How do you learn to feel?


Kolmihuippuisella vuorella riittää rinteitä vaikka muille jakaa. Rinteiden jyrkkyys vaihtelee pystysuorasta seinämästä loivaan mäkeen, mutta mitä ylemmäksi kiivetään, sitä vaikeakulkuisemmaksi rinteet muuttuvat.

Valvoja: Crimson

Viesti Su Elo 23, 2015 2:50

Re: How do you learn to feel?

Miehen toteamus siitä, ettei hän ollut samanlainen, kiukustutti naista vaikka sanat olivatkin täyttä totta. Kyllähän hän tiesi ettein toinen ollut kuten muut, mutta silti... Liekö se senhetkinen väsymys mikä aiheutti susinaisen pinnan lyhenemisen - hän huokaisi terävästi katsellen yhä toiseen suuntaan kun mies kääntyi taas lähteelle päin. Hänenkö ei pitäisi peitellä sitä minkä toisen "elämäntavan" näkeminen aiheutti? Lapista turhautti, vaikka tiesi sen olleen suruun sekoittuneita ärtymyksen ja pelon tunteita. Ei hän ollut aivan satavarma, mitä tarkalleenottaen pelkäsi, mutta siellä se tunne kuitenkin oli.
Susinainen kuuli toisen liikahtavan ja puhuvan taas. Veren ja lian haju oli hälvennyt Chloroksen oman tuoksun päältä, ja nainen tunnusteli vatsaansa kuunnellessaan toista, joko hän voisi raahautua lähteelle, vaikka puhdas olikin. Vaatimusta täynnä oleva ääni suorastaan käski. Vastaa minulle. Haluan että sanot sen ääneen. Antaisiko se miehelle mielenrauhan? Susinainen nousi istumaan, korvat luimussa ja kasvot turhautumisesta muuttuneet. "Entä sitten? Entä sitten jos pelkään sinun tapaasi elää?" Nainen nousi seisomaan, silmänsä viiruina, yrittäen kontrolloida surua sisällään kanavoiden sen valitettavasti vihaan. Kehonsa oli hyvin hyökkääv, nainen lähestyi miestä vuoroin tihein ja vahvoin askelin, välillä ottaen muutaman askeleen taaksepäin. Kyllä hänen äänestään huomasi, etteivät sanat olleet pelkästään äkäisiä, vaan suunnattoman murheellisia.
"Hyvä on - minä pelkään tätä! Sinun tapaasi elää ja saalistaa! Oletko nyt tyytyväinen?!" Lapis huusi. Silmiä poltteli, ei veri eikä lika tälläkertaa. Mutta hän ei itkisi, ei murtuisi, vaikka paha olo vain kasvoi. "Jokainen tappaa joskus! Sillä ei ole mitään väliä! MINÄKIN TAPAN IHMISIÄ!" Naisen keho tärisi. Miksi hän teki näin, hän halusi lopettaa, lyyhistyä kasaan ja unohtaa. "Mitä sitten! Käsketkö minun vain häipyä, unohtaa sinun olemassaolosi?!"

Susinainen hengitti pinnallisesti, odotti hetken aikaa. Nainen laski katseensa alas ja piti käsiään tiukasti nyrkissä. Korvien asento oli surumielinen vaikka keho oli jännittyneenä. "Ihan sama minulle vaikka pelkäisinkin sinua välillä..." Ääni oli hiljainen, pidätelty, vapiseva - kaikkea muuta kuin hyökkäävä. Nainen pinnisteli pitääkseen tämän nyt kasassa. "En halua välittää siitä. Minä... en halua... joutua..." Lapiksen ääni vaimeni kokonaan ja nainen vain oli siinä.
Avatar

Aatelinen
Aatelinen

Viestit: 2083

Liittynyt: Ti Touko 27, 2014 4:00

Paikkakunta: Otakun nurkka

Viesti Su Elo 23, 2015 3:45

Re: How do you learn to feel?

Lapiksen noustessa ihmissyöjä vain istui. Hän oli sulkenut silmänsä ja kuunteli, kuinka naisen hengitys tuntui tihenevän ja tuon askeleet olivat epävarmoja. Hän ei ymmärtänyt, mikä hänen sanoissaan sai naisen tuohtumaan. Silti hän piti siitä. Hän piti naisen sanoista, niiden voimakkuudesta ja niiden vihasta, joka oli kohdistettu häneen. Hän antoi päänsä notkahtaa taakse päin ja avasi mustan silmänsä. Hän antoi sokean silmänsä vaeltaa, kunnes se jäi tuijottamaan kohtisuoraan naista. Silmä ei edes värähtänyt, vaan tuijotti jämäkästi kohdettaan, ilman että näki sitä. Oliko hän tyytyväinen, voi olla. Sillä Chloros ei tuntenut sellaista syyllisyyttä kysymyksistään tai vaatimuksistaan. Hän halusi tuntea Lapiksen vihan, jonka alle peittyi aivan toisenlainen tunne.
Naisen todetessa, että jokainen tappaisi joskus ja hänkin tappoi, eikä asia ollut niinkään erikoinen sen takia. Viherpää nytkähti ja hänen kehonsa pyörähti ympäri, kuin hän olisi tehnyt ilmavoltin istuma-asennostaan suoraan kontalleen. Hän nousi ylös, vain ollakseen naisen edessä. Kuinka tämä liittyi hänen käskemiseensä naisen läsnäolosta. Lapis sortui alas, jolloin Chloros vain seisoi toimeettoman oloisesti eteensä tuijottaen. "Miksi sitten itket?" hän kysyi, kuin olisi sivuuttanut koko naisen parkumisen ja valitusvirren siitä, kuinka hän pelkäsi Chlorosta. Kuinka tämän elämäntapa järkytti, mutta silti Lapis selitti tappavansa itsekin. "Se miten me tapamme olentoja on aivan kaksi eri asiaa. Sinä tapat heitä vain suojellakseksi itseäsi ja muita. Minä tapan heitä syödäkseni heidät jokaiseen viimeiseen verenpisaraan." Chloros vastasi tyynesti.

Hän laskeutui hitaasti polvilleen ja kuunteli vaikenevaa naista. Hän laski kätensä tuon hiuksille. Veti muutaman kerran korvien yli kädellään ja nousi takaisin ylös. Hän käveli vain naisen ohitse ottaen kaapunsa ja märän paitansa. Hän haistoi naisen verta kaavustaan ja sulki silmänsä vain hetkeksi. "Minun olemassa olollani ei ole mitään merkitystä, ei minulle eikä sinulle." Chloros sanoi hyvin oudolla äänellä. "Minun olemassaoloani ei edes pitäisi olla, sillä se on virhe." hän totesi, eikä ihmissyöjä todellakaan välittäisi kuolisiko hän vai ei. Hän ei koskaan tuntenut sellaista tarvetta oikeasti elää. Hän ei tuntenut tarvetta sitoutua kehenkään. Kyllä, viherpää ei välittänyt juurikaan tehdä sidoksia toisiinsa, mutta Lapis vain nyt oli tuollainen virhe. "Mitä et halua joutu? Katsomaan, kun toiset kuolevat? Katsomaan kun joku kärsii?" Chloros tarttui naisen sanoihin, kuin tulikuuma rauta tarttui johonkin ja poltti sen tieltään.
Siihen asti ihmissyöjä oli vain seissyt paikoillaan ja ollut, elänyt. Hän tunsi, ettei hänen mielellään ole väliä. "Minähän sanoin, olet virhe, mutta jos haluat olla kanssani. Tulet kärsimään paljon enemmän." Chloros sanoi ja tömisytti hieman saappaittensa kärkiä maahan ja lähti kävelemään.

