Need a hand, buddy? || CrimSON


Kolmihuippuisella vuorella riittää rinteitä vaikka muille jakaa. Rinteiden jyrkkyys vaihtelee pystysuorasta seinämästä loivaan mäkeen, mutta mitä ylemmäksi kiivetään, sitä vaikeakulkuisemmaksi rinteet muuttuvat.

Valvoja: Crimson

Avatar

The Saviour
The Saviour

Viestit: 3832

Liittynyt: Su Syys 04, 2011 5:10

Paikkakunta: Kahvikuppi

Viesti Pe Joulu 21, 2012 12:39

Ehkä sinä juoksetkin takaperin, haltia ilmoitti virneensä levitessä entisestään kasvoillaan, päästäen demonimaisen naurun suustaan kun nainen ehdotti että he jatkaisivat vain matkaa. Eivät he jatkaisi. Tai ainakaan Kali ei jatkaisi. Eikä kyllä liiemmin tuon jättimäinen lemmikkikään, jahka rastapäisestä oltiin ensin päästy.
Miekan terä ei juuri ehtinyt nousta, mutta ehti siirtyä suojaamaan sepän suoman iskun. Pieniä jäähileitä roiskahti maagisen aseen terästä ympäriinsä terien kalahtaessa yhteen, miehen antaessa Kalin työntää rauhassa kultaisen terän syrjään. Ruoskan iskua punasilmäinen hullu ei silti osannut ennakoida, käydenkin hätkähtämään huomaamattomasti kun nahkainen piiska napsahti ilmassa ja kiertyi pienine terineen oman kaulan ympärille. Takin kaulus ja osa hiuksista painautui ikävästi vasten kaulaa, pienien terien käydessä myös paljaaksi jääneen ihon kohdalta porautumaan kevyesti lihaan. Ruoska kuristui vielä inhottavan tiukalle, saaden Delathosin päästämään pienen ähkäisyn suustaan, joskin se inhottava hymy säilyi siitä pienestä tuskasta huolimatta kuurapartaisen kasvoilla tuon käydessä jopa nauttimaan siitä pienestä kuristuksen tunteesta.

Vapaa vasen käsi lähti nousemaan kaksikon välille heitettyyn ruoskan naruun, jääden kuitenkin sijoilleen kun naru kaulalla tuntui hetkellisesti kiristyvän ja miehen tasapainoa yritettiin horjuttaa. Delathos nauroi makeasti jälleen, joskin nauru oli nyt kuristuksen takia käheämpi.
Sinähän häijyksi heittäydyit. Mutta kuinka kauan uskoit oikeasti tuon pidättelevän minua?, valkeatukkainen tiedusteli ja nappasi nopeasti ruoskan narusta kiinni, välittämättä Kalin mahdollisesta kiskaisusta saati sitten narussa olevista teristä, jotka pistelivät kämmentä vasten. Tuon tehtyään suippokorva lähti vuorostaan kiskomaan rastapäätä itsensä luokse narusta, toivoen ettei nainen keksisi päästää rakkaasta kädenjatkostaan irti. Naisen kädessä pitämän miekan terä pyrittiin myös pitämään kaukana, ettei Kali vahingossakaan saisi sillä vahinkoa Deliin.
Punainen hohde tuntui loistavan yhä vain tummempana ja verenhimoisempana haltian silmissä. Myös säröjen läpi paistava valo tuntui väreilevän kirkkaampana kuin olisi ollut edes tarve, ja se poltti myös itsehillintänsä menettänyttä pohjoisenherraa kummasti, jonka näki välillä kulmaansa nykäisevillä kasvoilla. Erityisesti tuo polttelu kohdistui oikeaan käteen, ja sen myös näki, kun valkea valo suorastaan tulvi jokaisesta mahdollisesta vaatteen raosta ja säröstä ulos, käyden jopa polttamaan ihoa halkeilujen läheltä. Ei silti, että se Deliä olisi millään erityisen suurella tavalla haitannut sillä hetkellä.
Tai mitä jos vain tulisit tänne. Lupaan olla hellä, pakkasherra totesi hymyillessään niin pirullisesti, ettei sille pirullisuudelle tuntunut olevan mitään rajaa.


//Perianille muodostuu tärkeä osa Jaakon elämässä, kun se pistetään aina harhauttamaan paparazzit kun Jaakko lähtee käymään ulkona. Lucaviakaan ei silloin enää tarvittaisi! paitsi silloin kun Jaakko ei tykkää että sen perässä juostaan.
Pekonipensas on tulevaisuutta! Varsin mainiota sellaista. Mutta ei kerpele, huomennahan on maailmanloppu. Enhän minä millään saa kirjoitettua romaania, saati sitten keksiä pekonipensaan siemeniä, kun koko maailma kosahtaa. Mayat minkä teitte.//
MY NAME IS CRIMSON, FAMED SOLDIER OF NIGHTMARES, AND I AM HERE FOR DINNER
---
IRIADOR MIR VALDOREN - DELATHOS N'DRAYER - JACKALOPE - ARETH CÚTHALION - ATREVAUX ARGENTEUS - SHYVANA - NOEL ARTANIA - LORYTHAS - WYRIUS - NESSAYA ANERITTE - QIRA A'DARUIL - OMANIRON
---

Elä pelkää ottaa yhteyttä yksärillä, jos peli kiinnostaa missään muodossa o7
Avatar

Monarkki

Viestit: 13886

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Pe Joulu 21, 2012 1:56

Rastapäinen jätti suosiolla vastaamatta haltian ilmoitukseen takaperin juoksemisesta. Typerä ajatus, joskin mistä Kali osasi sanoa, mitä haltia piti hauskana ja mitä ei. Ehkä siis oli parempi jättää kommentoimatta asiaa, viimeinen asia, mitä Kali tällä hetkellä halusi tehdä, oli suututtaa Delathosia yhtään enempää. Mies tosin ei vaikuttanut olevan oma itsensä kuten jo todettu joten tuskin sillä oli mitään merkitystä, suuttuiko tuo entisestään vai pysyikö samalla hullulla tasolla, millä jo kovasti seilasi.
Mistä sinä tiedät, vaikka minulla olisikin jotain erikoiskykyjä? Seppä kävi naurahtamaan haltian kysymykseen, käyden itse tiukentamaan otettaan ruoskasta, samalla kun Del otti kiinni siitä. Tietenkään Kali ei hellittäisi otettaan aseestaan, ennemmin hän syöksyi vaikka halaamaan haltiaa, kuin luovuttaisi toisen aseistaan haltialle. Sen aseen, jota osasi paremmin käsitellä. Ei, Kali ei päästäisi irti ruoskasta, vaikka se meinaisi haltian lähelle joutumista. Viimeinen asia mitä seppä halusi, oli antaa Delin huitoa häntä itseään omalla ruoskallaan! Kali pisti kuitenkin kiitettävästi vastaan, vaikkei hänestä ollut mittelemään voimiaan lihaksikasta miestä vastaan, pystyi Kali sentään nojaamaan taemmas ja kiskomaan ruoskaa sitä mukaan, mitä haltia koetti sitä vetää.

Pikku hiljaa alkoivat kuitenkin naisen voimat ehtyä tällaisessa voimienmittelössä. Kyllähän tuolta kestävyyttä löytyi, muttei voimaa pidemmässä kamppailussa.
Ah, kulta, minä en tee mitään hellästi Kalin virne kävi vetämään vertoja haltian pirulliselle hymylle, naisen käydessä nykäisemään voimakkaammin ruoskasta Mitä jos sinä tulisit tänne ja minä näyttäisin, kuinka helläksi saan takalistosi, kun potkaisen sinut alas rinteeltä?!


// Sitten Jaakko ei voi enää elää ilman Periania. Perianista tulee Jaakon vakioasuste, kyllä.
TULEVAISUUDEN PEKONIPENSAS. Vielä ei näy maailmanloppua, kirjoita vain ja jatka keksimistä. Katsotaan, mitä vuorokausi tuo tullessaan //
Avatar

The Saviour
The Saviour

Viestit: 3832

Liittynyt: Su Syys 04, 2011 5:10

Paikkakunta: Kahvikuppi

Viesti To Tammi 03, 2013 9:17

Hintelää naista oli helppo vetää kohden, kun rastapää ei ruoskastaan suostunut ilmeisesti irrottamaan, vaan roikkui nahkaisen narun päässä pistämässä vastaan Delathosille. Valkotukkainen piru ei edes vetänyt kätensä ympärille kierrettyä ruoskanarua itseään kohden niin lujaa kuin olisi oikeasti saattanut, vaan laiskasti ja hitaasti veti Kalia itseään kohden. Välillä jopa löysäten kiusoitellen otettaan niin, että hanakasti vastaan laittava seppä saattoi päästä kiskomaan hetkellisesti itseään taaksepäin joutuen kuitenkin hyvin pian tuon jälkeen taas aina vain lähemmäs kilahtanutta haltiaa.
Kalin toteama ja virnistys saivat punasilmäisen naurahtamaan räkäisesti. Toteamaa seurannut kiskaisu sai miehen vain jännittämään toista kättään, jolloin terävä nykäisy ei saanut edes horjahdusta aikaiseksi Delissä, saaden tilanteen vaikuttamaan siltä kuin mies olisi kirjaimellisesti jäätynyt hankeen kiinni vaikka lumi jalkojen ympärillä jatkoikin sulamistaan magian luoman kuumuuden takia.
Saat luvan yrittää, kuuraparta hymisi sanat suustaan, kiskaisten nyt vuorostaan itse ruoskaa puoleensa ja heilautti Kalin näin aivan eteensä.

Käsi laski otteensa irti piiskasta, napaten vuorostaan rastapäisen leuasta kiinni Kalin onneksi ei niin lujaa, että ote olisi puristanut kovan leukaluun tohjoksi, vaan yllättävänkin hellästä, valmiina korjaamaan otetta heti tiukemmaksi jos toinen pyrki rimpuilemaan irti. Ote saattoi pienesti myös poltella naisen nahkaa, puhumattakaan oikeassa kädessä räiskyvästä kultaisesta miekasta, joka tuntui pyrkivän miehen kädestä tiehensä jostain syystä keinolla millä hyvänsä. Turhaan, sillä maagisen aseen aggressiiviseksi luokitellusta käyttäytymisestä huolimatta Del puristi sen kädensijaa harvinaisen tiukasti, vaikka koko miekan jäätävä käyttäytyminen vihloi ilkeästi vuoroin polttelevaa kämmentä.
Kasvot laskeutuivat lähes kiinni Kalin omiin ja punaisen silmät kävivät etsimään naisen kasvoilta mahdollisia pelon merkkejä, katseen jäädessä välillä tuijottamaan hyytävästä rastapäätä silmästä silmään.
Mikä saa sinut uskomaan että selviäisit elossa jatkamaan matkaasi, hm?, Del kysyi harvinaisen suoraan, tiukentaen otteensa toisen leuasta epämukavammaksi, Minä tapan sinut ja sinä huudat kuin teuraaksi joutava eläin samalla kun---, haltia ehti jatkaa, kun Caradhras viimein sinkautti itsensä irti pienen jäisen räjähdyksen myötä miehen kädestä, hautautuen puoliksi lumeen maahan tipahtaessa. Miekan tipahtaminen oli kuitenkin pienin Delathosin huolista sillä hetkellä, kun polttelu oikeassa kädessä vain lisääntyi entisestään ja siitä kirjaimellisesti alkoi tipahdella säröjen ympäröimiltä alueilta pieniä palasia, jotka tipahtamisen myötä haihtuivat ilmaan.

