Need a hand, buddy? || CrimSON

Kolmihuippuisella vuorella riittää rinteitä vaikka muille jakaa. Rinteiden jyrkkyys vaihtelee pystysuorasta seinämästä loivaan mäkeen, mutta mitä ylemmäksi kiivetään, sitä vaikeakulkuisemmaksi rinteet muuttuvat.

Valvoja: Crimson

Need a hand, buddy? || CrimSON

ViestiKirjoittaja Aksutar » 18 Joulu 2012, 18:17

Kali


Ole nyt jo hiljaa! Rastapäinen sepänperkele karjaisi taluttaessaan Kääpiö behemothiaan. Hassu nimi sinänsä rodulle, jonka edustaja oli lähemmäs kolme metriä korkea. Lamir oli osoittautunut vallan mainioksi kantojuhdaksi sepälle, jonka piti toisinaan toimittaa raskaitakin tilauksia kauemmas Nahor kylästä, jossa hänen pajansa sijaitsi. Tänään lumisateen täyteisenä, kovatuulisena päivänä ahjo oli kuitenkin jätetty hiipumaan yksistään pajalle, kun rastapäinen oli lähtenyt toimittamaan kantojuhtansa kera raskasta asetilausta kylään, joka sijaitsi Mor vuorten rinteillä. Kylästä oli tehty kuukausi sitten isompi tilaus aseita, joilla käydä puolustamaan kylää hyökkääviltä, nälkäisiltä lohikäärmeiltä. Kalin kysymys kuuluikin, miksi hemmetissä ihmiset kylää pitivät vuorenrinteillä, kun tiesivät sen olevan riskialtista lohikäärmeiden takia? Ota nyt näistäkin selvää.
Ennen lähtöä, oli Kali kuitenkin saanut seuraa jokseenkin odottamattomalta taholta. Tummahipiäinen haltia oli lyöttäytynyt matkaan mukaan, sillä oli vaatinut oman aseensa huoltoa. Ei Kalilla ollut aikaa tehdä nopeita töitä silloin, kun joku ovelle sattui ilmestymään! Hänellä oli tilauksia jo tarpeeksi, hyvä jos pysyi itsekään niiden tahdissa. Kerta Lamir oli jo lastattu ja paksut vaatteet heitetty niskaan, ei Kali aikonut silloin jäädä mitään jäähaltian mieliksi väkertelemään. Ilmeisesti Delathokselle ei ollut riittänyt ilmoitus siitä, että tulisi takaisin illan tullen, vaan mokoma oli lähtenyt seuraamaan rastapäistä.

Tuuli vuoren kapealla polulla kävi heittämään ruskean viitan hupun pois Kalin päästä, jäntevän naisen kahlatessa eteenpäin lumista, liukasta polkua. Lamirilla ei näyttänyt olevan mitään ongelmia liikkua tuiskussa ja korkeassa hangessa, polunkin ollessa juuri sopivan leveä suurelle otukselle.
Olisit vain jäänyt odottamaan pajalle, niin ei tarvitsisi kärsiä ah-niin-pitkästä matkasta! Rastapäinen karjaisi haltialle, joka koko ajan oli kysellyt, olisivatko he jo perillä. Kali ei ollut kertonut määränpäätä ihan vain siinä toivossa, että se olisi saanut haltian jäämään jälkeen, odottelemaan kylälle. Ilmeisesti se suunnitelma ei toiminut, sillä jo pari tuntia kestänee matkan aikana, ei Delathos ollut näyttänyt merkkejä takaisinkääntymisestä. Matkaa ei onneksi ollut enää kauheasti jäljellä, mutta tässä myrskyisessä säässä ja korkeassa hangessa sen taittamiseen kului aikansa. Takaisin tulomatkalla Kali saattoi ratsastaa Lamirilla, kerta tuo ei enää kantanut raskasta kuormaa selässään.


// Crim, crim, hei Crim, arvaa mitä Crim arvaa? Arvaatko jo? //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Crimson » 18 Joulu 2012, 19:17

Delathos

Koko viimeisen yön kestänyt matka alkoi viimein saada päätöstään, kun kaupungista käsin lähes kokonaan jalkapelillä lumessa patikoinut tummahipiäinen, huppupäinen ilmestys teki tuloansa pieneen läntiseen rannikkokylään. Matka ei ollut ollut sääolosuhteiden, saati sitten ylipäätään alueita asuttavien olentojen puolesta helppo taittaa, mutta sehän ei ollut este eikä mikään Delathosille, joka olisi reittinsä porannut suoraa vaikka läpi Mor vuorien, jos olisi ollut aivan pakko.
Del ei ollut missään välissä matkallaan Nahoriin ottanut kuitenkaan huomioon, että saattaisi mahdollisesti päästä pienelle retkelle vuorten rinteille, kun tarkoituksenaan oli vain käydä huoltamassa miekkansa luottoseppänsä luona. Miksikö kukaan muu ei kelvannut Caradhrasin terää hiomaan? Koska typerä ase ei ollut hyväksynyt enää toviin Kalin käsittelyn jälkeen muita magiaa taitavia seppiä, mistä syystä nuo nopeasti kieltäytyivätkin ottamasta vastaavaa taikaesinettä haltuunsa. Ties mitä noituuksia se rastapää olikaan miekalle tehnyt aikaisemmin, kun Delin katse oli välttänyt! Tosin, ei kuurapartaa varsinaisesti moinen edes haitannut. Hänelle riitti, että oli edes yksi joka pystyi hänen lisäkseen miekkaa käsittelemään eikä Kalissakaan mitään valittamista ollut. Päinvastoin.

Tummanharmaan, paksun viittakankaan alla piileksivät kasvot kävivät pikaisesti esillä tuulen heittäessä suuren hupun puolittain pois Delathosin päästä. Käsi kävi kuitenkin aikailematta tarttumaan sen reunaan, vetäen typerää riepua paremmin takaisin kasvoille, joita raiskasivat Mor vuorten rinteillä jatkuvasti tuivertava kylmä viima ja lumisade. Lumisade haittasi myös näkyvyyttä, jonka takia askeliaan sai varoa vaikka polku olikin suhteellisen leveä verrattuna Kaliin tai Delathokseen, kun matkassa sattui olemaan myös yksi valtavan kokoinen elukka, jonka rotua tai alkuperää kuuraparta ei ollut lähtenyt edes arvailemaan.

Kylmyys ei koskenut millään tapaa pohjoisenhaltiaa, joka oli asunut kaikki nuoruutensa vuodet keskellä lunta, jota riitti myös lämpiminä kausina. Hänelle tämä oli turhankin arkista. Jotain sellaista josta hän ei jaksanut enää käydä valittamaan. Mutta vuorten rinteillä seikkailu kaikkine niine vaaroineen ei kuitenkaan ollut haltian mieleen. Sen myös kuuli, kun aikuinen mies narisi pahaisen pikkupojan tavoin joka viides minuutti. Kali ei tuntunut pitävän moisesta, joka omalla tavallaan vain yllytti haltiaa valittamaan enemmän tästä kaikesta ja kyseenalaistamaan määränpäähän saapuminen. Ei hän mukaan olisi lähtenyt, jos vihreätukkainen rastapää olisi viitsinyt nähdä sen hetken vaivan hänen vuoksensa mutta ei! Varmistaakseen, että aseensa tuli myös huollettua, Delathos oli päättänyt raahautua naisen matkassa aina takaisin tuon pajalle saakka, vaatisipa se millaista urheilusuoritusta hyvänsä.
Minäkö pysähtyisin paikalleni ja odottaisin? Älä naurata, haltia totesi paheksuen, mutta samalla huvittuneesti takaisin Kalin karjaisuun.
Mutta sallin minun kuitenkin ihmetellä, että miksi ihmeessä raahaat aseita vuorille? Kuka, tai varmaan oikeammin ketkä typerykset täällä muka asuisivat?! Talvella on kylmää ja kesällä märkää, puhumattakaan ruuasta! Typerät.., Del päivitteli, antaen viittansa hupun painua vasten selkää kun se ei päässäkään tahtonut pysyä, Ei teitä ihmisiä ole tehty elämään näin korkealla.


