Uteliaisuus se kissan tappoi (Aksu)

[Aksutar]

Lohikäärme hiljeni täysin, antaen ajan lipua hitaasti eteenpäin, samalla kun Aethena pikkuhiljaa vaipui uneen. Pienesti Sigurd asentoaan korjasi, jahka Aethena oli kunnolla nukahtanut, mutta pysyi sitten loppu yön täysin paikoillaan. Oli hän ennenkin pysynyt pitkiäkin aikoja paikoillaan, liikauttamatta edes sormeaan, mikäli tarve sitä vaati. Mitenkään epämukava tämä tilanne ei siis hänelle ollut. Oikeastaan se oli paras mahdollinen tilanne. Lounatuuli ei halunnut päästää muodonmuuttajasta irti hetkeksikään, saatikka sitten laskea katsettaan irti tuosta. Näin oli parempi. Näin lohikäärme saattoi varmistaa, että neito myös pysyi turvassa.
Koko yön lohikäärme lämmitti haltiaa, pikkuhiljaa tiputtaen lämpötilaa sitä mukaan, mitä aamuaurinko nousi. Jos totta puhuttiin, olisi Lounatuulen tehnyt mieli luikerrella kivelle löhöilemään aamuaurinkoon, mutta nyt lohikäärme hillitsi omat halunsa ja odotti kiltisti, että Aethena heräilisi.

Pikkuhiljaa neito alkoikin heräämisen merkkejä osoittaa, lopulta kammeten itseään paremmin istumaan.
Huomenta Oli ensimmäinen tokaisu siniharjaisen suusta, miehen katseen käydessä tarkkailemaan heräilevää tummahipiää Nukuit ilmeisesti kohtalaisen hyvin Eipä hän voinut väittää, että Aethena todella hyvin olisi nukkunut. Asento tuskin oli kaikkein mukavin ja näytti tyttö yön aikana nähneen painajaisiakin. Mutta sentään tuo oli nukkunut, edes hetkellisesti.
Jahka olet kunnolla heräillyt, voimme alkaa miettimään päivän ohjelmaa Panta pitää saada pois, ennen kuin suostun viemään sinua lauman luokse Ihan vain varmuuden vuoksi Mutta kysymys kuuluu, saammeko sitä omin avuin vain käymmekö jututtamassa maagia? Lohikäärme kävi pohtimaan lähinnä itsekseen. Hän ei itse keksinyt mitään muuta keinoa, kuin raaka voima, jolla pannan olisi saanut pois Mutta jos voiman käytön yhteydessä Aethenaa sattuisi, ei Lounatuuli katsoisi sitä sitten vaihtoehdoksi.

Onko nälkä? Minulla ei valitettavasti ole oikein mitään ruokaa mutta ainahan voimme hankkia jostain

[Ylva]

Haltianeitokainen räpytteli hetken silmiään katsellen toista unisena. "Nukuinko koko yön tässä? Uh, anteeksi..." oli kuin olisi vasta tajunnut nököttävänsä yhä miehen, tai no lohikäärmeen, sylissä. Kipusi varovasti pois, vaikka luolan lattia tuntui erityisen viileältä paljaiden jalkojen alla. Jäsenet tuntuivat myös jäykiltä neitokaisen noustessa seisomaan, joten yritti vähän venytellä itseään samalla kuin uniltaan nouseva kissa. Suurinosa liskon puheista meni osaksi ohi uniselta tapaukselta, mutta katsoi nyt tuota luolan hämärässä vilkaisten sitten suuaukolle, josta kajasti auringonvalo. Oli kuin ikävä todellisuus olisi valunut sateen lailla päälle ja sai muodonmuuttajan värähtämään. Huokasi hiljaa kääntäen huomionsa takaisin mieheen. "Ruokaa? Kieltämättä on nälkä, mutta..." neito mutristi hieman huuliaan mietteliäänä ja tuon sirohko käsi nousi kaulalle, jossa metallinen panta yhä oli. "Tämä olisi kiva saada pois ensin", ei vieläkään tiennyt miten, joten varmaankin maagin 'jututtaminen' olisi ainut vaihtoehto. Ei sinänsä innostunut ajatuksesta, mutta toisaalta Lounatuuli oli lohikäärme. Sormet naputtivat hetken metallia, kunnes laski kätensä.

Vaikka uni ollut levotonta, oli neitokainen saanut selvästi uutta puhtia itseensä. Ei vieläkään pitänyt ajatuksesta palata ylipäätään Lyronin tuomitsevan katseen alle, mutta ei sitä voinut välttääkään. Tärkeimmät asiat kuitenkin ensin, lohikäärme oli oikeassa panta piti saada pois ennnen kuin saattoi palata lauman luokse. Ihan vain varmuuden vuoksi. Se tästä vielä puuttuisi, että johdattaisi orjakauppiaat perheen luokse. Ei, sitä ei tekisi vaikka olisi pakko. Neidon vatsa murisi vaativasti ja tuo laski katseensa hetkeksi itseensä ja vilkaisi sitten vinosti irvistäen mieheen. "Ehkä sitä voisi jotain haukata", tuo alistui myöntämään sillä nälkä oli kieltämättä hirmuinen. Ei edes muistanut milloin oli viimeksi syönyt. Tunsi olonsa avuttomaksi tässä ruumiissa, johon ei ollut tottunut niin paljon kuin nelijalkaiseen tapaukseen. "Minusta ei taida olla kyllä paljoa hyötyä...ja... liha pitäisi kypsentääkin...äh", humanoidina oleminen alkoi tuntua turhan vaivalloiselta. Varsinkin turkin puuttuminen oli häiritsevää, sillä neidolla alkoi taas olla viileä luolan hämärässä vähissä vaatteissa.

"Mennäänkö nyt kuitenkin ulos?" Aethena ehotti toiveikkaana tuntiessaan ihonsa nousevan kananlihalle. Lähti varovaisin askelin kohti luolan suuta ja yritti kurkkia oliko ulkopuolella ketään ylimääräistä ennen kuin uskalsi astella ulos lämpimään aurinkoon. Hymy hiipi neidon kasvoille lämmön myötä. Kirkasta kieltämättä oli luolan hämäryyteen verrattuna ja hetken silmiä kirveli, mutta pian ne tottuivat valoisempaan ympäristöön, vaikka neito olikin joutunut nostamaan kätensä silmiensä suojaksi, jonka nyt pystyi laskemaan. Aamu tuntui olevan pitkällä ja aurinko oli lämmittänyt kiviä mukavasti. Haltianeitokainen laski kätensä yhden isomman kiven päälle kokeillakseen kuinka lämmin se oli ja se sai hymyn vain leviämään. Tässä olisi oikein hyvä paikka mitä heräämiseen tulisi. Neito kipusi vaivatta isomman kivenlohkareen päälle istumaan. "Pitäisikö sitä vain etsiä jotain hedelmiä?" neitokainen pohti ääneen.

