Vanhoja tuttuja || Crimmmmm


Kolmihuippuisella vuorella riittää rinteitä vaikka muille jakaa. Rinteiden jyrkkyys vaihtelee pystysuorasta seinämästä loivaan mäkeen, mutta mitä ylemmäksi kiivetään, sitä vaikeakulkuisemmaksi rinteet muuttuvat.

Valvoja: Crimson

Avatar

The Saviour
The Saviour

Viestit: 3832

Liittynyt: Su Syys 04, 2011 5:10

Paikkakunta: Kahvikuppi

Viesti La Maalis 14, 2015 10:38

Re: Vanhoja tuttuja || Crimmmmm

Sinä täältä et poistu elävänä jos jatkat tuota”, tuttu ääni Winderin takaa totesi, Delathoksen astellessa lähemmäs ja temppeliherran perääntyen tuosta perkeleestä samaa tahtia paremmin lumituiskun sekaan. Darius oli taas idioottina tapattamassa itsensä jonkin tähden, ja näemmä siitä huolimatta että tuntui viimeisillään pysyvän pystyssä, ei se näyttänyt kenraalin uhoa lopettavan.
Kiiluvasilmäinen pohjoisenherra asteli paksu viittansa olallaan Haukansilmän vierelle, kirjaimellisesti, kylmästi vain tuupaten kevyesti tuon alas jaloiltaan maahan polvilleen.
…Pois tieltäni”, Delathosin hyytävä ääni käski kenraalia, tummahipiän katseen yrittäessä löytää jonnekin myrskyyn kadonnutta aavetta. Välillä se purppura utu kävi erottumaan myräkän keskeltä, välillä kauempaa, välillä lähempää. Joka tapauksessa temppeliherra piti siitä huolen, ettei täysin paikoillaan seissyt, yrittäessään päästä kiertämään punasilmäisen taakse, joka Winderin lähettyvillä pyöri. Sääli, kirottu kenraali joutuisi nyt todennäköisesti vain listimään noista molemmat. Silmäpuolinen ei kestäisi enää kauaa sen perusteella, kuinka kohmeessa vaikutti olevan Noelin kanssa lähikontaktissa olevan. Ja nyt tuo ylimääräinen tekijä vain tuhlaisi paladiinin aikaa entisestäänkin, juuri kun vanha kenraali oli ollut varma, että olisi saanut Haukansilmän kolkattua.

Palava silmäpari yritti yhä etsiä uhriaan jostain läheltä, kun se jokin sitten yhtäkkiä ilmestyi kirjaimellisesti selkänsä taakse. Noel kävi tarraamaan valkeatukkaisen kädettömästä hartiasta kiinni, käyttäen hyväkseen sitä vauhtia joka nopeasti siirtymisestä tuli ja tönäisi käsipuolisen nurin maahan. Delathos kuitenkin kykeni nousemaan jaloilleen lumesta huolimatta ehkä turhankin näppäränoloisesti, ja lähelle puski itsensä lähelle tullutta temppeliherraa vasten. Hohde molempien osapuolien silmissä välähti hetken kirkkaammaksi, Noelin pyrkiessä lähinnä irrottamaan vihollisensa itsestään irti. Säälimättömästi Del kävi kuitenkin puskemaan toista vasten uudemman kerran, ja sitten vielä kolmannen, lähtien viimein tavoittelemaan aseensa terällä aavetta, joka iski maagisen aseen terään omalla kirotullaan. Kahden erilaisen magian kohtaaminen päästi ilmaan ukkosen jylähdystä muistuttavan pamauksen, joka myös löi Delathosin ja Noelin toisistaan irti paineaallon tavoin.
Lumi pölähti ilmaan, sumentaen näkökenttää entisestäänkin ja ainoa joka laskeutuvan lumipilven keskeltä nousi seisomaan lopulta, oli Noel. Kasvoillaan raivon sekoittama ilme, jota koristivat muutamat tummanharmaat verinorot. Haltian miekan osuessa Exxacusiin oli ilmaan lentänyt lukuisia jääpaloja, jotka olivat käyneet repimään kenraalin kasvoihin syviä haavoja, kirjaimellisesti naarmuttanut aavemaisen yllä olevaa vanhaa haarniskaa, sekä repinyt jo valmiiksi repaleisia kangaskappaleita osittain lumiseen maahan.

“SEKÖ OLI PARHAIMPASI MIHIN PYSTYIT?! OLET YHTÄ SURKEA MITÄ KENRAALISI!”, Noel huusi monella äänellä yhtäaikaa puhuen, kävellen lievässä kaaressa etsiessään punasilmäistä taas näkökenttäänsä. Aikaisempi huuto kuulosti demoniselta, ja kaikui epäilemättä kauas, ylemmillekin rinteille, kirotun temppeliherran ympärillä purppuran udun tummentuen ja vahvistuen entisestäänkin. Lopulta siivekäs kykeni erottamaan liikkuvan varjon myräkän seasta, lähtien turhan varmasti lähestymään sitä kun se näytti aluksi nousevan sijoiltaan ylös ja lähtevän Noelin vasemmalta puolelta hyökkäämään. Totta kai temppeliherra lähti lyömään tuota kohden nopeasti – mutta yllätyksekseen tuiskun seasta ei hyökännytkään mitään häntä vasten, kuin pelkkä kylmä tuulahdus.
Delathos oli miekkojen yhteen jysähtämisen myötä pysytellyt matalana hangessa. Tavallisesti vihollinen etsi kohdettaan aina omien silmiensä tasalta, eikä maata vasten painautuneena, ja lumipyry tuki omalta osaltaa kuuraparran taktiikkaa. Pohjoisenhaltiakaan ei ollut säästynyt vammoitta äskeisestä maagisesta purkauksesta. Oman teränsä jäämagiansa takia myös tummahipiän kasvot olivat repeytyneet paikoitellen vasemmalta puolelta, jonka käsipuoli oli kääntänyt ottamaan madolliset iskut vastaan. Verta valui toisesta silmäkulmasta ja pitkin poskea muutamasta näkyvästä haavasta, mutta se ei Delathosta millään tavalla oikeastaan hetkauttanut. Ainoa varsinainen häiritsevä vamma taisi olla muutama murtunut kylkiluu, sekä vihollisen kenraalin maagisen aseen Delathosin ainoaan käteen poltettu syvä viilto, joka värjäsi sinistä kangasta päältään minkä kerkesi. Myös kankaat päällä olivat repeytyneet, osin myös se paksu viitta jota Delathos yhä kannatteli hartioillaan.

Ostaakseen aikaa kerätä itsensä taas kasaan, nosteli Delathos aavekenraalin näköpiiriin tuiskun turvin Caradhrasilla lumesta muodostettuja varjoja, jotka näemmä saivat temppeliherran pysymään toistaiseksi kiireisenä. Kerran jos toisenkin Noel kävi hyökkäämään silmitöntä vihaa tuntien niitä varjoja kohden, mutta huomasi pian vihollisen leikkivän kustannuksellaan. Paladiini kyllä seurasi varjoja, pysyen jatkuvasti pienesti liikkeellä ja nauroi demonista, monisävelistä naurua ilmaan.
Näen temppujesi lävitse sinä saasta… JOKO LOPETIT?!”, Artania ivasi, purppuraa loistavilla silmillään poimien taas hangesta nousevan varjon katseensa turmelevaan vaikutukseen. Se varjo kuitenkin jakautui kahtia, saaden temppeliherran nostamaan kirotun henkimiekkansa paremmin ylös. Katse pysyi kuitenkin edessäpäin, Noelin luottaen siihen että kuulisi mahdollisen lähestyjän jos se sokeasta kulmasta yrittäisi yllättää. Mutta toisin kävi.
Caradhras ohjasi toisen varjoista lähestymään Noelin oikealta sivulta. Siltä puolen, jossa aave kantoi maagista asettaan. Delathos itse polki mahdollisimman ääneti temppeliherran vasemmalle puolelle, hieman takaviistosta hyökätäkseen. Kylmä, luminen viima kävi pamahtamaan vihollisen kenraalia vasten, Noelin kiinnittäessä sen yltyvään vihellykseen huomionsa – ja siinä vaiheessa pakkasherra hyökkäsi.

Tummahipiä löi lyhyemmän tikarin täsmällisen keskelle vihollisen yläselkää palasina olevan haarniskan reiästä, saaden paladiinin karjaisemaan kivusta, ja yrittämään kääntyä kohdatakseen käsipuolisen haltian. Mutta Delathos ehätti ensin, käydessään kamppaamaan temppeliherran jaloiltaan alas hankeen.
Silmät käsipuolen päässä paloivat verenpunaisina, pohjoisenhaltian alkaessa menettää taas itseään toisen puolensa kontrolloitavaksi. Se viha tuota yliluonnollista hirviötä kohtaan paistoi niin vahvana haltian kasvoilta, että se olisi saanut isommankin miehen pelkäämään. Tässä tapauksessa Noel kuitenkin koki samanlaisia tuntemuksia tätä valkeahiuksista haltiaa kohtaan, mistä syystä viha korjasi pelon tieltään, eikä antanut kummankaan osapuolen epäröidä hetkeäkään.
Paladiini sai kaksin käsin vääntää maasta käsin vastaan, miekkojenterien käydessä taas kirskumaan ja rätisemään toisiaan vasten. Delathos painoi Caradhrasin terää alemmas ja alemmas, samalla polkien jalallaan ikävästi temppeliherran rintaa – lopulta hölläten ykskaks sitä työntövoimaa, ja Delin onnistui potkaista kenraalin kirottu ase tuon kädestä alas.
Pakkasherra varmisti terävällä potkulla toisen kylkeen, ettei siivellinen lähtisi tavoittelemaan asettaan, siinä missä Delathos pyrki itse saamaan tuon kirotun esineen omaan käteensä. Kun Exxacus asettui tummahipiän toiseen käteen, se lähetti kirjaimellisesti polttavan aallon kulkemaan haltian lävitse ja oli vähällä saada valmiiksi hengästyneen haltian kaatumaan jaloiltaan alas. Kuuraparta älähti jokaisen uuden aallon kohdalla, muutaman askeleen vain ottaen temppeliherraa kohden, jonka rintaan miekka lyötiin niin lujalla voimalla, että se varmasti uppoaisi miehen rintakehän halki ja lopettaisi tuon niille sijoilleen.

