Nashira komennettiin viimein kunnolla liikkeelle, sokean ohjatessa kookkaan sarvipään kirjaimellisesti suoraa kohden yhtä ratsujoukoista. Kukaan ei varsinaisesti ehtinyt reagoida niinkin suoraviivaiseen hyökkäykseen, jokaisen pyrkiessä karjaisevan sorkkajalan alta nopeasti vain pois. Osa ehti, toiset sarvikruunuinen ratsastajineen onnistui kaatamaan kumoon terävällä töytäisyllä noita vasten, josta matka jatkui heti pyryn halki kohden seuraavia kohteita. Samaan aikaan Iriador näppärästi yritti tähdätä vihollisen joukkoihin ketjusirpillään, aiheuttaen lähinnä ohi mennessä vammoja, yrittämättä varsinaisesti tappaa ketään suoriltaan vaan pitää lähinnä huolen vihollisen heikentämisestä.
Delathos puolestaan taisteli rinnan muutaman muun kanssa, tarpoen välillä syvällekin upottavassa hangessa kuin vanha tekijä – ja sellainenhan pohjoisenhaltia oli. Tämä oli juuri se ympäristö jossa kuuraparta oli parhaimmillaan, ja sen huomasi. Mies liikkui muita selvästi ketterämmin, ja osasi käyttää myös ympäristöään hyödyksi, puhumattakaan siitä kuinka Caradhrasin magia kirjaimellisesti tuntui tehostuvan tällaisessa ilmastossa. Näin ollen muut pyrkivät lähinnä alitajuisesti seuraamaan Delathosta, tai ottamaan tuon taistelutekniikasta mallia ohimennen temppeliritareita vastaan, jotka pyhää valoa hohtaen kävivät eliittijoukon kimppuun omaa taistelutapaansa noudattaen.
Lopulta myös Kadzait rynni mukaan otteluun, senkin lähinnä pyrkien ratsujen kimppuun. Valtava kissapeto ei jäänyt hevosille koossa toiseksi, vaikkeivät sen hampaat ja kynnet täysin noiden yllä oleviin haarniskoihin pureneetkaan, mutta voimalla se kaatoi ratsun jos toisenkin, repien noita minkä kerkesi. Kissapeto pysytteli kuitenkin lähellä isäntäänsä, jonka avuksi se oli valmis ryntäämään kutsuttaessa.
Alempana Temppeliherra ehti saavuttaa vain muutaman iskun perille, kun Winder kävi kiskaisemaan omalla keihäällään vastustajansa keihään maihin. Noel kompuroi muutaman askeleen lähemmäs, samalla kun haastava kenraali polkaisi yhdellä terävällä liikkeellä viirillisen keihään keskeltä katki rätisten. Arpikasvoinen siirsi otettaan keihään kärjen puolelle, vetäisten sen enemmän vahinkoa tekevän puoliskon vielä itselleen. Olihan se onnettoman lyhyt nyt, mutta kyllä silläkin taistelisi ja hanttiin pistäisi. Vaikka se tarkoittikin, että taistelua tultaisiin käymään paladiinikouluttajan osalta paljon enemmän kontaktissa toiseen tavallisten tottumusten sijaan.
Winderin hyökkäykset eivät kuitenkaan tavoitelleet selvästikään ihmisten eliitin henkeä, vaan pikemminkin panssareita miehen yltä. Ja sen Noel kykeni huomaamaan oikean olkapäänsä panssareiden tipahtaessa puolittain alas heti Dariuksen ensimmäisen hyökkäyksen jälkeen. Ne kiskaistiin nopeasti pois tieltä, olkapanssareitten nahkapidikkeiden repeytyessä lopullisesti palasiksi. Suotta ne siinä roikkuisivat. Olisivat olleet vain tiellä.
Artania pyrki lähinnä puolustautumaan ja lyömään Winderin iskuja syrjään, välistä lyöden joko asein tai terävästi potkien vihollisen kenraalia niin, että tuon meno hidastuisi edes hitusen. Hänellä ei ollut varaa paljastaa nahkaansa viholliselle, saati sitten ylipäätään jäädä vihollisen vangiksi nyt, kun hovin tilannetta katsoi. Etenkin Fritzin ja tuon aikaisemman menetyksen kohdalla…
Yllättäen tie ylempänä kävi taas vajoamaan nyt toiselta puolelta kapeammaksi, vieden osan molemmista joukoista mukanaan alemmas, näkymättömiin päinvastaiselle puolelle kuin minne kenraali Winder ja Artania olivat tippuneet aikaisemmin. Alueen vajoaminen sai molemmat puolet hätkähtämään hetkeksi ja hakemaan taas parempaa sijaa kentältä lähempää tovereitansa, mutta taistelu ei kuitenkaan seisahtunut missään välissä hetkeä pidemmäksi toviksi.
Delathos oli kuitenkin nähnyt tämän aikaisemminkin. Jatkuvan rasituksen alla oleva muutenkin epätasainen ja kallioinen maasto joka saattoi alempana sisältää luoliakin, ei kestäisi pitkään vastaavaa, vaan huonoimmassa lykyssä hajoaisi kokonaan alta ja saattaisi vielä aiheuttaa lumivyöryn ylemmiltä rinteiltä kaikkien niskaan. Tieto mahdollisesta sortumisesta kajahti käsipuolen toimesta heti telepaattisesti kaikkien mieleen ilmeisesti sillä viimeisellä sekunnilla, kun tie lähti muodostamaan keskeltä alas lähes pystysuorilta seinämiltä vievää rotkomaista vajoamaa heikettyään nyt tarpeeksi.