Haltia naurahti nyt hermostuneesti katsahtaessaan paremmin kättään, joka sen kuin tuntui pala palalta haihtuvan ilmaan. Toinen käsi laski otteensa Kalista, samalla kun Delin koko huomio tuntui kiinnittyvän nyt kokonaan vain toiseen käteensä.
Mitä halvattua.., mies toisteli muutamaan otteeseen haltiakielellä, kun vasemmalla kädellä tartuttiin toiseen käsivarteen. Kosketus hajoavaan käteen poltti, saaden palaneen lihan hajun leijailemaan ilmassa tarkkanenäisimmän sieraimiin joihin Delathos itse ei lukeutunut, vaan piti tiukasti kiinni käsivarrestaan, joka alkoi lopulta kuumuudestaan kuin kiehua ja näytti kuin se olisi kuplinut ja valunut jotain tummaa nestettä.
Delathoksen oli pakko nostaa toistaiseksi ehjä kätensä irti hajoavasta, pelkän kosketuksen jo muodostuessa niin sietämättömäksi ettei magian valtaama mielikään siitä liiemmin pitänyt. Vaikkei pakkasherra sitä itse tiedostanut, näkyi jonkin asteen hätäännys ja hermostuneisuus miehestä harvinaisen selvästi ulospäin, vaikkei Del tavallisesti osoittanut ikinä minkäänlaisia merkkejä mahdollisesta pelosta. Askelia otettiin taemmas Kalista, kun toinen käsi yritti epätoivoisesti poimia oikeasta kädestä hajoavia palasia niiden tipahtaessa kiinni. Kuitenkaan tuloksetta. Mies lähes kirjaimellisesti murisi, välillä ähkäisten epäonnistuessaan napata kädestään tippuvia palasia. Hammasta purtiin vielä se hetki, kunnes käsi alkoi viimein loistaa käsittämättömän kirkasta valoa, räjähtäen lopulta olkapäätä myöten valkoparran karjaistessa ohessa niin lujaa, että äänensä kantautui varmaan jokaiseen vuoren kolkkaan sillä hetkellä.

Haltialla ei ollut enää toista kättään. Eikä liiemmin toista korvaansa. Vain vuotava ja laajalle alueelle ulottuva haava, joka vielä lievän magian vaikutuksen alaisena kävi itsestään palamaan rumasti lähes umpeen, muttei niin umpeen että se olisi saanut verenvuodon tyrehtymään kunnolla.
Mies makasi maassa, oikea kylkensä ja pään puolikkaansa punaiseksi värjäytyvässä hangessa. Iho alkoi muuttua jälleen normaaliksi, jättäen lopulta hiljalleen omaksi itsekseen palautuvaan haltiaan merkiksi magian vierailusta enää punaisina hohkaavat silmät, jotka nekin alkoivat ottaa hiljalleen oman värinsä takaisin.
Del oli elämänsä ensimmäistä kertaa shokissa, vaikkei sitä tiedostanut, saati sitten käynyt itselleen myöntämään missään määrin. Hän kykeni vain tuijottamaan eteensä. Tuntemaan sen jumalattoman kivun ja polttelun, jota oikea yläkropan puolisko sillä hetkellä tunsi.


//Jaakko tarvitsee juuri Perianin kaltaisia nättejä otuksia ympärilleen, ettei tuntisi itseään niin vanhaksi ja rujoksi olennoksi. Ehkä Jaakolla sitten tärppäisi naismarkkinoillakin, kun sillä on Perian palvelijana ja liehittelemässä kaikki puolestaan. Sitten syntyisi pikku Jaakkoja. Siellä hovissa sitten pomppisivat kilpaa käytävillä Aran ja Jaakko voi sitten facepalmailla niille yhdessä.
Maailmanloppu ei sittenkään koittanut. Höh. Avaruuden pekonipensassiemenet jäivät nyt saamati sitten, ehkä tänä vuonna uudestaan. Pitää kokeilla peittää pekonipala mullalla ja pistää se varmaan talteen ettei kukaan käy kuopimassa sitä. Joku aamu sieltä versoaa sitten sellainen pikkuinen pekonipensaan alku takuu varmasti!//
MY NAME IS CRIMSON, FAMED SOLDIER OF NIGHTMARES, AND I AM HERE FOR DINNER
---
IRIADOR MIR VALDOREN - DELATHOS N'DRAYER - JACKALOPE - ARETH CÚTHALION - ATREVAUX ARGENTEUS - SHYVANA - NOEL ARTANIA - LORYTHAS - WYRIUS - NESSAYA ANERITTE - QIRA A'DARUIL - OMANIRON
---

Elä pelkää ottaa yhteyttä yksärillä, jos peli kiinnostaa missään muodossa o7
Avatar

Monarkki

Viestit: 13886

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Su Tammi 06, 2013 11:35

Ehkä Kalin olisi pitänyt ruveta koomikoksi. Ainakin tätä haltiaa naisen sanat tuntuivat huvittavan ja suuresti, tummahipiäisen lähtiessä nauramaan rastapään uhoamiselle. No, olihan se kyllä toisaalta aika huvittavaa, eihän rastapäisellä ollut mitään mahdollisuuksia haltiaa vastaan. tuo jos lähelle pääsisi, olisi naiselta alta aikayksikön nirri pois.
Valitettavasti lähelle kuitenkin jouduttiin. Delathos oli selvästi vain leikitellyt ruoskan toisessa päässä, eipä mies kyllä ollut liikahtanut pahemmin senttiäkään, vaikka rastapää kuinka oli kiskonut. Hyödytöntä suorastaan, mutta Kalin mielestä fiksumpaa, kuin pakoon juokseminen. Yllättäen haltia kävi kuitenkin nykäisemään ruoskaa niin, ettei Kali voinut kuin kompuroida lähemmäs liiankin lähelle kerta tuo ei yhäkään halunnut päästää irti ruoskastaan. Nainen älähtikin, suoristaen itsensä äkkiä pystyyn, mutta heti kun oli saanut kasvonsa kohotettua, kävi Delathos tarttumaan kiinni kapeasta leuasta. Mitä uhmakkain katse suotiin haltialle, mutta irti otteesta ei yritetty. Niin kauan kuin Del vain kiinni piti eikä yrittänyt tehdä naisesta miekallaan varrasta, oli kaikki suhteellisen hyvin. Ote leuasta oli joka tapauksessa pitävä, vaikkakin hellä. Kali tiesi, ettei siitä irti pääsisi ilman, että satuttaisi itseään pahemmin. Tai satuttaisi Delathosia pahemmin. Kali ei kuitenkaan halunnut haltiaa satuttaa ellei se ollut ainoa ratkaisu kerta Del ei selvästikään ollut itsensä. Ote leuasta ei kuitenkaan tuntunut hyvältä, vaan kuumalta. Aivan kuin olisi liian lähelle ahjoa jälleen kumartunut. Tuo polte saikin naisen vaikeroimaan ja henkäilemään pienesti, samalla kun miekkaa pidellyt käsi päästi irti teräaseesta ja nousi pitämään kiinni haltian ranteesta, kädestä, jolla Del piti kiinni rastapäisen leuasta.

Hetkeksi epämukavasta tunteesta sulkeutunut katse kohosi lähemmäs nojautuvaan haltiaan, muuttuen jälleen närkästyneen uhmakkaaksi. Delathosin mikäli tuota nyt pystyi kutsumaan Deliksi, mies oli kuin toinen persoona kysymykseen ei käyty vastaamaan mitään, mutta haltian tiukentaessa otetta karkasi kapeilta huulilta pieni parkaisu. Jälleen kerran sulkeutuneet silmät ehättivät vain nousta katsomaan hullua silmästä silmään, kun yllättäen tummahipiän lause jäi kesken, maagisen aseen lentäessä nyt irti haltian otteesta. Mitä tapahtui? Kalilla ei ollut hajuakaan, eikä kyllä näyttänyt haltiallakaan sen paremmin olevan.
Sillä samalla sekunnilla, kun Delathos päästi irti Kalista, kävi nainen irrottamaan otteensa haltian ranteesta ja kompuroi taemmas, kirjaimellisesti mätkähtäen lumeen. Siinä samalla irtosi myös se ote ruoskasta ja nyt nainen oli täysin aseeton.
Äkkiä Kali kömpi ylös lumesta ja jäi sivummalta seuraamaan seuraavaa näytöstä. Äsken niin uhmakkaita kasvoja alkoi nyt koristaa silkka hämmästyksen sävyttämä järkytys, Delathosin selvästi ollessa myös itsekin peloissaan tai vähintäänkin hämmentynyt. Kamalinta oli se, ettei Kali tiennyt mitä tapahtui saatikka mitä hän olisi voinut tehdä. Pieni paniikkikin hiipi alitajuntaan kun palavan lihan käry leijaili hajuaistin tietoisuuteen.
Haltian käden alkaessa loistamaan kirkkaasti, täytyi Kalin katsoa muualle. Kirkas valo oli jo liikaa näköelimille, mutta vaikka ei enää katsonutkaan, saattoi rastapäinen kuulla tuon vertahyytävän karjahduksen, jonka haltia päästi suustaan.

Seurasi hiljaisuus. Kali vilkaisi nopeasti ympärilleen ja näki maassa makaavan haltian ja sen punaisen hangen. Hetkeäkään empimättä syöksähti Kali tummahipiän luo, langeten polvilleen tuon viereen. Näky ei todellakaan ollut kaunis, haltialta ei enää saattanut löytää toista kättä ja näemmä kasvotkin tai pää yleensä oli ottanut osumaa tuosta mystisestä magianpurkauksesta.
Del? Kali kävi nyt jälleen toistamaan haltian nimeä tai sen lyhennettä oikeastaan samalla kun laski toisen kätensä varovasti miehen käsivarrelle, joka vielä tallella oli. Kali oli valmis pinkaisemaan karkuun mikäli tuo päättäisi hyökätä tosin sekin pakoon pinkominen olisi varmaan enemmänkin lumessa kompurointia mutta juuri nyt Delathos ei vaikuttanut kovin.. uhkaavalta. Haavoittunut tuo oli selvästi ja Kali halusi mahdollisimman pian päästä auttamaan tummahipiää siinä määrin, missä saattoi.. mutta mikäli tuo olisi yhä aggressiivinen, ei rastapää pääsisi edes lähellekään auttaakseen sitä paitsi näin lumisilla vuorilla, keskellä ei mitään, oli vähän hankalampi alkaa harjoittamaan ensiapua, varsinkin, kun siihen ei oltu varauduttu. Ei ainakaan näin suuressa mittakaavassa.
Lamir uskaltautui vihdoista viimein lähemmäksi, mutta pysytteli yhä kunnioittavan matkan päässä kaksikosta..

