Kirjoittaja Crimson » 19 Joulu 2012, 03:31
Delathos oli varma, että oli kuullut nimensä rääkäistävän ilmaan, mutta oli liian kiireinen pienen tultasyöksevän toverinsa kanssa pystyäkseen reagoimaan siihen mitenkään viisaasti. Mies pyrki vain välttelemään käärmeen käpäliä ja tappavaa kitaa, antaen samalla mitalla ja enemmän aina lohikäärmeelle itselleen takaisin. Caradhrasin terä ei suotta leikannut mitä tahansa, joten käärmeen suomupeitekään ei ollut sille este aiheuttaa enemmän ja vähemmän syviä vammoja liskon lihaan.
Taistelun ohessa kuuraparta ei pystynyt kiinnittämään huomiotaan mihinkään muuhun, kuin käärmeeseen, mutta yhden asian mies ehti pistää merkille nimittäin Lamirin. Jätti lähti vauhdilla puskemaan päin käärmettä, saaden Delin hyppäämään syrjään ettei suomukas kävisi pamahtamaan häntä vasten, kun Lamir tuon perään iski. Käärmeen karjuessa ja kiinnittäessä huomionsa keltaiseen otukseen, sai haltia kieräytettyä itsensä takaisin pystyyn ja lähti aikailematta, saati sitten empimättä hyökkäykseen kohden petoa.
Lohikäärme voitti pakkasherran koossa, mutta ei nopeudessa. Haltia kapusi näppärästi neljällä jalalla lähes maassa kiinni kulkevan liskon selkään, iskien kullatun miekan terän käärmeen siiven juureen, ja leikaten siihen sievän, mutta syvän haavan, jolloin käärme ei päässyt enää lähtemään lentoon vaan saisi tyytyä jalkapatikkaan tulevassa tovin, mikäli elossa päätti selviytyä pienen suippokorvaisen loisen ulottumattomiin. Delathosin tavoitteena ei ollut kuin tappaa peto. Se lisäisi hänen imagoaan entisestään! Toisena mies tahtoi suojella Kalia ja tuon juhtaa, toistaiseksi miehelle itselleen tuntemattomista syistä. Olipahan hänestä jotain hyötyä tälläkin matkalla edes.
Käärme karjaisi jälleen, käyden heiluen ja raajoillaan ja kidallaan tavoitellen haltiaa selässään. Vamma sen selässä ei tuntunut estävän liikehdintää, mutta peto näytti ymmärtävän että sen oli turha pyrkiä enää lentoon. Siipiään se kyllä pystyi liikuttelemaan, välillä turhan lähelle läimäyttäen lentämiseen tarkoitettuja eviään haltian lähellä.
Kuuraparta ei saattanut kuin roikkua kiinni käärmeen lihassa kiinni olevan miekan kahvassa ja pedon selässä kasvavissa piikeissä. Oman haasteensa loi myös alati liikkuva ja voimakkaasti heiluva jalansija alla, joka saikin miehen horjahtamaan ja kaatumaan päistikkaa noihin selkäpiikkeihin ja leikaten niissä takkinsa ja oikean käsivartensa pienesti rikki. Sattuihan se, mutta pienistä ruhjeista ei ollut nimeksikään nujertamaan Delathosta, joka oli elämänsä varrella käynyt turhan monestikin kuoleman porteilla tervehtimässä portinvartijaa, päätyen aina vain pois käännytetyksi.
Viimeinenkin ote lopulta käärmeestä lipesi, kun miekka repeytyi käärmeen selästä väkisin irti. Haltia lensi komeassa kaaressa ilman halki, mätkähtäen aluksi turhan likelle polun toista reunaa, josta armoton tiputus alas vuorelta alkaisi. Katse ehti nousta juuri sopivasti ylös, kun suomukas kävi hännällään pyyhkäisemään miehen polun reunalta kivistä kallionseinämää vasten, josta valkotukkainen otti viimeinkin luhistuakseen paremmin vasten maata.
Kroppaan sattui niin pirusti. Ei ollut epäilystäkään, etteikö käärmeen heittely olisi rikkonut vahvojakin luita palasiksi, jonka peto itsekin ymmärsi, ellei jopa tiennyt sen lähestyessä uhkaavasti lumessa makaavaa suippokorvaa.
Kirkkaan oranssi loiste Delin silmissä alkoi hiljalleen tummua, käyden hohtamaan lopulta täydellisen verenpunaisena valkeitten hiusten alta. Se kontrolli, mikä Delillä tavallisesti itsestään oli, otti kadotakseen täysin kuuraparran maagisen minän ottaessa miehen kehon hallintaansa kaiken sen vahingon, mikä esti Delathosta sillä hetkellä liikkumasta ja liian uhkaavan tilanteen takia. Magia korjasi nopeasti kehon sisäiset vauriot, parantaen myös näennäisesti ulkoiset, saaden valkotukkaisen nousemaan ongelmitta ylös hangesta ja tuijottamaan punaisilla silmillään petoa kohden. Lumi kirjaimellisesti suli haltian jalkojen ympäriltä maasta, paljastaen altaan sen karun harmaan vuoristoisen maaston, kun liekehtivä aura pyyhkäisi vasten valkeaa maata. Uhkarohkeaa käärmettähän se ei pysäyttänyt, vaan se lähti uuteen hyökkäykseen taikuutta suorastaan vuotavan haltian kimppuun. Se tahtoi saattaa Delathosin pois päiviltä, vaikka sen oma hyökkäys lopulta koituikin käärmeen kohtaloksi
//Kyllä. Kerron sitten tarinaa eteenpäin kaikille, jonka jälkeen tarinankertoja Crimsonista aletaan kirjoittamaan uutta legendaa. Mutta enhän minä yksin voi Pasin ja Irmelin seikkailuja kirjoittaa! Siihen tarvitaan toinenkin kirjoittaja kuule. Tulet sitten haamuna hyppelemään meidän kanssa. Se oli käsky, ei kehotus.//