Äkisti jostain tupsahti Livius, tuon suu näytti olevan täynnä sanoja, mutta ääntä ei kuulunut. Chloros hätkähti veljensä läsnäoloa. Livius laskeutui Lapiksen viereen. "Tämä ei ole hyvä! Ei ollenkaan!" hän panikoi ja Chloros näytti olevan paikoillaan hieman kauempana. Livius huomasi äkisti Lapiksen. "Anteeksi, että keskeytän, mutta tämä on vakavaa! R-regan!" Livius hätiköi. Viherpää kääntyi kaksikkoon hetken päästä, hän käveli suoraan Liviuksen luo ja otti tuon kaavusta kiinni nostan tuon ylös pamautti tuon suoraan puun runkoa vasten. "Valehtelet!" Chloros huusi. Livius pudisti päätään ja tämä näytti hieman tärisevän. "Olen pahoillani, en..." Chloros päästi irti Liviuksesta, joka hytisi kivun nautinnoistaan. "Missä hän on?" Chloros lähes sihahti. Livius antoi informaationsa ja Chloros lähti liikkeelle.
Livius jäi kahdestaan Lapiksen kanssa. Sinitukkainen ojensi kätensä naiselle. "Hän tarvitsee luultavasti sinua enemmän kuin uskotkaan juuri nyt." sinipää totesi ja pyysi naista tulamaan mukaansa. Sitten Livius lähti johdattamaan matkalaista tiettyyn suuntaan. Se oli paikka lähellä Lapiksen ja Chloroksen tapaamispaikkaa. Morvuoren rinteillä oli punainen läiskä. Verta levisi sinne tänne ja ruumiita oli joka puolella. Yhden ruumiin luona seisoi Chloros. Tämän tikattu silmä oli auki. Hän tuijotti maassa makaavaa hahmoa. Livius tuli hänen viereensä ja näytti tärisevän. "E-en.." mutta Chloros vaiensi veljensä laskeutuen Altanin viereen. Punapää oli seivästetty. Tuon kasvoilla oli vielä elämää. Tämä näytti nauravan kaikessa hiljaisuudessa, josta ei kuullunut ääntä. Tuon keho ei enää parantanut itseään ja se näytti valuvan verta. Veri sekoittui monen muun ruumiin vereen.

Kolmikko oli viimeisen kerran koolla. Liviuskin laskeutui kuolevan veljensä puoleen, mutta kumpikaan elävistä veljistä ei näyttänyt kyyneliä taikka surua. He tuijottivat ja kuuntelivat veljensä ajatuksia. Altan sulkisilmänsä, eikä avanut niitä enää. Livius nousi hitaasti ylös ja katsoi veljensä seivästettyä kehoa. Hän liikkui hitaasti Lapiksen luokse, kun Chloros oli edelleen punapäisen luona. "Osuma oli kuolettava, me emme pysty elämään tiettyjä osia ilman, joten... Altan oli varomaton..." Livius sanoi ja näytti hieman kärsivältä.
Chloros katseli kuollutta veljeään tyynenä, hän pyyhki tuon verisiä kasvoja ja leikeltyä kehoa. Tuo oli menettänyt kätensä ja osan jalastaan. Chloros irroitti seipään veljensä rinnasta, se oli osunut suoraan sydämeen ja oli ihme, kuinka kauan Altan oli sinnitellyt niinkin pitkään. Hän otti veljensä kehon siinä hiljaisuudessa ylös ja lähti kävelemään Altanin kanssa kohti kaksikkoa aina heidän ohitseen. Livius tarttui Lapikseen. Pudistaen päätään. "Sinä et halua nähdä sitä." Livius sanoi.
"Don't you dare stand there and judge me little man"
_________________________________________________________________
Gentleman of sorrow~who fears his own wrath
Witch of curse~Who crushes others with her pride
Griffin of pureness~Who hated his sloth
Monster of eating~Who couldn't stop his gluttony
Linseed of silver~Who hides her envy
Empty shell of stars~Who suffered his master's greed
Mermaid of darkness~Who had lust for money
Priest of happiness~Who hunts vampire for fun
Demon of shadows~ Who serves the greatest of them all

Viesti Su Elo 23, 2015 4:53

Re: How do you learn to feel?

Susinainen vain hengitti hetken. Hän oli tottunut karjumaan vihaisesti joillekin ärsyttäville tyypeille, mutta se oli kaikki niin erilaista nyt. Se sattui. Yllätyksekseen Lapis sai tuntea toisen käden päänsä päällä. Kaikessa ristiriitaisuudessaan se tuntui hyvältä, rauhoittavalta. Se ei kuitenkaan kestänyt pitkään, sillä pian mies jo nousi hänen luotaan. Sanat Chloroksen olemassaolosta saivat naisen hymähtämään pienesti, naisen jo rauhoituttua hieman. "Miksi et ymmärrä, että olemassaolosi on nyt kaikki kaikessa minulle?" Nainen mietti mielessään. Sisällään hän uskalsi sanoa niin. Ehkäpä hän ei ollut vielä sisäistänyt sitä mitä Chloros hänelle yritti selittää siitä, että joutuisi kärsimään jos halusi oll miehen kanssa. Mitä sekin nyt ikinä tarkoitti ihmissyöjälle. Aivan yllättäen jostain tupsahti uusi tuoksu ilmaan - toinen Chloroksen veljistä, tuoksun ja Chloroksen reaktion perusteella. Nainen ei nostanut katsettaan maasta, sudenhäntä ei liikahtanutkaan sijoiltaan. Veli alkoi suoltaa hätäisiä sanoja ilmaan. Susinainen kyllä kuunteli, vaikka ei ehkä siltä näyttänytkään, istuessaan kasvot hiusten alle kätkeytyneinä. Toinen jopa pyysi anteeksi saapumistaan - veljet olivat todellakin aivan erilaisia, Lapis totesi itsekseen. Susinainen hätkähti vasta, kun Chloros nosti veljensä puuta vasten. Toiseen veljeen oli tarttunut hento veren ja kolmannen veljen tuoksu. Oliko jotain sattunut? Vihertukkainen lähti menemään, hidastelematta. Kun Chloroksen askelia ei hetkisen kuluttua enää kuulunut ja tämän veli tarjosi naiselle kättään, nosti susinainen katsettaan kämmeneen. Nainen kuunteli toisen sanat, tarttui tuon käteen ja sinitukkaisen avustamana nousi ylös. Nainen nyökkäsi ymmärryksen merkiksi, sillä ei halunnut puhua. Sinitukkaisen sanat onneksi hieman helpottivat, ja Lapis oli siitä kiitollinen. Vatsa oli jo parempi, eli hän pystyi liikkumaan, tosin varoi sitä vielä hetken aikaa varmuuden vuoksi. Kaksikko lähti etenemään sinne, minne Chloros oli aiemmin mennyt. Lapis veti kävellessään paksumman paitansa päälleen, sillä hänellä oli kylmä huolimatta lämpöisestä auringosta joka vielä hetken taivasta valaisi. Veren vahva haju leijui ilmassa, mutta Lapiksen ilme ei liikahtanutkaan ennenkuin näki, kuka keskellä kaikkea makasi. Lapis ei tullut kolmikon lähelle, vaan jäi kunnioittavan välimatkan päähän. Susinaisen ilme oli hiljaisen kauhistunut. Hän ei ymmärtänyt - hehän pystyivät kaikki kolme paranemaan todella nopeasti, joten miksi näin oli käynyt? Naisen toinen käsi kääriytyi vatsan ympärille, toinen nousi suun eteen kauhistuksesta. Hän oli hiljaa, sillä ei tiennyt mitä sanoa.
Rinteiden hiljaisuus tuntui kunnioittavan kolmikon yhdessäoloa. Lapiksesta tuntui kuin hän olisi katsonut tilannetta ikkunan läpi, jostain hyvin hyvin kaukaa. Tajuamatta oikeastaan mitä tapahtui, saapui sinihiuksinen naisen luokse puhuen vaimeahkosti. Maskikasvoisenkin olemuksesta susinainen pystyi aistimaan tuskan, joka ilmassa oli. Hän kertoi miksi punahiuksinen veli, Altan, oli kuollut. Lapis ei tosiaan tiennyt hirveästi ihmissyöjistä, mutta ajatteli jotain samansuuntaista mitä sinihiuksinen selitti. Lapis nyökkäsi hitaasti ymmärtämisen merkkinä, avasi sitten suunsa hiljaisen, tasaisen äänen kera: "Olen pahoillani." Ei hän oikein muuta voinut sanoa. Vaikka nainen ei tuntenut Altania sen paremmin, ei tämän kuoleman tuntunut hyvältä. Samassa Chloros käveli kaksikon ohitse, Lapis vilkaisi varoen toisen kasvoja saamatta kuitenkaan mitään irti niistä. Miten hän voikin olla niin tyyni. Ennenkuin susinainen ehätti edes ajatella seuraamista, ilmaisi toinen veli selvästi ettei se kannattanut. Lapis katsoi hetken tähän, kunnes nyökkäsi. "Olen täällä, jos kaipaatte," hän sanoi hyvin vaimeasti. Nainen katseli, kuinka kolme veljeä katosi pois näkyvistä. Ei Lapis tiennyt, tulisiko Chloros tai hänen veljensä edes takaisin. Nainen kuitenkin totesi ettei jaksanut henkisesti liikkua juuri nyt, ja jäi katselemaan maisemaa. Verta oli jokapuolella, taistelu oli ollut raaka. Kukaan ei ollut selvinnyt siitä. Nainen mietti, mikä järki on taistella, jos kukaan ei jää sen jälkeen seisomaan? Lapis käpertyi kerälle varpujen keskelle, loitolle verialueesta, ja yritti levätä.