”
Kaikki kauemmas reunojen kautta ääneni suuntaan!”, käsipuoli huusi tuulen ohitse omilleen, hetken vain katsellen miten osa keskellä taistelevista kävi heti katoamaan näköpiiristä, ratsujen villiintyessä entisestäänkin kun toverinsa tipahtivat jonnekin alemmas. Ratsut olivat vajoamalle helppo saalis, sillä eläimet eivät samaan tapaan osanneet pyrkiä vaarasta kauemmas, vaan jäivät paikalleen polkemaan hädissään maata, nopeuttaen vain vajoamista itsessään. Myös hankaloittivat kuiskauksen miehiä suuntaamaan Delathosin äänen suuntaan…
Nashira puski kulkuansa muiden ohitse, välittämättä ketä se mahdollisesti jätti jalkoihinsa juostessaan ohitse. Sen ainoa tehtävä oli saattaa Iriador turvaan. Viime kerralla naaraspeura oli siinä epäonnistunut ja antanut Iriador pudota kreivin mukana kalliolta alas – sarvikruunuinen ei enää ikinä tekisi samaa toiste, mutta nyt sen mahdollisuudet pyrkiä vajoaman tieltä pois vaikuttivat kerrassaan mitättömiltä esteiden vuoksi. Samalla sokea isäntänsä joutui ottamaan lähempää kontaktia lähelle pääsevien vihollisten kanssa, Iriadorin saaden jopa lieviä vammoja kestävistä panssareistaan huolimatta, nuoren lopulta joutuen töytäistyksi alas naaraspeuran selästä.
Lumi ja maasta nouseva pöly nielivät punatukkaisen allensa kuitenkin vain hetkeksi, sarvipäisen tönäten taas isäntäänsä kauemmas. Viimeisenä tekonaan Nashira kääntyi, ja kävi väkisin vetämään mahdollisimman monta vihollista mukanaan alati alta murenevaan solaan, kookkaan sarvikruunuisen eläimen kadotessa nyt myös näköpiiristä täysin. Iriador ei kuitenkaan edes yrittänyt tavoitella sen perään, vaan nuorempi pyrki muiden tavoin liikkumaan vain nopeasti pois vajoavan maa-aineksen päältä aina siihen saakka kunnes omat jalat pettivät alta muutaman muun tavoin. Maa veti kaiken mukanaan, ja olisi vetänyt myös korkeahaltian, ellei tuttu kissapeto isäntänsä kera olisi hätiin tullut.
Valkeaharjainen pakkasherra oli käskenyt muita yhä vajoamalla olevien Kuiskauksen sotilaiden avuksi, kulkemaan paremmin taas kestävämpiä reunoja myöten eikä avittaa solan rakentumista keskemmälle astuen. Vihollinen oli määrä lyödä paremmin kohti rotkoa tai pakottaa sen yli toiselle puolelle, siinä missä omat yrittää viedä turvaan kauemmas. Nyt Delathos roikkui Iriadorin kädessä kiinni, viimeisenä oljenkortena nuoremmalle, joka tajusi tarttua lujasti kiinni auttavasta kädestä kun Kadzait lähti kiskomaan kaksikkoa kauemmas poljetussa hangessa hyppien. Myös kissapedon tassujen alle jäävä maa kuitenkin lähti sortumaan, joka sai sen kerran hypähtämään onnistuneesti kauemmas, sen jälkeen kumoamaan isäntänsä selästään alas. Se tiesi jo itsekin putoavansa muiden lailla, ja selässään kantama lasti oli sille liian arvokas uhrattavaksi mukana, joten kylmäverisesti Delathosin hartiasta tarttuen hampaillaan, se riuhtaisi kaksi sotilasta kauemmas itsestään. Sinne, minne noiden oli kuulunut päästä, raidallisen naaraskissankin kadotessa pölyn ja tuiskun sekaan jonnekin, todennäköisesti senkin pudoten alas muiden lailla…
Koko taistelu seisahtui täysin, molempien joukkojen keskittyessä selviämään tuosta yllättävästä tapahtumasta. Kukaan ei oikein tiennyt, kuinka monta sotilasta ja ratsua oli kadonnut solan muodostumisen myötä. Kuinka monta oli tippunut alas? Kuinka moni oli pyrkinyt sattumanvaraiseen suuntaan karkuun ja eksynyt yksin tai tovereiden kesken jo jonnekin tässä lumipyryssä? Entä sitten jossain alempana todennäköisesti yhteen ottavat kenraalit? Oli miten oli, pyrkivät Kuiskauksen sotilaat nyt kylmään tottuneen pohjoisenhaltian johdolla kokoamaan rivinsä uudestaan, vaikka kylmä tuuli ja lumi alkoivatkin hiljalleen hyytää yhtä jos toistakin aloilleen…
//BROOOOOOOOOOOOOO! No mutta äläpä, idd. Te ja teidän nannat. Mä tuun syömään kaiken ja sit löhöisin vaan tyytyväisenä sohvannurkassa 8) VIIKONLOPPU ON TÄÄLLÄ BAILABAILA, juhlistan sitä huudattamalla
tätä, ihan vaan sen takia että Joonas ei tykkää (D NYTNYT,
taasko tää menee kikkeleihin//