// Perian ja Jaakko voi tehdä yhdessä pikku Jaakkoj- eikun.
Pikku kilejä hyppelemässä hovissa. Voi sitä kopsetta ja kolinaa! Mutta NOOOO! MINUN PEKONIPUUNSIEMENET D: Miten minä nyt voin elää?! Pekonin pala vaan multiin, katotaan onnistuuko! Näin teemme tiedettä //
Avatar

The Saviour
The Saviour

Viestit: 3832

Liittynyt: Su Syys 04, 2011 5:10

Paikkakunta: Kahvikuppi

Viesti Ma Tammi 07, 2013 12:59

Delathos, Dagnir


Delathos ei tiennyt poltteliko magia hänen yläruumistaan vai kylmettikö hanki paljasta ihoa revenneen käden kohdalta. Sen mies tiesi, ettei olonsa kuitenkaan ollut niin hyvä kuin se olisi saattanut olla, tai punainen hanki silmien juuressa näyttänyt parhaimmalta katsottavalta juuri tähän hätään. Koskaan varsinaisesti pelkoa tuntemattoman oli vaikeaa myöntää itselleen olevansa kerrankin niin pahassa jamassa, että oikeasti tarvitsi jonkun toisen apua. Ilman toista kättään ja tuota punaista elämäneliksiiriä yhä vuotavana ei kuurapartakaan saattanut kauaa pärjätä yksin eikä tuon onneksi tarvinnutkaan..
Tuttu rastapäinen seppä kävi polvistumaan miehen vierelle, saaden pelkällä nimen tokaisulla Delin kääntämään katseensa tuohon. Pakkasherra ei tiennyt mitä hän oli hetki sitten tehnyt joskin arvasi, että sillä huonommalla puoliskollaan oli ollut näppinsä pelissä mutta oli silti onnellinen, että Kali oli vielä yhtenä kappaleena. Tai ainakin näytti olevan. Jos hän tästä olisi selvinnyt vähemmällä pahalla ja sen jälkeen löytänyt sepän seivästettynä, ei Delathos olisi saattanut antaa sitä itselleen anteeksi, sillä Kali laskeutui niihin harvoihin joista Del kykeni välittämään enemmän syystä jos toisestakin.

Kaikesta siitä tuskasta huolimatta haltia lähti ähisten nostamaan itseään vasemmalla kädellään ylös maasta. Koko yritys tosin päättyi surkeasti, sillä Del ei osannut hahmottaa vielä täysin oikean kätensä puuttumista, käydenkin yrittämään sille nojaamista ja täten mätkähti turvalleen lumihankeen, parahtaen. Miehen olo tuntui niin onnettomalta, että se sai kuuraparran naurahtamaan muutaman kerran silkasta avuttomuudestaan.
Pieni paniikista ja kylmyydestä kielivä tärinä alkoi vaivata kehoa kivun lisäksi. Jokainen liike tuntui pahalta, mistä syystä Delathos tyytyikin makaamaan hetken vain paikoillaan, käyden yrittämään uudestaan pystyyn nousemista. Mies päätyi kääntymään vatsaltaan puoliksi vasemmalle kyljelleen ja jäi nojaamaan vielä olemassa olevaan käteensä, kasvoillaan ilme joka selvästi kieli tuskasta.
Mitäpä jos.. jatkettaisiin vain matkaa.., Del tuumasi selvästi tavallista hiljaisemmalla äänellä.


Joku muukin oli pistänyt merkille vuorilla liikkuvan kaksikon vai olisiko pitänyt sanoa kolmikon. Siinä missä aikaisempi pieni käärme oli tarkkaillut tovin matkalaisia, oli tuota järjettömästi isompi lisko puolestaan vahdannut pienempänsä touhuja ylempänä vuoren rinteellä. Toinen tumma käärme oli lopulta päätynyt todistamaan nuorempansa kuoleman ja oudon kaksikon pienen epämääräisen kamppailun, joka oli päättynyt kovin odottamattomasti ja sen enempää ei oltu tarvittu herättämään Dagnirin mielenkiintoa tälläkään kertaa.
Dagnir olikin käynyt lähestymään vuoren ylempää rinnettä pitkin alemmas matkalaisia kohden, joskin massiivisen matelijan oli vaikea yrittää piilottaa itseään tai edes pysyä sankan lumisateen seassakaan pitkään piilossa. Se kykeni naamioitumaan paljaaseen kallioon, mutta piiloutuminen olisi vaatinut sen, ettei uros olisi sijoiltaan minnekään liikkunut. Koska Dagnir itse ei laskenut itseään uhkaksi, eikä osannut ajatella että kaiken alhaalla tapahtuneen jälkeen sitä katsottaisiin kuin ahnasta petoa, joka oli tullut mässäilemään raadolla ja mahdollisesti tekemään lopullisesti selvää noista matkalaisista hänen saaliilleen tunkeutumisesta, se jatkoi varomatonta lähestymistään alemmas.

Koska Dagnirin näkö ei ollut parhaimmillaan valossa, saati sitten ylipäätään täysin valkeassa maastossa, astui se lopulta harhaan kallion reunalta kohden tyhjää ja joutui lehahtamaan lopulta lentoon, josta se pienen kaaren myötä laskeutui lumisateen taakse vuoripolulle ja puoliksi alemmalle rinteelle. Se kun ei valtavaa kokoansa mahtunut sijoittamaan lohikäärmeen silmin katsottuna erityisen kapealle polulle..
Dagnirin laskeutumisen saattoi erottaa tärähdyksenä maassa, eivätkä sen lähestyvät askeleet jääneet myöskään niin hiljaisiksi kuin se olisi ehkä toivonut niiden olevan. Valtava musta hahmo oli myös erotettavissa tuiskun läpi ja mitä lähemmäs se tuli, sitä paremmin käärmeen ääriviivat piirtyivät katsojan silmiin.


//Voi Perian mihin ryhdyitkään. Mutta Jaakkojahan ei voi koskaan olla tarpeeksi! Jonka jo todistimmekin Jaakkofarmi.giffin ilmentymällä.
Ja takuulla onnistuu! Pakko onnistua. PISTETÄÄN SE ONNISTUMAAN! Elä kuitenkaan päästä muo kastelemaan sitä multaa, sillä olen maailman poropeukaloin viherpeukalo. Koitinpa kuinka hoivaa kaikkea kasvavaa, ajan kanssa ne vaan korruptoituu menemään ja kuolee >: Nyt mä ymmärrän miksen taho lapsia//
MY NAME IS CRIMSON, FAMED SOLDIER OF NIGHTMARES, AND I AM HERE FOR DINNER
---
IRIADOR MIR VALDOREN - DELATHOS N'DRAYER - JACKALOPE - ARETH CÚTHALION - ATREVAUX ARGENTEUS - SHYVANA - NOEL ARTANIA - LORYTHAS - WYRIUS - NESSAYA ANERITTE - QIRA A'DARUIL - OMANIRON
---

Elä pelkää ottaa yhteyttä yksärillä, jos peli kiinnostaa missään muodossa o7
Avatar

Monarkki

Viestit: 13886

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ma Tammi 07, 2013 1:51

Haltia kykeni vilkaisemaan naisen puoleen. tuo ei ainakaan näyttänyt olevan kovinkaan hyökkäävällä päällä, onneksi. Kali ei olisi enää tiennyt mitä olisi tehnyt haltian kanssa, mikäli tuo olisi jatkanut hulluna huitomista. Eipä Kali kyllä tiennyt mitä nytkään tekisi. Vielä jonkinlaisessa shokissa oleva nainen ei kyennyt ajattelemaan rationaalisesti, mitä nyt kannattaisi tehdä jotta Del saataisiin turvaan ja hoidettua. Tuohan kuolisi jos liikaa vuotaisi! Ja Del ei saanut kuolla, ei, jos Kali oli läsnä!
Del kaikesta huolimatta koetti nostaa itsensä ylös. Kali perääntyi pienesti, seuraten tätä yritystä sivummalta, puuttumatta asiaan mitenkään. Ehkä oli parempi pysyä vielä varmuuden vuoksi kauempana. Samalla nainen ehti hieman rauhoitella itseään ja tasata ajatuksiaan äskeisen jäljiltä. Delathosin yritys jäi kuin jäikin vain yritykseksi. Ei haltia ylös päässyt ja mätkähtikin takaisin hankeen parahtaen. Teki kipeää katsoa vierestä toisen tuskaa, varsinkin kun kyseessä oli tavalla tai toisella läheisempi henkilö. Kali kuitenkin vain katsoi vierestä, ei hän oikeastaan tiennyt mitä nyt tehdä. Hänellä oli aina mukanaan parantajaystävänsä, jos yleensä lähti jonnekin, mutta tällä kertaa Samhaina oli jäänyt tielle tietämättömille. Eipä seppä ollut nähnyt peikkoystäväänsä pariin viikkoon.. vai oliko siitä jo kuukausi? Ironista sinänsä, ettei Samhaina mukana ollut, nyt kun tuota tarvittaisiin kaikista eniten!
Juu mikä ettei, vaikutat siltä, että kykenet jatkamaan. Ei kun menoksi! Kali pääsi lopulta tokaisemaan Delin tuumaukseen tutun sarkastisella tavallaan, hiljentyen sitten kuitenkin. Ehkei tämä ollut kaikista paras hetki alkaa heittelemään kuivahkoja kommenttejaan.

Kali kävi lähemmäksi Deliä ja auttoi tuon istumaan, varoen koskemasta haavoittuneeseen puoleen miehestä. Nyt kun paremmin pääsi katsomaan, niin ei Del kovin.. kauniilta näyttänyt.
Lienee turha kysyä sattuuko Kali jatkoi, vältellen katsekontaktia haltian kanssa Kylään on lyhyt matka jos ehättäisimme sinne ennen kuin vuodat kuiviin, niin ehkä kyläläiset---
Pidemmälle Kali ei ääneen miettimisessään ehättänyt, kun tuntui tärähdys maassa. Kali vilkaisi nopeasti Lamiriin, joka paikoillaan oli pysynyt nätisti. Tuosta karvaisesta jätistä se ei ollut kuulunut, kaiken lisäksi Lamir lähti jälleen perääntymään. Raskaat askeleet tuntuivat ja kuuluivat. Ne lähestyivät. Toinen lohikäärmekö? Mikä muukaan otus se saattaisi olla täällä?! Tuiskun seasta erottuikin suuri, tumma hahmo, joka lähestyi. Varmasti lohikäärme, huomattavasti isompi mitä edellinen. Pitikin sattua, kaksi lohikäärmettä polulla, jolla noita ei yleensä näkynyt?!
Kali kävi kiroamaan ja kömpi ylös maasta, napaten äkkiä jälleen omat aseensa käsiinsä. Naurettavan pienen miekan terä kohotettiin lähestyvää kolossia kohtaan, varoitukseksi. Varoitukseksi, joka tuskin tehosi. Mitä mahdollisuuksia tällä kolmikolla oli muka tuota jättiä vastaan? Edes Lamir ei näyttänyt olevan innokas hyökkäämään, toisin kuin pienemmän liskon suhteen!