Aurinko ehti laskeutua ja ympäristö muuttui hämäräksi, kun nainen avasi seuraavan kerran silmiään. Olo oli levänneempi, mutta ei Lapis vieläkään oikein ymmärtänyt päivän tapahtumia. Ne saivat hänen päänsä pyörälle. Kerällä hän makoili hetken, haistellen ilmaa tarkistaakseen, oliko joku tulossa. Uneliaana se ei ollut kovinkaan helppoa.
Avatar

Aatelinen
Aatelinen

Viestit: 2083

Liittynyt: Ti Touko 27, 2014 4:00

Paikkakunta: Otakun nurkka

Viesti Su Elo 23, 2015 5:44

Re: How do you learn to feel?

Chloros piteli kupllutta veljeään käsivarsillaan. Hän tiesi tämän kuolleen, mutta suhtautui siihen tyynesti. Jokaisen oli aika erota, eikä hänkään tässä maailmassa tulisi elämään pitkään. Hänkin ajan myötä kuolisi pois, hitaasti ja avuttomana. Aivan kuten Altan. Tuon nauru kaikui hänen pässään, sanat, jotka olivat ylpeitä saavutuksistaan ja siitä, kuinka oli onnistunut vihdoin löytämään rauhan itsensä sisään. Kuoleman rauhallisuutta.
Livius katsoi Lapista ja pudisti vain päätään. Maskin alta hän katseli naista. "Ei se ole sinun syytäsi, mutta halusin sinut tänne, koska veljeni olisi voinut menettää itsensä. Enkä uskalla mennä tuonne nyt." Livius naurahti ja päästi naisen kulkemaan vapaasti. Hän asettui hieman kauemmaksi Lapiksesta. Livius ei tärissyt enää, hänkin oli muuttunut yhtä tyyneksi, kuin Chloros konsonaan.

Altanin keho laskettiin alas ja Chloros laskeutui tämän vierelle. Hän siveli veljensä kasvoja hitaasti ja upotti kätensä veljensä rinttaan. "Me olemme yksi, sinä olet minä ja minä olen sinä." Chloros sanoi ja riisti veljensä keholta tuon sydämen. Hän söi seivästetyn sydämen. Hän söi veljensä. Ihmissyöjä tarttui tuon kaapuun ja riisti sen veljensä kehosta. Hän riisti tuon lihan, söi minkä pystyi, kunnes lopetti. Hän katsoi raatoa edessään. Veljensä tyyniä kasvoja, tikattuja poskia ja sitä kaikkea. Hän käävi raadon kaapuun ja kantoi sitä, kutsuen Liviusta. Sinipää ilmestyi pian paikalle ja he yhdessä tekivät lopun veljestään. Ainoastaan Altanin lähes virheettömästi haavoittumaton pää jäi Chloroksen käsiin.
Hän piteli päätä ja Livius laski kätensä veljensä kasvoille. Sanoi tapaavansa veljensä aikanaan ja niin he jättivät pään erään lähteen syvyyksiin. Laskien viellä multaa sen päälle.

Kaksikko erkani ja Chloros pyyhki veljensä verta itsestään. Hän pyyhki sen naamaltaan ja pesi hieman vedessä, kunnes saapui illan suussa Lapiksen luo. Tuo istui varpujen keskellä. Viherpää käveli hitaasti tuon luo. "Aika lähteä." hän sanoi ja katsoi naista hiljaisena. Hän ei itkenyt, ei surrut, ei vihannut eikä menettänyt mitään. Hän ei menettänyt mitään. Hänen veljensä oli täällä. Niin raakaa kuin se olikin, hän oli syönyt Altanin. Hän oli syönyt oman veljensä, mutta Chloros ei välittänyt. Hän sai osan itsestään takaisin. Me olemme nyt yhtä.
Mitä Lapikseen tuli, tuon ei tarvinnut vaivata päätään hänen asioillaan. Kuolema oli arkipäivää, eikä veljet muutenkaan osanneet suhtautua siihen millään tavalla. He vain olivat ja elivät, kunnes saisivat samalaisen kohtalon, kuin Altankin.
"Don't you dare stand there and judge me little man"
_________________________________________________________________
Gentleman of sorrow~who fears his own wrath
Witch of curse~Who crushes others with her pride
Griffin of pureness~Who hated his sloth
Monster of eating~Who couldn't stop his gluttony
Linseed of silver~Who hides her envy
Empty shell of stars~Who suffered his master's greed
Mermaid of darkness~Who had lust for money
Priest of happiness~Who hunts vampire for fun
Demon of shadows~ Who serves the greatest of them all

Viesti Su Elo 23, 2015 6:45

Re: How do you learn to feel?