Delathos perääntyi kauemmas aaveesta, kenraalin rääkäistessä taas useammalla äänellä yhtä aikaa vaikeana, kun henkimiekka upposi väkisin lyötynä takaisin juurilleen ja katosi. Eihän se temppeliherraa tappanut, saati sitten vahingoittanut muuten kuin säälimättömän kivun tuntemisella, mutta näin koko toimituksen tekeminen sai Artanian koko kirotun kehon värisemään. Ja kovin hankalasti, siitä huolimatta nopeasti Noel lähti taas itseään nostamaan maasta, suoden murhaavan katseen käsipuoliselle, joka tyynenrauhallisena seisoi metrejä hänestä kauempana – ja sitten aavemainen kenraali katosi, saaden Delathosin taas varpailleen.
Noel myönsi itselleen kuitenkin hävinneensä, ja näki parempana perääntyä pois vielä, kun tilanne sen salli. Lisäksi kenraalin vierailu kirotussa maailmassaan oli kestänyt jo liian kauan, hän olisi joutunut riisumaan sen vahvimman aseensa itseltään syrjään ja jäänyt todennäköisesti joko Winderin tai sen hullun tappamaksi.
Jostain myrskyn takaa kuului demoninen hevosen hirnunta, temppeliherran kiirehtiessä helvetillisen ratsunsa kanssa kauemmas, loivassa rinteessä pienesti viistoon, ylöspäin suunnaten omiensa luo. Delathos jäi kuuntelemaan kaikkonevan ratsumiehen ääniä, sylkäisten verta suustaan valkealle, tosin jo poljetulle lumelle. Kuuraparralla ei ollut aikomustakaan lähteä tuon näyn perään, vaikka mieltä kaiversikin jättää hirviö vapaalle jalalle. Mutta yhä yltyvä myräkkä nielaisisi nyt kaiken, joka yksin uskalsi lähteä sen vaaroja kokeilemaan. Sitä paitsi, Delathosilla oli Winderin valitukset kuunneltavana…


//Oh naaaaaw <3 TIEDÄTKÖ NYT SEN HINGUN KUN TAHTOISIN VAIN HAPPYHAPPY IRIDARI!? SENKIN KAKKA! Henryn on tärkeää muistaa jalka, kyllä. RÖMPSÄJENGI KASVAA, MILLON LÄHETÄÄN HIRVEINÄ GANGAILEEN JA TÄGÄILEEN HERRA RÖMPSÄLLÄ SEINIÄ NAKKILAN RAKENNUKSIIN?! Ja jumalauta mä en oikeesti kirjota enää ikinä tän jälkeen 8))))))//
MY NAME IS CRIMSON, FAMED SOLDIER OF NIGHTMARES, AND I AM HERE FOR DINNER
---
IRIADOR MIR VALDOREN - DELATHOS N'DRAYER - JACKALOPE - ARETH CÚTHALION - ATREVAUX ARGENTEUS - SHYVANA - NOEL ARTANIA - LORYTHAS - WYRIUS - NESSAYA ANERITTE - QIRA A'DARUIL - OMANIRON
---

Elä pelkää ottaa yhteyttä yksärillä, jos peli kiinnostaa missään muodossa o7
Avatar

Monarkki

Viestit: 13886

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti La Maalis 14, 2015 11:42

Re: Vanhoja tuttuja || Crimmmmm

Tuttu ääni takaa sai Dariuksen kurtistamaan kulmiaan aluksi harvinaisen närkästyneenä. Kyllä hän tunnisti Delathosin äänen, mutta ei aikonut kääntää katsettaan vihollisesta nähdäkseen lähestyvän käsipuolen. Delathosia hän ei olisi kaivannut tähän tilanteeseen, menisi takaisin varmistamaan, että muut pysyivät elossa! Tämä oli Dariuksen taistelu, käsipuoli voisi tunkea läsnäolonsa hanuriinsa!
Värisevästi hengittävä kenraali ehätti vain vilkaista vierelleen kävellyttä tummahipiää, kun tuo perkele kävi tönäämään esimiehensä maahan kuin minkäkin roskan. Darius ärähti, ottaen käsillään vastaan kosteanraskaan hangen, koittaen pyrkiä heti saman tien takaisin ylös. Enää Haukansilmä ei kuitenkaan noussut. Voimat olivat loppu, kylmyyden käyden nyt viimein vaatimaan verojaan haavoittuneesta kenraalista.
"Delathos...!", Kenraali kävi ärähtämään kuivalta kurkultaan, katsoen kuinka käsipuoli kävi nyt haastamaan temppeliherran, "Delathos tämä ei ole sinun taistelusi!".
Eihän se tietenkään auttanut. Ei käsipuoli kenraalia kuunnellut - no loppupeleissä, kuka enää kuuntelikaan. Vitsi hän oli - vaan kävi haastamaan vihollisen eliitin. Darius löi nyrkkinsä hankeen huutaen silkasta raivosta, turhautumisesta. Miksi juuri nyt jalat eivät kantaneet. Miksi juuri nyt hän ei kyennyt muuta kuin katsomaan ja keräilemään itseään, yrittäen yhä uudestaan ja uudestaan ylös, vaikka se tuntui toivottomalta. Häntä suututti niin suunnattomasti, kaikki. Koko tilanne. Hän saattoi vain seurata sivusta kuinka Delathos kävi nyt yrittämään kenraalin kaatamista, yrittämään viedä häneltä oikeutettu kosto. Darius ei antaisi kuuraparralle ikinä anteeksi, jos tuo kaataisi temppeliherran hänen silmiensä edessä. Se tappo kuului hänelle!

Delathos näytti kuitenkin pärjäävän paremmin mitä kenraalinsa, saaden jopa osumaa tuohon friikkiin. Darius ei kuitenkaan jäänyt seurailemaan yhteenottoa kovin tiiviisti, ei hän loppupeleissä edes kunnolla mitään nähnyt taistelun siirtyessä kauemmaksi hänestä. Sen sijaan kenraali sulki silmänsä hetkeksi ja koitti tasailla hengitystään, keräten ne viimeiset voimanrippeet kasaan. Hetkeksi hän vain jäi alas maahan, yrittämättä edes ylös. Moinen alati kompuroiminen kulutti vain energiaa turhaan.
Kaikessa rauhassa Haukansilmä kävi kampeamaan itsensä ylös, samalla kun myrskytuuli kantoi korviin sen aavemaisen hevosenhirnunnan. Katse kävi hakemaan näköpiiriin Temppeliherran, joka nyt ratsain kävi poistumaan paikalta. Jälleen se raivo kävi kiehumaan sisällä, tuo aikoi vain paeta paikalta?! Ei tuo voinut vain lähteä! Heillä oli vielä asiat selvittämättä!
Kolme haparoivaa askelta Darius kävi ottamaan Temppeliherran perään, ennen kuin huomasi Delathosin. Tuo oli vielä elossa. Hyvä. Tai ei hyvä, olisi saman tien vain kuollut pois! Oli enää turha edes yrittää vihollisen perään. Tuo oli ratsain kadonnut jo ajat sitten näköetäisyydeltä ja todennäköisesti oli jo kaukana. Ainakaan temppeliherraa ei kuulunut takaisin, tuo oli siis perääntynyt suosiolla, ennemmin kuin käynyt uudestaan hyökkäämään.

Hitaasti, kenraalin huomio kääntyi Delathosin puoleen. Jos katse voisi tappaa, olisi käsipuoli kuollut sillä sekunnilla. Darius oli tuskin koskaan ollut näin vihainen.

"Sinä viinankatkuinen puusilmä!", Kenraali kävi karjumaan tuulen yli valkohapselle, samalla kun hoiperteli vihaisin askelin lähemmäksi tummahipiää "PÄÄSTIT HÄNET PAKOON! DELATHOS MITÄ HITTOA SINÄ AJATTELIT?!".
Päästyään lähemmäs kävi Darius heti heilauttamaan keihästään kohden Delathosin kasvoja vaakatasossa. Heilautus oli laiska ja hutiloitu, mutta mikäli Delathos ei ehättänyt - tai älynnyt - nojautua taemmas, sai tuo nyt kasvoihinsa viillon kenraalin aseesta.
"SIETÄISIT JOUTUA RUOSKITTAVAKSI, SENKIN HULLU! HIRTEEN! MEILLÄ OLI MAHDOLLISUUS VANGITA HÄNET JA SINÄ---SINÄ---"

Darius ei enää löytänyt sanoja vaan kävi kirjaimellisesti karjumaan sitä suunnatonta vihaansa ilmoille, samalla kun joutui uudemman kerran iskemään keihäänsä vasten maata jotta sai siitä tukea.


// HAPPYHAPPY IRIDARIA KYLLÄ KIITOS TAHDON Dari on nyt kaput. Dari is död. Jalka on tärkeä, kyllä. HETI KU TUUT TÄNNE NI LÄHETÄÄN YÖSEIKKAILEEN PITKIN NAGGILAA JA TERRORISOIMAAN MAASTOA. Kyl sä kirjotat nyt vielä me ei olla lopetettu <8 //
Avatar

The Saviour
The Saviour

Viestit: 3832

Liittynyt: Su Syys 04, 2011 5:10

Paikkakunta: Kahvikuppi

Viesti Su Maalis 15, 2015 12:34

Re: Vanhoja tuttuja || Crimmmmm

Tuuli löi valkeita hiuksia sinne tänne, lumen kasautuessa taas paremmin viitan harteille ja turkiskaulukselle, kun Delathos ei enää taistellut vaan seisoi selin Winderiin päin. Caradhras asetettiin takaisin omalle paikalleen, käsipuolen ehtiessä nyt kiinnittää paremmin huomiota kätensä haavoihin. Se vihollisen maaginen ase oli myös osin polttanut kädessä pidettynä Delathosin kämmentä, jota suojaavaan hansikkaaseen oli kirjaimellisesti palanut reikä. Kämmentä kirveli, kirveli niin pirusti kun kuuraparta kumartui keräämään käteensä kylmää lunta, jota saattoi puristaa.
Ja odotetusti, Darius kävi takaa huutamaan myrskyn ylitse alaiselleen. Se oli odotettua, samalla ansaittua, noin Delathosin mielestä. Ei hän tiennyt miksi kenraali aikaisemmin oli halunnut todeta, ettei tämä ollut Delathosille kuuluva taisto. Joko noilla oli kalavelkoja keskenään puitavana, tai sitten taustalla oli jotain… syvempää. Oli miten oli, oli kuuraparta pistänyt henkensä pantiksi siitä että vihollisen rintaan lyöty miekka olisi aavemaisen näyn pysäyttänyt paikoilleen mutta ei. Temppeliherran perkele karkasi, ja se nyt tuntui Winderiä pahasti kalvavan.

Käsipuoli kääntyi rauhallisesti ympäri, ottaen kasvoille puhaltavan viiman vastaan pienesti irvistäen. Yhä verenpunaisena palava katse oli nauliintunut aseeseen, jonka Darius varsin löyhästi oli nostanut alaisensa kasvoja kohden – mutta Del ei tehnyt elettäkään liikahtaakseen terän tieltä muualle. Se leikkasi poikkisuoran, siistin viillon arpiselle kasvopuolelle, poskiluun ja nenänvarren välille, saaden tummahipiän sähähtämään hiljaa. Onneksi kylmä sentään hieman turrutti haavojen särkyjä, siinä missä verenvuotoakin. Delathosille kaikki tämä oli niin pientä kuitenkin, ettei mikään tuntunut haittaavan tuota kolossia tässä hangessa, tuulessa ja tuiverruksessa.

Kuuraparta kuitenkin oli kurtistanut kulmiaan pienesti, Dariuksen purkaessa loput sanoistaan yksinkertaisesti vain karjuen ilmaan. Katse seuraili miten kenraali vajosi omaan aseeseensa nojaamaan, vaikuttaen viittävaille valmiilta kaatumaan jaloiltaan alas.
Joko lopetit?”, pakkasherra aloitti tyynenrauhallisella äänellä, ottaen sitten muutaman askeleen lähemmäs Winderiä, jota tarrasi kauluksesta kiinni. Yksikätinen riuhtaisi toisen paremmin eteensä, kannatellen Dariusta jos tuo ei kyennyt itse enää jaloillaan seisomaan kunnolla ja tuoden kasvojaan lähemmäs toisen turpaa.
OLIT KIRJAIMELLISESTI TAPATTAMASSA ITSEÄSI YLIVOIMAISEN VIHOLLISEN EDESSÄ, MITÄ HELVETTIÄ SINUN PÄÄSSÄSI OIKEIN LIIKKUI?!”, hullu huusi toisen kasvojen edessä vihaa uhkuen, valmiina lyömään silmäpuolista pässinpäätä, jos tuo jotain tyhmää yrittäisi, “SINÄ SE TÄSSÄ RUOSKITTAVAKSI JOUTAISIT, OLET TÄYSI IDIOOTTI! KENRAALI WINDER VOISI OLLA MUUTENKIN NIIN HYVÄ, JA RAUHOITTUISI, SILLÄ AJOIN VIIKATEMIEHENNE KERTAALLEEN JO TIEHENSÄ, ENKÄ MIELELLÄNI LÄHTISI HOUKUTTELEMAAN SITÄ TAKAISIN!”.
Sinä kyllä saat vielä taistelusi ja kostosi, mistä ikinä sitten jäinkään paitsi…”, Delathos vielä hymähti rauhallisemmin keuhkoamisensa perään, pysähtyen tyystin katselemaan sitten Haukansilmän kasvoja. Mieshän oli kalpea kuin ympärillä tuiskuttava lumi, tuon huulet ja korvanpäät sinersivät. Eipä Dariuksella noin muutenkaan näyttänyt olevan kunnollista varustautumista vastaaviin sääoloihin, joten oliko sitten ihmekään että tuo oli kohmeessa, siinä pisteessä että voisi varmasti jäätyä hiljalleen pystyyn.

