Da last house of voodoo

[Aksutar]

Samhaina

Cryptin valtakunta oli jäänyt taakse, kun peikko neito seilasi kohti Manasses saarista isointa. Pieni kauppa laiva oli matkalla satamasta saaren pienehköön satama kaupunkiin. Eihän se helppoa ollut peikon päästä ihmisten laivalle, mutta onneksi merimiehet olivat taikauskoisia ja astetta neutraalimpia tämän sodan suhteen. Samhaina oli päässyt laivalle, antaen vastalahjaksi onnea tuovia amuletteja, mitä neidolla sattui olemaan laukussaan. Moinen pieni vastalahja kävi merimiehille kävi oikein hyvin ja nyt sitä purjehdittiin kohti saaria.
Matka reheville saarille ei kestänyt tuntia kauempaa. Perille päästyään peikko kierteli satamassa aikansa, kysellen paikallisilta mitä saarilla nykyään tapahtui. Saarilla ei pahemmin piitattu toisten roduista, taustoista tai rikoksista. Täällä jokainen omasi jonkun syyn pakoilla jompaakumpaa tai kumpaakin kuningasta Cryptissä.

Sataman pulsut kertoivat pientä korvausta vastaan saarien tapahtumista enemmän. Suurimmalla saarella oli kuulemma vain asutusta, mutta erän ojan pohjan kömyäjä kertoi ja vannoi nähneensä etäisimmällä saarella elämää.
Normaalisti Samhaina ei moisesta olisi kiinnostunutkaan, mutta jokin saaressa veti puoleensa. Kuin kuudes aisti. Sen kauemmin satama kylässä viipymättä, Samhaina palkkasi yhden rotevan merimiehen soutamaan hänet saarelle. Peikko saattoi vannoa että tuo merimies oli ihmissusi, sen verran karvainen ja roteva tapaus tuo oli.

Karvainen kaveri kuitenki souti veneen nopeasti paratiisinomaiselle saarelle, jättäen nuoren mambon sitten oman onnensa nojaan.
Hetken neitokainen katseli suuntaan jos toiseen rannalla, kunnes alkoi vaistonsa varassa talssia peremmälle saarta. Mitä peremmälle rehevää saarta hän astui, sitä voimakkaammin outo, mutta samalla tuttu haju alkoi tuoksua. Peikko palasi muistoissaan aina niihin päiviin, kun vielä opiskeli noitatohtoriksi ja opiskeluja häiritsi viereisen tontin voodoo pappi, omilla rituaaleillaan. Sama tuoksu.

Peikon kulmat nousivat pienesti hänen saapuessa rapistuneen kyläpahaisen keskelle. Täällä oli siis ollut asutusta, mutta ei näemmä enää... ellei yhtä taloa laskettu. Yksi mökki pahainen näytti olevan pystyssä ja ehjänä, aivan kuin siellä asuttaisiin vieläkin. Sen pahemmin epäröimättä Samhaina käveli lähemmäs ja jäi talon eteen seisomaan ja katselemaan, iskien pian sievän ahterinsa läheiselle kivelle. Siinä tuo istui ja odotti, aivan kuin olisi sopinut tapaamisen jonkun kanssa. Katse oli kiinnittynyt edessä seisovaan mökkiin, jonka sisältä huokui muistoja herättäviä tuoksuja. Joidenkin mielestä tuoksut saattoi luetella ennemminkin karseiksi hajuiksi, mutta ei peikon mielestä.
Miksei Samhaina mennyt ovelle ja koputtanut? Mikäli sisällä oli tosiaan se, mitä Samhaina oletti, parani olla menemättä häiritsemään. Voodoota osaavaa henkilöä ei paranisi suututtaa.

[Aksutar]

Samhaina

Peikko ei kauaa kerennyt luuhelmistä punottua verhoa tuijottelemaan, kun sisältä kuuluikin jo ääni. Samnttinen äänensävy sai naisen mutristamaan huuliaan pienesti, kuunnellen loppuun asti vieraan puheet. Tuon nimi oli mitä ilmeisemmin Ekendiwi'chukwu, lyhyemmin Mojo.. mistä moisen lempinimen itselleen oli saanut, sitä Samhaina ei tiennyt, eikä vielä lähtenyt edes kyselemäänkään. Jo pelkkä asunto ja nimi kielivät, ettei tämä herra ollut ihan tavallinen kaduntallaaja. Mikäli tuo nyt mies oli, niin saattoi äänestä päätellä.. tai sitten tuo oli nainen, jolla oli jotain pahasti vialla.
Sen enempiä miettimättä mambo kohautti olkapäitään, nosti ahterinsa ja käveli Mojo nimisen olennon ovelle. Peikko siirsi luuhelmiverhot sivulle ja astui sisään tuohon pimeään rotiskoon. Hetken tuo haki hämäränäköään, kunnes erotti kivisellä alltarilla hahmon, joka osottautui peikoksi..
Siitä oli jo kauan, kun Samhaina viimeksi oli nähnyt toisen peikon, mutta olisihan sen voinut jo aavistaakkin "voodoo tuoksujen" peruseella, että kyseessä saattoi olla toinen peikko. Harvemmin sitä ihmiset täällä päin maailmaa voodooseen sekaantuivat.

