Vanhoja tuttuja || Crimmmmm


Kolmihuippuisella vuorella riittää rinteitä vaikka muille jakaa. Rinteiden jyrkkyys vaihtelee pystysuorasta seinämästä loivaan mäkeen, mutta mitä ylemmäksi kiivetään, sitä vaikeakulkuisemmaksi rinteet muuttuvat.

Valvoja: Crimson

Avatar

Monarkki

Viestit: 13807

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ke Maalis 18, 2015 12:47

Re: Vanhoja tuttuja || Crimmmmm

Sentään sarvipäinen myönsi sen, ettei uskonut Haukansilmän päästävän itseään lähelleen. Se kertoi siitä, että tuo jollain tapaa ymmärsi tehneensä väärin, kenties katui tai ei, mutta tiesi tehneensä jotain, minkä johdosta haltialla ei sinällään olisi ollut syytä luottaa tuohon. Se... Jokseenkin rauhoitti mieltä. Lorythas ei selvästikään ollut mielipuoli, eikä varsinaisesti - ainakaan tuonut sitä selvästi ilmi - nauttinut Haukansilmän satuttamisesta. Ehkä... Ehkä kyseessä oli vain kenraalin yliherkkyys tässä voimattomassa tilassa ja moisessa pahoja muistoja ja paniikkia nostattavassa tilanteessa. Ehkä hän oli ylireagoinut väsyneellä mielellä ja oli täten myös anteeksipyynnön velkaa Lorythasille, mutta toisaalta... Kukaan täysijärkinen ei mennyt maistamaan toisen verta tuon nenän edessä. Tosin, ota nyt selvää näistä friikeistä. Ehkä kysymyksessä oli kulttuuri ero.

Kasvot kääntyivät pienesti paremmin Iriadoria kohden, tuon puhuessa telepaattisesti Haukansilmälle. Punapäisen mielestä olisi parasta, jos Darius menisi Lorythasin kyytiin. Sarvipäinen kun osasi syystä tai toisesta hohkaa lämpöä ympärilleen, sen Dariuskin oli huomannut, joten tuosta olisi hyötyä tuulessa ja tuiskussa muutenkin jo palelevalle Kenraalille. Iriador oli oikeassa, sen Darius myönsi mielellään. Mutta silti, Lorythasin seuraan joutuminen ei kiinnostanut. Ehkä matka ei kuitenkaan kestäisi pitkään. Ratsainkin tänne oli tultu suhteellisen nopeasti, ehkä lentäen matka taittuisi puolet nopeammin.
Katse kääntyi takaisin Lorythasin puoleen tuon käydessä jatkamaan, mainiten haarniskan osat. Ne totta vie haluttiin mukaan, ei sitä joka kerta jaksanut uusia teetättää jos vanhat olivat ehjät. Darius oli jo avaamassa suunsa, kun yllättäen se luolan ainoa naispuolinen päätti turpansa taas avata.

"Meinaammeko täällä vielä pitkään olla?", Pumpkin kävi yllättäen avaamaan suunsa Lorythasin puheiden jälkeen, sen pahemmin ymmärtämättä mitä puhuttiin. Kissan kanssa leikkinyt nainen kävi nyt nousemaan istualleen - sinällään tyhmä veto, tuolla liikkeellä hän käänsi selkänsä kissapedolle, joka saattaisi hypätä niskaan mikäli voimiltaan jaksoi.
"Vieläkö jalka kiikastaa? Voin kyllä purrakin sen poikki ja polttaa ump---"
"VOISIKO JOKU NYT HILJENTÄÄ HÄNET?!", Darius kävi yllättäen karjaisemaan saaden Pumpkinin suorastaan virnistämään haltian reaktiolle. Selvästikään tuo ei halunnut puhua jalastaan ja sekös vain yllytti naarasta.
"No joku on herkällä päällä", tummahipiäinen kujersi kauempaa, saaden Haukansilmältä samalla kovinkin vihaisen mulkaisun.


// AAAAAAAAAAAAAA T: KAIKKI. niin. Koskaan ei voi päristä liikaa. Tosin jos pärisee liikaa niin sitten joutuu hautaan. Ollaan piraattipuolue. MIES MIKÄ MIES. SANOTAANKO NÄIN ETTÄ... TAITEILIJA. KOSKAAN EI LOPU. Niin huonoo juttuu tuskin löytyy ja jos löytyy niin hajoon sun kanssa samalla. NYT SE hemmetin PROPELLI EI HELVETA SUN KANSSA :-----------------DDDDD DARI DISSLIKE //
Avatar

The Saviour
The Saviour

Viestit: 3796

Liittynyt: Su Syys 04, 2011 5:10

Paikkakunta: Kahvikuppi

Viesti Ke Maalis 18, 2015 1:20

Re: Vanhoja tuttuja || Crimmmmm

Odottava katse silmäili Dariuksen puoleen, Puolikäärmeen odottaessa yhä varsinaista vastausta, sitä lopullista päätöstä kysymykseensä. Kun sitten yllättäen taas se tuttu ääni luolan takaseinustalta sai varmasti jokaisen kulmat nytkähtämään ääneen kuullessaan, Pumpkinin natisten taas mielipiteitään julki toisten korvia säälimättä. Myös Lorythas kiinnitti Pumpkiniin huomionsa, katsellen tuota serpentin kutaletta varsin kyllästyneenä kenraalin karjaisun myötä. Olisi nyt vain pitänyt ne sanansa itsellään! Ehkä sittenkin oli ollut virhe ottaa punainen paholainen matkaan, tai ylipäätään antaa oleilla luolan puolella. Olisi mennyt pitämään muille seuraa ulkona…
Yllättäen Kadzait päätti tunkea turpansa lähemmäs Pumpkinia, joka selän kissapedolle oli päästänyt. Se päästi säyseän, kissamaisen murahduksen toisen takaa, ja linksauttaen vasenta etukoipeaan, se siirtyi tummahipiää lähemmäs. Jostain syystä isännältä tuttu ulkoasu viehätti sitä tämän tuntemattoman kohdalla, mistä syystä se uskalsikin tuota lähestyä. Ja olihan naaras jo osoittanut, ettei sitä tarvitsisi pelätä – miksi Kadzait sitten olisi tahtonut toista retuuttaa?
Sen sijaan naaras kävi päällään puskemaan varoen pienemmän valkeaa pehkoa, kirjaimellisesti taas lysähtäen vain maahan tuon viereen, ja päätänsä koittaen tunkea pienemmän syliin. Mutta sitten naarastiikeri kääntyi murahtaen katsomaan lähemmäs astelevaa sarvipäätä. Tämä naaras oli hänen! Se oli niin mukavan lämminkin! Ja hauskaksi osoittautunut toveri!

Saga Anahita”, Vaern kävi kirjaimellisesti ärähtämään lohikäärmeiden kielellä vähän kauempaa, astellen nuotion viereltä nuoren serpentin luo kulmiaan kurtistaen, ”Turhaahan se kaltaisellesi tomppelille on mitään sanoa – mutta pitäisitkö pienen turpasi kiinni, jos sinulta ei mitään kysytä?”, puoliverinen totesi liskojen yhteisellä kielellä manaten, kiusoitellen virnistäen naaraalle ja kumartuen alemmas kohtaamaan pienempäänsä. Varmasti se kuulosti oudolta haltioiden korvaan yllättäen kuulla sarvipäistä puhumassa noin, mutta Lorythasin kielipää oli laaja, turhankin laaja, ja näin hän saattoi puhua kirjaimellisesti vain Pumpkinille.
En halua pilata tätä nyt, ja kirjaimellisesti saavutat ärtymykseni rajaa tuollaisella käytöksellä. Ei, mutta siitähän sinä olisit vain tyytyväinen, en minä sinulle vihainen jaksa olla”, puoliverinen jatkoi selvää ivaa äänessään.
Vai joko päätit pettää luottamukseni tyystin? Joko mielesi tekeekin jäädä vuorille ehkä, kun sinut näin pitkälle raahasin omiesi keskelle?”.


//AAAHAHAHAHAHAHHH T: MINÄ. Jos pärisee liikaa, niin sit on takuulla ottanu ES. Rommipuolue te ootte (DDD EI PIRUN TAITELIJA. Oikeesti Jaakko aina kommentoi pöhnissään kaikkeen noin, ja puhaltaa sitten savut toisten naamalle. Kuule mä oon matkalla pohjalle, kyllä mä vielä jonkun meidät totaalisesti kaatavan jutun keksin (D VÄHÄN NIINKU PROPELLI NIMENOMAAN, ONKO TÄÄ NYT SE HELIKOPTERI? :-----D DARILTA EI KYSYTÄ//
MY NAME IS CRIMSON, FAMED SOLDIER OF NIGHTMARES, AND I AM HERE FOR DINNER
---
IRIADOR MIR VALDOREN - DELATHOS N'DRAYER - JACKALOPE - ARETH CÚTHALION - ATREVAUX ARGENTEUS - SHYVANA - NOEL ARTANIA - LORYTHAS - WYRIUS - NESSAYA ANERITTE - QIRA A'DARUIL - OMANIRON
---

Elä pelkää ottaa yhteyttä yksärillä, jos peli kiinnostaa missään muodossa o7
Avatar

Monarkki

Viestit: 13807

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ke Maalis 18, 2015 2:32

Re: Vanhoja tuttuja || Crimmmmm

Tietenkin naaras kävi pienesti hätkähtämään kissapedon tullessa lähelle ja laskemaan päätään syliin, mutta ei tummahipiäinen petoa estänyt. Pumpkin otti sen suurena kunniana, saada nyt helliä toista, pedon ollessa loukkaantunut ja vieraassa seurassa. Saga antoikin kissapedon tunkea päänsä syliinsä, käyden varovaisesti rapsuttelemaan tuota kaulansyrjältä. Ei niskasta, niskaan iskeminen kun tuntui niin... Väkisin alistamiselta.
Katse kuitenkin kääntyi kissasta takaisin Vaerniin tuon käydessä nyt puhuttelemaan naarasta liskojen kielellä. Saga kävi samantien nyrpistämään tuolle nokkaansa, näyttäen siltä että ihan juuri näyttäisi kieltä mokomalle uhittelijalle. Sitä Saga ei kuitenkaan tehnyt, vaan kovinkin myrtsinä katsoi Vaernia suoraan silmiin tuon käydessä kumartumaan lähemmäksi istuvaa naarasta.
"Tuskin kukaan teistä on kysynyt mielipiteitä toisiltaan, joten miksen minäkin toisi omaani esille", Saga kävi suorastaan sähisemään lohikäärmeiden sanoin, virnuillen kuitenkin hopeaharjalle, "Kenraali ei ainakaan kuulostanut kovinkaan iloiselta sinun veren maistelusi johdosta, tuskin minun pienet ehdotukseni pahaksi ovat? Vai... Eivätkö isot pojat kestä, kun nainen avaa suunsa, hmmmm?".

