Mitä minusta jää?


Kolmihuippuisella vuorella riittää rinteitä vaikka muille jakaa. Rinteiden jyrkkyys vaihtelee pystysuorasta seinämästä loivaan mäkeen, mutta mitä ylemmäksi kiivetään, sitä vaikeakulkuisemmaksi rinteet muuttuvat.

Valvoja: Crimson

Viesti Su Heinä 05, 2015 11:12

Mitä minusta jää?

Nau

Nau oli nukkunut erinomaisesti, mutta siitä huolimatta herännyt jo aamuyöllä, ennen ketään muuta. Phoe, Kippara ja Räme, kaikki nukkuivat yhä. Aamuaurinko oli alkanut nousta punaisena taivaanrannasta, ja se oli sytyttänyt harmaakarvaisen Rämeenkin turkin tulen väreihin, jotta se sopi hyvin -sävy sävyyn- tuohon punakarvaiseen nukkujien joukkoon.
He olivat leiriytyneet jonnekin keskimmäisen vuorenhuipun rinteelle. Suojaan säältä; ulkonevan kallionkielekkeen alle, vaikka sää olikin viimeaikoina ollut erinomainen. Naun mielestä liiankin erinomainen, sillä oli hirmuisen kuuma kiivetä täydessä paahteessa näitä jyrkkiä rinteitä ylöspäin. Eihän heillä mitään päämäärää ollut, eikä kiirettä tai aikataulua, kunhan seikkailivat, kulkivat kulkeakseen. He olivat kulkeneet vain johonkin aina siitä saakka, kun olivat Felixin kuoltua liikkeelle lähteneet. Mutta siitä huolimatta, leppoisallakin aikataululla, helle ei ollut sopiva sää ihmiselle tähän hommaan. Onneksi eläimet olivat eilen löytäneet vesilähteen, niin juomavarannot ainakin olivat täynnä.
Toisinaan Naulla kyllä oli sellainen olo, että jokin nyt veti häntä tänne, Pohjoiseen, Morin vuorille..niin kuin hänen olisi kuulunutkin tulla tänne..mutta koska ei keksinyt tälle tunteelle mitään järkevää selitystä, niin hän jätti sen huomiotta.
Nau alkoi hyräillä lempeällä äänellä kaunista sävelmää..sävelmää, jonka hän oli aina osannut, mutta josta hän ei tiennyt mitään, sanoja hänellä ei sille ollut. Hän kovensi ääntään pikkuhiljaa herättääkseen Phoen lempeästi, samalla, kun käänsi paistia vartaassa. Hän oli heti ensi töikseen käynyt juoksemassa alarinteellä ja napannut sieltä aamupalaksi lihavan kanalinnun, jota nyt tirisytteli yrttitäytteellä höystettynä syötäväksi.
Naulla ei ollut yllään muuta kuin hyvin ohut, lyhyt ja väljä, valkea pellavapaita, jossa ei ollu hihoja laisin. Paita oli vyötetty vyötäröltä. Paitsi tietysti vanhat rakkaat nahkasaappaansa hänellä oli jalassa. Olen tainnut taas nukkuakin nämä jalassa edellisen yön, hän ajatteli ja virnisti itselleen.
Nau asteli yhä hyräellen Phoen luo, istahti tämän viereen ja suuteli hellästi nousevan auringon kajossa köllivää komistusta ohimolle. " Huomenta rakkauteni" Hän sanoi sitten pontevasti ja tökkäsi toista sormellaan kylkeen. Naun pikkaiset ja näppärät sormet olivat kuin luotu sopimaan Phoenixin kylkiluiden väliin.
" Kaikki meistä eivät ole fenixejä, niin että josko lähdettäisiin jo kohtsillään eteenpäin jotta joudetaan pitämään pahimpaan aikaan kunnon tauko."
" Äääh..minä en tiedä Phoe, mutta miksi minulla on aika ajoin sellainen olo, että minun pitääkin tulla tänne...juuri tänne näin missä me nyt olemme. Siinä ei ole mitään järkeä..enkä minä edes ole ajatellut sitä juuri..kunhan nyt vain sanoin sen ääneen. No niin, nousehan."
Viimeksi muokannut Lörri päivämäärä Ma Heinä 06, 2015 2:11, muokattu yhteensä 2 kertaa

Ritari
Ritari

Viestit: 1214

Liittynyt: Su Huhti 10, 2011 1:35

Paikkakunta: The Land

Viesti Su Heinä 05, 2015 11:38

Re: Mitä minusta jää?

//Ihana otsikointi//

Phoenix

Tänäkin aamuna, kuten monena aamuna aikaisemmin, sai mies herätä Naun lempeään herättelyyn ja leikkisään kylkiin tökkimiseen. Oli mukavaa taas pitkästä aikaa nukkua vierekkäin, vaikkain he olivat ensi kertaa kuin oikea pariskunta, aikaisemmin heillä oli erilaisia kohtaamisia muttei niinkään yhteiselämää - arkea.
Phoe raotti silmiään ja kaappasi Naua kainaloista pöyräyttäen tuon kainaloonsa pötkölleen, selkä omaa vatsaansa vasten. "Ei vielä äiti, vielä pari minuuttia!" Phoenix sanoi ja kutitteli hellästi Naun kainaloita ja kylkiä. Sitten mies suukotti ihmisen niskaa ja vakavoitui kuulemaan mitä Nau hänelle oikein jutusteli. "Ai tuntuu vai?" tuo vastasi naisen kertomukseen omituisista tuntemuksista, "Ehkä se on tää korkeusero, en mä ainakaan mitään huomaa."
Se oli vale. Phoenix oli suunnileen kuunkierto sitten tavannut heidän retkensä aikana kauniin mystisen naisen, Naun ollessa jo nukkuessa joskus yön pimeimpinä tunteina, ja nainen oli tehnyt Phoelle tarjouksen josta ei feeniks aikonut kieltäytyä. Hän saisi jotain mitä oli jo kauan halunnut ja tuo mysteerinen kulkija tahtoi vastineeksi vain yhden Phoenixin kyyneleen. Tuntui reilulta diililtä, joten siksi täällä nyt oltiin - Mor vuorien rinteillä.

Rinteiden kulkeminen ei ole mikään helppo juttu, mutta kun on mukana joku lentotaitoinen niin pelottavat ylitykset onnistuivat leikiten. Phoenix tunsi koko ajan noidan kutsuvan itseään, niinkuin tuo oli hänelle silloin kertonutkin, ja nyt pitäisi vain seurata näitä tuntemuksia löytääkseen perille eukon - vaikkakin kuuman sellaisen - luolaan. Nau ei tietenkään tiennyt miehen suunnitelmista, ei mies nähnyt niitä naisen asiaksi, joten piti tiedon visusti itsellään ja hymyily hurmaavan tyhmästi aina kun häneltä kyseltiin minne he olivat menossa tai vastaavaa.

Kun noustiin ylös ja aamupala nautittiin oli aika siivota heidän leiripaikkansa sen näköiseksi kuin siellä ei kukaan olisikaan yöpynyt ja matka saattoi jatkua.
Phoenix veti syvään henkeä katsoessaan ympärilleen rinteellä. Minne päin he jatkaisivatkaan matkaansa? "Onko ehdotuksia, oi neito?" Phoenix kysäisi leikkisä virne naamallaan. "Suuntia on vasen ja oikea sekä ylös- että alaspäin. Mihin se sun tuntemuksesi haluaisi meidän kulkevan?" Phoenix todella yritti Naun avulla löytää perille, uskoen että naisen tuntemukset selittyisivät samalla mitä hänen omansa. "Ja toivottavasti ei eksytä lohikäärmeen pesään, ei sillä että minua peloittaisi moiset puuskuttavat ylisuuret tuluskivet, mutta te muut ette ole ihan yhtä tulen kestäviä..."
Only after losing everything, you are free to do anything
---
Once upon a time,
Young lad, who believed in the unbelievable.
Foxy elven blooded, who was bound to a cursed sword.
Charming nobleman, who knew his way with the ladies.
Betrayed sorcerer, who found his place among not his kind.
Beastmaster, who speaks to the beasts as one of them.
Dwarven abigail, who fought the illness.
Master of the flames, who called itself immortal.
Human loathing avenger, who seeked to corret injustice.

---
Peliseuraa multa saa kysellä kans yksärillä:3

Viesti Ma Heinä 06, 2015 2:11

Re: Mitä minusta jää?