[Aksutar]

Lounatuuli antoi Aethenan nousta kaikessa rauhassa pois sylistään, seuraillen kuitenkin intensiivisesti neidon aamutoimia. Haltian anteeksipyytelyihin lohikäärme vain hymähti huvittuneena, tuoden ilmeellään esille, ettei moinen ollut oikeastaan edes tarpeellista. Hän oli tarjonnut syliään nukkumapaikaksi, joten ei se häneltä ollut mitään pois, jos Aethena siinä koko yön nukkui.
Aethenan käydessä pohtimaan mitä he ensinnä tekisivät, kampesi illuusiossaan lymyilevä lohikäärme itsensä ylös, venytellen pienesti raajojaan. Oikeassa muodossaan hän olisi saattanut kökkiä paikoillaan ties kuinka kauan venyttelemättä, mutta tämä kaksijalkainen olomuoto tuntui tarvitsevan verryttelyä vähän väliä. Lohikäärme ei käynyt vastaamaan vielä mitään Aethenan pohdintoihin, vaan seurasi hiljaisena haltian touhuja ja lopulta päätyi tuon perässä ulos luolasta. Aurinko oli jo noussut taivaalle, lämmittäen mukavasti. Aethena kuitenkin taisi puhua totta. Ei tytöstä ollut näin lohikäärmeen mielestä mitään hyötyä, jos he meinasivat saalistaa ruokansa. Haltialla ei edes ollut aseita mukana, joten Lounatuuli epäili suuresti Aethenan mahdollisuuksia edes napata rusakkoa.

Siniharjainen pohti ja punnitsi tilannetta päässään, havahtuen vasta tähän hetkeen, kun Aethena kävi pohtimaan hedelmien syömistä. Lohikäärme kävi tuhahtamaan huvittuneesti, pudistellen pienesti päätään. Hän ei tuntenut hedelmiä tai marjoja, eikä pahemmin niistä edes välittänyt, joten Sigurd jätti mielellään niiden syömisen no, kasvissyöjille. Ties mitä myrkyllistä saattoi suuhunsa laittaa, jos mokomia söi.
Odota tässä Sigurd pamautti äkkiä, yllättävän energisesti, samalla kun kohotti kätensä eteensä, kohti Aethenaa, aivan kuin merkkinä tai komentona pysyä paikoillaan. Sigurd vaikutti muutenkin kovin lapsekkaan energiseltä liikkeiltään ja olemukseltaan tällä hetkellä.
Sen pahemmin mitään sanomatta, kävi lohikäärme muuttamaan muotonsa ja kohosi alta aikayksikön taivaalle, sukeltaen kuitenkin pian saaren kasvuston sekaan. Muutama puu heilui siellä täällä, valkean liskon pujotellessa metsän keskellä. Lintuja lähti lentoon säikähtäen siellä, missä lohikäärme puita saattoi heilutella. Vaikka menonsa olikin hieman massiivisempaa, mitä tämän saaren asukkaiden yleensä, liikkui Lounatuuli silti suhteellisen hiljaisesti, pitäen mahdolliset murahtelut ja karjahtelut minimissä.
Ilman täytti kuitenkin pian kaukainen, hätääntyneen eläimen rääkäisy, joka kuitenkin loppui lyhyeen. Sitä seuraavalla sekunnilla oli valkea käärme kohonnut lentämään jälleen kasvillisuuden yläpuolella, palaten takaisin haltian luokse.

Verisessä kidassaan Sigurd kantoi tapiiria muistuttavaa olentoa, joka juuri oli kokenut loppunsa pedon saaliina. Tämän saaren otukset olivat Sigurdin mielestä helppoa riistaa, ilmeisesti nuo eivät osanneet odottaa lohikäärmettä peräänsä. Ehkä ne vielä oppisivat, jos Lounatuuli tarpeeksi kauan täällä majailisi. Nyt lisko kuitenkin laski saaliinsa maahan, Aethenan istuman kiven eteen, jääden hetkeksi tutkimaan sitä kuonollaan.
Sigurd kävi kohottamaan päänsä ylös ja jälleen nosti kätensä tai no, eturaajansa ilmaan, aivan kuin viittoen Aethenaa vielä malttamaan hetken. Jostain syystä lohikäärme ei nyt puhunut mitään oikeassa olomuodossaan. Joko se ei halunnut tai ehättänyt, sillä saman tien viittomisen jälkeen, kävi lohikäärme poimimaan yhden kohtuullisen suuren kivenlohkareen käsiinsä ja siirsi sen tasaiselle alustalle kivikolla.
Valkea, veren tahrima kita avautui pienesti ja Sigurd kävi puhaltamaan sinisiä liekkejä kohden tätä tarkasti valikoitua kivenjärkälettä, polttaen kaiken roskan sen päältä pois. Siinä samalla myös itse kivi kävi kuumenemaan, lohikäärmeen jatkaessa tulensyöksemistä jokusen pienen tovin, käännellen kivenjärkälettä vähän väliä nopeasti tassuillaan.

Lopulta kivi oli kuuma kuin mikä, mutta samalla myös puhdas kaikesta roskasta. Serpentti hypähti nopeasti kiven luota jälleen saaliinsa puoleen ja kävi varovasti, kitansa etummaisilla hampailla sekä kynsiään apuna käyttäen repimään pienempiä paloja lihaa saaliista irti. Pienet lihanpalat lohikäärme tiputti tuolle juuri kuumennetulle kivelle, alkaen näin grillaamaan lihanpaloja, välistä syösten pienempää liekkiä kohden kuumaa kiveä, pitäen sen lämpimänä.
Eräs matkalainen opetti tämän kerran vuosisatoja sitten.. Lohikäärme kävi viimein naurahtamaan pienen, jokseenkin mumistun kommentin tekemisistään. Siniharjainen näytti yllättävän keskittyneeltä, mutta samalla myös epätavallisen pirteältä, kuin naiivin innostunut ensikertalainen tekemisistään.
Lopulta muoto muuttui jälleen humanoidiksi, Sigurdin käydessä kääntelemään lihanpaloja varovasti sormillaan kuumalla kivellä. Ei hän kyllä osannut kokata, mutta oletti lihan olevan valmista, kun se ei enää punertanut miltään sivulta. Oli hän kyllä nähnyt, kuinka muut ruokaa laittoivat, mutta katsominen ja perässä tekeminen oli hieman eri asia kuin itse opetteleminen.
Kelpaako? Sigurd kysyi lopulta ojentaessaan nyt varovasti yhden lämpimän lihapalan kohden Aethenaa.


// hups mistä tätä tekstiä taas tuli >: //

[Ylva]

Aethena ei voinut olla ihailematta toisen muodonmuutosta tai paremminkin toisen todellista muotoa. Valkea lohikäärme suorastaan hohti kirkkaassa auringonvalossa ja näky sai neitokaisen hymyilemään. Tuo seurasi katseellaan liskon menoa huokaisten haaveilevasti itsekseen. Lisko tuntui niin sulavaliikkeiseltä, että suorastaan pisti kateeksi. Neitoa oikeastaan harmitti nyt vielä enemmän ettei voinut muuttaa muotoaan ja toinen huokaus karkasi tuon huulilta lohikäärmeen kadotessa puiden sekaan.

Haltia risti jalkansa ja kiskoi paidanhelmaa paremmin peittämään haaroväliään, vaikka sinänsä siveyskäsite oli jotenkin huteraa neitokaisella, joka oli tottunut kulkemaan ympäriinsä yllään turkki. Eläimenä olo ei ollut mitenkään alaston ja haltia oli tullut kauan sitten siihen tulokseen, että kaikki johtui turkista. Humanoideilla ei ollut turkkia, joten se korvattiin periaatteessa vaatteilla. Olihan niistä muutakin hyötyä, kuten aseiden piilottamista ja koristeellisuutta. Kumpaakaan niistä et kyseinen neitokainen kuitenkaan tarvinnut tai nähnyt tarpeelliseksi. Lähinnä vaatteet lämmittivät, mutta kieltämättä kasvettuaan aikuisikään oli Aethenallakin alkanut tuntumaan orvolta liian vähissä vaatteissa.