// Perian tietää tasan tarkkaan mihin ryhtyy, sillä Perian haluaa vain miellyttää. Mikäli se vaatii rektuumin uhraamista niin Perian on valmieikun.
Jaakkofarmi <3 Sellaisen tahdon. Sellaisen perustan. Pitää vain kasvattaa pari Jaakkoa. PISTETÄÄN ONNISTUMAAN PERHANA! Tosin kumpikaan meistä ei ole viherpeukalo. Mä tapan jopa kaktuksen kuivuuteen >: Tämä projekti on tuomittu epäonnistumaan //
Avatar

The Saviour
The Saviour

Viestit: 3832

Liittynyt: Su Syys 04, 2011 5:10

Paikkakunta: Kahvikuppi

Viesti Ma Tammi 07, 2013 3:10

Del tyytyi hymähtämään surkuhupaisasti Kalin kommenttiin. Voi kun hän olisikin ollut valmis jatkamaan matkaa, eikä kykkimään hangessa avuttomampana kuin oli ikinä aikaisemmin ollut.
Täysin tapojensa vastaisesti, haltia ei pistänyt lainkaan vastaan rastapään tarjotessa apuaan, vaan nousi kiltisti tuon avun myötä ylös istumaan. Ainoata kättä siirrettiin taemmas jotta siihen voitaisiin nojata, sillä painoaan Delathos ei sentään tahtonut Kalin käsivarsille laskea. Joku arvokkuus hänenkin oli säilytettävä, vaikka mieli huusi toista ja itseinho ja turhautuminen itseensä olivatkin sillä hetkellä harvinaisen suuret.
Kuuraparta ei onnekseen nähnyt itseään sillä hetkellä, sillä näky olisi varmasti kuvottanut yhtä jos toistakin. Sen lisäksi että ruma avohaava komeili revenneen takin kyljestä, oli magian aiheuttaman voimakkaan purkauksen myötä, myös toinen pään kylki oli vereslihalla ja hiukset tuon repeämän kohdalta kadonneet täysin. Muuhun Delin muhkeaan kuontaloon katsoen kalju läiskä näytti harvinaisen erikoiselta tuon päässä mutta milloinpa pakkasherra oli ulkonäöstään ennenkään varsinaisesti välittänyt. Muutama arpi lisää ja kaikki olisivat hänestä vain entistäkin kiinnostuneempia!

Kysy mieluummin kuinka paljon.., Del mutisi, eikä edes yrittänyt hakea sepän kanssa katsekontaktia, vaan tyytyi yhä tuijottamaan eteensä tai vaihtoehtoisesti pitämään silmiään kiinni. Silmät kiinni kaikki tuntui niin epätodelliselta, kuin pelkältä unelta. Ehkä tämä kaikki olikin unta! Mitään ei oikeasti ollut sattunutkaan ja kohta hän heräisi tyytyväisenä jonkun yhdenyönkumppaninsa vierestä ja..
Pienen ajatusleikin keskeytti tärähtely maassa, joka kiinnitti rastapäänkin huomion. Nainen nappasikin aseensa käteen ja uhmakkaasti nosti sen terän kohden.. sitä mikä ikinä lumipyryn seasta olikaan heitä kohden tulossa. Ei Delathos jaksanut olla kiinnostunut mistään ympärillään tapahtuvasta nyt, kun ajatukset alkoivat hiljalleen sumeta eikä mies enää silmiäänkään jaksanut pitää pitempiä hetkiä auki.

Dagnir ei juuri Kalin uhkailua nähnyt, mutta erotti liikkeen näköpiirissään. Käärme pysähtyikin paikoilleen, joka saattoi näyttää siltä kuin pieni nainen mitättömän teräaseensa kanssa olisi saanutkin lohikäärmeen toisiin aatoksiin. Tosiasiassa, Dagnirin itsensä piti hetken miettiä tilannetta pidemmälle, jolloin se myös käsitti läsnäolonsa olevan epätoivottua syystä jos toisestakin. Kukapa siitä riemastuisi, kun lohikäärme laskeutuisi lähes nokan alle varsinkin, kun kyseessä ei ollut mikään pieni tultasyöksevä siipiniekka.
Käärme päästi kurkustaan jokseenkin hymisevän äänen, jonka saattoi tulkita matalaksi hekotteluksi. Peto laski päätänsä alemmas, vaikuttaen jo siltä kuin hyökkäisi suoraa vain vihreätukkaisen naisen päälle, mutta muutaman kerran siipiään lyöden se loikkasikin vain nätissä kaaressa palaneen lohikäärmeen ruhon luo. Valmiiksi katetulle pöydälle oli aina vaarallista jäädä nokkimaan näissä olosuhteissa, joskin Dagnir piti jo kokonsa puolesta pienemmät haastajat kaukana itsestään. Silti, käärme itse ei tahtonut joutua lounaspöydälle ateriaksi, jonka takia se tyytyi repimään säälimättömästi tuoreesta ruhosta itselleen vain pienen palasen irti ja hotkaisi sen siihen malliin kuin ei olisi ruokaa koskaan aikaisemmin nähnytkään.

Tuolla asenteella, Dagnirin ääni leijui ilmasta vielä sen lipoessa verisiä suupieliään lyhyen ateriointinsa jäljiltä, Sinä et kerää itsellesi täällä muuta kuin ongelmia, peto jatkoi lähtiessään kääntymään ympäri, kohden veren hajua joka maasta leijaili sen sieraimiin. Kääntymisensä sinänsä näytti huvittavalta, sillä valtavan pedon täytyi kiivetä osittain ylärinteelle, johon se jäi hetkeksi miettimään kuinka mahtuisi järkevästi kapealle vuoripolulle.
Lopulta Dagnir tuli kuitenkin siihen tulokseen, että tila taisi olla turhan ahdas sille, kummallisen näköiselle kellertävälle olennolle ja kahdelle kaksijalkaiselle, ellei hän välttämättä tahtonut pyyhkäistä jotain alas tai vaihtoehtoisesti tallata päälle. Niinpä se päätti ottaa resuisen näköisen humanoidimuotonsa, jota ei olisi välttämättä pystynyt kutsumaan inhimillisimmäksi mahdolliseksi, mutta oli se kuitenkin pienempi kuin kymmenenmetriä korkea käärmeenkuvatus.
Uros ei pyrkinyt lähemmäs, mutta osoitti hetken Kalin kädessä pitämää miekkaa jonka se juuri ja juuri pystyi erottamaan vastassaan.
Josko laskisit teräsi alas?, käärme lähti sovittelemaan. Sikäli mikäli vihertukka olisi yrittänyt aggressiivisesti käydä rynnimään häntä vastaan, ei Dagnir ollut valmis kuin suojaamaan kasvojaan. Tavallinen miekka kun ei kovaan suomupeitteeseen pahemmin purenut, eikä käärmeellä liioin ollut mitään menetettävää vaatteittensa kannalta..


//Se on hyvä. Ehkä Perian kerää tällä tietoisuudellaan Jaakonkin arvostuksen, ja Jaakko jaksaa katsella sitä hitusen pidempään kuin muita eläimellisiä kavereita. Ehkä se lähettää myös Perianin kiusaamaan Dariusta ihan tahallaan, jotta voisi hihitellä jossain puskassa Lucavina menemään.
Tulen työskentelemään Jaakkofarmillesi, tahdoitpa sitä tai et. Siellä työnnän niitä kottikärryissä sitten samalla kun ne mässäilevät jotain oljenkortta ja ovat iloisia.
MEIDÄN PITÄÄ JOSTAIN SAADA JOKU VIHERPEUKALO! Pekonipensaan tuho kielii tuhoa kaikille!//
MY NAME IS CRIMSON, FAMED SOLDIER OF NIGHTMARES, AND I AM HERE FOR DINNER
---
IRIADOR MIR VALDOREN - DELATHOS N'DRAYER - JACKALOPE - ARETH CÚTHALION - ATREVAUX ARGENTEUS - SHYVANA - NOEL ARTANIA - LORYTHAS - WYRIUS - NESSAYA ANERITTE - QIRA A'DARUIL - OMANIRON
---

Elä pelkää ottaa yhteyttä yksärillä, jos peli kiinnostaa missään muodossa o7
Avatar

Monarkki

Viestit: 13886

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ma Tammi 07, 2013 8:04

Delin mutinoihin ei valitettavasti mitään vastattu, naisen keskittyessä nyt täysin lähestyvään kolossiin, seisten lähellä Deliä. Jos ei muu auttanut niin ainakin sitä voisi potkaista haltian alas tienreunalta ja hypätä itse perään, toivoen, että pudotus olisi enemmänkin liukumista kalliota pitkin ja vastaan tulisi tasanne, ennen kuin äkkijyrkkä, pitkä pudotus maankamaralle. Lamir tosin jäisi jälkeen. Ehkä otus osasi kuitenkin puolensa pitää. Kovin innokkaalta tuo ei kuitenkaan näyttänyt olevan hyökkäämisen suhteen, Lamir kun perääntyi pelosta paraikaa. Yllättäen lähestyvä lisko pysähtyi. Oliko uhkailu muka toiminut? Ehkä tuo lohikäärme näki kuolleen lajitoverinsa ja arvioi tilanteen uudestaan, vaikkei Kali näyttänyt pahemmin uhalta, ehkä rastapäistä ja tuon seuruetta kannatti varoa. Ajatus sinänsä oli huvittava, tuskin lisko nyt niin pohti. Sydän kuitenkin pamppaili sepän rinnassa tavallista kiivaammin, sillä tilanne oli kaikessa outoudessaan pelottava. Moni asia pelotti, lähinnä nyt tuo valtava lohikäärme, mutta myös se, miten Delille kävisi, mikäli liskosta selvittäisiin. Painosanalla jos selvittäisiin. Yllättäen lisko kuulosti päästävän kuitenkin jonkin asteen hekottelun itsestään, samalla kun laski päätään alemmaksi

Vastoin kaikkia kauhukuvia, lohikäärme näytti olevan kiinnostunut vain kuolleen lajikumppaninsa ruhosta. Kali ei tiennyt, että siivekkäillä oli taipumusta kannibalismiin, mutta oliko se sitten loppujen lopuksi suuri yllätys? Mitä muutakaan liskot olisivat syöneet, kun talvisin ravinto kävi vähiin? Hetken henkeään pidättänyt rastapää alkoi haukkoa happea kiihtyneeseen tahtiin, käännähtäessään kohden toisen lohikäärmeen ruholla mässäilevää liskoa.
Sehän puhui. Olihan niitä taruolentoja jotka osasivat puhua, mutta että lohikäärmeetkin?! Ei, Kalilla ei ollut kokemusta suomukkaista sen pahemmin, ei hän tiennyt kuinka moni niistä osasi puhua. Toki seppä oli kuullut kolmesta vanhimmasta Nahorin kapakan kanta-asiakkailta yön pikkutunneilla, mutta uskoiko Kali niihin tarinoihin sitten? Ei, ennen kuin omin silmin näkisi jättejä oliko tämä lisko sitten yksi vanhimmista? Iso tuo ainakin oli! Kalilla ei ollut selvästikään mitään käsitystä, kuinka suuria kolme vanhinta olivat.
Lohikäärmeen huomautukseen asenteesta ei käyty reagoimaan mitenkään. Seppä oli liian hämillään reagoidakseen mitenkään pedon sanoihin, joka nyt kävi kääntämäänkin itseään. Eihän kolossi sopinut kapoiselle vuoripolulle mitenkään, joten tuon kääntyilykin oli harvinaisen vaikeanoloista.
Lisko taisi tiedostaa sen itsekin ja kävi muuttamaan muotonsa hieman ihmismäisemmäksi.. joskin silti pelottavannäköiseksi. Mikäli tuo humanoidi olisi tullut vastaan metsässä, ilman että Kali olisi tietänyt herran olevan lohikäärme, olisi rastapäinen ehkä friikihkön otuksen kanssa tullut toimeen mutta juuri nyt humanoidin läsnäolo oli erittäin pelottava. Kaikkien näiden tapahtumien jälkeen, vaikkei lohikäärme varsinaisesti uhkaavia eleitä osoittanut, oli tuo silti pelottava.

