How do you learn to feel?

Kolmihuippuisella vuorella riittää rinteitä vaikka muille jakaa. Rinteiden jyrkkyys vaihtelee pystysuorasta seinämästä loivaan mäkeen, mutta mitä ylemmäksi kiivetään, sitä vaikeakulkuisemmaksi rinteet muuttuvat.

Valvoja: Crimson

How do you learn to feel?

ViestiKirjoittaja Mori » 07 Elo 2015, 21:49

Chloros

Kesä oli kuuma, mutta se ei aiheuttanut miehessä juurikaan mitään. Ei heikotuksen tunnetta saatika kipua, vaikka hänen kehonsa näytti ulkoisesti huutavan vettä. Sitä Chloros myös sai. Hän oli kulkeutunut erileen veljistään, mutta silti hän tiesi heidän olevan erityisen lähellä. Aina niin lähellä, että he saattoivat keskustella telepaattisesti. Nyt hän istui vuoren juurella, jossa ei koskaan ole ollut. Hän istui puron äärellä ja hänen repaleinen kaapunsa oli maassa heitetty riepu. Hän oli kastellut kasvonsa veteen ja valellut sillä yläkroppaansa vaatteistaan huolimatta. Ei vesi tuonut helpostusta, mutta Chloros joi vettä. Sentään sitä hän pystyi juomaan. Ei hän siitä mitään maistannut tai saanut nautintoa, mutta oli kuitenkin onnellinen, että makuaisti ei sentään vältellyt veden mietoa elämälle maistuvaa makua.
Hän oli nukkunut viime aikoina hyvin vähän ja kärsi sen tähden unen puutteesta. Joskus Chloros vain tunsi jonkinlaista painetta päässään ja hän saattoi hieman horjahtaa. Silti hän saattoi keskittyä ja toimia aivan tavallisesti kuten ennekin. Jos hänellä oli ruokaa olisi kaikki hyvin, eikä hänen tarvinnut huolehtia unen puutteesta. Ehkä juuri senkin takia mies oli keskittynyt teurastamaan ihmisiä useammin, mitä tavallisesti. Kun kaksi veljeä oli viimeistellyt ateriansa, halusi Chloros aina lisää. Hän ei nukkunut öisin, kuten hänen veljensä ja kävi aina salaa hieman ronkkimassa ihmisiä. Hän kaipasi lihaa nytkin. Hänen kehonsa huusi helpotusta hätäänsä. Unen puutteeseensa, johon Chloros ei tuntenut mitään hätää.

Hän tunsi vain sen, että aurinko porotti suoraan kohti rinnettä, eikä jättänyt hetkeksikään rauhaan. Hän kuitenkin haistoi lähistöllä jotakin tuttua. Hänen päähänsä vain tuli kuin viesti, joka huusi, ettei miehen kannattanut edes lähteä. Toisaalta väsynyt keho liikkui jo itsekseen. Chloros sai huomata, että hän oli jo kävelemässä eteenpäin kaapu kainalossaan. Hänen askeleensa olivat kuin ohjattut. Ne veivät aina vahvemmalle polulle, jossa haju voimistui voimistumistaan. Chloros hengitti raskaasti, hänen mustasilmänsä näytti sulkeutuva. Silti mies jatkoi, koska ei tarvinnut näköään. Hän ei tarvinnut sitä. Tilan hahmottaminen hänelle oli lasten leikkiä, kuin hän olisi oppinut ympäristön liiankin useaan otteeseen ulkoa.

Askeleet kiihtyivät, ne halusivat vain yhtä asiaa. Saada mies tiettyyn päämäärään ja alas. Alas ja sulkea tuo sekaisin mennyt mieli. Chloroksen ajatuksissa välähti sanoja. Sinä olet virhe. Sinä et kuulu maailmaani. Voimme yrittää. Annan sinulle enemmän kuin olen anatanut kenellekään muulle. Niinkä tosiaan? Enemmön kuin muille. Mitä se nainen oli ikinä antanut muille? Katseensa, hymynsä, kehonsa vai jotakin vielä enemmän? Kysymysten pyöriessä hänen päässään, ei ihmissyöjä voinut ymmärtää itseään. Hän tunsi olevansa aivan sekaisin. Hän sekoaisi. Hän sekoaisi, jos joku tulisi häiritsemään. Hän sohi käsillään lehtiä ja oksia tieltään. Samalla hän tuli raapineeksi itseään aina johonkin. Veri tippoja tipahteli maahan, mutta mies jatkoi matkaansa. Hänen jalkansa pysähtyivät. Chloros tunsi ilman täyttyvän epämiellyttävästä ja samalla miellyttävästä hajusta. Se tuntui tunkeutuvan hänen sisäänsä eikä jättänyt rauhaan.
Chloros ei katsonut mitään, koska piti sokean silmänsä kiinni, mutta kuin pakotetun omaisesti se avautui. Mies astui pari askelta eteenpäin. Viherpään keho kiljui, se kiljui minkä ehti ja silloin mies myös hyökkäsi. Hän juoksi kohti naista ja ojensi kätensä kuin kahmaistakseen naisen kirottuun käsittelyynsä. Vain repiäkseen virheensä maailmastaan irti.

Viherpää kaatoi naisen alas. Hänen hengityksensä oli kiihtynyt, hän huohotti ja hänen kätensä pitivät toista paikallaan. Mies laski kasvonsa tuon pään viereen vain hastellakseen toisen hajua. Hetken ajan Chloros tuntui kulkevan utuisessa sumussa, joka kirkastui. Mies värähti ja nousi ylös naisen päältä. Hän perääntyi sanomatta sanaakaan. Äkisti hän horjahti, koska keho tuntui sanovan itseään irti aivan kohta. Ihmissyöjä tuntui pelästyvän kummalista tunnetta ja alkoi vaikertaa. "..Ei...Älä..." hän mumisi, kunnes maassa makava henkilö lopetti liikkumisensa ja näytti nukahtavan tyyneen uneensa. Tämä Lapiksen täyttämä ilma tuntui saavan miehen olon mahdottoman rauhalliseksi ja sitä myötä hän myös tunsi olonsa kevenevän ja hän simahti.

//Ikane ja Lapis! Täällä tää jätkää lähestyy untaan XD
Mori
 

Re: How do you learn to feel?

ViestiKirjoittaja Ikane » 10 Elo 2015, 22:54

Lapis Lazuli

Lapiksen yllätyksellinen matka Mor-vuorelle oli tullut päätökseensä, ja nainen oli päättänyt suunnata Nahor-kylään muutamia asioita hoitamaan kunhan saisi laskeuduttua matalemmalle jylhien vuorien laelta. Vuoret olivat ylhäältä hyvin kivisiä, eikä susinainen viihtynyt siellä. Aurinkokin oli lähempänä, tuo kuuma ja hehkuva päivätaivaan tähti, ja sai matkaajan heittämään jopa päällimmäisen, kesäkäytössä olleen paitansa pois ja sitomaan sen lanteileen. Naisen risaiset vaatteet jotka kävelijän auringon kuumentamaa ihoa yrittivät suojata olivat jo niin kuluneet ja nukkavierut, että sai suorastaan ihmetellä niiden päälläpysymistä. Onneksi susimuodossa ei vaatteita tarvittu. Ja nyt hän osasi puhuakin! Voi miten näppärää.
Kuuma aurinko poltteli tummia hiuksia, eikä Lapis oikein keskittynyt ympäristöönsä. Silmiään siristellen ja kuumuutta puoliääneen kiroten pysähtyi nainen äkkiä kuin seinään. Vaikka tuuli kantautui hänen selkänsä takaa tehden edessä olevasta maastosta mahdottoman haistaa, hän silti tunsi jotain. Se oli kuin jokin aamun ensimmäinen auringonsäde, yhtä vangitseva sen kokialle. Mutta se ei ollut auringon ensisäde, ei ensimmäinen kedon kukka joka aamulla aukeaisi. Se oli kuin kipinä keskellä pimeyttä, muuttuen kyteväksi hiillokseksi ja siitä nostaen ilmaa saadessaan liekit tanssimaan. Aika tuntui hetken olevan paikoillaan. Naisen kehon kaikki hennot ihmisenkarvat nousivat pystyyn kuin kananlihalla olevalla iholla talvipakkasessa.
Niin, sellaisessa pakkasessa jossa he ensikerran kohtasivat.
Hän ja Chloros.


Lapiksen kasvoilla oli epätietoisen ymmärtämätön ilme. Näkikö hän harhoja? Seisoiko vihertukkainen mies todella hänen edessään vain lyhyen matkan päässä? Sydän hakkasi, voimakkaammin vaikka ei kovinkaan paljon nopeampaa. Sitten ihmissyöjä hyökkäsi, nopeasti ja yhtä arvaamattomasti kuin aina ennenkin, suoraan häntä kohti. Susinaisen silmät rävähtivät auki, sillä hän olisi muutoin juossut miestä vastaan ellei toisen kasvoilla olisi ollut sitä arvaamatonta ilmettä - hän ehätti ottaa askeleen taaksepäin sillä jäi turhan pitkään miettimään, oliko Chloros todella aikeissa tappaa hänet tällä kertaa? Miksi hän tekisi niin? Mitä tämä tarkoittaa?! Miten ihana jälleennäkeminen siitä olisikaan tullut. Vaan ei, Lapiksen vetäessä käsiään yläkehonsa suojaksi hän tunsi miehen kaatavan hänet maahan. Kova kivisekoitteinen maa otti naisen ja miehen vastaan kaikkea muuta kuin pehmeästi. Lapis äännähti, vingahdusta muistuttaen, yllättyen niin kovasta maasta kuin toisen toimista.
Miehen kädet olivat toisen kehon ohella ainoat asiat jotka naista maassa pitivät. Ei sillä, ei Lapis siitä mihinkään olisikaan lähtenyt, ainakaan kun vihertukan kasvot hakivat hänen tuoksuaan. Nainen kuuli miehen hengityksen kiihtyvyyden ja oman sydämensä laukkaavan nyt villinä rintakehässä. Sitten, yht'äkkiä, Chloros nousi hänen päältään perääntyen taaemmas. Lapis nousi ripeästi istumaan samantien kun siihen kykeni, tuijottaen herkeämättä vihertukkaa. Lazuli ei ollut vielä oppinut ymmärtämään täysin toisen ajatuksenjuoksua, ja hän oli ymmällään. Chloros horjahti, aivan kuin miehen keho ei haluaisi olla pystyssä, painaen tämän maahan. Lapis suorastaan syöksähti seisoalteen ja otti muutamia hätäisiä askelia ihmissyöjän suuntaan, kunnes toinen alkoi vaikertaa, pysähtyen empimään vain pieneksi hetkeksi. Lapis polvistui miehen luo, ja siinä samalla toinen lopetti liikahtelun. Ensin nainen säikähti toisen olevan liian heikossa kunnossa ja lähes kuolevan kohta, kunnes hengityksen tasainen ääni vei sen pelon pois, eikä mies myöskään tuoksunut sairaalta. Kun nainen yhä katsoi vihertukan maskisia kasvoja, ne olivat yllättävän levolliset. Lapis huokaisi hartaasti ja syvään, pudistellen päätään todeten puoliääneen itsekseen; "Olet sinäkin tapaus, aiheuttaa nyt tuollainen jälleennäkeminen."
Lapis katsoi hetken Chloroksen nukkuvia kasvoja. Mitä mies oli tehnyt kun näin nukahti yllättäen? Toisen kasvot olivat hyvin uupuneen näköiset. Aivan kuin jokin kyltymätön tunne tai ajatus korventaisi häntä, ehkäpä? Nainen vilkaisi ympärilleen. He olivat tarpeeksi matalalla, että kasvusto antaisi jo hieman suojaa, ja Lapis päätti raahata vihertukan aivan tien vierellä olevien kasvien ja kitukasvuisten puiden lomaan, suojaan mikäli joku etsisi saalista esimerkiksi tietä pitkin. Armeijasta nainen tämänkin oli oppinut, ja onnekseen vahvana naisena sai Chloroksen ilman suurempia ongelmia siirrettyä hellävaroen suojaan uinumaan lyhyen ruohon kuvittaman kohdan päälle. Raskaasti hengittäen susinainen istahti hetken ympyrää käveltyään miehen viereen vahtimaan tämän unta. "Toivottavasti saat levätä edes unimaailmassasi, Chloros," nainen mietti mielessään. Lapis pysyi valveilla kuumuudesta huolimatta, välillä ympyröitä kävellen ja pysähtyen tuijottamaan miestä, välillä toisen hengitystä vain kuunnellen. Vaan ajatukset eivät antaneet naiselle rauhaa - polttelu sisällä voimistui, mitä lähempänä ja mitä pidempään hän ihmissyöjän vierellä oli. Järki käski häntä lähtemään, jättämään miehen siihen, mutta se toinen puoli ajoi naisen jalkoja uudelleen ja uudelleen toisen vierelle. Lopulta, päästään pyörällä hän istahti pienen matkan päähään miehestä jalat koukussa ja hautasi kasvonsa polviinsa.