Haltianeitokaisen kädet nousivat kokeilemaan kylmää kaulapantaa ja tuo kurtisti kulmiaan harmissaan koko kapistuksesta ja sen tuomista haitoista. Samaan aikaan neidon tarkat korvat yhyttivät kaukaisen rääkäisyn ja ajatus ruuan saamisesta nousi tuon mieleen. Ei kestänytkään kauaa kun komea ilmestys palasi haltian näköpiiriin ja laskeutui tuon eteen. Aethena kallisti päätään mietteliäänä katsellessaan lohikäärmeen puuhia, mutta hoksasi pian jutun jujun ja leveä hymy levisi tummille kasvoille. "Oi, miten kätevää", haltia naurahti lihojen alkaessa tirisemään nopeaan tahtiin kypsiksi. Miksiköhän ei ollut ajatellut koko tulensyöksemis asiaa aikaisemmin? Kieltämättä ruoka valmistui näin nopeammin ja helpommin.

"Ai? Etkös sinä tiedäkään kaikesta kaiken ihan luonnostaan?" neito hymähti, mutta tuon olemuksesta näki ettei ollut tosissaan näsäviisastellessaan toisen kerrottua, että oli oppinut kikan joskus joltain. Neito oikoi jalkansa ja hypähti lämpimältä kiveltä astellen toisen luokse, vaikka kivikkoinen maa tuntui ikävältä jalkojen alla. Mieheksi muuttunneen lohikäärmeen tarjotessa lihaa näytille. "Kelpaa, kiitos...mutta...se taitaa olla liian kuuma käsin pidettäväksi vielä", tyttönen totesi hymyillen. Siniset jääsilmät tuntuivat sädehtivän ja muutenkin neidon olemus oli paljon pirteämpi kuin aikaisemmin. Elämä taisi voittaa sittenkin, vaikka ei vieläkään ollut innoissaan Lyronin kohtaamisesta. Sitä kuitenkin ehtisi murehtia myöhemmin.

[Aksutar]

Lohikäärme oli jokseenkin ylpeä itsestään, kun oli keksinyt tai no, oppinut ja muistanut moisen tempauksen, mitä Aethena kävi jopa käteväksi kehumaan. Harvoin lisko sai näyttää kekseliäisyyttään kenellekään, eikä Lounatuuli valitettavasti ollut henkilö, joka leuhki taidoillaan ilman syytä. Sigurd oli tässä asiassa hieman kuin koira. Se tunsi suurta ylpeyttä itsestään, kun sai kehuja tempuista joita osasi. Katse kuitenkin kävi huvittuneen pisteliäänä kääntymään Aethenan puoleen tuon käydessä selvästi vitsaillen siitä, etteikö lohikäärme tietänyt kaikkea luonnostaan.
Jos tietäisin, olisin koko Cryptin valtias Lounatuuli naurahti virnistäen pienesti ajatukselle. Jos hän olisi ollut tietoinen kaikesta jo syntyessään, olisi hän varmasti käyttänyt moista taitoa hyväkseen. Kyllä hänkin jonkinlaista vallan halua ja omistushimoa omasi, vaikkei sitä kovin usein tiedostanut.

Katse laskeutui Aethenasta omassa kädessä olevaan lihapalaan, haltian huomauttaessa, että se taisi vielä olla turhan kuuma hänen sormilleen. Sigurdista liha ei ollut yhtään liian kuuma, tosin, mitä muuta saattoi odottaa lohikäärmeeltä? Hän olisi voinut pitää tulikuumaa kiveä kädessään ja tuntea korkeintaan pientä lämpöä. Jostain syystä hän ei kuitenkaan ollut kokeillut moista humanoidimuodossaan, jokin pieni ääni päässä käski olemaan koskematta liian kuumiin asioihin humanoidina.
Saatat olla oikeassa lohikäärme hymähti Mutta valitettavasti meillä ei taida olla miksi niitä kutsuttiin? Ruokailuvälineitä?.
Puheidensa lomasta kävi Lounatuuli varovasti sormillaan repimään irti yhden pienemmän palan lihasta, puhaltaen siihen sitten varovasti, tällä kertaa ilman tulta, jäähdyttäen sitä näin hieman. Tämän operaation suoritettua kävi mies ojentamaan sormiensa välissä Aethenan puoleen.
Kyllä se kai kohta jäähtyy Edes hieman

[Ylva]

"Ei, ei taida olla, eikä sinänsä että olisin koskaan käyttänyt", neito hymähti mitä ruokailuvälineisiin tuli. Tuota alkoi vaivaamaan toisen passaaminen, sillä tunsi olevansa vaivaksi, vaikka todellisuudessa ei olisikaan. Haltianeito otti lihan vastaan ja se kieltämättä oli yhä kuuma, kuten oli ajatellutkin ja laski sen kivelle viereensä, sille jolla oli hetki sitten istunut ja joka oli neidon keskivartalon korkuinen. "Jos vain annan sen jäähtyä hetken... tuossa", haltia hymähti heilutellen hieman sormiaan, joita lihanpala oli kuumottanut. Kylmää tuntui sietävän paremmin kuin useat, mutta kun kyse tuli mihinkään lämpimään oli juttu ihan toinen. Saattoi jopa olla, että oli poikkeuksellisen herkkä lämmölle. Ajatus siitä, että olisi voinut helposti jäähdyttää lihan sopivaksi magiallaan pälkähti neidon päähän, mutta samalla kun ajatus nousi mieleen muisti tuo taas ikävän kaulapannan, joka esti tuota käyttämästä synnynnäisiä lahjojaan. Ajatus näkyi synkkänä varjona neidon tummilla kasvoilla, mutta koetti pyyhkiä sen pois nopeasti asian tajuttua.

Siniset silmät kohotettiin katsomaan miestä ja pieni hymy kävi tyttösen kasvoilla. "Kiitos, kyllä se tästä..." tuo hymähti ja nojasi selkänsä kiveen pitäen lihanpalaansa silmällä silmänurkastaan. Aethena oli vienyt kätensä selkänsä taakse niin, että ne jäivät kiven ja neidon kehon väliin. Kiven sivu tuntui viileältä ja karhealta sormia vasten, vaikka sen päällipuoli olikin lämmennyt auringossa. Hetki sitten vallinnut viileys oli poistunut kuin taikaiskusta ja luolan kolea ilma oli vain muisto. "Kuule", neito aloitti katsellen yhä itseään pidempää humanoidia. "Mitä luulet että meidän kannattaisi tehdä sen velhon kanssa?" neitokainen tiedusteli kallistaen hieman päätään. "Tarkoitan... niitä oli aika paljon kuitenkin, vaikka tietysti pärjäät helposti useammalle", neito kiirehti huomauttamaan, jottei toinen ajattelisi tuon vähättelevän lohikäärmeen taitoja tai kokoa. Neidon katse tuntui harhailevan pois toisen kasvoista jonnekin maantasalle. "En kuitenkaan tohtisi, että satutat itsesi minun takia" Aethena selitti ja mietti että kuulosti taas täysin kaistapäiseltä. No ehkä se ulosanti ei ollut parasta mahdollista ainakaan siihen perinteiseen tapaan eli puhumalla. Eläimet käyttivät paljon enemmän elekieltä kaikessa mitä varsinaista puhumista, jos puhuminen luonnistui ollenkaan.