Naaras kävi nauramaan kovinkin huvittuneena, Vaernin viimeisimmille sanoille.
"Luottamuksesi? En koskaan uskonutkaan sinun luottavan minuun. Olen sinällään otettu, jos olen luottamuksesi arvoinen... Mutta toisaalta, en sinulta sitä koskaan pyytänyt. Joten, ei sinun pitäisi koskaan sitä minulta olettaakaan. En ole pettänyt sinua, en koskaan ole ollut samassa... "veneessä" kanssasi - kuten ihmiset tuppaavat sanoa - joten et voi moisiin vedota. Mutta mikä saa sinut luulemaan, että vuorille jäisin? Elämä täällä on yhtä taistelua reviiristä ja ravinnosta, luuletko että kaltaiseni pieni ja nuori yksilö täällä viihtyisi isompiensa seurassa? Sitä paitsi... Aion yhä häiritä sinua minkä ehdin, et pääse minusta eroon moisilla puheilla".

Darius ei todellakaan ymmärtänyt mitä sarvipäinen ja tummahipiäinen naaras kävivät keskustelemaan, eikä täten koittanutkaan puuttua asiaan. Mitä ilmeisemmin nainen ei edes puhunut haltiakieltä ja täten käytti yleiskieltä, tai sitten tuota... ilmeisesti lohikäärmeiden kieltä?
"Auta minut ylös...", Darius kävi toteamaan ääneen Iriadorille, sarvipäisen puhuessa naisen kanssa.
"Delathos... Lupaa minulle, että kostat meidät, jos jotain tapahtuu...", Darius jatkoi samalla kun Iriadorin avulla pääsi juuri ja juuri jaloilleen. Ei hänestä ollut seisomaan ilman tukea, joten tietenkin yksisilmäinen haki heti turvaa korkeahaltiasta, kun ylös oli päässyt. Viimeiset sanat suunnattiin tietenkin yksikätiselle, Dariuksen näin indikoiden että he aikoisivat lähteä lohikäärmeratsastajien seuraan ja Delathos saisi luvan jäädä jälkeen, kerta kissastaan halusi pitää huolen. Hyvä vain, jos tuo jäisi, näin Dariuksen mielestä. Vaikka kenraali kyllä yhä tunsi olonsa turvallisemmaksi. Mutta... Iriadorin suostutteluissa oli järkeä ja kovapäinen kenraali päätti kuunnella lähintään. Iriador halusi vain Dariusken parasta - siitä hän saattoi olla täysin varma - joten Haukansilmä myös luotti tuon sanaan ja arviointikykyyn.


// T: SINÄ. Es pärisee. T: Nakkilan jonnet. Aka minä. TAITEILIJA ELÄMÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄ. Jaakko nyt :----D Jaakolle ei enää mitään T: Aran. Tervetuloo vaan tänne pohjalle, tääl mä odotan. Laskeudu mun mahalle ni on ainakin pehmee lasku (D "totaalisesti kaatava juttu" alko soimaan päässä tämä. EI PROPELLEJA NYT MITÄ CRIM :-----------D JA VOI HELVATAN HELIKOPTERIT NYT. NYT. NYYYYTTT. Darilta ei kysytä koskaan >: //
Avatar

The Saviour
The Saviour

Viestit: 3796

Liittynyt: Su Syys 04, 2011 5:10

Paikkakunta: Kahvikuppi

Viesti Ke Maalis 18, 2015 3:29

Re: Vanhoja tuttuja || Crimmmmm

Minun tehtäväni on vain osoittaa paikkani – näemmä se toimi, mutta sinä et sitä jatka”, Lorythas kävi sähisemään keskenkasvuiselle takaisin. Pumpkinilla ei ollut osaa eikä arpaa osallistua tähän. Puoliverinen oli tuon pyytänyt mukaan vain testatakseen, katsoakseen olisiko pienestä serpentistä hyötyä ollenkaan. Ja oli ollut, mutta nyt se kaikki tuntui kääntyvän vain Lorya vastaan.
Hopeakäärme kuunteli jokseenkin arvostellen naaraan sanoja, ei enää tyytynytkään katsomaan toista vaan alakanttiin, vaan suoralta ryhdiltä nenänvarttaan pitkin. Olihan Sagan sanoissa oma pointtinsa. Ei pieni lisko täällä selviäisi, mutta toisaalta, mikä esti yrittämästä? Lorythas olisi muutenkin halunnut tämän kaiken jälkeen vain hylätä serpentin tänne, kerta näin pitkälle oli tultu, näkemään kuinka suulas lisko osasi taas tosipaikan tullen olla.
Vaern virnisti yllättäen, pienesti vahingoniloisena, ”Laitoin sinut kulkemaan joukon kärjessä. Johtajan rooli on suuri, etkö käsittänytkään asemaasi täysin, kun sen annoin sinulle? Etkö ymmärrä, miten testasin sinua jo, rakentamalla pienen luottamuksen kivisen polut suorituksesi myötä itseesi, kun me muut seurasimme vain ja ainoastaan sinua sokeana myrskyn keskellä? Riko se rakentamani polku kerran, ja rikot sen polun myös lopullisesti, sillä toisella kertaa et kykenekään rakentamaan sitä enää samaa reittiä, vaan sinun on valittava kokonaan toinen tie”, puoliverinen luritteli kulmiaan kurtistaen, kääntyen jo osin selin Sagaan puheidensa lomasta.

Samaan aikaan Iriador oli hölmistyneenä kuunnellut tuota täysin uutta kieltä, jota Lorythaksen ääni kävi lausumaan. Ei nuoremmalla ollut aavistustakaan mitä se oli, tuskin se olisi mitenkään edes sopinut hänen omaan suuhunsa.
Winder kuitenkin pyysi apua, jonka myötä nuorempi lähti avittamaan vanhempaansa pystyyn, tukien silmäpuolta alati. Korkeahaltialla ei ollut sijaa astua kumppaninsa viereltä pois, eikä olisi myöskään epäillyt Dariusta puolustaa, jos koko tilanne olisi kääntynyt yllättäen täysin päinvastaiseksi Lorythasin ja muiden lohikäärmeratsastajien suhteen. Punapäisellä kuitenkin oli yhä se tunne, että he pääsisivät noiden muukalaisten avulla täältä tiehensä. Pois tästä ankeasta kylmyydestä.
… Kostan koko Kuiskauksen puolesta, siitä voit olla varma”, Delathos totesi kovin totisena, seuraten miten heistä nuorin avitti Winderin taas jaloilleen. Iriador taisi todellakin olla tuolle kaikki kaikessa… kyllä sen siteen näki ulkopuolinenkin, mutta kukaan ei kuitenkaan suoriltaan kyennyt tietämään, miten syvälle se side oli jo noiden kahden välillä kiinnittynyt. Se näytti vain tosi ystävyydeltä, vaikka todellisuudessa Haukansilmä ja Iriador olivat toisilleen kumppaneita.

”Voisit jäädä katsomaan kattisi perään, se kun isäntineen aikoi tänne jäädä, siinä missä me muut lähdemme nyt”, Lorythas huomautti ääneen taas yleiskielellä, ymmärrettävämmin, paljon rauhallisemmin mitä hetki sitten oli puhunut. Se rauhallinen ääni sai sokean kääntämään katsettaan hieman äänen puoleen, ja siitä taas askeleisiin, joita puoliverinen otti luolan suuaukkoa kohden. Myös pakkasherra kiinnitti huomionsa aluksi Lorythasiin tuon sanojen myötä, ja siitä edelleen Kadzaitiin ja tuon vierellä kyyhöttävään naiseen.
Koppavuudellasi saat minut melkein toivomaan, että jäisit tänne lopullisesti – isompiesi seuraan – mutta vain melkein”, se sama paasaus Vaernilta kaikui taas lohikäärmeiden loruin Sagalle, kyläpäällikön astellessa haltioiden ohitse päättäväisenä puhuessaan, ja viittoi sitten omiaan keräämään nuo riisutut haarniskanpalaset talteen luolan lattialta. Näppärästihän se joutui, noiden kahden siirtäessä aseensa käsistään takaisin selkään, ja lähtiessä noukkimaan kappaleita yhteen kasaan ja ylös, sitten kiikuttamaan niitä pihalla odottavien serpenttien laukkuihin talteen.
Viitat täytyy riisua, ne eivät sovellu ilmavirtaan ja hankaloittavat vain myrskyssä lentämistä, pahimmillaan vetävät teidät kyydistä alas”, Lorythas puhui taas paremmin haltioille, katseensa siirtäen noihin sinitakkisiin, ”Te kaksi voitte istua miehieni takana, mutta Winder istuu edessäni, en luota siihen että pysyisit kyydissä ilman tukea, enkä haluaisi ottaa turhia riskejä. Olen… jopa pahoillani siitä, että joudut ehkä väkisin olemaan lähelläni”.