//Jeah, täältä saapuu Nukkumatin naisversio! xD
Ikane
 

Re: How do you learn to feel?

ViestiKirjoittaja Mori » 11 Elo 2015, 00:28

Keho tuntui uskomattoman kevyeltä. Nukkuminen tällaisella tavalla oli jotain aivan uutta. Hän ei ole kokenut mitään sellaista aikoihin. Jos edes koko elämässään. Chloros tunsi, kuinka tuuli heilutteli hänen hiuksiaan. Hän tunsi maan allaan, mutta silti tunsi kuin olisi leijaillut kaikista kahleistaan irti kohti taivasta. Hän tunsi kuinka hn saattoi koskettaa jotakin, jotakin lämmintä. Kauaa mies ei uinunut unessaan, ehkä pari tuntia, sitten hän säpsähti hereille. Ilma täyttyi radikaalisti Lapiksen tuoksusta. Chloros värähäti. Hän nousi hitaasti ylös istumaan. Hnen jokainen luunsa nirskui ja huusi. Hänen sydämensä pumppasi verta, joka kiersi hänen kehossaan loputtomasti.
Viherpää liikahti. Hän ei tiennyt mitä tehdä, miten reagoida ja mitä sanoa. Hän ei edes osannut tervehtiä. Tunteiden kirjavuus vain hämmensi häntä. Hän tunsi olevansa häkissä, joka ei antanut ymmärtää itseään. Mies tärisi, hän peitti päänsä käsillään ja mutisi jotakin. Kauaa tuo transsi tila ei kuitenkaan kestänyt. Hän haistoi ilmaa. Lapiksen ilmaa.

Hän ei tehnyt mitään, hän tunsi vain olevansa kovin avuton tekemään mitään ja avuttomuus oli heikkoutta. Ihmissyöjän jo valmiiksi pirstottu mieli ei osannut yhdistellä tilannetta. Hän ei osannut suhtautua siihen millään tavalla. Chloros vain oli ja istui. Lopulta viherpää avasi suunsa. Sieltä ei kuitenkaan tullut mitään muuta kuin hengitystä. Vaikka hänen suunsa olisi halunnut huutaa naisen nimeä niin monta kertaa, hän ei tehnyt sitä. "Virhe..." viimein mies päästi jotakin suustaan.
Tämä nainen oli hänen virheensä, hänen maailmassaan. Ei kenenkään muun. Chloros alitajuisesti halusi kysyä asioita, puhua naisen kanssa, mutta ei varsinaisesti saanut itsestään mitään ulos. Hän ei koskaan luokitellut ketn ystäväkseen. Hän ei luokitellut käteen lähelleen. Hän ei osannut puhua tai keskustella normaalisti. Mitä näissä tilanteissa sitten pitäisi sanoa. Ainostaan mitä sylki olisi tuonut suuhun oli haukkuma sanoja, pois luoltaan työntäviä. Niin surullista kuin se oli.

Chloros liikahti uudestaan ja nyt hän nousi seisomaan. Hän otti hieman tukea puun rungosta. Vaikka hän hämärästi väsyneenä olikin hyökännyt naisen kimppuun, hän ei halunnut sylsillä tätä. Kaikki mitä hän kielsi itseltään, halusi hän tehdä ne. Ainostaan hänen pirtoutunut mielensä ei antsnut sellaisia käskyjä. Oli lähes puuduttavaa kokea sellaista, mistä vain meni vielä sekaisin. Lähde ja älä lähde. "Si... Ei.." hän avasi suunsa ja päästi muutamia sihahduksia, eikä niistä varmastikaan saanut mitään selkoa. "Sinun ei... Pitäisi..." viherpää sai sanotuksi ehlä vähän selkeästi. Luoltaan pois työntäviä. Jotenkin tämä tunne tuntui vaaralliselta hänelle. Ss tuntui herättävän jotakin, jota Chloros tulisi ehkä pelkään. Toisaalta hän ei ole koskaan pelännyt. Kuolema on aina lähellä, hän ei pelkää. Hänellä ei ole sellaista aistia nimeltä pelko ja nyt se sitten tuntui nousevan.

"...Lapis..."

//On se hankalaa aloittaa normaalia keskustelua tän seon kanssa. XD
Mori
 

Re: How do you learn to feel?

ViestiKirjoittaja Ikane » 21 Elo 2015, 21:05

Lapis kuuli unisen, hiljaisen hengityksen rytmin vaihtuvan ja ruohon hennot äänet sitä kosketettaessa, ja hän kallisti päätään nostamatta sitä polvistansa, kuitenkin niin että näki miehen heräävän unestaan. Lyhyeksi jäi sekin lepo, vaikka Lapiksesta aika tuntui paljon pidemmältä kuin vihertukan uupuneenoloisen kehon mielestä, kaiketi. Susinainen siristi silmiään tarkkaavaisena toisen haudatessaan päänsä käsiinsä, kuin yrittäen päästä käsiksi johonkin. "Mitä mietitkään..." ajatteli nainen hiljaa mielessään. Pitäisikö hänen sanoa jotain? Kysyä? Vaikka vaihtoehtoja ehkä olikin olemassa, ei Lapis saanut kiinni yhdestäkään. Hän vain katsoi miestä hetken, kääntäen sitten päänsä toiseen suuntaan nojaten polviinsa. Hetken hiljaisuus huusi paikallaan, kunnes ainut asia minkä ihmissyöjä sanoi oli se mitä nainen vähiten odotti. Virhe.

Lapis nosti päänsä ja tarkkaavaisen katseensa miehen suuntaan tämän noustessa ylös, kasvoillaan ei niinkään ärtymystä vaan turhautuneisuuden ja sekavuuden yhdistelmä. Miksi ihmeessä mies päätti tulla nyt häntä vastaan - vai oliko se sattumaa? Rintakehää puristi inhottavasti. Vaikka Lapis muisti toisen tulevan ja menevän kuten tahtoi, se silti aiheutti välillä jäätävää ärtymystä. Mutta nainen ei osannut jättää tätä hommaa siihen, ei sitten millään. Toisen jatkaessa epäselvää yksinpuheluaan itsensä kanssa nousi Lapis seisaalteen - kuka tietää jos vihertukka aikoisi taas syöksähdellä ympäriinsä? Huvittavalla tavalla Lapis osasi jo hivenen varautua siihen, vaikka sellaisesta käytöksestä ei juuri nyt ollut näyttöä. Chloros alkoi tiputella sanoja suustaan, muutamia vain tosin, mutta sitäkin ehkä kuvaavempia. Lapiksen sisällä tuntui olevan niin paljon kaikkea, jonka nainen halusi vain oksentaa pihalle helpottaakseen oloaan. Hän ei edes ollut varma, oliko hän vihainen vai onnellinen tästä tapaamisesta - ja kumpi oli kumpaa? Kumpaa pitäisi tuntea?
"Oletko kunnossa?" Ehkä tyhmin kysymys naisen suusta tähän tilanteeseen, mutta maahansuunnattu katse kertoi sen olevan ainoa asia minkä hän sai suustaan. Hermostuneen oloinen nainen oli. Hän toki viittasi siihen, kun oli löytänyt toisen hangesta - nälkiintyneenä ja puolikuolleena. Oliko vihertukka saanut syötyä? Ainakin omien muistikuviensa mukaan nälkä aiheutti viimeksi samankaltaista sekavuutta, ja.... ehkä jokin muukin. Vaan kukapa Lapis oli Chlorosta selittelemään, kun tuntui ettei mies tiennyt itsekään. Susinainen rykäisi ja laittoi kätensä puuskaan rintakehälleen, alitajuisesti jotain tukea hakien.
"Mitä edes teet täällä - eikö sinun pitäisi olla metsässä veljiesi kanssa? Et kai metsästä näin avoimessa maastossa..." Hän yritti pitää keskustelun normaalina. Oliko hänen edes sopivaa puhua toisen ruuanhankintatavoista? Naisen sudensilmät katsoivat rinteitä eivätkä miestä. Oli parempi rauhoittua, miettiä, odottaa hetki.

//haha, ei se haittaa kun ei tuo Lapiskaan mitään hölösuu näytä olevan xDD
Ikane
 

Re: How do you learn to feel?