Tummahipiä neito veti kätensä selkänsä takaa ja kosketti sormenpäällään lihaa. Se tuntui viilenneen jo sen verran, että saattoi ottaa sen käteensä ja närppiä siitä palasia. Liha oli sopivan mureaa haltian tylpille hampaille ja huomasi taas kaipaavansa pedon piirteitä, kuten teräviä hampaita. Koko haltiaruumis tuntui niin vieraalta ja kömpelöltä, vaikka se asia olikin alkanut askarruttamaan tuota aikuisuuden kynnyksellä. Haltiana oli kuitenkin niin sanotusti omassa muodossaan, joten siinä oleminen ei kaiken järjen mukaan pitänyt olla vierasta. Toisaalta taas tunsi nelijalkaisen muodon, pääasiallisesti puuman, kotoisaksi. Asiat olivat alkaneet tuntumaan kamalan monimutkaisilta viimevuosien aikana. "Sigurd", neitokainen sanoi mutustettua hetken ahnaasti ruokaansa ja nielaisi loput palat suustaan ennen kuin jatkoi. "Tuntuuko sinusta.. ömm..onko sinusta häiritsevää olla humanoidina? Siis kun se ei ole oma hahmosi?" tyttönen tarkensi hieman ontuvaa kysymystään kurtistaen pienesti kulmiaan lähinnä mietteliään oloisena.

[Aksutar]

Aethena ei myöntänyt osaavansa käyttää ruokailuvälineitä, mikä sinällään tuntui lohikäärmeestä hassulta. Hän kun oli olettanut, että kaikki syntyjään humanoidit osasivat mokomia vekottimia käyttää. Ei sillä, ei hänkään oikeastaan osannut. Kyllähän terä-aseet kourissa pysyivät, mutta mikäli lohikäärme olisi alkanut ruokailuvälineillä syömään, olisi se varmasti muistuttanut enemmänkin pienen lapsen ruokailua, kuin aikuisen miehen.
Sininen katse kuitenkin seuraili Aethenaa ja tuon kasvoja, lohikäärmeen tietämättä miten ilmeitä olisi pitänyt tulkita. Selvästi haltia mietti jotain, joka ei kovin mieluisaa ollut, mutta ei lohikäärme käynyt siitä sen enempää kyselemään. Pian haltia kuitenkin otti puheeksi velhon, jota he tarvitsisivat kaulapannan poistamiseen. Tai no, todennäköisesti tarvitsivat, sillä Lounatuuli ei halunnut ottaa riskejä pannan poistamisen suhteen. Ties vaikka olisi käynyt köpelösti, jos sen yritti väkipakolla poistaa.
No Mikäli mies on tarpeeksi tyhmä pysyäkseen avoimessa maastossa, ei hänen kaappaaminen mukaan ole mikään ongelma Lounatuuli kävi kertomaan suunnitelmansa lentää vain paikalle ja napata velho mukaansa. Tietenkin uhkana oli se, että velho kykenisi lohikäärmeen otteessakin satuttamaan loitsuilla liskoa, mutta sen riskin Sigurd oli valmis ottamaan. Serpenttinä hän kesti paremmin magiaa, mitä taas fyysisiä iskuja. Haltian viimeinen huomautus sai kuitenkin hymyilevän miehen vakavoitumaan hetkeksi, kunnes se pieni, lempeä hymy palasi huulille hymähdyksen kera.
Sinun vuoksesi ottaisin vaikka tuhat iskua lisää Lohikäärme tokaisi ykskantaan, eikä vaikuttanut valehtelevan tai edes vitsailevan sanomisiensa suhteen.

Sigurd kääntyi pikkuhiljaa kylmenevän kiven puoleen ja nappasi itsellensä yhden lämmitetyistä lihanpaloista, käyden syömään sitä siinä, missä Aethenakin kokeili mutustaa omaa lihanpalaansa. Olihan se säälittävän pieni suupala lohikäärmeelle, joka ei minkään ihmisenkokoisten annosten avulla pystyisi omaa nälkäänsä tyydyttämään, mutta onneksi Sigurd ei tällä hetkellä kokenutkaan suurta nälkää.
Aethea oli kuitenkin se, joka kävi hiljaisuuden rikkomaan jälleen ja esitti vanhemmalleen kysymyksen. Kysymyksen, mikä sinällään oli ihan mielenkiintoinen. Siniharja mietti hetken, mitä vastaisi, kunnes kävi kohauttamaan olkapäitään.
Siitä on haittansa ja hyötynsä Sigurd tokaisi ja jatkoi Tämän muodon muokkaaminen vei monia vuosikymmeniä, joten kaiketi ehdin tottua myös siinä olemiseen sinä aikana Mahdun pienempiin paikkoihin, mitä tosimuodossani ja täytyy se myöntää, että kämmenistä, varsinkin peukalosta, on yllättävän paljon hyötyä tilanteessa jos toisessakin Mutta on se myös heikko ja haavoittuvainen muoto. Kömpelö, mitä tulee nopeuteen ja ketteryyteen ja varsinkin tappamiseen.
Tässä muodossa on myös helpompi Ilmaista niitä eleitä, mitä voisi tunteiksi kutsua. On helpompi kommunikoida toisten humanoidien kanssa, kun taas liskona, jonka kasvot eivät väänny sitten minkäänlaiseen ilmeeseen tai ilmeilyyn Lohikäärme lisäsi virnistäen pienesti.
Sinä taas olet vaikuttanut vaivautuneelta ollessasi haltiana etkö pidä oikeasta muodostasi? Tuskin otit asiaa puheeksi vain pelkästä uteliaisuudesta...

[Ylva]

Aethena kurtisti kulmiaan toisen kysymykselle. Lämmin mielihyvän tunne tuntui kaikkoavan, mita lohikäärmeen sanat olivat saaneet neitokaisessa aikaan. Itsepä oli mennyt kysymään. Kohautti olkiaan suu täynnä lihaa, joten ei olisi edes voinut käytännössä sanoa mitään. "En tiedä, olen kai tottunut vain olemaan ennemmin jokin eläin kuin oma itseni. Se taitaa olla aika nurinkurista", Aethena vastasi saatuaan lihan nielaistua alas kurkustaan ja hymähti sanojensa päälle. Sen lisäksi että itse oli ollut lähes koko elämänsä jonain eläimenä, yleensä puumana oli haltia elänyt keskellä nelijalkaista väkeä, joilla ei kaikilla edes ollut mitään humanoidi puolta. Ei sinänsä, viihtyi hyvin nelijalkaisena, mutta juuri se seikka että haltiana olo tuntui jotenkin oudollta oli alkanut rassaamaan neitokaista. Se ei tuntunut oikealta.

Asiaa voisi vatvoa varmaankin koko päivän, ainakin jos haltianeitokaiselta kysyttäisiin, mutta nyt olisi tähdellisempää tekemistä. "Entä jos se maagi ei ole... sopivassa paikassa? Tarkoitan... että saisit hänet kiinni niin helposti? Oletko varma että haluat tehdä tämän?" haltia varmisti suunnaten sinisten silmiensä katseen vakavan oloisena mieheen. Lohikäärme oli mahtava olento, mutta ei voittamaton mikä oli nähty ensikohtaamisen kautta omin silminkin. Aethena ei halunnut toiselle käyvän mitään etenkään hänen takiaan, vaikka lohikäärme kuinka vannoisi tekevänsä mitä vain neidon puolesta. Miksiköhän se edes oli niin? Ajatus käväisi jäähaltian mielessä, mutta karisti sen pois pinnalta, koska ajankohta sen pähkäilyyn ei ollut yhtään sen parempi kuin omien ongelmienkaan. Tunsi olonsa hyvin orvoksi, kun ei pystynyt käyttämään magiaa ja sitäkin pahempaa avuttomaksi ja heikoksi. "Onko jotain mitä voin tehdä?"