Lapis hivuttautui istualteen kuullessaan lähenevät askeleet. Nainen hieroi unisena silmiään, hiukset olivat auki ja hieman sekaisin. Tuoksu oli tosiaan vihertukan, joka saapui hitaasti mutta varmasti hänen luokseen. Kuullessaan toisen sanat nosti susinainen katseensa Chlorokseen. Ottiko mies hänet mukaansa? Lapis kuvitteli korkeintaan toisen veljen palaavan ja kertovan, että Chloros oli karannut omille teilleen. Iloinenhan nainen siitä vain oli, että mies tuli takaisin. Kuinka kauan hän saisi toisen seurassa olla, se oli toinen juttu.
"Mm." Nainen kipusi pystyyn, venytteli kehoaan ja katsoi sitten tutkivasti mieheen. Tämä oli juuri nähnyt veljensä kuolevan käsiinsä, eikä ulkoisesti uskoisi sitä. Mitään suurempia järkytyksen merkkejä ei ollut näkyvissä, joten Lapis ei uskaltanut kysyä miltä toisesta tuntui, olettaen että mies edes tunsi siitä mitään. Hiljaisuudessa nainen askelsi hieman ihmissyöjän jäljessä, minnevain toinen halusi.
"Hei... oletteko te aina olleet kolmestaan?" Lapis esitti varovaisen kysymyksen, eikä ollut edes varma vastaisiko Chloros siihen. Nyt kun yksi veljistä oli poissa, suhteet veljesten välillä muuttuisivat ihan varmasti. Illan hämärä silitteli maisemaa ja sai Lapikselle levollisemman olon. "Minne olemme matkalla?" Lapis kysyi hetken kuluttua, rauhallisella ja leppeällä äänellä.

//pahoittelen töpöviestiä ;;__;;
Avatar

Aatelinen
Aatelinen

Viestit: 2083

Liittynyt: Ti Touko 27, 2014 4:00

Paikkakunta: Otakun nurkka

Viesti Su Elo 23, 2015 7:04

Re: How do you learn to feel?

Oletteko aina olleet kolmistaan? Chloros ei vain mahtanut itsrlleen mitään, hän ei reagoinut kysymykseen ensimmäisellä vaikuttavalla tavalla. Juuri veljensä menettäneenä hänen pitäisi vain vastatai jotakin ja purskahtaa itkuun, niin kuin isot miehet tekivät. Tosin viherpään tapa käyttäytyä näissä tilanteissa vastasi käsitystä siitä veljensä menettäneestä. "Huh?" oli äännähdys, jonka mies päästi suustaan. Hän ei kääntönyt päätään, koska katsetta ei tarvittu ja tikattu silmä oli muutenkin jo kiinni. "Olemme." hän vastasi, eikö avautunut siitä enempää. Eihän hänellä ollut muita, mutta sana rakkaus ei sitonut veljeksiä yhteen millään lailla. He eivät olleet toistensa tuki. Vain taisteluissa ja siinä, että mitkä oli päätökset. Tuella tietysti oli toisenlainen merkitys Chlorokselle.
"Me olemme aona yhtä." hän lausui asiansa kuin taian. Totta, he kaikki olivat tullert yhdestä naisesta, samaan aikaan ja he olivat jakaneet geenit, menneisyyden ja luonteensa. Voisi melkein sanoa, että Chloroksen kipu oli Livius ja Altan oli hänen arvaamattomuutensa, kiinnostuksensa muihin. Nyt se yksi olimpyyhkäisty ja asetettu takaisin omaan lokeroonsa. Hänen omiin soluihinsa.

Lapiksen kysellessä mihin he olivat menossa ihmissyöjä pysähtyi hetkeksi, kunnes jatkoi. "Etsimään yösijaa." hän vastasi ja kääntyi lopulta Lapikseen. Hän ei koskaan tulisi sanomaan sitä, että oli syönyt veljensä. Hän saattaisi sanoa sen jokaiselle viholliselleen ja ruuaalleen. Ei Lapikselle. Tuon herkkä mieli ei välttämättä kestäisi. "Lapis." Chloros sanoi ja sulki naisen äkisti pehmeään syleilyynsä. Hänen vaatteistaan tuoksii Altanin kuoleman tuoksu, mutta Chloros vähät välitti. Hän halasi naista hetken, mutta se tuntui ikuisuudelta.
"Sanoin, että tulet kärsimään." viherpää kuiskasi ja äkisti hän hamusi nsisen kasvoja käsillään. Pidellen niitä määrätietoisesti ja antaen kasvojensamtulla lähemmäs. Hän antoi kielensä lipaista naisen huulia, kunnes hän vain päästi irti.

//Ei se mitään
"Don't you dare stand there and judge me little man"
_________________________________________________________________
Gentleman of sorrow~who fears his own wrath
Witch of curse~Who crushes others with her pride
Griffin of pureness~Who hated his sloth
Monster of eating~Who couldn't stop his gluttony
Linseed of silver~Who hides her envy
Empty shell of stars~Who suffered his master's greed
Mermaid of darkness~Who had lust for money
Priest of happiness~Who hunts vampire for fun
Demon of shadows~ Who serves the greatest of them all

Viesti Su Elo 23, 2015 8:37

Re: How do you learn to feel?

Lapiksesta kuulosti oudolta kuulla Chloroksen sanovan kuinka veljekset ovat aina yhtä - olihan se tunnetasolla hienoa, vaikka niin ei mies sitä varmasti ajatellut. Seuraavaksi mies pysähtyi vastaten sitten hänen toiseen kysymykseensä. Naisen korvat värähtivät, sillä tieto siitä että hän saisi olla Chloroksen lähellä sai koko kehon kihelmöimään. Sudenhäntä heilahti, ja nainen oli siirtynyt ajattelemaan sopivaa yösijaa. Kuullessaan nimensä hän nosti katseensa kunnes löysikin itsensä miehen hellästä syleilystä. Nainen ei vastustellut tietenkään, sillä se tuntui mukavalta. Rauhalliselta, turvalliselta - punaisuutta ilmestyi vähän hänen poskipäilleen. Ihan sama se naiselle oli mitä tai miten toinen vaikkapa söi, kunhan Chloros ei koskaan etääntyisi liikaa. Nainen totesi mielessään että toinen tulisi varmaan tuoksumaan verelta jossain määrin, mutta se oli ihan okei.

Lapiksen pää lepäsi Chloroksen rintakehää vasten, kunnes tunsikin toisen kädet kasvojensa tienoilla. Pitäen häntä siinä, toi ihmissyöjä kasvojaan lähemmäs. Viimeistään silloin tuntui Lapiksesta kuin tuhat pikkulintua olisivat lennelleet hänen sisällään, ja naisen punastuminen ei ainakaan laantunut. Lapiksen kämmenet pitivät toisen vaatteista kiinni rintakehän kohdalta, sillä susinaisesta tuntui että muutoin hänen jalkansa eivät kantaisi. Chloroksen kieli kosketti kevyesti hänen huuliaan, ja naisen kehon läpi meni väristys - ei sellainen mitä kauhistuneet ihmiset kokevat, vaan silkasta jännityksestä. Sitten Chloroksen kädet irrottivat otteensa. Lapis hengitti nopeammin kuin tavallisesti ja tuijotti toista hetken aikaa. Sitten nainen hymähti ja alkoi hymyillä hieman, pitäen kasvojaan niin lähellä toisen omia kuin mies vain antaisi. Susinainen siirsi kasvojaan niin, että huulensa olivat toisen ehjän posken vierellä. Huulensa hipoivat toisen ihoa, pehmeää ja virheetöntä, koskematta kuitenkaan suoraan. "Tiedän," hän kuiskasi vastauksena miehen toteamukseen ennenkuin veti kasvonsa loitommalle, pysähtyen kuitenkin toisen kasvojen eteen hetkeksi. "Etsitään nyt se yösija," Lapis jatkoi vielä, suupielensä varovaisesta hymystä kaartuneena.
Kaksikko jatkoi hiemanaikaa etsimistään, mutta onneksi maasto oli hyvin louhikkoista. Pian löytyi sopivanoloinen soppi - sisänkäynti oli sopivan pieni, mutta onkalo laajeni sisemmälle mentäessä. Lapis kysyi viittoillen sisällepäin, tulisiko toinen perässä, ja käveli itse sinne odottamatta ihmissyöjän vastausta. Susi oli kuin kotonaan onkaloissa, kunhan niistä pääsi helposti pois tarpeen tullen. Eihän se mikään paras majatalo ollut, mutta maaperä oli onneksi sieltä täältä kasvuston peittämä. Ne voisivat olla hyviä nukkumapaikkoja, susinainen pohti jo mielessään. "Kelpaako?" Lapis kysyi, kääntyen onkalon suuaukon suuntaan.
Avatar

