Uteliaisuus se kissan tappoi (Aksu)

Saarista suurin ja tiettävästi ainoa, josta löytyy sivistynyttä asutusta. Saarella kohoaakin pienehkö vuori, jonka epäillään olevan uinuva tulivuori. Toivoa saattaa, että tuo myös uinuisi vielä pitkään. Tuliperäisen maan ansiosta saarilla sijaitsee paljon kuumia lähteitä, joissa matkalaiset tykkäävät pistäytyä lämmittelemässä. Lähteet ovat lämpimänä vuodenajasta riippumatta.

Valvoja: Crimson

Uteliaisuus se kissan tappoi (Aksu)

ViestiKirjoittaja Ylva » 11 Tammi 2013, 23:25

(Lounatuulta kaivattaisiin)

Päivä oli kääntymässä iltaan ja hiljakseen laskeva aurinko suuntasi kulkuaan taivaanrannan taakse. Aethenalla ei ollut hajuakaan kuinka kauan oli nököttänyt tuossa häkissä, jossa ei mahtunut edes seisomaan. Puinen lattia haisi pahalle, kuten myös ne muutamat muut raukat, jotka sinne oli ängetty. Oikeastaan häkki oli kokonaisuudessaan vaunut, mikä teki sen liikuttamisesta helpompaa. Kyyneleet alkoivat valua uudemman kerran Aethenan kärsineille poskille. Tummat ruhjeet häipyivät neitokaisen ihoon, mutta turvotus näkyi selvästi. Haltian vasen poskipää ja kulma olivat turvonneet ja toisesta vielä vuotanut vertakin, mikä kylläkin tyrehtyi aikoja sitten. Tilanteen ajatteleminen sai tuon voimaan pahoin ja käpertymään tiukemmalle sykkyrälle nurkkaan, jossa istui mahdollisimmat kaukana muista. Ei sillä, että joku olisi tuppautunut seuraan tai sanonut mitään. Aethenaa kyllä tuijotettiin hämmästyksen ja pelonsekaisin tuntein, mikä ei auttanut haltian ahdistukseen tippaakaan. Aethena sulki silmänsä ja puristi niitä tiukasti kiinni estääkseen kyyneliä valumasta.

Surkeasta tilanteesta huolimatta päällimmäinen tunne neitokaisella oli syvä häpeä, sillä hän oli möhlinyt pahemman kerran. Metallinen rinkula kaulassa ja karmiva löyhkä muistutti tehokkaasti siitä joka hetki. Kaikki olisi ollut hyvin, jos vain ei olisi käynyt ahneeksi. Kukaan ei olisi kiinnittänyt puumaan huomiota tai eivät ainakaan samalla tavalla kuin nyt, mutta hänen piti mennä vaihtamaan muotoaan. Ja kaikki vain yhden typerän kartan takia. Kaikki uusi ja vieras, ehkä jopa hieman jännittävä oli kuin huumetta tuolle. Ajautui melkein tahtomattaan tälläisiin tilanteisiin, mutta ei koskaan näin pahoin kuin nyt. Ei pystynyt enää muuttamaan muotoaan, koska kaulapansa esti haltiaa käyttämästä mitään magiaa. Nämä miehet eivät olleet edes mitään pieniä tekijöitä, se oli varma. Kuka tahansa orjakauppias ei saisi vahvasti maagisia kaulapantoja. Aethena veti väristen henkeä ja nosti katsettaan sen verran, että näki ulos häkistä.

Aethenalta oli riistetty varsin kirjaimellisesti neitokaiselle tutut vaatteet ja nyt tilalla oli ylisuuri, joskus varmasti valkoinen pitkähelmainen paita, joka oli karhea ja epämiellyttävä. Kylmä tuolle ei tullut, kuten muilla näytti olevan. Kaipa se oli joku rodullinen juttu, kun kylmä ei tuntunut purevan naiseen samalla tavalla kuin muihin ilman turkkiakin. Neitokaisen väsyneet silmät painuivat kiinni nyt kuitenkin rentoina ja rauhallisina. Tytön puollustukseksi huonolla tuurilla oli näppinsä pelissä. Jäähaltia oli hiipinyt aivan leirin sisäpuolelle asti, tavoittanut haluamansa kartan ja lähtenyt jopa kaikessa rauhassa poiskin. Kunnes sai kirveen hamaralla iskun päin näköä ja kovaa. Muisto sai Aethenan avaamaan silmänsä ja huokaisevan syvään. Karisti ikäviä ajatuksia pois päästään, tilanne oli muutenkin tarpeeksi kurja. Joskus eilen oli lähtenyt tutkimaan uutta ja avaraa kotiympäristöään ja törmännyt näihin miehiin, orjakauppiaisiin. Ei Aethena ollut oikeastaan edes ikinä kuullut orjakauppiaista, ei ainakaan niin että muistaisi. Sanomattakin oli selvää, että oli yrittänyt panna hanttiin, mutta sillä ei ollut väliä. Jos ei hyvällä, niin pahalla -periaate tuntui olevan suosiossa tässä joukkiossa.

Kaiken muun kurjan lisäksi kauppiaat olivat suunnitelleet lähtevänsä pimeän tultua, eikä se olisi todellakaan hyvä juttu. Ei kuitenkaan tiennyt miten pääsisi pois tästä tilanteesta, pantaa ei ollut saanut millään irti vaikka oli yrittänyt, mistä oli jäänyt hiertymiä ja muutama raapimisjälki tuon kaulaan. Karmiva totuus siitä, että joutuisi ties minne, omaisuudeksi jollekin, hakattavaksi tai pahempaa jos ei tottelisi. Ajatus puistatti neitokaista, tunsi olonsa limaiseksi ja inhottavaksi. Olisi halunnut päästä veteen, pesemään tuon epämiellyttävän olon pois ja haudata koko juttu osioon 'sitä ei koskaan tapahtunutkaan'. Tiesi kuitenkin ettei se ollut mahdollista ja sekös masensi tuota entistä enemmän ja hetkeksi vaimenneet kyyneleet alkoivat norua tiheämpään tahtiin ja kuului jopa tukahdutettua itkua hetken verran. Aethena oli painanut kasvonsa polviinsa ja yritti kovasti keksiä jotain pirteämpää ajateltavaa, mutta semmoista ei tuntunut millään löytyvän. Oli möhlinyt pahemman kerran.

// Inspasit minut kirjoittamaan pitkän pelin XD meinasi vielä jatkaa mutta jos ois sun vuoro välissä ;)
Ylva
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 12 Tammi 2013, 00:36

Lounatuuli

Missä hän oli? Oli kulunut jo vähintään vuorokausi, kun valkea lohikäärme oli viimeksi nähnyt Aethenan, ainoan tästä laumasta, jonka olemassaolosta lohikäärme osasi olla tosissaan huolissaan. Lauman muutosta Manasses saarille oli kulunut jo jonkin aikaa, pikkuhiljaa tämä laumanriekale alkoi myös tottua uuteen, hieman lämpimämpään ympäristöönsä, mitä manner oli tarjonnut. Lohikäärme ei valittanut, hän viihtyi ennemmin lämpimässä, mitä kylmässä. Vaikka saaret olivatkin hieman lämpimämmät, mitä manner itse, oli lämpötila silti pakkaslukemilla täälläkin. Muutto oli sujunut suhteellisen hyvin, ainakin Lounatuuli oli tyytyväinen omaan suoritukseensa, johtaa lentokykyiset laumalaiset saarille. Siinä lisko toden totta oli onnistunut, hänellä kun oli pettämätön suuntavaisto.
Nyt lohikäärme oli saanut viettää päivän, päällekin yksinään, vaikka lauman kotipesällä olikin norkoillut. Yleensä kukaan muu ei hänen seuraansa ängennyt, ellei laskettu nuorta Aethenaa. Lohikäärme ei ollut nähnyt neitoa vähään aikaan ja jos totta puhuttiin, alkoi serpentti olla jo huolissaan. Ei ollut Aethenan tapaista kadota, varsinkaan näin pitkäksi ajaksi!
Niinpä oli Lounatuuli lähtenyt matkaan, etsiäkseen Aethenan. Eihän tuo kaukana voinut olla! Valkea lohikäärme oli kierrellyt ja kaarrellut pitkin suurinta saarista, todeten, ettei nuorta naista ainakaan autioilta alueilta löytynyt. Pikkuhiljaa se pieni paniikki alkoi hiipiä pedon selkäpiihin, tuon miettiessä pahimpia mahdollisia vaihtoehtoja. Orjakauppiaat eivät olleet mikään ihmeellinen näky näillä kulmilla, olisiko Aethena muka jäänyt noiden kynsiin? Sehän selvisi vain tarkistamalla.