//Arvaan! Arvaan että arvaan, arvaanko? Hei Aksu, hei hei, arvaa kuka tuli taas loistamaan ripuleilla, arvaa!//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

ViestiKirjoittaja Aksutar » 18 Joulu 2012, 20:16

Kalin olisi tehnyt mieli tuupata Delathos alas vuorenrinteeltä ja huutaa perään hyvää matkaa. Kali ei kuitenkaan ollut tappaja, vaikka välillä niin kovasti saattoi uhota. Sitä paitsi rastapäinen piti tummahipiäisestä jollain ärsyttävällä tavalla, jossain sisimmissään alati paleleva nainen oli varmasti kiitollinen siitä, että joku oli seuraksi lähtenyt. Mutta sitähän ei tietenkään myönnetty kuurapartaiselle. Mitä jäätävin katse kävikin kääntymään haltian puoleen, kun tuo onnistui jälleen suunsa avaamaan. Mitä osaa käskystä Ole nyt jo hiljaa tuo ei ymmärtänyt?
Minun puolesta voit pyöriä vaikka ympyrää odottaessasi, jos et paikoillasi pysy! Nainen tuiskaisi samalla, kun Lamir kävi kuonollaan tuuppaamaan vauhtia hidastanutta naista eteenpäin.
Luolamiehiä! Etkö sinä sitä tiedä, idiootti Oli mitä turhautunein vastaus haltian pähkäilyyn siitä, ketkä vuorilla asuivat. Kyläläiset taisivat kuitenkin olla melko kaukana luolamiesmääritelmästä, mutta eipä vastausta haluttu antaa yhäkään haltialle.
Ehkä he syövät ruuaksi sinunlaisia idiootteja, jotka liian lähelle uskaltautuvat Nokkaa käytiin nyrpistämään lapsellisesti, samalla kun nainen vilkaisi uudemman kerran haltiaan.

Eipä tainneet kyläläiset haltioita syödä. Vuoren toiset asuttajat kylläkin. Paraikaa lumisateen seasta, muutamien metrien päästä matkaa tekevää kolmikkoa tarkkaili lentävä peto. Otus istui täysin paikoillaan vuorenrinteellä, josta sitä ei käynyt erottamaan tässä säässä lainkaan. Paksut, harmaat suomut eivät erottuneet rosoisesta kalliosta lähes lainkaan. Ainoa, joka siivekkään liskon läsnäolon näytti huomaavan, oli Lamir, joka alkoi käyttäytyä oudosti. Eikä aikaakaan, kun paksuturkkinen kantojuhta pysähtyi niille sijoilleen, suostumatta liikkumaan minnekään.
Noh! Jo valmiiksi kiristynyt pinna naisella oli napsahtaa, kun kantojuhta päätti olla liikkumatta Mennään nyt, niin päästään poiskin. Tietenkään Kali ei tullut tässä tuohtuneessa tilassa ajatelleeksi, että Lamir eläimenä saattoi aistia jotain ja tämä oli sen tapa ilmoittaa, että jotain oli pielessä. Juuri nyt rastapäinen näki Lamirin vain kiukuttelevana juhtana, joka päätti syystä taikka toisesta ottaa jonkin kumman syyn seurauksena Delathosin puolen kinassa ja ilmoitti tyytymättömyytensä emäntäänsä näin.


// Lorotellaan siis menemään! Sitä ne purjot teettää, menee maha sekasin //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Crimson » 18 Joulu 2012, 21:05

Mies murahti turhautuneesti katsahtaessaan itseään katsomaan kääntynyttä Kalia, ja tuon jäistä katsetta. Eikö tässä nyt ollut jäätävää jo valmiiksikin? Ei olisi tarvinnut olla noin kylmä. Silmiä pyöräytettiin päässä rastapään sanojen myötä, mutta taivaltamista hangessa ei kuitenkaan hidastettu. Paksuimmastakaan lumimassasta ei ollut Delathosille haastetta! Mutta Kalin mainitsemista luolamiehistä sitä kenties saattaisi löytyäkin!
Oletko nähnyt tällä suloisen ihanalla piknik retkellämme yhtäkään luolamiestä? Minä en ainakaan, Del totesi vielä maltillisesti, vieden pian kuitenkin naamansa lähes Kalin omiin kiinni. Mies näytti juuri siltä, kuin olisi juuri sillä sekunnilla menettänyt malttinsa kokonaan, mutta oikeasti pakkasherra koitti hillitä sitä puoltaan aina Kalin lähettyvillä. Ei hän tahtonut seppää satuttaa.
Ja tiedätkö miksi? Siksi koska ne pelkäävät minua! Kyllä, haistan niiden pelon tänne asti, se tämä löyhkä siis on, suippokorva sähisi, vetäytyen ohessa kauemmas taas Kalista ja jatkoi askeltamistaan lumessa, Mietipä sitä, kun käyt seuraavan kerran haukkumaan minua idiootiksi, ystäväiseni.

Vaikka haltia noteerasi ohimennen Lamirin yllättävän pysähtymisen, jatkoi mies yksin eteenpäin taivallustaan, kunnes muutaman metrin jälkeen pysähtyi itsekin. Del kääntyi ympäri, nähden selvästi tuohtuneen toverinsa ja tuon paikallaan yhä kököttävän kantojuhdan. Kätensä nousivat puuskaan, samalla kun kiero virnistys nousi kuuraparran kasvoille. Eihän tämä miehelle itselleen mitään maksanut, mutta rastapää ei tuntunut olevan turhan innostunut tapauksesta.
Ei kai pieni ystäväsi vain sanonut työsopimustaan irti, hmm?, haltia virkkoi astellessaan lähemmäksi parivaljakkoa, Et sinä sitä tuolla tavalla saa takaisin liikkeelle. Lamir ei osoittanut merkkiäkään sen eteen, että ottaisi askelia eteenpäin. Sen pysähtymiselle täytyi olla jokin hyvä syy eivät eläimet noin vain tottelemattomiksi heittäytyneet. Delathos pälyilikin muutaman kerran ympärilleen, etsien jostain syytä valtavan keltaisen otuksen pysähtymiselle. Ei haltia kuitenkaan niin tarkkasilmäinen ollut, että olisi saattanut nähdä mitään aiheellista lumimyräkän läpi, joka tuntuikin vain kiristyvän sitä myöten mitä korkeammalle vuoren rinnettä ylöspäin nousi. Vaikkei pakkasherra mitään nähnyt, oli tuolla kuitenkin omat aavistuksensa siitä, mikä pyryn suojissa saattoi heitä vaania tälläkin hetkellä.

Jostain ylempää kantautui karjaisu, joka saattoi seisauttaa veret heikkohermoisimmilta. Delathos ei karjaisua säikkynyt. Sitä paitsi se kantautui alemmas niin korkealta, ettei syytä huolestumiseen haltian mielestä ollut. Ei yksikään olento kyttäisi ruokaansa vuorenhuipulta! Kyseessä saattoi olla vain ohi lentelevä lohikäärme, jolla ei ollut aavistustakaan siitä että joku alapuolella kenties taittaisi matkaansa pitkin vuoren rinteitä. Olivathan he sentään Mor vuorilla, joka ei suotta ollut tunnettu lohikäärmeistään.
Kai se osaa puolustaa itseään petoja vastaan? Del varmisteli kiskaistessaan viittaa paremmin yllensä. Tässä paikoillaan seisoskellessahan alkoi tulla kylmä!
Jos ei, se on turhan helppo saalis täällä asuville pedoille. Kenties jopa ne luolamiehesikin saisivat nyljettyä siitä makoisan pihvin.