Aatelinen
Aatelinen

Viestit: 2083

Liittynyt: Ti Touko 27, 2014 4:00

Paikkakunta: Otakun nurkka

Viesti Su Elo 23, 2015 10:11

Re: How do you learn to feel?

Nainen vei kasvonsa hänen kasvojensa luokse, niin lähelle kuin uskalsi. Osittain Chloros perääntyi hivenen, mutta jöi sitten kunnioitettavan millimetrin päähän naisen huulista, kun tuo kuiskasi tietävänsä riskit. Kuinka onnettomaksi hän saisikaan naisen omalla elämän tyulillään, jos sitä elämäksi voisi edes kutsua. Chloroksella ei ollut tiettyä päämäärää eikä taivoitetta. Hän kulki sokeasti ja tappoi miten halusi. Lapiksen tokaistessa, että etsittäisiin se yö paikka viherpää nyökkäsi ja lähti liikeelle.
Hän käveli yhdessä naisen kanssa. Muutaman hetken päästä he löysivät kolon, johon Lapis viittoi. Ei Chloros sitö nöhnyt, mutta hän hahmotti ympäristönsä. Hän koski ja tutki kolon suuta ja kun nainen meni sisään kysyen kelpasiko se mies vain ynähti siihen. Niin tönköltä kuin se kuulostikin, se oli myöntävä vastaus. Chloros köhi hieman ääntään ja vastasi: "Kelpaa se..." hän totesi, muttei tullut sisään.

Hän istahti onkalon suulle, kuin jääden vartioimaan sen sisällä olevaa kallis arvoista elämää. Viherpää nojasi louhikkoon ja sulki silmänsä. Hän kuutenli tuulta ja hengitti raitista ilmaa. Hetki sitten hän oli syönyt oman veljensä ja kaikki ne tapahtumat tuntuivat siltä, kuin ne olisivat tapahtuneet pelkässä unessa. Kuin tämä kaikki olisi ollut silkkaa huvittavaa unta. Todellisuuden erottaminen oli vaikeaa.
Chloros tuhisi onkalon sulla, vailla huolen häivää. Hän ei nähnyt unia, ei nähnyt kuvia. Hän kuuli niitä. Hän kuuli kaikkea, mutta ei reagoinut niihin. Hän vain upposi hitaasti siihen sankkaan tukehduttavaan suohon.
Chloros nukkui jo pitkälti syvässä unessa. Hän ei reagoinut Lapiksen ääneen, ei kutsuihin tai kosketukssiin. Hän tarvitsi unta. Hän tarvitsi naisen tuoksun saadakseen sitä. Hän tarvitsi apua.
"Don't you dare stand there and judge me little man"
_________________________________________________________________
Gentleman of sorrow~who fears his own wrath
Witch of curse~Who crushes others with her pride
Griffin of pureness~Who hated his sloth
Monster of eating~Who couldn't stop his gluttony
Linseed of silver~Who hides her envy
Empty shell of stars~Who suffered his master's greed
Mermaid of darkness~Who had lust for money
Priest of happiness~Who hunts vampire for fun
Demon of shadows~ Who serves the greatest of them all

Viesti Su Elo 23, 2015 10:40

Re: How do you learn to feel?

Lapista hieman huvitti miehen vastaus, sillä harvoin Chloros tarkentaa itseään. Varsinkaan vastauksiaan - nainen oli kuullut jo monet ynähdykset jotka saivat riittää. Lapis kääntyi tyytyväisenä puuhiinsa: suki hetken häntäänsä, korviaan ja hiuksiaan, otti kengät ja hameen yltään mutta jätti paksumman paitansa - yöllä saattoi tulla kylmä. Siinä puhaillessaan hän kuitenkin huomasi jonkin puuttuvan - miehen askelia ei kuulunut, tai toisen liikehdintää. Kun nainen kääntyi katsellakseen onkaloa, ei ihmissyöjä tosiaan ollut siellä. Kummissaan nainen käveli avojaloin, hiljaa, suuaukolle.
Siellä mies nukkui, nojaten onkalon kallioiseen ulkopintaan. Lapis ei voinut auttaa itseään - verenhukan aiheuttamasta päänsärystään huolimatta - hän taas hymyili. Susinainen vilkaisi taivaalle, tarkistaakseen, sataisiko tänä yönä. Taivas oli kuitenkin kuulas ja kaunis, joten siitä ei huolta ollut. Hetkisen Lapis vielä katsoi Chlorosta, kunnes käveli aluksi hieman epäröiden takaisin luolaan. Mielellään hän olisi käpertynyt toisen kylkeen kiinni, mutta ajatteli antaa Chloroksen olla jonkin aikaa etäämmällä. Ehkäpä hän tarvitsee omaa aikaa, nainen päätteli. Tämän päivän tapahtumat olivat tosiaan olleet niin valtavia, kuormittavia, ahdistavia... Nainen pyyhki mielestään kaksikon huutamassa vuoroin toisilleen, yritti pyyhkiä kuvan Chloroksesta mestaamassa ihmisiä... Nainen tuhahti, käpertyi pienelle kerälle kasvilaikun päälle ja nukahti.

Unet olivat ahdistavia. Ensin Lapis kuvitteli kävelevänsä vedessä, pimeällä, mutta katsoessaan alas olikin polviaan myöten veren ja sisuskalujen sotkun keskellä. Siitä hän tunsi kaatuvansa taaksepäin, takaisin sille leikkuupöydälle jossa hän oli armottoman maagikon armoilla. Nainen yritti huutaa, mutta ääntäkään ei tullut. Seuraavaksi seurasivat kuvat kuolleesta ihmisperheestä, joka piti hänestä huolta - ja ovella heidän takanaan seisoi Chloros. Kauttaaltaan veressä, nauraen kylmästi, kettinki toisessa kädessään. Se ei ollut Chloros jonka Lapis halusi nähdä, vaan enemmänkin irvikuva. Nukkuva susinainen kääntyili ja pyöri levottomasti, kylmä hiki otsallaan. Unet vaihtuivat, mutta verta oli kaikissa. Veri itsessään ei naista pelottanut, vaan se tunnelma. Ahdistus. Pahin painajainen kuvasi Chloroksen kuolemaa - seivästettynä, revittynä kappaleiksi, poltettuna, miten vain.... Happi ei tuntunut riittävältä, nainen ei ikinä päässyt unessaan miehen luo. Lapis näki painajaisia mutta oli kohtalaisen hiljainen nukkuja, joten ulkoapäin ei sitä voinut varmaksi sanoa ellei kuullut todella hyvin tämän hengitystä. Lopulta, nainen havahtui keskellä aamuyötä, kasvot kyyneleistä märkinä, hengitys väristen. Nainen kietoi jalkansa luokseen, katseli hätääntyneenä ympärilleen. Hän ei tajunnut unen loppuneen ja ainoa asia mitä hän ensin mietti itsekseen oli tarve nähdä ihmissyöjä. "Missä... pakko.." nainen mutisi tuskin kuultavasti. Kyllä hän pian siitä tokenisi.
Avatar

Aatelinen
Aatelinen

Viestit: 2083

Liittynyt: Ti Touko 27, 2014 4:00

Paikkakunta: Otakun nurkka

Viesti Ma Elo 24, 2015 3:46

Re: How do you learn to feel?