//T: KAKAPYLY. Aksu pärisee. BATTERY AKSU. Jaakko ei rauhoitu. Smoke weed everyday, 5/5. Laskeudun ehkä mahalle, mutta käperryn sitten kyllä viereen <: LOL! MUTKUN PROPELLIT :------DDDD Huomenna tulee jotain uutta. Toissapäivänä oli subi, tänään oli propelli, tästä ei voi kun laittaa enää paremmaks//
MY NAME IS CRIMSON, FAMED SOLDIER OF NIGHTMARES, AND I AM HERE FOR DINNER
---
IRIADOR MIR VALDOREN - DELATHOS N'DRAYER - JACKALOPE - ARETH CÚTHALION - ATREVAUX ARGENTEUS - SHYVANA - NOEL ARTANIA - LORYTHAS - WYRIUS - NESSAYA ANERITTE - QIRA A'DARUIL - OMANIRON
---

Elä pelkää ottaa yhteyttä yksärillä, jos peli kiinnostaa missään muodossa o7
Avatar

Monarkki

Viestit: 13807

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ke Maalis 18, 2015 4:30

Re: Vanhoja tuttuja || Crimmmmm

Pienesti naaras kävi yhä virnuillen kallistamaan päätään Lorythasille, tuon jatkaessa paasaamista. Ei Pumpkin halunnut puoliverisen luottamusta, turhaan tuo moisista hänelle motkotti. Hän oli olemassa vain tehdäkseen Lorythasin elämästä yhtä helvettiä - näin ihmisten uskontoa lainaten - kerta tuo tämän leikin oli aloittanut. Ehkä ei olisi kannattanut vangita nuorta ja villiä naarasta, joka kykeni ajattelemaan hieman inhimillisemmällä tasolla kuin useimmat lohikäärmeet.
"Vie sinä tiesi takaisin kylääsi, minä en niitä aio polkea. Tiesin että osaisitte kyllä itsekin vuorille - tyhmiä olisitte jos ette näiden kaikkien vuosien jälkeen osaisi muka lumisateessa vuorille suunnata - ja halusit vain testata minua. En koskaan olettanut teidän sokeasti seuraavan minua, jos vaikka olisinkin lähtenyt omille teilleni, kuten mahdollisuus oli. Mutta ei, sen sijaan tulin teidän mukananne tänne. Mieti sinä sitä, kun kartanoosi palaat mukavuuksien ääreen persettäsi kuluttamaan, Vaern puolikäärme", Viimeiset sanat tulivat suorastaan halveksuen, Pumpkinin sen pahemmin edes vilkaisematta enää sarvipäiseen. Sen sijaan naaraan huomio kiinnittyi takaisin kissapetoon, joka sai nyt luvan olla hänen kaverinsa.

Kivusta irvistäen Darius pääsi pystyyn Iriadorin avulla, hakien kuitenkin tuosta yhä tukea ja turvaa. Ehkä jopa tavalla, mitä ennen ei ollut näyttänyt ylimääräisten seurassa. Kenraali koki kuitenkin tarvetta näyttää punapäiselle, että luotti tuohon ja halusi Iriadorin auttavan itseään - varsinkin näin viimeisimmän riidan jälkeen - mutta silti Haukansilmä piti heidän väliset lämpimät suhteet mielellään piilossa. Ehkä nuo kaikki eleet ja teot oli tulkittavissa veljellisiksi tavoiksi, joita kukaan ei käynyt kyseenalaistamaan... Ellei sattunut tietämään kuinka lämpimät korkeahaltian ja silmäpuolen välit oikeasti olivatkaan.
"Hyvä... Katos myös... Kánon perään... Jos jotain tapahtuu...", Kenraali kävi tokaisemaan Dealthosin sanojen perään telepaattisesti yksikätiselle, tietäen kuinka yksikätinen oli hänen koiransa kanssa kaveerannut jo muutamaan otteeseen.

Pumpkin kävi vain lapsellisesti näyttämään kieltä Vaernille tuon jatkaessa kitinöitään, Naaraan sen pahemmin mainitsematta enää mitään sarvipäiselle. Menköön - tai siis, Saga oli nyt ymmärtänyt haltioiden ja ratsastajien lähtevän, lukuun ottamatta yhtä haltiaa, kuka ikinä noista olikaan kissapedon omistaja - Vaern saisi kuitenkin huomata punaisen liskon katollaan heti seuraavana päivänä. Totta hemmetissä Pumpkin aikoi tuon luokse raahautua vaikka väkisin, siitä Vaern saisi olla varma. Ei uskollisuuttaan, mutta ihan vain saadakseen ärsyttää puolikäärmettä lisää. Ja, no, halusihan Pumpkin vielä viettää aikaansa Lokenen seurassa. Vanhempi naaras oli niin mukavaa seuraa. Ja niin lämmin.
Darius nosti katseensa Lorythasin puoleen tuon käydessä jälleen puhumaan heille. Sarvipäinen kehotti jättämään viitat tänne, mikä sinällään oli ihan ymmärrettävää. Tuuli jos nappaisi viittaan, saattaisi koko ratsastaja lentää taivaan tuuliin ratsun selästä. Toisella kädellään Darius kävikin nyt riisumaan Delathosin viitan yltään, ojentaen sen pakkasherran puoleen, nyökäten kiitoksena viitan "lainaamisesta".

Terävä katse kääntyi kuitenkin takaisin Lorythasiin tuon seuraavien sanojen myötä, sarvipäisen halutessa Haukansilmän istuvan edessään. Sinällään fiksu suunnitelma, mutta Darius ei yhäkään pitänyt siitä. Mutta... Iriadorin tähden haukansilmä päätti nyt tyytyä tarjoukseen. Vain Iriadorin tähden. Kyllä kenraali tiedosti korkeahaltiankin palelevan ja joutuvan samaan kuntoon mitä Darius itse oli ollut, mikäli tuo ei lämpimään pääsisi. Ja sitä Darius ei halunnut, hän halusi Iriadorin pääsevän turvaan, lämpimään ja mielellään Haukansilmän kainaloon.
"Kunhan vain... Pidät katseesi irti omastani", Darius hymähti, käyden yskien perään pariin otteeseen, "M..Me lähdemme mukaanne... Delathos palaa tuville heti kun kyken... kykenet ja ilmoita tulostasi kapteeneille, ellet minua tavoita...".
Noiden sanojen myötä Darius nyökkäsi jokseenkin myöntävästi, ollen valmiina siirtymään ratsujen selkään, vaikkei tilanteesta vieläkään pahemmin välittänyt.


// Aksut pärisee aina. 24/7 pärinät. Nyt tekis taas mieli valmistella seuraavaa joulukalenteria TNFään ja miettä minne tunkis pikku-aksuja, jos tulee taas aksunetsintä kalenteri 8) SMOKE WEED EVERYDAY terveisin arvaa kuka. ARVAA KUKA. OISKO SILLIMIÄS. Ei sun tarvii viereen käpertyy ku voit käpertyy siihen mahalle. Oon kun totoro, siihen mahalle mahtuu kyl nukkuun. PROBELLIT NYT. Joka päivä jotain uutta. Tappeja, propelleja, subeja. Huomenna ehkä bibbeleitä //
Avatar

The Saviour
The Saviour

Viestit: 3796

Liittynyt: Su Syys 04, 2011 5:10

Paikkakunta: Kahvikuppi

Viesti Ke Maalis 18, 2015 5:59

Re: Vanhoja tuttuja || Crimmmmm

Delathos ojensi kättään pienesti Winderin puoleen, tuon luovuttaessa viittansa takaisin, jonka kuuraparta tuolle oli aiemmin ulkona luovuttanut. Pienen hymähdyksen jälkeen turkiskauluksinen kokonaisuus heitettiin takaisin omille harteille, vaikkei miehellä nyt varsinaisesti ollutkaan kylmä. Mutta puoliverisen puheista päätellen, se pieni naaras oli jäämässä tänne hänen kanssaan ainakin. Tai no, eleistäkin. Jostain syystä pakkasherrasta tuntui, että nuo kaksi olivat omalla tavallaan haastaneet juuri riitaa keskenään, ja sen päätteeksi nyt tuo pienempi oli jäämässä tänne. Kiusallaan. Omaksi ilokseen. Päästäkseen eroon Lorythasista. No kukapa tuosta pässinpäästä ei olisi halunnut eroon, jos siitä lähettiin.

Puolikäärme asetteli paremmin kaulaansa suojaavaa huivia paikoilleen, jolloin sen alta saattoi vahingossa vilahtaa näky siitä turkoosinsinisestä loisteesta, joka kaiken miehen lämmönhohkaamisena perustana oli.
Miten vain.. haluat”, Lorythas hymähti pienesti virnistäen huivinsa alta Winderin vaatimukselle, suoristautuen kuitenkin asettelunsa jälkeen kunnolla ohjatakseen muut luolasta ulos, jahka Velethuil ja Iriador olivat myös saaneet viittaansa pois yltään. Puoliverisestä oli osaltaan miellyttävää saada kommunikoida eliittiryhmän kanssa noiden omalla kielellä. Se osoitti tiettyä luottamusta ja kunnioitusta, puolin jos toisin.

Tulen perästä, heti kun kykenen, johan sen sinulle sanoin kertaalleen Winder. Mutta alkakaa nyt painua siitä jo, minulla on muuta tekemistä kuin katsoa teidän peräänne enää”, Delathos ärähti, kuitenkin vain hyvää tarkoittaen, palaten kunnolla Kadzaitin pariin viimein. Kissapeto nosti päätään pienesti pienemmän tummahipiän sylissä, päästäen masentuneen murahduksen isännälleen. Se ymmärsi että isäntä olisi lähdössä, vaikka nyt kuuraparran viereen kyykistyminen osoittikin sille jotain muuta. Ainoa käsi siirtyi suomaan kehräävälle pedolle muutaman rapsutuksen sen päänsyrjälle, Delathosin kirjaimellisesti kumartuessa halaamaan naaraskissaa, ”En minä sinua tänne jätä mokoma rähjä”.
Kissa ei jaksanut kehräämiseltään muuta tehdä kuin ummistaa silmiään tyytyväisyydestä, kun käsipuolen huomio sitten kiinnittyi pienemmän naaraan puoleen.
”Sinähän olit… lohikäärme?”, epäröiden kuuraparta tiedusteli, ei hän tavallisesti keneltäkään pyytänyt apua, ”Osaisitko ehkä polttaa sen haavat kiinni jos autan? Olettaen että todellakin olet tuon idiootin sanojen perusteella jäämässä tänne…”.