Ote toisen kauluksesta irtosi, ellei kenraali ollut ehtinyt jo itseään kuuraparrasta irrottaa. Tummahipiä jäi seisomaan kenraalin vierelle, valmiina tukemaan tuon paremmin itseään vasten jos näytti siltä ettei Haukansilmä pystyssä pysyisi. Ei Delathos kyennyt pelkäämään Winderiä, jos tuo vaikka olisi häntä lyönytkin tai yrittänyt jotain harkitsematonta. Siinäpähän löisi. Tai yrittäisi haastaa ja tappaa pakkasherran, vaikka se kyllä taitaisi jäädä muutenkin rajoillansa vetelevän kenraalin viimeiseksi teoksi.
… Sinä palelet”, pientä huolestunutta sävyä omaava ääni totesi.


//MMMMMMMMM 8))))) Dari ei kuole nyt minnekään. Tänne niin pidän siitä hyvän huolen. HIRVEET YÖSEIKKAILUT JOOOOO, eiku kato oikeesti me lähetään larppaan nakkilan pelloille sit (D Me ei tulla koskaan lopettaan jos siitä lähetään (D//
MY NAME IS CRIMSON, FAMED SOLDIER OF NIGHTMARES, AND I AM HERE FOR DINNER
---
IRIADOR MIR VALDOREN - DELATHOS N'DRAYER - JACKALOPE - ARETH CÚTHALION - ATREVAUX ARGENTEUS - SHYVANA - NOEL ARTANIA - LORYTHAS - WYRIUS - NESSAYA ANERITTE - QIRA A'DARUIL - OMANIRON
---

Elä pelkää ottaa yhteyttä yksärillä, jos peli kiinnostaa missään muodossa o7
Avatar

Monarkki

Viestit: 13886

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Su Maalis 15, 2015 1:08

Re: Vanhoja tuttuja || Crimmmmm

"NO EN!", Kenraali kävi ärähtämään Delathosille tuon kysellessä, oliko silmäpuoli jo lopettanut. Sen pidemmälle Darius ei kuitenkaan sanoissaan ehättänyt, kun käsipuoli kävi tarraamaan kiinni kenraalin kauluksesta ja veti lähelleen. Kenraali ärähti toistamiseen, koittaen heti repiä itseään irti toisen otteesta, mutta näillä voimilla se vaikutti kovin turhalta.
Katse kuitenkin kohosi tuijottamaan uhmaavan vihaisesti mielipuolta, joka nyt vuorostaan koitti karjua järkeä eliitin kalloon. Turhaan, Darius oli niin kiukkuinen ettei todellakaan kyennyt kuuntelemaan edes järkipuhetta. Varsinkaan Delathokselta! Käsipuoli saisi tunkea mielipiteensä jonnekin, missä niitä kaivattiin.
Delathosin päästäessä irti kävi Darius kompuroimaan heti kauemmaksi käsipuolesta, näyttäen siltä että olisi valmis hyppäämään kuuraparran kimppuun. Keihäänkärki nousi osoittamaan kohden tummahipiää, Dariuksen tuijottaessa varoittavasti kulmiensa alta nuorempaansa.
"ÄLÄ. koske minuun", Darius sähisi paikoillaan täristen "Sinä joudut kurinpalautukseen heti kun takaisin tuville pääsemme ja katson, että sinusta tehdään esimerkk--".

Puhe katkesi Dariuksen käydessä yskimään kuivaa, kylmää kurkkuaan. Kenraali sylkäisi verta suustaan, kuunnellen sivukorvalla Delathoksen huolen sävyttämät sanat. Totta pirussa hän paleli, oli palellut jo ties kuinka kauan! Palelemisen tähden hän ei tuntenut kipua pahemmin, vaikka oli saanut turpiinsa temppeliherralta pahemman kerran. Päällimmäisenä tunteena oli kuitenkin se purevan viiman tuoma tunnottomuus ja väsymys. Nenäkin oli jo vuotanut tovin, kenraalin niiskautellen vähän väliä paikoillaan väristessä. Hengityksensä pihisi ja rohisi, kenraalin kuulostaen siltä että tulisi sairastumaan flunssaan, mikäli täältä elossa selviäisi.
"Náro...", Darius aloitti väsyneenä, aseen laskiessa ja kenraalin kääntyessä poispäin Delathoksesta "NÁRO TULE TÄNNE! Meillä... Meillä on tehtävä kesken...", Silmäpuoli houraili lähtiessään raahustamaan suuntaan, johon temppeliherra oli ratsastanut.
Ei raivohullu aikonut lopettaa. Hänen piti saada kostonsa nyt. Hän oli ollut niin lähellä. Ei hän voinut palata takaisin kaupunkiin tyhjin käsin, ei taas. Tämä oli niin väärin.
"Iriador...", Hän jatkoi, puhuen jo lähinnä itsekseen, kutsuen lähes mumisten kumppaniaan "Meidän täytyy...".
Ase iskeytyi jälleen maata vasten, Dariuksen valuen polvilleen keihäänvarresta kiinni pitäen. Uupumus iski jälleen, Dariuksen kirotessa ääneen laskiessaan otsansa vasten keihäänvartta. Ei tässä näin voinut käydä.
"Meidän täytyy... Feredirin...."



// MMMMMMMMMM. Dari tulee sinne kohta. Postitan sen syväjäädytettynä sinne. HÖHÖ. No todellakin, sinne mennään larppaan ja vedetään live remake tästä meidän pelistä. Oo sä Deli, mä oon Dari ja Ivy voi olla Noel. Timi sitten Noelin ratsu. Koskaan ei lopu (D //
Avatar

The Saviour
The Saviour

Viestit: 3832

Liittynyt: Su Syys 04, 2011 5:10

Paikkakunta: Kahvikuppi

Viesti Su Maalis 15, 2015 1:46

Re: Vanhoja tuttuja || Crimmmmm

Delathos kävi telepaattisesti kutsumaan Velethuilin ja Iriadorin laskeutumaan kiirehtien alas. Kenraalia ei tuossa kunnossa saisi omatoimisesti kapuamaan enää ylärinteelle, eikä Delathoksesta ollut kantamaan tuota liukasta mäkeä ylös, varsinkaan jos Haukansilmä päättäisi jatkaan vastaanlaittamista. Joten oli parempi koota ryhmä uudestaan tänne alas. Heidän piti etsiä suoja, ennen kuin heistä jokainen jäätyisi tänne pahuksen pakkaseen ja kun seuraava aamu valkenisi, seisoisi rinteillä vain pystyyn jäätyneitä haltioita, joita lumi olisi käynyt peittämään.
Kuuraparran katse seuraili Winderin hourailuja. Heillä kaikilla oli kylmä, mutta Haukansilmä alkoi vaikuttaa jo menetetyltä tapaukselta… vaikkakin jos se pohjoisenhaltiasta oli kiinni, ei tuo antaisi vielä elossa olevien kuiskauksen miehien kuolla tänne. Delathos ei kyennyt tuntemaan edes kylmää kuin pieninä nipistyksinä kylmään harjaantuneen nahkansa pinnalla. Hän oli elänyt lähestulkoon koko ikänsä tällaisessa säässä. Ennen kaikkea kylmässä. Tämä oli kuuraparralle niin arkipäiväistä, että teki kirjaimellisesti pahaa katsoa kerrankin sitä, miten muut kävivät nuutumaan lumen ja viiman alla.

Pakkasherran punertavana palava katsekin alkoi hiljalleen tyyntyä, muuttuen taas tyypillisemmäksi, kun totisena tummahipiä seurasi Dariuksen vajoamista keihään vartta vasten polvilleen, kylmään hankeen. Ei tuo kauas ollut ehtinyt, liekö varsinaisesti edes tajusi mitä ääneen mumisi, mutta se ei pakkasherraa kiinnostanut.
Delathos kävikin astelemaan Dariuksen vierelle, samalla oman viittansa sinetin kaulallaan avaten. Paksu, Delathoksen ruumiinlämmöstä lämmin viitta laskettiin Winderin harteille, käsipuolen kyeten vain toivomaan, ettei Darius torjuisi elettä.
Tarvitset sitä enemmän mitä minä…”, rauhallinen, matala ääni totesi Dariuksen viereltä, “Velethuil ja Iriador ovat jo tulossa alas. Koko rykmentti on muuten hajalla ympäriinsä, emmekä tiedä myrskyn takia kuinka moni menetti henkensä. Tie ylhäällä sortui altamme, kaikki ratsut on menetetty, eikä meillä ole ruokaa jäljellä. Ainoa asia mitä voimme tehdä on etsiä suojaa ja odottaa että myrsky laantuu…”, kuuraparta selitti, tietämättä kuunteliko Darius edes. Delathos näki kuitenkin parhaaksi selittää tilannetta kenraalille, sillä eihän tuo ollut alkua lukuunottamatta ollut ylhäällä osallisena taistelussa. Ehkä tieto siitä, että rakkaansa oli sentään kunnossa, lämmitti Haukansilmää hitusen…

Kauaa ylempää tulevaa kaksikkoa ei tarvinnut odotella, vanhemman sotilaan ohjatessa sokeaa talsimaan lumessa Winderin ja N’drayerin luo. Siinä missä kaksikko kävi nostamaan kenraalin ylös jaloilleen, molempien tukien tuota pysymään pystyssä, ei Delathos tehnyt enää elettäkään yrittääkseen lähestyä Dariusta. Winder ei ollut halunnut, että käsipuoli itseensä koskisi, joten ei sitten.
Darius…”, punapäinen totesi varovasti telepaattisesti kenraalille, huomaamattaan painautuen paremmin vanhempaansa vasten. Eihän sitä suoranaisesti erottanut, kun sokea pyrki tukemaan Winderiä vain pystyssä, muutenkin ollessa tuon toisessa kyljessä kiinni. Tämän enempää korkeahaltia ei kyennytkään tekemään, kuin olemaan vain kohmeisen kenraalin vierellä.
Muista ei kuulunut, vaikka yritimme huudella heidän peräänsä”, Iriador kävi huppunsa alta tokaisemaan, katseensa maahan naulittuna.
Joko he ovat jo matkalla takaisin, tai järkevinä etsineet suojaa itselleen”, Delathos hymähti nuoremmalle terävästi takaisin, pienesti silmiään pyöräyttäen päässään ennen kuin tohti Dariukseen luoda katsauksen. Oli Winderin tehtävä jakaa käsky siitä mitä seuraavaksi tehtäisiin, vai kuoltaisiinko vain tänne.