Lounatuuli ei edes harkinnut lähestyvänsä ihmisasutusta illuusiossaan. Sen sijaan valkea serpentti kävi liitämään melko matalalla kohden lähintä kylää, tarkkaillen alituiseen kaikkea, mitä allaan näki. Tietenkin kyläläiset hankkivat jonkin asteen paniikin lohikäärmeen nähdessään, sillä liskot eivät olleet kovin yleisiä täälläpäin Cryptiä. Eivät ainakaan ihmisasutuksen liepeillä. Mitä kylä sitten kykeni tekemään lohikäärmettä vastaan? Ei oikeastaan mitään. Tosiin kuin aroilla tai vuorilla kohoavat kylät, ei näiden saarien pienet kylät olleet varautuneet isoihin hyökkääjiin. Tai no, eihän Lounatuulta hyökkääjäksi voinut luetella varsinaisesti, kerta hän vain lipui ihmisasutuksen yllä. Ainakin vielä
Yllättäen siniset silmät tavoittivat sen, mitä olivat etsineet. Tuttu, tummahipiäinen haltianeito osui silmään, saaden lohikäärmeen päästämään ilmoille korkean karjahduksen. Valitettavasti se pahin skenaario oli käynyt toteen, mutta estikö se lohikäärmettä? Ei oikeastaan. Tietenkin hän aikoi pelastaa Aethenan, minkälainen ystävä saatikka laumalainen hän olisi ollut, jos olisi jättänyt nuoren jäsenen omilleen.

Sen pahemmin miettimättä valkea käärme kävi syöksyyn kohden tuota häkiksi laskettavaa vaunua. Vasta siinä vaiheessa alkoi orjakauppiaat puolustamaan omaisuuttaan, nuolien käydessä syöksymään kohden valkeaa käärmettä. Lounatuuli laskeutui puoliksi vankkureiden ylle, ottaen häkkimäisestä kehikosta kiinni eturaajoillaan. Lohikäärme päästi uudemman karjaisun, tällä kertaa myös syösten tulta lähiympäristöön, varoen vahingoittamassa häkkilintuja. Lähinnä seisova orjakauppias joutui saman tien tulikuumaan kitaan, pitkäkaulaisen liskon kurottaessa tuota kohden. Säälimättä mies käytiin rusentamaan leukojen väliin. Pää heitteli tapporavistuksen myötä sivulta toiselle, kunnes kuollut uhri heitettiin kauemmaksi, liskon käydessä keskittymään häkkiin eturaajojensa alla.

Häkki oli käynyt antamaan myöten muutaman sentin, painon laskeuduttua sen päälle. Sen kummemmin aikailematta kävi petomaisesti riehuva lohikäärme repimään häkkiä auki, pakottaen sen auki edes sen verran, että lisko saisi eturaajansa sisään. Lohikäärme repi häkkiä niin raajoin, kuin leuoin, saaden sen lopulta lähes totaalisesti tohjoksi. Samaan aikaan sai Lounatuuli vastaanottaa nuolen jos toisenkin valkeaan suomupeitteeseensä. Välittämättä noista suhteellisen pienistä kivuista, kävi lohikäärme kurottamaan eturaajaansa häkin sisään sen verran, että sai napattua nurkassa istuskelleen haltianeidon kouraansa, mahdollisimman hellästi.
Aethena nostettiin vasten kapoista rintakehää, lohikäärmeen käydessä näin suojelemaan nuorempaansa koko kehollaan. Taas liian lähelle uskaltautuneita hyökkääjiä yritettiin napata leukojen väliin, tuloksetta. Nämä miehet olivat nopeita ja osasivat nyt varoa joutumasta liian lähelle veriseksi käynyttä kitaa.

Jälleen kerran lohikäärme avasi kitaansa syöstäkseen tulta, mutta tällä kertaa se operaatio keskeytyi tuskaiseen karjahdukseen. Paikalla oli myös maagi, joka kävi nyt sähköisine hyökkäyksineen iskemään valkeaan lohikäärmeeseen. Kuumotteleva, kihelmöivä kipu kävi lähes lamauttamaan liskon, tuon käydessä melkein rysähtämään maahan. Aethenaa pidettiin yhä vasten rintakehää, suojellen tuota kaikelta mahdolliselta. Valitettavasti Lounatuuli ei voinut sille mitään, jos käärmeen kehosta sähkö kävi myös iskemään suojattiin.
Raivon sokaisema lisko kuitenkin keräsi itsensä ja kävi kohoamaan ilmaan, juuri ennen kuin toinen samanlainen sähköisku olisi osunut valkeaan käärmeeseen. Nopeasti lisko kävi poistumaan paikalta, saaden kuitenkin lentonsa ohesta vielä yhden, suurehkon sähköiskun maagin käydessä heittämään vielä viimeisen loitsunsa, ennen kuin lohikäärme katosi suojattinsa kanssa näkyvistä.. ainakin hetkeksi. Lounatuuli kävi jälleen karjahtamaan kivusta tuon iskun myötä, lentonsa käydessä huteraksi, erittäin heikoksi.

Ei siinä kauaa mennytkään, kun Lounatuulen oli pakko tehdä pakkolasku metsään, ei turhan kauaksi rikospaikalta. Tuskin siinä kauaa kestäisi, kun ihmiset saapuisivat perästä noutamaan menetettyä omaisuuttaan.
Pakkolasku tehtiin selälleen, jotta Aethena kärsisi mahdollisimman vähän vahinkoa. Tyttöä suojattiin molemmin käsin, lohikäärmeen iskeytyessä selkä edellä vasten maankamaraa, liukuen muutaman metrin pitkin maata eteenpäin. Valtava käärme veti muutaman kerran syvään henkeä, ennen kuin kävi laskemaan Aethenan alas vierelleen, muuttaen samalla muotoaan huomanoidiksi. Neidosta päästettiin irti, samalla kun kyljellään makaava, raskaasti hengittävä mies kävi katsahtamaan Aethenaa päästä varpaisiin. Selvästi neito oli ottanut osumaa, mikä sai lohikäärmeen entistä enemmän vihaiseksi.
Oletko kunnossa? Kävi perinteinen kysymys, samalla kun mies kömpi huterasti pystyyn, käyden katkomaan kehostaan törröttäviä nuolia lyhyemmiksi. Pitkät varret olivat vain tiellä ja ne nuolet, jotka eivät kauhean syvälle olleet iskeytyneet, käytiin repimään saman tien irti kera pienien ynähdyksien. Mies vuosi verta, vaikkei pahasti. Silti tarpeeksi, jotta ei kauaa voisi itse taistelua jatkaa, mikäli vihollinen samalla arsenaalilla kävisi hyökkäämään. Mutta mikäli tilanne sitä vaati, kävisi lohikäärme pidättelemään hyökkääjiä, sillä välin kun Aethena pakenisi.
Meidän pitää jatkaa


// Hups taisin innostua (----D //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Ylva » 12 Tammi 2013, 09:49

Hyvä ettei Aethena lyönyt päätään kattoon, kun ilmoille kajahti lohikäärmeen karjahdus. Jos orjanaiset olivat olleet peloissaan aikaisemmin, nyt nuo olivat täysin jähmettyneitä pelosta. Automaattisesti nuo kyyristyivät peloissaan, mutta todellinen hysteria alkoi vasta kun suuri lisko rysähti häkin päälle. Aethena tietysti ymmärsi asiat hieman erilailla kuin nuo raasut sielut, jotka luulivat loppunsa tulleen. Lounatuulen laskeuduttua häkin päälle myös Aethena kumartui automaattisesti katon tullessa alemmas. Se kuitenkin lopetti litistymisen pian ja haltia uskalsi avata silmänsä ja kohottaa katsettaan sen verran, että näki mitä tapahtui. Jäi kuitenkin tuijottamaan teräväkyntistä jalkaa, joka pilkotti häkin ulkopuolella tarautuneena koko härveliin. Hitaasti tahmeat aivot alkoivat yhdistellä palasia toisiinsa ja siniset silmät levisivät oivalluksesta. Lounatuuli.

