Phoe vilkaisi harmailla silmillään hyvin epäileväisesti elukoiden suuntaan. Nukkua noiden elukoiden välissä niinkö? Piskin ja ponin? Tunnetusti feeniks ei ollut noiden ylin ystävä, varsinkaan kun koira oli hänet joskus kastellut päristelyillään. Ne haisivatkin ihan ulolle. Mies joutui kuitenkin huokaamaan vastaväitteiden sijaan sillä mikäli lämpötilat tästä paljon tipahtaisivat hänen tulisi tosiaan kylmä. Phoe sai myös suukon kilisevältää naiselta, muttei oikein reagoinut näyttäen vain huolestuneelta ja epätoivoiselta. Kuin voisi toivomalla herätä tästä painajaisesta ja huomata ettei hänen todella olisi pakko tehdä tätä kaikkea.
"Oma koni?" Phoe kommentoi heti yllättyneenä, mutta toisaalta kävihän se järkeen joten asiasta ei sen enempää aiottu inttää, mutta mutistiin tyytymättömänä partaansa. "En sitten osaa todellakaan ratsastaa. En pidä eläimistä ja eläimet eivät pidä minusta..." mutristeleva feeniks kuitenkin ajatteli mainita toiselle.
"Ai että osaanko? No katsotaas, olen pysynyt enemmän tai vähemmän yrittämättä hengissä koko elämäni, ja voinut surmata kenet tahansa sormien napsautuksella, kuka kuolevaisita muka pystyy samaan jollain heidän aseistaan? Ei mun ole tarvinnut!" Phoenixin tila alkoi siirtyä surun käsittelyn ensimmäisen vaiheen eli kieltämisen ohitse, vihan puolelle. Hän ei ollut vihainen Naulle, eikä oikeastaan kenellekään mutta se vain purkautui niin. Mitä taas siihen kysymykseen tuli oliko Phoe koskaan halunnut oppia käsittelemään aseita, niin hän ei osannut sanoa. Kaikki tuntui yhtä kaukaiselta ja vaikealta täältä maahan poljetun näkökulmasta.
Kiihdyksissään mies halusi pysäyttää heidän kulkemisensa hetkeksi ja potkaista kiven murikan rinnettä alas kiukuissaan. Sitten istumaan maahan ja hautasi kasvonsa käsiinsä, tarraten samalla hiuksiinsa. Rauhoituttuaan siitä hiukan, joko Naun jättäen hänet rauhaan ja antaen rauhoittua tai rohkaisemmalla miestä, Phoe lopulta nousi jälleen seisaalleen ja katsellessaan jonnekin kauas jonne aurinko oli laskemassa hän yritti oikeasti miettiä oliko hän koskaan ikinä tahtonut käyttää ihmisen aseita. Silloin hän muisti erään kerran kotimaastaan, kun oli nuori.
"Joskus tapasin miehen joka ei pitänyt minusta, siitä mitä olin. Hän oli sen kulmakunnan kauhu eikä kestänyt sitä että siellä olisi todella joku häntä voimakkaampi. Siksi houkka haastoi minut kaksintaisteluun. Yllätyksekseni, tunari onnistui jopa satuttaa minua useasti. Hän käytti aseinaan sellaisia teräviä pieniä tikareita, sopivia heittämiseen ja niiden perässä oli lyhyet ja ohuet narut -miltein silmin huomaamattomat- ja se näytti siltä kuin hän olisi hallinnut noita pikku sapeleita käsiensä liikkeillä." Phoenix kääntyi katsomaan hieman toiveekkaamman näköisenä Naua päin, "Sitä minäkin haluaisin oppia."
Auringon valo veteli viimeisiään joten kulkijoiden pitäisi alkaa tekemään itselleen leiripaikkaa ja sen teko alkoi nuotion kyhäämisestä. Se oli Phoenixille kova paikka tuijottaa polttopuita täysin voimattomana saada niitä syttymään.
Kun lopulta tuli saatiin syttymään istui Phoenix niin lähellä liekkejä että normaalisti hipiää kuumottaisi melkoisesti, mutta Phoe jopa liikutteli kättään silloin tällöin liekkien ylitse tanssittaen kämmentä elävän tulen tahtiin, kuin se ei olisi ollenkaan kuumaa.