//Joku syönyt purjoja raakana ja väärin valmistettuina, jos on maha sekasin. Aijai. Olisi kannattanut ostaa se Pasin ja Irmelin keittokirja, vaikka olikin niin kallis.//
Viimeksi muokannut Crimson päivämäärä 18 Joulu 2012, 23:39, muokattu yhteensä 1 kerran
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

ViestiKirjoittaja Aksutar » 18 Joulu 2012, 22:40

Vaikka haltia kävi kovin varoittavasti lähemmäs, ei Kali näyttänyt minkäänlaisia pelkotiloja tummahipiän suhteen. Se sama, nenää nyrpistävä, mutruhuulinen kiukutteluilme pysyi rastapäisen kasvoilla, Delathosin käydessä latelemaan varoituksensa idiootiksi haukkumisesta. Tajusikohan haltia, kenelle edes puhui?
Idiootti Käytiinkin tokaisemaan heti uhkauksien jälkeen, puoli mumisten, sen pahemmin miettimättä oliko haltia tosissaan uhkauksiensa suhteen vai ei. Jos päälle halusi käydä, niin antoi tulla vain! Kali ei ollut niin tyhmä, että olisi ilman aseita liikkunut kylän ulkopuolella. Vaikka ei ollutkaan kummoinen taistelija, niin miekalla ja ruoskalla sai kyllä pidettyä kiitettävän määrän vihollisia kaukana itsestään ja päästää noita päiviltä. Harva osasi suhtautua ruoskaan aseena, eivätkä monet tienneet miten moista vastaan olisi kannattanut taistella. Nahkaahan se loppujen lopuksi oli, sen kun olisivat vain katkaisseet sen teräaseilla.

Lamiria tuijottanut nainen vilkaisi olkansa yli haltiaan, joka kyseli, olisiko juhta irtisanonut itsensä.
sinulta irtisanotaan kohta jotain ulokkeita, mitä tulisit kaipaamaan Kali murahti lähestyvälle haltialle, kääntyessään puolittain miestä kohti.
Kali olisi jatkanut paasaustaan, ellei ilmaa olisi käynyt halkomaan karjahdus. Vähemmästäkin jätti sydän pari lyöntiä välistä, Kali kun oli niitä elämänmuotoja, jotka eivät mahtaneet pahemmin mitään, jos lohikäärme päättäisi hyökätä. Tuskin ruoskasta saatikka miekasta oli pidättelemään nälkäistä petoa, tuskin Lamirkaan kauaa pelottaisi moisia.
Totta kai se osaa puolustaa itseään! Kali tuiskaisi Delathosille, tuon kysellessä, osasiko kantojuhta pitää puolensa Näyttääkö se sinusta kovin avuttomalta olennolta? No, jos totta puhuttiin, oli Lamir harvinaisen suloinen jättiläiskokoiseksi olennoksi. Sarvet tuolla olivat, mutta eipä otus muuten vaikuttanut kovin uhkaavalta. Paitsi jos sattui olemaan ihmistenkokoluokkaa tai pienempi, kukapa haluaisi tulla tallotuksi Lamirin kokoisen olennon toimesta?

Minä syön luolamiehiä ystäväni kanssa päivälliseksi. Varo, ettemme pistä sinuakin poskeen, renttu Lamiria käytiin vetämään jälleen eteenpäin, otuksen viimein ottaessa varovaisia askelia, erittäin varautuneesti. Kali halusi äkkiä vain kylään, ennen kuin mitään sattuisi..


// Pasin ja Irmelin keittokirja vol 1. Vol kakkosessa on sitten ohjeet, kuinka grillataan mammutin syöksyhampaita ja kuinka tiirikoidaan auki vankilan ovi eikunmitä? //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Crimson » 19 Joulu 2012, 00:00

Kalin uhkaukset saivat tummahipiäisen haltian kasvoille nousemaan korkeintaan virnistyksen. Jos totta puhuttiin, ei rastapäästä tuskin ollut nimeksikään laittamaan vastaan Delathosille, jos kuuraparta tuolle jotain pahaa aikoisi. Mutta siinäpähän pistäisi vastaan oman tahtonsa mukaan. Mikäpä Delin kaltainen hullu oli kenellekään vastaan sanomaan.
Seppä vakuutteli kovin, että jättinsä osaisi pistää hanttiin jos jokin sitä uhkasi. Kuulostiko se haltian korvaan typerältä? Entä näyttikö Lamir hänen mielestään avuttomalta olennolta? Kyllä.
Ei se minusta hirveän pelottavalta näytä, Del totesi hyvin ykskantaan ja hymähti. Keltainen jätti oli varmasti kokonsa puolesta pelottava, mutta tuskin se muuten osasi pelottaa etenkään petoja. Olihan sillä ainakin sarvet päässään ja kokonsa puolesta voimaa. Mikään pienempi sille tuskin kehtasi laittaa vastaan.. mutta miten oli suurempien laita?

Delathosin kiukkuuntuneisuus kuitenkin katosi pian ja vaihtui selvästi huvittuneeksi nauruksi. Miehen nauru täytti hetkeksi ilman, kadottaen ainakin haltialta itseltään turhat murheet mielestä. Vai söi Kalikin luolamiehiä. Ja Lamir myös!
Ah! Minähän suorastaan vapisen kauhusta!, kuuraparta ilmoitti turhankin teatraalisesti, lähtien astelemaan sanojensa lomassa takaperin kohden menosuuntaa, kun rastapää sai kuin saikin juhtansa taas liikkeelle, Perun sanani pikku ystäväsi avuttomuudesta. Yllättäen se alkoikin näyttää hyvin pelottavalta ja raskaan sarjan painijalta! Samalla tosin suloiselta, Delathos tuumasi jatkaen yhä samalla teatraalisella tavallaan asioiden esiin tuomista, Vähän niin kuin sinäkin, mies lisäsi perään vielä kiusallaan ja virnisti leveästi.
Lumisen kulkutien viereltä kävi puhaltamaan tuuli, joka nostatti maahan satanutta märkää luntakin ilmaa. Viima pakotti valkotukkaisen myös kiskaisemaan huppunsa viitan takaisin päänsä suojaksi, ettei voimakas tuulen pirulainen käynyt repimään hiuksia, tai palelluttamaan kasvoja sen enempää mitä ne jo olivat jäässä. Vaikkei hän kylmää osannut pelätä, kyllä mies sen silti yhä tunsi. Mutta mieluummin hän yhä paleli, kuin paistuisi.

Lunta ja pieniä kiviä vyörysi yllättäen ylemmältä, lähes pystysuoralta rinteeltä alemmas reitille, jota kolmikko kulki eteenpäin. Aikaisemmin korkeammalla helppoa saalista kytännyt nuori käärme oli lähtenyt lipumaan varovasti alemmas rinnettä. Nyt se tosin vahingon päästessä jo käymään jähmettyi jälleen paikalleen kuin kivi vasten kalliota, ollen näin lähes huomaamaton harmaan suomupeitteensä ja lumituiskun ansiosta. Ainoa mikä sen saattoi paljastaa, oli Kalin pikku lemmikin käyttäytyminen. Käärme kävisi takuulla päälle, jos sen suuntaan osoitettiin yhtäkään aggressiivista elettä tai se käytäisiin muuten huomaamaan.
Onko vielä pitkä matka?, kuuraparta aloitti taas ainaisen utelunsa, koittaen saada niin oman kuin kanssamatkustajien huomion johonkin muuhun kuin mahdolliseen uhkaan joka lähellä vaani, vaikkei mies siitä juuri vakuuttunut ollut.