"Äh, Phoe, minä tulen hyvin toimeen lohikäärmeiden kanssa. Olisi vain hauskaa tutustua uuteen sellaiseen." Tuumasi Nau leikkimielisesti. Ei hän kuvitellut ollenkaan että kaikki lohikäärmeet olisivat samanlaisia kuin Pumpkin; ihastuttavan ystävällisiä. Nau katseli ympärilleen muka arvioiden kun Phoe esitteli kysymyksiään suunnasta. " En minä vain tiedä, mutta minusta tuntuu että seurataan noita!" Hän sitten keksi ja osoitti Kipparaa ja Rämettä jotka olivat lähteneet kulkemaan heistä loivasti yläviistoon oikealle. Varmajalkainen poni napsi vihreitä sattumia suuhunsa polun varrelta.." Phoe, siinä on polku, huomaatko? En huomannut moista kun tulimme, seurataan sitä!" Nau tarttui innokkaasti Phoea kädestä ja lähti kulkemaan eläinystäviensä valitsemaan suuntaan. Polku ei ollut millään muotoa leveä, ennemminkin kevyt painauma rinteen kyljellä, mutta polku se selkeästi oli. Se kulki loivasti oikeaan kaartaen hyvän matkaa, ennenkö se teki täysin yllättäin yhdeksänkymmenen asteen mutkan, ja näytti katoavan täysin pystysuoran kallionseinämän sisään. Puuskuttaen Nau saapui paikalle ja jäi kulmat kurtussa, kuin kiukutellen, tuijottamaan tuota seinämää. " No tämähän nyt on mahdotonta. Miten ihmeessä tänne olisi muototunut polku vain, jotta se veisi päin kallioseinämää?" Hän puhahti, ja mielensä teki näyttää kieltä tälle eteensä kasvaneelle esteelle. Esteelle, joak esti häntä menemästä johonkin, mihin hänen oli päästävä, vaikkei hän oikeastaan ollut menossa yhtään mihinkään. " Kummallista." Nainen vielä totesi miettiväisenä vähän kaikelle, ja alko hivellä käsillään sileää kallionseinämää, miettien mielessään niitä lukemattomia perinteikkäitä salaovijärjestelmiä joita ihmisillä ja muilla olennoilla tapasi olla asunnoissaan, jos heillä vain oli yhtään mitään mitä kukaan salata haluaisi. Hänen vierellään Räme nuuhkutteli maata edes takaisin..edes, ja taas takaisin, ja sitten se nosti innokkaasti kuononsa maanrajasta seinämää pitkin ylöspäin, haistellen hyvin tarkkaan joka sentin.
" Mitä sinä löysit?!" Kysyi Nau innoissaan, ja kuin hän astui koiraa kohti, alkoi jostain kuulua niin voimakas ääni että se sattui korviin. " Kallio selvästi hankautuu jotain vasten!" Nau huusi metelin yli Phoelle, seisoen mullistuksesta huolimatta järkkymäti alallaan. Nau ei tiennyt, oliko koiran kuono vai hänen askelensa laukaissut tämän massiivisen salaovisysteemin, vai oliko se ehkä jotain aivan muuta. Mikään ei vielä näyttänyt liikkuvan mihinkään, vaikka ääni kuului. Seuraavaksi jostain alkoi virrata vettä kallion kylkeä pitkin. " Phoe, täällä on vettä!" Nainen huusi varoitukseksi, vaikka epäilikin että fenix aisti veden läsnäolon jo paljon ennen häntä, koska sellainen nyt vain oli Phoelle terveellistä. Veden kohina yltyi yltymistään, ja sitä valui jo niin vuolaasti Naun päälle että hän kastui läpi kotaisin.Sitten yhtäkkiä, ilmeisesti jotenkin ihmeellisesti veden voimalla, suora ja sileä kallioseinämä hänen edessään humahti alas; maan sisään! " Mitä ihmettä...Phoe?!" Nau huudahti hämmästyneenä. Vesi katosi seinämän auettua jonnekin; sinne, mistä oli tullut ja Nau tuijotti vettä valuen, paita liimaantuneena ihoon kiinni, eteensä auennutta, mustuutta kaikaavaa käytävää, josta hohkasi häntä vastaan raikkaan viileää ilmaa.
" Te odotatte tässä." nau kääntyi sanomaan Rämeelle ja Kipparalle. Poni ryhtyikin syömään samoin tein heinänmoisia joita rinteeltä löysi, mutta Rämeellä näytti olevan asiaan jotain vastalauseita, joita se ei kuitenkaan tuonut ilmi, vaan tyytyi osaansa. " Teidän hommanne on järkätä meidät pois tuolta, sikäli jotain yllättävää tapahuu emmekä pääse itse." Nau sanoi kuin lohdutukseksi Rämeelle ja virnisti tämän venähtäneelle ja vettä valuvalle naamalle.

Ritari
Ritari

Viestit: 1214

Liittynyt: Su Huhti 10, 2011 1:35

Paikkakunta: The Land

Viesti Ma Heinä 06, 2015 7:32

Re: Mitä minusta jää?

Phoenix

Naulla oli jotenkin pettämätön intuitio kun kuljettiin keskellä ei mitään, sen Phoe oli alkanut huomata heidän lyhyen yhdessäolonsa aikana. Tällä kertaa lähdettiin seuraamaan Naun tuntemusta seurata koiraa ja ponia. Phoenix nauroi ja lähti Naun taluttamana oikeaan suuntaan ja kun tie kapeni entisestään hän kulki Naun takana antaen tuon säilyttää näköyhteyden elukoihinsa.
Kun polku loppui Phoenix vilkuili rinteeltä alaspäin, selkä salaovea päin kunnes nimenomaan vaistosi veden jostain vuoren uumenista. "Mitä ihm--" Phoenix ehti sanoa ennen kun huomasi häntä kohti lipuvan veden ja vain sekunteja ennen valtavaa vesiryöppyä joka kasteli kaikki Phoe hyppäsi alas heidän kapealta polultaan. Tapahtuma näytti paljon hurjemmalta mitä se oikeasti oli, sillä ilmalennossaan mies loi itselleen siivet ja oli tietysti täysin turvassa. Hän nousi lyhyen matkan jonka oli tippunut ketterästi takaisin ylös sinne missä toiset seisoivat läpimärkinä. Nyt hän pysyttelisi hyvin kaukana elukoista, etenkin rakista jonka tapana oli aina päristellä itseään...

Phoenix lennähti oviaukolle, jos sitä sellaiseksi voisi kutsua ja yritti nähdä sisään. Hän vislasi ihailevasti ja ääni lähti kaikumaan jonnekin syvälle luolaan. "Itse asiassa", virnistävä suu aloitti samalla kun kädet loivat käytävän valaisevat tulipallot jotka seuraisivat luojaansa valaisten luolaa, "Sinäkin saat odottaa tässä. Minä käyn edellä ensin siltä varalta että siellä olisikin lohikäärme." Phoenix olisi suukottanu Naua ellei tuo olisi märkä joten nyt tyytyi nakkaamaan naiselle silmää. "Onko selvä kultu? Et tule perässä, ennen kun minä palaan sinut hakemaan." Feeniks ei oikeastaan edes jäänyt odottamaan Naun vastausta joten se taisi olla sitten käsky, ei mielipide kysymys. Hänellä oli syytä uskoa että tämä voisi olla luola jota hän etsi joten hän tahtoi varmistaa kohtaavansa noidan yksin sillä tuo flirttaileva viettelijätär ei varmaan välittäisi naisesta komean feeniksin seurassa.

Phoenix sai kulkea luolassa suurimman osan ajasta vähän kumarassa, sekin lähinnä sen takia ettei hän halunnut vahingossakaan koskettaa kosteita kallion seinämiä. Kun tuli valaisi hänen tietään reitti vaikutti melko turvalliselta kun tiesi minne laittaa jalkansa, mutta pimeässä kyllä herkästi pelottaisi suunnata kaikuvaa luolaa syvämmälle vuoren sisään.

Lopulta hänen eteensä aukeni suurempi luola tunnelin päässä ja pian loppumatkasta saattoikin kävellä suorassa. Luolassa oli valmiiksi kynttilöitä siellä täällä ja siellä selvästi asui joku. Maassa lojui hajanaisesti erilaisia arvoesineitä, kultaa ja hopeaa, myös kauniita mutta arvottomiakin esineitä. Täällä taisia asua joku harakan himoinen, keräten ulkomaailmasta kaiken mikä silmää miellytti. Näkyi myös pöytätasoja jotka notkuivat yrttejä ja pulloja, oli myös patoja ja kulhoja. Jossain kaukana oli kasa taljoja - ilmeisesti sängyn virkaa hoitamassa - ja kasan vieressä oli todella upeasti veistelty meikkipöytä, korkealla peilillä varustettuna ja siinä itseään peilailemassa istui hänen etsimänsä noita...

