Kirjoittaja Ikane » 23 Elo 2015, 00:43
Lapis antoi miehen käden viedä ja painautui tämän kehoa vasten. Siinä oli hyvä, ellei lähes täydellistä olla. Lapis sai haudata epämiellyttävät tunteensa toisen kehoon, ominaistuoksuun, sydämen sykkeeseen. Lapis tunsi ja kuuli toisen hengityksen korviensa turkissa. Tuntui kuin kaikki ympärillä olisi hiljentynyt, ja jäljellä olivat vain he. Jälleen, vain he kaksi. Vaikka ilma oli kuuma, halusi Lapis lähemmäs toisen ihoa. Nainen nojautui kehollaan toista vasten, siirtäen käsiään toisen kylkien vierelle ja painaen ne hellästi kiinni miehen ihoon - muutos ei ollut suuri, mutta se riitti susinaiselle. Hän tiesi miehen sanoissa olevan perää, siinä kuunnellessaan toista. Chloros oli vaarallinen, väkivaltaan turvautuja ja ei ehkä se tavallisin kaveri. Kaikesta huolimatta, Lapis piti miehestä juuri niin. Toki mitä vähemmän toinen joutuu kuormittamaan itseään huonolla tavalla, sitä parempi.
Koska susinaisen ilma oli täynnä Chloroksen tuoksua, ei nainen reagoinut kuin vasta toisen säpsähtäessä. Silloin hänkin kuuli sen - lähestyviä ääniä, jokin joukkio tulossa heidän suuntaansa. Lapis ei kovinkaan paljoa estellyt miehen kiinnipitämistä, mutta samassa epäilys kalvoi häntä. Aikoiko Chloros mennä tappamaan, ketkä sieltä ikinä tulivatkaan? Tuuli ei kantanut vieraiden tuoksua joten Lapis oli hieman hermostunut. Vaikka Chloros yllättäen, täysin omast tahdostaan, tarjosi vaihtoehtoa lähteä muualle, ei epäilys silti rauhoittunut naisen vatsanpohjassa. Onneksi miehen vahva käsi oli siinä, hänen omassa kädessään, pitämässä häntä. Haukahdukset Lapiskin kuuli - hän pystyi päättelemän niiden soinnista, että koirat olivat tositoimissa etsimässä saalista. Susinainen ei sanonut mitään, sillä vihertukan askeleen olivat määrätietoiset. Hän halusi nyt seurata tätä, antaa hänen johdattaa eteenpäin. Matkaa ei kovin kauaa kestänyt, kun hento tuulenvire kertoi koiran olevan lähellä - ja samassa Chloros pysähtyi. Miehen selän takaa ehätti Lapis tunnistaa edessäolevan vieraan tosiaan jonkinsortin metsästyskoiraksi, kunnes ihmissyöjä jo syöksähti sitä kohden. Lapiksen korvat painautuivat luimuun, häntä nousi korkeammalle kuin koiran oma, vaikka se olikin nyt Chloroksen kahleissa. Lapis jähmettyi. Vaikka mies sanoi, älä katso, ei nainen kääntänyt ilmeetöntä katsettaan enää pois. Ei sillä, sutena hän koki aina koirien olevan hänen rotuaan "epäpuhtaampi", sillä se oli opetettu kaikille susille jo emonmaidossa. Ei Lapis silti koiria tai ketään muutakaan katsonut kieroon. Varsinkaan, jos ne kuolivat hänen edessään. Nainen värähti, ei ehkä pelkästä inhosta vaan kuvitellessaan itsensä koiran sijasta lävistettäväksi. Nainen katsoi hetken koiran raatoa, ennenkuin kykeni jatkamaan miehen perässä. Lapiksen katse oli poissaoleva siihen asti, kun nuoli viuhahti miehen kurkusta läpi.
Ohimenevn hetken Lapis vain tuijotti. Ei halunnut uskoa todeksi, ei sitten millään. Ei kai Chloros...? Onnekseen nainen sai huomata taas säikähtäneensä ihan turhaan. Ihmissyöjä nousi ylös, yski tummanpunertavaa nestettä suustaan ja kiskaisi nuolen ulos. Lapis värähti, sillä sellaisen katseleminen... olkoonkin että hän teki joskus niin itsekin. Mies siirtyi jo lähes kokonaan parantuneen kaulansa kera naisen eteen, suojelevasti. Luuliko toinen tosiaan että Lapis antaisi hänen vain mennä ja tehdä miten huvittaa, vaikka tottakai tiesi Chloroksen olevan kestävämpi ja parantumisvauhdiltaan nopeampi. "Luuletko sinä-" Lapis aloitti varsin kiukkuiseen äänensävyyn, kunnes henkäisi nuolen osuessa miehen käteen. Naisen silmät laajenivat kun toinen jo syöksyi taistelun tuoksintaan - lävistäen jousiampujan kaulan. Jälleen näki Lapis, kuinka tällä miehellä jota hän vaali kalleimpanaan, oli myös se synkkä puoli. Ei hän voinut syyttää toista siitä. Hän tiesi itsekin, ettei ollut se kaikkein puhtoisin lintunen. Hetken nainen seurasi intensiivisesti Chloroksen taitelua, kuinka tämä jaksoi paahtaa huolimatta monesta vastustajasta. Onneksi Lapiksella on tarkka kuulo, sillä hän kuuli häntä kohti lähestyvät ihmiset ajoissa ja väisti ihmismuodossaan ensimmäisen miekaniskun. Miesten ilmeet olivat karmeat, aivan kuin he haluaisivat joko tappaa tai tehdä muutoin kauheita asioita hänelle... Lapis tuhahti ja muuttui silmänräpäyksessä suureksi sudeksi, ollakseen valmis taistelemaan. "Kuka teidät lähetti?" naarassusi huudahti paljastaen hampaansa raivoisaan irveeseen. Ensimmäistä kertaa hän pääsi kokeilemaan puhumista susimuodossaan. Miehet naurahtivat, vastaten: "Kohtapa se selviää, pikkunarttu." Nimitys ällötti Lapista.
Lapis huomasi ihmisten olevan suhteellisen taitavia miekkailijoita, mutta kykeni silti väistämään suurimman osan iskuista ja tuottamaan hampaillaan vahinkoa varsin näppärästi. Kuitenkin, yksi kolmesta hänen peräänsä tulleista miehistä - loput keskittyivät Chlorokseen, tai niin nainen luuli - onnistui survaisemaan miekallaan naarassuden silmän yläpuolelta suuren haavan. Siitä valuva veri haittasi näkemistä, ja susi sulki oikean silmänsä välttyäkseen kirvelyltä silmässään. Nyt häntä ärsytti entistä enemmän, ja hän kävi varomattomammaksi. Loikatessaan kolmannen miehen rintakehän päälle ja kaataessaan tämän maahan susi sai vihdoin listittyä yhden miehistä. Nainen ei ollut aikoihin taistellut, joten se oli hieman tahmeaa. Kuitenkin samalla naaras tunsi oudon tunteen vatsanseudullaan - kääntäessään verisen kuononsa nähdäkseen jotain sai Lapis huomattua yhden miehen survaisseen miekkansa hänen vatsaansa oikealta puolelta, sieltä missä näkö ei pelittänyt. Veri täytti naaraan suun, mutta haava ei ollut kuolettava. Se kyllä umpeutuisi. Susi otti haparoivia askelia, urahti kivusta, mutta jatkoi taistelua. Hän ei ehtinyt edes ajatella, miten ihmissyöjä selviytyi.