//Miten vankilan oven tiirikoiminen liittyy kokkaukseen? Eikun niin! Niinhän me päästään lähemmäs purjoja ja tulisijoja! Ja mammutteja. Jättiläiset ei tykkää kun niitten norsuilta käydään sahaamassa syöksyhampaan irti. Onnettomat vartijat seuraavat vankikarkureita aina jättiläisille asti, kunnes jättiläiset syyttävät niitä norsujen kiusaamisesta ja pistävät hommat takaisin ruotuun. Syöttävät kovaonnisille vähän raakaa purjoa. Vankilan oven tiirikointi oli sittenkin hyödyllinen taito.//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

ViestiKirjoittaja Aksutar » 19 Joulu 2012, 01:18

Pelottavaksi Lamiria ei kyllä voinut haukkua hyvällä tahdollakaan. Ehkä myrskyisenä, synkkänä yönä se saattoi olla pelottava näky ihmiselle, joka ei koskaan ollut nähnyt taruolentoja, mutta muuten se oli kovin suloisenoloinen.
Mitä nyrpein ilme kuitenkin kohosi rastapäisen kasvoille Delathosin teatraalisen nälväilyn myötä. Jos haltia olisi ollut lähempänä, olisi kali saattanut tirvaista mokomaa turpaan juuri sillä sekunnilla. Rastapäinen kun ei tuntunut välittävän tai tiedostavan Delathosin voimista verrattuna suhteellisen hintelään naiseen. Kyllä Kali pajavasaraa osasi heilutella, mutta mitä tuli voimien mittelöön taisteluun erikoistuneen miehen kanssa, ei sepällä ollut mitään mahdollisuuksia. Sillä hetkellä kun haltia kävi huomauttamaan söpöydestä ja lisäsi vielä siihen samaan viitteeseen sepän, kävi rastapäinen noukkimaan lunta kouraansa ja viskasi sen kohti tummahipiää. Hän oli nainen. Naisia ei kutsuttu suloisiksi. Tytöt olivat suloisia, kissat olivat suloisia, koiranpennut olivat suloisia mutta eivät naiset!

Kali ei kaiken tuohtumuksensa ja lumipyryn takia käynyt edes huomaamaan rinteeltä tippuvia pikkukiviä ja lunta. Ehkä olisi pitänyt, ehkä joku harjaantuneempi samooja olisi sen heti huomannut, mutta ei rastapäinen seppä, joka oli tottunut hyörimään ahjon ympärillä päivät pitkät tai ryyppäämään miesten seurassa itseään pöydän alle. Kyllä hän tiesi vuoren vaaroista, mutta osasiko niitä odottaa saatikka huomata, varsinkaan tässä säässä? Ei. Haltian jälleen toistuva kysymys keskitti naisen huomion, ilmeen muuttuessa mitä tympääntyneimmäksi.
Ei, ei ole pitkä matka Kali kävi vastaamaan totuuden mukaisesti Mutta se tulee tuntumaan toiselta ikuisuudelta sinun seuras---
Pidemmälle nainen ei päässyt marmatuksessaan, kun nyt vuoren rinteeltä kuului toinen karjahdus, jonka seurauksena enemmän kiviä lähti tippumaan polulle. Lohikäärme päätti tehdä siirtonsa, sillä se oli kärsimätön, nälkäinen ja nuoruuden typerä. Se hyökkäsi, saaden aikaan kaaoksen tilanteeseen. Lamir kävi päästämään ilmoille mylväisyn, perääntyessään kauemmas lohikäärmeestä, joka vuorenrinnettä alas syöksyi ja ennen kuin kukaan mitään ehti tehdäkään, oli tuo siivekäs tultasyöksevä iskeytynyt polulle, hajaannuttaen Kalin ja Lamirin kauemmas Delathosista, lohikäärmeen tunkiessa väliin.


// Se on hyödyllinen taito, kyllä. MINÄ NAURAN JÄTTILÄISILLE! Juoksen Leeroyna niiden keskelle mammuttien toivossa ja sitten minusta tuleekin Skyrimin ensimmäinen astronautti, kun lennän lekan iskusta taivaisiin <:
eikun //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Crimson » 19 Joulu 2012, 02:06

Kalin mukaan matkaa ei ollut enää pitkästi jäljellä. Hyvä! Loppuisipa tämäkin ikuisuudelta tuntuva lumessa kahlailu siten myös pian tai ainakin taukoaisi hetkeksi, kun seppä pääsisi luovuttamaan aselastinsa tilaajilleen. Sen tovin Delathos pysyttelisi jossain mahdollisimman huomaamattomasti, hukkuen viittansa kätköihin niin perusteellisesti ettei kukaan saattanut edes arvella kyseessä olevan haltia. Kuuraparta ei halunnut herättää ylimääräistä huomiota. Ties vaikka Kalin asiakkaat olisivat hyvinkin vihamielisiä erityisesti suippokorvia kohtaan vaikka tuskin noista mitään vastusta oli pohjoisenherralle. Ei varmasti ollut. Eikä ikinä tulisi olemaan.
Kalin alkavan valituksen rikkoi kuitenkin lähes vierestä kuuluva karjaisu, joka kiinnitti koko kolmikon huomion puoleensa. Polulle alkoi vyöryä runsas määrä kiviä ja Del oli erottavinaan liikettä ylemmällä rinteellä. Tumma varjo liikkui nopeasti jyrkännettä alemmas, paljastuen pian nuoreksi lohikäärmeeksi, joka oli nopeasti arvioituna hieman Lamiria suurempi, joskin kulki selvästi matalammalla kuin Kalin nelijalkainen jätti. Harmikseen haltia joutui peruuttamaan vastakkaiseen suuntaan kuin rastapäinen toverinsa, jonka seurauksena käärme pääsi hajaannuttamaan kulkueen kahtia. Se oli selvästi enemmän kiinnostunut Lamirista, kuin kummastakaan sen pienemmästä seuralaisesta. Ja oliko tuo nyt edes niin yllättävää?

Käärmeen kidasta kumpusi aggressiivinen murina sen laskelmoidessa, kuinka sen kannattaisi käydä keltaiseen makupalaansa kiinni. Välillä se kokeili käpälillään kuinka likelle nelijalkaista ylsi, ottaen jopa nopeita syöksyjä Lamiria ja Kalia kohden kuitenkaan hyökkäämättä noihin kiinni. Oli kuitenkin yksi, jonka peto tuntui jo unohtaneen ja siitä se saikin maksaa.
Kultainen terä kävi viiltämään ilmaa, leikaten tumman suomukkaan piiskamaisen hännänpään siistillä vedolla irti. Käärme karjaisi ja kääntyi holtittomasti ympäri polulla, kiinnittäen leiskuvien silmiensä katseen nyt vain ja ainoastaan Delathosiin, joka Caradhras kourassaan seisoi laskelmoiden paikoillaan. Käärme oli iso, mutta oli pakkasherra suurempiakin otuksia vastaan taistellut. Lisäksi tämä yksilö vaikutti turhan nuorelta ja hätäiseltä tekemisiensä suhteen. Vanhempi olisi käynyt ohjaamaan Lamirin astumaan alas jyrkänteeltä, antaen tiputuksen hoitaa loput. Tämä tumma käärme oli päättänyt tehdä saaliistaan selvää käymällä suin päin vain päälle. Ensiksi se saisi kuitenkin mitellä voimiansa palkkionmetsästäjän kanssa, joka tuntui olevan enemmän kuin valmis tähän pieneen haasteeseen.