A'lorine niminen kaunotar harjasi tyynesti upeita mustia hiuksiaan ja katsoi Phoenixin etenemistä hänen kodissaan peilinsä kautta. "Luulin ettet tulisi koskaan" soljui viettelijätären ääni kauniina usvana luolaston seinämissä kun tuo avaisi punaiseksi maalatun suunsa. Noidan äiti oli ollut miehiä nielevä seireeni joten tämänkin jälkeläisen ääni oli kuin siirappia miehille. Phoenix virnisti naisen sanoille astellessaan tuota kohti "En olisi jättänyt tätä välistä - usko pois..."

//Sitten Nau sinne vain seuraamaan ja piiloon vielä mieluusti :D//
Only after losing everything, you are free to do anything
---
Once upon a time,
Young lad, who believed in the unbelievable.
Foxy elven blooded, who was bound to a cursed sword.
Charming nobleman, who knew his way with the ladies.
Betrayed sorcerer, who found his place among not his kind.
Beastmaster, who speaks to the beasts as one of them.
Dwarven abigail, who fought the illness.
Master of the flames, who called itself immortal.
Human loathing avenger, who seeked to corret injustice.

---
Peliseuraa multa saa kysellä kans yksärillä:3

Viesti Ma Heinä 06, 2015 11:17

Re: Mitä minusta jää?

" Jaa odotan vai?! Ihan turha luulla että päästän sinut yksinäsi tutkimaan tuonne!" Nau äsähti ja paineli Phoen perässä saman tien tämän kadottua luolaan. Naun ihmeeksi Phoe ei katsellut taakseen ja varmistanut, että Nau ei seuraisi häntä. Ihme tyyppi, painelee yksinään kaiken valon kanssa.Nau mietti närkästyneenä ja kaiveli tulukset vyötäröltään. Onneksi hänellä oli tapana säilyttää niitä vedenkestävässä hylkeennahkapussissa. Ja onneksi hänellä oli tapana säilyttää niitä, vaikka kuljeskelikinn yhdessä elävän tulitikun kanssa. Nau ei ollut koskaan halunnut tulla liian riippuvaiseksi Phoesta, ei tulen tai matkustamisen, tai yhtään minkään muunkaan suhteen. Ja koska tuolla tulitikulla oli hyvin ailahtelevaisia käytösmalleja, kuten taas tämäkin, oli syytäkin pitää varansa. Tai saattoihan tuo yhtäkkiä mennä ja vaikka kuolla.
Kovin kummallista tuikkua Nau ei tulipussukastaan aikaan saanut, mutta sen verran että saattoi nähdä mihin astui. Oli kosteaa, pimeää ja viileää, niin kuin kunnon luolastossa ainakin. Nau tunsi kylmyyden hiipivän lävitseen, sillä hän oli jo valmiiksi ollut läpi märkä. Lopulta valo alkoi häämöttää pimeään, ja käytävän tapainen muuttui avarammaksi tilaksi. Nau saattoi sammuttaa tuikkunsa, ja laittaa sen tallelle. Hiukan Naun teki mieli hidastaa askeleitaan..mistä sitä tiesi, mitä täällä oli vastassa? Se, ettei Phoenixista kuulunut mitään sai hänet hieman varuilleen, ja näin ollen hän ei ehtinyt saapastella peremmälle luolaan, ennenkö alkoi kuulla puhetta, jolloin pysähtyi ja höristi korvansa. Kallioseinämä kaiutti lauseet hyvin terävinä ja selkeinä hänen korviinsa, ja naisen silmät rävähtivät sepposen selälleen hämmästyksestä." Vai niin!Vai olit sinä suunnitellut koko jutun!" Nau suhahti kiivaasti,ja tunsi miten suoranainen raivo humahti hänen päähänsä, sumentaen näkökentän tullessaan. Naun olisi tehnyt mieli kiljua ja rynnätä näiden kahden salaseurustelijan keskelle, mutta jokin piteli häntä. Se ei ollut tapa miten hän halusi toimia. Nau hivuttautui varoen vielä hieman lähemmäs, jotta saattoi olla varma, että hänen kuulemansa oli totta. Hän ei siis enää yllättynyt kun erotti että Phoen kumppani oli tyrmäävän upea nainen, mutta kyynelet tunkivat hänen silmiinsä, ja sokaistuneena, yhtään mitään näkemättä hän lähti takaisin kohti tunnelia, aluksi hän kulki niin hiljaa kuin vain hän osasi, ja sen jälkeen Nau rynnisti säkkipimeässä käytävässä näkemättä lainkaan eteensä. Hänen mielestään sisäänkäynniltä ei ollut johtanut kuin tämä yksi käytävä, joka toi suoraa vain tähän yhteen luolaan, joten hän ei uskonut todella voivansa eksyä.
Mutta Nau oli väärässä. Pian hän ymmärsi että oli sinkoillut kylmässä käytävässä jo paljon kauemmin kuin olisi pitänyt, ja että sen täytyi tarkoittaa sitä että hän oli eksynyt. Tunteidensa ristiaallokossa hän ei juuri edes säikähtänyt tätä asiainlaitaa, kaivoi vain leuat loukkua lyöden tulensa taskustaan ja sytytti sen voidakseen nähdä ympärilleen. Pikkuinen valonkajo paljasti hänelle, että hän seisoi paraikaa pienessä kammiossa, johon johti kaksi eri käytävää. Kammion seiniin oli kaiverrettu kirjavia, taidokkaita ja jollain lailla tutun näköisiä riimukoukeroita. Hyvin monella tapaa tilanteestaan pöllämystynyt mustalais/merirosvotar valutti itsensä kylmän seinän vierustalle istumaan ja jäi tuijottelemaan riimukuvia, jotka tuntuivat kuin tanssivan toisiinsa kietoutuen. " Miten sinä saatoit? Voit olla varma, Phoenix, että jos minä nyt kuolen tänne luolaan näiden kauniiden riimujen keskelle, niin kiroan sinut ajasta ikuisuuteen pahimmalla keksimälläni tavalla!" Hän puhahti, ja tajusi samassa miksi riimut olivat niin tuttuja. Nehän olivat kuin hänen lavassaan olevassa tatuoinnissa, vaikkei hän ollut nähnytkään sitä kuin muutaman kerran itse.

Ritari
Ritari

Viestit: 1214

Liittynyt: Su Huhti 10, 2011 1:35

Paikkakunta: The Land

Viesti Ma Heinä 06, 2015 5:09

Re: Mitä minusta jää?

Phoenix

A'lorine, tuttavallisemmin Lorine, laski harjansa käsistä ja nousi seisomaan meikkipöytänsä äärestä. Naisella oli yllään todella raskas tumman vihreä mekko, jossa oli melkein napaan ulottuva kapea kaula-aukko. Seireenin tyttärellä ei ollut muotoja, hän oli ennemminkin kuin nykyajan mallit, nimittäin langan laiha, joten tuo mekon ulottuvuus ei tehnyt kovin suurtakaan vaikutusta. Noidan askeleet olivat kevyet ja askellus keinuvaa, suorastaan kuin tuo olisi liitänyt. Phoenix asteli rennosti lumoajatarta vastaan ja kun he kohtasivat kivihuoneiston keskiosilla, nainen tapautti käsiään yhteen ja luolaan tulvalvahti kirkkaampi valo, melkein kuin päivänvaloa olisi päässyt jostain sisälle. Se oli tietenkin mahdotonta ja kyseessä oli selkesti taikuutta, jonkin sortin valoloitsu.
"Nyt näin sinut vähän paremmin", noita kujersi ja lähte kiertämään Phoenixin ympäri sivellen tuota pitkillä ja hoikilla sormillaan joissa oli pitkät ja terävät purppurat kynnet, "Sinulla on melko erikoisen laatuinen ongelma Phoenix, erikoinen taidat sinä olla muutenkin..." Phoenix ei vastannut naiselle vaan piti tuohon tiivistä katsekontaktia tuon kiertäessä häntä ympäri. "Ennen kuin aion auttaa sinua, haluan mitä sovimme. Kyyneleitäsi iso mies, muutaman ettei tarvitse ihan heti pyydellä lisää."
Phoenix virnisti. "Ja mistähän mä tiedän ettet loihdi mua patsaaksi tai heitä ulos saman tien kun saat mitä halusit?" A'lorine Pitkäpaiste näytti harkitsevan sulavan pitkä kaula mutkalla ja punaiset huulet mutrussa. Sitten hän seisahtui Phoenixin eteen ja tuijotti syvälle tuon silmiin purppurilla silmillään. "Totta. Sovitaan sitten niin, sillä mikäli et pidä lupaustasi voin edelleen loihtia sinut patsaaksi, komea patsas nimittäin olisitkin."