Helpotus muuttui pian peloksi ja huoleksi, kun lohikäärme sai osumaa nuolista, jotka eivät kuitenkaan näyttäneet liskoa häiritsevän, sillä lohikäärme oli alkanut repimään häkkiä auki. Tämä sai haltianeitokaisen painautumaan niin matalaksi kuin vain voi, jottei menettäisi päätään tässä touhussa. Lopulta lohikäärme sai häkin auki tai paremminkin tuusan nuuskaksi ja tuo työnsi etujalkansa sisälle. Orjattaret kiljuivat ja takertuivat toisiinsa täysin paniikissa. Aethena kuitenkin nousi ylös yhtäkkisen adrenaliiniryöpyn voimalla, mikä myös virkisti neitokaisen aivotoimintaa. Jäähaltia tarrautui kiinni lohikäärmeen jalkaan sen kietoutuessa naisen ympärille.

Aethena ei ehtinyt tajuamaan mitä tapahtui kun oli jo painettu lohikäärmeen rintaa vasten. Haltia puristi silmänsä kiinni ja veti pitkiä ja syviä hengenvetoja rauhottaakseen itsensä. Aethena tärisi, saattoi tuntea sen itsekin. Jäähaltia ei kuitenkaan kauaa saanut itseään tasailla kun säkenöivä, pistävä kipu sinkosi tuon ruumiiseen lamaannuttaen koko kehon niin ettei ääntä päässyt ulos neitokaisen huulilta, vaikka tuon ruumis kiemurtelikin tuskasta. Sähkö, joka oli isketty lohikäärmeeseen siirtyi myös neitokaiseen kosketuksen kautta, ei niin voimakkaana onneksi mitä lohikäärme oli saanut tuta. Tuntui ikuisuudelta kunnes kipu hävisi lähes kokonaan ja Aethena tajusi noiden olevan ilmassa. Se sai nuoren haltian vetämään rivakasti henkeä, sillä Lounatuulen lento tuntui turhan huteralta.

Aethena ei voinut muuta kuin roikkua mukana, kun lohikäärme alkoi syöksyä maata kohden turhan nopeasti ja lopulta rysähti puidensekaan. Nyt Aethena jopa kiljaisi äkillisen laskeutumisen tuoman vatsanmuljahduksen takia. Tömähdys tuntui luissa ja ytimissä, mutta ei aiheuttanut naiseen mitään vahinkoa, kiitos Lounatuulen, joka pian kääntyi kyljelleen ja laski neitokaisen maahan. Aethenan jalkojen koskettaessa maata ja saatuaan oman painonsa niiden päälle neitokainen älähti hiljaa ja tipahti maantasolle itsekin. Nyt paremmalla tarkkailulla neitokaisen oikea jalka oli turvonnut ja pahasti. Kipu oli tullut yllätyksenä, eikä haltia ollut osannut varautua siihen, joten nökötti nyt jalat koukussa sivullaan istuen lumisessa maassa.

Jäähaltia nosti katseensa mieheksi muuttuneeseen lohikäärmeeseen ja kyyneleet kihosivat haltian silmiin tuon katsoessa kärsineeseen mieheen. Oli tuskallisen tietoinen siitä, että kaikki oli hänen vikansa. Naisen kasvot painuivat osoittamaan maankamaraa ja valkeat hiukset valuivat peittämään neidon kasvoja. Aethena puristi hetkeksi silmänsä kiinni estäen enempien kyynelten nousemisen pintaan. Hitaasti neitokaisen katse nousi takaisin mieheen jotenkin tuskaisen oloisena. "Sigurd, olen pahoillani", neitokainen sai ähkäistyä ja niiskautti nenäänsä heti perään pyyhkien silmiään kämmensyrjällään. Haltianeitokaisen olisi pitänyt tuntea helpotusta päästyään pois tukalasta tilanteesta, mutta tunsi olonsa entistä kurjemmaksi.

Lounatuulen kysymys siitä oliko tyttönen kunnossa sai tuon laskemaan taas katseensa ja hyvän tovin emmittyään pudisti päätään hitaasti. Aethenalla oli ruhjeita enemmänkin ympäri kehoa puhumattakaan henkisestä morkkiksesta. Lähenevät ihmisten äänet kantautuivat neitokaisen herkkiin korviin ja tuo näytti hetkessä ryhdistäytyvän ainakin jonkunverran. Kohotti katseensa mieheen ja siitä omana nilkkaansa liikutellen sitä kokeeksi. Se sattui, mutta luultavasti kantaisi ainakin jonkunmatkaa. "olet oikeassa", Aethena totesi nieleskellen ja katsellen nyt taas huolestuneena nuolien täyttämää humanoidia. "Oletko... sinä kunnossa?" tuo kysyi vielä alkaen sitten kampeamaan itseään ylös, mikä tuntui työläältä ja jokainen liike sattui adrenaliinitason laskiessa. Ei todellakaan kuitenkaan halunnut jäädä odottamaan vangitsijoitaan, eikä todellakaan halunnut takaisin sinne.

((heh mä ku luulin että mä innostusin ;) ))
Ylva
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 12 Tammi 2013, 16:32

Illuusioonsa vaihtanut lohikäärme kävi kurtistamaan kulmiaan katsoessaan Aethenaa. Jos johonkin sattui, niin sisälle nyt. Lisko ei kestänyt katsoa kenenkään itkevän, varsinkaan nuorien. Ne pienet vuotavat haavat eivät olleet mitään verrattuna siihen kipuun, mitä Aethenan tuskan katseleminen sai aikaan suojeluviettisessä lohikäärmeessä. Lounatuuli saattoi vain arvailla, mitä Aethena oli saanut kokea tänä aikana. Tapahtuma oli varmasti sekä fyysisesti että psyykkisesti. Selvästi kokemus oli ottanut koville, ei Aethena muuten olisi itkenyt. Tyttö kävi myös pahoittelemaan typeräksi käynyttä tempaustaan, nyt kun tajusi, mitä seikkailunhalusta pahimmillaan koitui. Tosin, vielä ei oltu lähelläkään sitä pahinta vaikka pintaa oli jo raapaistu.
Sininen katse tarkkaili haltiaa hetken pahoittelevana, empaattisena, kunnes kohottautui tarkkailemaan ympäristöä. Kaukana perään lähteneet ihmiset eivät olleet, he eivät voineet kauaa enää paikoillaan pysyä. Katse laskeutui takaisin Aethenaan, tuon käydessä yrittämään ylös, samalla kun kyseli lohikäärmeen tilaa. Nuolet eivät tehneet kipeää, eikä turhan moni ollut osunut. Lohikäärme pystyi vielä tovin jos toisenkin jatkamaan, vaikka omasikin vuotavia haavoja. Sähköiskut taas olivat eri asia, muutama lisää ja lohikäärme saattaisi hyvinkin olla pois pelistä. Iho oli käynytkin tummumaan kohdista, joihin nuo sähköiset iskut olivat osuneet. Kihelmöi ja poltteli, mutta se kipu koetettiin sivuuttaa. Vielä ei ollut aika nuolla haavoja, ennen kuin he olisivat jotenkuten turvassa.

