Lokenen käskettiin laskea tahtia, kierrellä hieman tuulen mukana. Haltioiden kaupungin varjo erottui jo tuiskun keskeltä korkeimpine torneineen. Ainoa seikka joka ryhmää esti tosin jo aloittaa laskeutuminen takaisin alas maankamaralle, oli se takaraivossa kutkuttava epävarmuus ja tieto siitä, minne kolme valtavaa serpenttiä pystyisi laskeutumaan huoletta. Winderin sanojen mukaan linnan pihamaalle, mutta se taas olisi lohikäärmeratsastajille omanlaisensa riski. Kenraalin omat joukot eivät Lorythasin kimppuun kävisi, mutta haltia ei osannut varmasti sanoa, pelaisiko heidän kuninkaansa eliittikenraalin sanojen ylitse oman pelinsä käyntiin, jos puolueeton joukko kyläpäälliköineen heidän kaupunkiinsa laskeutuisi. Ja riskejä Lorythas ei ulkopuolisten suhteen tavallisesti halunnut ottaa, saati edes kokeilla onneansa.
”Jos yksikin omistani kaatuisi, maksaisi yksi teistä siitä myös omalla hengellänsä”, puoliverisen oli pakko todeta kenraalille, vaikka ei sillä tavoin olisi halunnutkaan alkaa uhkailemaan toiselle. Mutta niin se vain oli. Jos Lorythas kokisi omiensa menetyksen, niin sitten sen saman saisi kokea myös Winder, jonka vuoksi he nyt täällä olivat.
”Tässä säässä nopea laskeutuminen ei onnistu. Olisi siis hyvin todennäköistä, että monarkkinne ehtisi meitä vastaan ja vaatisi… jäämään pidemmälle visiitille”, Puolikäärme hymähti telepaattisesti kenraalille, ”Eikä minulla ollut ihan vielä ajatuksena taipua kuninkaanne tahdon alle, jos tilanne siihen kärjistyisi”.
”Joten anteeksi… mutta minun on vaihdettava suunnitelmaani teidän suhteenne”, Hopeakäärme totesi. Winderin näppejä suojannut käsi käski merkein jäljessä tulevia pysähtyä vierelle, ja palasi sitten takaisin pitelemään Dariusta paikoillaan. Kaksi muuta lohikäärmettä jäi ilmaan leijumaan Lokenen molemmin puolin, pienesti tuulen mukana kuitenkin lipuen ilmassa hiljalleen eteenpäin suosiolla.
”Kenraalin mukaan on riski yrittää laskeutua kaupungin puolelle – joten muutetaan suuntaa ja palataan takaisin Briariin kaiken varalta!”, sarvipäinen huusi myrskyn keskeltä, luoden katsauksen kahteen muuhun varmistaakseen, että nuo ymmärsivät käskyn. Ohimennen Lorythas vilkaisi myös kahden kuiskauksen sotilaan puoleen, jotka yhä kyydissä turvallisesti vaikuttivat olevan, kunnes käsky kääntyä pohjoista kohden annettiin. Matka lähtisi taittumaan entistäkin nopeammin, sillä tuuli oli nyt vuorostaan kunnolla ratsastajien puolella.
Iriador oli kirjaimellisesti roikkunut koko matkan edessään olevan ratsastajan rinnan ympärillä kiinni. Sokeana korkealla lentäminen ei oikein tuntunut omalta jutulta näin äkkiseltään, eikä punapäinen todellakaan halunnut tipahtaa lohikäärmeen selästä alas, joten tuo oli vain tyytynyt röyhkeästi tarraamaan edessään olevaan kaikin jäljellä olevin voimin. Hetken punapäinen oli jo ehtinyt toivoa lohikäärmeratsastajien pysähtyessä, että he olisivat nyt perillä – mutta ei! Lorythas päättikin raahata heidät vielä kauemmas, omaan kyläänsä turvaan, eikä viedäkään takaisin kotiin. Ja sekös sai punapäisen kirjaimellisesti parahtamaan silkasta epätoivosta ja kylmästä Rheertan takana, naisen naurahtaessa muutaman kerran kyytiläisensä valituksiin.
”M-minä kun toivoin että olisimme jo perillä… k-kai hän… on pitänyt sinut edes lämpimänä?”, nuoremman kylmästä värisevä ääni kantautui Winderin päähän, sokean painaessa otsaansa edessään olevan selkää vasten taas kun liikkeelle lähdettiin.
//IVY PERKELE. Senkin tiedeaksu (D ES TANKKIIN JA MENOKS. Rasistinen loli ovi, ei perkele, täydellistä <3 EIKUN JUST NIMENOMAAN TOISINPÄIN AKSU PIIRTÄÄ ENEMMÄN JA KOMEEMMIN JA MÄ PIIRRÄN JONKU TUHNUN VAAN KERRAN KUUKAUDESSA SILLEE PRÖÖT <3 Pitäis piirtää turpakuvat kaikista jäljellä olevistakin uusiks. Ehkä mä joskus sit//