Chloros makasi selkä nojaten kolon suun sivua. Hän heräsi aamuyöllä. Oliko siitä kauankin, kun hän oli nukkunut hyvin kauan. Hän käänsi päänsä ja kuuli kolosta pientä mutinaa. Hän käänsi päänsä taas eteensä ja nousi hitaasti ylös. Hän ei mennyt koloon vaan käveli siitä pois päin hitais askelin. Hänen ei tehnyt mieli syödä eikä hänen tehnyt mieli tehdä juurikaan mitään tällä hetkellä. Hän vain kulki tuntemattoman oloisessa korvessa. Hän käveli kyllästymiseen asti, kunnes hän huomasi palanneensa lähteelle, johon he olivat Liviuksen kanssa upottaneet Altanin pään. Sen reunalla istuikin sinipää. Livius käänsi päänsä veljensä puoleen, muttei kysynyt mitään. He keskustelivat jo kovaa vauhtia. Hän kutsui. Chloros sanoi ja Livius nyökkäsi.
Mies asettui veljensä viereen istumaan. Äkisti Chloros vain upotti kätensä veteen ja putsasi multaa veljensä pään tieltä. Kasvojen iho oli muuttunut kalpeksi, sinertäväksi. Chloros oli avannut molemmat silmnsä ja hän katseli veljensä päätä. Kummittelee vai mitä? Livius kysyi, muttei Chloros vastannut siihen mitään, hän enemmänkin nosti veljensä pään syvyyksistä. Hän ojensi sen Liviukselle, joka otti pään. Pidä huoli siitä, että teet sille jotakin. Hän tyytyi vain sanomaan. Livius nyökkäsi ja pyöritteli Altanin päätä käsissään. Veri oli paennut jo tuon kasvoilta ja vesi täyttänyt suonet. Punaiset hiukset olivat alkaneet muuttua. Niiden väri haalistui. Chloros katseli niitä ja totesi vain, että ehkä se oli veren syytä. Vihdoinkin, kun yksi ihmissyöjistä oli saanut rauhansa tuo saattoi muuttaa itsensä takaisin ihmiseksi. Tai ainakiin veljekset niin uskoivat.

Livius nousi ja niin teki Chloroskin. "Aijotko vielä olla hänen kanssaan? Oletko varma, että haluat ottaa sellaisen riskin?" Livius kysyi. Tietenkään Lapis ei ollut mikään riski, mutta se oli ehkä Chlorokselle. Hän ei voinut jatkaa sukuaan. Hän ei aikonut jatkaa sitä. Hän kuolisi lapseettomana ja vailla osaamista rakastaa. Viherpää pudisti hieman päätään. "Selvitän asiat hänen kanssaan. En tiedä. Tämä elämän tyyli ei kuulu hänelle." Chloros totesi ja sulki silmänsä. Livius nyökkäsi uudestaan ja piilotti kehostaan revityn pään kaapunsa alle. Chloros ei heittäisi noille kasvoille hyvästit, sillä Livius aikoi polttaa tuon pään kaikessa rauhassa katsellen. Veljekset eivät surreet. Heidän siteensä kova, jopa kuoleman jälkeen.
Ihmissyöjät erosivat ja Chloros käveli taas hieman hukassa olevan oloisesti takaisin koloille. Oli kulunut ehkä pari tuntia, mutt ahän ei jäänyt kolon suulle. Hän astui koloon ja meni varovasti sisään. Lapiksen tuoksu iski hänen naamaansa, mutta hän ei välittänyt. Hän tekisi veljensä kallosta maskinsa. Chloros tunsi Lapiksen läsnä olon ja hän hahmotti aisteillaan naisen olin paikan.

Hän siirtyi lähemmäs naista. Tuo näytti nukkuvan. Hän tarttui tähän varovasti tai no niin hyvin, kuin tunnoton mies pystyi. Hän varovasti liikutti naista lähemmäs itseään, kunnes sulki tuon syliinsä. Lapis oli täydellisen kokoinen. Tuo sopi hänen syliinsä juuri sopivasti. Noh, naisethan oli luotu miesten syleihin, vai miten se menee. Ihmissyöjä ei nukkunut itse. Hän piti silmänsä kuitenkin kiinni, mutta oli hereillä. Hän ei tarvinnut näköään tällaisiin asioihin. Hän tiukensi asteen halaustaan ja hän laski kasvonsa naisen ruskeisiin hiuksiin. Hän mietti ja ajatteli. "Olen pahoillani..." äänetön pyyntö. Chloros ei voinut palata ihmiselämään.
Ihmiselämä oli hänelle enemänkin turmiollinen. Hän ei ehkä tulisi koskaan ymmärtämään rakkautta tai kiintymystä. Hänelle ei ole opetettu sellaista, lisäksi kun sitä vihdoin tarjottiin, hän ei pystynyt vastaamaan siihen kuin sekoamalla. Eihän nainen varmastikaan kaipaisi sekoavaa miestä rinnalleen. Olihan niitä parempiakin nähty, sellaisia, jotka vihasivat heikäläisiä. Chloros alkoi hitaasti silitellä naisen kasvoja, kunnes se käsi laskeutui tuon huulille. Hänen sormensa sivelivät naisen pehmeitä huulia. Chloros koukistui hieman ja antoi puolikkaiden huultensa suudella naisen omia. Sen jälkeen hän päästi valitettavasti irti ja nousi ylös. Kuulkien aina onkalon suulle ja siitä ulos. Hän kosketti huuliaan pyyhkien niitä. Hän kosketti toista, repaleista poskeaan ja antoi sormiensa koskea valkeita hampaita. Chloros naurahti ivallisesti itselleen.

Hän olisi voinut vaikka kuolla siihen ja seurata Altania. Ei, ensin Livius, sitten hän. Sitten he olivat taas yksi, sama sielu, josta syntyi kolme persoonaa. Kolme, jotka tukivat toisiaan ja pitivät yhtä. Oli kai siinä jonkinlaista rakkautta. He eivät sitä siksi kuitenkaan koskaan kutsuneet. Enemmänkin liittolaisuudeksi ja uskollisuudeksi. Ilman yhtä, heitä ei enää ollut. Chloros menettäisi jossakin vaiheessa kuitenkin toisen veljensä myös ja lopulta itsensä. Hän kohtaisi surkean lopun, mutta se ei häntä haitannut. Hän oli kokenut niin paljon. Hän ei tiennyt mitä lohdullisempaa voisi olla kuin kuolema. Ei heitä pitäisi enää olla olemassa. He eivät eläneet kuin tavalliset. He olivat ihmissyöjiä ja siinä pysyivät, kunnes muuttuisivat tuhkaksi. Jossakin haisi savu ja sen mukana, kun tuuli toi vihavahteita hänen veljestään. Chloros nauroi, hän nauroi lohdutonta nauruaan. Hän peitti kasvonsa ja nauroi. Hän ei voinut sille mitään. Hän vain nauroi, eikä pystynyt lopettamaan.
"Don't you dare stand there and judge me little man"
_________________________________________________________________
Gentleman of sorrow~who fears his own wrath
Witch of curse~Who crushes others with her pride
Griffin of pureness~Who hated his sloth
Monster of eating~Who couldn't stop his gluttony
Linseed of silver~Who hides her envy
Empty shell of stars~Who suffered his master's greed
Mermaid of darkness~Who had lust for money
Priest of happiness~Who hunts vampire for fun
Demon of shadows~ Who serves the greatest of them all

Viesti Ma Elo 24, 2015 8:07

Re: How do you learn to feel?