Olen Sigurd vastasi Aethenalle, arvioituaan oman tilansa. Vielä ei ollut aihetta valittaa osumista, joten lohikäärme laski olevansa kunnossa. Lounatuuli kävi auttamaan Aethenan ylös jaloilleen, pitäen tytöstä kiinni, laskematta lainkaan irti. Tuntui pahalta katsoa Aethenaa näin läheltä, nyt kun näki selvästi tuon kaikki ruhjeet. Toinen valkeista käsistä kohosikin haltian sirolle leualle, käyden kääntämään tuon päätä pienesti sivulta toiselle, lohikäärmeen tarkastellessa neidon kasvoja ja kaulaa. Kaulaansa Aethena oli ilmeisesti raapinut, aivan kuin yrittäen saada sitä koristavaa pantaa pois. Mikä lie oli pannan tarkoitus, sitä lohikäärme ei tiennyt. Sormenpäät lipuivat kuitenkin hitaasti leualta kaulan puoleen, käyden koskettamaan tuota pantaa pienesti.
Tuon me irrotamme sitten myöhemmin Terävä kynsi naputti vasten pantaa, ennen kuin Lounatuuli vetäytyi hieman kauemmaksi ja ykskaks nosti Aethenan käsivarsilleen, painaen hellästi vasten lähes paljasta rintakehäänsä. Aethenasta ei selvästi ollut juoksemaan, eikä Lounatuuli viitsinyt muuttaa muotoaan lohikäärmeeksi lentääkseen pois, sillä taivaalla valkea käärme olisi suojaton. Metsässä puut antoivat sentään hieman suojaa, kunhan takaa-ajajat eivät turhan lähelle päässeet.
Ja jos Lounatuuli jotain oli oppinut, niin se, etteivät ihmiset olettaneet lohikäärmeen katoavan metsään. Humanoidimuodossaan lohikäärme oli huomaamattomampi, mitä pitkä, todellinen muotonsa. Yleensä kokemattomat eivät osanneet odottaa lohikäärmeeltä mitään humanoidimuotoja ja hämmentyivätkin, kun valkeasta liskosta ei näkynyt jälkeäkään. Mitä Sigurd nyt odotti, oli se, ettei nämä ihmiset olleet kovin kokeneita lohikäärmeen metsästäjiä siltä noiden touhu oli ainakin vaikuttanut.

Kun Aethena oli nostettu syliin, lähti mies hitaasti askeltamaan poispäin lähestyvistä äänistä, lisäten vauhtia pikkuhiljaa. Nopea kävely muuttui pian ilmavan kevyeksi harppomiseksi ja harppominen vaihtui pian silkaksi juoksuksi. Juostessaan mies oli notkea ja sulavaliikkeinen, tuo suorastaan liisi eteenpäin. Jokainen este väistettiin tai ylitettiin kepeästi, eikä mikään hidastanut tätä loikintaa, ei edes se kipu, mikä muistutti olemassaolostaan jokaisen liikkeen myötä.
Vastoin oletuksia, Lounatuuli ei edes vahingossakaan suunnannut lauman kotiluolalle päin. Tyhmähän hän olisi, jos johdattaisi ihmiset lauman luokse. Vaikka lauma varmasti tulisi selviämään tunkeilijoista, se olisi vain ajan kysymys, kun ihmiset uudemman kerran tulisivat harvinaisenorjamateriaalin perässä luolalle urkkimaan. Ja vaikka lauma oli tiivis, ei se ikuisesti voinut linjojaan pitää, jos hyökkääjiä lappasi tuon tuosta.
Onneksi saarilla ei ollut lunta pahemmin satanut. Jälkiä oli siis vaikea seurata, mutta se oli eri asia, kuinka hyviä nämä ihmiset olivat jäljittämään kohteita. Lounatuuli jätti jälkeensä ihmisen jalanjälkiä, joten jos kukaan ei osannut yhdistää lohikäärmettä niihin jälkiin, tuskin kukaan lähti niitä seuraamaankaan. Toisaalta, jos nämä miehet tiesivät, että Aethena osasi muuttaa muotoaan, osasivatko he myös yhdistää muodonmuutostaidon lohikäärmeeseen, joka selvästi oli tullut haltianeitoa hakemaan?

Lounatuuli juoksi aikansa. Vaikka välimatkaa kertyikin takaa-ajajien ja kohteiden välille, ei lohikäärme aikonut luottaa siihen, että ihmiset niin helposti luovuttaisivat. Aethena oli eittämättä erikoisempi saalis orjakauppiaille, josta varmasti sai hyvän hinnan, kiitos neidon erityiskykyjen. Varmasti ihmiset eivät luopuneet helpolla sellaisesta kohteesta!
Lounatuuli ja Aethena saapuivat saarella kohoavalle vuorelle, jonka liepeillä oli tusina jos toinenkin kuumia lähteitä. Lähteistä nouseva lämmin höyry sumensi maisemaa pienesti, mutta ei varsinaisesti tarjonnut suojaa katseilta. Mies hypähteli muutaman, pienemmän lähteen ylitse, suunnaten vuoren rinnettä ylöspäin, kunnes vastaan tuli ensimmäinen, hieman suurempi luolansuu.
Epäröimättä Lounatuuli pujahti sisään luolaan, joka vaikutti yllättävän lämpimältä. Ketään ei luolassa onneksi ollut, lohikäärme ei kuitenkaan olisi yllättynyt, jos tämän luolan omistaja ilmaantuisi jossain vaiheessa. Juuri nyt luola sai kuitenkin toimia heidän piilopaikkanaan hetken, jotta he saisivat levähdettyä. Ehkä ihmiset luovuttaisivat pimeän tullen etsintänsä, jatkaen niitä huomenna. Mutta siihen mennessä Lounatuuli ja Aethena olisivat jo poistuneet tästä piilostaan, toivottavasti.

Sigurd laski Aethenan maahan pyöreähkön luolan perällä, varmistaen, että neito myös pysyi istualtaan pystyssä. Katse käväisi jälleen läpi haltiaa, kiinnittyen lopulta toisen kasvoihin. Mies nosti toisen kätensä etusormen vierailemaan huuliensa edessä, merkiksi siitä, että nyt piti olla hiljaa ja kuunnella ulkoa kantautuvia ääniä.
Mies kääntyi itse oviaukkoa kohden, valmiina syöksemään tulta jos joku edes kurkkaisi sisään. Heitä ei varsinaisesti nähnyt heti, jos luolaan kurkisti, mutta mikäli peremmälle astelisi, vilkaisten mutkan taakse, saattoi kaksikon nähdä luolan perällä


// Tälle innostukselle nyt ei näy loppua! Mutta ehkä annan vuoron välillä sulle //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Ylva » 12 Tammi 2013, 21:33

Ainakin Aethena onnistui nielemään nuoruuden ylpeytensä ja otti tarjotun avun vastaan kömpiessään ylös maankamaralta. Seisominen oli kieltämättä hankalaa turvonneella jalalla ja kun jalkoja oli vain kaksi, ei pystyssäpysymisestä meinannut tulla mitään. Niinpä neitokainen otti vielä seistessäänkin tukea humanoidimuotoisesta lohikäärmeestä. Nosti katseensa toiseen säpsähtäen hieman Lounatuulen napatessa hellästi kiinni neidon leuasta. Hetken ajan neitokaisen silmistä kuvastui hämmennys, mutta haipui olemattomiin yhtä nopeasti kuin oli tullutkin. Miehen käden laskeuduttua kaulalle ja siitä pannalle muisti neitokainen sen olemassaolon. Haltia kurtisti hieman kulmiaan ja nosti toisen kätensä koskettamaan metallista rinkulaa. "En voi-..." jäähaltian lause keskeytyi, kun mies nosti tuon syliinsä. Hetken aikaa Aethenan päässä oli pistää hanttiin ja inttää siitä että voisi hyvin kävellä. Toisen sekunnin kohdalla runneltu haltia luovutti ja nosti omat kätensä ylös miehen niskantaakse helpottaen näin mukana pysymistä.