Yllättäen noita tarrasi Phoenixia päästä painaen teräviä kynsiään miehen ohimolle. Phoe irvisti, ei siksi että se olisi varsinaisesti sattunut vaan koska siitä seurasi epämiellyttävä tunne. Noita-akka oli juuri tainnut kaivaa hänen päätään. Feeniks riuhtaisi itsensä vapaaksi ja piteli päätään jossa tuntui nyt humisevalta. "Jos haluat minun poistavan hänet, sinun täytyy antaa minun etsiä hänet." Noita kujersi huvittuneena ja lähestyi Phoenixiä uudestaan, tällä kertaa ensin sivellen miehen poskea. Sitten mentiin uudestaan ja Phoenix tällä kertaa huusi kivusta ja tipahti polvilleen, ja velhotar päästi hyvin yllättyneen näköisenä irti miehestä. Yllätys ei johtunut siitä että mies oli juuri tipahtanut kanveesiin vaan siitä mitä hän oli nähnyt.
"Löysin hänet." Nainen sanoi hiljaa, "Ja hän on kaunis." Kauneus oli Lorinelle pakkomielle. Nainen oli elänyt niin kauan, ainoastaan sellaisen taikajuoman avulla joka auttaa pitämään hänet ikuisesti kauniina. Kauneus oli tosiaan naiselle pakkomielle. Phoenixin päähän tartuttiin uudestaan tällä kertaa hellästi ja nyt noita mumisi jotain haltiakielellä ja liikuttaessaan kättään pois miehen päälaelta sen mukana pyörähti jokin kirkas ja se sai Phoenixin rääkäisemään feeniks linnun kirkkaalla ja kimeällä äänellä.
A'lorine kääntyi haltioissaan pois miehen suunnasta ja katsoi lumoituneena löydöstään. Hän oli vetäissyt Phoenixin sisältä esiin naisen hengen, joka oli tähän mennessä tunnettu vain nimellä Pheebs. Nyt tuon ennen niin feeniksin näköisen naisen hiukset olivat vain vaaleat kuin vilja ja iso maidon valkea. Hitaasti noita painoi tuon kauniin nuoren naisen vasten omaa rintakehäänsä ja sinne se lopulta katosikin ja nainen hengitti nautinnollisesti syvään. Phoe kohottautui huojuen seisaalleen ja kaikki tuntui vähän huteralta. Nyt hän taisi viimein olla vapaa toisesta persoonastaan, jos tuo pahainen noita-akka osasi yhtään asiaansa. Kaikki alkoi yllättäen pimetä feeniksin silmissä, hän tunsi kuinka oli menettämässä tajuntansa ja juuri viimeisillä voimillaan mies kuiskasi ääneen: "Nau."
Phoenixin luomat tulipalleroiset olivat olleet yhä kivihuoneistossa ja nyt ne haihtuivat äkisti yksi kerrallaan, paitsi pikkuruinen yksilö lähti sinkoamaan takaisin pimeään luolastoon ja etsimään sinne eksynyttä Naua luojansa pyynnöstä.
Only after losing everything, you are free to do anything
---
Once upon a time,
Young lad, who believed in the unbelievable.
Foxy elven blooded, who was bound to a cursed sword.
Charming nobleman, who knew his way with the ladies.
Betrayed sorcerer, who found his place among not his kind.
Beastmaster, who speaks to the beasts as one of them.
Dwarven abigail, who fought the illness.
Master of the flames, who called itself immortal.
Human loathing avenger, who seeked to corret injustice.

---
Peliseuraa multa saa kysellä kans yksärillä:3

Viesti Ma Heinä 06, 2015 5:57

Re: Mitä minusta jää?

Nau oli tainnut nukahtaa, tai ainakin hän tunsi heräävänsä lämpöiseen kosketukseen, kuin henkäisyyn, kasvoillaan, ja värien - enemmän värejä, kuin sateenkaaressa- loimotukseen hänen silmissään. Nau avasi silmänsä ja veti syvään henkeä. Hänen edessään häälyi useampi kasvo..ei elävä, vain kuin henki.
"Nau" Kuuluivat henget huokaavan.
" Mitä tämä on?" Kysyi Nau hieraisten silmiään, ja hänen hämmentynyt äänensä kaikui luolan tyhjillä seinämillä.
" Sinä tytärten tytär!Aikakausia sitten, sinun esi-isäsi murhasi naisen, joka oli juuri synnyttänyt hänelle lapsen. Kuolinvuoteellaan tuo nainen kirosi esi-isäsi;
” Jokainen sukusi esikoisvesa on kuoleva ennen kahdettakymmenettä syntymäpäiväänsä vieraan kädestä,
vanhempiensa silmäin alla.”
Kuului tuo kirous. Sitä hedelmää olette sinä ja muut miehen sukulaiset saaneet siitä saakka kantaa.
Tässä on syy, Nau, miksi menetit poikasi,Felixin, niin julmalla tavalla. Sukusi yllä lepää meidän sukumme langettama raskas kiruos." Henkien ääni ei ollut oikeastaan ääni, vaan kuoro, joka tuntui olevan ei missään ja kaikkialla yhtaikaa.
" Miksi te kerrotte tästä minulle? Mitä te haluatte?" Nau oli hyvin ymmällään ja järkyttynyt koska hänen pienen poikansa kuolema oli nostettu esiin.
" Me emme halua mitään, Nau. Ja kuitenkin haluamme, että ymmärrät miten kaikki kietoutuu kaikkeen, ja että elämämme tapahtumilla on syynsä. Nau, sinä itse olet se sama sielu, joka aikoinaan langetti tuon kirouksen. Nimesi oli myös silloin Nau. Kaikella on seurauksensa, ja ajan taiassa ne ennemmin tai myöhemmin kietoutuvat yhteen, ja tulevat kunkin omalle kohdalle."
"Minäkö? Jos se olin minä, enkö minä voi myös purkaa sen? Te tarkoitatte että ennen minua ja minun jälkeeni minun sukuuni syntyvät joutuvat kokemaan tämän saman, menettävät esikoislapsensa, kaikki? Sukupolvesta toiseen?!"
" Kyllä, sinä tytärten tytär. Sinä voit myöskin sen kumota."
" Miten ihmeessä voisin sen tehdä?"
Syvä hiljaisuus.
Nau mietti, ja kyynelet kihosivat hänen vihreistä silmistään.
" Jos minä pyydän anteeksi, ja kadun..muuta en voi. Pyydän anteeksi esi-isäni hirmutekoa, pyydän anteeksi sitä kirousta, jonka minä langetin, pyydän anteeksi tätä hirveää kärsimystä, jonka olen ihmisille aiheuttanut, pyydän anteeksi kuolleen lapseni sielun puolesta, minä...armahtakaa minua!"
" Tytär..olkoon niin, että syntisi on sovitettu, ja kirous raukeaa. Sinulla on kuitenkin vielä kuolemanhenkäys niskassasi isäsi puolelta, ja olet jo oman esikoispoikasi menettänyt tälle vanhalle kaunalle. Katsomme että tämä riittää sinun osaltasi, ja katsomme että tällä anteeksipyynnölläsi olet sovittava tämän vääryyden myöskin sukusi ja vielä siihen syntymättömien osalta. Mene siis, Nau, tytärten tytär, ja kulje vapaana."
Henget alkoivat kieppua suurena valokehänä luolassa ja ennen kuin katosivat, niiden "huulilta" kuului vielä kehotus; " Mene ja etsi poikasi isä, tytär. Asiat eivät ole niin kuin sinä luulet, ja mies tarvitsee sinua."
Tämän sanottuaan henget katosivat ilman sen kummempia savuverhoja tai räjähdyksiä, ja Naun ympärille jäi vain pimeä.
Hän istui siinä pitkään hiljaa, pää pyörällä ja silmät kyynelissä, kunnes toisesta tunnelista alkoi kajottaa valoa. Vähä vähältä se voimistui, ja pian luolaan putkahti hyvin tutun näköinen valopallero. " Phoe?" Nau kysyi epäröiden tunnistaessaan pallosen Phoen luomukseksi. Pallero leijui tiiviisti Naun lähelle, ja vaikkei se tehnyt niin,, Nausta tuntui että se koetti kohottaa häntä, saada nousemaan ylös kylmyyttä hohkaavalta kalliolta. " Hyvä on, hyvä on! " Hän huudahti kun pallero, ikään kuin suivaantuneena, lävähti päin hänen kasvojaan. Naun noustua ylös, pallero lähti liikenteeseen. Se selkeästi halusi johdattaa häntä pimeän tunnelin siimeksessä.
Tämän valopallon tanssiessa ympärillään Nau sukelsi takaisin tunneleihin, joista oli tänne seikkaillutkin. Valonen opasti häntä hyvän matkaa halki pimeiden käytävien...Nau ei ollut käsittänyt, että hän oli tullut kulkeneeksi näin mahdottoman kauaksi. Lopulta pallero sai hänet ohjattua paikkaan, jonka hän tunnisti. Käytävä, jossa kajasti valoa, ja jonka päähän Nau oli Phoen sen naisen kanssa jättänyt. Valopallo sinkosi agressiivisesti vasten Naun kasvoja, kun tämä pysähtyi seisomaan hiljaa aloillaan. Sitten se teki saman uudelleen, ja toisenkin kerran ja kolmannnen ja neljännen.." Riittää jo!" Nau sähähti ja astui eteenpäin huitaisten palleroisen kimpustaan. " Phoe?!" Hän huusi varovasti kivisen kaiun tarttuessa hänen ääneensä.