Mitään vielä sanomatta nuori mambo hymähti, katsastaessaan toista päästä varpaisiin.
"Aikeet eivät pahat ollenkaan. Saarelle tulin, silkasta mielenkiinnosta" Samhaina totesi lopulta astellen peremmälle.
"Koti on siellä missä liikun, tällä hetkellä tämä saari on kotini"
Katse kiinnittyi toisen astetta rumemman näköisiin haavoihin käsissä. Mitä lie tehnyt, mikä kimppuun hyökännyt, siitä Samhaina ei välittänyt, mutta hyökkääjä tottavie oli saanut rumaa jälkeä aikaan.
"Mikä iski?" Mambo kysyi nyökäten kohti käsivartta, sen pahemmin kaunistelematta kysymystään "Eikö Houngan osaa haavojaan hoitaa?".

[Aksutar]

Samhaina

Mojon koti on kaikkien vapaiden vaeltajasielujen koti. Nuo sanat saivat Samhainan hymyilemään lämpimästi. Kuinka toinen muistuttikaan häntä nuoruudesta, omasta kotikylästä, siitä ärsyttävästä naapurin shamaanista. Ajatukset palasivat kuitenkin takaisin maan päälle Hounganin kertoessa nälkäisestä koirasta. Peikko neito ei voinut olla naurahtamatta seuraavalle kommentille.
"Ei ymmärrä henkimaailmaa, ei välitä hengestään" Samhaina totesi.
Eivät tavalliset maan kuluttajat osanneet edes aavistakkaan, millaisten voimien kanssa shamaanit olivet tekemisissä. Ei noita kiinnostanut.

"Ylemmän tahon oikea käsi astui juuri vanhan Hounganin taloon" Totesi virnistäen ottaen peikon tarjoamasta hedelmäkulhosta päärynän.
"Samhaina tulee kaukaa merten takaa. Vuosia sitten kauppalaivalla Cryptiin saavuin, kotikylä jäi taakse. Kotikylässä opiskelin shamanismia, yksi nuorimmista mamboista vuosiin. Henkimaailmasta en kuitenkaan paljoa tiedä, parantaminen on enemmänkin oma ala"
Saatuaan pikku tarinan päätökseensä Samhaina haukkasi päärynästä palan, siirtäen kirkkaan oranssit silmänsä toisen haavoihin.
"mikäli Hougan suo, voi Samhaina parantaa tuon ruumiilliset haavat. Tulehdukset ja verenmyrkytykset eivät hyviä, ei hyviä yhtään".

[Aksutar]

Samhaina

Samhainan huulille kiipi pieni hymy, katsellessaan toisen rennon säyseitä kasvoja. Kohtaaminen lajitoverin kanssa olisi saattanut olla pahempikin, mutta tämä todentotta oli paras vaihtoehto.
Peikko neito kuunteli kuinka Mojo kertoi luulleensa olevan viimeinen lajiaan. Mitä lie tuon klaanille tapahtunut, sitä Samhaina ei lähtenyt kyselemään. Toisaalta hän ei edes halunnutkaan tietää, toisinaan tieto lisäsi vain tuskaa.
"Meri yllättää aina. Myrskyn jälkeen huuhtoutuu aina jotain rantaan. Joko hyödyllistä tai hyödytöntä" Samhaina totesi, puraisten jälleen hedelmää.
Mojo ei selvästikkään ollut kovin kielirikas. Tuon lauseet kuulostivat oudoilta, mutta silti kotoisilta. Samhaina itse oli opetellut puhumaan lähes samalla tavalla, mitä ihmiset yleensäkkin.

"Mambo ei tarvitse mitään" Samhaina aloitti Mojon kyseltyä, mitä tuo voisi antaa vastapalveluksi parantamisesta "Havittele ei maata eikä mammonaa. Kunnia saada auttaa lajitoveria, hougania. Mutta jos Mojo vaatii, niin tuo antaa Samhainan perustaa yhden pesäpaikoistaan saarelle. Antaa pitää majaa omassa valtakunnassaan."
"mukavampaa se on elää sillointällöin omiensa seurassa" Mambo totesi, siirtyi lähemmäksi ja otti kiinni toisen kädestä.
"Ei satu lainkaan" Samhaina totesi vielä ja nosti sitten toisen kätensä haavojen ylle, liikutellen sitä pienesti edestakaisin.
Pieni, vihreähohtoinen valo ympyröi Samhainan kädet. Hetken kuluttua Houganin kädessä olevat haavat alkoivat umpeutua, iho uusiutui eikä jättänyt jälkeensä pienintäkään arpea. Myös mahdolliset tulehdukset ja kuoliot olivat tipotiessään ja käsi oli entisellään.
"valmis" Mambo totesi virnistäen, tökäten pienesti parantunutta käsivartta.

