta päätti vain nyökähtää vastauksena kysymykseen. Kyllä jalkaa särki, ei kauhean pahasti mutta jalka tuskin tottelisi täysin jos yrittäisi juosta tai tehdä jotain enemmän rasitusta aiheuttavaa. Suurimman osan ajasta jalka toimi kyllä lähes moitteettomasti ja kesti hyvin rasitusta kunhan kyse ei ollut mistään aivan kohtuuttomasta. Joskus kylmempinä ja sateisina päivinä vanhan murtuman runtelemaan jalkaan kuitenkin särki, eikä sille enää ollut paljoa mitä tehdä, joko yrittää helpottaa särkyä jotenkin tai vaan odottaa särkemisen rauhoittumista.

Hassua, mutta totta, Scarlet uskoi sen ettei häntä haluttu vahingoittaa. Ei nähnyt toista katsoessaan valhetta tai epärehellisyyttä, oli elänyt sellaisten keskellä jotka eivät osanneet paljon muuta kuin valehdella ,joten hän osasi kyllä nähdä melko hyvin jos hänelle puhuttiin täyttä puppua. Ainakin omasta mielestään ja se sai luvan olla riittävää. Mutta ei ajatus siitä, että hänen jalkaa kopeloitaisiin ja tutkittaisiin saanut häntä hyppimään ilosta. Ei oikein pitänyt kosketetuksi tulemisesta ja silloin tällöin nainen reagoi aika pahastikin siihen. Lopulta avasi suunsa ja huulet alkoivat liikkua, ääntä suusta ei lähtenyt ja se mitä olisi halunnut sanoa oli vain luettavissa huulilta. "En minä katsomista estä, mutta sille luultavimmin ei enää ole paljoakaan mitä tehdä." Rauhassa veti omat kätensä pois jalaltaan jättäen jalkansa niin ,että se olisi tutkittavissa jos toinen halusi. Jos tutkiminen vaatisi saappaan pois ottamista tai muuta, ei ollut ainakaan aikeissa alkaa pistämään vastaan. Ei tosin aikeista huolimatta voisi mennä täysin takuuseen siitä miten ruumis oikeasti reagoisi asiaan.

Loppujen lopuksi murtuma tai tarkemmin ottaen murtumat olivat oikeastaan jo 'parantuneet' niin hyvin kuin sen aikaisella hoidolla oli mahdollista ollut. Täydellisesti jalka ei ollut parantunut, mutta oli huono jalka parempi vaihtoehto kuin olla kokonaan ilman jalkaa. Tällä hetkellä jalalle teki hyvää levossa ja lämpimässä oleminen ulkona olevan kylmyyden sijaan. "Useampi vuosi sitten joku juopunut sai päähänsä hajottaa jalan. Ei se enää niin hyvä ole kuin mitä se oli ennen tapahtumaa ollut, mutta toimii sentään suurimman osan ajasta lähes moitteettomasti." Nainen onneksi jalka parantui edes sen verran kuin oli, jos jalka olisi alkanut mennä kuolioon olisi vähintäänkin menettänyt jalkansa kokonaan ja pahimmassa tapauksessa kuollut. Tosin jos olisi menettänyt jalkansa, olisi luultavasti jossain vaiheessa kuollut jollain muulla tavalla tai tullut tapetuksi.

Tiedä häntä oliko kyse pelkästään Scarletin omasta itsepäisyydestä, mutta tunsi olonsa hiukan säälittäväksi tässä tilanteessa. Jotenkin ei vaan ollut tottunut tälläiseen avun saamiseen, oman äidinkin kohdalla pienikin valitus johti useimmiten huomiotta jättämiseen tai läimäytykseen kasvoilla. Vähemmästäkin oppi vaan pitämään naamansa ummessa ja sietämään asioita hammasta purren. Tosin naisen äiti nyt olikin kunnon esimerkki hyvin häiriintyneestä äidinrakkaudesta ,jonka viimeinen osoitus koristi naisen kaulaa. Kyllä nainen joissain asioissa osasi ottaa apuakin vastaan, mutta kaikki tämän tyylinen oli oma lukunsa. Tälläiseen ei ollut erityisen tottunut, joten ei hetkittäin oikein tiennyt miten olla tai toimia.