Del luotti siihen, että seppä tajuaisi viedä juhtansa kauemmas pedosta. Käärmettä ei Lamirin kokoinen otus päässyt ohittamaan niin helposti ja peto saattaisi vieläpä äkätä päivällisensä yrittävän pakoon, jolloin sen keskittyminen palaisi jälleen jätin puoleen.
Mitä vielä odotat liskonkutale? Ala tulla tai tulen repimään sarvet päästäsi paljain käsin irti, haltia mumisi itsekseen. Askel lohikäärmettä kohden otettiin, ennen kuin se tajusi itse kirjaimellisesti loikata itseään uhkaavaa suippokorvaa kohden kitansa ammollaan. Ei ollut kaukana, ettei valtava turpavärkki olisi haukannut haltiasta palasta kuuraparran väistäessä hampaita kauemmas juuri ja juuri, iskiessä pienen naarmun maagisen aseen terällä toisen kuonoon kiitokseksi. Kamppailu kahden hullun välillä alkoi, joka eittämättä olisi loppuva ennemmin tai myöhemmin toisen kuolemaan.


//Jumankauta! Astronautti Aksu. Minä siellä viisaana päivittelen jossain mäen nyppylällä että lentääpäs se korkealle. Alan mittaamaan sitä korkeutta sitten metreinä ja joudun lopulta huutamaan ITS OVER 9000!!! niin että se kuuluu harmaapartojen vuorellekin. Rikoit ennätyksiä. Sen jälkeen kirjoitetaan Skyrimin ennätystenkirja, jonka kanteen piirretään purjo. Eikun mitä..//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

ViestiKirjoittaja Aksutar » 19 Joulu 2012, 02:44

Lohikäärme sai itse kunkin perääntymään kauemmas, mukaan lukien rastapään ja tuon ison juhdan. Aluksi tultasyöksevä peto näytti kiinnostuneen vain ja ainoastaan isoimmasta kohteesta, ymmärrettävistä syistä. Olihan Lamirissa eniten lihaa, mitä syödä. Ei peto vaikuttanut suojelevan mitään kuten esimerkiksi reviiriä vaan silkasta nälästä tuo oli hyökännyt. Lamir päästi ilmoille pidemmän, varoittavan mylväisyn perääntyessään, sitä mukaa mitä rastapäinen kompuroi kauemmaksi. Kalista ei todellakaan ollut mitään vastusta lohikäärmeelle, sen sarvipäinen behemothkin tiesi. Tästä johtuen Lamir pysyi aina askeleen lähempänä lohikäärmettä, mitä Kali, sillä tuo halusi suojella omistajaansa, ystäväänsä.
Lohikäärme kävi kuitenkin pyörähtämään ympäri, Delathoksen kiinnittäessä tuon huomion. Mitä pirua halita luuli tekevänsä, eihän tuo voinut pärjätä lohikäärmettä vastaan! Tai näin Kali ainakin oletti. Eihän hän koskaan ollut nähnyt miten kuuraparta taistelu, saatikka ollut tietoinen tuon voimista. Sepällä oli vain kokemusta siitä, millainen peto tummahipiä oli vällyjen välissä. Ja niillä taidoilla tuskin lohikäärmettä käytiin kaatamaan.

Kali kävi kompuroimaan vielä muutaman perääntyvän askeleen, samalla kun lohikäärme kävi kääntymään kohden haltiaa. Perääntyminen pysähtyi rastapäisen osalta niille sijoille, Lamirin vielä jatkaessa pidemmälle. Otus kävi mylvimään, kehottaen naista seuraamaan itseään, mutta eihän Kali sitä tajunnut. Seppä oli nyt liian keskittynyt seuraamaan Delathosin touhuja, Lohikäärmeen viimein hyökätessä ensimmäisen uhrinsa kimppuun.
DEL! Nainen kävi rääkäisemään lohikäärmeen hyökätessä, aivan kuin toisen nimen tai sen lyhenteen huutaminen olisi jotain auttanut.
Tässä pyryssä ei Kali pystynyt kunnolla näkemään, kuinka pahasti lohikäärme oli iskenyt haltiaan. Rastapäinen kävi kuitenkin vetämään esille ruoskansa, mutta ennen kuin ehti edes kunnolla suoristaa sitä, oli Lamir rynnistänyt kohden lohikäärmettä ja kirjaimellisesti puski tuota perään päällään. Lohikäärme päästi ilmoille todennäköisesti lähinnä säikähdyksestä johtuvan karjahduksen, vilkaisten suurempaan vastukseen. Lamir lähti uudemman kerran perääntymään lohikäärmeestä. Suojelevainen jätti ei aikonut jättää emäntäänsä pulaan, puhumattakaan haltiasta, jonka hyvinvoinnista rastapäinen saatikka juhta eivät olleet varmoja..


// I AM LEGEND! Tarinani tullaan tuntemaan nimellä Taru purjojen rouvasta eikun.
Sitten jää sinun tehtäväksesi jatkaa Pasin ja Irmelin eeppisiä seikkailuja, kun minä olen poissa! //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Crimson » 19 Joulu 2012, 03:31

Delathos oli varma, että oli kuullut nimensä rääkäistävän ilmaan, mutta oli liian kiireinen pienen tultasyöksevän toverinsa kanssa pystyäkseen reagoimaan siihen mitenkään viisaasti. Mies pyrki vain välttelemään käärmeen käpäliä ja tappavaa kitaa, antaen samalla mitalla ja enemmän aina lohikäärmeelle itselleen takaisin. Caradhrasin terä ei suotta leikannut mitä tahansa, joten käärmeen suomupeitekään ei ollut sille este aiheuttaa enemmän ja vähemmän syviä vammoja liskon lihaan.
Taistelun ohessa kuuraparta ei pystynyt kiinnittämään huomiotaan mihinkään muuhun, kuin käärmeeseen, mutta yhden asian mies ehti pistää merkille nimittäin Lamirin. Jätti lähti vauhdilla puskemaan päin käärmettä, saaden Delin hyppäämään syrjään ettei suomukas kävisi pamahtamaan häntä vasten, kun Lamir tuon perään iski. Käärmeen karjuessa ja kiinnittäessä huomionsa keltaiseen otukseen, sai haltia kieräytettyä itsensä takaisin pystyyn ja lähti aikailematta, saati sitten empimättä hyökkäykseen kohden petoa.

Lohikäärme voitti pakkasherran koossa, mutta ei nopeudessa. Haltia kapusi näppärästi neljällä jalalla lähes maassa kiinni kulkevan liskon selkään, iskien kullatun miekan terän käärmeen siiven juureen, ja leikaten siihen sievän, mutta syvän haavan, jolloin käärme ei päässyt enää lähtemään lentoon vaan saisi tyytyä jalkapatikkaan tulevassa tovin, mikäli elossa päätti selviytyä pienen suippokorvaisen loisen ulottumattomiin. Delathosin tavoitteena ei ollut kuin tappaa peto. Se lisäisi hänen imagoaan entisestään! Toisena mies tahtoi suojella Kalia ja tuon juhtaa, toistaiseksi miehelle itselleen tuntemattomista syistä. Olipahan hänestä jotain hyötyä tälläkin matkalla edes.
Käärme karjaisi jälleen, käyden heiluen ja raajoillaan ja kidallaan tavoitellen haltiaa selässään. Vamma sen selässä ei tuntunut estävän liikehdintää, mutta peto näytti ymmärtävän että sen oli turha pyrkiä enää lentoon. Siipiään se kyllä pystyi liikuttelemaan, välillä turhan lähelle läimäyttäen lentämiseen tarkoitettuja eviään haltian lähellä.
Kuuraparta ei saattanut kuin roikkua kiinni käärmeen lihassa kiinni olevan miekan kahvassa ja pedon selässä kasvavissa piikeissä. Oman haasteensa loi myös alati liikkuva ja voimakkaasti heiluva jalansija alla, joka saikin miehen horjahtamaan ja kaatumaan päistikkaa noihin selkäpiikkeihin ja leikaten niissä takkinsa ja oikean käsivartensa pienesti rikki. Sattuihan se, mutta pienistä ruhjeista ei ollut nimeksikään nujertamaan Delathosta, joka oli elämänsä varrella käynyt turhan monestikin kuoleman porteilla tervehtimässä portinvartijaa, päätyen aina vain pois käännytetyksi.