"En voi muuttaa muotoani", neitokainen sai sanottua asiansa loppuun, "panta estää sen jotenkin... magian", tuo totesi katsellen miehen olanyli siihen suuntaan mistä lähestyvät äänet kuuluivat kuin odottaen näkevänsä orjakauppiaat hetkenä minä hyvänsä. Pelkkä ajatus pudistutti neitokaista. Liikkuminen muuttui tasaisesti nopeammaksi, jolloin jäähaltia painoi päänsä toisen olkaavasten ja muutenkin enemmän kiinni toiseen, jos se nyt oli mahdollista. Matka taittui lopulta juoksujalkaa ja Aethena sulki silmänsä. Ei tuo tehnyt näöllään juuri nyt yhtään mitään, olisi parempi yrittää koota itsensä. Yksi asia mitä vihasi eniten; avuttomuus.

Höyryinen ilma havahdutti neitokaisen huomion ja tuo kohotti päätään nähdäkseen paremmin. Haltian silmään osui höyryävä lähde, niitä oli useita kaikkialla ympärillä ja niistä nouseva vesihöyry hämärrytti näkymää. Aethena ei ollut koskaan ennen nähnyt tuollaisia lätäköitä ja olisi varmasti tutkinut asiaa, jos olisi ollut täällä eri tilanteessa. Nyt ei ollut aikaa jäädä ihailemaan maisemia. Aethenan päähän hiipi taas huolestuneisuus. Kuinka kauan lohikäärme jaksaisi jatkaa? Aethena ehti märehtiä asiaa hetken verran kunnes kiinnitti huomion luolaan, johon nuo olivat jo menossa. Lounatuuli selvästi tiesi mitä teki, sitä neitokainen ei ollut koskaan epäillytkään.

Hetkessä höyryinen maisema muuttui luolan pimeydeksi ja neidon silmillä meni hetki tottua, että näki yhtään mitään. Valo ei ulottunut luolan perälle asti, mutta saattoi sentään nähdä jotain. Sysipimeässä olisi ollut aivan sokea. Aethena laskettiin hellävaroin luolan lattialle. Jäähaltia nojautui seinään uupuneena, vaikka se oli ollut hän, jota oli kannettu. Haltianeito nyökkäsi päätään toisen tarkkailevalle katseelle ja uudemman kerran toisen eleelle. Aethenalle ei tullut mieleenkään aiheuttaa pienintäkään meteliä. Neitokainen istui jalat hieman sivuttain koukussa, hiljaisena luolan pimeydessä. Edes valkeat hiukset eivät näkyneet pimeydestä ja toinen oli niin liikkumatta, että neitoa voisi luulla patsaaksi.

Aethena kuuli ääniä pian herkillä korvillaan, mutta äänet olivat etäisiä. Hiljainen puhe, josta ei saanut selvää, mutta kuuli sen närkästyneen sävyn. Ilmeisesti etsijäjoukko oli aivan ulalla, kun lohikäärme ja neitokainen olivat kadonneet kuin tuhka tuuleen sumusavun sekaan. Pieni apea, mutta hieman huvittunut hymy käväisi neidon huulilla. Miehet eivät olleet tuntuneet kovin fiksuilta alunalkajaan ja tämä vain todisti etteivät nuo olleet älynjättiläisiä. Paitsi maagi. Maagi hänetkin oli lopulta nujertanut ja saanut tuon kirotun pannan kaulaansa, jolloin oli jumahtanut haltiamuotoonsa voimatta edes jäädyttää mitään. Jännittynyt hiljaisuus jatkui kaikesta huolimatta ja synkät ajatukset pyörivät valkohiuksen mielessä. Sinisten silmien katse oli naulittu siihen mutkaan, jonne valo vielä ylti ja missä luolansuu olisi. Hyvä ettei neitokainen pidättänyt hengitystään.

Hyvän tovin kuluttua haltian katse vaelsi Lounatuuleen tai Sigrudiin jos tarkkoja oltiin. Ei edes itse tiennyt miksi oli kutsunut lohikäärmettä tuon oikealla nimellä. Lohikäärme oli tullut etsimään häntä. Entä jos muutkin olivat? Mitä jos oli aiheuttanut suurempaakin harmia koko laumalle? Ei edes halunnut ajatella miten Lyron tähän suhtautuisi. Ikävä pala nousi taas kurkkuun ja se sai haltianeidon sulkemaan hetkeksi silmänsä kuin karistaakseen ajatukset pois. Avattuaan silmät tuijotti yhä lohikäärmeen illuusion selkää. Ei tiennyt miten olisi pitänyt suhtautua tähän odottamattomaan pelastukseen. Häpeä se hiipi taas pintaan mikä sai neidon laskemaan katseensa ja riiputtamaan päätään, jolloin valkeat hiukset laskeutuivat kuin harso päänsivuille ja osaksi kasvojen eteen.

((XD))
Ylva
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 16 Tammi 2013, 16:53

Aethena kävi kertomaan, että panta esti häntä muuttamasta muotoaan. Se selitti, miksi tuo ylipäätään oli yrittänyt ottaa mokomaa niin raivokkaasti irti. Jos panta olisi ollut vain merkkinä orjasta, sen irti repiminen tuskin oli se ensimmäinen tehtävä listalla. Valitettavasti Lounatuuli ei osannut sanoa, minkälaista magiaa pannassa oli käytetty saatikka miten sen sitten saisi irti. Hän oli lohikäärme, ei maagi. Kuitenkin oli tärkeintä päästä nyt turvaan, piiloon. Paikkaan, jossa he saisivat rauhassa pähkäillä, mitä pannan kanssa tehtäisiin. Toivoa vain saattoi, etteivät takaa-ajajat pysyneet perässä vain tuon pahaisen pannan takana. Sehän tästä puuttui, että panta olisi antanut ilmi kantajansa sijainnin maagille, joka sen oli toisen kaulaan naksauttanut.

Lounatuuli hiipi lähemmäksi luolan suuta ja kyykistyi piiloon, jääden kuuntelemaan ulkoa kantautuvia ääniä. Hänen kuulonsa ei käynyt erottamaan sanoja, mutta selvästi ihmiset olivat jossain lähettyvillä. Ketään ei kuitenkaan näkynyt, kun nopeasti vilkaisi. Päätään lohikäärme ei kävisi luolasta työntämään, ties vaikka ihmiset seisoivat aivan luolan suuaukon vieressä ja moinen kurkkaus kävisi paljastamaan piilon. Äänet hiljenivät. Ilmeisesti takaa-ajajat jatkoivat matkaa, olettaen, etteivät pakoon pyrkineet olleet jääneet paikoilleen. Jännittynyt hiljaisuus jatkui vielä tovin, kaikkien osalta. Kun ulkoa ei enää kuulunut mitään ihmisen aiheuttamia ääniä, uskaltautui Lounatuuli perääntymään ja lopulta kääntymään takaisin Aethenan puoleen.
Haltia oli yhä surkea näky. Aina saattoi lohduttautua sillä, että Aethena oli sentään elossa. Oli kai onnionnettomuudessa, että lohikäärme oli löytänyt Aethenan ennen kuin tuo oli kuskattu orjamarkkinoille mantereelle. Pienestä satamakylävisiitistä lohikäärme selvisi niin illuusiossaan kuin oikeassa muodossaankin, mutta jos suurempiin kyliin piti väkisin tehdä rynnäkkö, ei lohikäärmeellä enää olisi mitään mahdollisuuksia. Edes illuusionsa ei käynyt sulautumaan ihmismassaan, millään tavalla. Ehkä hänen pitäisi opetella vakuuttavampi illuusio?