Lapis oli onnistunut hetken epätietoisuuden ja miehen vimmaisen etsinnän jälkeen rauhoittumaan ja vaipumaan uudelleen uneen. Nainen siis nukkui tiedostamattomana miehen läheisyydestä, vaikka painajaisia ei enää näkynyt, kiitos miehen läsnäolon. Uinuva nainen oli levollisimmillaan ihmissyöjän sylissä, pienenä keränä. Susinainen ei myöskään tiennyt toisen antamasta suudelmasta tai ajatuksista mitään. Voi, jos nainen vain olisi ollut hereillä. Lapis ei ollut kokenut läheisyyttä kenenkään muun kuin Chloroksen kautta, ja toisen tulo hänen iholleen oli mielenkiintoista, jännittävää, uutta.
Nainen ei kuitenkaan viipynyt tässä levollisessa unimaailmassa pitkään; kun mies alkoi ulkona nauraa, havahtui nainen uudelleen. Lapis oli unenpöpperössä ja nousi hitaasti ylös, tassutellen epävarmana luolan suuaukolle. Naisen ilme oli epävarma, kysyvä. Miksi toinen oikein nauroi, mitä oli tapahtunut? Susinainen ei kuitenkaan sanonut heti mitään, hän vain katsoi. Naista hermostutti toisen käytös - oliko Chloros taas jossain transsissa?

Kun mies oli hetken nauranut, otti nainen vielä viimeisen paljasjalkainen askeleen toista kohti. "Chloros?" Kuului kysyvä, vaimean uninen ääni kun Lapis hieraisi silmäänsä unisena. Susinainen oli vastaheränneen näköinen, mutta virkistyisi kunhan olisi hetken hereillä. Nyt naisella oli kuitenkin uusi huolenaihe, nimittäin Chloroksen surumielinen nauru. Tai se ei ehkä surullinen ollut, mutta kaukana iloisestakaan. Eikai toinen ollut tehnyt jotain? Ruuanhankinta nyt olisi jokseenkin ymmärrettävää, mutta se jokin muu... "Mikä on?" Nainen kysyi ensimmäisen kysymyksensä perään. Jos toinen oli päättänyt jättää naisen luolaan kuten aiemminkin, olisi susinaisen vain takerruttava toivoon toiseen törmäämisestä. Sitä ennen hän halusi kuitenkin varmistaa että toinen oli kunnossa - kysymättä siitä kuitenkaan ihan suoraan. Hän oli oppinut ettei toinen siitä kovinkaan paljon pitänyt. Hän myös halusi tietää, pitikö toisen lupaus yhä. Lupaus siitä, että hän tulisi takaisin. "Aiotko lähteä?" Susinainen kysyi vielä, odotettuaan hetken.
Avatar

Aatelinen
Aatelinen

Viestit: 2083

Liittynyt: Ti Touko 27, 2014 4:00

Paikkakunta: Otakun nurkka

Viesti Ma Elo 24, 2015 8:49

Re: How do you learn to feel?

Hän nauroi, hullulta ja loputonta nauruaan, kunnes kuuli Lapiksen ääneen. Hän tasasi hengitystään ja pitele nauran pärskähdyksiään. Lopulta se hidastui ja loppui kuin seinään, kun nainen seisoi siinä. Chloros kääntyi tähän vain sivuttain, antoi päänsä roikkui hieman sivulle ja hän avasi tikatun silmänsä. Veri valui, kuin kyyneleet, joita hän ei valuttanut veljens kuoltua. Olkoot nuo veriset vanat merkki hänen tavastaan surra tai jos sitä olleenkaan voi sanoa suremiseksi. Veri valtasi hänen kasvoistaan puolet ja se valui pitkin kaulaan, kunnes tipahteli alas kuin punaiset helmet. Hän tuijotti naista, tuon hahmoa ja tuon unista olemusta. Tuon hiuksia. Mikä oli? Ei hän sitä pystynyt selittämään. Ei naiselle. Chloros käänsi katseensa ja antoi veren valua. Hän tuottaisi tälle naiselle vain epäonnea. Hän ei voisi pitää tuota enää lähellään. Hän kuolisi yksin. Aijotko lähteä? kuului kysymys, joka tuntui hyvin kaukaiselta.
Hän ei vastannut naisen sanoihin, vaan aloitti aivan jostakin muusta. "Altan on osa minua ja joskus Liviuskin." Chloros sanoi ja tuijotti nyt violetilla silmällään naista. Hän ei tehnyt liikettäkään lähestyäkseen naista. "Me emme kuulu yhteen, kuten teidän sanoissa se käy." viherpää totesi kylmästi. "Olemme liian erilaisia, olen vain epäonni sinunlaisellesi." viherpää totesi ja laski katseensa ja siinä samalla sulki silmänsä. Hän ei halunnut katsella Lapista enempää, ennen kuin katuisi sanojaan.

Olen yrittänyt. Todella yrittänyt ymmärtää tätä sanaa kiintymys. Olen yrittänyt opetella, mutta se tuntuu mahdottomalta. Chloros alkoi puhua telepaattisesti, koska hän kiristeli hampaitaan siinä syvässä ja kauheassa hiljaisuudessa. Jos nainen alkaisi huutamaan ja vihaamaan häntä siitä vain. Ei Chlorosia haittaisi, jos susi raatelisi hänet viimeiseen hengen vetoon. Jos Lapis sen tekisi, hän olisi rauhassa. Hän oli kuin maailmaan jäänyt vaeltava aave, joka ei saanut rauhaa ennen elämästä jättäneiden asioiden korjaantumista. Chloros kaipasi sitä rauhaa. Hän oli lähemmäs kolmekymmentä. Hän oli kärsinyt paljon, hän oli menettänyt paljon, eikä hän jaksanut enää. Hän ei jaksanut ottaa jaloillaan enää askeltakaan. Nyt kun kuolema tuntui olevan lähempänä kuin koskaan ennen. "Olen pahoillani." Chloros sanoi lähes inhimmillisesti. Hän käänsi suljetut silmänsä naiseen päin. "En pysty tähän." hän sanoi.
Oli outoa kuinka inhimmilisesti hän puhui. "Et koe kanssani mitään hyvää." lauseet jatkuivat. Pitkät, etäiset lauseet. "Olen liian vaarallinen." hänen kasvonsa olivat kalpeat. "Sinä kuolet vielä joku päivä minun kädestäni." hän henkäisi. "Tai minä kuolen ennen sinua." viherpää sanoi. Hän ei halunnut olla se, joka jätettiin kuolleita muistelemaan. Hän halusi kuolla siinä rauhallisuudessa. Omassa pimeässä rauhallisuudessaan.