Viimeinenkin ote lopulta käärmeestä lipesi, kun miekka repeytyi käärmeen selästä väkisin irti. Haltia lensi komeassa kaaressa ilman halki, mätkähtäen aluksi turhan likelle polun toista reunaa, josta armoton tiputus alas vuorelta alkaisi. Katse ehti nousta juuri sopivasti ylös, kun suomukas kävi hännällään pyyhkäisemään miehen polun reunalta kivistä kallionseinämää vasten, josta valkotukkainen otti viimeinkin luhistuakseen paremmin vasten maata.
Kroppaan sattui niin pirusti. Ei ollut epäilystäkään, etteikö käärmeen heittely olisi rikkonut vahvojakin luita palasiksi, jonka peto itsekin ymmärsi, ellei jopa tiennyt sen lähestyessä uhkaavasti lumessa makaavaa suippokorvaa.
Kirkkaan oranssi loiste Delin silmissä alkoi hiljalleen tummua, käyden hohtamaan lopulta täydellisen verenpunaisena valkeitten hiusten alta. Se kontrolli, mikä Delillä tavallisesti itsestään oli, otti kadotakseen täysin kuuraparran maagisen minän ottaessa miehen kehon hallintaansa kaiken sen vahingon, mikä esti Delathosta sillä hetkellä liikkumasta ja liian uhkaavan tilanteen takia. Magia korjasi nopeasti kehon sisäiset vauriot, parantaen myös näennäisesti ulkoiset, saaden valkotukkaisen nousemaan ongelmitta ylös hangesta ja tuijottamaan punaisilla silmillään petoa kohden. Lumi kirjaimellisesti suli haltian jalkojen ympäriltä maasta, paljastaen altaan sen karun harmaan vuoristoisen maaston, kun liekehtivä aura pyyhkäisi vasten valkeaa maata. Uhkarohkeaa käärmettähän se ei pysäyttänyt, vaan se lähti uuteen hyökkäykseen taikuutta suorastaan vuotavan haltian kimppuun. Se tahtoi saattaa Delathosin pois päiviltä, vaikka sen oma hyökkäys lopulta koituikin käärmeen kohtaloksi


//Kyllä. Kerron sitten tarinaa eteenpäin kaikille, jonka jälkeen tarinankertoja Crimsonista aletaan kirjoittamaan uutta legendaa. Mutta enhän minä yksin voi Pasin ja Irmelin seikkailuja kirjoittaa! Siihen tarvitaan toinenkin kirjoittaja kuule. Tulet sitten haamuna hyppelemään meidän kanssa. Se oli käsky, ei kehotus.//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

ViestiKirjoittaja Aksutar » 19 Joulu 2012, 14:18

Kali ei voinut kuin ihmetellä, mistä Del repi itselleen moista rohkeutta käydä lohikäärmeen kimppuun. Toisaalta, rastapäinen ei ihmetellyt sitä lainkaan, olihan Del osoittautunut harvinaisen.. oudoksi tyypiksi. Ilmeisesti haltia joko luotti omiin taitoihinsa tai sitten tuo oli vain tyhmänrohkea eikä omannut minkäänlaista itsesuojeluvaistoa. Rastapäinen kävi kuitenkin suosiolla perääntymään vasten vuorenseinämää, ettei vahingossakaan lennähtäisi alas jyrkänteeltä. Lohikäärme kun riehui lahjakkaasti melko laajalla alueella polulla. Lisko suorastaan raivosi nyt, kun haltia kävi kapuamaan sen selkään ja satutti suomukasta pahemmin. Lamir jäi jälleen toissijaiseksi vastukseksi lohikäärmeen silmissä, Delathoksen ollessa suurempi ärsyke lohikäärmeelle. Ilmeisesti oli ollut ihan hyvä, että Del mukaan oli tullut Mutta sitähän Kali ei myöntäisi, jos tästä elossa selvittäisiin.

Seppä halusi uskoa tilanteen ratkeavan heidän voittoonsa ja hetken näyttikin siltä, että Del kirjaimellisesti tulisi pysymään lohikäärmeen niskanpäällä loppuun asti, kunnes haltia yllättäen tipahti ja oli vähällä jatkaa tippumista polun reunalta, lohikäärmeen kuitenkin käydessä mätkäisemään tummahipiän vasten kallionseinää. Lamir kävi jälleen rynnistämään kohden lohikäärmettä, tuon huomion ollessa haltiassa, mutta tällä kertaa Kali nappasi kiinni sarvipäisen juhdan ohjista, pysäyttäen jätin etenemisen. Siinä samassa Kali kyllä lennähti turvalleen lumeen, mutta ennemmin hän pysäytti Lamirin kun antoi otuksen mennä noiden kahden väliin nyt. jotain tapahtui Delissä, kyllä sen huomasi. Lumikin kävi sulamaan miehen jaloissa, ilmeisesti haltia osasi magiaa. Kali oli tiennyt Delin omaavan maagisen aseen, ei siis sinänsä olisi pitänyt olla yllätys, että suippokorvallakin oli maagisia ominaisuuksia. Haltioilla kun tuppasi magia kukkimaan enemmän, mitä ihmisillä.
Kali kävi kömpimään ylös hangesta, pitäen yhä kiinni Lamirin ohjista toisella kädellään ja toisella piti kiinni ruoskastaan. Nainen ei voinut tehdä muuta, kuin katsoa sivusta tätä kamppailua, sillä väliin meneminen ei tullut kuuloonkaan ja auttaminenkin alkoi kuulostaa nyt erittäin huonolta vaihtoehdolta Kyllä Del pärjäsi, ainakin vielä. Jos tuo uudemman kerran kävisi vajoamaan hankeen, ehkä silloin olisi syytä puuttua peliin.


// Musta tulee metsänhenki, kuten Hecatesta. Sitten juoksen ilkosillani pitkin metsiä etsimässä sieniä ja Jaakkoja, sen kirjan kirjoittamisen ohesta. Sitten Crimi vaan kiroo, kuinka kirjan kirjoittamisesta ei tule mitään, kun toinen osapuoli on ihan derp //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Crimson » 19 Joulu 2012, 15:38

Magia poltteli miehen kehoa niin sisältä kuin ulkoakin, muttei Del sitä kyennyt tuntemaan. Haltia ei pystynyt tiedostamaan mitään mitä sillä hetkellä teki, saati mitä suustaan päästi. Hän oli kuin pelkkä nukke, jota sisällään oleva voima kävi liikuttelemaan miten ikinä sitten mielikään, välillä latoen hiljaisia kuiskauksia suippokorvaisen suusta jollain tuntemattomalla kielellä ilmaan. Kuolla voima ei kuitenkaan kehon antanut suosiolla - minkä Delathos itsekin oli saanut liian monta kertaa jo olla todistamassa mutta rappeutti näillä satunnaisilla kerroilla kropan tavallisesti siihen kuntoon, ettei kuuraparran tarvinnut edes yrittää suorittaa mitään suurempaa seuraavien viikkojen aikana.
Käärme ihmetteli selvästi suivaantuneena, miksei suippokorva sen edessä lähtenyt ravaamaan karkuun tai tehnyt elettäkään vastatakseen hyökkäyksiin. Peto louskutti leukojansa, muristen alati ja päästäen karjaisuja kidastaan minkä kerkesi, mutta ei se saanut haltiaan liikettä. Tietenkään se ei myöskään osannut ajatella, että miehessä olisi jokin mahdollisesti muuttunut, vaan lähti viimein syöksymään kohden uhriaan.