Ritari
Ritari

Viestit: 1214

Liittynyt: Su Huhti 10, 2011 1:35

Paikkakunta: The Land

Viesti Ma Heinä 06, 2015 8:35

Re: Mitä minusta jää?

Phoenix

A'lorine loitsi käsiinsä pikkuisen käsipeilin ja katseli siitä itseään. Hänestä tuntui jälleen vähän kauniimmalta, jos se vain lieni edes mahdollista. Noita sulki hetkeksi silmänsä ja muutti yllättäen ulkomuotoaan. Kohta tuon vaatteissa seisoi lyhyempi ja kurvikkaampi Pheebs, vaaleine kutreineen ja maidon valkeine virheettömine ihoineen. Silmät ainoastaan olivat yhä violetit ja nyt nainen asteli ylväästi seinältä löytyvän peilin luokse ja peilaili tätä uutta olemusta jonka oli itselleen varastanut. Hänestä oli ihanaa etsiä kauniiden ihmisten virheitä ja tuntea ylemmyyttä noiden ylitse. Loitsijatarta ei kiinnostanut vähääkään että hänen "asiakkaansa" oli tajuttomana lattialla.

Kun Naun huuto kaikui kivihuoneistossa, käännähti Lorine katsomaan oven suuntaan, sillä hän oli tunnistanut huhuilijan naiseksi. Täällä ei käynyt paljoa vieraita - ja syystäkin - joten tunkeilija oli jopa peilailun voittava tekijä. Nau saattoi nyt nähdä noidan, edelleen Pheebsin olemus yllään, mikä todennäköisesti aiheuttaisi jonkin sortin tuntemuksia, vaikkakin entinen Phoenixin tyttömuoto oli miltein tunnistamaton tuon raskaan tummanvihreän mekon alta, ilman punaisia hiuksia tai silmiä.
"Tunnetteko te?" Kuului kylmä kysymys Pheebsin äänellä lausuttuna samalla kun noita kurtisti vihamielisesti kulmiaan. Phoenix oli väittänyt noidalle kulkevansa yksin ja saapuneensa myös tänne yksin ja luvannut olla kertomatta kenellekään tästä paikasta. Phoelle oli selvinnyt miten tämä erakoitunut pöpipää suhtautui kauniisiin naisiin, eikä tahtonut missään nimessä esitellä Naua moiselle hullulle.

Phoenix virkosi hieman lattialla ja liikahti selälleen epämukavasta asennostaan johon oli kaatunut. Samalla miehen huulilta karkasi hiljainen vaikerointi.
"Valehtelija, mutta olisihan tuo pitänyt arvata. Kaikki miehet ovat", noita sanoi vaihtaen samalla oman ulkomuotonsa takaisin joka muutti äänenkin kesken lauseen. Tuo ei vaikuttanut alkuunkaan tyytyväiseltä siihen että hänen feeniksillään olikin naisystävä mukana täällä kaukana luolastojen sopukoissa. "Mitä sinä haluat ihminen?" Lorine kysyi inho äänessään "Hänhän valehteli myös sinulle, miksi roikkua sellaisen perässä. Ei keneenkään voi todella luottaa, siksi itsensä rakastaminen ja itseensä sijoittaminen ei voi koskaan mennä pieleen sillä loppujen lopuksi olet ainoa josta voit sanoa varmaksi mitään"
Only after losing everything, you are free to do anything
---
Once upon a time,
Young lad, who believed in the unbelievable.
Foxy elven blooded, who was bound to a cursed sword.
Charming nobleman, who knew his way with the ladies.
Betrayed sorcerer, who found his place among not his kind.
Beastmaster, who speaks to the beasts as one of them.
Dwarven abigail, who fought the illness.
Master of the flames, who called itself immortal.
Human loathing avenger, who seeked to corret injustice.

---
Peliseuraa multa saa kysellä kans yksärillä:3

Viesti Ma Heinä 06, 2015 9:59

Re: Mitä minusta jää?

Nau sävähti astuessaan luolaan, sillä nainen jonka hän näki edessään peilailemassa kovin tärkeänä omaa kuvajaistaan, ei ollut sama kuin aiemmin, vaikkakin hän kulki samoissa vaatteissa. Itseasiassa tuo muistutti melko lailla Pheebsiä, Phoen toista puoliskoa, jonka olemus oli syöpynyt syvälle Naun muistiin eikä ollut omiaan herättämään mitään positiivisia reaktioita Naussa. Mutta ei, tämä ei ollut Pheebskään; vain sinne päin.
Outo ilmestys esitti kysymyksen, johon Nau ei vastannut, sillä ei tiennyt oliko viisasta antaa ilmi tuolle olennolle, että he tunsivat toisensa. Vaikkakin Nau oli juuri huutanut Phoea nimeltä.
Samassa Nau huomasi Phoen, joka lojui jonkin matkan päässä hänestä luolan lattialla, ja oli aivan selkeästi tajuttomuuden partaalla. Tämä asia pelästytti Naun.Hän kuitenkin koki että ny oli tärkää pysytellä tilanteen tasalla ja valppaana tuon naisen suhteen..hän ei voinut käsittää, että mitä oli täytynyt tapahtua, että Phoenix oli joutunut tuollaiseen kuntoon. Se oli jotain todella vaarallista, sen Nau pystyi ymmärtämään, ja selkeä vaara selvensi hänen ajatuksensa kristallin kirkkaiksi.
Nau terävöitti katseensa kohti tuota naista, joka sillä hetkellä muuntui Pheebsiä muistuttavasta olennosta takaisin siksi samaksi hahmoksi jonka Nau oli aikaisemmin tällä paikalla nähnyt. Valehtelija...niin, saattoi olla, mutta Naulla ei sitä huolimatta käynyt mielessäkään jättää rakastamaansa miestä tämän syöjättären armoille. Ja henget olivat sanoneet, että hän oli väärässä, eikä kyse ollut siitä mitä hän luuli...ja ainakin siinä ne olivat olleet oikeassa, että Phoenix todella näytti kaipaavan apua.
Seuraavaan kysymykseen Nau vastasi.
" Haluan vain mieheni. Tai sen, mitä sinä kapinen narttu olet jättänyt siitä jäljelle. Tiesitkö, että todellisuudessa, ellei satu olemaan lumouksesi valtaan joutunut mies, tai kaiken väärentävä ja kääntävä peili, sinun naamasi näyttää siltä, kuin joku manalan olento olisi käynyt raiskaamassa tuhat rupikonnaa siihen paikaan?" Tämä oli upporikasta ja rutiköyhää. Naun tarkoitus oli järkyttää tuota akkaa, jotta saisi lisäaikaa. Nau asteli nyt varmoin askelin Phoen luokse, ja nähtyään tämän nyt lähempää todella olevan huonossa kunnossa, järkyttyi entistä enemmän, muttei antanut sen millään lailla näkyä. " Ja ennenkö alat minulle uhoamaan ja heiluttelemaan taikakonstejasi, tiedä, että minä olen henkien luolan tytär, ja olen heidän suojeluksessaan! Minulla on kaikki heidän voimansa takanani...joten voit uskoa, että sinulle tulee käymään hyvin huonosti; naapurisopu on ainakin iäksi mennyt!" Naun äänessä oli uhoa ja voimaa, kuin ainakin ihmisellä, jolla todella oli hurjat henkivoimat komennettavanaan. Asianlaitahan ei tietenkään näin ollut, mutta tuo nainen ei voinut sitä tietää. Sekin varmasti jo toi Naun sanoille painoa, että hän ylipäänsä tiesi kyseisen luolan olemassaolosta.
Nau kumartui Phoen ylle, muttei koskettanut, koska oli yhä litimärkä. Nau totesi miehen sentään olevan hengissä..koska Pheebs oli jotenkin oudosti kietoutunut tuohon naiseen, ei ollut ihan selvää Naulle, mitä tapahtuisi, jos Phoe nyt menettäisi henkensä. Miten hitossa hän saisi tämän lihaskimpun liikutetuksi mihinkään, ellei Phoe virkoaisi?
Ainahan oli Kippara tietysti, joka oletettavasti odotteli kuuliaisena luolan ulkopuolella.