ViestiKirjoittaja Mori » 21 Elo 2015, 22:57

Oliko hän kunnossa? Oliko hän koskaan ollut? Ei, kysymys oli osiitettunjohonkinmaivanmtoiseen. Tai sitten hänen omituiseen käyttäytymiseensä. "...Olen." hän vastasi hitaasti,mkuin etsien kirjaimia repäistyyn suuhunsa. Lapis vaikuti hermostuneelta, kuka ei olisi? Hän oli itseki ihan sekava, eikä tiennyt miten suhtautua enää mihinkään. Seurassahan vasta tuo paine vaikuttikin. Chloros ei voinut syyttää naista, hän syytti vain itseään. Syytti? Hän ei tuntenut syyllisyyttä. Syvällä sisimmässään ne sirut kokosivat pienen syyllisyyden, jonka hän saattaisi tuntea, jos nainen oikeasti katoisi hänen maailmastaan.
Tuon asento muuttui, kädet menivät hakemaan turvaa. Ei ihmissyöjä sitä tosin huomioinut. Hän huomioi vain naisen paikan ja liikkeistä kuuluvan äänen. Äkisti nainen alkoi puhumaan. Hiljaisuuden täytti naisen korkea ja täyteläinen ääni. Mitä hän edes teki täällä? Ei hän tiennyt. Jotenkin automaattisesti, hänen kehonsa oli vain vienyt itsensä naisen luo. Vaikka keskustelun piti olla normaalin tapainen. Viherpään korviinnse kuulosti enemmänkin vihaiselta. Miksi hän oli ilmestynyt paikalle. Miksei hän ollut veljiensä kanssa leikkimässä metsästäjiä.

"En tiedä...." Chloros vastasi juurikaan välittämättä mitä nainen siihen reagoi. "Olen leikkinyt aivan liikaa...." hänen äänessään oli jotakin uutta. Ehkä katkeruutta, mistä? Siitä, että hänen piti kertoa se Lapikselle. Chloros henkäisi ilmaa ulosmkeuhkoistaan. Hän oli jähemtynyt kuuntelemaan. Selkä päin naista. Hän ei tuntenut Lapiksen katsetta. Jotenkin hänen olonsa oli hyvin epämukava.
Naurahdus. "Metsästän siellä missä minua huvittaa." hän lausahti kevyesti ja kääntyi äkisiti, syöksähtäen Lapiksen kimppuun. Hän tarttui tuohon kaatoi tämän itsensä mukana maahan ja irroitti maskinsa. Hän avasi suunsa ja näytti hyökkäävän kohti naisen kaulaa. Puremisen sijaan hän nuolaisi kaulaa. Mies istui Lapiksen päällä kohottaen painonsa omille jaloilleen, ettei murskaisi painollaan naisen hengitystä.

"Mikä sinä olet?" Chloros kysyi äkisti. Hän antoi käsiensä koskettaa naisen kaulaa, samaa kohtaa mistä oli lipaissut. Hän upotti kätensä tuon hiuksiin. "Miksi juuri sinä? Omaatko magiaa?" Chloros sihahti ja puristi naisen hiuksia omassa nyrkissään. Hän jatkoi kätensä liikuttamista. Chloros ei häpeillyt koskea naisen kehoa. Hän oli tuntenut monia sellaisia. Upottanut monta kertaa kätensä sellaiseen ja getänyt kaiken irti.
Tätä kehoa hän ei kuitenkaan koskenut sillä tavalla. Häntä häiritsi se miten hän koski naista. Hän ei pystynyt edes raapaisemaan tuota. Hänen kätensä rupesivat tärisemään. "Kerro minulle?" hän huudahti ja epätoivon sävy vivahteli äänessä. "Miksi juuri minä? Mitä olen tehnyt? Miksi sen piti olla juuri sinä?" viherpää huusi ja astetti kätensä toisen kaulan ympärille. Hänen mustasilmänsä tummeni ja näytti vihaiselta, mutta hänen ilmeensä oli kärsivä. Hän ei tiennyt mitä hänen mielessään tapahtui. Hän ei halinnut enää itseään. Pian. Mies laski väsyneesti päänsä naisen rinnalle kuitenkin pitäen kätrnsä tuon kaulalla. "KERRO MINULLE!"

Viherpään keho tärisi, hän suoristi itsensä hengittäen raskaasti. Hän ei saisi vastausta, vaikka mankuisi sitä lopun ikänsä. Hänen piyi vain saada selville, jotenkin. Käyttämällä mitä? Väkivaltaa, jota hän ei pystynyt käyttämään. Hänen hengityksensä tiheni. Hänen kehonsä värisi ja kylmä hiki valui hänen otsallaan. JosmLapis kuolisi hänen kädestään.
Kuului karmaiseva huuto. Chloros piteli päätään, peittäen korvansa. Hän ei tiennyt enää mistään mitään. Hän nousi nopeasti ylös. Epämääräisesti juoksi kauemmas. Lyhistyen pieneksi kasaksi. Hän näki ensimmäitä kertaa kauhun kuvia. Hän näki häkin, verta, geitsiä ja ruiskuja. Hän näki alkemistien pöytiä, takkeja ja naamoja. "PYSY KAUKANA! PYSYKÄÄ KAUKANA." Chloros huusi ja yritti heittää johonkin suuntaa kiviä. Hän tunsi päänsä räjähtävän niistä kuvista ja sen johdosta hän oksensi. Sisuksista tuli ylös punaista nestettä. Verta, joka ei ollut hänen. Hän mumisi jotakin epämääräistä ja ensimmäistä kertaa tässä iässä hänen kohtauksensa oli pahempi kuin koskaa, hän itki. "Ei... En halua... Apua... Ei... Pysy..." hän mutisi ja yritti suojata päänsä.

//No ni, nyt se pimahti
Mori
 

Re: How do you learn to feel?

ViestiKirjoittaja Ikane » 22 Elo 2015, 01:20

Miehen vastauksen laatu ei ensialkuun yllättänyt Lapista, vaan vasta toisen todetessa leikkineensä aivan liikaa kurtisti nainen kulmiaan laskien katseensa maahan. Mitä Chloros oli oikein tehnyt liikaa? Toiseen kysymykseensä Lapis ehti juuri kuulla vastauksen, ennenkuin viherpää syöksähti jälleen häntä kohden. Onnekseen Lapis oli jo hieman varautunut, nostaen käsivartensa yläkehonsa suojaksi törmäyksen ajaksi. Kaatuessaan maahan miehen mukana susinainen menetti kuitenkin sen "puolustuksen", ja silmänräpäyksessä oli ihmissyöjä jo ottanut maskinsa pois. Raadeltu poski antoi entistä rajumman kuvan miehen aikeista, ja Lapis henkäisi luullessaan tämän hyökkäävän hänen kaulaansa kohti - se on sellainen alue jota kukaan ei koskaan jätä teiten tahtoen paljaaksi. Kivuliaan ja epämiellyttävän puraisun sijasta nainen tunsikin toisen lämpimän, kostean kielen kaulallaan. Jo se oli tarpeeksi herättääkseen suuren kysymysmerkkien sarjan naisen päähän, mutta kun toinen hienovaraisesti antoi hänelle myös tilaa hengittää, paljastui susinaisen epäymmärrys hänen kasvoiltaan. Hengityksensä oli epätasaista, kun mies sitten kysyi, mikä hän oli. Chloroksen oma virhe, kaiketi? Nainen, kaikkine fyysisine piirteineen? Susi todellisuudessa? Lapis ei ehtinyt kuin vasta arpoa, mitä vihertukka tarkoitti tuolla kysymyksellään, kun toisen käsi jo siveli hänen hiuksiaan. Miksi juuri sinä? Se oli kysymys johon nainen halusi kaiketi itsekin tietää vastauksen. Chloroksen ääni ei ollut vielä suorastaan vihainen, vaikka sanat sihahtelivatkin toisen revitystä suusta. Ainoa asia joka sillä hetkellä sai Lapiksen huomion oli miehen vahva, vaelteleva käsi. Kosketus ei ollut arka tai satuttava, vaan vahva ja ehkä jopa sillä hetkellä määrätietoinen? Lapiksesta tuntui oudolta, aivan kuin hän ei toisaalta haluaisi olla tässä, ja toisaalta kuitenkin halusi. Epämiellyttävä tunne kuitenkin korvensi susinaisen sisintä, mutta se kaikki katkesi ihmissyöjän huudahdukseen.

Mitä minä olen tehnyt? Rehellisesti ajateltuna Lapis voisi sanoa että sinä vain olit siinä. Ei siihen oikeastaan muuta vaadittu - susinainen ei vieläkään käsittänyt koko leimautumisjupakkaa, mutta tiesi sen vain menneen niin. Ei mies sille mitään voinut, eikä hänkään. Naisen ilmeessa vivahti murhe siitä, ettei oikeastaan voinut saada toista tuntemaan oloaan yhtään paremmaksi. Käsi tuntui nyt naisen kaulan ympärillä, mutta Chloroksen kasvot olivat liian suuri huomionkohde Lapikselle jotta hän kättä edes huomaisi. Kärsivät, murheelliset, eksyneet kasvot. Vihaan sekoittuva huuto, yritys ymmärtää tätä kaikkea. Lapis tunsi hyytävän kylmyyden sisällään - avuttomuuden tunne kalvoi häntä valtavasti. Hän halusi lopettaa miehen kärsimykset, antaa toiselle rauhan, onnellisen elämän, vaan miten? Miten hän sen tekisi?
Susinainen ehti vain liikauttaa käsiään yllään olevaa tärisevää miestä kohden, kun toinen jo suoristautui. Nainen veti kätensä nopeasti takaisin lähemmäs itseään, vain haistaakseen toisen tuoksussa valtaisan muutoksen, ja hikipisarat toisen otsalla. Sitten ilman halkaisi huuto, joka oli niin täynnä tuskaa että susinaisen korvia vihloi. Chloros oli menettänyt itsensä, hallintansa, ja alkoi käyttäytymään täysin arvaamattomasti. Lapis ponnisti istualteen ja siitä heti jaloilleen, kun mies alkoi lyyhistymään. "Chloros?" Hento ääni karkasi naisen huulilta. Toinen näytti olevan aivan toisessa maailmassa juuri nyt - jonkinsortin pelkoon vivahtava tunne sekoittui vahvasti miehen tuttuun ominaistuoksuun. Lapis katsoi järkyttyneenä vihertukkaan. Kuka saattoi satuttaa Chlorosta niin, ettei tämä enää tiennyt missä oli? Huudot olivat suunnattu suuremmalle ihmisjoukolle, ei naiselle suoraan. Susinaisen kasvot olivat täynnä epätoivoa: ensin toinen viskoo kiviä kuin pitääkseen näkymättömän pedon kaukana, ja sitten ihmissyöjä oksensi punaisena välkkyvää nestettä sisuksistaan. Tämä ei ollut mitään verrattuna painajaisiin joita Lapiksen "pikkusisarukset" näkivät; nämä painajaiset olivat tässä ja nyt, ne kuristivat miestä kuin käärme hiirtä. Lapis koki olevansa avuton, kunnes Chloroksen posket täyttyivät kyynelten juovista.
Susinainen oli aluksi epäröinyt - pitäisikö hänen yrittää auttaa silläkin uhalla, että jotain sattuu? Tosiasiassa nainen tiesi ettei sellaisilla asioilla ollut hänelle väliä. Vain Chloroksella oli väliä. Lapis syöksähti miehen luo, tuntien lempeyden läikkyvän rintakehässään pistävänä kipuna, ja epätoivoinen ilme yllään. Nainen yritti ensin pitää kiinni ihmissyöjän ranteista, estääkseen toista satuttamasta kumpaakaan siinä tilanteessa - Lapis tiesi miehen olevan häntä vahvempi, mutta halusi siti yrittää. "Chloros... shh," hän yritti tyynnytellä toista. Samalla tavoin kun joskus rauhoitteli niitä menneisyyden pikkusisariaan, vaan nyt Lapis oli laittanut itsensä likoon aivan eri tavalla. "Chloros, kuuntele minua," susinainen yritti saada toista edes rauhoittumaan, kaatumaan vaikka hänen syliinsä, jos tarve. Kunhan Chloroksen painajainen vain loppuisi. "Shh, kaikki on hyvin. Olen tässä," kaikki sanat jotka nainen lausui rauhoitellakseen olivat täysin spontaaneja, eikä hän koskaan ollut tehnyt vastaavaa. Pienille lapsille riitti tyynnytely omasta läsnäolosta - mutta se mikä riittäisi ihmissyöjälle, olikin aivan toinen juttu. Toisen kätensä nainen irrotti miehen ranteesta siirtäen sen vihreiden hiusten päälle, silittäen, toivoen sen auttavan. Lapis toivoi koko villistä sydämestään että Chloros olisi kunnossa.