//DHKABJHDJLWAN! Mä otan Darin mun viekkuun sit, niin johan sulaa <: JOOOOO ja sit meidän pitää mennä kans kapinoimaan keskustaan kato kolmena vanhimpana (D Ollaan jo kykenemättömiä lopettaan 8))))//
MY NAME IS CRIMSON, FAMED SOLDIER OF NIGHTMARES, AND I AM HERE FOR DINNER
---
IRIADOR MIR VALDOREN - DELATHOS N'DRAYER - JACKALOPE - ARETH CÚTHALION - ATREVAUX ARGENTEUS - SHYVANA - NOEL ARTANIA - LORYTHAS - WYRIUS - NESSAYA ANERITTE - QIRA A'DARUIL - OMANIRON
---

Elä pelkää ottaa yhteyttä yksärillä, jos peli kiinnostaa missään muodossa o7
Avatar

Monarkki

Viestit: 13886

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Su Maalis 15, 2015 2:23

Re: Vanhoja tuttuja || Crimmmmm

Darius oli niin uupunut, ettei jaksanut enää edes raivota, vaikka koki siihen suurta tarvetta juuri nyt. Kenraalista ei kuitenkaan ollut huutamaan tai riehumaan tämän enempää. Häntä väsytti niin. Hän halusi vain takaisin nukkumaan, lämpimään, peittojen alle Iriadorin viereen. Herätä aamulla lämpimästä huoneesta ja mennä lämpimään kylpyyn. Iriadorin kanssa. Syödä lämmintä ruokaa ja juoda jotain lämmintä.
Voi kuinka sitä osasikaan kaivata lämpöä.
Puoliksi ummistunut katse kääntyi Delathosin puoleen tuon kävellessä kenraalin vierelle ja kävi laskemaan paksun viittansa kenraalin harteille. Darius tuijotti tuota vaatekappaletta harteillaan kovinkin väsyneenä, Delathosin käydessä kertomaan mitä ylempänä oli tapahtunut. Meiltä lämmitti tieto siitä, että Iriador oli elossa. Vasta nyt kun kenraali kävi uupumuksen pakottamana rauhoittumaan, alkoi ajatuskin kulkea - ainakin jotenkuten. Lähinnä hän kykeni ajattelemaan vain, kuinka kylmä oli, mutta pikkuhiljaa alkoi mielessä pyörimään myös selviytyminen ja kuiskauksen kohtalo, sen raivon ja kostonhimon hiipuessa.

Kuiskaus oli hajonnut, sotilaiden ollessa ties missä. Toivoa saattoi, ettei kovinkaan moni ollut kuollut sortumassa tai yhteenotossa ylipäätään, heillä ei ollut varaa menettää nyt liian monta miestä. Tällä hetkellä he neljä olivat kuitenkin ainoat, jotka kykenivät kokoontumaan. Muut joutuivat pitämään huolen itsestään ja toivoa saattoi, että nuo löytäisivät suojaa tai pääsisivät takaisin kotiin. Ratsuistakaan ei ollut apua. Heidän täytyi etsiä suojaa ja pyrkiä takaisin kaupunkiin omin avuin, kun myrsky olisi laantunut. Tässä säässä hei eivät voineet lähteä kävelemään takaisin arojen halki. Heidän täytyisi kuitenkin tulla takaisin paremmalla säällä, jotta mahdolliset kaatuneet pystyttäisiin tunnistamaan ja haavoittuneet keräämään turvaan - mikäli kukaan olisi enää elossa silloin.
Nyt, piti kuitenkin miettiä vain omaa selviytymistä.
Iriador ja Velethuil saapuivat paikalle hetken päästä, kaksikon käydessä auttamaan Dariuksen jaloilleen. Darius nojautui paremmin vasten Iriadoria, käyden laskemaan otsansa vasten huppupäisen korkeahaltian päätä. Juuri nyt kenraali ei välittänyt jos joku katsoi tuon eleen liian läheiseksi hänen ja sotilaan välillä, toisaalta sen saattoi hyvinkin pistää hourailevan, juuri ja juuri tajuissaan olevan kenraalin tilan piikkiin, eikä lähteä vetämään omia johtopäätöksiä moisesta. Toisaalta, Velethuil oli ainoa joka ei tiennyt Iriadorin ja Dariuksen väleistä, mutta ei sitä silti kannattanut käydä liian läheisesti salarakastaan nyt halimaan.
"Anna anteeksi", Darius kävi kuiskaamaan Iriadorille Delathosin puhuessa "E-en olisi... halunnut pilata päiväämme...".

Kenraali oli jo sulkenut katseensa, kuunnellen kyllä yhä. Hän harkitsi tilannetta, miten nyt parhaiten kykenikään tässä tilassa.
"Alempana...", Darius aloitti puhuen rauhallisesti, koittaen pitää kylmästä värisevän kehonsa paikoillaan "on luolastoja... Siellä olisimme myrskyltä suojassa... mut... mutta emme voi olla varmoja ovatko... luolat tyhjiä... pedot ja.. lohikäärmeet..".
"Velethuil... ota komento, minä... minä lepään hetken...",
Kenraalin puhe kävi sammaltamaan ja muuttumaan uhkaavasti vain pelkäksi muminaksi, Winderin selvästi koittaen viimeisillä voimillaan pitää itsensä hereillä. Nyt ei kannattanut nukahtaa, vaikka idea sinällään kuulosti erittäin houkuttelevalta...
"Suunnataan alemmas, olin näkevinäni tulomatkalla luolansuun matkan varrella, ihan tässä lähellä", Velethuil aloitti "Mutta N'drayer... ota sinä johto. Sinulla on selvästi enemmän kokemusta tällaisista olosuhteista, mitä meillä".


// Dari on sulaa vahaa sillon todellakin 8) eiku. Ja todellakin, kolme vanhinta paikalla, vaadimme saada puhua nahkiaiskuninkaalle :--------------------DDDD Niin, lopettaminen ei ole vaihtoehto. Forever iridari.
eiku //
Avatar

The Saviour
The Saviour

Viestit: 3832

Liittynyt: Su Syys 04, 2011 5:10

Paikkakunta: Kahvikuppi

Viesti Su Maalis 15, 2015 3:30

Re: Vanhoja tuttuja || Crimmmmm

Ei se ole sinun syytäsi…”, korkeahaltia kuiskasi huppunsa turvista lähelle nojautuneelle Dariukselle, antaen kenraalin painua paremmin itseään vasten, jos tuo niin halusi. Iriador ei halunnut menettää kenraalia, tuskin Velethuilkaan, saati sitten Delathos. Kylmä otti luihin ja ytimiin, ainoana varsinaisena tavoitteena kullakin oli vain selvitä elossa tästä myräkästä, pysyä yhdessä kovin toivottoman tilanteen edessä. Iriador kävi vetäisemään Dariuksen harteilla lepäävää viittaa paremmin tuon ylle, suojaamaan myös kenraalin kaulaa sillä turkiksella joka tuon reuhun kaulusta koristi, samalla kuunnellen mitä Haukansilmällä oli sanottavana. Winderin mukaan alempana sijaitsisi mahdollisesti luolastoja, joista voisi suojaa ja turvaa hakea. Saattoihan niissä lymytä vaikka mitä vaaroja, näin Mor vuorista kun oli kyse, mutta yrittänyttä ei laitettu.
Haukansilmä jakoi vastuun Velethuilille, joka varmisti olleensa lähes varma siitä, että lähestöllä sijaitsisi alemmilla rinteillä luolansuu. Mutta sen sijaan että olisi itse lähtenyt johtamaan joukkoa, siirsi sotilas kenraalin suoman vallan vielä eteenpäin Delathosille. Kuuraparta kohotti pienesti kulmiaan, myöntyvästi kuitenkin nyökäten ja hymähtäen tuohon jotenkin puskantakaa tulleeseen komentoon. Kyllähän hän taisi heistä tällaisessa olosuhteissa eniten kokemusta omata, mutta silti…

Suunnataan siis alemmas ja yritetään löytää Velethuilin mainitsema suoja”, käsipuoli hymähti, nostaessaan takkinsa kaulusta paremmin ylös, “Muussa tapauksessa joudumme etsimään vuorenseinämien perusteella luolamuodostelmia, joka tässä näkyvyydessä ei tule olemaan helppoa”. Kuuraparta asteli kolmikon vierestä, luoden lyhyen vilkaisun Haukansilmän puoleen. Heidän piti löytää suojaa äkkiä, tai tuo idiootti menisi kuolemaan tähän kylmyyteen, ja vastaavan viestin kertomista olikin hankalampaa taas kuljettaa tarvittaville tahoille, jos täältä itsekään selvittiin elossa takaisin kaupunkiin.
Pitäkää Winder lämpimänä…”, pakkasherra huomautti, vaikka olihan se kovin itsestäänselvyys. Ohessa Delathos kävi jalallan polkaisemaan pienesti koholla olevaa kinosta tahallaan, joka osoittautui samanlaiseksi vajoaman aluksi, jollaista pitkin kenraalit olivat alemmas tippuneet aikaisemmin. Lumi kohosi reunalta aina ylemmäs keräämään painoa, ja mahdolliset luoliin johtavat kalliokolot muodostivat yllensä pienen kummun lumesta yllensä, jos sitäkään. Pakkasherran laukaisemasta vajoamasta ei kuitenkaan ollut kenellekään haittaa, vaan se oli lähinnä esimerkki ja terävä huomio vuorilla aikaisemmin kulkeneelta.
… Ja varokaa koholla olevia kinoksia, kuuraparta mainitsi, nelipäisen joukon lähtiessä hamuamaan hangessa eteenpäin suojaa kohti.

---

Jossain alempana yhä elossa olevat ratsut olivat alkaaneet keräillä itseään. Nashira ei ollut saanut kuin kolhuja, puoliksi lihansyöjän ollessa mässäillyt rumasti jo menehtyneitä ratsuja kidastaan alas. Mutta naaraspeura kaipasi vahvistusta ja ilmainen ruoka tuotti myös lisää lämpöä kehoon ja auttoi jaksamaan. Sarvikruunuinen oli paimentanut tuttuja ratsuja, joita se sotilastupien talleilla usein näki, yhteen läjään – lukuun ottamatta kissapetoa, joka oli tovin nuollut haavojaan jossain pimeässä nurkassa itsekseen. Kadzait oli onnistunut välttämään rajun tipahtamisen hyppimällä tasaisempia sijoja pitkin lähinnä alemmas, mutta ylempää tippuvat kivet olivat tehneet tehtävänsä, ja lyöneet paksunahkaista julmasti välillä tipahtamaan vapaapudotuksella pitkinpoikin. Kissapeto oli loukannut toisen etutassunsa, ja sen turkki oli osittain verestä punainen, eikä yhdelläkään toisista ratsuista ollut minkäänlaista osaa tai arpaa lähestyä syrjään vetäytynyttä olentoa. Olkoot yksin, jos niin mieli.
Nashira oli kuitenkin jo tovin valmistellut “laumaansa” valmistautumaan liikkeelle lähtöön. Ratsujen piti selvitä nyt ominpäin vajoamasta ylös, ja suunnata koulutetusti takaisin kaupunkiin arojen poikki, ja naaraspeura oli valmiina johtamaan noita takaisin. Ainoan hankaluuden myräkässä aiheuttivatkin lähinnä vain pedot, jotka todennäköisesti olisivat tuota pikaa myös saapumassa tälle tarjottimelle, josta kuolleiden ratsujen ruhot ja veri haisivat niiden nenään.

---

Vuoristoinen maasto, jota verhosi jokapuolelta liukas lumipeite ei ollut helppoa taivallettavaa, mutta jotenkin eliittisotilaiden onnistui Delathosin johdolla kulkea seinämiä myöten, pohjoisenhaltian jalanjäljissä. Aikaisemmin mainittu luola oli löytynyt, se avautui pidemmälle luolan suuaukolta, ja suojasi ulkopuolella viheltävältä viimalta. Kaikki mahdollinen poltettavaksi kelpaava oli kasattu keskelle luolaa yhteen kasaan pieneksi nuotioksi, johon Delathos yritti nyt lyödä kipinää hakkaamalla vasemmalla kädellään rosoista kiveä toista vasten, jota piteli toisella jalalla paikoillaan. Asiaa olisi helpottanut huomattavasti, jos taskussa olisi sattunut olemaan sillä hetkellä vartavasten tulentekoon tarkoitetut piikivet, mutta nyt oli pakko pelata alkukantaisemmilla menetelmillä.
Riisukaa haarniskanne, ne vain edistävät kohmettumista, ja niitä tuskin tarvitaan… enää”, kuuraparta totesi samalla kun onnistui viimein lyömään kipinänrähjiä kuumentuneista kivistä kuivaan juurikasaan, johon puhaltamalla pieni liekki alkoi hiljalleen kyteä palaviin materiaaleihin kiinni.