Juuri kun sen kynsillä varusteltu käpälä oli läimähtämässä vasten Deliä, upposikin se tyhjään hankeen. Hämmentynyt lohikäärme pyörähti ympäri, josta kuuraparta kävi salamannopealla liikkeellä viiltämään kohden pedon toista silmää. Oikea kulma ja magian suoma nopeus ja voima, puhumattakaan Caradhrasin kaikkea leikkaavasta terästä takasivat, että käärmeen silmä varmasti myös puhkesi, jonka peto myös antoi kuulua hyvin kauas koko muulle vuorelle. Punainen veri tahri muuten puhtaan mutta tallotun hangen lohikäärmeen raahatessa päänsä syrjää hetken lumessa, kuin se muka olisi jotain auttanut. Sen kidasta alkoi myös leijailla savun haju, ellei jopa pieniä lieskoja käynyt iskeytymään välillä vasten maata. Lopulta nyt yksisilmäinen ja raivon sokaisema otus ojensi päätään Delathosia kohden, syösten käsittämättömän liekkimeren miestä kohden mutta ainoa ketä nuo liekit satuttivat, olikin käärme itse.
Tulen ennättäessä liian lähelle, muodosti mieli haltian eteen suojakentän, joka palautti lieskat takaisin syöksijäänsä päin. Liian myöhään käärme tajusi, että sen oman liekit nuolivat nyt sen omaa turpavärkkiä, polttaen sen toisenkin silmän suoraa sen pääkoppaan ja kaiken muunkin, mihin kuuma tuli pääsi koskemaan.

Epämääräinen kiljunnan ja karjaisun välimaastosta päästetty ääni kantautui ilmaan pedon niellessä omaa tultansa ja suomujen kärventyessä karrelle. Käärme koitti haudata päätänsä hätäisesti lumeen saadakseen polttelun loppumaan, mutta haltia ehti ensin avittaa petoa tuon pienessä ongelmassa. Yhä silmät punaisina leiskuen magian ohjailema Delathos asteli käärmeen vierelle, survaisten miekan säälimättä täsmällisesti keskelle valtavan pedon otsaa, eikä kauaa kestänyt kun siivekäs peto kävi kumoamaan itse itsensä kuolleena maahan.
Käärme murisi, tai ehkä oikeammin korisi hiljaa paikoillaan. Kenties vielä alitajuisesti, sillä liikkumaan se ei enää pyrkinyt vaan teki kuolemaansa keskelle polkua lysähtäneenä. Del seisoi olennon vierellä, katsoen harvinaisen tyytyväisenä sitä jälkeä mitä oli saanut aikaiseksi, leiskuvan katseen kääntyessä kuitenkin tuijottamaan nyt vuorostaan Kalia ja Lamiria turhankin aggressiivisesti. Delathosin iho kasvoja myöten alkoi näyttää kuin halkeilevalta lasilta, jonka särökohdista pyrki esille valkeaa valoa. Se silkka viha, mikä täysin kontrolloimattoman haltian sisällä suorastaan mylvi ja vaati saada päästää lisää uhreja pois päiviltä, paistoi nyt myös miehen ihon lävitse. Oliko Del vielä rauhoittunut ja luopunut todella aikeistaan olla iskemättä miekkaansa enää mihinkään elävään tällä kertaa? Ei ei hän tainnut olla


//Pistän pikku Hecat purkkiin talteen! Elä kuitenkaan etsiydy Jaakon omille sieniviljelmille. Se voi vaikka suuttua, jos sieltä joku käy varastamassa kärpästattiherkkuja >:
Saatuani siihen tilaisuuden, kirjoitan Pasin ja Irmelin seikkailun myös tieteellisen luvun Aksu the metsänhengestä! Salaa napsin siitä kuvia kun se nukkuu. Kyllä. Lahjon sitä aina kozelilla ja homejuustolla muuten. Ja Jaakon viehättävällä seuralla.//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

ViestiKirjoittaja Aksutar » 19 Joulu 2012, 16:24

Lohikäärme ja haltia ottivat jälleen kerran lähempää kontaktia toistensa kanssa. Tällä kertaa Del ei selvästikään enää leikkinyt, mieshän oli suorastana verenhimoinen! Lisko saikin tuta tuon suippokorvan raivon, joka yllättäen oli tullut esille äskeisen myötä oliko Del muuttunut? Kali oli kuullut jakopersoonista ja riivatuista, mutta oliko Del yksi näihin lueteltavista? Seppä ei tuntenut Deliä kovin hyvin, ei hän osannut varmaksi sanoa mitään. Delathos kun ei pahemmin ollut kertonut mitään, johtuen varmaan siitä, ettei Kali ollut kysellyt. Kalia kiinnosti toisinaan vain yksi asia, eiköhän haltiakin ollut huomannut sen.
Nyt seppä kuitenkin katsoi suu ammolla, kuinka suippokorvainen antoi tultasyöksevälle kyytiä. Haltia suorastaan teurasti siivekkään, sen pahemmin antamatta lohikäärmeelle tilaisuutta edes paeta paikalta. Tuskin lohikäärme olisi paennutkaan, sen verran kiukkuiselta tuo oli vaikuttanut. Äkkiä kaikki oli kuitenkin ohi, rastapäisen jäädessä tuijottamaan sanattomana kuolonkorahteluja päästelevää lohikäärmettä.

Hitaasti hämmästynyt ja jokseenkin vaikuttunut katse kohosi lumipyryssä seisovaan haltiaan. Jokin tuossa oli nyt vialla, mutta Kali ei osannut sanoa mikä. Hälytyskellot kuitenkin kävivät pirisemään pään sisällä, kehottaen rastapäistä olemaan varuillaan haltian suhteen. Niin teki myös Lamir, joka päästi pari, matalaa mylväystä, alkaen yllättäen perääntyä hitaasti. Sarvipäinen ilmeisesti aisti toisen aggression ja halusi kunnioittaa ylivoimaista vastustajaa. Ei Lamir tyhmä ollut.
Oletko kunnossa, Del? Kali kävi kysäisemään päästäessään irti Lamirin ohjista, astuessaan varovaisen askeleen lähemmäksi haltiaa. Vapaaksi laskettu käsi kävi pujahtamaan viitan alle, oman miekan tupelle lepäämään, valmiina vetämään sen esille, mikäli tulisi tarve käydä puolustamaan omaa henkeään tuolta hullulta


// Hecate syö Jaakon sienet, mutta Jaakko ei voi olla vihainen, koska Hecate on niin suloinen <:
Aksu the metsänhenget ovat helposti lahjottavissa. Heitä vielä vähän pekonia ja kahvia kehiin, niin sehän pysyy paikallaan kuin tatti. Tosin, tarvitaan vain se Jaakko siihen kivelle pössyttelemään ja Aksu saapuu paikalle alta aikayksikön //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Crimson » 19 Joulu 2012, 18:22

Punainen silmäpari tuijotti värähtämättä Kalia, joka tiedusteli oliko Del kunnossa. Voi kun mies olisikin saattanut vastata toisen kysymykseen jotain järkevää, kuin pelkän kulmien kurtistusten. Naisen ääni ärsytti ja jäi kaikumaan pääkoppaan typerästi. Merkille pistettiin myös isomman olennon mylviminen, jonka jälkeen tuo lähtikin perääntymään nätisti taaksepäin. Jätti ei selvästi tahtonut ottaa yhteen lohikäärmeen kaataneen kanssa, kun Kali puolestaan kävi lähestymään kuurapartaa, jonka hiukset olivat osittain värjäytyneet punaisiksi lohikäärmeen verestä. Typerä nainen.
Haltia lähti viimein astelemaan Kalia kohden, pitäen miekkaansa yhä kevyesti toisessa kädessä. Jokainen askel sulatti lunta jalan alta ja nosti höyryä ilmaan, jättäen miehen jälkeen harmaita askelmia, kun maa kaivautui esiin valkean peitteen alta. Silmien verenhimoinen katse ei vieläkään käynyt laskemaan rastapäästä, mutta pisti ohimennen merkille toisen naisen käsistä siirtyneen viitan alle. Mikäli tuo todella pyrki antamaan edes jonkinlaisen vastuksen valkotukkaiselle hullulle, jäisi se enemmän kuin varmasti pelkäksi harhaluuloksi ja kuvitelmaksi.