[Aksutar]

Olihan se sinänsä hassua, että Sigurd oli lohikäärme, joka viihtyi useimmin ihmisilluusiossaan ja Aethena taas haltia, joka viihtyi enemmän eläinmuodoissaan. Olihan se loppujen lopuksi mielipide asia, missä muodossa viihtyi. Mutta kyllä lohikäärme ennemmin tosimuodossaan pysyisi lopun ikänsä, kuin jäisi humanoidimuodon vangiksi. Sinänsä hän siis pystyi samaistumaan Aethenan asemaan, vaikka ei asiaa ehkä samalla tavalla ymmärtänyt Ei ainakaan niin syvällisesti, mitä olisi voinut.
Aethena kävi kuitenkin ihan oikeutetusti kyseenalaistamaan lohikäärmeen suunnitelman maagin nappaamisesta. Tietenkin ihanteellisin tilanne olisi, jos maagi olisi yksin sivummalla, eikä kukaan ehättäisi apuun, kun lohikäärme syöksyisi tuon nappaamaan. Mutta eihän sitä etukäteen voinut tietää, millainen tilanne siellä oli.
Sitten meidän pitää houkutella hänet sopivaan paikkaan Lounatuuli alkoi pohtia asiaa tarkemmin, sukien leukapartaansa kaikessa rauhassa. Valitettavasti Aethenan muihin kysymyksiin ei vastausta kuulunut, liskon raksuttaessa ajatuksiaan eteenpäin tovin verran.

Tietenkin Voisimme käyttää sinua syöttinä Sigurd tokaisi lopulta, kun Aethena kyseli, voisiko hän tehdä mitään asian hyväksi. Olihan se riskialtista, eikä lohikäärme mielellään saattaisi tyttöä pulaan, mutta jos se oli ainoa keino saada maagi erilleen muista, niin oliko riski sen arvoinen?
Jos saisit houkuteltua hänet eroon muista tai ainakin lähtemään perääsi ennen muita Saisimme hänet pois ystäviensä luota Lohikäärme jatkoi, laskiessaan sinisen katseensa ympäristöstä takaisin Aethenaan, mietteliäänä.
Sikäli mikäli olet valmis ottamaan riskin Eihän se hyvä suunnitelma ole, mutta varmaankin paras, mitä me voimme kaksin saada aikaan..

[Ylva]

Haltianeitokaisen ilme kirkastui kun toinen ehdotti, että Aethena voisi toimia syöttinä. Tietenkin! Miksi hän ei ollut tajunnut sitä itse? Nyökkäsi nopeasti pari kertaa päätään innokkaana siitä että saisi olla hyödyksi. "Juu, ehdottomasti... tai siis tietysti haluan auttaa. Minun vikanihan tämä ylipäätänsä on", neitokainen muistutti ja yritti olla vaikuttamatta turhan innokkaalta. Hetken tummahipiäinen näytti mietteliäältä. "Hmm, pystyn kyllä pääsemään lähelle huomaamatta, jos otan jonkun muun muodon", haltianeitokainen tuumi ääneen käyden mielessään läpi elukoita, joksi osasi muuttua. "Juokseminenkaan ei sinänsä ole ongelma", Aethena lisäsi. Pystyisi jopa haltiamuodossa juoksemaan varsin vikkelästi, olihan hän kaikin puolin hyvässä kunnossa ja haltioille ominaisen ketterä. Saattoi kuitenkin olla hieman kömpelö kahdella jalalla. Osasi muuttaa itsensä varsin nopeasti muodosta toiseen ja kerta olisi jokatapauksessa haltiana, kun velho tuon näkisi, voisi hyvin muuttua joksikin vikkelämmäksi kuten puumaksi, johon oli tykästynyt. Siinä vaiheessa todellisuus iski neitokaisen tajuntaan; hän ei voinut muuttaa muotoaan kiitos kaulapannan. Vilkaisi miestä hieman nolostuneen oloisena. "Niin no se muodonmuutos taitaa jäädä väliin", sanoi ilmaisten tajunneensa oman mokansa.

Aethena oli päätöksensä tehnyt. Suuntasi kristallikatseensa mieheen varsin keskittynyt ilme kasvoillaan. "Hänet pitäisi varmaan paikallistaa ensin... kuten myös sopiva paikka. Miten olisi ilmasta käsin?"" haltianeito ehdotti ja ajatus tuntui varsin loogiselta.

((lyhyt, anteeksi))

[Aksutar]

Lounatuulen onneksi Aethena näytti olevan enemmän kuin innoissaan suunnitelmasta, johon hän pääsi osallistumaan. Tietenkään lohikäärme ei olisi halunnut vaarantaa neidon henkeä enää yhtään, mutta nyt Aethena taisi olla ainoa keino, jolla houkutella yksittäinen henkilö pois porukasta ilman, että suurempaa hässäkkää tulisi. Lounatuuli jos yrittäisi käydä nappaamassa velhon, saattaisi lisko ottaa nenilleen viimekertaista pahemmin. Kestihän serpentti iskuja, eikä helpolla mennyt matalaksi, mutta loppujen lopuksi hän oli harvinaisen helppo lohikäärme vahingoittaa fyysisesti. Magiaa hän pystyi hylkimään jossain määrin, mutta kun aseiden kanssa tultiin heilumaan pehmeäsuomuisen liskon lähelle, niin helpostihan sitä vahinkoa sai aikaan. Pieni, vähättelevä hymähdys karkasi miehen huulilta, Aethenan käydessä syyttämään itseään tilanteesta. No, periaatteessa sehän oli nuoren neidon uteliaisuuden tulos, mutta ei lohikäärme halunnut tuon syyttävän itseään tästä. Ei ainakaan liian ankarasti.

Sinisilmä kuitenkin tuijotti sanattomana Aethenaa, tytön mainitessa voivansa ottaa toisen muodon. Vino hymy hiipi hitaasti valkeille kasvoille, nuoren neidon muistaessa, ettei mudon muuttaminen onnistunutkaan nyt. Niin valitettavaa kuin se olikin.
"No, etköhän sinä ole silti vikkelämpi, kuin joku vanha patu" Lohikäärme naurahti, käyden pohtimaan paremmin suunnitelmaa.
"Hyppää selkään, niin käydään etsimässä heidät... Kun löydämme mokoman maagin, laskeudumme ja sinä käyt näyttäytymässä hänelle siten, että saat miehen perääsi... Jos mahdollista, yksin.. Tuskin kovin moni pelkästään sinun perääsi lähtee, kun olet - ei siis millään pahalla - vain yksi nuori neito..." Lounatuuli kävi selittämään suunnitelmaa paremmin, samalla kun otti tosimuotonsa ja kävi venyttelemään, kuin kissa konsanaan "Johdat hänet minun luokse... Ja sitten vietämme mukavan rupatteluhetken hänen kanssaan. Kuulostaa hyvältä, eikö?" Virnistäen lisko kävi laskemaan päänsä Aethenan viereen.
"Hyppää selkään, niin mennään" Nätisti siniharja odotti, että Aethena oli selkään kivunnut ja siellä myös varmasti pysyi, ennen kuin kävi kohottautumaan varovasti ilmaan ja lähti lentämään kohden paikkaa, jossa orjakauppiaat leiriä olivat pitäneet.