Ritari
Ritari

Viestit: 1214

Liittynyt: Su Huhti 10, 2011 1:35

Paikkakunta: The Land

Viesti Ma Heinä 06, 2015 10:38

Re: Mitä minusta jää?

"Kapinen--!" Velhotar sähähti ja tuon kauniille kasvoille nousi esille suonia suuttumuksesta. Naun seuraavat sanat olivat täysin uutta kuultavaa kuvankauniille lumoajattarelle ja tuon kuunteli niitä epäusko kasvoillaan. Sitten uhoavan ihmisen onneksi Lorine alkoikin nauraa. "En ole kuulut moista uhoa vuosisatoihin, ja vielä noin pirtsakan näköiseltä neidiltä..." Hän suuntasi askeleensa myös lähemmäs Phoenixiä jossa Nau oleskeli.
"En minä tehnyt hänelle mitään mitä hän ei itse tahtonut", Lorine selosti välinpitämättömänä aikomatta ottaa tippaakaan vastuuta siitä että mies makasi yhä maassa tajuttomana. "Hän itse pyysi minun apuani. Ja sitä paitsi minun palkkioni on yhä lunastamatta, oi henkien tytär..." Luolan asukki aloitti uudestaan samanlaisen kiertämisen Naun ympäri, jonka oli aikaisemmin tehnyt Phoenixille, ainostaan ei sivellyt sormillaan vaan aina silloin tällöin kosketti, esimerkiksi testasi hieman kiharia tai nykäisi yhä märästä paidan rievusta. Näytti siltä kuin nainen arvioisi Naua.
"Niin sievä", velhotar sanoi lopulta pysähtyen Naun eteen ja silitti tuon poskea. Samaisessa kosketuksessa hän tunsi jotain. Se pieni kipinä sai naisen kiinnostumaan Nausta ihan tosissaan. Nyt violetit silmät porasivat syvälle Naun vihreisiin silmiin. "Sinussa sykkii kyllä jokin aura... Enkä pidä siitä. Kukaan ei siitä huolimatta loukkaa minua ja elä siitä kertomaan. Oppivatpahan naapuritkin kenelle ei tulla aukomaan päätään!" A'lorine totesi inhoten ja tarrasi hyvin vihamielisesti Nauhun kiinni aikoen imeä naisen elinvoimaa itselleen, kunnes jotain yllättävää tapahtui.
Phoe oli herännyt ja nyt käden kohautuksella sytytti noidan ihanan mekon liekkeihin mikä sai tuon kiljaisemaan ja kavahtamaan kauemmas. Myös pitkiin mustiin kutreihin tarttui tulen väriä hyvin nopeasti, ennen kuin noita ehti koota itseään ja saada liekit kaikkonemaan vesiloitsulla.

Phoenix kohottautui ylös maasta pyytäen Naulta tukea ja vaikutti edelleen olevan aika heikoilla, mutta onneksi tajuissaan. "En voi suositella revityttämään pahamaineisilla noidilla itsessäsi asuvaa tyyppiä erilleen, usko mua." feeniks totesi virnistäen hyvin tyylilleen uskollisesti jopa näinkin hurjassa tilanteessa nimittäin noita näytti raivoisalta katsoessaan palaneita hiustensa latvoja. Phoenix ei ollut sen kummemmin miettinyt tekojensa seurauksia ja nyt aikoi vain päästä pälkähästä antamalla naiselle mitä tuo tahtoi. "Tässä!" hän huusi viskatessaan noidalle pikkuruisen pullon, jota oli kantanut taskussaan. Pullo näytti ensisilmäytkseltä tyhjältä mutta sitten sieltä hahmotti ehkä muutaman pisaran verran jotain nestemäistä. Feeniksin kyyneliä. "Nyt kun me ollaan tasan niin mepä tästä taidetaankin lähteä, että kiitti vaan tosi paljon "avusta" ja hyvää jatkoa!" Phoe sanoi nokkavasti eikä tosiaan vaikuttanut pelokkaalta.
A'lorine oli saanut tosiaan tahtomansa mutta nyt tahtoi jotain muuta ja oli tottunut aina saamaan haluamansa. Noita alkoi mumista jotain kuolleella kielellä ja silmät alkoivat hohtaa violettia valoa. Valo kivihuoneistosta kaikkoni ja vain violetti valo naisesta alkoi kohota kohti luolan kattoa kunnes lopulta syöksyi alas Phoenix päälle. Tällä kertaa mies ei huutanut sillä tämä ei käynyt kipeästi mutta tuo ei näyttänyt voivan liikkua.
"Olet kiittämätön. Ja röyhkeä. Ja valehtelija. Poistan sinut paheistasi, kunnes osaat käyttäytyä." Kaikuva pelottava ääni humisi luolastossa ja valot hävisivät. Phoenix ei huomannut itsessään mitään uutta äkkiä siinä seistessään, odottaen että jotain tapahtuisi. Luola oli nyt täysin valoton eikä siellä nähnyt edes nenäänsä pidemmälle. Oli hiljaista ja Phoenix tunsi yllättäen jotain mitä ei ollut koskaan ennen tuntenut: hänen oli kylmä.

"Mitä kirottua...!" Mies huudahti äänellä joka selvästi oli Phoenixin mutta seuraavaksi miehen yrittäessä luoda heidän valokseen tulta, mitään ei tapahtunut. Sitten kaikki huoneen kynttilät syttyivät yhtä aikaa ja A'lorine asteli kaunis hymy kasvoillaan kaksikon luokse. "Nyt te sovitte todella toisillenne. Sallinetteko minun näyttää tien ulos?" Ja saman tien niin kysyttyään ja pienellä käden heilautuksella, sekä Nau että nyt tuhkan väreihin muuttunut Phoenix ilmestyivät ulkosalle, suoraa luolan suulle jota ei enää näkynyt. Nyt päivän valossa, Phoenix saattoi hahmottaa sivusilmällään etteivät hänen hiuksensa enää olleet punaiset. Ne olivat mustat, kuin noki. Silmät olivat taas harmaat kuin tuhka, vaikkei mies niitä itse kyennytkään ihailemaan. Jotain muutakin oli ilmestynyt miehen verhoilemattomalle yläkropalle, nimittäin punainen tatuointi joka esitti feenikslintua. Tatuointi oli aika suuri ylettyen koko Phoen yläselän pituudelta ja linnun viimeiset upeat tulenlieskat olivat aina alaselässä asti.
Phoenix tuijotti hiljaa omia käsiään joita piteli edessään kämmenpuoli ylös päin. Hän oli menettänyt tulen hallinnan. Se oli kaikki mitä hän oli ikinä tietänyt ja nyt poissa. Mitä hän olisi ilman voimiaan? Pelkkä kuolevainen, pelkkä ihminen.
Only after losing everything, you are free to do anything
---
Once upon a time,
Young lad, who believed in the unbelievable.
Foxy elven blooded, who was bound to a cursed sword.
Charming nobleman, who knew his way with the ladies.
Betrayed sorcerer, who found his place among not his kind.
Beastmaster, who speaks to the beasts as one of them.
Dwarven abigail, who fought the illness.
Master of the flames, who called itself immortal.
Human loathing avenger, who seeked to corret injustice.

---
Peliseuraa multa saa kysellä kans yksärillä:3

Viesti Ma Heinä 06, 2015 11:12

Re: Mitä minusta jää?