Joukkion astuessa luolasta myrskyävälle pihamaalle, Iriador alkoi kirjaimellisesti nyt täristä, leukojen kalistessa hiljaa toisiaan vasten. Ilma hyysi nyt enemmän, kun mikään ei enää hartioilla suojannutkaan, nuoremman alkaessa myös epäillä tätä koko operaatiota hetki hetkeltä enemmän. Ylhäällähän olisi vielä kylmempi, vai mitä?! Puhumattakaan nyt siitä, että punapäinen kykeni aistimaan ne kolme valtavaa käärmemäistä lohikäärmettä edessään…
Lorythas pysytteli haltioiden lähellä, seuraillen miten alaisensa viimeistelivät haarniskojen sullomista satulalaukkuihin ja sitoivat niitä visusti kiinni.
Alphos voi katsoa vanhimpasi perään, Rheerta taas punatukkaisen”, Lorythas jakoi, osoittaen Velethuilin kohdalla suuntaamaan tumman suomunahkaisen luo. Puoliverinen virnisti pienesti, katsellessaan kuinka jäykästi selvästi lohikäärmeisiin tottumaton kiersi kohdalleen vilkuttavan haltian puoleen. Nuo pärjäisivät, sokea olikin sitten toinen juttu, sarvipäisen viittoen toisen ratsastajistaan talsimaan lähemmäs jahka valmis oli. Tuo saisi saattaa punapäisen oikean ratsun luo, jahka Winder oli ensin saatu Lokenen selkään, valkean naaraan jo tepastellessa iloisesti Lorythasia lähemmäs. Omalla tavallaan naaras myös etsi Pumpkinia, ihmetellen miksi pikkuista ei missään enää näkynytkään…

Kykenetkö nousemaan sen selkään itse, vai autammeko?”, Lorythas tiedusteli Winderiltä, samalla kuitenkin suunnaten sanojaan Iriadorille, viittoen Lokenea käymään hieman viistosti hankeen maate, jotta satula olisi matalammalla. Samalla sarvipäinen varmisti, ettei toinen porrasmaisista jalustimista jäänyt naaraan alle, sen kellahtaessa alemmas.
Satulan etuosassa on myös paksu remmi mikä pitäisi kiertää ehjän reitesi ympärille, mutta… ehkä on parempi jos… alaisesi… sitoo… sen kiinni”, puoliverinen selvitti kenraalia katsahtaen, ehkä jopa sellaista pientä turhautumista ja malttamattomuutta äänessään, kasvojen syrjäänsä pienesti raapien, ”Unohdetaan toinen remmi, yritän tukea Winderiä enemmän haavoittuneen reiden puolelta itse”.


//Nyt ne batteryt piiloon rakas. Ei sulle enempää <: But naaaw <3 NYT. SE. SILLIS. OIKEESTI. EI. VIE SE POIS :------DDD Oh naaaaaw, no mä käperryn sit siihen, vaikken kyl ookkaan niin pieni enäääääääääää :---D PROPELLIT. RÖMPSÄHUNT. No mä sain sun bibbeleistä jo tarpeekseni skypes (DDDD//
MY NAME IS CRIMSON, FAMED SOLDIER OF NIGHTMARES, AND I AM HERE FOR DINNER
---
IRIADOR MIR VALDOREN - DELATHOS N'DRAYER - JACKALOPE - ARETH CÚTHALION - ATREVAUX ARGENTEUS - SHYVANA - NOEL ARTANIA - LORYTHAS - WYRIUS - NESSAYA ANERITTE - QIRA A'DARUIL - OMANIRON
---

Elä pelkää ottaa yhteyttä yksärillä, jos peli kiinnostaa missään muodossa o7
Avatar

Monarkki

Viestit: 13807

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ke Maalis 18, 2015 6:42

Re: Vanhoja tuttuja || Crimmmmm

Pumpkin jäi sijoilleen istumaan, tekemättä elettäkään seuratakseen ratsastajia saatikka haltioita. Yksikätinen sotilas oli ainoa, joka paikalle jäi kissapedon lisäksi, muiden käyden poistumaan tuiskuun ja tuuleen. Sinällään Pumpkin olisi halunnut mennä vakuuttelemaan Lokenelle tulevansa kyllä perästä, mutta juuri nyt naaras ei halunnut olla lähelläkään Vaernia, joten karvainen kaveri sai nyt luvan vain luottaa siihen, että pikkulisko palaisi. Kyllä hän takaisin aikoi mennä, ihan vain kiusallaan.
Katse kääntyi kissapedosta haltiaan, joka nyt tuli ratsuaan hellimään. Kissa näytti kovinkin tyytyväiseltä isäntänsä suodessa tuolle huomiota nyt kunnolla. Moinen näky sai Pumpkinin hymyilemään, naisen istuessa paikoillaan ja seuraillen vierestä. Naaras kävi kuitenkin vilkaisemaan haltian puoleen tuon käydessä puhumaan hänelle.
"Ajattelin kyllä jäädä, ainakin hetkeksi. En todellakaan halua lähteä sen puoliverisen matkaan, menkööt itse kartanolleen persettään kuluttamaan edeltä", Naaras kävi myhäilemään kääntyen samalla paremmin haltian puoleen, "Voin kyllä auttaa, mikäli ystäväsi antaa minun koskea haavoihinsa. Olen ennenkin polttanut haavoja umpeen, eiköhän se onnistu nytkin. Pitää vain varoa, ettei sen turkki kärähdä....".

Darius tukeutui yhä Iriadoriin, koittaen parhaansa mukaan kävellä omin jaloin. Kovin ponnetontahan se oli, mutta sentään haltia kykeni vielä seisomaan. Pihalla kuitenkin se kylmä viima kävi lyömään jälleen vasten kasvoja, saaden Dariuksen irvistämään ja yskäisemään pariinkin otteeseen. Ei tuntunut hyvältä ja nyt kun Haukansilmä näki ne ratsut, alkoi kenraali harkita tilannetta uudestaan. Ehkä tämä ei ollutkaan niin hyvä idea. Jos he vain jäisivät luolalle, odottaisivat myrskyn laantumista. Tietenkin Darius pelkäsi noita petoja, hänellä oli huonoja kokemuksia lohikäärmeistä ja nyt kun edessä oli moisia perkeleitä, jotka saattaisivat käskystä käydä pistämään heidät poskeensa, ei haltia tuntenut oloaan kovinkaan turvatuksi.
"Ehkä tämä ei olekaan hyvä idea...", Darius kävi korahtamaan Iriadorille, kuulostaen selvästi pelokkaalta. Siltä, että saattaisi uudelleen alkaa huutamaan jos ei nyt kyennyt itseään hillitsemään.
Tosin, ehkä oli onni, että Darius oli niin uupunut, ettei jaksanut käydä perääntymään omin avuin saatikka nostattaa uudestaan sitä paniikkitilaa ylle. Näin uupuneena sitä tuntui myös kykenevän ajattelemaan paremmin, väsyneesti tietenkin, mutta paniikkiajatukset eivät olleet päällimmäisenä.

Darius pudisteli päätään pienesti Lorythasin tiedustellessa, pääsisikö kenraali itse ratsaille. Ei tässä tilassa, ei todellakaan. Sarvipäinen kävi myös kertomaan remmistä, joka pitäisi kiinnittää kenraalin reiden ympärille, mutta kyläpäälliköstä olisi parasta jos joku kuiskauksesta tekisi sen, äskeisten tapahtumien myötä.
Darius mietti asiaa hetken, mutta pudisteli sitten päätään uudemman kerran.
"Luotan sinun osaavan sen paremmin, kuin kukaan... meistä", Darius kävi nyt puhumaan suoraan Lortythasille, joutuen vetämään syvään henkeä vähän väliä. Kylmä pakkasilma keuhkoissa ei tuntunut kuitenkaan turhanhyvältä juuri nyt, "Ja jos totta puhutaan... En halua ottaa riskejä turvallisuutemme suhteen, jos lentämään kohoamme noilla... pedoilla...".
"Joten auta... minut vain ratsaille ja kiinnitä remmi... ennen kuin ehdin katua tätä..."




// Mulle aina batterya, Ivyki keitti taas kahvia, bärisee. EN VIE POIS. KÄRSIT SIITÄ IKUISESTI NYT. Oot sä aika pieni. Pienempi mitä mä. Hyvin mahtuu masulle. Römpsähunter strikes again! Dissaaks mun hymiötaidetta :---------D Tääl voin tehä sen byllyn oikein hei: (_|_) istuva bylly. //
Avatar

The Saviour
The Saviour

Viestit: 3796

Liittynyt: Su Syys 04, 2011 5:10

Paikkakunta: Kahvikuppi

Viesti Ke Maalis 18, 2015 8:47

Re: Vanhoja tuttuja || Crimmmmm

Alitajuisesti Iriador oli käynyt painautumaan paremmin vasten Dariusta, kuullen kuinka yksi niistä valtavista olennoista kävi lähestymään heitä. Punapäinen ei kyennyt kuin pudistamaan pienesti päätään Winderin sanoihin – heidän piti tehdä tämä, tai muuten he jäisivät tänne. Korkeahaltia itsekään ei voinut väittää olevansa innoissaan nyt, kun saman verinen olento, joka häneltä näön aikaisemmin oli vienyt, kökötti nyt siinä edessään. Kylmän lisäksi tärinää lisäsi nyt myös hiljalleen pintaan hiipivä pelko, vaikka nuorempi kuinka yritti pitää itsensä rationaalisena ja rauhallisena tilanteen suhteen. He olisivat kohta taas kotona. Lämpimässä. Vai mitä?
Iriador oli jo valmiina lähestymään lumen sekaan laskeutuneen pedon vierelle, kun Haukansilmän sanat pysäyttivät nuoremman sijoilleen. Sokean silmät kääntyivät paremmin Winderin puoleen, tuon… ilmeisesti luottaen itsensä Lorythasin autettavaksi. Selvästi tosin vastahakoisesti viimeisen lausahduksensa myötä, jota puoliverinen kävi naurahtamaan pienesti.