//voi chloros pientä, kun ne painajaiset seuraavat hereille asti : < onneksi on lapis joka yrittää hjälpata
Ikane
 

Re: How do you learn to feel?

ViestiKirjoittaja Mori » 22 Elo 2015, 12:24

Jokin syöksähti häntä kohti. Se sai ihmissyöjän säpsähtämään, pelästymään. Hän oli aikeissa lyödä tehdä jotakin, mutta naisen kädet kiertyivät hänen omiensa ympärille, estäen häntä satuttamasta. Viherpää oli vahvempi, vahvempi kuin koskaan tässä hallitsemattomassa tilassa, mutta silti hän ei uskaltanut käydä vastaan. Kuului hänen nimensä, tyynnyttelyä. Chloros ei reagoinut, hän halusi pois. Pois tämän naisen käsistä. Hän ei kaivannut tuota tähän. Hän ei kaivannut tätä. Se oli väärin. Se oli väärin. Hän ei osannut, hän ei kyennyt tunnistamaan. "Päästä irti!" hän huudahti, kun toinen yritti tyynnytellä häntä. Lapiksen vaatiessa häntä kuuntelemaan itseään mies puristi kätensä vain nyrkkiin. "Päästä irti..." hän lähes pyysi. Kukaan ei saanut häiritä. Kukaan ei saanut pääsä liian lähelle hänen pirstoutunutta mieltään. Hänen haavojaan. Kukaan ei saanut koskea niihin.
Kuitenkin nainen tyynnytteli häntä. Sanoi olevansa tässä, kaiken olevan hyvin. "..Mikään ei ole hyvin..." hän mutisi, silti Lapiksen kosketus sai hänet värähtämään. Kuvio toistui, käsi silitti hänen hiuksiaan. Chloros, joka ei elämänsä aikana ole kokenut mitään vastaavaa. Hän ei omannut ketään, joka olisi silitellyt hänen päätään. Hän ei osannut suhtautua siihen. Silittäminen oli aivan hänen maailmansa ulkopuolella. Silti hän nojautui kättä vasten tietämättä itsekään mitä teki. Hän sulki kyyneliä valuvan silmänsä. Hän nojautui enemmän ja enemmän. Lopulta hän laski päänsä hitaasti naisen polville. Viherpää ei sanonut mitään, mutta hän tunsi suurta, pelottavaa rauhallisuutta. Hän tunsi ettei enää ollut häkissään lukittuna. Kaikki ne kuvat vähitelen pyyhkiytyivät, kuin Lapis olisi pyyhkinyt huuruista ikkunaa kirkastuttaen maailman hänen eteensä. Se maailma minkä Lapis näytti hänelle oli tuntematon. Liian monta tunnetta täynnä, mitä hän ei osannut kertoa tai tunnistaa. Hän pelkäsi. Hän vihasi ja hän suri. Viherpää henkäisi.

Chloros riuhtaisi toisen kätensä irti naisen otteesta ja kiersi kätensä yllätäen naisen ympärille. Hän ei estellyt itseään. Hän sulki naisen omaan syleilyynsä. Tuo ei pääsisi pakoon. "Sinä..." hän aloitti ja nousi hitaasti ylemmäs, jotta olisi naisen kanssa samoilla tasoilla. Hän painoi Lapiksen pään vasten omaansa. Otsa otsaa vasten. "Mitä olet tehnyt minulle." hän lähes kuiskasi ja nosti kasvonsa. Hän päästi irti ja vei kätensä naisen kasvoille. Chloros tunnusteli kasvoja. Hän koski naisen poskia, huulia, silmien ympäristöä. Kuin sokea tunnustelee kasvoja. Hänhän oli puoli sokea. Chloros ei ollut sellaista tyyppiä, joka avautuisi menneisyydestään kenelle vain saatika puhuisi näille itsestään. Chloros oli yksin ja puhui vain itselleen. Vaikka hänellä oli veljet, he olivat jakaneet saman kohtalon hänen kanssaan. Lisäksi joskus olisi aika kuitnekin erota.
Chloros tunsi naisen. "Pelkäätkö." itsesi vai jonkun toisen takia. Pelkäätkö? Kysymys oli tuttu miehen suusta. Hän oli monesti kysynyt joka ikiseltä saaliiltaan. Hän oli saanut myöntävän kirkaisun ja huudon. Hän oli ollut siinä, kun ihminen lopulta veti viimeisen hengen vetonsa ja kuoli hänen käsiinsä. Hän oli tehnyt niin joka ikisellä kerralla. Kerran hän oli vain vienyt jalan ja päästänyt ihmisen menemään. Se oli vain sen takia, että hän saattoi aiheuttaa toisenlaista tuskaa.

"Mitä... Tämä on?" Chloros kysyi hiljaisuuden rikkoessaan. "Miksi sitä sanotaan?" hän kysyi ja ei kätensä rinnalleen. Hänen sydämensä luo. "Mitä se oli?" hän kysyi. Ohikulkijan korvissa asia kuulostaisi täydeltä hölynpölyltä ja hullun puheelta. Chloros tiesi kuitenkin esittävänsä kysymyksensä epävarmana ja oudolla tavalla. Hän kysyi, mikä tämä tunne oli. Miksi se kalvasi häntä täältä. Miksi häntä sattui? Ei fyysisesti. Hän ei tuntenut tuskaa. Hän kuitenkin tunsi, kuinka hänen sydämensä tunsi jotakin muuta, kuin fyysistä kipua.
Chloros nousi, hän kuunteli luontoa. Hän kääntyi ja kuunteli taas. "Anteeksi..." hän pyysi hiljaa omaa käyttäytymistään. Tämä, jos mikä oli harvinaista. Hän ei tuntenut syyllisyyttä, mutta hän tunsi sanan olevan tässä tilanteessa tarpeen. Häntä ei oltu opetettu millään tavalla. Mies ei osannut elää kuin tavallinen. Hänellä ei ollut niitä sisäisiä sääntöjä tai moraalia tehdä tietyjä asioita. "Minä..." Chloros mutisi. "En hahmota enää, kuka olen..." hän totesi ja naurahti. Hän käveli hieman kauemmas. Nosti maahan tiputetun maskin ja asetti sen kasvoilleen. "Lapis... Haluan vastauksen, en hiljaisuutta." viherpään ääni vaati. Hän vaati vastausta kysymyksiinsä. "En ymmärrä mitä on tuntea."

Hiljaisuus ja vain he kaksi. Asioita mutkisti se, ettei kumpikaan osannut tunnustaa tai tiedostaa tunteitaan. Jokin siinä eläimellisessä ympäristössä huusi. Huusi miestä toimimaan edes jotenkin. Chloros ei halunnut saada samanlaista kohtausta. Hän ei kuitenkaan hallinut itseään kunnolla naisen ollessa läsnä. Kuin nainen olisi itse ollut häkki, johon hänet sullottiin. Ihmissyöjä huokaisi. Hänen ääänesä värisi, kun hän puhui. "Sinun ei tarvitse kysellä olenko kunnossa... Sellaisella asialla sinun ei kannata vaivata päätäsi..." hän sanoi. "Mutta." ja mies liikkui. Tarttui naiseen ehkä vähän kovakouraisesti. "Minä en... Halua... Haistaa vertasi joku päivä." asia oli ehkä vähän hassusti ilmaistu, mutta hän ei halunnut naisen kuolevan.

//Puhetta! Jes nää edistyy xD
Mori
 

Re: How do you learn to feel?

ViestiKirjoittaja Ikane » 22 Elo 2015, 15:52

Lapiksen suureksi onneksi ja helpotukseksi Chloros suostui pikkuhiljaa tyyntymään. Miehen laskiessa päänsä naisen polville sulki Lapis silmänsä hetkeksi - onnellisena siitä ettei toisen tarvinnut enää kärsiä sillä hetkellä, ainakaan ulkoisesti. Liiallinen rentoutuminen sai heti seurauksia, sillä ihmissyöjä riuhtaisi kätensä vapaaksi, kietoen sen hänen ympärilleen. Vahvan, luotettavan käden. Jostain syystä, kaikesta äskeisestä huolimatta, Lapis ei tuntenut oloaan jännittyneeksi. Tuntiessaan vihertukan kehon hän kykeni rentoutumaan, ainakin juuri sillä hetkellä. Susinaisen kirkkaanvihreinä läikähtelevät silmät kohtasivat Chloroksen puolisokean katseen. Sanat tipahtelivat ilmaan ihmissyöjän suusta, ja Lapis vain kuunteli niitä. Niiden sointia. Ja mitäkö hän oli tehnyt? Omasta mielestään kaiken juuri niinkuin ei pitäisi. Ja silti, se ei tuntunut väärältä sillä hetkellä. Miehen käden hakeutuessa susinaisen kasvoille sulki tuo silmänsä hetkeksi, antaen toisen etsiä mitä halusi. Susi nautti kosketuksesta, vaikka ilman kuumuus saikin hänen ihonsa nihkeäksi paikka paikoin. Muutoin Chloroksen sormet lipuivat silkinpehmeää ja virheetöntä ihoa tunnustellen.
Pelkäsikö hän? Ei ainakaan miestä, vaikka toinen välillä näyttikin sitä ett voisi repiä kenet tahansa kappaleiksi. Lapis pudisti pienesti päätään kieltävänä vastauksena, hiusten liikahdellessa liikkeen mukana. Nainen oli nyt vihdoin tyyntynyt, nähdessään ettei Chloros käyttäytynyt enää niin arvaamattomasti kuin äsken. Vaikka arvaamaton mieshän oli - ehkäpä siitä nainen pitikin. Arvaamaton tai ei, kysyi Chloros nyt kysymyksen, johon Lapiskaan ei oikein osannut tai tohtinut vastata. Miehen viedessä kätensä sydämensä kohdalle, veti Lapis enemmän ilmaa sisäänsä. "Sinäkin siis tunnet sen," ajatteli hän. Toisaalta se tuotti helpotusta, toisaata lisää ongelmia. Mitä se oikeasti oli? Miten sen selittäisi? Lapis laski katseensa kun toinen nousi sijoiltaan, kevyt puna poskillaan mietti mitä vastaisi. Että se oli hyvä asia? Luonnollista? Anteeksipyyntö kuitenkin kiskaisi naisen takaisin siihen tilanteeseen. Chloros ei varmaan koskaan ollut pahoitellut mistään, tai jos oli, oli tässä jotain erikoista. Ei se hiljainen ääni, vaan se nuotti kirjaimien välissä. Joku voisi sanoa sen olevan ainoa merkki ihmisyydestä joka miehessä enää oli, vaan Lapis tiesi paremmin. Ehjä mies ei ollut, vaan rikkonaisempi kuin tuhat peilinsirpaletta. Nainen kuitenkin tiesi että niistä sirpaleista voi vielä pelastaa sen mikä ei ehkä ollut ikuisuudeksi kadotettu.