. Mikä ihme sinut sai ajattelemaan, että ihmisten kanssa olisi kiva leikkiä? Lohikäärme aloitti kävellessään lähemmäksi maassa istuvaa Aethenaa, käyden kyykistymään aivan tuon eteen Enkö minä varoittanut heistä aikanani?!
Yllättäen vihaiselta kuulostanut mies kävi kuitenkin kietaisemaan käsivartensa Aethenan ympärille ja veti nuoren naisen vasten itseään halaukseen. Raivoaminen, sättiminen ja mitä minä sanoin puheet olivat nyt täysin turhia, eiköhän Aethena itsekin ymmärtänyt mikä oli mennyt väärin, sanomattakin. Toivoa vaan sopi, että neito otti opikseen virheistään. Sen sijaan Aethena kaipasi varmasti sitä läheisyyttä ja turvantuntua, vakuuttelua siitä, että kaikki oli nyt hyvin tai tulisi järjestymään.


//falskdjaskldfjsd finally! //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Ylva » 21 Tammi 2013, 22:07

Aethena oli kieltämättä surkea näky ja jos mahdollista neitokainen muuttui vielä apeammakse toruvista sanoista. Apeus muuttui hetkelliseksi hämmennykseksi miehen yhtäkkiä halatessa tuota. Hetki tuntui pitkältä, vaikka todellisuudessa kyse oli sekunneista. Lopulta haltia kietois kätensä toisen ympärille tiukasti ja hautasi kasvonsa toista vasten. Aethena puristi silmänsä kiinni, mutta silti niiden välistä valui kyyneliä neitokaisen poskille, jotka nyt olivat piilossa. Tottakai tiesi, että Lounatuuli oli oikeassa. Jäähaltialla oli kuitenkin ollut monen monta tuntia aikaa pohtia koko kurjaa tilannettaan.

Lopulta neitokaisen ote toisesta tuntui heltyävän ja tuon huulilta karkasi pieni huokaus. Oli kuin olisi yrittänyt puhaltaa pahaa oloa ulos tosin huonoin tuloksin. Neito nieleskeli hetken ja liikahti hivenen kauemmas miehestä. Ei kuitenkaan nostanut katsettaan tuohon, tuijotteli vain alakenoon, eikä ollut ihan varma näkikö tuo oikeastaan mitään kostuneilla silmillään. Uusi syvä hengenveto ennen kuin neitokainen avasi suunsa. "Anteeksi, en minä aikonut jäädä... kiinni", jäähaltia sanoi nieleskellen ja pudisti hieman päätään saaden valkeat kutrin valumaan vielä tehokkaammin kasvojensa eteen.

Aethena kelasi tapahtuneita pikaisesti mielessään, vaikka sekin tuntui haltiasta itsestään ikuisuudelta. Tunsi kuinka ihokarvat nousivat pystyyn ja kylmä väristys kulki jäähaltian lävitse. Uusi nielaisu ja siniset jääsilmät kohotettiin varovasti vilkaisemaan Lounatuulen illuusiokasvoja. Kauaa ei katse kuitenkaan niissä pysynyt kun se valui takaisin alas kuin ei jaksaisi pysyä ylhäällä. "Eivät ne olisi minua edes huomanneet, jos en olisi... yrittänyt ottaa karttaa niiden leirin laitamilta.... a...ajattelin että siitä voisi olla hyötyä... tai ainakin se olisi mielenkiintoinen", jäähaltia lisäsi nieleskellen taas tuntiessaan palan kurkussaan. "Luulen, että niillä oli vartioita leirin ulkopuolella... olin jo lähdössä kun... kun sain nyrkistä päin näköä", neitokainen takelteli hieman, mutta hymähti ilottomasti lopuksi, sillä ei sitä paremmin voisi kuvata. Tuntui rauhottuneen edes hiukan, ainakin sen verran, että pystyi puhumaan. Niiskautti nenäänsä ja pyyhkäisi sitä kämmensyrjällä. "Onnistun möhlimään kaikki mitä teen, ei ihme, että Lyron ei luota minuun", Aethena sanoi hiljaa tuntien palan nousevan takaisin kurkkuun.


(( Äöh, mulla on liikaa pelejä. Ärsyttävää kun tää inspaa XD no koetan saada niitä karsittua niin ehdin vastailla paremmin. Sori.))
Ylva
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 28 Tammi 2013, 20:59

Aethenan käydessä vastaamaan lohikäärmeen halaukseen, ei Lounatuuli voinut olla hymähtämättä pienesti. Jos totta puhuttiin, hän vältteli tällaisia läheisiä, inhimillisiä kontakteja humanoidien kanssa, vain siksi, että ne olivat hänelle vieraita. Ilmeisesti ne eivät loppupeleissä niin kovin vieraita olleet, kerta lohikäärme tajusi, missä tilanteessa niitä oli sopivaa käyttää. Aethenan painaessa kasvonsa vasten siniharjaista, kävi miehen toinen käsi nousemaan haltian takaraivolle, silittelemään tuon pitkiä hiuksia. Rauhoitellen, hellästi muistuttaen, että kaikki oli nyt kunnossa.
Siinä missä Aethena hellitti otettaan, hellitti myös Sigurd. Sininen katse kiinnittyi tuijottamaan Aethenaa, odottaen tuolta jonkinlaista reaktiota. Ei tytöltä varsinaisesti vastausta tarvittu, joskin se, miten haltia kiinni oli jäänyt, oli varmasti mielenkiintoinen tarina. Enemmän tai vähemmän mielenkiintoinen. Aethena kuitenkin kävi pahoittelemaan, kertoen, ettei tarkoituksenaan ollut jäädä kiinni no jos se tarkoitus olisi ollut, niin Lounatuuli olisi saman tien läimäissyt nuorempaa poskelle. Tietenkään Aethena ei aikonut kiinni jäädä, mutta niin oli käynyt. Lounatuulesta tuntui turhalta nyt alkaa sättimään siitä, mitä oli tapahtunut. Ei mennyttä voinut muuttaa, tärkeintä oli, että Aethena olisi nyt turvassa.

Silmiään räpäyttämättä jatkoi polvilleen langennut mies haltianeidon tuijottamista, odottaen, että tuo jatkaisi tarinaansa. Valkeat hiukset peittivät Aethenan kasvoja, eikä tyttö näyttänyt katsekontaktia edes etsivän. Ymmärrettävää sinänsä, kunnes lohikäärmeen katse kävi kohtaamaan jäähaltian, neidon vilkaistessa miehen puoleen. Kauaa se katse ei kuitenkaan kohteessaan pysynyt, saaden lohikäärmeen nostamaan kasvoilleen pienen, vinon hymyn.
Sitten se tarina tuli. Aethena kertoi löytäneensä kartan orjakauppiaiden leirin laitamilta, ajatellut, että siitä olisi ollut hyötyä laumalaisille tai itselleen. Kuitenkin, kartankähveltäminen ei ollut onnistunut toivotun huomaamattomasti, vaan väkivaltaisesti muodonmuuttaja oli taltutettu ja kahlittu. Nuoruudentyperä tempaus oli johtanut tähän murhenäytelmään. Jotenkin oletettavaa. Mutta Lounatuuli saattoi vain toivoa, että Aethena ottaisi opikseen tästäkin virheestä, mikä oli vähällä koitua haltianeidon kohtaloksi.
Haltian viimeinen huomautus sai lohikäärmeen kurtistamaan kulmiaan pienesti, kykenemättä oikeastaan vastaamaan siihen mitenkään. Joku olisi ehkä osannut lähteä lohduttelemaan ja rohkaisemaan neitoa, kertoen ettei asiat nyt noin olleet Lyronin suhteen, mutta Lounatuulesta ei ollut siihen. Ei hän osannut.. eikä hän edes tiennyt, luottiko Lyron loppupeleissä Aethenaan vai ei? Mitä jos tytön surkea kommentti pitkin paikkansa? Ei lohikäärme halunnut käydä valehtelemaan toista lohduttaessaan!