Jos niin sanot ja minuun sen verran vielä luotat”, kyläpäällikkö hymähti, astuen paremmin taas itse Winderin puoleen, vastakkaiselle puolelle mitä Iriador voidakseen poimia kenraalin tuolta.
Hän pitää sinusta kyllä huolen… luotan siihen”, punapäinen totesi telepaattisesti Dariukselle rohkaistakseen silmäpuolta, luovuttaessaan kenraalin nyt täysin Lorythasin huostaan. Ja mikäli Lorythas ei huolehtisi Winderiä takaisin kaupunkiin, ei Iriador eläisi enää kuin kostaakseen puoliveriselle kenraalin puolesta…
Lorythas kuitenkin kävi avittamaan Winderin lähemmäs Lokenea, siitä edelleen serpentin satulan etuosaan. Puoliverinen oli jatkuvasti varuillaan Dariuksen seurassa, ollen jopa silminnähden valmis vain perääntymään pois kenraalin luota, jos tuo alkaisi taas läheisyyttään huutaa ja panikoida. Varoen Lorythas myös kiristi satulassa istuvaa tukevan remmin silmäpuolen reiden ympärille, neuvoen samalla mistä Haukansilmä saattaisi pitää kiinni tarvittaessa, sitten kun ilmassa oltiin. Kun kenraali tuntui istuvan satulassa tukevasti, taputti Puolikäärme muutaman kerran karvakasansa kylkeä, kookkaan naaraan käydessä ahertamaan itseään nyt taas pystyyn omille jaloilleen. Saipahan Dariuskin hetken totutella korkeammalla istumiseen, ennen kuin tästä minnekään lähdettäisiin.
Lokene yhä haikaili Pumpkinin perään, matalan murinan värisyttäessä koko sen kehoa. Eihän naaras saanut kuin tympääntyneen katseen sarvipäiseltä ystävältään takaisin, haluten kuitenkin yrittää Lorythasista huolimatta uskoa siihen, että pienemmän serpentin vielä tapaisi.

”Joudumme luovimaan viistosti taas tuulta vasten, mutta noustaan rinteiden laitoja mukaillen ylemmäs ja liidetään korkeammalta mahdollisen myötätuulen mukana haltioiden kaupungille!”, Hopeakäärme jakoi huudahtaen tuulen keskeltä käskyn Alphosille ja Rheertalle, jotka jo käärmeidensä selässä odottivat valmiina kyytiläisiään avittaen ja ohjeistaen tulevaan, ”Ylimääräistä painolastia ei saa pudottaa, antakaa serpenttien päättää täten tahti, etteivät ne väsy!”. Käsimerkit riittivät kertomaan Lorythasille, että toiset olisivat valmiita ja tiesivät miten toimia. Sen jälkeen sinertäväkatseinen asteli Lokenen jalustimien puoleen, nousten niistä ensimmäiselle toisen jalkansa varaan. Lorythas kuitenkin pysähtyi, tukien itseään kookkaan naaraan kylkeä vasten, pujottaen nyt koko tämän ajan kaulaansa suojanneen huivin alas käsiinsä. Paljastaen sen sinisen leimun, joka tuon kaulasta alaspäin lähti ja jonka nyt selvästi erotti, kun kaulanjuurelle loppuva takinkaulus ei sitä enää kyennyt piilottamaan.
Pue tuo yllesi”, kyläpäällikkö totesi, ojentaessaan olkahuivinsa Dariukselle, joka sitä todennäköisesti nyt enemmän tarvitsisi, ”Se suojaa kasvoja pahimmilta puhureilta ja varmaan lämmittääkin jos hengität sen alle”, puoliverinen kertoi, kavutessaan nyt itsensä paremmin haltian taakse istumaan.

Takana istuvalle rakennetut huomattavasti löyhemmät remmit vedettiin jalkoihin kiinni, jonka jälkeen Lorythas pyöräytti jalustimet osittain vielä omien jalkojensa ympärille - jättäen Dariukselle kuitenkin myös mahdollisuuden laskea jalkansa niille ylimmille portaille. Jos heistä jompikumpi tippuisi kyydistä, niin se olisi ennemmin Lorythas, jolla nyt ei varsinaisesti ollutkaan sitä varmaa keinoa pysytellä serpentin kyydissä, antaessaan sen tukevamman sijan kenraalille. Mutta ei tämä myöskään ensimmäinen kerta ollut näin päin, ja Puolikäärme myös luotti Lokeneen, ettei tuo ylimääräisiä tempauksia nyt vääntäisi ykskaks kun selässään oli selvästi kyytiin tottumaton.
Jos tuuli ottaa liikaa vasten, nojaa joko eteenpäin Lokenen niskaa kohti… tai tässä tapauksessa enemmän vasten minua”, puoliverinen soi neuvonsa taas Dariukselle, käskien valkean serpentin kääntyä sitten ympäri suuntaan, josta he olivat tulleet. Luolan läheltä ahtaista kallioista oli päästävä kulkemaan ensin hieman kauemmas, ennen kuin ilmaan voitaisiin lehahtaa vain sen varalta, ettei tuuli heittäisi ketään yhtäkkiä kiviä vasten.


//Senkin BÄRINÄ BOIJAAAT. SILLIS SINÄ HIRMU, KÄRSITÄÄN YHDESSÄ. MiniCrim. TaskuCrim. Sellasen voisin kyl ottaa taskuun joriseen huonoja juttuja. RÖMPSÄHUNTER NIIII, millon taas Römpsäcarnagea kera Ivyn? (DDD Emmä dissaa sun hymiötaidetta muuten, kun että sattuu :----DDDD NYT SE BYLLY BOISSSSS//
MY NAME IS CRIMSON, FAMED SOLDIER OF NIGHTMARES, AND I AM HERE FOR DINNER
---
IRIADOR MIR VALDOREN - DELATHOS N'DRAYER - JACKALOPE - ARETH CÚTHALION - ATREVAUX ARGENTEUS - SHYVANA - NOEL ARTANIA - LORYTHAS - WYRIUS - NESSAYA ANERITTE - QIRA A'DARUIL - OMANIRON
---

Elä pelkää ottaa yhteyttä yksärillä, jos peli kiinnostaa missään muodossa o7
Avatar

Monarkki

Viestit: 13807

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ke Maalis 18, 2015 10:28

Re: Vanhoja tuttuja || Crimmmmm

Ei Darius oikeastaan luottanut Lorythakseen, mutta ei hänellä ollut nyt muita vaihtoehtoja. Kenraali halusi vain nopeasti kotiin, tämä koko reissu oli ollut yksi suuri virhe. Tosin, kotona odottaisi huudot kuninkaalta, niin ihmisten eliitin suhteen, kuin kyläpäällikön suhteen. Aivan varmasti Aran tulisi tonkimaan Dariuksen muistoja ja Haukansilmä saisi kuunnella taas piikittelyä jos toistakin siniveriseltä. Mutta ehkä hän kesti sen.
Nopeasti kenraali katsahti vielä Iriadorin puoleen tuon telepaattisen viestin myötä, hymähtäen väsyneesti. Kyllä kyläpäällikkö varmaan piti kenraalista huolen, sillä jos Haukansilmä nyt tuon käsiin - tai tuon toimesta - menisi kuolemaan, se tulisi maksamaan kalliisti Briarille. Tuskin itse kuningas vaatisi noiden tuhoamista, mutta varmaa olisi, että kuiskaus olisi täysin voimin paikanpäällä vaatimassa vähintäänkin Lorythasin päätä seipääseen.

Darius antoi sarvipäisen kuitenkin auttaa itsensä tuon valkean, karvaisen liskon selkään, ollen kuitenkin koko ajan varuillaan kyläpäällikön suhteen. Haukansilmä kuitenkin kuunteli tarkasti Lorythasin neuvot ja nyökkäili ymmärtäväisesti, koittaen pitää kaiken tuon mainitseman mielessään. Valkean käärmeen käydessä murisemaan matalasti kenraalin alla, säpsähti Darius silminnähden. Eihän hän tiennyt liskon kaipaavan pikku ystäväänsä, joten moinen "uhkaava" veto liskolta sai kenraalin jälleen varpailleen. Mistä sitä tiesi jos lisko ei pitänyt kyytiläisestä.
Olo muuttui kuitenkin hieman turvallisemmaksi, Lorythasin käydessä kohoamaan ratsaille. Sentään tuo varmasti osasi käsitellä liskoa. Darius koitti tietenkin nojat mahdollisimman kauas sarvipäisestä jo valmiiksi, ei hän varsinaisesti halunnut tuohon koskea...
Katse kääntyi kuitenkin lohikäärmeen niskasta Lorythasin puoleen, tuon käydessä tarjoamaan olkahuiviaan Winderille. Kenraali katsoi vuoroin huivia ja vuoroin Lorythasia, ottaen kuitenkin vastaan sarvipäisen tarjouksen. Samalla Haukansilmä kävi tuijottamaan kovinkin häpeilemättömästi sitä sinertävä leimua, joka toisen takinkauluksesta näkyi. Se oli... Epäilyttävää, mutta kuka haltia nyt toista oli tuomitsemaan tähän hätään. Friikki tuo joka tapauksessa oli, puoliverinen, tai jotain sinne päin. Ja Darius ei tunnetusti välittänyt... puoliverisistä...
Kenraali veti kuitenkin huivin ylleen mukisematta, kauluksen paremmin kasvojensa eteen. Lämmittihän se - varsinkin kun se oli ollut hetki sitten Vaernin yllä - ja olkahuivi oli mukavan... kookas. Lorythas kun oli hieman isompikokoinen, mitä hän.

"Mieti... siinä sitten... kumpi kahdesta pahasta on se pienempi...",
Darius kävi yskäisemään puoliverisen neuvoessa haltiaa joko nojaamaan paremmin lohikäärmeeseen tai itseensä. Lohikäärmeen lähtiessä liikkeelle koitti Darius pitää paremmin kiinni tuosta, kenraalin toivoen matkan menevän vain nopeasti ja vaivattomasti. Nyt iski se jälkikatumus, Haukansilmä ei sittenkään halunnut ryhtyä tähän. Luolassa olisi sittenkin paljon mukavampaa, hän halusi takaisin sinne! Mitään Darius ei kuitenkaan sanonut, piiloutui vain paremmin huivin suojiin kasvoiltaan, koittaen pitää sen pelkonsa piilossa. Kovin huonostihan se onnistui, Dariuksen jännittäessä silminnähtävästi. Varsinkin siinä vaiheessa, kun lohikäärmeet lähtivät ottamaan korkeutta, olo ei ollut ollenkaan turvallinen tässä säässä, tässä seurassa ja näiden ratsujen selässä.
Pientä lohtua toi se, että Iriador oli matkassa, Haukansilmän koittaen vähän väliä vilkuilla sokean kumppaninsa puoleen.