Lapis kuunteli yhä hyvin vaitonaisena. Miehen sanat olivat uusia, tai uudessa muodossa ainakin. Oman itsensä hukanneena Chloros kuitenkin taisteli, niin nainen uskoi, tai halusi uskoa. Pian vaativampi ääni pyysi naista vastaamaan. Kiusallisuus, tietämättömyys, ujous nostivat enemmän päätään naisen sisällä. "Se, tuota... minä..." nainen aloitti vaivalloisesti, takellellen, kykenemättä jatkamaan. Hän raapi hetken sudenkorvaansa, yrittäen keksiä nyt jotain reittiä ulos tästä tilanteesta. Mitä hän vastaisi? Mitä hän voisi vastata? Alkaisiko nainen rajoittaa itseään juuri nyt kun tilanne ei sitä sallinut? Hiljaisuus venyi jonkin aikaa, kunnes viherpää huokaisi. Lapis nosti hieman varoen katseensa miehen kasvoille kuullessaan tämän äänen värisevän. Hän nousi ylös, ja mies suuntasi kulkunsa naisen luo. Vahvat kädet tarttuivat susinaiseen tarpeettoman lujaa, ja naisen kädet liikahtivat yllättyneenä kosketuksen yhtäkkisestä voimasta. Vaan hän ei vienyt käsiään pois. Lause tipahteli ilmoille, kuin Chloros olisi takerrellen puhunut vierasta kieltä. Mutta Lapis ymmärsi ainakin osan sanoista.
"Ei sinun... tarvitsekaan haistaa... vertani. Se... " ääni takelsi, ajatukset olivat yksi iso kimppu sekavuutta ja kehossa tuntui jokin tunne, kuin pirskahteleva joenmutka.
"Chloros, tämä kaikki..." Lapis yritti taas aloittaa, katseensa suunnattuna välillä miehen lihaksikkaisiin käsiin, välillä maisemaan. Sudenhäntä heilahteli vaivaantuneen oloisesti, vaikka itse tilanteessa ei ollut mitään vaikeaa. Ne sanat olivat ne vaikea osuus. Sitten Lapis veti syvään henkeä, piti hetken hiljaisuutta ennenkuin avasi suunsa, kohottaen sillä hetkellä varovaisen katseensa toisen komeisiin kasvoihin. Hän halusi nähdä ne niin usein kuin mahdollista.
"Se tunne, se pistävä tunne... Sehän tuntuu täällä," nainen aloitti vieden varoen toisen käsistään hellästi koskettamaan rintakehäänsä, "ja jaloissa ja päässä ja vatsassa..." hän lopetti lauseen hilljaisella äänellä, kiirehtien, aivan kuin ujostelisi tai häpeäisi sanojaan. "Tai siis, se mitä yritän sanoa..." Lapiksesta tuntui kuin kaikki maailman sanat olisivat loppuneet siihen paikkaan. "En kysele miten voit ihan huvikseni... haluan tietää että olet kunnossa. Silloin sattuu vähemmän," nainen sanoi viitaten äsken ilmaisemaansa kipuun rintakehässä. Sydämessä. Koko kehossa. "Ja minusta tuntuu... tuntuu kuin sinun poissaolosi iskisi piikkejä lävitseni." Ei nainen voinut sitä peitellä että puna levisi poskipäille, ja niinpä hän laski nolostuneena päätänsä. Voih, miten kamalan ihana ja ihanan kamala tuo tilanne olikaan.

// hihiii nimenomaan x))
Ikane
 

Re: How do you learn to feel?

ViestiKirjoittaja Mori » 22 Elo 2015, 17:41

"Sattuu?" ymmärsikö nainen nyt, että tässä hänen edessään seisoi edelleen se mies, joka ei kyennyt tuntemaan kipua. Sellaista kipua. Toki sisäinen oli erilaista, mutta se ei tuottanut sullaista tuskaa. Se tuotti aivan eri tasoista, kauhun kirjailevia kuvia. Nainen liikkui, mutta mies ei nähnyt. Oletettavasti nainen vei kätensä rinnalleen ja kertoi missä sattui ja millä tavoin. Kuin piikkejä olisi työnnetty rintaan. Chloros ei tiennyt sitä tunnetta, joten hän ei osaanut sanoa miltä se tuntui tai minkä tapaista oli saada piikkejä rintaan. Ainoastaan hän tiesi, sen että ne tappaisivat hänet, jos vahinko olisi liian iso. Hänen poissa olonsa teki tämän tunteen naiselle? Chloros nosti kätensä ja antoi sen koskea tuota kättä, joka oli Lapiksen rintaa vasten. Hän sulki käden omaansa ja tunsi niiden alla pamppailevan sydämen. Lapiksen pää laskeutui alas, eikä Chloros nähnyt mikä sen syy oli. Hän kuitenkin kohotti toisen kätensä ja painoi naisen pään rintaansa vasten. "Se, että en tunne läsnä oloasi... Saa minut ajattelemaan... Sinua... Olet vallannut mieleni ja kun olet lähettyvilläni kehoni käyttäytyy miten haluaa." hän totesi ja nuuhki naisen hiuksi ja suden korvia.
Hän tiesi toisen olevan susi, mutta se ei haitannut. Hän oli itse ihmissyöjä, murrettu ihmissyöjä. "En tiedä teidän maailmastanne mitään. Minä olen kuullut paljon, mutta en osaa olla inhimmillinen." hän mutisi. "Sillä mitä minä olen oppinut on vain väkivalta. Sinä teet minusta vaarallisen itselleni." hän kuiskasi ja painoi tiukemmin naisen päätä itseään vasten. Kuin Lapis olisi voinut karata hänen käsistään.

Ihmissyöjä löysäsi kuitenkin otettaan, sillä hän olisi voinut tukehduttaa tuon. Hän säpäsähti ja käänsi päätään. Se ääni oli kaukana, mutta se kuului. Hevosia, mahdollisesti kymmenen. Eikä mitään epäilystä, että se oli partio. Chloros tarttui Lapiksen hartioista ja alkoi liikumaan pidellen kiinni naisesta. Hän tunsi, ettei hän halunnut ensimmäistä kertaa mennä tappamaan. Hän tiesi Lapiksen tietävän, mutta jos hän nyt menisi sinne, hän mahdollisesti uppoutuisi liian syvällisesti puuhiinsa. Lapis saattaisi pelätä häntä, tuo sattaisi nähdä hänet painajaisissaan. Sitä ajatusta Chloros tunsi välttelevänsä. "Mennään, en halua hankaluuksia..." hän totesi yllättävästi. Hän päästi irti Lapiksesta, mutta otti tuon kädestä kiinni ja alkoi kulkea hieman puiden suojaan. Koska rinteellä oli liian avonaista. Lisäksi hän kuuli koirien haukuntaa. Ne olivat metäsästämässä ja joko taruolentoja tai sitten ihmisiä. Riipui aivan siitä oliko partia haltijoiden vai ihmisten. Paluuta sieltä ei ollut. Jos Chloros siihen joutuisi, kyse olisi hänelle vain hurvittelusta, leikistä ja niille paroille kyse olisi kuolemasta.
Hetken aikaa he kulkivat, kun Chloros päästi irti ja näki edessään koiran. Se murisi ja oli aikeissa haukahtaa ilmoittaakseen saalinsa isännälleen. Ihmissyöjä syöksähti sitä kohti. Hän kietoi kettingin sen kuonon ympärille ja juuri kun oli tappamassa sitä, hän tajusi Lapiksen. Susi ja koira olivat lähisukua, joten ihmissyöjä pysähtyi. "Älä katso." hän totesi ja survaisi kätensä sen jälkeen koira paran kallon läpi. Käsi meni läpi ja tuli ulos toiselta puolelta. Mies veti kätensä ulos ja jätti kuolleen koiran siihen. Hän katsoi Lapista ja vain viittoi jatkamaan matkaa.

Pitkälle he eivät kuitenkaan päässeet, kun äkisti Ihmissyöjä sai siron ja ohuen nuolen kaulaansa. Sen vauhti sai viherpään kaatumaan maahan. hän nousi kuitenkin ylös pitäen nuolesta kiinni kuulleen samalla lähenevät hevoset. Chloros yskäisi hieman verta ulos suustaan ja veti nuolen kaulastaan. Tähän siis oli tultu. Hän nousi hitaasti ylös. Kaulassa oleva haava umpeutui kovaa vauhtia ja hän vain pyyhkäisi verta siitä. Hän meni Lapiksen eteen. "Olen kestävämpi ja nopeampi paranemaan." puolustava puhe voisi sanoa, mutta se ei kiinnostanut ihmisiä, jotka ottivat miekkojaan käsiinsä. Chloros tunsi jokaisen olemuksen. Heitä oli kymmenen hevosta ja kymmenen ihmistä. Se tarkoitti tietysti paljon ruokaa, mutta toisaalta paljon raakuutta. Lisäksi se tarkoitti Lapiksen olemusta haavoittuvana henkilönä.
Ihmiset hymyilivät, mutta sitä puolisokea ei nähnyt. Hän jännittyi, kunnes yksi taaimmaisista nosti nuolen jouselleen ja antoi sen laulaa.
Chloros ennakoi ja otti nuolen kiinni kämmenellään, joka meni siitä mukavasti läpi. Hän ei pysähtynyt vaan lähti ihmisten kimppuun. Hän survaisi kätensä ensimmäisenä nuolimiehen kaulasta läpi. "Kiitos nuolesta." hän sanoi ja veti kätensä, samalla siirtyen seuraavan uhriin. Koska ihmisiä oli paljon ja moni oli hänen kimpussaan, hnä ei huomennut kuinka ne lähestyivät Lapista.
Mori
 

Re: How do you learn to feel?