Nau sylkäisi vasten noidan kasvoja ja potkaisi tätä kipakasti saadakseen moisen lääppijän kauemmas itsestään, kunnes Phoenix puuttui peliin ja kärvensi naisen kolttua ja hiuksia. Nau loikkasi saman tien kauemmas ämmästä ja kääntyi selkeästi vironneen Phoen puoleen. " Huh!" Hän puhahti samalla kun auttoi fenixiä nousemaan takaisin toikkaroilleen. Hän mulkaisi miestä tämän puhuessa itsessään asuvan tyypin revityttämisestä pahamaineisella noidalla, muttei puuttunut siihen sen enempää tässä hetkessä. Voi mikä idiootti mies!
Seuraavaksi kulki toinen toistaan hurjempien ja pelottavampien sattumusten sarja. Tuoksinan jälkeen Nau vain sitten yhtäkkiä huomasi olevansa ulkona, luolan suulla vuoren rinteellä keskellä iltapäivän porottavaa auringonpaistetta, mikä kieltämättä tuntui käsittämättömän hyvältä tuntikausien palelemisen jälkeen ja hänen huuloensakin muuttuisivat varmaan taas ennenpitkää punaisiksi. Nainen siristi silmiään ja kääntyi katsomaan Phoenixiin, jolloin hänen ilmeensä valahti ja leuakansa loksahti auki. Hän ei mitenkään kyennyt peittelemään ilmettään katsellessaan täydellisen tyrmistynyttä Phoenixia, joka oli nyt siinä hänen vierellään kuin sammutettu nuotio. Noita siis todellakin sai sen aikaan?
" Phoe..." Nau aloitti, muttei osannut heti jatkaa. " Miltä sinusta tuntuu?" Hän sitten sai kysyttyä ja tarkkasi katseensa noihin outoihin harmaisiin silmiin, joita ei ollut oikeastaan koskaan ennen nähnyt. Hänen katseensa oli tarttunut johonkin tummaan Phoen selkäpuolella ja hän kallistui sinnepäin nähdäkseen paremmin. Nau vihelsi hiljaa ja kertoi Phoelle, mitä tällä oli selässään.
Sitten Nau ajatteli että oli parasta antaa järkytyneen miehen olla tovi itsekseen, ja kiskaisi litimärän paitarievun yltään, viheltäen luokseen Kipparan satulalaukkuineen, jotta löytyäisi jotain kuivaa pällepantavaa, vaikkakin keli oli sen mukainen, ettei rihmankiertämääkään välttämättä olisi tarvittu.

Ritari
Ritari

Viestit: 1214

Liittynyt: Su Huhti 10, 2011 1:35

Paikkakunta: The Land

Viesti Ti Heinä 07, 2015 7:05

Re: Mitä minusta jää?

Phoenix

Nau tuijotti häntä vähintäänkin tyrmistyneenä joka sai miehen kurtistamaan kulmiaan kiukkuisena. "Tuntuu oudolta." Phoe vastasi hiljaisella äänellä ja ottaessaan katsekontaktin naiseen hän saattoi huomata miten tutkailevalta toinen näytti tuijottaessaan uuden värisiä silmiä. Sitten nainen kuikkasi miehen selkäpuolelle ja vislasi löydökselleen. Se sai miehen ilmeen muuttumaan kysyväksi ja Nau selittikin mitä hänen selässään oli. Punainen feenikslintu. Nyt Phoe irvisti oikein liitoitellusti. "No kääntääkseen suolaa haavoissa päätti sitten eukko polttomerkitäkin mut loppuelämäksi", hetken mies kuulosti vähän itseltään tai siis entiseltä itseltään, kunnes pienoinen masennus palasi tuon ylle. Hän surisi menetystään. Ja Naukin ymmärsi antaa miehelle vähän tilaa, jotta saisi itsensä kasaan uudestaan.

Hetken Phoenix seisoikin tuijottamassa kalliolta alas, tuntien hennon tuulen itseään vasten. Aurinko lämmitti ja sää oli oikein miellyttävä mutta Phoenixista ei tuntunut lämpimältä. Enää ei suorastaan iho pomppinut kananlihalle miten luolassa oli ollut kylmä, muttei iltapäivän aurinko tosiaan tuntunut lämmittävän tuota liekittömäksi riistettyä poloista. Olo oli Pheebsistä erkanemisen myötä myös hatara. Ei hän osannut kaivata jotain mitä ei koskaan ollut tavannutkaan.

Hetkisen jälkeen miekkonen asteli takaisin Naun tykö,joka oli vaihtamassa vaatteitaan. Ensimmäisenä hänen silmiinsä osui märkä paita, jonka ihminen oli kiskonut pois yltään. Phoe ojensi hyvin varovasti kättään sitä kohden ja lopulta uskaltautui painamaan sitä sormellaan. Se tuntui kostealta. Käsi vedettiin pois edelleen vähän ihmeissään ja sitten huomiota kiinnitettiin Nauhun. "Onko täällä aina näin kylmä?" Mies kysyi tehden samalla eleen oman yläruumiinsa suuntaan molemmilla käsillään. Phoenix kun oli tottunut kulkemaan ilman paitaa, tuntematta koskaan muuta kuin lämpimältä, sillä olihan hän ollut melkoinen leivinuuni itse.

Siinä katsellessaan rakastajaansa Phoen pienet herneet päässä pääsivät taas ahkerasti töihin. Hän ei ollut koskaan ollut tavallinen, ja nyt häntä vähän jännitti oikeastaan kaikki. Jos Nau purisi häntä, siitä jäisi haava. Haava voisi tulehtua ja hän voisi kuolla verenmyrkytykseen. Nämä mietteet pyörivät päässä ja miehen silmät katsoivat pohtivasti kohti heistä nyt ainoan punatukkaisen huulia.
Only after losing everything, you are free to do anything
---
Once upon a time,
Young lad, who believed in the unbelievable.
Foxy elven blooded, who was bound to a cursed sword.
Charming nobleman, who knew his way with the ladies.
Betrayed sorcerer, who found his place among not his kind.
Beastmaster, who speaks to the beasts as one of them.
Dwarven abigail, who fought the illness.
Master of the flames, who called itself immortal.
Human loathing avenger, who seeked to corret injustice.

---
Peliseuraa multa saa kysellä kans yksärillä:3

Viesti Ti Heinä 07, 2015 7:51

Re: Mitä minusta jää?

Nau ei voinut olla purskahtamatta nauruun, kun Phoe kävi hölmistyneenä tökkimmään hänen märkää paitariepuaan. Toinen eittämättä muistutti hyvin paljon maailmaa tutkivaa pikkupoikaa. Naurunsa lomassa Nau kiskoi ylleen toisen samanlaisen paidan, mutta nyt vain väriltään vihreän, ja tietenkin kuivan. " Anteeksi, en saisi nauraa sinulle." Nau sanoi ja näytti katuvalta. Hänen teki mielensä sanoa Phoelle, että tämä vain oli niin kovin suloinen, mutta jätti sen sitten sanomatta..macho tulenkäskijä jolta tämän voimat oli juuri viety, ei ehkä halunnut kuulla olevansa suloinen.
" Ah, niin, tietysti sinun on kylmä. Phoe, täällä ei ole nyt kylmä, vaan erittäin kuuma ilma. Normaalisti on vielä paljon kylmempää kuin nyt." Nau selitti vastaukseksi Phoen kysymykseen, ja siirtyi kaivelemaan uudelleen Kipparan kyydissä olevia nahkalaukkuja. Hän löysikin kohta etsimänsä, ja kääntyi Phoen puoleen ojentaen tälle ruskeaa villavilttiä. " Muuta sinulle sopivaa minulla ei ole, mutta kiedo tuo harteillesi. Se suojaa sinua kylmältä ( lämpöä oli varmaan 40!) ja myöskin ihoasi palamasta auringossa." Sitten Naun katse tipahti Phoen paljaisiin jalkoihin." Minun on varmastikin kehitettävä jonkinlaiset töppöset sinulle, muuten emme pääse tältä vuorelta ikinä alas ilman että jalkasi ovat verillä ja sinusta tulee liikuntakyvytön. Johonkin kaupunkiin meidän on päästävä ja etsittävä kaikenlaista." Tämän tuumattuaan Nau nosti katseensa jälleen miestä pitkin ylös hänen erilasiin silmiinsä kiinni, ja jätti sen siihen. " Sinun silmäsi ovat harmaat Phoenix." Nau ilmoitti. " Kauniit, mutta oudot." Hän sanoi vakavaan sävyyn ja jatkoi sitten. " Minä en ymmärrä miksi sinä valehtelit ja pimitit minulta asioita Phoenix, enkä pidä siitä ollenkaan. Tuo noita-akka..sinä olisit voinut, ja sinun olisi kannattanut olla minulle rehellinen. Totta kai olisin yrittänyt estää sinua ryhtymästä moiseen järjettömyyteen..mutta olisiko tuo nyt sitten ollut niin kamalaa? Sen sijaan minä kuvittelin, ja siltä se totta vie näyttikin, että sinulla oli joku salainen rakastajatar täällä vuoren kätköissä, ja se sattui aika lailla....suoraan sanoen se oli koitua, ja tavallaan koituikin, minun kohtalokseni." Nau sanoi ja astui nyt lähemmäs Phoenixia. Nainen ojensi käsivartensa tarttuakseen tätä vyötäisiltä kiinni. Hänestäkin tuntui oudolta koskettaa Phoenixia, joka ei ollut kuumuutta hohkaava, vaan saman lämpöinen kuin hän itsekin, ja myös Nau tunsi nyt kaipausta Phoen tulta kohtaan.

Ritari
Ritari

Viestit: 1214

Liittynyt: Su Huhti 10, 2011 1:35

Paikkakunta: The Land

Viesti Ti Heinä 07, 2015 12:19

Re: Mitä minusta jää?