Kun matkaa lähdettiin kunnolla taittamaan, jäi se vilkuilu kuitenkin vähemmälle kenraalin pyrkien keskittymään vain pystyssä pysymiseen. Tuuli todellakin löi vasten kasvoja, ja kenraalilla oli vaikeuksia pitää katsettaan edes auki. Sentään se Lorythasin antama huivi suojasi kasvoja hyvin, kenraalin kuitenkin palellen muussa tapauksessa. Tovin Darius sinnitteli pystyssä itsekseen, voimien kuitenkin hiipuen vähä vähältä. Lopulta kenraalin oli annettava periksi, haltian käyden nojaamaan nyt täysin vasten Lorythasia. Huivin suojissa Darius irvisti kivusta ja uupumuksesta, käyden sulkemaan silmänsä, vaikuttaen jälleen siltä että vajoaisi tiedottomaan tilaan. Ei Darius halunnut menettää tajuaan tai nukahtaa, hänen piti pyrkiä pitämään tasapaino ratsun selässä... mutta kun väsytti niin hirveästi...


// BÄRIZEEE. ES AUTO. Mä tahdon oman taskuCrimin kiitos ottaisin kymmenen <3 PELATAAN RÖMPSÄCARNAGEE HETI KU IVY PÄÄSEE KONEELLE JOSSA SE TOIMII (D Mun hymiötaide on priimaa, ei sille saa nauraa. ART //
Avatar

The Saviour
The Saviour

Viestit: 3796

Liittynyt: Su Syys 04, 2011 5:10

Paikkakunta: Kahvikuppi

Viesti Ke Maalis 18, 2015 11:25

Re: Vanhoja tuttuja || Crimmmmm

Kolmipäinen serpenttilauma kirjaimellisesti tarpoi hangessa, vaikkei se noiden kokoon nähden mikään kamalan haastava tehtävä ollutkaan. Lorythas keskittyi sen hetken tarkkailemaan ympäristöä, kun lohikäärmeet vielä maassa talsivat paremmalle lentoonlähtö sijalle, mutta väkisinkin se huomio keskittyi välillä edessä jännittävään kenraaliin. Tilanne taisi olla haltian suhteen kovinkin absurdi ja hankala, monestakin syystä yhtäaikaisesti. Eivätpä nuo ylipäätään taitaneet lohikäärmeillä lennellä ympäri Cryptiä kovinkaan useasti, etenkään yhden taitavimman johdolla, joka oli tehnyt tätä jo niin kauan, että olisi voinut temppuilla silmät sidottuinakin tutun lohikäärmeensä kanssa ilmassa. Nyt ei ollut kuitenkaan aika pelleillä, sillä sääolosuhteet taistelivat rajusti koko suunnitelmaa vastaan.
Joukko odottikin päällikkönsä käskyä, ja ensimmäisen myötä puhaltavan tuulen kohdalla merkki annettiin nousta hiljalleen ilmaan, rinteitä varoen. Tuuli puhalsi kirjaimellisesti miten sattui, tehden koko touhusta haastavaa ja se sai Lorythasin keskittymään vain Lokenen selässä pysymiseen ja lohikäärmeen ohjaamiseen telepaattisesti. Tietenkin välistä Puolikäärme sai myös Winderiä tukea ja ohjata ottamaan oikeaa kulmaa kehollaan, kun Lokene viilsi tuulta vasten välistä jyrkemmin. Välillä rinteetkin kohosivat tielle, saaden serpentit kirjaimellisesti loikkimaan kivisiltä kallioilta tietään ylemmäs, etteivät olisi törmänneet seinämiin.

Reittiä lähdettiin kuitenkin tavoittelemaan jo kauemmas kallioista, jonka jälkeen myös lento suoristui ja helpottui edes hitusen. Vielä matkaa myötätuuleen kuitenkin oli, eivätkä serpentit kykeneet lentämään niin lujaa kuin olisivat ehkä voineet. Nyt kun painolastiakin oli enemmän, saivat myös itse lohikäärmeratsastajat olla tavallista enemmän varuillaan. Niin myös Lorythas, jota vasten edessään istuva Winder kävi näin korkeammalle päästyä viimein nojaamaan uupuneena.
Pitempi ojensi toisen kätensä kenraalin ohitse tarttumaan yhdestä nahkaisesta remmistä, joka satulan etupäässä oli, toisen jalan samalla vetäistessä jalustalta nousten satulan sivulta samaisen remmin syrjää, jolloin se löystyi ylempänä hieman irti satulasta. Se sai toimia tukena niin Hopeakäärmeelle, siinä missä oma kätensä nyt tukisi myös kenraalia paremmin, jos tuo oikealle puolelle kallistuisi liikaa. Nyt kun Darius myös nojasi Lorythasin ruumista vasten paremmin, alkoi puoliverinen myös hehkua sitä mukavaa lämpöä toista vasten, pitääkseen kenraalin lämpimänä.

Ei ole tapaistani auttaa muukalaisia, saati sitten käyttäytyä heidän seurassaan vastaavasti, mitä tein kohdallasi. Pyydän sitä anteeksi, hyväksyitpä sitä tai et”, sarvipäinen lausahti telepaattisesti, rauhallisesti Winderille, aistiessaan kuinka itseään vasten nojaava selvästi olisi ollut valmis menettämään tajuntansa. Rauhallinen keskustelu ehkä olisi paikoillaan, vaikkei Lorythasilla yleensä ollut tapana tuntemattomille puhua pukahtaa kuin pakon edessä. Mutta Dariuksen tulisi nyt kuitenkin pitää tasapainonsa kaupunkiin saakka, jos se vaatisi toisen kanssa puhumista, niin olkoot niin.
Kerrohan…”, sarvipäinen jatkoi, korjatessaan hieman tasapainoaan haltian takana, ”Onko sinulla aikaisempia huonoja kokemuksia kaltaisteni suhteen..? Reaktiosi kosketukseeni ei ollut… no, ihan sitä mitä oletin”, Lorythas meni kysymään. Totta kai häntä kiinnosti, siinä missä Winder, oli hän itsekin säikähtänyt toisen paniikkireaktiota, varmaankin siitä syystä ettei puoliverisellä todellakaan ollut tapana jokaisen ongelmiin työntää näppejään osalliseksi.


//BÄRINÄÄÄÄÄ, vähän niinku näin, vai mitä? (D ES BIRSSI. Vähän niinku se punanen mopoauto mistä laitoit kuvan sillon (D Mä teen sulle paljon taskuCrimejä! Sit lopulta voit hautautua niihin ko niitä on niin vinopino. CARNAGEE HETI SILLON JOOOOOO, loliraptorit liikkeelle 8))))))) EHKÄ SE ONKIN NIIN PRIIMAA TAIDETTA, ETTÄ KOEN ALEMMUUSKOPLEKSIA JA SIKSI SATTUU! //
MY NAME IS CRIMSON, FAMED SOLDIER OF NIGHTMARES, AND I AM HERE FOR DINNER
---
IRIADOR MIR VALDOREN - DELATHOS N'DRAYER - JACKALOPE - ARETH CÚTHALION - ATREVAUX ARGENTEUS - SHYVANA - NOEL ARTANIA - LORYTHAS - WYRIUS - NESSAYA ANERITTE - QIRA A'DARUIL - OMANIRON
---

Elä pelkää ottaa yhteyttä yksärillä, jos peli kiinnostaa missään muodossa o7
Avatar

Monarkki

Viestit: 13807

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti To Maalis 19, 2015 12:04

Re: Vanhoja tuttuja || Crimmmmm

Darius koitti pitää itsensä hereillä ajattelemalla ties mitä, koittaen aakkosjärjestyksessä muistaa jokaisen kuiskauksen sotilaan nimen, noiden ratsujen nimet ja kuka mihinkin ryhmään kuului. Kenraali koitti pitää ajatuksensa ylipäätänsäkin työasioissa, töidenteko ja niistä stressaaminen kun tuntui olevan erittäin hyvä tapa valvottaa itseään aina öisin. Nyt se ei kuitenkaan tuntunut toimivan niin hyvin...
Lähes itsekseen ääneen mumiseva kenraali kävi pienesti raottamaan katsettaan, kuullessaan Lorythasin äänen päässään. Heti sillä sekunnilla haltia nojautui aavistuksen irti isommastaan, kuitenkin luovuttaen heti samantien ja antoi itsensä vajota takaisin vasten sarvipäistä. Tuo oli niin lämminkin, ettei palelevan kenraalin oikeastaan tehnyt siinä mielessä nojautua irti puoliverisestä.
"Ei meilläkään ole kovin usein tapana auttaa muukalaisia...", Telepaattinen viesti hymähti uupuneesti Lorythasille, sarvipäisen käydessä nyt pyytämään anteeksi äskeistä. Se... Jokseenkin rauhoitti mieltä. Sentään tuo myönsi tehneensä jotain väärin ja halusi pahoitella käytöstään, mikä Dariuksen mielestä oli kyllä aivan aiheellista. Kuka nyt meni ja nuoli toisen verta tämän silmien edessä? Hullu.
"Hyväksyn kuitenkin anteeksipyyntösi...", Kenraali jatkoi telepaattisesti, "Arvostan... sitä".

Kulmiaan kurtistaen Darius kävi vilkaisemaan omiin näppeihinsä, joita pisteli aivan suunnattomasti tässä pakkasessa, samalla kun kuunteli Lorythasin kysymyksen. Eihän hänellä hanskoja ollut, eikä kenraali varsinaisesti saanut käpäliään minnekään tuulensuojaan nyt, kun kiinni piti pitää. Ei hän uskaltanut irrottaa otettaan, vaikka Lorythas häntä tukikin. Puolikäärmeelle ei kuitenkaan vastattu heti, Dariuksen nyt miettiessä mitä moiseen vastaisi. Ei hänellä varsinaisesti Lorythasin kaltaisista ollut huonoja kokemuksia, mutta ei kenraali nyt voinut tuolle myöntää joutuneensa raiskatuksi jo muutaman kerran ja täten ei pitänyt, jos joku kosketteli häntä sillä tavoin haltian ollessa itse heikkona ja alakynnessä!
"En vain...", Telepaattinen viesti aloitti epäröiden, "Pidä siitä kun... tuntemattomat koskevat minuun... sillä tavoin...".
"Ja katseesi..."
, Darius kävi yllättäen henkäisemään ääneen - hyvä jos sitä tässä tuulessa edes kuuli - samalla kun kävi notkahtamaan uudemman kerran kovinkin veltoksi, kallistuen uhkaavasti oikealle.