ViestiKirjoittaja Ikane » 23 Elo 2015, 00:43

Lapis antoi miehen käden viedä ja painautui tämän kehoa vasten. Siinä oli hyvä, ellei lähes täydellistä olla. Lapis sai haudata epämiellyttävät tunteensa toisen kehoon, ominaistuoksuun, sydämen sykkeeseen. Lapis tunsi ja kuuli toisen hengityksen korviensa turkissa. Tuntui kuin kaikki ympärillä olisi hiljentynyt, ja jäljellä olivat vain he. Jälleen, vain he kaksi. Vaikka ilma oli kuuma, halusi Lapis lähemmäs toisen ihoa. Nainen nojautui kehollaan toista vasten, siirtäen käsiään toisen kylkien vierelle ja painaen ne hellästi kiinni miehen ihoon - muutos ei ollut suuri, mutta se riitti susinaiselle. Hän tiesi miehen sanoissa olevan perää, siinä kuunnellessaan toista. Chloros oli vaarallinen, väkivaltaan turvautuja ja ei ehkä se tavallisin kaveri. Kaikesta huolimatta, Lapis piti miehestä juuri niin. Toki mitä vähemmän toinen joutuu kuormittamaan itseään huonolla tavalla, sitä parempi.
Koska susinaisen ilma oli täynnä Chloroksen tuoksua, ei nainen reagoinut kuin vasta toisen säpsähtäessä. Silloin hänkin kuuli sen - lähestyviä ääniä, jokin joukkio tulossa heidän suuntaansa. Lapis ei kovinkaan paljoa estellyt miehen kiinnipitämistä, mutta samassa epäilys kalvoi häntä. Aikoiko Chloros mennä tappamaan, ketkä sieltä ikinä tulivatkaan? Tuuli ei kantanut vieraiden tuoksua joten Lapis oli hieman hermostunut. Vaikka Chloros yllättäen, täysin omast tahdostaan, tarjosi vaihtoehtoa lähteä muualle, ei epäilys silti rauhoittunut naisen vatsanpohjassa. Onneksi miehen vahva käsi oli siinä, hänen omassa kädessään, pitämässä häntä. Haukahdukset Lapiskin kuuli - hän pystyi päättelemän niiden soinnista, että koirat olivat tositoimissa etsimässä saalista. Susinainen ei sanonut mitään, sillä vihertukan askeleen olivat määrätietoiset. Hän halusi nyt seurata tätä, antaa hänen johdattaa eteenpäin. Matkaa ei kovin kauaa kestänyt, kun hento tuulenvire kertoi koiran olevan lähellä - ja samassa Chloros pysähtyi. Miehen selän takaa ehätti Lapis tunnistaa edessäolevan vieraan tosiaan jonkinsortin metsästyskoiraksi, kunnes ihmissyöjä jo syöksähti sitä kohden. Lapiksen korvat painautuivat luimuun, häntä nousi korkeammalle kuin koiran oma, vaikka se olikin nyt Chloroksen kahleissa. Lapis jähmettyi. Vaikka mies sanoi, älä katso, ei nainen kääntänyt ilmeetöntä katsettaan enää pois. Ei sillä, sutena hän koki aina koirien olevan hänen rotuaan "epäpuhtaampi", sillä se oli opetettu kaikille susille jo emonmaidossa. Ei Lapis silti koiria tai ketään muutakaan katsonut kieroon. Varsinkaan, jos ne kuolivat hänen edessään. Nainen värähti, ei ehkä pelkästä inhosta vaan kuvitellessaan itsensä koiran sijasta lävistettäväksi. Nainen katsoi hetken koiran raatoa, ennenkuin kykeni jatkamaan miehen perässä. Lapiksen katse oli poissaoleva siihen asti, kun nuoli viuhahti miehen kurkusta läpi.

Ohimenevn hetken Lapis vain tuijotti. Ei halunnut uskoa todeksi, ei sitten millään. Ei kai Chloros...? Onnekseen nainen sai huomata taas säikähtäneensä ihan turhaan. Ihmissyöjä nousi ylös, yski tummanpunertavaa nestettä suustaan ja kiskaisi nuolen ulos. Lapis värähti, sillä sellaisen katseleminen... olkoonkin että hän teki joskus niin itsekin. Mies siirtyi jo lähes kokonaan parantuneen kaulansa kera naisen eteen, suojelevasti. Luuliko toinen tosiaan että Lapis antaisi hänen vain mennä ja tehdä miten huvittaa, vaikka tottakai tiesi Chloroksen olevan kestävämpi ja parantumisvauhdiltaan nopeampi. "Luuletko sinä-" Lapis aloitti varsin kiukkuiseen äänensävyyn, kunnes henkäisi nuolen osuessa miehen käteen. Naisen silmät laajenivat kun toinen jo syöksyi taistelun tuoksintaan - lävistäen jousiampujan kaulan. Jälleen näki Lapis, kuinka tällä miehellä jota hän vaali kalleimpanaan, oli myös se synkkä puoli. Ei hän voinut syyttää toista siitä. Hän tiesi itsekin, ettei ollut se kaikkein puhtoisin lintunen. Hetken nainen seurasi intensiivisesti Chloroksen taitelua, kuinka tämä jaksoi paahtaa huolimatta monesta vastustajasta. Onneksi Lapiksella on tarkka kuulo, sillä hän kuuli häntä kohti lähestyvät ihmiset ajoissa ja väisti ihmismuodossaan ensimmäisen miekaniskun. Miesten ilmeet olivat karmeat, aivan kuin he haluaisivat joko tappaa tai tehdä muutoin kauheita asioita hänelle... Lapis tuhahti ja muuttui silmänräpäyksessä suureksi sudeksi, ollakseen valmis taistelemaan. "Kuka teidät lähetti?" naarassusi huudahti paljastaen hampaansa raivoisaan irveeseen. Ensimmäistä kertaa hän pääsi kokeilemaan puhumista susimuodossaan. Miehet naurahtivat, vastaten: "Kohtapa se selviää, pikkunarttu." Nimitys ällötti Lapista.
Lapis huomasi ihmisten olevan suhteellisen taitavia miekkailijoita, mutta kykeni silti väistämään suurimman osan iskuista ja tuottamaan hampaillaan vahinkoa varsin näppärästi. Kuitenkin, yksi kolmesta hänen peräänsä tulleista miehistä - loput keskittyivät Chlorokseen, tai niin nainen luuli - onnistui survaisemaan miekallaan naarassuden silmän yläpuolelta suuren haavan. Siitä valuva veri haittasi näkemistä, ja susi sulki oikean silmänsä välttyäkseen kirvelyltä silmässään. Nyt häntä ärsytti entistä enemmän, ja hän kävi varomattomammaksi. Loikatessaan kolmannen miehen rintakehän päälle ja kaataessaan tämän maahan susi sai vihdoin listittyä yhden miehistä. Nainen ei ollut aikoihin taistellut, joten se oli hieman tahmeaa. Kuitenkin samalla naaras tunsi oudon tunteen vatsanseudullaan - kääntäessään verisen kuononsa nähdäkseen jotain sai Lapis huomattua yhden miehen survaisseen miekkansa hänen vatsaansa oikealta puolelta, sieltä missä näkö ei pelittänyt. Veri täytti naaraan suun, mutta haava ei ollut kuolettava. Se kyllä umpeutuisi. Susi otti haparoivia askelia, urahti kivusta, mutta jatkoi taistelua. Hän ei ehtinyt edes ajatella, miten ihmissyöjä selviytyi.
Ikane
 

Re: How do you learn to feel?

ViestiKirjoittaja Mori » 23 Elo 2015, 01:42

Siinä taistelun timmellyksessä Chloros oli päästänyt itsensä irti. Hän liikkui kuin vaarallinen varjo aina takanasi. Hän löi ja survaisi nyrkeillään kaiken rikki. Kuitenkin ihmisiä oli paljon ja heillä oli aseita, joita Chlorosilla ei itsellään ollut. Hän taisteli nin kauan, kun hänet äkisti vangittiin kettinkien avulla ja painettiin maahan. Sitten alkoi miesten ilkkuminen. Nauraminen friikin suhteen, mutta nämä tietämättömät ihmiset eivät tienneet millä leikkivät, vaikka olivatkin nähneet sen aiheuttamat kauheudet.
Chloros pysyi aloillaan, eikä reagiinut siihen, kun hänen kätensä lävistettiin miekan terällä tai kun häntä potkittiin. Ihmiset näyttivät pettyvän siihen, ettei hän huutanut. He jopa alkoivat vain uskottelemaan sille, että mies pidätteli itseään tuskan huudoissa. Chloros painoi vain silmän kiinni, mutta räväytti sen saman tien auki. Maailman valtasi aivan uusi haju, pelottava sellainen. Veri, jonka hän oli maistanut ja haistanut, tuoksui nyt voimakkaampana kuin koskaan.

Se oli Lapiksen verta. Naisen kallisarvoista verta. Veren tuoksu oli voimakas, joten haavan täytyi olla syvä ja lisäksi susi urahtelii ja hoiperteli. "Mitäs nyt? Saiko rakkaasi järkymmään?" kysymys oli ivallinen, mutta viherpää alkoi liikkua. Eikä mennyt hetkeäkään, kun hän repi itsensä vapaaksi kettingeistä ja jokin samassa leikkasi ilmaa sekä lihaa. Näkyä voisi sanoa oikeaksi teurastukseksi yhdessä minuutissa. Kettinki liikkui niin nopeasti, että se leikkasi lihaa kuin sulaa voita. Chloros näytti olevan jonkinlaisessa transsissa, hän tyrmäsi vielä kahdella jalalla kulkevat ja kuunteli näiden kirkumista. Hän kuutenli niitä tyynenä. Vielä elossa olevat saivat tuntea hänen kylmän vihansa. Hän astui haavoille, upotti kätensä rintoihin ja repi sydämiä irti rinnoista.
Lapiksen kimpussa olevat miehet olivat seuraavat. Chloros lähti liikkeelle kuin kummitus konsonaan. Hän ei edes havainnut valkeaa sutta, hän haistoi vain sen voimakkaan veren määrän, joka peitti kaiken muun.

Miehet huudahtivat jotakin käskyjä vielä yrittäen estää itsensä kuolemaa ja niin kävikin, että jokin painava ja terävä tuli ulos ihmissyöjän kehosta. Sen pitkä terä upposi takaa ja työntyi edestä. Chloros yskäisi cain kerran ja kaatui maahan. Samassa ihminen työnsi meikan syvemmälle, näin estäen viherpään nousemisen. Terä oli onnistunut välttämään kaikki fataalimmat paikat, mutta jos Chloros liikkuisi tästä jotenkin, se varmasti osuisi johoinkin. Jokin työnsi hänen päätään maahan. Ihmismies tärisi siitä pelosta, minkä hän oli aiheuttanut tappamalla tuon tovereita. Ne vähäiset, jotka olivat elossa olivat suden ja hänen kimpussaan. "Senkin paskiainen! Katso vain, kuinka raiskaamme narttusi!"
Chloro oli hiljaa ja hän otti kasvoihinsa miehen kengästä. Osumia tuli ja se rikkoin hänen maskinsa aina siihen pisteeseen asti, että hänen kasvojensa luut pirstoontuisivat. Tosin kaikki tuo parani ja palautui taas ennalleen.