//No vittu tämmötteen patterin vieres KUKA TAHANSA 8) imean. NAHKIAISKUNINKAALLE :-----DDDDD EI JUMALAUTA MITEN TIPAHIN. Vaadin saada kuljettaa Royal patukan Nahkiaiskuninkaalle. Lopettamisesta ei puhuta. FOREVER IRIDARI MMMMMMMM <3//
MY NAME IS CRIMSON, FAMED SOLDIER OF NIGHTMARES, AND I AM HERE FOR DINNER
---
IRIADOR MIR VALDOREN - DELATHOS N'DRAYER - JACKALOPE - ARETH CÚTHALION - ATREVAUX ARGENTEUS - SHYVANA - NOEL ARTANIA - LORYTHAS - WYRIUS - NESSAYA ANERITTE - QIRA A'DARUIL - OMANIRON
---

Elä pelkää ottaa yhteyttä yksärillä, jos peli kiinnostaa missään muodossa o7
Avatar

Monarkki

Viestit: 13886

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Su Maalis 15, 2015 4:00

Re: Vanhoja tuttuja || Crimmmmm

Náro oli selvinnyt pudotuksesta ilman sen suurempia kolhuja. Siinä missä Nashirakin, oli syndrae käynyt mussuttamaan kaatuneita - ratsuja kuin myös sotilaita - suuhunsa, käyden ohimennen jopa muutaman kituvan tappamaan. Se nautti siitä lihan määrästä, mitä oli tarjolla, mitä nyt sai pistellä suuhunsa kun ei ollut kukaan kaksijalkainen estämässä. Se olisi mielellään tappanut lisääkin, mutta Nashiran läsnäolo esti Nároa päästämästä tappajanviettiä valloille. Sarvikruunu kun oli kerännyt tuttuja ratsuja kasaan ja "paimensi" noita. Náro katsoi tuon lauman kuuluvan Nashiralle, ei hänelle, eikä syndraella ollut mitään hinkua käydä suurempaa naarasta haastamaan. Muutenkin Náro pysytteli kauempana muista, lähtien omille teilleen loppupeleissä. Se kuitenkin tuntui jäävän kytikselle lauman suhteen, pysytellen taka-alalla ja poimivan jälkeen jääneitä saaliikseen. Se oli myös harkinnut Kadzaitin kimppuun käymistä, kissapeto kun oli osumaa ottanut, mutta loppupeleissä jokin oli saanut syndraen luopumaan noista aikeistaan. Ei se riitaa halunnut toisten petojen kanssa haastaa, ainakaan nyt. Se halusi vain saalistaa.


---


Darius pysytteli hereillä nelikon lähtiessä liikkeelle. Delathos oli ottanut ohjat Velethuilin päättäessä sen olleen paras vaihtoehto. Darius olisi saattanut olla erimieltä, mutta nyt kun mietti, taisi Delathoksen kokemuksesta tässä tilanteessa. Kenraali koitti parhaansa mukaan kävellä omin neuvoin vähän väliä, jalkojen kantaen kuitenkin heikosti Haukansilmää ilman apua. Lisäksi toisessa jalassa olevat puusäröt eivät tuntuneet mukavalta, niiden pistäen ja muistuttaen olemassaolostaan jokaisella askeleella.
Lopulta he kuitenkin pääsivät luolalle, joka heidän onnekseen oli tyhjillään. Darius oli asettunut istumaan luolan seinää vasten, kauas suuaukosta, käpertyen Delathosin viitan alle. Oli yhä kylmä, vaikka he olivat päässeet siltä purevalta viimalta turvaan. Hän oli hereillä, vaikka näyttikin siltä että nukkui. Katse oli raollaan, kenraalin seuraillen Delathosin touhuja tuon yrittäessä sytyttää nuotiota. Delathosin kehottaessa riisumaan panssareita, kävi Darius vetämään pienesti haavoittunutta jalkaansa paremmin vasten itseään, piilotellen yhä haavaansa. Ei hän halunnut kenenkään koskevan siihen nyt, palelevan kenraalin ollessa kovinkin kärttyisä jalkansa suhteen. Olisihan se pitänyt hoitaa kuntoon, mutta kenraali katsoi haavansa olevan pieni ja toissijainen seikka tässä tilanteessa.

"Tarvitsetko apua haarn--"
"ÄLÄ koske minuun!",
Darius kävi yllättäen ärähtämään jälleen kuuluvalla äänellä, Velethuille, joka apuaan olisi tarjonnut kenraalin haarniskan kanssa. Sotilas kävi samantien perääntymään Haukansilmän luota nostellen käsiään ilmaan hymähtäen, ei tämä ollut ensimmäinen kerta kun vanhempi sotilas näki kenraalin noin kärttyisenä. Kyllä hänkin tunsi Winderin - ei kyllä niin syvällisellä tasolla mitä Iriador tai Delathos - ja osasi pysyä poissa jos Winder niin halusi.
"pärjään... itsekin...", Haukansilmä lisäsi lähinnä itsekseen mutisten, palaten kuitenkin siihen nukkuvanoloiseen tilaansa, tekemättä elettäkään riisuakseen haarniskaansa yltään. Ainakaan heti. Hitaasti viitan alla kenraali kuitenkin kävi kovin ponnettomasti availemaan olkapanssareidensa remmejä, pitämättä minkäänlaista kiirettä riisumisen suhteen, vaikka ehkä se olisi ollut suositeltavaa tässä tilanteessa.


// NIIIIIII sun pitää yhä nukkua mun vieressä vähintään yksi (1) yö koska niin oli sopimus. Katotaan si kuka on patteri. KATOTAAN KUKA ON PANTTERI IF YOU KNOW WHAT I noni nyt.NYT. NO ÄLÄ DISSAA MEIDÄN NAHKIAISKUNINGASTA JOKA KESÄ TÄÄLLÄ KRUUNATAAN NAHKIAISKUNINGAS. Saat antaa Royal patukkaa Nahkiaiskuninkaalle. Ja ei puhuta ei. 4EVER IRIDARI. 5ever is more. //
Avatar

The Saviour
The Saviour

Viestit: 3832

Liittynyt: Su Syys 04, 2011 5:10

Paikkakunta: Kahvikuppi

Viesti Su Maalis 15, 2015 4:51

Re: Vanhoja tuttuja || Crimmmmm

Lauma lähti liikkeelle hiljalleen. Heikot jätettiin taakse, sille ne olisivat myräkän keskellä pelkkä hidaste. Ne ruokkisivat petoja sitten perästä, ruhojen tosin merkiten sitä reittiä mitä pitkin sarvikruunuisen saattue olisi kulkenut.
Siinä missä elossa olevat lähtivat poistumaan naaraspeuran perässä vajoamasta ulos, alkoi Kadzait myös kasailemaan itseään. Sillä ei ollut aikomusta yrittää seurata muita. Sen ainoa tavoite olisi löytää takaisin Delathosin luokse, kiertää jostain takaisin ylemmälle rinteelle ja etsiä sitten haltiat tassuihinsa. Jostain syystä kookas naarastiikeri koki palavaa tarvetta murista uhitellen Nárolle tuon ohi kulkiessa. Olihan se ehtinyt vetää kitaansa jo monen monta ratsua, sotilasta, ja jokin kissapetoa varoitti tuon verenhimoisen pedon saalistusvietistä. Mutta kehtaisikin käydä lumitiikerin kimppuun, Kadzait kävisi vain raivolla tuota vastaan…

---

Delathos keskitti kaiken huomionsa vain nuotion sytyttämiseen, unohtaen hetkeksi kaiken muun ympäriltään yrittäessään saada liekkejä kasvamaan. Poltettavaa materiaalia tarvittiin kuitenkin lisää, ja reilusti, mikäli he halusivat lämpöä edes vähän pidemmäksi aikaa kuin vain lyhyeksi hetkeksi Kuitenkin ne kulmat kävivät kurtistumaan pienesti kuuraparran kuullessa Winderin ärähtävän. Pieni, turhautunut vilkaisu kenraalin suuntaan riitti kertomaan kerralla kaiken sen, mitä valmiiksi tilanteesta näreä pakkasherra koki aikuisen miehen kiukuttelusta. Kumpa edes Iriador kykenisi saamaan tuon ruman leipäläven kiinni, jos edes kehtasi Velethuilin jälkeen yrittää…
Sokea oli ehtinyt riisua yltään jo ne merkittävimmät metallikappaleet, jättäen ne yhteen kasaan luolan seinustalle lojumaan. Yllään tuolla oli kuitenkin vielä lohikäärmeidensuomuista tehty takkinsa, sekä paksumpi, sininen haarniskaansa kuuluva takki. Nuorin ei myöskään ollut luopunut viitastaan, vaikka hupun päästään olikin laskenut. Se lämmitti mukavasti, vaikka korvia, varpaita ja sormenpäitä kylmäsikin jo niin, ettei korkeahaltia niitä enää tuntenut muuten kuin pistelevänä tunteena, joka levisi hiljalleen pitkin raajoja.

Sen tehtyään punapäinen oli ottanut lähestyäkseen Winderiä. Ei turhan lähelle, mutta edes hieman. Darius oli ollut niin väsynyt, eikä kukaan oikeastaan tiennyt kärsikö tuo pahemmista vammoista, mitä oli mahdollisesti saanut otettuaan yhteen vihollisen kenraalin kanssa. Mutta niihin Iriador ei aikonut puuttua. Jos haavojensa takia Haukansilmä olisi ollut vaarassa menettää henkensä, olisi se näkynyt täysin toisella tavalla, tai Darius siitä erikseen sanonut. Tällä hetkellä se oli vain kylmä, joka oli käynyt silmäpuolen kangistamaan – tai niin Iriador halusi uskoa.
Korkeahaltia istahti lopulta alas, kaikessa hiljaisuudessa Winderin viereen. Viittaa käytiin vetämään paremmin ylle, sokeankatseen tuijottae eteensä.
Oletko varma ettet tarvitse apua…?”, nuorempi tiedusteli kylmyydestä käheällä äänellä, yrittämättä selvästikään väkisin tunkea Dariukselle avuksi. Iriador halusi olla kuitenkin tuon lähellä. Varmistaa, ettei Haukansilmä lopettaisi hengittämistä, tai nukahtaisi täysin.

Nuotion rätinä kuitenkin keräsi nuoremman huomion hetkeksi puoleensa, Iriadorin siirtäessä lumen kastelemia hiuksiaan paremmin viittansa päälle. Ne olivat osittain jäässä, kohisivat vain kun niitä yritti taivutella. Mutta oli kai jonkinsortin onni, että Delathos sattui olemaan heidän mukanaan. Tuota kun kylmyys ei tuntunut haittaavan, jostain syystä… Iriador olisi saattanut myös nuotion sytyttää, mutta siinä olisi todennäköisesti kylmyyden kangitsemalla tahdolla kestänyt paljon kauemmin, kuin mitä pakkasherra antoi ymmärtää.
Lähden etsimään lisää poltettavaa… jostain…”, käsipuoli ilmoitti ykskantaan, vilkaisten samalla hetkellä myös Velethuiliin. Tuo oli aikaisemmin ollut sanomassa Delathosille vastaan, eikä kuuraparta aikonut kuunnella samaa toistamiseen – minkä vanhempi sotilas näytti myös ymmärtävän siitä painostavasta katseesta.