// BÄRINÄÄÄÄ just noin (DDD Punainen lavamopoauto oli paras. ES birssi. PALJON TASKUCRIMEJÄ KYLLÄ KIITOS <3 Loliraptori ja sininen ovi (DDDDD No sietäiskin olla alemmuuskompleksi, oon niin pro niiden kanssa (D //
Avatar

The Saviour
The Saviour

Viestit: 3796

Liittynyt: Su Syys 04, 2011 5:10

Paikkakunta: Kahvikuppi

Viesti To Maalis 19, 2015 1:07

Re: Vanhoja tuttuja || Crimmmmm

Toisin kuin puoliverinen oli edes aavistellut, hyväksyi silmäpuoli hänen anteeksipyyntönsä. Se oli… otettua, vaikkei odotettua, varsinkin nyt kun hätiin saapunut joukko ei kuulunut heidän omiinsa, vaan oli sodasta täysin puolueeton joukko keskenään sopusoinnussa eläviä puhdasverisiä ja puoliverisiä. Ja vaikka miten Lorythas oli ehtinyt jo olettaa Winderin vain olevan hiljaa, vastaamatta uteluihinsa, selvensi tuo kuitenkin yksinkertaisesti, ettei vain pitänyt siitä, että tuntemattomat sillä tavoin iholle tulivat. Ymmärtäväisesti hopeahapsi siihen hymähti, sen koommin asiaan yrittämättä puuttua. Eipä asia hänelle kuulunut, siinä missä eivät myöskään kenraalin salaisuudet.
Heikko, ääneen henkäistyt sanat tuulen vihloessa korvia käytiin kyllä kuulemaa, vaikkei Lorythas sanoihin ensimmäisenä huomiotansa kiinnittänytkään. Winder lähti pelottavasti kallistumaan oikealle, jonka myötä myös Lokene tottuneesti kallisti itseään sille puolelle, jolle ratsastaja painoaan nojasi.

Nopeasti Lorythas kuitenkin korjasi tilannetta, vetäen itseään väkisin tuulta vasten, ja koettaen nostaa satulan remmistä pitelevän käsivartensa avulla kenraalia taas paremmin pystyyn itseään vasten.
Katseeni vetää muita puoleensa siinä missä rauhoittaakin, se on verellinen perintö”, puoliverinen selitti ääneen lähes toisen korvanjuuressa kiinni ollessaan, puoliksi yhä keskittyen korjaamaan Dariuksen asentoa itse, ”Vaikka se toimii omalla tavallaan aseena muita vastaan, oli tarkoitukseni kuitenkin vain saada sinut rentoutumaan aloillesi. Taisin… kuitenkin mennä tuijotukseni kanssa.. hitusen liian pitkälle”.
Emmekä harrasta kannibalismia, jos sitä erehdyit luulemaan. Olen puoliksi haltia, en koskisi omieni lihaan”, Lorythas selitti yhä ääneen pienesti naurahtaen, huomaten samalla haltian olan ylitse katsoessaan toisen kylmästä kärsivät näpit, joilla Winder yhä yritti kiinni pidellä.

Tuulensuunnan vaihtuessa puhaltamaan lounaiselta puolelta, ohjattiin serpentit seuraamaan sitä. Myräkän keskellä ei yhäkään kamalasti eteensä nähnyt, mutta lohikäärmeet kyllä aistivat missä haltioiden maaginen kaupunki sijaitsi. Lisäksi arot olivat itse lohikäärmeratsastajille niin tutut, että nuo osasivat siellä itsekin suunnistaa – ainakin näin, kun Mor vuorilta kauemmas päästiin. Tuskin siis kestäisi enää pitkään, että haltiat pääsisivät omiensa lämpöön.
Tuhkasta pölyinen hanskan peittämä käsi nousi kuitenkin pian varovasti kenraalin vasemman käsivarren vierestä, aluksi vain suojaaman tuon kiinni pitelemän kohdan tielle, ottamaan itse vastaan sen purevan viiman joka näppeihin ensimmäisenä puri ilmavirran mukana. Samalla selvästi suurempi kämmen painoi kevyesti vasten painamaan Winderin käsiä, Lorythasin tarjoten myös mahdollisuuden kenraalin päästää tyystin vain irti, jos ei kiinni jaksanut enää pidellä, kunhan vain soisi sarvipäiselle mahdollisuuden pidellä itsestään jotenkin edes kiinni kyydissä pysyäkseen. Kyllä Hopeakäärme oli ajatellut sotilaat kenraaleineen saattaa kaupungille asti, joten suotta eliittijoukko oikeastaan sitä pelkäsi, että nuo nyt yhtäkkiä olisi vain tiputettu kyydistä.


//Nimenomaan noin, saisko lisää kahvia? (D Antiikkinen mopoauto, 6/5. TASKUCRIMIT VALTAA MAAILMAN! Meidän pitää ihan selvästi nimetä steamaccot sitten loliraptoriks, siniseks oveks ja rasisti inkkariks kun seuraavan kerran pelataan :-----DDD Koen alemmuuskopleksia kaikesta, MITÄS OLET NIIN PRO KAIKES//
MY NAME IS CRIMSON, FAMED SOLDIER OF NIGHTMARES, AND I AM HERE FOR DINNER
---
IRIADOR MIR VALDOREN - DELATHOS N'DRAYER - JACKALOPE - ARETH CÚTHALION - ATREVAUX ARGENTEUS - SHYVANA - NOEL ARTANIA - LORYTHAS - WYRIUS - NESSAYA ANERITTE - QIRA A'DARUIL - OMANIRON
---

Elä pelkää ottaa yhteyttä yksärillä, jos peli kiinnostaa missään muodossa o7
Avatar

Monarkki

Viestit: 13807

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti To Maalis 19, 2015 2:06

Re: Vanhoja tuttuja || Crimmmmm

Lorythas ei antanut kenraalin pudota, vaan kävi tukemaan tuota haltian ollessa veltto kuin märkä rätti. Ei Dariuksella ollut enää voimia itse pahemmin tehdä mitään, vaikka puolitajuissaan silmäpuoli kykenikin vielä pitämään kiinni satulasta. Ote ei tuntunut kirpoavan millään, tosin oliko osasyynä se, että näpit olivat niin kohmeessa ettei niiden liikuttelu tuntunut edes mahdolliselta. Vaistomaisesti kenraali kuitenkin koitti pysytellä vasten Lorythasta, tuon tuoden sitä lämpöä ja turvaa tilanteeseen. Kuinka ironista, juuri hetki sitten Darius oli pitänyt sarvipäätä vaaroista suurimpana ja nyt haltia turvautui tuohon kuin vanhaan ystävään.
Huiviin yksien Darius kävi kuuntelemaan puoliverisen ääntä, tuon kertoen katseensa vetävän muita puoleensa ja rauhoittelevan, mikäli tarve. No se selitti miksi sinisilmäinen oli niin intensiivisesti koittanut Haukansilmää tuijottaa ja hetken se rauhoittelu oli toiminutkin. Darius... ei sanonut mitään Lorythasin mainitessa menneensä tuijottelunsa kanssa ehkä hitusen liian pitkälle. Kyllä kenraali tiesi toisen huomanneen hänen reaktionsa tuohon katseeseen, eikä haltiakenraali välittänyt puhua siitä... pienestä, hetkellisestä ihastuksesta. Ei Haukansilmä tosiaan koskaan ollut ihastunut kehenkään pelkällä vilkaisulla, mieheen tai naiseen. Eihän hän heti Iriadorinkaan kimpussa ollut, vasta se yhdessä vietetty yö alkoi herätellä kenraalissa jotain syvempiä tunteita nuorempaan mieheen.
Mutta syystä tai toisesta Lorythas oli saanut posket punertamaan. Tosin, nythän se selitys löytyi, jos tuon katse kerran maagisia ominaisuuksia omasi.

"Ei teistä koskaan tiedä", Darius naurahti Lorythasin kannibalismi huomautukseen, koittaen kuulostaa vitsailevalta. Oli kuitenkin jokseenkin huojentavaa kuulla puoliverisen olevan osin haltia. Ei Darius tiennyt edes miksi, mutta sentään tuossa oli heidän vertaan. Vaikka siltikään Darius ei pahemmin perustanut puoliverisistä... Mutta sentään Lorythas ei ollut puoliksi ihminen.
Väsynyt katse vilkaisi sarvipäisen käteen, joka nyt Dariuksen kämmenien ylle laskeutui. Ilmeisesti sarvipäinen oli huomannut nuo palelevat hyppyset, käyden mukavasti otteellaan lämmittämään palelevia sormia. Lorythasin otteen alla Darius uskalsi päästää irti, painaen suorastaan kylmiä käsiään vasten Lohikäärmeratsastajan lämmintä kämmentä.
"Olet niin lämmin...", Jälleen puhe vaihtui telepaattiseksi, Dariuksen jaksamatta huutaa tuulen yli sarvipäiselle, "Tuntuu mukavalta... levolliselta..".
"Minä...",
Väsyneet telepaattiset sanat jatkuivat, kenraalin selvästi taistellen sitä nukahtamista vastaan parhaansa mukaan, "Anteeksi. Sanoin... Asioita joita ei olisi pit..pitänyt vuorilla. Loukkasin sinua. Pahoittelen käytöstäni ja... ja haluan pyytää anteeksi myös sotilaitteni käytöstä... N'drayerin varsinkin...".
"Ilmeisesti... Tunnette toisenne jostain... Hän reagoi sinuun aika voimakkaasti..."
, Puhe jatkui, Dariuksen kyeten ainakin pitämään itsensä näin hereillä.