"Mikä helvetti sinö olet? Mikset huuda kivusta?" mies ärähti ja potki minkä ehti ihmissyöjää. Kunnes veti miekan hänen sisuksistaan ja iski sen uudestaan sisään. Chloros henkäisi ja muuttui liikkumattomaksi. Mies nauroi ja lähti kohti muita eläviä miehiä kiusaamaan sutta. Jokin kuitenkin esti tämän tiesn, kun Chlorosin käsi piti hänen nilkastaan. "Minne luulet meneväsi?" viherpää kysyi ja murskasi miehen nilkan, josta johti kivulias huuto. Hän tarttui mikkaan ja repäisi sen ulos sisuksistaan. Chloros nousi nauraen. Hän rikkoi miehen kasvoy yhdellä nyrkin iskulla. "Maksamisen aika!" hän huusi maireasti ja alkoi lyömään mieheltä ulos hengen, jonka sai pian ulos survaistuaan jalkansa monta kertaa tuon rintakehän läpi. Samalla kuului hyytävää ja nautinnollista naurua.
Chloros kääntyi muihin ihmisiin ja hyökkäsi niiden päälle kuin sokea peto. Hän raastoi heidät kappaleiksi ja lopulta sen verisen läjän keskellä hän kääntyi sutta kohti. Hän astui kaikkien niiden paloen päältä ja käveli kohti sutta. Hän ei kuitenkaan pysähtynyt vaan jatkoi matkaansa, kunnes kaatui naama edellä maahan. Hän oli vuotanu liikaa ja vaikka keho paransi itseään kokoajan supernopeasti, se ei oikein tuntunut auttavan tähän heikkoon tilaan. Heikkous. Mistä se oikein ilmestyi.

Ei Chloros yleensä näin oloinen ollut. Hän tunsi, ettei hänen rintakehässään ollut haava paranunut vielä ulkoa, sillä se oli aloitettu sisältäja olihan hän saanut kaksi sellaista rinttaansa, mutta mikän ei näemmä osunut mihinkään merkittäviin osiin. Mahalaukkuun oli ja suolistoon, mutta mihinkään muuhun terä ei ole koskenut.

//Oho, tulipahan kirjotettua
Mori
 

Re: How do you learn to feel?

ViestiKirjoittaja Ikane » 23 Elo 2015, 02:28

Välillä susi onnistui vilkaisemaan Chloroksen suuntaan, vaikka sai tehdä töitä pystyäkseen itse puolustautumaan samalla. Kun raskas tumahdus kuului ihmissyöjän suunnalta, ei naaras heti ehtinyt kääntyä katsomaan, mitä tapahtui. Hetken aikaa susi väisteli, kunnes ilmaan lehahti lisää Chloroksen veren tuoksua. Paksun, tumman veren tuoksua. Lapis käännähti ympäri kauhuissaan mutta näky oli toista kuin hän odotti: Chloros kaatoi ihmisiä maahan kuin sade lakoaa viljaa. Sitten Lapis taas hoipersi, väisti, hyökkäsi miten pystyi. Ohikiitävän hetken ajatteli Lapis että Chloros niputtaa miehet yhdellä kertaa päästessään luokseen - mutta miehen askeleiden äänet pysähtyivät. Susi käntyi uudelleen, ihmeissään siitä miksei toinen kävellyt enää. Vastaus oli kammottava näky, ja Lapis ulvahti: "CHLOROS!" Ihmissyöjä kaatui maahan, miekan yhä seivästäessä tätä. Suden silmät olivat paniikkia taas täynnä, tällä kertaa pahemmin vain. Samassa tunsi Lapis jonkin raskaan - kettingissä kiinni olevan kuulan - iskeytyvän selkäänsä. Naarassusi lysähti maahan, ilmat keuhkoistaan ahdettuna pois. Susi räpiköi ylös, yrittäen saada happea. Hengitys vinkui ja selässä oli uusia taistelujälkiä. Miesten karmea huuto väritti ilmaa; he todellakin ottaisivat naisen huvikseen jos vaan kiinni saisivat. Hyvin yksinkertaisesti Lapis päätti, ettei todellakan jättäytyisi kiinni. Suden jalat eivät kuitenkaan jaksaneet kantaa, happikato oli lihaksissa kova vaikka hengitys kulkikin. Susi kaatuili nyt enemmän, ja miehet heiluttivat miekkojaan uhkaavasti naaraan ympärillä. "Tules tänne, senkin narttu. Näytetään jotain mukavaa rakkaallesi!" Miesten räkäinen nauru ja pelon sävyttämä vimma saivat ilkkumalauseet entistä kamalemmiksi. Lapista kuvotti ja pelotti. Hän ei halunnut niitä saastoja yhtään lähemmäs, hän ei halunnut ketään niin lähelle kuin Chloros.

Ihmissyöjän kasvot näyttivät nopealla vilkaisulla aivan ruhjotuilta. Susi ulvahti vihasta, silkasta raivosta, nousten uudelleen ja uudelleen ylös ja taistellen minkä pystyi. Miekat vain leikkivät hänen ympärillään, ihmismiehet olisivat voineet hyökätä kerralla ja tappaa hänet siihen paikkaan. Tai sitoa kiinni ja ottaa mukaansa. Osa miehistä kääntyi yllättyneenä kuullessaan huudon takaansa, selvästi luullen että yksi partiosta sai vihdoin "friikin" ulvomaan tuskasta. Yllätys oli suuri, kun maassa makasikin yksi ihmisistä, Chloroksen noustessa nauraen kolhosti. Lapis ei enää jaksanut taistella, hän oli saanut liian isoja haavoja, ja vaati palautumisaikaa. Suden takajalat lysähtivät, ja etujalat pitivät naarasta pystyssä. Vihertukka suorastaan tanssahteli hänen ympärillään, tappaen kaikki jotka vielä hengissä olivat. Lapis ei voinut kuin kauhistella ja ihailla toisen vahvuutta ja kestävyyttä.
Lopulta Chloros oli valmis. Mies alkoi kävellä suden luo, mutta ohittikin hänet pienenmatkan päästä kaatuen maahan. Lapis henkäisi: "Chloros!" ja raahasi itseään eteenpäin juoksun ja ryöminnän välimuodolla. Susinaaraan päästessä miehen luo tökkäsi hän kuonollaan toista varoen kylkeen. "Voi luoja... Chloros, kuuletko minua? Oletko kunnossa?!" Hätä ja säikähdys mylläsivät naaraan sisällä. Susi vilkuili ympärilleen, lyyhistyi miehen viereen ja muutui ihmismäiseen muotoonsa. Lapis piteli oikealla kädellään vatsaansa, joka oli kauttaaltaan tummanpunainen. Nainen yski, verta tottakai. Ei hän itsestään ollut huolissaan, vaikka vatsansa oli silvottu juuri äsken kappaleiksi. Kaikki se, mitä Chloros koki hänen takiaan.... Yrittäessään suojella mies joutui syvään suohon, ja makasi nyt verenhukassa maassa. Lapis ojensi vasemman kätensä miehen olkapäälle. "Chloros, ole kiltti... sano että olet kunnossa." Pala kuristi naisen kurkkua hiljaisuudessa. Silmiä kirveli, vaikka oikea oli vieläkin valuneen veren tuhrima. Lapis rukoili mielessään ettei kukaan enää paikalle saapuisi. Hän vaikka uhraisi itsensä, jos tarve vaatisi.

//ei haittaa, luen ilomielin! c: niin nää vastaukset aina vähän leviää kun innostuu~
Ikane
 

Re: How do you learn to feel?

ViestiKirjoittaja Mori » 23 Elo 2015, 10:40

Vähäisen unen takia ihmissyöjä tunsi olonsa erityisen väsyneeksi veren hukan takia. Vain ja ainoastaan naisen puhe alkoi kuulua. Siinä oli oli huolta ja pelkoa. Tuon ääni hoki liian monta kertaa hänen nimeään. Liikaa oliko hän kunnossa. Viherpään käsi nytkähti, se liikkui hitaasti ja tarttui naisen reiteen. "....Hiljaa..." hän vaati ja käänsi päänsä niin, että ehjä puoli ainoastaan näkyi. Chloros liikutti kättään uudestaan ja repi kaapuaan työnteän se lopulta Lapiksen syliin. Tarkoitus oli kai tukkia naisen veren vuoto, johon mies sitä työnsikin. Veren haju oli liian voimakas hänen naamansa edessää ja se sai hänet epävarmaksi muista hajuista. Hän ei haistanut kuin verta, verta kaikkialla. Hän nosti kätensä ja pyyhkäisi naisen oikeaa silmää verestä.
Sitten tuo käsi vain tipahti naisen syliin kuin dramaattisesti kuollut. Chloros ei enää tehnyt tai sanonut mitään. Hän ei yksinkertaisesti jaksanut. Hän tiesi haavojensa umpeutuneen ajat sitten, mutta häntä väsytti ja se väsymys vei hänet hyvän yön unille. Hän oli nukahtanut kirjaimellisesti keskelle verilöyryä. Onneksi uni kesti vain hetken. Hän liikahti ja nosti itsensä ylös. Hän hieroi kasvojaan vain tajutakseen, että levitti naamalleen tuoretta verta. Chloros hinkkasi kasvojaan käsivarteensa. Hän koski rintakehäänsä, kuin kokeillaakseen oliko siinä mitään aukkoja. Hän huokaisi ja kääntyi sitten väsyneenä Lapiksen puoleen ja tarjosi kättään. Toki se oli verinen, mutta millä hän muka auttaisi haavoitunutta naista nouseman ylös, kepilläkö?

"Onko se syvä?" kuului kysymys, joka oli tietenkin kohdistettu naisen haava kohti. Hän ei jaksanut enää tätä veren tuoksu, joka yleensä oli niin hempeän lempeä. Chloroksen olisi tehnyt mieli kysyä ja sanoa samalla, ettei naisen tarvinnut peitellä pelkoaan häntä kohtaan. Se kuinka raa-asti hän teki kaiken. Hän ei edes tehnyt siistiä työtä. Se oli liian kauheatapa. Lisäksi Chloros mietti kuinka paljon Lapis pelkäsi tai yritti peittää sen kauhun sisällään, mitä hän oli sanaut aikana. Chloros lähti kävelemään, ottaen naisen käden hartioillee tukeakseen tätä. Hän vähät välitti ihmisistä, ensimmäisen kerran hän oli haluton tekemään mitään. Joten tuossa taistelussakin hän oli menettänyt halunsa taistella, mutta ne olivat satuttaaneet naista.
Hetken kävelyn jälkeen Chloros pysähtyi. Hän oli havainnut vettä ja päätti parkeerata siihen kohtaan, jotta nainen ei menettäisi niin paljoa verta. Hän oli itsekin hyvin väsynyt. "Lepää tässä." hän totesi ja lähti sitten hakemaan vettä aivan läheisestä lähteestä, joka oli hieman rehevöitynyt. Hän otti vettä ja pesi kätensä poissa veden päältä, jotta ei likaisi puhdasta vettä. Hän riisui paitansa ja upotti sen veteen tuoden märän paidan naiselle. Oli parasta vain puhdistaa tuon haava.
Mori
 

Re: How do you learn to feel?