[Aksutar]

Samhaina

Samhainaa ei tarvinut kahdesti käskeä olemaan kuin kotonaan. Tuo oli jo nyt tykäistynyt tähän pieneen saari pahaiseen. Tiedä häntä johtuiko itse saaresta vai sen asukeista. Viekas hymy nousi Mambon huulille Hounganin lupautuessa pitämään ikäväaikeiset vieraat kaukana kotimajastaan. Suloista.
Samhaina itse piti katseensa koko toimenpiteen ajan Mojon kädessä, eikä edes huomannut tuon harhailevaa katsetta. Eikä se oikeastaan peikko neitoa haitannut. Siinähän katseli, mikäli miellytti. Siitä oli aikaa kun Samhaina toisen peikon oli nähnyt, joten ei neitokaan voinut kiistää etteikö lajitoverin seura ja olemus kiehtonut.
Mojon nostaessa sormensa Samhainan otsalle, mambo hymyili pienesti. Harvoin osattiin arvostaa parantajien taitoja. Vasta silloin, kun joku oli kuolemassa, parantajia alattiin kaipaamaan. Mojo kuitenkin oli pienemmästä kiitollinen. Ei tuo haavoihinsa varmastikkaan olisi kuollut, mutta parempi ne olisi hoitaa ennen kuin koko käsi olisi alkanut kärsimään.

"Ei päämäärää" Samhaina totesi Mojon kysymykseen "Vaeltaa siellä täällä, auttaa mikäli siitä itse hyötyy."
"Kiire ei kuitenkaan ole. Ei minnekkään kiire tässä valmiissa maailmassa" Samhaina lisäsi "Mutta mitä tekee vanha Houngan? Viettää päivänsä henkien seurassa, yksin saarellaan?"

[Aksutar]

Samhaina

Mikäli Samhaina olisi ollut kärttyisällä päällä, Houngan olisi menettänyt paljon muutakin kuin vain pelkän kätösensä. Mojo saikin siis kiittää onneaan, että Samhaina oli rauhaa rakastava sielu. Tosin, jos kaksi peikkoa ottaisi yhteen, siinä saisi jo ihan tosissaan arvailla kumpi voittaisi.

Mambo hymyili voitonriemuisen näköisenä Mojon kertoessa pitävänsä hänen mielestään. Samhaina oli parhaansa mukaan vältellyt arjen verkkoja ja silloin kun ne tuntuivat kiristyvän ympärille, peikko otti ja lähti kauemmas, erakoitui hetkeksi, kunnes uskalsi taas tehdä tuttavuutta sieluparkojen kanssa. Hounganin sanoissa oli niin paljon totta, ettei Samhaina löytänyt siihen mitään lisättävää. Ei sanaakaan. Joten rastapää tyytyi vain hymyilemään ja nyökyttelemään päätään.
Mojon mainitessa henkien vapauttamisen, molempien peikkojen päät kääntyivät katselemaan pääkalloja, joita Mojo oli jo mukavan kasan ehtinyt hankkimaan. Samhaina kuitenkin hymyili pääkallot nähdessään ja siirsi katseensa sitten takaisin punapäähän.
"Houngan tekee sieluille suuren palveluksen, vaan kuinka moni lihallisessa vankilassaan sitä osaa vielä arvostaakkaan" Samhaina totesi surkuhuvittuneesti hymyillen. Ei kukaan ymmärtänyt heidän, peikkojen elämäntapoja ja vielä harvempi halusi edes moisten olentojen olevan olemassa.

Mojon seuraavat sanat saivat Samhainan naurahtamaan. Naurahdus kuulosti enemmänkin räkäiseltä kiljahdukselta, kuin kauniin neidon kikatukselta.
"Ihmisiä, haltioita, kuolevaisia ja itseään jumalana pitäviä. Sieluja toisen perään. Kaikki samanlaisia. Epätasapainoisia, harhaan johdettuja, kaukana mielenrauhasta. Sielunsa pirstaleiksi repineitä hirviöitä." Mambo aloitti tarkastellen punapään - joka oli nojautunut lähemmäs - punaisia silmiä "Ne eivät siedä mitään erillaista, näkevät vain oman rotunsa kauneimpana, parhaimpana. Tärkeimpänä. Hyvät teotkaan eivät saa noita muuttamaan mieltään ja ainoa hetki jolloin apu kelpaa toiselta rodulta, on kun sielu meinaa karata vankilastaan. Kun kuolema kurottaa luisella kädellään kohti kituvaa kroppaa, jonka sisällä elämää täynnä oleva sielu odottaa vapautumistaan. Vain silloin kelpaa Mabon vihreiden käsien kosketus".
"Mutta se on eriasia, haluanko auttaa ruumista vai sielua" Totesi vielä pirullisesti hymyillen "ja siitä olenko nälkäinen".