Marduk
Merellä tuuli. Taivas oli harmaa ja ilta kävi hämärtämään maisemaa entisestään. Aallokko pauhasi kovana, jokaisen fiksun laivan päättäen pysyä suosiolla tänä yönä satamassa. Tuohon myrskyyn ei ollut menemistä. Kapakassa seilorit kertoivat tuopin ääressä legendoja siitä, kuinka juuri tällaisella säällä saattoi nähdä Aearin pedon avomerellä, jos sinne uskaltaisi seilaamaan. Puhuivat, kuinka sen löytäisi Manasses saarien takaa. Voi kun nuo pöhköt ymmärtäisivät, että tänään se tulisi viimein saarten ja mantereen välistä. Se nostattaisi valtavan aallokon, joka iskisi rantoihin - niin saarilla kuin mantereella - aiheuttaen tuhoa. Ei mitään suurta, mutta aamulla saisivat satamassa siivota merileviä pois kaduiltaan.
Eräs vanha seilori oli polttelemassa piippuaan katoksessa katsellen merta, kuin rakastajaansa kaipaava mies. Omiin ajatuksiinsa uppoutunut mies oli kuitenkin lähellä saada sydänkohtauksen, kun valtava olento kävi lipumaan yli syrjäisemmän kalastajamökin. Harmaa, uskomattoman massiivinen ja pitkä lohikäärme lipui rantaviivaa pitkin, pelottavan matalalla maata. Ei se ollut lähelläkään talojen kattoja, mutta tuon kokoisten otusten uskoi lentelevän niin korkealla, ettei edes haukansilmät sitä näkisi pilvien lomasta.
Se ei kuitenkaan näyttänyt välittävän, vaikka siellä täällä silmäpari jos toinenkin sai todistaa tuon pelottavan näyn. Sen sijaan valtava peto keskittyi katselemaan merelle. Tai no, katselemaan niin hyvin mitä selvästi silmätön olento nyt kykeni. Lohikäärme liikkui hitaasti, varuillaan, aivan kuin vaanien. Ja sitähän se itse asiassa teki. Jätin perässä lensi myös muutama pieni lohikäärme, ne seurasivat suurinta kuin hai laivaa. Jotain oli selvästi tekeillä, mutta kenelläkään ei ollut aavistusta mitä.
Marduk tiesi Aeschylusin uivan tänään mantereen eteläpuolelta, Cryptin ja Manasses saarien välistä. Vanhin oli jo vuosisatoja seurannut tuota rinkiä, mitä valtavaksi kasvanut jälkeläinen oli vetänyt ympäri Cryptiä, lähestyen vähä vähältä itse mannerta. Se, miksi Aeschylus tuota rinkiä veti, oli itse asiassa mysteeri Oraakkelillekin. Jokin kuitenkin veti Suurinta Erhettä takaisin kotikunnille ja nyt tuo oli käynyt tulemaan tarpeeksi lähelle, jotta Marduk katsoi jälkeläisensä "tunkeutuneen" hänen ja kumppaninsa reviirille.
Yllättäen vanha lisko lopetti rantaviivaa pitkin lentämisen ja kävi syöksymään suoraa avomerelle. Pienemmät lohikäärmeet eivät enää seuranneet vaan lähtivät paikalta, hajoten jokaiseen ilmansuuntaan huutaen vanhimman perään kuin yksinjätetyt jälkeläiset emolleen. Jätin vauhti myös kiihtyi pikkuhiljaa, Oraakkelin käyden lentämään nopeammin ja nopeammin. Pikkuhiljaa sen suunta alkoi myös vaihtua hitaassa kaaressa kohden itää. Se pysyi koko ajan vedenpinnan tuntumassa, kuitenkaan menemättä veteen. Archelaus tiedosti Aeschylusin aistivan hänen läsnäolonsa, mutta tiesi, ettei tuolla nyt ollut mahdollisuutta paeta paikalta tyystin. Aeschylus saattaisi sukeltaa syvemmälle, minne Marduk ei voinut seurata - hän ei ollut tottunut syvyyksien paineisiin, eikä täten voinut mennä nuoren perään jos tuo pakosalle sukeltaisi - mutta Aeschylus ei pääsisi uimaan liian kauas oraakkelista ilman, että kävisi pinnan tuntumassa. Saaria kohden merenpohja kohosi laajalta alueelta, jolloin Aeschylusin kokoinen lisko joutuisi väkisinkin tulemaan lähemmäs pintaa. Ehkä tuo Erhe ei ollut ottanut tätä huomioon kun oli päättänyt viimein saarten ja mantereen välistä uida, mutta toisaalta, mikäli tuo pohjassa uisi eteenpäin, pääsisi tuo pian taas saaren itäpuolelle, josta saattaisi jatkaa matkaa vapaasti syvyyksissä suuntaan tai toiseen.
Archelaus ei kuitenkaan ollut nyt jälkeläistään metsästämässä. Jos hän olisi halunnut tuon hengiltä nyt, olisi hän pyytänyt Shyvanan mukaan. Mikään ei tuonut pariskuntia paremmin yhteen, kuin jälkeläisten silmätön teurastus. Näin Archelauksen mielestä. Mutta tällä kertaa Aeschylus sai olla turvassa, ellei itse kävisi haastamaan.
Sitten se alkoi. Vanhus päästi ilmoille korvissa humisevan karjahduksen, joka kantautui merellä pitkälle. Aina mantereelle ja saarille asti, myrskynkin läpi. Se selvästi lähti seuraamaan jotakin mikä oli pinnan alla, vauhtinsa vaihdellen sen seuraamansa kohteen mukaan.
"Aeschylus", Ääni, joka lohikäärmeidenkielellä puhui, kumpusi pitkin merta kävi myös iskeytymään syvyyksien pedon mieleen "Tulitko viimein hakemaan kostosi? Tulitko viimein kotiin?"
// IvyyyyyYYYYYYYYY //