iän myötä sitä oppii Lohikäärme sai viimein todettua jotain, samalla kun siirtyi hienoisesti lähemmäs Aethenaa ja nosti toisen kätensä haltian puoleen, käyden siirtämään neidon valkeat hiukset pois tuon kasvoja peittämästä. Vapaana ollut käsi nousi Aethenan poskelle, peukalon silittäessä hellästi haltian silmäkulman vierestä.
Mutta tyhmänrohkeudesta sinun on päästävä eroon Lohikäärme jatkoi, samalla kun poskella vieraillut kalpea käsi kävi valumaan Aethenan kaulan puoleen, koskemaan sitä pantaa, jota haltia itse ei irti saanut.
niin kauan kuin tämä on kaulassasi, emme voi palata lauman luo mies jatkoi irvistäen pienesti, äskeisen yhteenotonjälkeisten ruhjeiden ja haavojen muistuttaessa olemassaolostaan Ties vaikka se johtaisi maagit perääsi Mikä sinänsä oli kuitenkin kysymysmerkin alainen päätelmä, kerta ihmiset eivät vielä olleet heitä löytäneet.. mutta ehkä maagi ei ollut tämän etsintäjoukon mukana, vaan seuraavana aamuna, pimeän väistyttyä, lähtisi uuden seurueen kanssa matkaan? Sitä ei koskaan tiennyt
Onko mitään ideoita, miten sen saisi irti? Oli seuraava kysymys, lohikäärmeen tarkastellessa pantaa toisen kaulalla. Ehkä oli parempi saman tien vaihtaa puheenaihetta, kuin jäädä rypemään surkeissa aatteissa. Näin lohikäärmeen mielestä.

// SDFKJSDKJSKDJFKJASDF Vähän sama vika Dx Mutta sain sentään vastattua! Pahoittelen kestoa //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Ylva » 02 Helmi 2013, 21:47

"Niin kai sitten", haltia mumisi ja laski katseensa. Liskon kysymykseen pudisti päätään, ei hän tiennyt miten sen sai pois. Olisihan hän jo sen ottanut, jos olisi siihen pystynyt. Aethena nieleskeli tuijotellen luolan tummaa lattiaa, missä ei oikeastaan näkynyt mitään, koska oli niin pimeää, eikä tyttönen nähnyt pimeässä, vaikka paremmin kuin ihmiset hämärässä. Piiloon jäänyt luolan suuaukko ei luonut valoa perälle asti, jossa kaksikko istui. Aethena värähti kylmästä ja kietoi kätensä ympärilleen kuin palellen. Kylmyys kuitenkin taisi johtua muusta kuin paikan viileydestä, mutta kieltämättä vaatemäärä voisi olla runsaampi yhden nuhjuisen ja ylisuuren paidan sijasta.

Jäähaltian silmät painuivat kiinni, ei hän tiennyt mitä olisi pitänyt tehdä. Vajota maanrakoon? Nyt kun välitön vaara oli ohi, tunsi Aethena olonsa tyhjäksi ja yhä avuttomaksi. Halusi pois tästä mudosta, jossa kaikki tunteet näkyivät turhan selvästi. Muutama kyynel valui neitokaisen suljettujen silmien lomasta väkisin valuen poskille ja kadoten näkyvistä jättäen jälkeensä märän vanan. Aethena ei edes halunnut Lauman luokse, ei halunnut kohdata Lyronia ja vielä vähemmän kuunnella saarnaa, jonka tulisi varmasti saamaan. Nuori haltianainen veti syvään henkeä ja yritti selvästi ryhdistäytyä. Silmät avattiin ja katsettakin jopa nostettiin sen verran, että näki miehen kasvot.

"E..en usko että sitä pystyy jäljittämään, se.. kumoaa magian tai jotain", Aethena sanoi joutuen kröhäisemään ennen kuin sai kunnolla sanoja suustaan. Kurkkua kuristi yhä ja kihelmöi, joka johtui haavoista ja kylmä metalli oli ikävä muistutus tapahtuneesta. Aethena nosti nyt katseensa toisen kasvoihin. "Mitä minun pitäisi tehdä?" se oli suora kysymys.
Ylva
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 06 Helmi 2013, 17:42

Harvasti silmiään räpäyttävä lohikäärme tuijotti sanattomana jälleen haltiaa. Lounatuuli ei vieläkään ollut kovin hyvä keskusteluissa, joiden tarkoituksena oli piristää. Niinpä sinisilmäinen mies tyytyi vain tuijottamaan nuorempaa neitoa, joka sulki jälleen silmänsä ja jatkoi kyynelehtimistä. Sigurdille ei ollut tullut mieleenkään, että Aethenalla saattaisi olla kylmä, ennen kuin neito oli siihen viittaavia eleitä tehnyt. Lohikäärme itse ei pahemmin kylmään reagoinut, vaikka kylmät kelit toisinaan ajoivat sarvipäisen nukkumaan. Vasta nyt hän kuitenkin älysi miettiä viileää luolaa myös Aethenan kannalta.
Hitaasti Lounatuuli kävi siirtymään Aethenan viereen, istahtaen muutaman sentin päähän haltiasta. Jalkansa mieshumanoidi risti lootusasentoon, nojautuen kyynärpäillään vasten reisiään. Sininen, ilmava hiuspehko kävi jälleen kumoamaan painovoiman lakeja levittäytyessään sivuille, liikehtien kuin veden alla. Katseensa lohikäärme piti kiinni Aethenassa, odottaen, josko tuo haluaisi jälleen puhua.

Kävi ilmi, että pannan tarkoitus oli kumota magiaa. Ilmeisesti sen tarkoitus oli siis estää haltiaa muuttamasta muotoaan ja pakenemaan. Sinänsä fiksu veto ihmisiltä, joskin raukkamainen. Lohikäärme kävi hymähtämään hiljaa, tuijottaessaan tuota kaulapantaa hiljaisena. Katse kuitenkin kohosi Aethenan puoleen, tuon tiedustellessa, mitä hänen pitäisi tehdä.
Istu tähän Lounatuuli tokaisi nojautuessaan nyt vasten seinää ja tapautti kämmenellään omaa syliään. Samalla lohikäärme alkoi lämmittämään itseään, jotta kykeni edes jollain tavalla pitämään Aethenan lämpimänä. Sehän tästä puuttuisi, että neito paleltuisi. Tulta he eivät voineet luolaan tehdä, eihän heillä puuta ollut ja lisäksi luolasta saattaisi tulla erittäin savuinen, kerta savulle ei ollut pakoreittejä katossa, vain luolan suuaukko.. ja suuaukosta tupruava savuhan ei olisi ollut yhtään epäilyttävää, mikäli heitä vielä etsittiin.
Ehkä voisin koittaa rikkoa sen Sigurd tuumi ääneen, katseensa kääntyessä jälleen tuon mystisen pannan puoleen.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Ylva » 28 Helmi 2013, 11:06

((noniin elossa jälleen, anteeksi tauko))

Haltia kieltämättä hämmentyi miehen tarjouksesta, oli välillä vaikea muistaa että tuo humanoidimuotoinen tapaus oli todellisuudessa lohikäärme, eikä näin olle välttämättä aina ajatellut asioita samalta kantilta kuin moni humanoidi. Aethena räpytteli hetken märkiä silmiään ja mietti sitten 'no miksi ei' ja liikkui sen verran, että pääsi istumaan miehen syliin nojautuen tuota vasten lepuuttaen päätään tuo olalla. Haltia pohti itsekseen, että toinen oli yllättävän lämmin ja samalla tajusi miten pirun kylmä hänellä itsellään oli, vaikkakin uskoi sietävänsä kylmää hyvin. Toinen puhui taas pannasta, tyttönen ei tiennyt onnistuisiko rikkominen, itse ei sitä ollut saanut rikki. Toisaalta voisi yhtä hyvin olla, että panta hylkikin magiaa, joten sillä sitä ei rikki saisi.