// LISÄÄ AINA. Antiikkinen ESauto 10/5. JA LOL :--------------DDD TODELLAKIN. TAHDON OLLA SININEN OVI. OLEN AINA SININEN OVI. Mä mikään pro oo muuta ku paskanjauhannassa ja piereskelyssä. Niissä oon mestari (D CRIM ON PRO //
Avatar

The Saviour
The Saviour

Viestit: 3796

Liittynyt: Su Syys 04, 2011 5:10

Paikkakunta: Kahvikuppi

Viesti To Maalis 19, 2015 3:06

Re: Vanhoja tuttuja || Crimmmmm

Puolikäärme tunsi otteensa alla, kuinka Winder luopui kohmeisilla käsillään pitämästä mistään kiinni. Lohikäärmeratsastajan käsi toikin paremmin kenraalin käsiä tuon omaa kehoa vasten, painaen myös toista osittain paremmin itseään vasten, jotta sai tummatukkaisen kehon omansa mukana myötäilemään Lokenen liikkeitä helpommin. Eihän se isommalle osapuolelle ollut mikään hankaluus käsitellä voimatonta haltiaa noin, eikä Lorythas mitään taka-ajatuksia päässään herätellyt, vaikka saikin jotakuta pidellä niin lähellä itseään. Ei puoliverinen sitten silmäpuolesta itsestään tiennyt, he kun… olivat loppujen lopuksi niin erilaisia, joka tapauksessa. Vaikka eihän Hopeakäärmeestä ollut toista sanomaan missään nimessä ulkonäöltään pilatuksi!

Lorythas tyytyi naurahtamaan muutaman kerran matalalta, Winderin todetessa hänen olevan lämmin ja olonsa mukava ja levollinen. Hetkeksi vaivautunut ilme kohosi hopeaharjaisen kasvoille – Darius oli näyttänyt kirjaimellisesti pelkäävän lohikäärmeitä. Puolikäärme ei oikeastaan tiennyt, olisiko ollut oikein nyt vain kertoa, että se henkilö kehen kenraali nyt nojasi, olisi siltä toiselta verelliseltä sukujuureltaan juurikin lohikäärmeitä edustava. Toisaalta, haltian reaktio moiseen houkutteli omalla tavallaan Lorythasia, mutta silti puoliverinen päätti vain olla hiljaa asiasta, pitää sen omana tietonaan. Tuskinpa se väsynyttä kenraalia muutenkaan olisi kiinnostanut, ja jos olisi, olisi tuo todennäköisesti asiasta kysynyt. Kuten nyt näin jutustelun ohessa tuli huomattua toisen olevan avoimempi syystä tai toisesta, mitä Lorythas oli alun perin oikeastaan ajatellut.
Kenraali kävi myös pyytämään käytöstään anteeksi, saaden sarvipäisen hymähtämään hiljaa tuon korvanjuuressa sitten, kun puheeksi tuli se… tummahipiänen tomppeli.
Meillä on lyhyt historia takanamme. Hän oli se syy, miksi jouduin ihmisiä auttamaan alun perin, alaisesi uhatessa huostaani ottamia, kylääni, alaisiani, sekä minua, enkä… katso moista kovinkaan kevyesti. Uskon sinun kenraalina ymmärtävän mistä puhun”, Lorythas selitti lyhyesti, tarttumatta sen paremmin yksityiskohtiin, mitä käsipuoli oli rajoilla aiheuttanut.

Mutta siinä missä sinäkin annoit tekoni anteeksi minulle, annan minä sanasi anteeksi sinulle. En minä loukkaantunut, vaikka ehkä hieman nahkaani naarmutitkin”, puoliverinen naurahti telepaattisten sanojensa perään. Ei hän ollut moksiskaan kenraalin käytöksestä, vaan yllättävänkin ymmärtäväinen tätä muukalaista kohtaan, jota ei aiemmin koskaan ollut missään tavannut. Vain nimellisesti tiennyt tuon olevan olemassa, ja mitä aatteita mies edusti.
Lorythas kävi taas pienesti korjaamaan Winderin asentoa, painaen tuota paremmin itseään vasten kun serpentit lähtivät laskemaan korkeuttaan tuulen mukana hetkittäin antaen ilmavirran vain viedä mukanaan.
Jaksa nyt vielä hetki”, hopeaharjaksinen viestitti Winderille pienesti hymyillen, ”Kaupunki tuskin on enää kaukana”.
En ole koskaan käynyt muurienne sisäpuolella – osaatko kertoa minne mahdumme laskeutumaan vaivatta? Pystytkö lupaamaan, ettei yksikään meistä kaadu, jos likelle pyrimme?”, Lorythas kävi viimein tuomaan sen itseään mietityttäneen pointin esille. Hän ei halunnut uhrata ketään, ja sinällään puolueettomien lohikäärmeratsastajien joukon lähestyminen haltioiden sijoja epäilytti…
Sillä muussa tapauksessa vien teidät vain Briariin lepäämään, ja toisin myrskyn lakattua porteillenne takaisin”.


//AAMULLA SAAT LISÄÄ NIIIIII. Hypätään antiikkisen ESauton lavalle. Make paina kaasua. SINÄ OLET OVI, IVY ON LOLI JA MÄ OLEN SITTEN RASISTI. Imean. Niin niin, et sä mulle voi väittää vastaan, terveisin tässä selaan sun Iridari kuvia <://
MY NAME IS CRIMSON, FAMED SOLDIER OF NIGHTMARES, AND I AM HERE FOR DINNER
---
IRIADOR MIR VALDOREN - DELATHOS N'DRAYER - JACKALOPE - ARETH CÚTHALION - ATREVAUX ARGENTEUS - SHYVANA - NOEL ARTANIA - LORYTHAS - WYRIUS - NESSAYA ANERITTE - QIRA A'DARUIL - OMANIRON
---

Elä pelkää ottaa yhteyttä yksärillä, jos peli kiinnostaa missään muodossa o7
Avatar

Monarkki

Viestit: 13807

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti To Maalis 19, 2015 1:45

Re: Vanhoja tuttuja || Crimmmmm

Lorythas kävi kertomaan paremmin - joskin ympäripyöreästi loppupeleissä - ottaneensa yhteen Delathosin kanssa ja juuri tuolla kerralla oli kyläpäällikkö myös ihmisiä auttanut. Se selitti paljon, Dariuksen jokseenkin ymmärtäen Lorythasin kannan ja teot... Tosin silti, eliittikenraalina hän ei katsonut hyvällä, kun puolueettomat vihollista auttoivat. Mutta, tässähän Lorythas nyt kalavelkojaan takaisin maksoi. Se herätti... ristiriitaisia tunteita. Juuri nyt Darius oli kuitenkin vain kiitollinen tästä avusta ja liian uupunut edes alkaakseen kyseenalaistamaan puoliverisen kuvailemaa tilannetta tai ihmisten auttamista. Loppupeleissä, eipä se asia hänelle taitanut kuulua.
Sarvipäinen kävi kuitenkin hyväksymään hänen anteeksipyyntönsä, siinä missä Darius oli hetki sitten tuon anteeksipyynnön hyväksynyt. Hyvä, ei jäisi vaivaamaan kenenkään mieltä sen pahemmin. Ja olihan Darius anteeksipyynnön velkaa, jos siitä lähdettiin. Haltia antoi Lorythasin nyt kuitenkin kontrolloida itseään, kenraalin pistämättä lainkaan vastaan puoliverisen käydessä painamaan pienempäänsä paremmin vasten itseään. Eipä Dariuksella olisi edes ollut voimia pistää vastaan, joten tässä oli hyvä. Ja lämmin. Ja mukava...

Kenraali oli lähellä nuukahtaa uudemman kerran, kunnes Lorythas kävi mainitsemaan kaupungin. Sinne ei enää olisi pitkä matka, joskin Lorythas alkoi kyselemään laskeutumismahdollisuuksia ja ratsastajien turvallisuutta, mikäli he nyt linnan alueelle pyrkisivät. Darius pysyi hiljaa hetken. Ei hän halunnut valehdella Lorythasille, mutta kenraali halusi silti jo nopeasti takaisin tuville, lämpimään lepäämään. Jos hän nyt kertoisi totuuden, matkaan tulisi mutka... Mutta jos hän valehtelisi, vaarantaisi hän jokaisen hengen.
"En", Telepaattinen viesti kävi lopulta Lorythasin mieleen, "En voi luvata moisia... Voin aina... Ilmoittaa omilleni kun likemmäs pääsisimme, mutta en.. en voi luvata, että Hänen Majesteettinsa pysyisi minun sanojen takana".
"Hän kun ei pahemmin välitä teidänkaltaisista, ellei... Ellei ole hyötymässä teistä jotenkin...",
Kenraali jatkoi, "Joten jos päätät laskeutua linnan pihamaalle - jonne kyllä mahtuisitte laskeutumaan... - otat riskin. Voin luvata... tehdä kaikkeni omalta osaltani, jottei teitä satutettaisi... Mutta loppu viimein minä en ole se korkein taho, jolta käskyjä otetaan... Kuiskaus ei teihin koske, s-se on varma".
Mutta tieto siitä, ettei yksi eliittiryhmistä kävisi ratsastajien kimppuun tuskin lohdutti kovinkaan paljon mieltä. Linna oli raskaasti suojeltu, heidän lisättyä puolustusta viimeisimmän tunkeutumisen myötä. Se ei saisi toistua ja vaikka nämä ratsastajat tulivatkin rauhassa, ei Darius voinut taata, että he saisivat myös lähteä rauhassa linnalta pois. Aranin tuntien, nuo eivät lähtisi minnekään, ainakaan elävänä...



// EN SAA KAHVIA KOSKA IVY NUKKUU JA SE EI KEITÄ MULLE KAHVIA kato ku mä yhä testaan kuin pitkään se nukkuu jos annan sen nukkua (D tiedeprojekti. MAKE PAINA KAASU BOHJAAN NYT LÄHTEE EBIN PÄRINÄT. Rasistinen loli ovi on meidän team name sit. Eiku. Mun Iridarit on pelkkää paskaa verrattuna SUN IRIDAREIHIN UH SE VIIMESIN KUVA MMMHMMHMHAKJWHNA puhumattakaan niistä sun uusituista pärstäkuvista. Deli<3 //
EdellinenSeuraava

Paluu Rinteet

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron
Keskustelufoorumin moottorina toimii phpBB® Forum Software © phpBB Group

Designed by ST Software for PTF.
Käännös, Lurttinen, www.phpbbsuomi.com uncommitted-decoy

Tämäkin on ilmainen foorumi, jonka tarjoaa munfoorumi.com

Ilmoita asiaton sisältö

Muuta yksityisyysasetuksia