Kali vilkaisi nopeasti aseeseensa, lohikäärmeen ilmeisesti urospuolisen, kerta humanoidimuotonsa oli kovin miehekäs kehottaessa naista laskemaan aseensa. Hämmentyneen pelokas katse kääntyi kuitenkin takaisin lohikäärmeeseen, muuttuen pikkuhiljaa taas uhmakkaan nyrpeäksi.
Ja miksi minä sen tekisin? Kali rääkäisi urokselle, samalla kun vain tiukensi otettaan aseesta ja kohotti sen paremmin kohden lohikäärmettä Jotta voisit tappaa meidät helpommin?!
Lamir oli pysähtynyt lohikäärmeen muutettua muotonsa pienemmäksi. Yhä karvainen jätti pysyi kuitenkin kaukana tästä uhasta, eikä käynyt lähestymään vaikka mylvikin varoittavasti, maata kuopien. Jostain se karvainenkin sarvipää alkoi hankkimaan taas uhmakkuuttaan takaisin.


// PERIAN EI OLE ELÄIN! paitsi sängyssä. KIHIHIHIHIHI. Perian kuitenkin palvelee, kunhan saa jotain nättiä siitä palkkioksi. Ehkä Jaakko voisi hankkia Perianille nätin mekon? Perian voi mennä kiusaamaan Dariusta, mutta mieluummin se sokeaa Iriä ahdistelisi.. seksuaalisesti. eikun.
Jaakkofarmille töihin, kyllä. Sitten voidaan perustaa Jaakko eläintarha ja tienata vähän. Sitten niillä rahoilla palkataan joku viherpeukalo kastelemaan meidän kylvettyjä pekoneita //
Avatar

The Saviour
The Saviour

Viestit: 3832

Liittynyt: Su Syys 04, 2011 5:10

Paikkakunta: Kahvikuppi

Viesti Ma Tammi 07, 2013 10:07

Siinä missä ilme naisen kasvoilla kävi nyrpeämmäksi, kävi Dagnir mutristamaan pienesti alahuultaan. Rastapää ei tuntunut olevan valmis luopumaan aseestaan joskin käärme itse tiedosti harvinaisen hyvin myös miksi, eikä lähtenyt närkästyneenä valittamaan seikasta toiselle. Pitäkööt lelunsa, jos se tuolle niin tärkeä ja rakas oli.
Ihmiset.., uros tuhahti ja pudisti pienesti päätänsä, Aina haastamassa riitaa, Dagnir täydensi nopeasti. Kyllä hän oli ihmisiä aikaisemminkin tavannut enemmän ja vähemmän suotuisissa tilanteissa, mutta jostain syystä nuo kaksijalkaiset tuppasivat tätä nykyä käyttäytymään häntä kohtaan varsin.. negatiivisesta tai jopa aggressiivisesti. Dagnir itse ei ollut vielä ymmärtänyt miksi nuo niin tekivät, mutta eipä hänestä ollut syyllistämäänkään ketään. Kolossi oli huono haastamaan riitaa, eikä ollut aikeissakaan ryhtyä rähinöimään tässäkään tilanteessa periaatteittensa mukaisesti. Mieluummin hän lentäisi vain tiehensä, kuin jättäisi läjän raatoja yleiselle vuoripolulle. Lajitoverinsahan siitä vain kärsisivät loppujen lopuksi.

Dagnirin katse kiinnittyi hetkeksi karvaiseen sarvipäähän, joka mylvi ja kuopi maata varoittavasti, vaikka äsken oli vielä peläten pakittanut taemmas valtavasta lohikäärmeestä. Humanoidina valkeaharjainen uros ei suinkaan näyttänyt niin vaikuttavalta kuin todellisessa muodossaan, eikä täten varmasti näyttänyt yhtä pelottavaltakaan, eikä liiemmin ollut niin valtava, joten Dagnir ymmärsi hyvin mistä eläin keräsi itselleen yllättävää puhtia. Käärme illuusiossaan sai olla varovainen ja valmiina hyppäämään sivuun, jos sitä itseään kookkaampi yritti yllättäen talloa hänet jalkoihinsa. Valkeaharja ottikin muutaman perääntyvän askeleen jätistä. Ei siksi että pelkäsi, vaan pitääkseen kunnioitettavan välimatkan isompaan sarvipäähän ja osoittaen näin, ettei tahtonut olla uhaksi.

Jos olisin ollut verenhimoisesti teidän perässänne, enkö olisi mielestäsi suorittanut vastaavaa veritekoa jo, enkä vain seisoisi tässä tyhjänpanttina ja vähemmän vaarallisena juttelemassa mukavia?, käärme tiedusteli Kalilta, laskematta katsettaan hetkeksikään pois Lamirin suunnalta, En minä teistä ole kiinnostunut.. mutta nuoremmat olisivat. Minkä luulet pidättelevän niitä poissa tuosta kauas haisevasta ruhosta ja raadolta näyttävästä toveristasi? Varsinaiset päivälliskutsut olettekin tänne järjestäneet, mm-m, totta vie, uros jatkoi ja käänsi viimein arvioivan katseensa takaisin naiseen.
Del väänsi itseään väkisin maasta ylös sen verran, että näki tulokkaan ja Kalin uhmakkaan asennoitumisen tuota kohtaan. Miehen olisi tehnyt mieli nousta maasta ja häätää mokoma tunkeilija matkoihinsa, mutta sattuneesta syystä kuuraparta ei jaksanut itseään pitää toisen kätensäkään varassa enää muutamia sekunteja pidempään.
Mitäs minä sanoin. Raato se on, Dagnir totesi ykskantaan nähdessään haltian epätoivoisen yrityksen, osoittaen miestä maassa hetken ja hymähti pehmeästi, Eikö sinun pitäisi auttaa sitä ennemmin kuin uhata minua tuolla.. tikullasi?.


//Jaakko hankkii mielellään Perianille sievän mekon ja muutaman kimaltavan isotimanttisen korun, mutta Jaakko vaatii palkkioksi että saa kammata Perianin silkkisiä kutreja. Pitäähän vanhallakin olla jotain stressin lievittämiseen. Iri reppana, mitäs olet niin himoittu että kaikki ovat ahdistelemassa sinua ja pyllyäsi. Mun pitää ihan tosissaan piirtää siitä se wnbsexyposekuva. Si mä julkasen sen täällä, ja kaikki kuolevat nosebleediin.
Voidaan kato viljellä siinä Jaakkofarmauksen ohella semmosta isoa pekonipeltoa, josta saadaan aina purtavaa kun nälkä yllättää. Kasvatetaan myös purjoja. Jooo. Ja sieniä Jaakoille! Vähän mä niin ohjelmoin nyt Jaakkofarm pelin.//
MY NAME IS CRIMSON, FAMED SOLDIER OF NIGHTMARES, AND I AM HERE FOR DINNER
---
IRIADOR MIR VALDOREN - DELATHOS N'DRAYER - JACKALOPE - ARETH CÚTHALION - ATREVAUX ARGENTEUS - SHYVANA - NOEL ARTANIA - LORYTHAS - WYRIUS - NESSAYA ANERITTE - QIRA A'DARUIL - OMANIRON
---

Elä pelkää ottaa yhteyttä yksärillä, jos peli kiinnostaa missään muodossa o7
Avatar

Monarkki

Viestit: 13886

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ti Tammi 08, 2013 12:02

Kali kurtisti kapeita kulmiaan liskon todetessa ihmisten haastavan aina riitaa. No, jos rastapäisen reaktion halusi sellaiseksi tulkita, niin mikä Kali oli estämään. Enemmänkin se oli itsepuolustusta, itsesuojeluvaiston herätessä. Jostain kumman syystä Kali ei kuitenkaan käynyt asiasta huomauttamaan urokselle, sillä ehkä oli parempi tämän kerran olla aukomatta päätään. Ei sitä koskaan tiennyt, kuinka helposti lohikäärme suuttuisi ja muuttaisi tällä hetkellä kovin passiivisen käyttäytymisensä aggressiivisemmaksi. Ja uusi lohikäärmeenhyökkäys oli viimeinen asia, mitä Kali toivoi tähän väliin.
Humanoidimuotoisen lohikäärmeen katse kävi kiinnittymään Lamiriin, joka yhä mylvi sivummalla. Karvainen sarvipää ei näyttänyt nyt mitään perääntymisen merkkejä, vaikka lohikäärme olikin siihen kiinnittänyt huomionsa. Ehkä se tosiaan halusi suojella Kalia nyt, kun vastustajan koko ei ollut mikään mahdoton.
Lohikäärme toi esille hyvän huomion. Mikäli tuo olisi oikeasti halunnut tappaa tämän kolmikon, niin miksei lohikäärme sitä olisi jo tehnyt?
Et selvästi ole tavannut psykopaatteja Kali huomautti, törmättyään itse valitettavan usein olentoihin, jotka mieluummin nauttivat hetken uhrinsa hengellä tai tunteilla leikkimisestä, ennen kuin päästivät ne päiviltä. Kyllähän kissatkin leikkivät saaliillaan, ennen kuin sen hengiltä päästivät tai söivät raadon. Mistä sitä tiesi, jos lohikäärmeillä oli taipumusta samaan?