//NIHHIIIIII! Kyl mä nukun, ja sitten saat kokea Crimpatterin, etkä enää koskaan halu muo samaan petiin pyörimään (D MUT KATOTAA NII, KISSET SUOTANA! Katotaan kummasta kuoriutuu ekana Marvelin pantteri. AAAAAAAAA Te ja teidän perkeleen nahkiaiset (D ROYALIN ANNAN! Iridaria ei voita mikään <3 Aina vaan Iridari, ja hirveet QQ:t kehiin taas//
MY NAME IS CRIMSON, FAMED SOLDIER OF NIGHTMARES, AND I AM HERE FOR DINNER
---
IRIADOR MIR VALDOREN - DELATHOS N'DRAYER - JACKALOPE - ARETH CÚTHALION - ATREVAUX ARGENTEUS - SHYVANA - NOEL ARTANIA - LORYTHAS - WYRIUS - NESSAYA ANERITTE - QIRA A'DARUIL - OMANIRON
---

Elä pelkää ottaa yhteyttä yksärillä, jos peli kiinnostaa missään muodossa o7
Avatar

Monarkki

Viestit: 13886

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Su Maalis 15, 2015 1:22

Re: Vanhoja tuttuja || Crimmmmm

Siinä missä Kadzait oli syndraelle ärähdellyt, oli Náro päästänyt ilmoille jälleen valasmaista lauluaan, varoitellen kissapetoa haastamasta häntä. Se myös varoitti tulevasta. Mikäli Kadzait vajoaisi hankeen, eikä siitä uudestaan nousisi... olisi Náro paikalla.
Sen enempää kaksi ärhäkkäintä Kuiskauksen ratsua eivät ottaneet yhteen, kissapedon lähtien täysin omille teilleen. Hetken Náro oli harkinnut Kadzaitin seuraamista, ihan vain kiusallaan, mutta lopulta naaras oli katsonut parhaimmaksi vain seurata Nashiran johtamaa laumaa perästä hiihtäjän tavoin.

----


Kohmeisilla sormilla oli todella paha edes yrittää tehdä mitään. Täten pienten remmilukkojen avaaminen osoittautui vaikeammaksi, mitä Darius oli kuvitellut. Siltikään kenraali ei käynyt pyytämään apua, ei hän halunnut ketään lähelleen tarkastelemaan ruhjeitaan. Eipä hän onneksi pahemmin ollut saanut vuotavia haavoja, mustelmia oli ja tulisi olemaan pitkin kehoa ja paikat kipeänä, mutta hänen onnekseen vastustaja oli yrittänyt lähinnä mukiloida kenraalin tajuttomaksi, ennemmin kuin fataalisti haavoittaa.
Väsynyt katse kävi kuitenkin kääntymään Iriadorin puoleen, sokean käydessä istumaan kenraalin vierelle, kysellen oliko Haukansilmä varma, ettei apua tarvinnut. Darius ei vastannut mitään, tuijotti vain väsyneesti nuoren puoleen samalla kun sai ensimmäisen remmin ronkittua auki. Ennen kuin kenraali ehätti mitään Iriadorille sanomaan, kävi Delathos ilmoittamaan aikeistaan lähteä etsimään lisää poltettavaa myräkästä. Mitä tuo muka kuvitteli löytävänsä vuorilta, hyvä jos täällä oli mitään muuta kuin kiveä... ja lunta... ja pakkasta...

"Delathos...",
Darius kävi yskäisemään selvittäen pihisevää kurkkuaan ennen kuin jatkoi "Ota Velethuil mukaasi... Pysykää yhdessä... Älkää menkö liian kauas...".
"Se oli käsky",
Kenraali lisäsi vielä perään, ennen kuin Velethuil ehätti sanoa ettei haluaisi takaisin kylmään viimaan tai Delathos ehtisi kitistä ettei tarvinnut seuraa ja pärjäsi kyllä yksin.
Velethuil ei käynyt sanomaan vastaan vaan nousi kyykystä katsahtaen pakkasherran puoleen, ollen valmiina lähtemään tuon seuraan kenraalin käskystä. Ehkä loppupeleissä olikin hyvä liikkua ennemmin kaksin, ottaen huomioon, että vihollinen saattoi yhä olla vuorilla. Ja kun katsoi vaihtoehtoja, Velethuil oli ainoa josta olisi jotain hyötyäkin Delathosille. Iriador tuskin näki kunnolla tuiskussa edes auransa kanssa ja Dariuksesta nyt oli hyötyä vain nälkää näkeville susille tuossa kunnossa...

Jahka pakkasherra ja vanhin sotilas olivat poistuneet, kävi Darius yllättäen valumaan seinää pitkin nojaamaan vasten Iriadoria, painaen kasvonsa vasten nuoremman kaulaa.
"E-ehkä sittenkin... tarvitsen apua", Kylmästä värisevä ääni parahti kenraalin painautuessa paremmin vasten Iriadoria, aivan kuin koittaen hakea lämpöä toisesta "On niin hiton kylmä...".



// KATOTAAN NIIII. Sit kummastakaan meistä ei tuu marvelin pantteria vaan Ivy hyppää sänkyyn mukaan nahkapuvussa. Ivy on se pantteri. Ei nyt dissata nahkiaisia. Nakkilan ylpeys. Annat Royalin niiku Areth anto Aranille. EIKU. Hirveet QQt vaan kehiin taas koska Iridari ja ebin mage.
JA AI HITTO ku aamuyöstä sain hirveen suonenvedon pohkeeseen ja mä parahtelin sängyssäni ku mikäkin Darius kera jalkavammani ja Timi vaan kattoo et mitä ja IVY EI EES VITTU HERÄÄ SIIHEN ET OON TUSKISSANI SIINÄ ja sit kerta heräsin niin oli pakko foorumilla käydä ja mitäs täältä löytyikään <: Nyt on jalka kipee siitä krampista, voin samastua Dariin entistä enemmän //
Avatar

The Saviour
The Saviour

Viestit: 3832

Liittynyt: Su Syys 04, 2011 5:10

Paikkakunta: Kahvikuppi

Viesti Su Maalis 15, 2015 3:22

Re: Vanhoja tuttuja || Crimmmmm

Tummahipiä repi haarniskansa rähjän rinnaltaan alas. Ei hän sitä tarvinnut, ja iso metallinen kappale vain jääsi kaiken välistään ja aiheuttaisi pahimmassa tapauksessa pahoja paleltumia. Eipä käsipuolella muutenkaan ollut varaa valittaa. Hän oli kasvanut tällaisessa ympäristössä. Sellaisissa olosuhteissa, mille nyt mahdollisesti joutuisi menettämään nuo kolme muuta, jotka eivät kylmään olleet tottuneet samalla tapaa. Delathos oli joukosta ehkä se kylmäpäisin, mutta myös kuumaverisin, jonka ruumiinlämpö ja veri kiehuivat sisällä tavallista lämpimämpinä, kumoten täysin pakkasen vaikutuksen paksulta nahaltaan. Jos käsipuoli ei olisi itsekkäästi yrittänyt viedä tilannetta eteenpäin, olisi heistä jo se tärkein todennäköisesti kuollut sinne hankeen…
Haukansilmän käheät sanat saivat kuuraparran kuitenkin katsahtamaan tuota yskivää ilmestystä, joka nyt halusi että hän ottaisi Velethuilin mukaansa. Delathos kirjaimellisesti murahti, kulmiaan kurtistaen ja hitaasti se uhitteleva katse siirtyi Winderistä arvioimaan sitä ylimääräistä. Darius halusi kuitenkin vain hetken olla kaksin Iriadorin kanssa, ei tuo kehdannut pyytää keneltäkään muulta apua, varsinkaan kun oli jo kertaalleen käskenyt Velethuilia kauemmas. Eipä tuon haarniskanriisumisesta tullut mitään, ja mikäli punapäinen ei olisi saamassa metallikappaleita Winderin päältä pois sillä välin kun muut olisivat poissa, repisi Delathos ne tullessaan kenraalin päältä pois vaikka väkisin.

Minä olen kasvanut keskellä hankia ja vuoria. Luuletko oikeasti, että eksyisin tuonne, kun kykenen tunnistamaan reitin takaisin tänne vaikka silmät sidottuina samantien? Tunnen kallioiden tuomat vaarat, tiedän myös mistä löydän haluamani, oli se sitten kätketty vaikka metrisen kinoksen alle kuten kotimaassani. En tarvitse suojaa selvitäkseni, mutta olen sellaisen valmis järjestämään teille, jos lupaatte ettette silmieni alle kuole”, pakkasherra ärähti, silmiään päässään pyöräyttäen. Pieni ele riitti saamaan vanhempaan sotilaaseen liikettä, Delathosin nyökätessä tuolle loppujen lopuksi hyväksyen.
Ala tulla sitten. Ota jousesi mukaan kaikenvaralta, sitä saatetaan tarvita”, pakkasherra totesi rauhallisemmin, kunnes kaksikko poistui sen sileän tien luolasta, kadoten heti pihalla puhaltavaan myrskyyn käsipuolen johdolla.

Iriador hätkähti pienesti Dariuksen valuessa paremmin itseään vasten. Muut olivat poistuneet, luolassa olivat enää he kaksi, sekä keskellä rätisevä tuli, joka löyhästi yritti taistella olemassaolostaan kylmyyden keskellä. Kyllähän se varmasti lähempää olisi lämmittänyt edes hitusen, verrattuna nyt siihen että kenraali ja sotilas istuivat kauempana luolan kylmän seinämän vieressä.
Sokea riisui nahkaiset hanskat käsistään, kylmän purressa heti näppeihin kiinni paremmin.
Et jätä minua tänne…”, punapäinen totesi, pyrkiessään itse siirtymään paremmin Winderiä suojaavan viitan alle jakaakseen sen jäljellä olevan lämpönsä tuon kanssa, samalla kun kohmeiset sormet lähtivät vaivalloisesti availemaan niitä remmejä, jotka kenraalin haarniskaa yhä yllä pitivät.
Perun anteeksiantoni, jos en pääsekään viettämään seurassasi päivää paremmin ja siihen nyt kuolet”, korkeahaltia puheli, senkin takia että tarjosi kenraalille jotain ääniä joihin tarttua. Pitääkseen hitaasti jäätymistä suorittavan Winderin hereillä siinä vieressään, samalla kun siirsi irrottamansa olkapanssarit syrjään.
En… kyllä antaisi… itsellenikään a-anteeksi”, punapäinen murehti, samalla kun sähähti pienesti, kun panssareiden remmi napsahti valmiiksi hyisiä sormia vasten ja aiheutti vain lisää kihelmöintiä ja tunnottomuutta näpeille. Ei nuorempi ollut todellakaan valmis luovuttamaan, vaikka kylmä olikin, mutta sen hän teki vain Winderin takia. Ei hän halunnut menettää toista näin, ja mikäli Darius kaatuisi nyt, tahtoisi punapäinen vain kaatua tuon vierelle eikä kokea sitä menetyksen tuskaa yhtään pitempää…


//OLIKO SE HAASTE?! Nii just, hyppää siihen meidän väliin nahkapuvussaan (D Ivystä tulee isona sitten meidän PUUMANAINEN HÖHÖ, noni. Te ja teidän nahkiaiset, mutta meilläpäs on keskiaikamarkkinat ja linna 8) Mun kesäloma asunto, näin toisinsanoen. Ja annan Royalia joooooooooo heti kun sinne pääsen, EIKU MITÄ. MUT LKDAMJLDHWA, mä oisin hypänny pystyyn ja soittanu palokunnan paikalle. ”TÄÄLLÄ ON NAINEN SÄNGYSSÄ KRAMPPAAMASSA TUOKAA PALOLETKU PAIKALLE”//
MY NAME IS CRIMSON, FAMED SOLDIER OF NIGHTMARES, AND I AM HERE FOR DINNER
---
IRIADOR MIR VALDOREN - DELATHOS N'DRAYER - JACKALOPE - ARETH CÚTHALION - ATREVAUX ARGENTEUS - SHYVANA - NOEL ARTANIA - LORYTHAS - WYRIUS - NESSAYA ANERITTE - QIRA A'DARUIL - OMANIRON
---

Elä pelkää ottaa yhteyttä yksärillä, jos peli kiinnostaa missään muodossa o7
Avatar

Monarkki

Viestit: 13886

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Su Maalis 15, 2015 5:08

Re: Vanhoja tuttuja || Crimmmmm

Dariuksen olisi kirjaimellisesti tehnyt käskeä Delathoksen tukkia turpansa, pakkasherran käydessä kitisemään siitä kuinka ei apua tarvinnut ja ei todellakaan ollut eksymässä tuohon tuiskuun. Dariusta ei yksinkertaisesti kiinnostanut tummahipiän ruikutukset, olisi vain tukkinut turpansa ja totellut käskyä sen suuremmin inisemättä. Tottelihan tuo silti, ottaen Velethuilin matkaansa. Piru vie jos vanhemmasta sotilaasta mitään muuta hyötyä ei olisi, niin ainakin tuo voisi auttaa kantamisessa. Yksikätisenä kun oli pahempi kantaa mitään suurempaa tikkukasaa mukana, mikäli valkohapsi nyt muka ajatteli jotain poltettavaksi kelpaavaa vuorilta löytää.
Mitään kenraali ei kuitenkaan sanonut, ollen tyytyväinen että kaksikko poistui suhteellisen nopeasti paikalta.