//Haha luin että täällä on tämmöinen paikkakin kun Kaukana pohjoisessa: Kleth vuoret joka ois ollu parempi matkakohde jos oltiin kerta POHJOISEEN matkalla ;DDD ja lol vastasin sittenkin;p//

Phoenix punastui hieman toisen nauramiselle, olihan tämä kaikki kieltämättä hyvin omituista ja uutta. Suloiseksi Phoea ei onneksi menty kutsumaan sillä siitä mies ei olisi pitänyt tietenkään muututtuaan juuri katu-uskottavasta suloiseksi.

Nau kertoili Phoelle että täällä oli juuri nyt itseasiassa lämmin joka sai miehen kavahtamaan hieman. Hänen täytyi kai vain tottua tälläiseen vaikka kuinka kauhealta se tuntui joten kun nainen tarjosi hänelle vilttiä siitä kieltäydyttiin virne kasvoilla. "Ehkä mä selviän. Enkä mä pala." Phoe sanoi päättäväisenä vaikka eihän sitä voinut tietää menisikö palamaton iho feeniksiyden ominaisuutena vai oliko hän oikeasti hyvin aurinkokestoinen. Mies tutkailikin omia ruskettuneita käsivarsiaan ja ei havainnut tämän muutaman kymmenen minuutin jälkeen ainakaan muutosta - tietenkään. Sitten katse siirrettiin paljaisiin jalkoihin ja mies nyökkäsi toisen suunnitelmille lähteä kaupunkiin. Tämä oli kaikki niin omituista...

Phoenix heilautti hiuksiaan ja huokasi naisen alkaessa luennoida hänelle silmä kommentin jälkeen tuon valehtelusta. Feeniksin mielestä se oli ollut hänen oma asiansa ja Nau olisi tosiaan ollut vaan esteenä jolloin hänen olisi tarvinnut pahoittaa tytön mieli kun olisi välittämättä tuon estelyistä. Tuo ripitys alkoi kuulostaa enemmän mustasukkaiselta loppua kohden ja Phoenix palautti nykyään harmaat silmänsä naista päin. "Viesti meni perille, jatkossa jaan kanssasi kaikki synkimmätkin aikeeni." Mies oletti toisen puheet kohtalosta olevan aivan liioittelua, joten niille ei annettu kommenttia.

Nau tuli ja tarttui Phoenixia vyötäisiltä kiinni ja mies tunsi erilaisen kosketuksen myös. Kaikki tuntui uudelta melkein kun he eivät olisi ennen kohdanneetkaan, kuin Phoenix olisi uudestaan syntynyt jonain toisena. Mies kuitenkinkin kietoi kätensä toisen ympäri, vetääkseen tuon lähemmäs syleilyyn, sillä nyt se oli Nau joka tuntui Phoesta lämpimältä. "Meidän pitää varmaan lähteä alas, etsiä jokin kylä. Jos täällä tulee oikeasti kylmä ulkona yöpyminen ei varmasti ole hyvä idea. Vaikkakin meidän on varmaan pakko yöpyä pian jossain täällä rinteillä, sillä pimeässä täällä kiipeily on varmasti vaarallista." Turvallisuus oli ennen ollut yhdentekevä pikkuseikka ja nyt sitä täytyi yrittää miettiä. Onneksi suunnilleen sadanvuoden aikana Phoekin oli kuitenkin oppinut kaikenlaista tavallisista kuolevaisista, kuten varovasti pimeässä, ja näin ollen osasi vähän varoa ettei heti kuole ensimmäisenä päivänään. Kuoleman pelko maata möljötti raskaana Phoenixin mielen sopukoissa ja tuijotti mörkömäisillä silmillään jatkuvasti. Kun he lähtisivät kulkemaan kulkisi tulisielu takana ja koko ajan mahdollisimman varovasti ja kaukana reunasta.
Only after losing everything, you are free to do anything
---
Once upon a time,
Young lad, who believed in the unbelievable.
Foxy elven blooded, who was bound to a cursed sword.
Charming nobleman, who knew his way with the ladies.
Betrayed sorcerer, who found his place among not his kind.
Beastmaster, who speaks to the beasts as one of them.
Dwarven abigail, who fought the illness.
Master of the flames, who called itself immortal.
Human loathing avenger, who seeked to corret injustice.

---
Peliseuraa multa saa kysellä kans yksärillä:3

Viesti Ti Heinä 07, 2015 7:18

Re: Mitä minusta jää?

// Maantiede on hyvin hanskassa :D //

Nau päätti toistaiseksi olla kertomatta sen enempää Phoelle luolan tapahtumista..felix oli kipeä pala miehellekin, eikä Nau halunnut kaivella haavoja tässä tilanteessa yhtään enempää, kun Phoe oli muutenkin keskellä kriisiä. " Noh, minä kerron sinulle siitä kohtalokkaasta tapauksesta joskus toiste."

Nau etsi jostain käsiinsä nahkaisen pussin, ja tyhjennettyään sen sisällön Kipparan satulalaukkujen uumeniin, hän leikkasi nahasta kaksi samankokoista puolikasta, ja rei'itti niihin puukolla muutaman kolon, joihin sitten pujotti ylijäämänahasta leikkelemänsä ohuet nahkasuikaleet naruiksi, jotta ne saattoi kiinnittää miehen jalkoihin. " Annahan jalkasi, niin katsotaan, saanko nämä pysymään. Mitenkään tyylikkäät nämä eivät ole, mutta ehkä kuitenkin asteen verran paremmat jo, mitä ne edelliset riekaleet jotka sinulle tein silloin siellä metsässä, jos muistat..harjoittelu tekee mestarin ilmeisesti ihan missä vain." Sanoi Nau ja virnisteli kepeästi. Jos Phoe suostui, Nau sitoisi nyt nämä nahkatossut kiinni miehen jalkoihin.
" Olet oikeassa, pimeässä kiipeily on vaarallista. Emme taida keritä aivan alas asti yöpymään täältä, joten ainakin yksi leiriyö tulee vielä...vaikka täällä vuoristossa on päivällä kuuma, niin yöllä voi olla hyytävän kylmä..kun matkassa ei kerran ole ihanan kuumana hehkuvaa lämpöpatteria, niin suosittelen sinua varautumaan siihen, että nukumme Kipparan ja Rämeen välissä; tiiviisti yhdessä kaikki. Pakko ei tietenkään ole, mutta sitten paleltaa ihan kunnolla nuotiosta huolimatta." Tämän sanottuaan Nau pyrähti suukottamaan tummanpuhuvaa miestään korvakorut helähtäin, ja lähti sitten laskeutumaan rinnettä alaspäin viheltäen terävästi eläimille sen merkiksi, että nyt mentiin.
" Mitähän kaikkea meidän pitäisi sinulle saada hankittua? Vaatteita ja kengät nyt ainakin...ja hevonen. Koska sinun tavarasi tulevat kuormaan lisäksi, tarvitaan toinen kuormajuhta, ja ratsain liikkuminenkin on aika paljon mukavampaa ja joutuisampaa kuin jalan. Sitten..." Nau keskeytti puheensa ja huokaisi.
Phoella ei myöskään ollut mitään asetta, ellei paljaita nyrkkejä laskettaisi. Pitkälle niilläkin varmasti pääsisi, mutta tosi paikan tullen ne eivät riittäisi turvaksi. " Osaatko sinä käyttää yhtään mitään asetta? Ja jos et, niin mikäköhän olisi sellainen että haluaisit opetella sitä käyttämään?"
Ehkä Phoe oli tottunut tähtäämiseen tulenlieskojen kanssa, joten joku heittoase voisi tulla parhaiten kysymykseen. Ne olisivat loistava valinta myös siksi, että olivat Naun lahjakkuuden laji, ja hänen olisi helppo ohajta toista niillä harjoittelemisessa. Sekin etu olisi, ettei tarvinnut hankkia ainakaan heti mitään uusia välineitä, vaan voitaisiin käyttää Naun omia. Lisäksi Phoen oli ehdottomasti opeteltava tekemään nuotio, sillä siitä saattoi olla joskus henki kiinni...ja..Nau puisteli päätään ja jatkoi vaieten marssimistaan alarinteeseen. Huhhuh minkä edessä tässä oltiinkaan.
Seuraava

Paluu Rinteet

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron
Keskustelufoorumin moottorina toimii phpBB® Forum Software © phpBB Group

Designed by ST Software for PTF.
Käännös, Lurttinen, www.phpbbsuomi.com uncommitted-decoy

Tämäkin on ilmainen foorumi, jonka tarjoaa munfoorumi.com

Ilmoita asiaton sisältö