Valkea lohikäärme lensi mahdollisimman paljon pilvien edessä, jottei erottunut taivaalta pahemmin. Helposti hitaasti lipuvan liskon saattoi luulla vain pieneksi pilvenhattaraksi, jos ei keskittynyt katsomaan taivaalle tarkasti. Onneksi päivä oli pilvisenpuolinen, joten valkeaa liskoa oli vaikeampi erottaa.
Hetken kaksikko saikin kierrellä, kunnes tutunoloinen leiri näkyi alhaalla. Hitaasti lisko kävi laskeutumaan hieman alemmas, jotta he saattoivat tarkastella tilannetta paremmin. Ihmiset olivat selvästi luopuneet - ainakin tältä erää - Aethenan etsinnästä ja olivat jokseenkin laiskanoloisesti viettämässä päiväänsä. Kaiketi nuo suunnittelivat eteenpäin jatkamista, sillä orjia oli vielä myytäväksi. Ehkä jonkinlainen iskuryhmä jäisi jälkeen etsimään karannutta, mutta tuskin kaikki siihen operaatioon osallistuivat. Tai näin ainakin sopi toivoa.
Lopulta Lounatuuli kävi lentämään huomattavasti kauemmas leiristä, metsään ja sukelsi oksistoon, laskeutuen lähes maan tasalle. Varovasti lohikäärme kuitenkin lipui vielä muutamia metrejä lähemmäksi itse leiriä, kunnes laskeutui kevyesti maahan ja laski päänsä alas, jotta Aethena saattoi laskeutua pois selästä.

"Reitti leiriltä tänne näyttäisi olevan tarpeeksi mutkainen, jotteivät he pysty sinuun suoralla etäisyydellä ampumaan... Luuletko, että onnistuisit johdattamaan maagin tänne?" Lounatuuli kävi kysymään, samalla kun tarkasteli ympäristöä, joka oli suhteellisen helppokulkuista, jos vain oli tarpeeksi vikkelä ja notkea liikkumaan.

// no problemo o3o anteeksi kestosta >: Jos haluat, niin hittaile vaan vaikka siihen asti, kun Aethena takasin päin on juoksemassa, niin saadaan tätä tarinaa eteenpäin! //

[Ylva]

Aethena nyökkäsi tarmokkaasti päätään ja liskonn laskiessa päänsä maantasaan kipusi neitokainen ketterästi ylös toisen selkään niskanjuureen. Kiitti mielessään, että oli kuluneen vuoden aikana onnistunut liikkumaan kahdella jalalla ja jo tähän mennessä tottunut siihen ainakin paremmin kuin aluksi. Kiipeäminen oli kieltämättä helpompaa, koska saattoi käyttää käsiä apunaan. Tätä oli myös harjoitellut pienikokoisen apinan hahmossa ympäri uuttta kotiseutua. Haltianeito painautui kiinni liskon pehmeitä suomuja kietoen kädet tuon kaulan molemmin puolin ottaen hyvän otteen niin käsillä kuin jaloillaankin. Ilman satulantapaista istuminen liskon selässä oli hankalaa suorilta selin ilmavirran takia, mutta tämä makaava asento oli vallan käypä ratkaisu ongelmaan. "Valmis", neito ilmoitti asetettuaan tukevasti valkean serpentin selkään merkiksi toiselle, että voisi lähteä. Neidon vatsasta muljaisi, kuten aina, suuren liskon pongahtaessa taivaalle. Tunne oli yhtä aikaa inhottava ja kutkuttava, sama tapahtui joskus alaspäin mentäessä. Haltiaruumista ei todellakaan ollut tehty lentämiseen.

Tuuli riuhtoi neidon hiuksia ´ratsunsa' kiemurrellessa ilman halki. Haltianeidon silmät haravoivat maastoa siinä missä liskonkin, tarkoilla silmillään näki varsin hyvin alas näinkin korkealta. "Tuolla!" neito hihkaisi huomattuaan orjakauppiaat kuten Lounatuulikin varmasti oli. Lisko lensi leirin ohi ja laskeutui vähänmatkan päähän niin pehmeästi että neito hädin tuskin tunsi maahan törmäämistä. Kipusi alas toisen selästä Lounatuulen laskiessa taas päänsä alemmas helpottaakseen Aethenan lasketumista. Tummahipiäinen haltia suori nuhjuisen paidanhelman paremmin alas. Hitsi, hänen pitäisi hankkia jostain uudet vaatteet, ei pahemmin omistanut vaihtovaatteita. Aethena irvisti ajatukselle itsekseen ennen kuin kohotti jääkatseensa liskoon. Tarmokas nyökkäys suunnattiin taas miehen suuntaa, joka nyt käytännössä oli monia metriä pitkä serpentti. Kuinkakohan pitkä Sigrund oikestaan oli? Neitokainen sipaisi valkoisia hiuksia korvansa taakse, jotta ne eivät olisi näkökentän edessä. "Eiköhän se onnistu, kunhan se maagi ei ole liian laiska liikkuakseen itse", tummahipiäinen haltia hymähti ajatukselle ja suuntasi katseensa liskosta kohti leiriä ja reittiä, jota pitkin hänen oli määrä kulkea. "Tässä voi mennä hetki", neitokainen sanoi ja hymyili vinosti liskolle vilkaistessaan takaisin tuon suuntaan. "Älä huoli, en ajatellut jäädä kiinni toistamiseen", Aethena vakuutteli ja toivoi mielessään olevansa oikeassa.

Sanottuaan sanottavansa jäähaltia kääntyi menosuuntaan ja lähti hipsimään eteenpäin pitämättä hirveää kiirettä. Hölkkäsi ja hiljensi välillä vauhtia tarkkaillen reittiä, jota pitkin tulisi takaisin vauhdilla. Se oli varsin fiksua, ainakin neidon itsensä mielestä, jotta reitti ei olisi ihan vieras ja suuria yllätyksiä ei olisi. Samalla kulkiessaan koti orjakauppiaita mietti mielessään miten toimisi. Miten hän saisi velhon huomion? Eri vaihtoehtojen pyöriessä päässä nuori jäähaltia löysi tiensä hyvin lähelle leiriytyneitä miehiä. Neito hiljensi vauhtiaan hiipimiseksi ja kyyristyi mahdollisimman pieneksi välttääkseen kiinnijäämisen. Onnetar tuntui kerrankin olevan Aethenan puolella, sillä velho istui erillään muista lukemassa jonkinlaista kirjaa. Muut istuivat nuotion ääressä lukuunottamatta paria vartijaa, jotka kävelivät leirin rajoilla ees ja taas. Heidän välttäminen ei ollut kovin vaikeaa ja ajoittikin lähestymisensä siihen kohtaan, kun vartijat olivat mahollisimman kaukana velhosta.