Niiskauttaen Darius kävi naurahtamaan pienesti Iriadorin mainitessa, ettei antaisi anteeksi kenraalille mikäli tuo nyt menisi kuolemaan.
"En.. En ajatellut jättää yhteistä päiväämme välistä", Kenraali hymähti rauhallisesti, samalla kun antoi Iriadorin käydä riisumaan panssareitaan. Jalkaansa Haukansilmä kyllä yhä varoi, pitäen huolen, ettei Iriador koiven puoleen eksyisi koskettelemaan.
"Tahdon kyllä... Lämpimään kylpyyn kanssasi, kun kotiin pääsemme", kenraali jatkoi, tarkkaillen puoliumpinaisella katseellaan korkeahaltian kasvoja.
Parhaansa mukaan Darius koitti auttaa Iriadoria panssareiden kanssa, käyden ensinnä riisumaan käsistään ne teräväkärkiset panssarihansikkaat. Olo oli entistä kurjempi, nyt kun kylmältä viimalta pääsi vähän lämpimämpään, huomasi sitä paremmin kuinka vaatteet ja hiukset olivat loskaisesta lumesta märät. Se ei tuntunut kauhean mukavalta.
"Se...", Darius aloitti epäröiden, miettien kertoisiko sittenkään Iriadorille mitä oli aloittamassa. Toisaalta, miksikäs ei? "Se temppeliherra... Tunsin hänet".
"Vuosikymmenien takaa. Silloin Nahorin hyökkäyksessä... Hän tappoi veljeni ja...",
Kenraali pysähtyi sanoissaan heti kun veljestään oli maininnut. Se illuusio jonka hän äskettäin oli nähnyt kummitteli yhä mielessä. Darius oli jo luullut päässeensä yli veljensä kuolemasta, mutta tämänpäiväiset tapahtumat toivat sen vain uudestaan pintaan. Ei hän halunnut enää Feredinistä nähdä painajaisia kaiken lisäksi.
"Se temppeliherra ei ole ihminen... Tiesin, että uusi ihmistenkuningas on avoimempi taruolentoja vastaan mitä edesmennyt, mutta että nimittäisi eliitikseen jonkun epäihmisen...", Silmäpuoli jatkoi samalla kun rintakehää suojaavat panssarit saatiin viimein irti. Siinä vaiheessa Darius käsillään pyysi puheidensa lomasta Iriadoria lopettamaan, kerta yläkropan panssarit olivat nyt poissa. Se sai riittää, ei hän enempää apua tarvinnut.
"Olisin halunnut hänet hengiltä..."



// Rauha rauha veliseni, en unissssanikaan haastaisi sinua. eikunmitä. Ivy on meidän puumanainen joo (D Römpsäjengin puumanainen. Römpsäpuuma. No mut on täälläkin keskiaikamarkkinat, ulvilassa >: Ivyllä on hienompi linna siellä turussa kato. ROYALIA KAIKILLE. Mä vannon että siinä krampin aikana puhuin sujuvasti espanjaa. Se oli niin kamalaa. Ei enää //
Avatar

The Saviour
The Saviour

Viestit: 3832

Liittynyt: Su Syys 04, 2011 5:10

Paikkakunta: Kahvikuppi

Viesti Su Maalis 15, 2015 6:11

Re: Vanhoja tuttuja || Crimmmmm

Sokea hymisi pienesti hymyillen Dariuksen sanoille lämpimästä kylvystä. Se todellakin kelpasi kaiken tämän jälkeen myös vesipelkoiselle, joka Winderin seurassa oli tottunut käymään toisinaan myös isommissa altaissa lillumassa jopa osittain mielellään. Ne eivät sentään aaltoilleet, ja niiden pohja ei ollut samalla tapaa liukas kuin levän liukastuttamat joen pohjan kivikot.
Iriador jatkoi kuitenkin remmien ja kiinnikkeiden availemista Dariuksen alkaessa kertoa jotain. Selvästi kenraali empi hetken lähtisikö taaskaan avautumaan siitä mitä mielessään olikin, mikä nosti hetkeksi nuoremman katseen Winderin puoleen paremmin mietteliäänä. Eihän tuo mitään ollut tarvetta sanoa varsinaisesti. Mutta se mitä silmäpuoli sanoi, sai Iriadorin näyttämään entistäkin mietteliäämmältä. Darius tunsi vihollisten joukkojen kenraalin. Jostain menneisyydestään, temppeliherran ollen se, joka Winderin veljeksistä vanhemman oli aikoinaan surmannut. Mutta… miten?! Ei yksikään ihminen elänyt niin vanhaksi, mitä Darius itsekin kävi kieltämään. Temppeliherra oli jotain muuta kuin ihminen.

Punapäinen ei tietenkään ollut mitään siellä alhaalla käynyttä kokemassa, siinä missä Darius ja Delathos olivat ilmeisesti molemmat ottaneet yhteen vihollisen eliitin kanssa. Ei hän kyennyt edes kuvittelemaan, millainen yli-inhimillisen rajojen ylitse menevä olento noita vastassa oli ollut – mutta ei hän kyllä tietänyt, olisiko halunnut edes tietää.
Tuskin tämä jäi viimeiseksi kerraksi kun hänet kohtaat…”, nuorempi totesi vain lyhyesti, siirtäen näppinsä sitten kauemmas Dariuksesta kun tuo kävi pyytämään että Iriador lopettaisi panssarien riisumisen. Kerta suurimmat metallikappaleet oli saatu jo pois, ei korkeahaltia nähnyt syytä olla lopettamatta tähän. Kylmä ei ottaisi enää samalla tavalla Haukansilmään, ja se riitti toistaiseksi Iriadorille. Kunhan tuo nyt vain pysyi hereillä siihen saakka ainakin, että ulos lähtenyt kaksikko taas palaisi. Punapäinen ei todellakaan halunnut olla luolassa kenraalin kanssa keskenään sitten, jos tuo tajuntansa menettäisi, tietäen jo etukäteen miten hysteeriseksi siitä mahdollisesti muuttuisi…
Iriador painoi itseään kevyesti Dariusta vasten, haikaillen vain lämpimien peittojen väliin pääsemistä.
Olen silti tyytyväinen että olet siinä… että olemme suojassa myrskyltä”.

Hieman kauempana Delathos oli mukaansa lähteneen vanhemman sotilaan kanssa löytänyt vuoren kuivilla rinteillä, rinteiden laidalla osiin lumeen hautautuneita katajia. Ne olivat niin kuivuneita ja jäässä, että nousivat kirjaimellisesti juuriltaan revittyinä tarkoin maasta ylös, kun ensin vähän kaivoi. Muutama takkuinen pensas sai riittää mukaan otettavaksi, sillä lisää voisi tulla etsimään myöhemminkin jos siltä alkoi näyttää, että poltettavaa tarvitsisi lisää. Vaatteita oli turha uhrata, sillä ne auttoivat nyt vain pysymään lämpimänä paremmin, vaikka hieman kosteita olivatkin.
Samalla matkalla kaksikko oli törmännyt myös lähes vieressä juurilla ja kaarnalla mässäileviin rusakoihin, jotka myrskyn turvin olivat lähteneet liikkeelle etsimään muonaa koloistaan. Pedot taas tyytyivät piilottelemaan jossain vuorten luolien kätköissä, odottaen tilaisuutta lähteä etsimään myräkän kaatamia heikompia yksilöitä rinteiltä joilla saattoivat mässäillä. Vastaavissa olosuhteissa useinkin riistaa metsästäneen pohjoisenhaltian ohjeiden mukaan, Velethuil onnistui kaatamaan mokomista jyrsijöistä yhden sankasta pyrystä huolimatta jousella, kuten yksikätinen oli uumoillutkin. Siitä saataisiin ruokaa ja lämpöä kehoa ravitsemalla, olettaen vain että liekki nuotiossa pysyisi yllä, eikä sammuisi kesken kaiken.

Delathos oli lähettänyt Velethuilia jo palaamaan takaisin luolalle, jonne toinen miehistä saapuikin kuivien katajapuskien kanssa. Ei vanhempi sotilas käynyt kyseenalaistamaan sitä, kuinka Iriador pysytteli lähempänä kenraalia, vaan tulkitsi sen vain lämmön jakamiseksi muuten niin kohmeiselle Winderille. Sen sijaan tuo keskittyi jäättömien katajanoksien katkomiseen, joilla lähti ruokkimaan nuotion tulta, joka oli jo hiipumaisillaan sammumassa. Sentään tuo osasi katsoa, ettei tuli sammuisi, jos hänestä ei muuhun olisi.
Pakkasherra itse oli jäänyt nylkemään ammuttua kania kauemmas siltä varalta, että siitä tuulen mukaan lähtevä verenhaju olisi houkutellut petoja paikalle. Se tästä olisi vielä puuttunut, että lohikäärmeitä olisi alkanut pörrätä samalle luolalle, jossa Sinisen kuiskauksen nelihenkinen joukko piti suojaansa…
Verijäljet jätettiin siis kauemmas suojapaikasta, mutta samalla Delathos raahasi hajujälkiä pitkäkorvasta ja itsestään myös etäämmälle, siltä varalta, että Kadzait palaisi. Vanhan kissapetonsa menetys tuntui liian kovalta palalta, mistä syystä pakkasherra halusi uskoa, että vanha Kadzait etsisi tiensä ennemmin takaisin hänen luokseen vuorille, kuin yrittäisi muualle etsiytyä tai suojaa hakea. Lumitiikeri oli ennenkin kulkenut pitkin myrskyjä, se oli sen elintavoille tyypillinen ympäristö muutenkin, vaikka Del ei tiennytkään, oliko kattinsa mahdollisesti loukannut itseään pudotuksen myötä. Se jäi nähtäväksi, jossa naaraskissa ottaisi vielä palatakseen.

Lopulta Delathos kuitenkin palasi myös luolan puolelle, hiuksensa läpimärkinä lumisateen takia, samoin takkinsa hartioilta, joissa kevyet lumikasat vielä kinostivat itseään. Ne kuitenkin pyyhkäistiin kauemmas luolansuulle, sankarin astellessa peremmälle saaliinsa kanssa ja istahtaen laiskasti kiviselle alustalle valmistelemaan kania kypsennettäväksi.