Uros kävi kuitenkin vakuuttelemaan, ettei ollut kiinnostunut elossa olevasta kolmikosta, mutta kuulemma nuoremmat olivat. Ilmeisesti lisko oli vanha yhä Kali mietti, oliko tuo peräti yksi vanhimmista? Sitä ei tietenkään käyty kysymään, vaan liskon puheiden myötä rastapäinen vilkaisi Delathosiin, joka ei itse enää pystyssä edes pysynyt. Pieni askel otettiin lähemmäksi haavoittunutta haltiaa, mutta katse käännettiin nopeasti takaisin lohikäärmeeseen, tuon käydessä ehdottamaan, että nainen auttaisi ennemmin ystäväänsä kuin uhkailisi liskoa voiveitsellä.
Hetken uhmakkaan seisomisen ja hiljaisuuden jälkeen Kali parahti turhautuneesti, samalla kun kirjaimellisesti viskasi miekkansa kohden humanoidimuotoista lohikäärmettä. Eihän miekka tietenkään osunut lähellekään ehkä toivottua kohdetta, mutta seppä ei sitä jäänyt katsomaan tai tarkistamaan, kun oli jo kyykistynyt Delin puoleen. Harteillaan levännyt viitta löysi pois naisen yltä, Kalin käydessä kohottamaan Delathosia jälleen maasta ja kietaisi oman viittansa suippokorvan suojaksi. Vaikka kovasti oli mainostanut kestävänsä kylmää, oli Delathos nyt haavoittunut ja haavat varsinkin näin isossa mittakaavassa tuskin tykkäsivät pakkasesta ja purevasta viimasta.
Pienessä paniikissa ja uupumuksessa Kali yritti saada Delin nousemaan edes sen verran, että nainen olisi saanut pidettyä tuota pystyssä seisaallaan sen verran, että suippokorvan olisi saattanut nostaa Lamirin selkään... jollain mystisellä lihasvoimalla. Yritykseksi tosiaankin jäi. Ei Kalista ollut siirtämään painavaa miestä tässä säässä ja näissä olosuhteissa mihinkään. Pajavasaran paukuttelu kuuman ahjon vieressä vaati hieman erilaista voimaa, kuin toisten ruhojen nostelu! Kaiken lisäksi Lamir oli liian kaukana, eikä vaikuttanut tottelevan rastapään huutoja, sepän karjahdellessa luuskaansa tulemaan luokse. Sen sijaan Lamir vain seisoi paikoillaan ja piti yhä pientä, mylvivää ääntelyä tuijottaessaan lohikäärmettä.
Et nyt perkele kuole siihen! Kali kävi parkaisemaan turhien nostoyritystensä lomasta, päätyen lopulta pitämään Deliä puolimakaavassa asennossa sylissään Olet minulle velkaa kapakkareissun! Kerrankin Kali kuulosti epätoivoiselta ja jopa surulliselta. Alati niin huolettomalta vaikuttavalta naiselta se oli jotain niin harvinaista, ettei kukaan Cryptissä ollut sitä vielä päässyt todistamaan.


// Jaakko saa silitellä Periania minkä ehtii, Perian ei pistä pahakseen, samalla kun ihailee mekkoaan ja kauniita koruja. Sitten se voi käydä leijumassa Jackalle koruistaan. Katso mitä sain C:. Ja kyllä, vaadin Iri heruttelukuvia, jotta voin jatkaa tätä nenästä vuotamistani, jonka Jaakon piirtely jo aiheutti!
Joo, Jaakkofarmilla kasvatetaan Jaakkoja ja viljellään pekoneita ja purjoja! Ja tietenkin Jaakoille vähän jotain kivaa vihreää kasvia josta pääsee vähän mukavampaan tilaan 8) JA SIENIÄ! KÄRPÄSSIENIÄ! Jaakkofarm on paree ilmestyä tän vuoden puolella si! Ilmottaudun testipelaajaks //
Avatar

The Saviour
The Saviour

Viestit: 3832

Liittynyt: Su Syys 04, 2011 5:10

Paikkakunta: Kahvikuppi

Viesti Ti Tammi 08, 2013 1:54

Dagnir tuijotti rastapäätä päänsä hieman kallellaan, ja kasvoillaan väsynyt ja tympääntynyt ilme. Uroksen katse kuitenkin kirkastui, kun parahduksen myötä nainen viskasi miekkansa päin käärmettä heittäen teräaseen reilusti kuitenkin Dagnirista ohitse. Käärme seurasi aseen ilmalentoa aina niin pitkälle kuin saattoi, ja käänsi sitten tarkkailevan katseensa raadon ja tuon toverin puoleen.
Sydän haltian rinnassa tuntui hakkaavan yhä kiivaammin, tosin raskaammin sitä mukaan, mitä epätoivoisemmaksi tilanne alkoi kuuraparran osalta käydä. Del tunsi jonkun laskeutuvan päällensä. Pieni silmien raotus kertoi myös Kalin olevan valkoparran vierellä, joka saikin Delathosin hymähtämään hiljaa surkuhupaisasti. Maailma oli julma, mutta miksi tämän oli pitänyt sattua juuri nyt omalle kohdalle? Juuri nyt kun lähellä oli joku, jota Del ei tahtonut menettää ja jonka edessä ei todellakaan tahtonut näyttää heikolta. Suippokorva ei liiemmin jaksanut yrittääkään avittaa rastapäätä siinä, että olisi päässyt takaisin pystyyn. Mies ei jaksanut kuin irvistää kivusta ja täristä kylmyydestä. Hiljalleen lähestyvä verenhukka teki Delistä sillä hetkellä harvinaisen räsynukkemaisen olennon, eikä hämärtyvä tietoisuus auttanut asiaa lainkaan.

Hetken etäämmällä tilannetta ja Lamirin käytöstä seurannut Dagnir oli hivuttautunut lähemmäs humanoidikaksikkoa, varoen aina jos karvainen jätti osoitti mahdollisen merkin päälle rynnimisestä. Sen sijaan että käärme olisi tahtonut mitään pahaa kellekään juuri nyt, oli sen mielenkiinto herännyt entisestäänkin tämän kovin epätoivoisen tilanteen myötä. Humanoidit olivat kiinnostavia. Etenkin nämä kaksi, jotka tuntuivat jossain määrin välittävän toisistaan tässä tukalassa tilanteessa. Tai ainakin toinen niistä. Toinen näytti käärmeen silmistä katsottuna yhä raadolta. Ei tälläistä joka päivä päässyt katsomaan näinkään vierestä! Dagnir ojensikin vartaloaan hieman sivulle, nähdäkseen paremmin naisen olan yli kovin kuolleen oloisen haltian, jota tuo piteli sylissään surkeana, jääden Kalin selän taakse norkoilemaan typeränä.

Näyttää pahalta, käärme tokaisi harvinaisen itsestään selvän kommentin yllättäen, kumartuneena lähes puoliksi Kalin ylle, Ihmiskyläänkö ajattelit sen viedä? Ei siellä kukaan haltioita siedä, Dagnir riimitteli ja virnisti. Ei hän tahtonut olla mitenkään ilkeä, mutta jonkun oli tuotava tuokin pointti esille jossain välissä, jos rastapää ei sitä itse vaikka mielentilaltaan olisi keksinyt.
Se kuolee tahdoitpa sitä tai et. Se haiseekin kuolleelta. Sinäkin haiset jos jäät tänne pitemmäksi toviksi teitä kevytnahkaisia kun ei ole tehty selviämään kylmässä, käärme virkoi, alkaen raapia käsivarsiensa suomuja varovasti - jotenkin levottomana ja mietteliäänä. Se tahtoi selvästi päästä tekemään jotain, muttei vain juuri nyt saattanut keksiä mitä.
Valkeaharjan katse oli eksynyt tuijottamaan jonnekin kaukaisuuteen raapimisensa aikana.
Miksi suotta kuolla täällä tänään, kun teillä on vielä koko elämä edessänne, Dagnir loksautti taas enemmän ja vähemmän yllättävästi, katseensa kääntyen vielä tajuissaan olevan naisen puoleen, Hyväksytkö apuni, jos sitä käyn tarjoamaan? Osaatkohan edes arvostaa niin jaloa tekoa.


//Jaakko silittelee kun sillä ei olekaan muuta kuin aikaa! Jacka on sitten ihan QQ MISTÄ SÄ NOI MÄKI TAHON!!!!. Murtautuu Aranin sukkalaatikolle ja pihistää sieltä siniveristen sukkia itselleen, koska ne vain näytti niin hienoilta ja arvokkailta ja ovat mukavat jalassa.
Jaakkojen lempiruoho on kan--- eikun siis lempiruoka ovat kantojen nokissa kasvavat kärpässienet. Niitä ne mutustaa. Hymyilevätkin vielä ateriointinsa päätteeksi. Ja hyvä! Testipelaajia tarvitaan aina. Mielipiteet on tärkeitä. Varsinkin kun kyseessä on Jaakkojen fani numero yksi!//
MY NAME IS CRIMSON, FAMED SOLDIER OF NIGHTMARES, AND I AM HERE FOR DINNER
---
IRIADOR MIR VALDOREN - DELATHOS N'DRAYER - JACKALOPE - ARETH CÚTHALION - ATREVAUX ARGENTEUS - SHYVANA - NOEL ARTANIA - LORYTHAS - WYRIUS - NESSAYA ANERITTE - QIRA A'DARUIL - OMANIRON
---

Elä pelkää ottaa yhteyttä yksärillä, jos peli kiinnostaa missään muodossa o7
Avatar

Monarkki

Viestit: 13886

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ti Tammi 08, 2013 6:49

Kali tuijotti epätoivoisin, ehkä jopa jo luovuttanein katsein Deliä, samalla kun kietoi käsiään paremmin haltian ympärille. Ei seppä edes huomannut lähemmäksi hivuttautunutta lohikäärmettä, vaikka Lamir päästikin muutaman äänekkäämmän mylväisyn. Jotain se luuska siellä huusi, huutakoot. Työn raiskaamat sormet kävivät hymähdyksen saattelemana nousemaan haltian terveelle poskelle, samalla kun Kali nojautui lähemmäksi Deliä. Lähemmäksi nojautuminen kuitenkin keskeytyi, kun lähemmäksi hivuttautunut lohikäärme päätti avata suunsa. Nopeasti vihreä katse kohosi tuohon nyt jo riimitteleväksi käyvään petoon. Voi kuinka Kalin olisi tehnyt mieli tintata tuota miestä naamaan, Kalilta kun ei löytynyt juuri nyt huumorintajua yhtään. Kaikki mitä lohikäärme saattoi sanoa, oli tulkittavissa ivaksi ja pilkaksi. Antaisi toisten nyt kuolla rauhassa!
Uros kävikin toteamaan, että se kuolisi, tahtoipa nainen sitä tai ei. Kali sai purra hammasta yhteen, ettei aikuisten oikeasti mennyt ja lyönyt lähelle kumartunutta humanoidia. Kovin lohduttavia sanoja ei tuon pedon suusta tullut, eikä Kali käynyt mitään vastaamaan noihin melko lailla itsestäänselvyyksiin. Katse lipui lohikäärmeestä takaisin Delathosiin, rastapään jättäen lohikäärmeen ja tuon sanat omaan arvoonsa Kali kun luuli että häneltä puuttui tahdikkuus sosiaalisissa tilanteissa.