"Lapis. En kykene kanavoimaan näitä ihmisten tunteita. En pysty elämään niiden kanssa." heidän ja hänen moraalinsa erosivat. Jos ihminen aseuttuisi takaisin hänen lähes kuolleeseen kehoonsa hän olisi tuhoon tuomittu. Minä en olisi enää minä. Hän puhui ja alkoi liikkua. Hän ei luvannut, hän ei luvannut palaavansa. Hän ei luvannut elävänsä. Hän ei luvannut naiselle rakkautta. Hän oli yrittänyt, mutta se oli liian vaarallista. Jos muutun, en enää muista itseäni, hajotan itseni. Olen jo niin hajalla. En pysty kokoamaan itseäni enää ehjäksi. Chloros antoi viimeisen sanan tipahdella. Sitten mies laski suljetun katseensa maahan. Hän kääntyi selin suteen ja lähti kävelemään. Hetken päästä tuo pysähtyi naisesta hieman kauempana. Minä... Ole hyvä ja unohda minut, niin minäkin teen sinut. Eläkäämme niin, kuin emme olisi tavanneet. Eläkäämme toisistamme tietämättöminä. Elä Lapis.
Ihmissyöjä liikahti ja alkoi kävelemään hitais askelin. Hänen sydäntään vihloi, mutta vain hetken. Hänen tuskallisen näköinen ilmeensä oli muuttunut tyyneksi. Hän pyyhkisi naisen mielestään. Hän ei katuisi tätä päästöstä, hän ei osannut katua. Hän teki päätöksensä ja teki myös niin. Lisäksi tämä oli osittain hänen tapansa suojella naistä häneltä ja hänen mukanaan tulevista vaaroista. Nainen vierellä, olisi liian vaarallista hänelle.
"Don't you dare stand there and judge me little man"
_________________________________________________________________
Gentleman of sorrow~who fears his own wrath
Witch of curse~Who crushes others with her pride
Griffin of pureness~Who hated his sloth
Monster of eating~Who couldn't stop his gluttony
Linseed of silver~Who hides her envy
Empty shell of stars~Who suffered his master's greed
Mermaid of darkness~Who had lust for money
Priest of happiness~Who hunts vampire for fun
Demon of shadows~ Who serves the greatest of them all

Viesti Pe Loka 09, 2015 4:21

Re: How do you learn to feel?

Chloroksen kasvot saivat koristeensa kirkkaanpunaisista vanoista. Verta. Kun Lapis ei saanut vastausta kysymykseensä, alkoi yön pimeys syödä häntä sisäänsä. Pelko ja huoli kouraisivat naisen vatsaa - hän edelleen tuijotti miestä, ei kyennyt irrottamaan katsettaan. Yllättäen ihmissyöjä alkoi puhua veljistään. Suhteestaan heihin. Ja sanat tipahtelivat Chloroksen huulilta kuin myrkky, jonka huomaa vasta aivan liian myöhään. Nainen ei ymmärtänyt heti mitä toinen tarkoitti, mutta uneliaisuus karisi pois lähes kerralla. Ei, se ei saisi olla totta. Susinainen kuuli miehen äänen mielessään. Lapis pudisteli päätään epäuskoisena kuunnellessaan. Ei, ei ei. Ei näin pitänyt käydä. Chloroksen todetessa että uskoi kuolevansa ennen naista tunsi Lapis ensimmäisen kerran pitkään aikaan oikeita, polttelevia kyyneleitä silmiensä takana. Hän yritti olla itkemättä, vaikka se oli vaikeaa. "Ei," oli ainoa asia jonka nainen sai värisevällä äänellään sanottua. Miksi mies puhui asioista joista luuli tietävänsä mikä hänelle oli parasta? Nainen ei tiennyt mitä tehdä tai sanoa.
Lapis halusi aina uskoa että oli olemassa toivoa, niin Chlorokselle kuin hänelle itselleenkin. Kaikki tässä kuitenkin sotivat häntä vastaan, käskivät häntä kääntymään ja unohtamaan miehen kuten hän pyysi. Nainen katsoi vihertukan ottavan askeleita. Pois hänen luotaan. Lapis halusi ehkä ymmärtää Chlorosta, mutta juuri silloin hänestä tuntui maailman typerimmältä idiootilta. Hän oli uskaltanut antaa tunteidensa kehittyä. Hän oli luottanut. Ja nyt häntä sattui. Lapiksen keho tärisi, ja ensimmäinen kyynel joka poskelle valui tuntui viiltävän siihen ison henkisen arven. Hän lysähti maahan, tuijottaen eteensä tajuamatta mistään mitään. Chloros lähti, otti askeleensa ja sulki tämän luvun heidän tarinastaan. Suru sumensi susinaisen pään, ja hän alkoi haukkoa henkeä pidätellessään hiljaisia kyyneleitä jotka kuitenkin löysivät tiensä naisen poskelle, kaulalla, maahan.

Sinä yönä Lapis nukahteli vain lyhyiksi toveiksi, heräten milloin mihinkin. Aamunkajon maalatessa taivaanrantaa aivan ensimmäisillä valonsäteillään naisen väsyneet silmät katselivat yhä metsään, jonne Chloros katosi. Ilma oli viileä, mutta sitä hän ei tuntenut. Suden sydän oli jälleen routainen, ja Lapis tiesi että siihen käsiksi pääsy uudelleen vaatisi roviotakin kovemmat liekit. Kaikessa masentuneisuudessaankin Lapis yritti löytää syitä miehen lähdölle. Tottakai susinainen oli vihainen - ja erittäin pitkävihaisena vihainen vielä pitkän aikaa - mutta jonkin ajattelu tuntui kiinnittävän hänet takaisin tähän maailmaan.

//Voih Chloros sydäntensärkijä ;A; suorastaan itken miten kauniisti kirjoitat!
Avatar

Aatelinen
Aatelinen

Viestit: 2083

Liittynyt: Ti Touko 27, 2014 4:00

Paikkakunta: Otakun nurkka

Viesti Ke Loka 14, 2015 2:37

Re: How do you learn to feel?

Jokainen askel tuntui kevyemmältä, vaikka sisällä tuntui pyörivän musta aukko, joka nieli miehen mieltä samaan aikaan. Hitaasti ja epävarmasti päätöksen tehneenä Chloros nauroi. Hän nauroi kaukana naisesta ja jatkoi tuota psykopaatin tasolle vajonnutta nauruaan. Kuinka makealta se tuntuikaan.

//Kiitos pelistä :3 Juonitellaan lisää sitten näiden kahden pään menoksi
"Don't you dare stand there and judge me little man"
_________________________________________________________________
Gentleman of sorrow~who fears his own wrath
Witch of curse~Who crushes others with her pride
Griffin of pureness~Who hated his sloth
Monster of eating~Who couldn't stop his gluttony
Linseed of silver~Who hides her envy
Empty shell of stars~Who suffered his master's greed
Mermaid of darkness~Who had lust for money
Priest of happiness~Who hunts vampire for fun
Demon of shadows~ Who serves the greatest of them all
Edellinen

Paluu Rinteet

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron
Keskustelufoorumin moottorina toimii phpBB® Forum Software © phpBB Group

Designed by ST Software for PTF.
Käännös, Lurttinen, www.phpbbsuomi.com uncommitted-decoy

Tämäkin on ilmainen foorumi, jonka tarjoaa munfoorumi.com

Ilmoita asiaton sisältö