//Noh sellaista sattuu aina välillä ^^
Avatar

Aatelinen
Aatelinen

Viestit: 3915

Liittynyt: Ma Maalis 09, 2009 5:05

Paikkakunta: Icecrown

Viesti Pe Helmi 15, 2013 12:07

//Koska tämä peli on jumittanut jo jonkin verran, vedän Ivorin pois pelistä

Ivor odotti ihailtavan kärsivällisesti tytön vastausta, kunnes tuo lopulta nyökkäsi ja antoi demonille luvan katsoa jalkaansa. Ivor hymähti vastaukseksi ollen kääntymässä jalan puoleen kun tyttö yritti sanoa jotakin. Huulet liikkuivat mutta sanaakaan ei tullut, eikä Ivor ollut huulilta lukija joten demoni ei todellakaan ymmärtänyt mitä tyttö yritti sanoa hänelle.
"Valitan, mutta en ymmärtänyt.. en osaa lukea huulilta." Ivor joutui sanomaan hieman pahoitellen ja kääntyi sitten takaisin jalan suuntaan alkaen varovasti käärien nostamaan repaleista punttia ylös niin kauan kunnes itse vaurio kohta paljastui. Jalan ympärillä olevat siteet demoni otti pois nähdäkseen jalan paremmin, eikä todellakaan voinnut olematta järkyttyneen näköinen nähdessään jalan.
"On elämä ollut sinulle kova.." Ivor sanoi sääli äänessään tutkiskellen jalkaa katseellaan joutuen totemaan mielessään ettei voinnut tehdä tälle mitään ilman leikkausta tai suurempia toimenpiteitä. Sääli vain ettei Ivor osannut ensinäkään leikata, sillä ei ollut lääkäri, eikä demonilla ollut edes tarvikkeita mitä moiseen toimepiteen tarvittaisiin joten asian sai olla. Yhen asian demoni kuitenkin aikoi tehdä jalan hyväksi. Ivor nousi lattialta ja meni erällle alakaapille kaivaen sieltä laukun, jonka kantoi tytön luokse kyykistyen takaisin tytön tasolle ja avasi laukun. Laukun sisällä oli erilaisia ensiapu tarvikkeita kuten sideharsoja, neulaa ja lankaa, sekä joitakin veitsiä demonin käteen sopivia ja joitakin keppejä joita pystyi käyttämään vaikka murtuneen jalan tukemiseen. Demoni otti käteensä yhden kepeistä, sen kaikkein pienimmän, ja mittasi sen sopivuutta nopeasti Scarletin jalkaa vasten, joka oli kuta kuinkin sopiva, ja otti laukusta toisenkin saman kokoisen asettiaen kummatkin jalkaa vasten alkaen kietomaan niitä tiukasti ja tukevasti jalan kummallekkin puolelle sideharsolla.
"Anteeksi, en voi oikein muutakaan tehdä." Ivor sanoi pahoittelevasti kääriessään sideharsoja jalan ympärille niin kauan kunnes jalka oli tukevasti puhtaan valkoisten harsojen peittämä. Lopuksi harso vielä sidottiin tiukasti kiinni ettei se ainakaan toivottavasti aukenisi kovinkaan helposti.
"Eihän se ole liian tiukka?" Ivor kysyi nostaen katseensa vihdoinkin Scarletin puoleen.
Kalmankoira - Aavekoira
Jack Aaren Fisher (Merari) - Ihminen hirviön kehossa
Ivor - Kiltti demoni
Zara - Iso lisko
Raban - Katu kettu
Ghost - Demoni
Cole - Ihmissuden pentu

Paluu Rinteet

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

Keskustelufoorumin moottorina toimii phpBB® Forum Software © phpBB Group

Designed by ST Software for PTF.
Käännös, Lurttinen, www.phpbbsuomi.com uncommitted-decoy

Tämäkin on ilmainen foorumi, jonka tarjoaa munfoorumi.com

Ilmoita asiaton sisältö