Yllättäen lohikäärmeen puheet vaihtuivat kuolemisesta elämiseen. Terävän hitaasti katse kääntyi jälleen tuon sarvipäisen miehen puoleen, vastaten reippaasti kookkaamman humanoidin katseeseen. Mietteliäänä, arvioivana, sekä odottavana. Ilme kuitenkin kirkastui hillitysti ja varautuneesti lohikäärmeen tarjotessa apua. Tietenkin apu kelpaisi, enemmän kuin milloinkaan juuri nyt. Mutta miksi lisko heitä auttaisi?
. Ja mitä sinä siitä haluaisit vastineeksi? Kali kävi pamauttamaan sen päällimmäisen kysymyksen mielestään, häpeilemättä yhtään Mikään ei ole koskaan ilmaista, Viimeisenä apu lohikäärmeeltä. Tarjouksessasi on aivan varmasti jokin koira haudattuna, jonka paljastamisen säästätät vasta viimeiseen hetkeen herätellen siinä prosessissa toivoa selviämisestä.
Mutta onko minulla tai meillä sitten muitakaan vaihtoehtoja? Jokseenkin epäsuora avuntarjouksen hyväksyminen kävi ilmoille, naisen odottaessa jännittyneenä mitä liskomies siihen vastaisi. Aivan varmana uros kertoisi nyt haluavansa palkaksi jotain kohtuutonta, johon Kali ei välttämättä ollut valmis uhrautumaan. Hän välitti Delistä, mutta ei ehkä vielä ainakaan niin paljoa, että menisi oman henkensä tuon pelastamiseen lupaamaan.


// viisi tuntia kesti vastata. Luovuuteni kukoistaa. Jaakko saa silitellä niin paljon kuin haluaa! Kunhan ei silitä koipia kaljuksi >: Jacka perhana, irti Aranin sukista! ET VOI EDUSTAA CÚTHALIONEIDEN SUKKIA! Sitä paitsi Aranin sukat on liian isot Jackalle. Aranilla on niin iso jalka. Tiedätkö mitä ne sanoo isojalkaisista miehistä? Että niillä on isot kengät (:
Kantojen nokissa kasvavat kärpässienet, kyllä. Niitä ne popsii. Hymyilevät erittäin leveästi! Minä olen Jaakko fani numero yksi, kiistaton fanittaja. Kukaan ei minua voita //
Avatar

The Saviour
The Saviour

Viestit: 3832

Liittynyt: Su Syys 04, 2011 5:10

Paikkakunta: Kahvikuppi

Viesti Ke Tammi 09, 2013 4:58

Dagnir ei voinut väittää pitävänsä tästä naikkosesta varsinaisesti, muttei antanut sen haitata asennoitumistaan tuota kohtaan. Uros käyttäytyisi säädyllisesti niin kauan, kuin siihen tasantarkkaan annettiin aihetta, jonka jälkeen mahdollisesti hotkaisisi tämänkin kaksikon kiitokseksi kitaansa ja liihottaisi sitten tyytyväisenä tiehensä. Rastapäisen hitaasti kohdistuvaan arvioivaan katseeseen käärme vastasi lopulta kultaisena hohtavilla silmillään, katsoen kenties jopa hieman hölmistyneenä kun pieni toivonpilkahdus välähti naisen silmissä ja tuo kävi kysymään mitä Dagnir tahtoisi avustaan vastineeksi. Matala naurahdustensarja karkasi Dagnirin suusta, käärmeen ilmeen vaihtuessa väsyneen murjottavasta huvittuneeksi.
Oliko noilla muita vaihtoehtoja kuin tarttua käärmeen apuun? Mikäli vihertukkainen tyttö tahtoi säilyttää tummahipiäisen toverinsa elossa, niin ei ollut.
Voithan sinä aina jättää hänet tänne ja kipittää itse matkoihisi tuon kumman otuksesi kanssa. Tai voit yrittää raahata hänet myös mukaasi mutta ei tuo lähimpään kylään asti selviä sillä vauhdilla jota kulkisitte, Dagnir luetteli ja asteli toisen selän takaa kuolemaa tekevän miehen toiselle puolelle, polvistuen itsekin tuon vierelle. Nämä olivat niitä hetkiä kun Dagnir oli katkera siitä, ettei osannut syöstä piirun vertaa tulta. Haavanhan olisi voinut yksinkertaisesti vain polttaa varovasti kiinni mutta nyt siihen ei ollut tilaisuutta, kun paikalle oli sattunut vain jäätä ja kylmää puhalteleva käärme. Joskin, saattoihan jäätäkin käyttää jonkinlaisena apuvälineenä, nyt kun käärme tarkemmin ajatteli!

Mitäkö minä tahtoisin vastineeksi, hmm?, uros uumoili tuijotellessaan haltian puuttuvaa kättä, samalla miettien kuinka paljon moisen puuttuminen mahtoi haltian elämään tulla vaikuttamaan tulevaisuudessa, Rauhaa, rikkauksia ja pitkän elämän, sarvipäinen ilmoitti nopeasti kuitenkin perään. Kovin vaatimaton ei ilmoitus ollut, mutta eipä Dagnir ollut myöskään tosissaan sanojensa kanssa kanssaolioiden onneksi.
En minä ole kiinnostunut vastapalveluksistasi. Ota apuni mieluummin ystävällisenä eleenä kuin palveluksena, josta täytyisi maksaa takaisin. Haluan teidät pois täältä, joten enkö tekisi oikein auttamalla teidät matkoihinne?, käärme virkkoi jokseenkin tympeään sävyyn, sanojensa päätteeksi hymähtäen pienesti.

Uros ojensi toista kättään haavoittuneen haltian suuntaan, pitäen silmällä ettei nainen kävisi häntä mäjäyttämään päin näköä lähestymisyrityksestä. Dagnir nosti erittäin varovasti kylkeä verhoavaa viitankappaletta ja siirsi takin riepuja pois haavan yltä, ollen jatkuvasti varuillaan ettei kynsillään repisi toisen haavoja huonommaksi humanoidi-illuusionsa kädet kun eivät aivan täysin olleet tehty tällaisia tilanteita varten. Käärme kumartui vielä lisää puolitajuissaan olevan haltian puoleen, laskien viimein arvioivan kultaisen katseensa vihertukkaisesta naisesta. Ilmassa leijailevan veren haju sai pedossa lihansyöjälle tyypillisen vietin aikaiseksi, mutta järkevänä otuksena Dagnir saattoi pitää itsensä kurissa, eikä menettää päätänsä sille halulle käydä popsimaan vain toiset suin päin kitaansa.
Valkeaharjainen sarvipää kävi nyt puhaltamaan valkeaa jääkiteitä sisältävää höyryään kohden haltian kylkeä, hiljalleen muodostaen siihen suojaksi kevyen peitteen kirkasta jäätä, joka suojaisi miestä turhalta verenvuotamiselta ainakin hetken. Ainakin sen aikaa, kunnes nuo hankkiutuisivat jonnekin lämpimään, jolloin jää sulaisi alta aikayksikön takaisin vedeksi.

Käärme ojentui kauemmas, nousten takaisin seisomaan kaksikon vierelle.
Voin viedä teidät alas. Tätä ylemmäs en lennä sattuneista syistä, mutta alemmas kyllä, jos se oli määränpäänne, uros totesi suoristellessaan selkäänsä, ja vilkaisi karvaisen jätin puoleen pikaisesti, Joskin karvaista ystävääsi en ota mukaani.


//12 tuntia kesti vastata. Luovuuteni kukoistaa vielä paremmin. JACKA EDUSTAA TASANTARKKAAN MITÄ HALUAA! Vaan koska voi. Vaan koska sillä ei ole muuta tekemistä. Ja vaan koska se tahtoo ärsyttää inhottavia aatelisia. Jacka tekee Aranin sukista mukavat hansikkaat, kun sillä sentään pysyy neulakin kädessä. Kyllä. Mukavat hansikkaat niistä tuleekin.
Voin kuvitella kuinka Jaakot hymyilevät leveästi, kun ovat hieman mutustaneet kärpässieniä. Sitten pitää varoa ettei yksikään niistä livahda minnekään siinä tilassa. Etenkään sisätiloihin tai muuten käy näin//
MY NAME IS CRIMSON, FAMED SOLDIER OF NIGHTMARES, AND I AM HERE FOR DINNER
---
IRIADOR MIR VALDOREN - DELATHOS N'DRAYER - JACKALOPE - ARETH CÚTHALION - ATREVAUX ARGENTEUS - SHYVANA - NOEL ARTANIA - LORYTHAS - WYRIUS - NESSAYA ANERITTE - QIRA A'DARUIL - OMANIRON
---

Elä pelkää ottaa yhteyttä yksärillä, jos peli kiinnostaa missään muodossa o7
Avatar

Monarkki

Viestit: 13886

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Pe Tammi 11, 2013 3:47

Kali mulkaisi merkittävästi lohikäärmeen päälle, tuon ehdotellessa, että voisihan nainen lähteä matkaan ja jättää raadon tekemään kuolemaa tähän. Niinhän hän voisi, mutta ei aikonut. Kali pysyisi tässä niin kauan, kun Delathos oli hengissä tai sitten saisi haltian siirrettyä. Ehkä se tästä, jos hetken lepäisi tai sitten ei.
Lohikäärme kävi vastaamaan Kalin kysymykseen siitä, mitä mahdollisesti halusi vastapalvelukseksi. Rauhaa, rikkauksia ja pitkän elämän. Mitään noista Kali ei voinut toteuttaa, mutta ilmeisesti lohikäärme ei ollut tosissaan näiden toiveidensa suhteen. Ei ainakaan tämän kolmikon suhteen. Uros ei ollut kiinnostunut vastapalveluksien suhteen, mitä Kalin oli vaikea uskoa. Hän seppänä ja siten myös kauppamiehenä tiesi, että mikään ei mikään! ollut ilmaista. Ennemmin tai myöhemmin avusta saisi maksaa ainakin ne, jotka Kalin apua saivat ottaa vastaan. Kali halusi avustaan aina jotain vastineeksi, sillä hänen elämänsä oli liian lyhyt hyvää hyvyyttään auttamiseen!
No kai sen noinkin voi ajatella.. Kali kävi vastaamaan lohikäärmeen kerrottua, että halusi saattueen matkoihinsa ja se oli tuon syy auttaa. Jokin koira tähän oli haudattuna, mutta Kali ei keksinyt sitä millään