ViestiKirjoittaja Ikane » 23 Elo 2015, 11:47

Lapis koki suuren huojennuksen kuullessaan miehen äänen jälleen ja tuntiessaan miehen käden reitensä lihaksien päällä, olkoonkin että toisen ääni käski häntä hiljenemään. Nainen huokaisi kevyesti, katsellen nyt ihmissyöjän kasvojen ehyttä puolta. Chloros sysäsi kaapunsa naisen syliin, ja samassa nainen tajusi yhdistää palasia yhteen. Koska mies oli aiemmin sanonut, ettei halua haistaa naisen verta, ei toinen todennäköisesti pitänyt ollenkaan siitä, kun nainen makasi verissään hänen vieressään. Lapis oli aikeissa kierähtää hieman kauemmas miehestä kun toisen käsi kosketti hänen oikean silmän ympäristöä. Silmän yläpuolen haava oli jo parantunut, jäljellä oli vain valunutta verta jonka sai onneksi helposti pois. Chloroksen käsi yllättäen valahti hänen syliinsä - Lapis hätkähti, mutta kuuli toisen hengityksen tasaisen rytmin. Mies siis tosiaan nukahti milloin minnekin. Lapis sulki silmiään vähäisen, tasaten hengitystään. Hän kyllä piti siitä että sai katsoa Chloroksen nukkumista, vaikka toisen unipaikan valinta ei ollutkaan aina se perinteisin. Hetken aikaa susinainen istui hiljaisudessa, haaskoja hyödyntävät linnut kerääntyivät varovasti paikalle nauttimaan ihmisistä koostettua juhla-ateriaansa. Katsellessaan hävitystä muisti nainen miten vihertukka oli tappanut ihmisiä kuin tuholaisia. Lapis ei kyennyt pyyhkimään niitä kuvia mielestään, mutta totesi itselleen ettei kuitenkaan kyennyt pelkäämään toista. Oudoksumaan ehkä toisen käytöstä ja tappamisviettiä, mutta ei pelkäämään. Rahina hänen vieressään kertoi ihmissyöjän heränneen ja nousevan ylös, ja nainen katseli toisen toimia. Oli ehkä ulkopuolisen mielest kamalaa kuinka verisiä kumpikin olivat, mutta ei veri naista haitannut. Chloroksen kasvoille siirtyi uudempaa verta ennenkuin toinen edes tajusi sen, tarkistaen sitten rintakehänsä. Ihmissyöjän paranemisvauhti oli huima, vaikka toki susinaisenkin solut paikkasivat vaurioita minkä ehtivät, oli Chloros aivan toista luokkaa. Mutta vauriot jotka mies sai olivat aivan järkyttävät, eikä nainen ollut varma olivatko ne vielä aivan parantuneet.

Miehen kysyessä hänen haavastaan siirsi nainen katseensa nopeasti vatsansa puoleen, noustuaan ensin toisen avustuksella huterasti ylös. Miekka oli uponnut liiankin syvälle, ja vaikka sisimmät vauriot eivät enää vuotaneet, se näytti karmealta ulkoapäin. Repaleinen musta toppi oli riekaleina vatsan kohdalta, mutta nainen puristi toisen kaapua siinä sen sijaan tyrehdyttääkseen lopullisesti verenvuodon ja peittääkseen vaurion. "Hieman." Yksinkertainen vastaus jota nainen ei ehkä halunnut myöntää. Liikkuminen sattui, suussa oli verta ja päätäkin särki verenhukka. Ärsyttävää, naisen mielestä. Chloroksen kanssa hän alkoi matkata poispäin taistelun jäljiltä, ja haaskalinnut uskaltautuivat aterioimaan vihdoin.
Kaksikko päätyi aivan pienen lähteen tuntumaan, johon mies kääntyi puhdistamaan kätensä. Lapis istui maassa, alkaen varovasti siirtää miehen kaapua pois haavan tieltä. Kun nainen kuuli toisen ottavan muutamat askeleet hänen luokseen, nostaessaan katseensa, hän näki ihmissyöjän riisuneen paitansa paljastaen toisen vahvan mutta arpisen yläkehon. Ohikiitävän hetken susinainen jähmettyi, katsoen niitä jälkiä, kunnes toinen tarjosi märkää paitaansa, oletettavasti puhdistaakseen haavan. Susinainen poisti miehen kaavun vatsansa päältä, ja nostessan toppinsa riekaleet vaurion päältä näkyi se koko komeudessaan. Lapis kävi selälleen makaamaan, vähentäen jännitystä vatsassaan. Miekka oli uponnut oikeiden sivuvatsalihasten ja naisen kapean vyötärön kohdilta sisään ja pois vedettäessä oli repinyt keskivatsaa auki pintapuolisesti. Se oli jo parempi, mutta nainen tiesi että nyt pitäisi levätä hetki, niin hänen kuin Chloroksenkin.
"Kiitos," nainen mutisi pyyhkiessään verta vatsansa päältä paidasta ylitsevaluvalla vedellä. Välillä nainen pyyhki kasvojaan, yrittäen poistaa suustaan valuneet verijäljet. "Entä sinä? Onko rintakehäsi vielä auki? Entä kasvosi...?" Vertahan oli yltympäriinsä, mutta nainen halusi varmistaa ettei se ollut tuoretta, ja että miehen kasvojen luut olisivat palautuneet suurinpiirtein paikalleen. Nainen muutenkin silmäili miehen kehoa - lähinnä tarkistaakseen vaurioita. Hän muisti toisen kivun tuntemattomuuden, eli saattoi olla ettei Chloros vain tajunnut vuotavansa verta. Tai sitten toinen parani jo. Nainen muisteli taas toisen taistelutapaa, ja käänsi kasvonsa poispäin. Hän ei oikein tiennyt miten siihen pitäisi reagoida.
Ikane
 

Re: How do you learn to feel?

ViestiKirjoittaja Mori » 23 Elo 2015, 14:10

Hän sai kiitoksen, johon hän ei itse vastannut mitään. Hän ei edes tehnyt elettäkään näyttääkseen, että tämä mitätön sana merkitsi hänelle mitään. Oikeastaan hän kuuli sitä vain Lapiksen suusta. Lapis kiinnitti taas huomionsa häneen muutaman putsausrutiinin jälkeen. Entä hän? Viherpää ei tuntenut mitään, eikä hänellä ollut mikään hätä, vaikka olihan tuo ollut aika riskiä saada miekka hyvin faatalien elimien lähelle. Niitä kun miehelle ei ollut montaa ja muutenkin niiden uusiminen piti olla nopeaa, jotta hän saattaisi jatkaa samaan rataan. Oliko hänen rintakehänsä auki. "Ei?" Chloros tuntui enemmänkin kysyvän ja koski rintakehäänsä, joka oli yltäpäältä veressä. Hänen veressään, mutta se ei ollut enää niin tuoretta. Hän pyyhki verta siitä ja sen alta paljastui vain virheetön, yhtä arpinen iho kuten ennenkin. Mitä hänen kasvoistaan? Ne olivat jo runnotut ja hänen maskinsa oli jo rikottu. Hänen piti tehdä uusi ja se saisi olla jonkun ihmisen kallo. Chloros kyllä suosi enemmän kestävempää luuta, silla nämä maskit tuppasivat rikkoutumaan herkästi taisteluissa.
"Sinun ei tarvitse olla noin hädissäsi... Minä en ole samanlainen..." Chloros totesi sen sijaan, että olisi sanonut olevasa kunnossa. Hän ei jostain syyst' pitänyt naisen niin tiukasta huolenpidosta. Hän ei osannut suhtautua siihenkään oikein kuten mihinkään muuhunkaan, johon tavallinen järjiltään ehjä henkilö olisi vastannut: "Kyllä, olen kunnossa, älä huolendi minusta vaan itsestäsi" tai jotain vastaava. Ihmissyöjä naksautti hieman niskaansa ja tunsi, kuinka nainen käänsi päänsä pois hänen edestään.

Chlorokselle oli varsin selvää mikä mättäsi ja hän nousi käveli lähteelle ja pesi rintaansa ja kaikkea muuta verestä tahriintunutta. "Älä peittele sitä." hän kommentoi ja jatkoi tyynenä pesujaan. Lopulta viherpää vain lopetti ja jäi istumaan sinne lähteen reunalle. Hän hieroi kasvojaan ja heitti niillä vettä lisää. Hän pesi kasvonsa vedestä ja tuo veren makuinen vesi meni hänen suuhunsa turmellusta kohdasta. Ei, se ei haitannut. Hän maistoi ihmisten veren sekä omansa. "Minä eläin näin... Sinäkin näit sen. Minä tapan näin." hän sanoi ja viittasi tyyliinsä tapella ihmisten kanssa. Heillä ei ollut mitään saumaa hänen kanssaan. Heille hänen olemassa olonsa merkitsi kuolemaa. Tietysti Chloros ei voinut pyyhkiä ihmisiä kartalta, koska populaatiota sattui olemaan paljon, joka tarkoitti hyvin paljon ruokaa. Toisaalta hänelle ei ollut hajuaakaan eläisikö hän kuten ihminen ikärakenteeltaan siis. Vai kuolisiko hän enenmmin vai myöhemmin.
Hän kääntyi ja oli putipuhdas. Virheetöntä ja arpista ihoa hieroen Chloros hymähti pienesti. "Ei sinun tarvitse peitellä pelkoasi minua kohtaan. Kuka muka pystyy olla rauhallinen tuon jälkeen?" miehen ääni lähes vaati naista vastaamaan. Hän vaati tuota tunnustamaan. Hän ei halunnut elää siinä epävarmuudessa, että pelkäsikö vai ei. Kuka olento muka ei omannut pelon tunnetta, hänkin tunsi sitä ja se oli ainoastaan Lapiksen seurassa. Jotenkin kaikki heikot tunteet tulivat aina naisen kanssa ilmaan. Hän ei tiennyt syytä, mutta se sai hänet aina vähän pahalle päälle.

Kuitenkin, kun hän oli kaukana naisesta, tuon olemassa olon puuttuminen sai hänet levottomaksi. Hän ei tiennyt mitä tehdä, kuin hukuttaa sen pienen heikon kaipuun tappamiseen. Hän hukutti tunteensa ihmisten kirkuviin kuolettaviin huutoihin.
Mori
 

Seuraava

Paluu Rinteet

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa

cron