Jäähaltia eteni mahdollisen hitaasti ja äänettömästi kohti velhoa pysähtyen yhtäkkiä tajutessaan ettei oikein tiennyt mitä oli tekemässä. Olalle koputus olisi hieman liian ilmeistä, kuten myös hihkuminen. Aethenalla ei ollut kauaa aikaa tulattavana, joten hallasilmät etsivät vimmatusti jotain mistä saisi ideaa. Ne osuivatkin katkenneeseen oksanpätkään, mikä lojui aluskasvillisuuden seassa. Jäähaltia toivoi, että se ei olisi ihan laho kurottaessaan kättään sitä kohden ja poimiessaan sen siroon käteensä. Ainakaan oksa ei ollut hajonnut nostamisesta ja tuntui sopivan paksulta, yhtä paksu kuin neidon ranteet. Hipsi hiiren hiljaa lähemmäs maagia ja iskuetäisyydellä heilautti tuoretta asettaan kohti miehen takaraivoa. Ei iskenyt koko voimalla, vaikkakin tuskin olisi saanut miestä tainnoksiin, vaikka olisikin, mutta halusi pelata varman päälle. Isku päähän varmasti raivostuttaisi ja mikä oleellisempaa neidon yhtäkkinen ilmestys ei tuottanut liikoja kysymyksiä. Toivoi todellakin, että maagi luulisi aikaisemman serpentin olevan täysin irrallinen koko hommassa ja pelkkää sattumaa, että neito oli joutunut liskon viemäksi. Jos orjakauppiaat liittaisivat lohikäärmeen Aethenaan ei tämä suunnitelma välttämättä toimisi. Neitokaisella ei kuitenkaan ollut aikaa pohtia asiaa sen enempää, sillä seuraavat tapahtumat etenivät varsin nopeasti.

Mies notkahti iskun voimasta eteenpäin, mutta kuten suunniteltu isku ei tuottanut varsinaista vahinkoa. Maagi kääntyi automaattisesti katsomaan hyökkääjäänsä, jonka huulilla leikki voitonriemukas hymy, mikä haihtui pian kun maagi heitti näppärästi yksinkertaisen paineaaltoloitsun summamutikassa hyökkääjäänsä päin varsin vaistonvaraisesti. Aethena luopui aseestaan päästäen siitä yksinkertaisesti irti ja yritti väistää iskua perääntymällä, mutta paineaalto osui silti neitoon ja kaatoi tuon kumoon pienen matkan päähän. Perääntyminen oli auttanut, sillä kovin terä osui paikkaan missä neitokainen oli alunperin ollut. Maagi kokeili nopeasti takaraivoaan avohaavan pelossa päästellen joitakin kirouksia suustaan siinä missä Aethena manasi muutaman sanan ja rämpi ylös tantereelta. Oivallus pilkahti vihollisen silmissä tuon tunnistaessa entisen vankinsa, mikä purkautui ulos "sinä" henkäisyllä. Sen jälkeen seurasi jotain loukkauksia ja manauksia, joita neitokainen ei jäänyt kuuntelemaan, sillä kuten toivottu ärsyyntynyt maagi lähti itse takaa-ajoon huudellen kuitenkin tovereilleen siinä samalla. Lounatuulen pitäisi toimia nopeasti, ennen kuin loput orjakauppiaista pääsisivät paikalle.

Aethena oli joskus kuullut väitettävän, että maagit olivat huonokuntoisia ja hitaita, mutta se väittämä ei ainakaan pätenyt tähän kyseiseen maagiin. Mies liikkui varsin rivakasti ja onnituis jopa heittämään pari maagista vasamaa pakenevan haltian perään. Ensimmäinen vasama säikäytti jäähaltian todenteolla, sen iskeytyessä puuhun neidon vierellä, mutta toista osasi jo odottaa. Vaikeakulkuisempi maasto antoi haltialle lisää välimatkaa ajajaansa ja esti enemmät magiahyökkäykset, sillä maagi keskittyi olemaan kaatumatta, joten keskittymistä ei riittänyt loitsun heittämiseen. Matka takaisin Sigrundin luokse tuntui paljon pidemmältä, kuin viimeksi, vaikka kulki paljon nopeampaa tahtia. Muutaman kerran meinasi kompastua tai livetä, mutta muuten eteneminen tapahtui varsin onnistuneesti.

[Aksutar]

"En kyllä usko, että sinä niin hölmö olisit..." Lohikäärme kävi hymähtämään Aethenalle, tytön vakuutellessa, ettei aikonut toistamiseen jäädä kiinni. Hyvä vain, mutta jos niinkin onnettomasti kävisi, voisi Aethena olla varma, että lohikäärme olisi toistamiseen hyökkäämässä orjakauppiaiden kimppuun oman henkensä uhalla. Hän ei aikonut jättää Aethenaa pulaan ja mikäli tilanne sitä vaatisi, hän ennemmin vaikka tappaisi kaikki orjakauppiaat - kykeni siihen tai ei, hyvähän se oli uhota - kuin katsoisi yhdenkään heistä satuttavan nuorta neitoa.
Sen pidemmittä puheitta lohikäärme jäi odottamaan sijoilleen. Sigurd ei käynyt vaihtamaan muotoaan ihmisilluusioonsa, vaan pysytteli suosiolla täysimittaisena käärmeenä. Ei hänestä kyllä ollut pahemmin piiloutumaan metsään tässä muodossa, mutta lohikäärme kävi makaamaan mahdollisimman matalalle, kätkeytyen näin jotenkuten aluskasvillisuuden joukkoon. Suojavärityksensä ei kyllä todellakaan ollut tähän maastoon sopivaa, mutta ei maagisilla serpenteillä yleensä ollut syytä piilotella metsässä...

Sigurd kuitenkin odotti. Kaikessa rauhassa, paikoillaan, mihinkään liikkumatta. Vaikka aikaa ei kulunutkaan kauheasti, alkoi Lounatuuli silti huolestua. Se ei ollut tottunut odottamaan, vaikka luulisikin, että lähemmäs tuhatvuotinen otus osaisi kyllä odottaa vuoden tai parikin tarvittaessa. Loppujen lopuksi Sigurd oli kuitenkin kuin koira perimmäisiltä vaistoiltaan. Se ei osannut odottaa ja pienikin hetki erossa tärkeistä henkilöistä tuntui ikuisuudelta.
Lohikäärme kuitenkin päätti pitää paikkansa, ainakin vielä. Eiköhän Aethena olisi huutanut, jos apua olisi tarvinnut. Tai mitä jos tuo ei kyennytkään huutamaan? Mitä jos Aethena oli napattu jo, sidottu ja suu tukittu? Tai mitä jos haltia oltiin jo tapettu?!
Odottaessaan Sigurd sai todellakin huomata, kuinka pahimmat pelot nousivat pintaan. Myös vainoharhaisuus iski, lohikäärmeen vähän väliään kohottaen päätään maasta, kuunnellakseen paremmin, oliko etäinen, vaimea ääni sittenkin Aethenan huudahdus. Ehkei tämä sittenkään ollut hyvä idea. Hänen ei olisi koskaan pitänyt ehdottaa moista suunnitelmaa. Millainen idiootti menisi nyt ehdottamaan nuorelle neidolle, että josko tuo suostuisi vaarantamaan henkensä!
Tai... Ehkä Sigurdin piti vain luottaa Aethenaan... Eihän kyseessä ollut mikään avuton prinsessa hirviön kynsissä. Ei siis sillä, etteikö Aethena näin lohikäärmeen mielestä olisi ollut yhtä nätti, mitä satujen prinsessat, mutta toisin kuin nuo prinssiään odottavat tyhjäpäät, Aethena osasi pitää itsestään huolen.