Uros kävi kuitenkin lähestymään Delathosia. Kali piti yhä kiinni haltiasta, mutta ei käynyt hätyyttämään lohikäärmettä tiehensä. Se oli varma, jos uros edes raapaisisi tummahipiäistä, mottaisi nainen lohikäärmettä turpaan ja tönäisisi alas kielekkeeltä. Sitten katsottaisiin, kuinka nopeasti lisko muotoaan muuttaisi. Lohikäärme osoittautui kuitenkin harvinaisen hellävaraiseksi ja varovaiseksi liikkeidensä kanssa, käyden tyrehdyttämään suurimman verenhukan haltialta, jäädyttämällä tuon kyljen näin ensitöiksi. Jokseenkin hassua näin Kalin mielestä ettei lohikäärme tulta käyttänyt, vaan jäätä. Ilmeisesti lohikäärmeitä oli erilaisia kera eri taitojen? Ehkä Kalin kannattaisi tutustua hieman paremmin näihin taruolennoista pelätyimpiin.
Kali seurasi sivusta kun lohikäärme teki taikojaan, nostaen katseensa sitten takaisin uroksen kasvoihin tuon tarjotessa kyytiä alas, mikäli apu yhä kelpasi. Seppä katsoi hetken lohikäärmettä sanomatta sanaakaan, kunnes nyökkäsi. Kuten todettu, oliko heillä muitakaan vaihtoehtoja.
Odota hetki Kali tokaisi noustessaan ylös, jättäen Delin makaamaan maahan hetkeksi. Seppä kompuroi uljaan luuskansa luokse ja kävi taputtamaan Lamiria kuonolle, selittäen tuolle minne mennä. Vuoristokylän väki kyllä tunsi Kalin ja tuon kantojuhdan, Lamir otettaisiin varmasti vastaan ja kuorma saataisiin perille. Lamirilla oli tällaisten tilanteiden varalle lappu myös laukuissa mukana, johon Kali oli kauniilla käsialallaan selittänyt, ettei otusta saanut satuttaa ja kenelle se kuului, sekä mitä se oli tekemässä. Ei sitä koskaan tiennyt, milloin Kali itse kuukahtaisi matkalla, mutta tilaukset oli saatava perille maksoi mitä maksoi. Lamir ei tietenkään olisi halunnut rastapäistä emäntäänsä, mutta käsky oli käynyt. Niinpä karvainen jätti lähti taittamaan jäljellä olevaa matkaa ilman omistajaansa, jättäen nyt puolikuolleen haltian ja naisen lohikäärmeen seuraan.
Kali katsoi hetken Lamirin perään, kunnes käveli takaisin Delin ja lohikäärmeen luokse, käyden jo kietomaan jäntevänkapeat käsivartensa itsensä ympärille. Vaikka yllä olikin kolme eri paitaa ja villapaita kaiken lisäksi, kävi tuuli silti iskemään luihin ja ytimiin.
Valmiina Joko lähtemään tai kuolemaan, Kalille se oli se ja sama tässä vaiheessa, mitä lohikäärme päättäisi tehdä, nyt kun saattueen kookkain jäsen oli lähtenyt paikalta.


// Luovuutemme kukkii yhdessä. Odotas kun päästään taas Iridariin (--D JACKA PERHANA! Ehkä Jacka joutuu Dariuksen ja kuiskauksen rienaksi, kerta tulee olemaan tuttujakin siellä. Sitten Jackaa metsästetään porukalla pitkin kaupunkia, näin niin kuin sunnuntai päivien ratoksi. Aran haluaa sukkansa kuitenkin takaisin >8| Se ei kestä kävellä paljain jaloin!
Iloisia Jaakkoja, kyllä. Koko farmi täynnä kun saavat kärpässieniään. MUTTA AOSFJSKDFGJAKWJFAJWGJEJGAGAGAGAAAAAAAAAAHHAHAA<3<3 EN KESTÄ! TAHDON TUOLLAISEN! Jaakko saa tulla pomppimaan mun sängylle koska vaan haluaa.
KATSO! Löysin ADHD jaakonpoikasen! //
Avatar

The Saviour
The Saviour

Viestit: 3832

Liittynyt: Su Syys 04, 2011 5:10

Paikkakunta: Kahvikuppi

Viesti La Helmi 02, 2013 2:24

Naisen nyökkäys sai käärmeen virnistämään sekunnin murto-osan, kunnes humanoidin ilme vääntyi taas tyypillisen ilmeettömäksi. Sarvipäinen kävi ojentamaan päätänsä hieman, kun ihminen nousi haavoittuneen toverinsa luota, palaten karvaisen jättinsä luokse. Dagnirilla ei ollut sen suurempaa ideaa miksi rastapää niin teki, mutta se oli pienin asia, josta otus sillä hetkellä murehti. Oli kulunut jo liian kauan, ja kohta edes Dagnirin kokoinen peto ei pitäisi kauaa laumaa pienempiä käärmeitä loitolla käärmeitä, joita kultasilmäinen ei pystynyt erityisen huonon päivänäkönsä takia havaitsemaan, mutta kykeni kuitenkin aistimaan kaltaistensa läsnäolon jostain läheltä. Ja nuorien, uhkarohkeiden lohikäärmeiden seura ei koskaan tiennyt mitään hyvää; ei ikinä.
Sen ajan mitä Kali käytti pienen lemmikkinsä luona, kaiveli Dagnir aikansa kuluksi hangesta kultaisen aseen esille. Sen väri miellytti kovasti aarteita muutenkin keräilevää petoa, mutta jokin varoittava ääni pään sisällä käski urosta olemaan koskematta mokomaa terää. Uteliaisuuttaan käärme hivutti kuitenkin käpäläänsä lähemmäs miekkaa, todeten pian näkymättömän voiman työntävän omaa kättänsä kauemmas aseesta. Sehän ei kauaa Dagniria pidätellyt, vaan peto tarrasi nopeasti otteesta irti pyrkivän miekan kahvaan kiinni ja kiikutti sen mitä pikimmiten haavoittuneen haltian luo olettaessaan aseen kuuluvan tuolle. Tuota aarretta edes Dagnir ei tahtoisi kokoelmiinsa - pitäkööt mies itsepäisen romunsa.

Vihertukkaisen sanat saivat nyrpeänä miekkaa tuijottavan Dagnirin katseen kääntymään naisen puoleen, ja vilkaisemaan sitten nopeasti yhä kauemmas loittonevaa karvakasaa. Nyt kun jätti oli lähetetty matkoihinsa ties mistä syystä, vaikutti parivaljakosta ainakin toinen olevan valmis matkaan, tummahipiäisen haltian lähinnä vaikuttaen täysin tajuttomalta, kuolleelta raadolta verisessä hangessa. Koska rastapää ei erikseen ollut mitään maininnut miehen tänne jättämisestä, kai raatokin täytyi tuon mieliksi mukaan raahata. Dagnir olisi kyllä mielellään syönyt toisen, jos tuolta olisi kysytty.
Selvä sitten, uros mumisi lähinnä itsekseen lähtiessään astelemaan vuoristotien jyrkännettä kohden, ja sen reunalta vauhtia ponkaisten muuttui ilmassa nopeasti takaisin valtavaksi lohikäärmeeksi joka hyvin pian katosi koostaan huolimatta sankan lumimyräkän sekaan voimakkaan karjahduksen hyvästiksi jättäen.

Tilanne näytti pitkälti siltä, kuin valtava käärme olisi heittäytynyt petolliseksi, vain lentänyt tiehensä ja jättänyt kaksikon jäätymään vuorille omiin oloihinsa. Mikään ei estänyt Dagniria niin tekemästä, mutta tällä kertaa peto ei ollut päättänyt jättää hokemiaan pelkiksi sanoiksi. Todellisuudessa suomukkaan täytyi kuitenkin ottaa itselleen hieman vain tilaa saadakseen lähestyä rinnettä uudelleen.
Hiljaisuus laski tuulen ujellusta lukuun ottamatta jälleen vuoristopolulle, kunnes sen rikkoi ylärinteeltä kömpelösti alas tuleva Dagnir. Käärme laskeutui ahtaasti, hankalasti kapealle polulle, tallaten lähes humanoidikaksikon allensa tasapainoa hakiessaan. Sen pahemmin minkäänlaista lupaa kysymättä, kävi peto laskemaan päätänsä alemmas nähdäkseen pienet olennot paremmin, ja kauhaisi toisella valtavalla käpälällään hankea rastapään ja haltiaraadon alta, erotellen nuo nopeasti pois lumen seasta. Käpälä matkustajineen nousi pian korkeuteen - josta alas hypätessä olisi helposti katkonut epäonnekkaana koipensa ja vietiin lähemmäs lohikäärmeen rintaa. Dagnir läimäytti pian siipiensä alle sopivan ilmavirran, ponkaisten nyt matkaajat mukanaan lentoon keskelle lumipyryä. Käärmeen lento oli kuitenkin yhtä vakaata, kuin se olisi lentänyt selkeällä säällä, sillä kultasilmäinen osasi nollata tuulen vaikutuksen itseensä täysin - ei kai se muuten olisikaan lentänyt tällaisella ilmalla, jos olisi tiennyt paiskautuvansa päin tannerta tuulen voimasta heti siiville päästyään.
Toinen etukäpälistä nousi varmistamaan, ettei kukaan tippuisi kyydistä, ja suojaamaan tuulelta ja lumelta, etteivät ne raiskaisi täysin mukana matkaavaa kaksikkoa. Jos uros jostain piti huolen niin siitä, että matka oli kaikkien mielestä mukava. Tosin pystyikö minkään sanomaan olevan mukavaa käsipuolen haltian kontolla, siitä Dagnir ei ollut niinkään varma.
Tulette Nahorista, ettekö tulekin?, käärme tiedusteli, Vienkö teidät sinne? Kenties asuinsijoillesi? Jonnekin muualle, minne?, Dagnir lateli, lennellen rauhassa kaarrellen alaspäin ja keskittyi sen hetken kuuntelemaan mahdollista vastausta.


//Iridariin KYLLÄ! Puhumattakaan muista eeppisistä suunnitelmista (--D Reppana Jacka. Ja Perian vaan nauraa kun toveri on pulassa ansaitusta syystä.
ADHD JAAKONPENTU! <3 Mutta katsoppas tätä.. AKROBAATTI JAAKONPOIKANEN! Jaakko itsekin oli takuulla nuorena yhtä vetreä.//
MY NAME IS CRIMSON, FAMED SOLDIER OF NIGHTMARES, AND I AM HERE FOR DINNER
---
IRIADOR MIR VALDOREN - DELATHOS N'DRAYER - JACKALOPE - ARETH CÚTHALION - ATREVAUX ARGENTEUS - SHYVANA - NOEL ARTANIA - LORYTHAS - WYRIUS - NESSAYA ANERITTE - QIRA A'DARUIL - OMANIRON
---

Elä pelkää ottaa yhteyttä yksärillä, jos peli kiinnostaa missään muodossa o7
EdellinenSeuraava

Paluu Rinteet

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron
Keskustelufoorumin moottorina toimii phpBB® Forum Software © phpBB Group

Designed by ST Software for PTF.
Käännös, Lurttinen, www.phpbbsuomi.com uncommitted-decoy

Tämäkin on ilmainen foorumi, jonka tarjoaa munfoorumi.com

Ilmoita asiaton sisältö

Muuta yksityisyysasetuksia