//Niin niin, niinhän sä nyt väität. Imean. PUUUUUUUUMANAINENENNENENENENNNNNN (D Puetaan se sit semmotteeseen pantteriasuun kato. Ei perse, römpsäpuuma <3 Nyt halun ton nimisen druidin wowiin, 5/5. MULLA ON HIENOIN LINNA! ROYAL ON TÄRKEIN! Krampit aiheuttaa tilanteita joissa kielitaito menee tasolle 100/10, sen jälkeen hyvä jos osaa enää suomee puhua//
MY NAME IS CRIMSON, FAMED SOLDIER OF NIGHTMARES, AND I AM HERE FOR DINNER
---
IRIADOR MIR VALDOREN - DELATHOS N'DRAYER - JACKALOPE - ARETH CÚTHALION - ATREVAUX ARGENTEUS - SHYVANA - NOEL ARTANIA - LORYTHAS - WYRIUS - NESSAYA ANERITTE - QIRA A'DARUIL - OMANIRON
---

Elä pelkää ottaa yhteyttä yksärillä, jos peli kiinnostaa missään muodossa o7
Avatar

Monarkki

Viestit: 13886

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Su Maalis 15, 2015 6:57

Re: Vanhoja tuttuja || Crimmmmm

Toivoa todellakin sopi, ettei tämä ollut viimeinen kerta, kun Haukansilmä viholliseliitin kohtasi. Olihan hän jo kahdesti mokomaan törmännyt - joskin tämä kerta johtui vain siitä, että heidät oli varta vasten lähetetty tuon perään - joten mahdollisuudet olivat suuret uudempaankin kohtaamiseen. Piti vain toivoa, että temppeliherra liikkui yksin ja oman joukkonsa seurassa, eikä taas Fritzin matkassa. Kaksi eliittiä oli kuiskaukselle liikaa, tai ainakin heidän yksittäiselle iskuryhmälle. Kostonsa Darius kuitenkin halusi saada ennemmin tai myöhemmin.
"En ajatellut mennä minnekään", Darius hymähti pienesti Iriadorin kertoessa olevansa tyytyväinen, että kenraali tuon vierellä nyt oli "Ei minusta pelkällä... pakkasella eroon pääse..." Tosin, pakkanen näytti kyllä nujertaneen kenraalin tällä kertaa. Vaikka olikin elossa ja hereillä, paleli mies koko ajan. Se alkoi käydä sietämättömäksi. Hän ei tuntenut varpaitaan ja toivoa sopisi, ettei kuolio iskisi. Poskenpäitä pisteli ja poltteli, pakkasenpureman johdosta.
Iriadorin poskenpieleen suotiin pieni suudelma kylmillä huulilla, kenraalin napatessa kylmyydestä värisevällä kädellä Iriadorin käden omaansa. Mieli rauhoittui kun sai olla Iriadorin lähellä. Harmi, ettei tätä läheisyyden jakamista voinut jatkaa turhan pitkään, Delathosin ja velethuilin palatessa ennemmin tai myöhemmin.

Velethuil palasikin ensimmäisenä, sotilaan käyden pitämään tulta yllä. Tuon saapuessa paikalle oli Darius päästänyt irti Iriadorin kädestä ja vetäytynyt paremmin omalle puolelle, pysytellen kuitenkin korkeahaltian lähellä. Vaikka halusikin salata suhteen, ei Darius halunnut palella niin pahasti, mitä olisi yksin istuessa tehnyt! Iriador oli sentään lämmin - tai ainakin lämpimämpi mitä kenraali itse - joten sattuneista syistä Darius ei halunnut poistua tuon viereltä. Myös se haavoittunut jalka vedettiin paremmin piiloon, nyt kun paikalla oli taas joku, joka kykeni kyllä näkemään haavan jos tarkkaan katsoi. Onneksi haava oli muutenkin sisäreidessä, se oli helppo pitää piilossa.
Velethuilta kyseltiin tietenkin mihin Delathos oli jäänyt, vanhemman sotilaan kertoen tuon jääneen teurastamaan rusakkoa pihalle, hieman kauemmas luolasta, jottei petoja olisi paikalle niin helposti houkutellut. Kenraali hymähti pienesti ja ennen kuin asiasta sen enempää ehätettiin keskustella, oli Delathos saapunut jo paikalle. Haukansilmäinen tarkkaili käsipuolen toimia. Darius oli yhä vihainen Delathokselle - no koska tuo nyt ei olisi vihainen käsipuolelle... - mutta silti sisällään ymmärsi tehneensä väärin. Delathos oli kuitenkin tullut auttamaan häntä ja olisi hyvinkin mahdollista, että ilman käsipuolta Darius olisi jo kuollut tai vihollisen armoilla. Silti, sitä pientä kiitollisuutta ei nyt palelevasta kenraalista irronnut.

Vähän väliä kenraali niiskautteli ja yskähteli pihisevän hengityksen lomasta, pysyen muuten kovin hiljaisena. Itse kukin oli hiljaa, lähinnä toipuen nyt äskeisestä kera omien ajatuksiensa.
"Ei näkynyt vanhinta", Darius kävi yllättäen mumisemaan nojatessaan päätään paremmin seinää vasten, sulkien silmänsä samalla.
"Ei näkynyt ei", Velethuil vastasi hymähtäen kenraalille, joka selvästi halusi pitää keskustelua yllä vain pysyäkseen hereillä "Ehkä se ei pidä lumisateesta".
"Silti asuu lumisilla vuorilla",
Kenraali virnuili laiskasti yskähdyksensä ohesta.
Uudemman kerran Darius hiljeni, käyden lähes saman tien notkahtamaan alemmas istuessaan. Ryhti katosi, kenraalin valuessa pikkuhiljaa uhkaavasti kyljelleen maahan.
"Winder pysy hereillä", Velethuil napautti kuuluvammalla äänellä, käyden jälleen lähestymään kenraalia. Darius hätkähti sotilaan äänestä, suorastaan pelästyneesti, lähtien saman tien nostamaan itseään ylös. Ihan seisomaan asti. Teki pahaa katsella sitä, kenraalin vääntäessä itsensä väen väkisin seisomaan vasten luolan seinää.
"Istu takaisin alas tai tule nuotion ääree--"
"ÄLÄ KOSKE MINUUN",
kolmannen kerran tuo käsky kävi kuulumaan Winderin suusta, kenraalin sähistessä vanhimmalle sotilaalle joka lähelle oli tullut. Moinen huutaminen sattui kylkiin, joihin temppeliherra oli miekankahvallaan iskenyt, Dariuksen käyden nyt pitelemään toista kylkeään silkasta kivusta, samalla kun laahusti luolan seinää nuohoten kauemmaksi Iriadorista ja Velethuilista.


// Niin niin (D Puumaivy strikes. Ja tietenkin puetaan. JA LOL! Teet kato äkkiä siihen pvp grouppiin römpsäpuuman, si mennään piekseen allui. Siellä ne kilpailee linnoilla, mut mullapa on suurin valtikka. höhö. eiku. Ja niinpä. Mut kuka ny suomee osaiskaan terveisin ivy joka kutsuu pesukarhua pesunäädäks (eli pesukarhun ja haisunäädän risteytys). //
Avatar

The Saviour
The Saviour

Viestit: 3832

Liittynyt: Su Syys 04, 2011 5:10

Paikkakunta: Kahvikuppi

Viesti Su Maalis 15, 2015 7:26

Re: Vanhoja tuttuja || Crimmmmm

Tuli risukasassa otti kohotakseen Velethuilin ruokkiessa sitä kuivilla risuilla. Se myös valaisi muuten niin hämärää luotaa himmeällä valollaan, alkaen hehkua sitä mukavaa lämpöään myös runsaammin ympärilleen, tuoden rätinällään omanlaistaan eloa muuten niin hiljaisen nelikon keskelle. Jokaisella oli omat ajatuksensa puitavina – vanhimmalla nuotio ruokittava, Delathosilla raaka jäniksen ranka, Iriador taas seuraili auransa avulla miten Darius jaksoi vieressä.
Tummahipiä, saati sitten korkeahaltia ei käynyt puhua pukahtamaan kesken kaiken, kun Winder ja Velethuil keskenään keskustelivat. Iriador oli ensimmäinen joka Winderin seinää vasten valumisen tiedosti, sokean kuitenkaan tekemättä asialle muuta kuin kiinnittäen katseensa vieressään olevan puoleen. Nuorempi oli valmis tarttumaan Dariuksesta kiinni, kunnes se yllättävä huuto sai Iriadorin kirjaimellisesti hyppäämään sijoiltaan ylös ja ottamaan muutaman perääntyvän askeleen Haukansilmästä.

Samalla hetkellä Delathos myös iski jäniksen leikellyn raadon luolan kiviseen maahan, puukkonsakin kädestä heittäen sen vierelle niin, että se pomppasi hieman kauemmas iskun voimasta, kauemmas nuotiosta. Harvinaisen ärtyneenoloinen pakkasherra nousi sijoiltaan ylös, lähestyen nyt ainoana Winderiä joka kauemmas oli laahustanut kylkeään pidellen.
Sinä saatana…”, kuuraparta lähetti selvästi vihaisen telepaattisen viestin Dariukselle, juuri ennen kuin tarrasi kenraalia uhkarohkeasti toiselta hartialta. Koko tummatukkaisen olemus käännettiin paremmin pohjoisenhaltiaa päin, Velethuilin lähinnä perääntyen muutaman askeleen kauemmas kun pohjoisenpredaattori päätti noinkin vapaasti ylempiarvoiseen koskea, hätäisesti nielaisten vieläpä. Se punertava katse oli suunnattu haastaen Dariuksen ainoaan silmään, jota Delathos sen pienen hetken tuijotti. Jos katse olisi tappanut, olisi mokoma roihahtanut liekkeihin ja palanut tuhkaksi niille sijoilleen – mutta nyt isompi päätti vain rohkeasti, väkisin tuupata Haukansilmän istumaan lähemmäs nuotiota. Lähemmäs niitä kahta, jotka liekin parissa puuhailivat, paremmin valvovan silmän alle.

Darius todellakin pakotettiin alas istumaan, Delathosin vielä hetken varmistaen raahaamiseltaan että toinen todellakin siinä lämmössä nyt istui alhaalla, eikä yrittäisi kauemmas. Iriador seurasi tilannetta sykkeensä lujana yhä kauempana, kunnes itsekin hakeutui lähemmäs, omaan viittaansa ja huppuunsa kätkeytyen niin tiukasti kuin saattoi. Tuskin sokean kasvoja saattoi enää syvän hupun alta erottaa, jäätyneiden hiustensa vain lähtiessä sulamaan pisaroina syliinsä siinä löyhässä lämpöaallossa istuessaan.
Turpa tukkoon ja istut siinä”, kuuraparta totesi kovinkin karusti, palaten kuitenkin ajan mittaan jäniksenraadon pariin, jota veistellyn katajannokkaan painettiin ja siitä taas nuotiolla alettiin käryyttää. Kestäisihän siinä oma aikansa, mutta parempi sekin oli, kuin ei mitään. Delathosin olisi kuitenkin tehnyt mieli istua Haukansilmää lämmittämään. Hän näki miten toinen kärsi kylmästä. Velethuil tärisi viittansa alla, samoin Iriador, joka kuitenkin näytti sitä suurempaa kylmyyttään peittelevän varsin sisukkaana. Samaan aikaan Delathos saattoi näyttää vain turhautunutta naamaa muille. Eihän ollut tottunut tällaiseen. Ei hän halunnut katsella miten muut kärsivät ympärillä... hän oli aina ollut yksin, kärsimässä vain yksin lukuisissa pakkasissa, tai sitten omiensa parissa, nauttimassa siitä kylmyydestä joka hieman poskipäitä vasten puri.


//Puumaivy paras Ivy (D imean. Ois kyl hei niin täydellinen! Teen siitä viä taurenin ko ne näyttää enemmän puumilta mitä trollit. HÖHÖ! Pidäs nyt vaan ne valtikat paikoillaan (DDDDDDD PESUNÄÄTÄ, MITÄ VITTUA HEI NYT OIKEESTI SIELLÄ TAPAHTUU :-----D Ivyllä on jalka ja pesunäädät valtaa maan//
MY NAME IS CRIMSON, FAMED SOLDIER OF NIGHTMARES, AND I AM HERE FOR DINNER
---
IRIADOR MIR VALDOREN - DELATHOS N'DRAYER - JACKALOPE - ARETH CÚTHALION - ATREVAUX ARGENTEUS - SHYVANA - NOEL ARTANIA - LORYTHAS - WYRIUS - NESSAYA ANERITTE - QIRA A'DARUIL - OMANIRON
---

Elä pelkää ottaa yhteyttä yksärillä, jos peli kiinnostaa missään muodossa o7
EdellinenSeuraava

Paluu Rinteet

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron
Keskustelufoorumin moottorina toimii phpBB® Forum Software © phpBB Group

Designed by ST Software for PTF.
Käännös, Lurttinen, www.phpbbsuomi.com uncommitted-decoy

Tämäkin on ilmainen foorumi, jonka tarjoaa munfoorumi.com

Ilmoita asiaton sisältö

Muuta yksityisyysasetuksia