Kaikki pahimmat epäilyt osoittautuivat kuitenkin vääriksi, lohikäärmeen kuullessa lähestyvät askeleet. Vain pienesti siniharjainen kävi kohottamaan päätään, nähdäkseen kauempaa lähestyvän haltian ja tuon perässä - onneksi yksin - juoksevan velhon.
Kuin saalistaan vaaniva kissa, kävi lohikäärme valmistautumaan loikkaan, nostellen jalkojaan pienesti maasta irti. Kun Aethena ja velho olivat tarpeeksi lähellä, kävi Lounatuuli syöksähtämään varoituksetta kohden velhoa. Onneksi mokoma oli turhan keskittynyt Aethenaan ja tuon perässä pysymiseen, ettei typeryyttään edes huomannut syrjemmällä lymyävää, valtavaa liskoa.
Ilme velhon kasvoilla oli näkemisen arvoinen. Heti kun mies oli tajunnut, minkälaiseen ansaan oli kävellyt, yritti tuo vielä hyökätä magiansa avulla lohikäärmeen kimppuun, turhaan. Sen sileän tien oli Sigurd käynyt tarraamaan kiinni mieheen, rysäyttäen mokoman maata vasten, valtavan kouransa alle. Pieni painallus myös varmisti, että mies pysyi maassa. Lohikäärmeen kita suorastaan tulvi sinisiä liekkejä, hullunkatseen käydessä nauliintumaan maagiin.
"Nyt sinä kerrot, miten tuon kirotun kapistuksen saa pois" Ääni kumpusi liskon kurkusta, valtavan kidan lähestyessä puoliavonaisena maagia "Tai saat olla varma, että tulet kärsimään ja pitkään, ennen kuin edes suon sinulle kuoleman".
Mies selvästi oli järkyttynyt ja yllättynyt tilanteesta, eikä edes saanut sanaakaan suusta. Voiko toista siitä syyttää, harvoin sitä joutui lohikäärmeen hyökkäyksen kohteeksi.
"Anna kuulua" Pienesti lohikäärme kävi painamaan miestä enemmän vasten maata "Ja saatat selvitä elossakin tästä..."



// askdjasda, anteeksi kesto >: Pistä sie nyt kertoon mitä mokoma sanoo ko sun päätettävissä se loppupeleissä on~ //

[Ylva]

Vaikka neitokainen tiesi lohikäärmeen olevan kytiksellä (ja se seikka että sokeankin olisi pitänyt nähdä valkea lohikäärme keskellä metsää), ei neito voinut olla säikähtämättä liskon hyökätessä takana tulevan maagin kimppuun. Haltia väisti koko hommaa sivulle ja pysähtyi tasaamaan henkeään sydämen jyskyttäessä niin säikähdyksestä kuin urheilusuorituksesta. Lounatuuli ei kauaa aikaillut mitä kuulustelemiseen tuli, mutta maagi näytti siltä kuin olisi muuttunut patsaaksi. Hyvin, hyvin kalpeaksi sellaiseksi. Aethenan saatua tasattua hengityksensän sai tuo lopulta jotain suustaan ulos. "Meillä ei ole paljon aikaa", neito huomautti tähyillen tulosuuntaan odottaen hetkenä minä hyvänsä näkevänsä loput orjuuttajista.

Mitä maagiin tuli, tuo yritti änkyttää jotain ulos suustaan, mutta edes kokonaisia sanoja ei muodostunut. Mies taisi tajuta itsekkin ettei siitä tullut mitään ja veti syvään henkeä ennen kuin sai katkonaisesti selitettyä maagisen pannan toimivan käskysanan kautta ja jotain muuta epäselvää. Aethena kävi levottomaksi, sillä kuvitteli jo kuulevansa lähestyvät orjakauppiaat. Haltia tarkkaili änkyttävää maagia, mutta vilkuili vähän väliä suuntaan, josta oli tullut. Lopulta haltianeito käveli maagin ja tuota pitelevän lohikäärmeen luokse. "Mitä jos vain ottaisit sen ystävällisesti irti?" jäähaltia totesi pelosta suunniltaan olevalle maagille, joka vilkuili puhuja suuntaan, mutta enimmäkseen tuijotti lohikäärmettä, eikä näyttänyt osaavan päättää pitikö neitokaista kuunnella vai odottaa lohikäärmeen sanovan jotain. "Ota se irti", neitokainen kivahti nyt malttamattomammin. Maagi mutisi jotain käsistään ja lohikäärmeen höllättyä otettaan nosti mies toisen käden niin että tuo osoitti neidon tai paremminkin kaulapannan suuntaan. Maagi lausui joitakin magiansanoja ja teki muutaman merkin sormillaan ilmaan. Hento hehku syttyi haltian kaulassa olevaan pantaan ja vaimean loksahduksen saattelemana se napsahti auki ja tipahti maahan kerta neito ei tajunnut ottaa sitä kiinni. Aethena huokaisi syvään, oli kuin raskas paino olisi kadonnut hänen päältään. Neito hieraisi verille mennyttä kaulaansa tuntien kuitenkin suurta helpotusta päästyään eroon rajoittavasta kapineesta. Jääsilmät nousivat katsomaan lohikäärmetta. "Voiaanko nyt mennä?" neito kysäisi kuullessaan lähenevät askeleet.

(autohittasin hieman jotta päästään eteenpäin))

[Aksutar]

Lounatuuli odotti harvinaisen maltillisena maagin vastausta, jota tuo koitti niin kovasti saada aikaiseksi. Ehkä oli onni, että Aethena puuttui keskusteluun ja kävi puhumaan miehelle, sillä lohikäärme olisi varmaan vain pelotellut tuon hengiltä ärinöillään. Sininen katse seuraili vuoron perään Aethenaa ja maagia, lohikäärmeen itsensä kuunnellessa tarkkaan kauempaa kantautuvia ääniä. Ei siinä kauaa menisi, kun maagin ystävät paikalle ehättäisivät ja sitten asiat mutkistuisivat. Tosin, jos paikalle ehättäisi joku ryntäämään, Sigurd nappaisi maagina ja haltian mukaansa ja lentäisi pois. Turha sitä oli jäädä tuleen makaamaan, kun pakoonkin pääsi.

Lopulta maagi sai aikaiseksi edes yrittää. Lohikäärme kävi hölläämään otettaan sen verran, että mies kykeni liikkumaan ja tekemään taikansa. Muutaman taikasanan ja sormien heiluttelun jälkeen, kävi Aethenan kaulaa hiertänyt panta tipahtamaan maahan, vapauttaen haltian kahleistaan. Se oli suorastaan helpottava näky.
"Kyllä" Lounatuuli vastasi Aethenalle, laskiessaan päänsä haltian puoleen "hyppää kyytiin".
Vaikka Aethena kykenikin taas voimiaan käyttämään, ei Lounatuuli tiennyt tuon kunnosta. Helpompi oli, jos lohikäärme lentäisi kaksikon turvaan, ennen kuin Aethena voimiaan käytti. Jahka Aethena oli selkään päässyt, Sigurd kävi nostamaan käpälänsä maagin yltä.
"Olet onnekas. Jos vielä ikinä törmäänkään sinuun, syön sinut elävältä" Lohikäärme kävi vielä sähisemään maagille, ennen kuin kävi nousemaan ylös ilmaan, ohi puiden latvojen, aina taivaalle asti.

"Minne sitten?" Lounatuuli kävi kysymään Aethenalta, jahka korkeuden oli saanut kohdilleen "Lauman luo?" Sigurd lisäsi, ollen valmiina lentämään takaisin lauman luolalle, mikäli Aethena katsoi hyväksi palata nyt kotiin.


// goody! Ittekin vähän hittailin sori >: //