Kun välimatkaa Kalin ja Delathosin välillä ei ollut enää kuin muutama hassu metri, kävi kuuraparta pysähtymään ja silmäämään naista uudemman kerran. Punaisena leiskuva katse oli harvinaisen häijy näky, puhumattakaan kasvoilla kiemurtelevat useat säröreunaiset palaset, joista valkea hohde kävi hetkittäin pyrkimään ulos voimakkaammin ja loistamaan kirkkaammin.

Juokse, moniulotteinen matala ääni totesi, pahaenteisen virneen noustessa miehen kasvoille, Juokse nyt kun vielä voit ja sinulla on jalat. Ehkä leikkaan ne kohta irti. Silvon palasiksi. Ja sinut myös, ääni jatkoi, Delathosin ottaessa pieni askel lähemmäs Kalia ja puristaessa miekkaa käteensä paremmin.
Piiloon on turha pyrkiä. Minä näen kallioiden läpi. Minä näen sinunkin lävitsesi sitä tahtoessani. Minä näen kaiken. Aivan kaiken. Minä näen mitä sinä aiot tehdä. Näen kuinka makaat sen jälkeen kuolleena maassa. Näen veren. Ja haistan sen myös, haltia selosti minkä suustaan kerkesi lyhyitä lauseen pätkiä. Sanoja, jotka oikeasti tulivat maagisen voiman hallitsemasta mielestä. Sanoja, joita Del ei olisi missään nimessä tahtonut sanoa Kalille, mutta hänen ei annettu valita tässä tilanteessa mitään mitä hän teki. Myöhemmin hän katuisi. Sitten kun kaikki oli päättynyt surkeasti ja oli ohi, eikä tilanteen eteen saattanut enää mitään tehdä.
Punasilmäinen kuuraparta lähti viimein astelemaan seppää kohden hitaasti, mutta varmasti, eikä haltialla ollut enää aikeena pysähtyä toista kertaa.
Juokse. Älä tee tästä turhan helppoa. Ole haaste. Kukaan ei koskaan ole haaste.


//Pikku Heca joka valloitti Jaakon sydämen. Jaakko tarttee pikkusen Hecaten ja nätin Perianin kävelemään kintereillään joka paikkaan, niin sitten se on iloinen. Ei tarvitse enää miettiä, että herättäisi huomiota, kun on Perian mukana. Mietippä sitä!
Aksulle herkkuja. Ja Jaakko. Minä kirjoitan vieressä tieteellistä romaaniani, jolla tahkoan lopulta melkoiset rahat. Sen jälkeen alan kehitellä sitä, miten pekonia voi kasvattaa kukkaruukussa, jotta sitä olisi aina käden ulottuvilla kun tarvitsee. Eiku mitä..//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

ViestiKirjoittaja Aksutar » 19 Joulu 2012, 21:29

Niskakarvathan siinä nousivat pystyyn, haltian tullessa lähemmäksi. Tuon kasvot eivät olleet kovin kaunista saatikka mukavaa katseltavaa, mikä ihme haltiaan oli mennyt?! Kali kuitenkin pysyi tapansa mukaan paikoillaan, eikä liikkunut minnekään, vaikka Delathos oli selvästikin uhka juuri nyt. Kalilla ei ollut tapana pötkiä pakoon kuin pahainen neito, hänhän piti paikkansa niin kauan, kunnes kannatti jonnekin väistää, jottei henki lähtenyt!
Delin viimein avatessa suunsa kävi Kali katsomaan haltiaa kuin hullua.. hullu tuo taisikin olla paraikaa. Tummahipiän sanat menivät korkealta ja kovaa ohi rastapäisen ymmärryksen, vaikka tuo kaiken kuuli. Vai tällainen puoli Delathoksella oli? Sinänsä mielenkiintoista, tosin tämän hullun tapaaminen tässä yhteydessä ei tuntunut kovin turvalliselta. Rastapäinen tuijottikin tuiskussa ja tuulessa uhkauksia latelevaa haltiaa, liikahtamatta niiltä sijoiltaan minnekään. Oliko rastapäinen jähmettynyt silkasta kauhusta vai seisoiko paikoillaan tyhmänrohkeana, se oli kysymysmerkki myös Kalille itselleen.

Mitä haastetta siinä on, jos juoksen? Mikä haaste se on iskeä pakenevaa selkään? Rastapäinen kävi yllättäen vastaamaan haltialle, samalla kun keräili sitä uhkarohkeuttaan. Lamirin mylvinnän myötä kävi naisen suupieli nykimään pienesti, haltian lähestyessä hitaan varmasti. Kali oli jännittynyt paikoilleen, käden levätessä miekankahvalla. Uhmaava katse pysyi Delathoksessa tuon lähestyessä.
Tai mitä jos jatkettaisiin vaan matkaa, ennen kuin seuraava lisko niskaan hyppää? Seppä ehdotti virnistäen. Sillä samalla sekunnilla kävi miekka nousemaan tupesta ja löi nopeasti haltian miekkaan, työntäen sen enemmän tai vähemmän sivuun. Tarkoitus oli harhauttaa haltiaa luulemaan, että nainen olisi niinkin typerä, että yrittäisi survaista miekan mieheen suorassa kamppailussa. Sen sijaan sillä hetkellä kun terät kalahtivat yhteen, kävi ruoska toisessa kädessä halkomaan ilmaa napsahduksen kera. Tummanahkainen pieniä teriä sisältävä ruoska iskeytyi vasten haltian kaulaa, käyden kiertymään sen ympärille. Kaikki mitä kaulan päällä saattoi olla kuten hiukset ja vaatteet jäivät ruoskan alle, joka kiristyi tiukalle tummemman kaulan ympärille.
Tai mitä jos sinä vain rauhoittuisit, ennen kuin satutat itsesi?! Kuivasti nainen kävi naurahtamaan omille sanoilleen, ihan kun hän voisi tätä hullua pahemmin satuttaa. Ruoska pysyi haltian kaulalla, joka kerta kun tuo edes yritti nostaa toista kättään irrottamaan ruoskaa, kiskaisi nainen nahkaisen aseen toisesta päästä, horjuttaakseen haltian tasapainoa. Omalla miekalla taas pidettiin Delathosin miekka sen verran kurissa, ettei tuo käynyt heti ensimmäisenä ruoskaa katkaisemaan, jos vaikka älyäisi yrittää.
Välimatka haltiaan pidettiin sopivana, jottei tuo pystynyt ihan heti miekkaansa naiseen survaisemaan, saatikka tarraamaan kiinni rastapäiseen.


// Kyllä, Hecate ja Perian seuraa sitten kiltisti kuin koirat konsanaan. Perian nauttii suuresti huomiosta, Perian kerää mielellään kaiken huomion itseensä, koska hän on niin kaunis!
Kyllä, sillä pysyy Aksu paikoillaan ja Crimson saa romaaninsa tehtyä ja rikastuu. Mitä? Pekonipensas? KYLLÄ! SELLAINEN TÄYTYY KEHITTÄÄ! //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Seuraava

Paluu Rinteet

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa

cron