Kirjoittaja Aksutar » 18 Syys 2014, 11:31
Mirell
Joutsenlaulu. Oli siinäkin laivalla nimi, kuka hemmetti näitäkin nimesi? Mistä vetoa, tuokin nimi oli tullut jonkun merimiehen tai kapteenin rakastetulta ja koska mies raukka ei ollut kehdannut vastustaa eukkoaan, oli kauppalaiva sitten nimetty Joutsenlauluksi. Tai no, mistä Mirell tiesi, kenties laivan kapteeni oli vain kovin herkkä ja runollinen mies... Mikä taas soti jotenkin ristiin merimiesten yleiskuvan kanssa. Mutta kaiken näköisiä sitä täältäkin löytyi.
Loppujenlopuksi se ei kuitenkaan kiinnostanut pitkäkyntistä, sen sijaan Mirell oli kiinnostunut siitä, mitä ruumasta löytyisi. Kissa oli koko päivän kyttäillyt sataman tuntumassa saapuneita kauppalaivoja ja tuo oli ainoa, joka lastiaan ei ollut purkanut. Muut laivat olivat tuoneet ruokaa, eksoottisia mausteita sekä turhanpäiväistä kauppatavaraa, tai siksi Mirell moista luonnehtisi. Häntä kiinnosti vain kiiltävät ja juuri nyt tuo ankkuroitu kauppalaiva oli enemmän kuin houkutteleva kohde kultasilmälle. Eihän hän tiennyt mitä tuonkin laivan lastina oli, kenties juuri samoja turhanpäiväisyyksiä, mutta tietenkin hän halusi varmistaa asian!
Niinpä hämärän tullen oli kissa hypännyt mereen ja äkkiä uiskennellut tuon laivan ankkuriketjun luo. Siitä sitten vain ylös ja ennen kuin kannelle tupsahti, oli kissa varmistanut, että oli sen verran kuiva pulikoinnin jälkeen, ettei jättänyt vanaa peräänsä. Pitihän kansikin myös varmistaa ja hetken tarkkailun jälkeen tuli todetuksi, että joku raukkaparka oli pistetty kuuraamaan kantta, samalla kun muutama toveri siinä sivummalla raukalle naureskelivat. Hyvä, olipahan sentään jotain muuta katseltavaa noilla, kuin hämärissä nurkissa hiippaileva katti.
Tässä Mirell oli hyvä. Kun kukaan ei osannut odottaa tummanpuhuvaa varasta omiin nurkkiinsa, osasi Mirell myös olla täysin huomaamaton. Käyttää varjoja hyväkseen, joihin hän sulautui täydellisesti. Vain kultaiset silmät saattoivat antaa kissan ilmi, jos joku sattui varjoihin vilkaisemaan.
Tovi siinä menikin, ennen kuin Mirell pääsi laivan sisätiloihin, suunnaten kohti ruumaa varovaisesti. Jokainen huone, jonka ovi oli auki, tarkastettiin nopeasti siltä varalta, että niissä joku olisi sattunut olemaan. Mikäli ei ollut, mokomat huoneet laskettiin mahdollisiksi piilopaikoiksi, jos käytävältä pitäisi äkkiä päästä pois.
Ilmeisesti suurin osa miehistöstä oli samaisessa huoneessa riehumassa, sillä yhdestä huoneesta tuntui kantautuvan suurempaa hälinää ja hörinää. Tuon huoneen puolelle Mirell ei viitsinyt edes vilkaistakaan, vaan luikahti nopeasti ohi. Moinen kiirehtiminen sai kuitenkin pehmeätassuisen aiheuttamaan pienen narahduksen lattiasta, jonka johdosta Mirell jäätyi paikoilleen. Kuuliko kukaan? Ei kai... Se oli niin pieni narahdus! Kaiken lisäksi lähes heti narahduksen jälkeen tuosta äänekkäämmästä huoneesta kuului tömähdys ja naurua, joka varmasti peittäisi moiset äänet. Tuskin tuon huoneen väki edes kuuli narahdusta, sen verran kovaa ääntä pitivät. Hyvä, matka saattoi jatkua.
Kauaa Mirellillä ei enää mennyt, kun hän saapui ruumaan, jota oli etsinytkin. Ja hänen onnekseen, lastina oli kuin olikin jotain kiiltävää ja kaunista. Kissan silmät kävivät terävöitymään virneen noustessa tuon kasvoille. Nyt hänen pitäisi vain nopeasti ottaa olkalaukkuunsa mitä halusi - ja mitä piti arvokkaimpana - ja luikkia samaa reittiä pois! Laivalle kun ei kannattanut jäädä pidemmäksi aikaa norkoilemaan, saattaisi vahingossa joutua merille...
Tässä kaikessa innostuksessaan Mirell teki jälleen aloittelijoiden virheen. Kissa ei sen pahemmin varmistanut, oliko huoneessa ketään, ennen kuin sisään luikki. Tummanpuhuva, nopeasti liikkuva varjo vain sujahti sisään ja eläimellisesti loikki lähemmäksi tuota pöydällä olevaa lipasta, joka piti sisällään peilin ja tiaran. Tietenkin tiara kiinnosti heti ensimmäisenä varasta, joka nopeasti nosti mokoman hyppysiinsä tutkittavaksi, sen pahemmin kiinnittämättä huomiota ympäristöönsä tai siihen, oliko huoneessa loppujen lopuksi joku hänen kanssaan...
// TÄÄLLÄ OLEMME! //