Aethena antoi nyt silmiensä painua kiinni ja nautti toisen läheisyyden tuomasta hyvästäolosta ja fyysisestä lämmöstä. Pelkäsi kuollakseen Lyronin vetävän hirveät pultit koko asiasta ja vähintään sitoisi tytön naruun kiinni, jottei tuo joutuisi hankaluuksiin. Ilman tätä kammoa olisi haltia varmaankin ehdottanut, että kysyttäisiin alfalta, mutta nyt... "En tiedä", neitokainen totesi voimattomasti pitkän hiljaisuuden jälkeen. "Pitäisi varmaan kysyä siltä maagilta", valkokutri lisäsi kuivasti ja hymähti päälle. Miten ihmiset, tai mitkään muutkaan humanoidit, saattoivat olla niin julmia? Kaupata nyt toisia kuin jotakin... eläimiä. "Minä en kestä tätä", tyttönen henkäisi yhtäkkiä. "Minä mokasin, mokasin pahasti ja Lyron saa raivokohtauksen, vähintään, eikä ikimaailmassa luota minuun nyt muista puhumattakaan", haltianeitokaista taisi oikeasti rassata se, että Laumalaiset tuntuivat pitävät tuota yhä pikkutyttönä, vaikka menikin jo kategoriaan nuorinainen.
Ylva
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 18 Maalis 2013, 18:06

Aethena kävi tarttumaan lohikäärmeen tarjoukseen ja siirsi sironhennon olemuksensa valkean miehen syliin. Ehkä se oli kiusallista jollekulle, mutta Lounatuuli nyt ei osannut nähdä tilannetta mitenkään häiritsevänä. Hehän olivat ystäviä ainakin lohikäärmeen laskujen mukaan joten läheisyys tällaisissa tilanteissa ei ollut mitenkään outoa. Kyllähän eläimetkin nukkuivat kylkikyljessä kylminä pakkasöinä, kun tilannet sitä vaati. Tosin, ehkä lohikäärmeeltä nyt ei kannattanut kysyä, mikä oli hyväksyttävää ja mikä ei ihmisten tai inhimillisten otusten etiketin mukaan.
Aethena ei kuitenkaan vieläkään myöntänyt tietävänsä, miten pannan saisi pois. Neito otti kuitenkin puheeksi maagin, joka pannan alun alkaen oli haltian kaulaan pistänyt. Lohikäärme kävi hymähtämään pienesti, matalasti, samalla kun alkoi jo suunnittelemaan, miten pääsisi tuolta maagilta kysymään henkilökohtaisesti ja kauniisti neuvoa asian suhteen. Lounatuuli ei uskaltanut tehdä mitään omin päin, ties vaikka pannan väkisin repiminen satuttaisi Aethenaa ja se oli viimeinen asia, mitä lohikäärme halusi tehdä.

Hetkeksi siniharjainen uppoutui omiin ajatuksiinsa, kunnes havahtui Aethenan ääneen. Tyttöparka poti yhä huonoa oloa tekojensa tähden, vaivaten mieltään sillä, mitä Lyron ja muu lauma hänestä nyt mahtoi ajatella.
Olet nuori ja typerä Lounatuuli pamautti suoraan sen kummemmin varomatta sanojaan Kuuluu ikääsi tehdä typeryyksiä ja joskus oppia asioita kantapään kautta. Jos Lyron ja muut eivät sitä ymmärrä, on heidän parempi tarkistaa ajatusmaailmaansa. Veikkaan, että Lyroninkin lapsi aikanaan tulee tekemään jotain tyhmää. Hänelle huudetaan, hänelle sanotaan minähän sanoin mutta se raivo on loppupeleissä vain pelkoa, mitä jokainen tuntee, kun lähimmäiset ovat vaarassa satuttaa itseään kaikki me pelkäämme menettävämme ystäviämme.. perheenjäseniä.. tai läheisiä ja joskus se pelko ilmaistaan väärällä tavalla.
Olet kuitenkin turvassa. Et ole vaarantanut laumaasi ja pian olet taas takaisin sen lauman luona, joka vain välittää sinusta joten turhaan tunnet itsesi alakuloiseksi Lohikäärme hymähti lopuksi, nostaen kasvoilleen pienen hymyn.
Olet hölmö.. Ja se tekee sinusta suloisen


// ja sitten minä puolestani pahoittelen lagitusta //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Ylva » 03 Huhti 2013, 13:18

Lohikäärmeen suorat sanat olivat jotakin uutta, mutta yllättävää kyllä toisaalta myös virkistävää vaihtelua. Mies ei lässytänyt mitään tekopyhää ja olematonta vaan sanoi miten asiat olivat. Se oliko niitä kiva kuulla oli toinen asia. Haltianeitokainen nieleskeli tovin sulatellessaan kuulemistaan ja miehen viimeinen lisäys sai tuon jopa hymähtämään hieman huvittuneesti. "No hyvä, että jotain positiivista", tyttönen hymähti irvistäen ja selvää ironiaa äänessään. Haltianeitokainen veti syvään henkeä väristen hiukan ja yritti selvästi rauhoittua. Käsi nostettiin pyyhkimään kostuneita silmiä, olihan hän hölmö, tajusi hän sen itsekin. Mitä taas Lyroniin tuli, eivät liskon sanat auttaneet paljon sillä oli 'isukki' väärässä tai ei, se ei muuttaisi sitä mitä oli neitokaisella odotettavissa kun palaisi takaisin Laumaan.

Aethena nojautui paremmin toiseen ja tuntui hieman rentoutuvan. Silmät katselivat luolan pimeyteen, vaikka ei neitokainen paljoa mitään nähnyt. Epämääräisiä tummia muotoja ja pienoisia valonvaihteluita jotka johtuivat suuaukon suunnasta tulvivasta valosta. "Kaipa teoistaan täytyy vain kärsiä, mutta... se ei tee siitä mukavaa", tyttönen lopulta sanoi ja päätyi vielä niiskauttamaan nenäänsä, joka vuoti kuin itsestään juuri sen verran, että se sai tuon niiskuttamaan sitä vähän väliä. Kyynelten ehtyessä sekin loppuisi aikanaan. Aethena huokasi hiljaa, tunsi toisen ruumiinlämmön jakavan lämpöään haltiaankin ja se kieltämättä tuntui mukavalta, mutta myös unettavalta. Tämä taas johtui puhtaast isiitä ettei pahemmin ollut nukkunut vuortokauteen ja vaikka jaksoikin vähillä yöunilla yllättävän hyvin tunsi hän nyt olonsa uupuneeksi kaiken kokemansa jälkeen ja adrealiinin haihduttua kehosta tuntui väsymys puskevan esille. "Kiitos... Sigurd", neitonen sanoi viitaten oikeastaan vähän kaikkeen. ilman lohikäärmettä olisi tuon kohtalo ollut karmaiseva, mutta myös ilman liskoa olisi varmasti kuollut häpeäänsäkin.
Ylva
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 02 Touko 2013, 14:50

Lohikäärme kävi tuhahtamaan pienesti Aethenan huomautukseen positiivisista asioista. Lounatuuli itse löysi tilanteesta ja tulevasta vaikka mitä positiivista, eikä oikeastaan osannut ymmärtää Aethenan huolta ja murhetta siitä, mitä Lyron ajattelisi ja tulisi sanomaan. Vahinkoja sattui, näin liskon mielestä ja se oli täysin normaalia. Tosin, eipä Sigurd vieläkään ymmärtänyt täysin inhimillisten otusten ajatusmaailmoja, itse kun oli sieltä yksinkertaisimmasta päästä. Ehkä hänkin joskus vielä oppisi. Ehkä.
Pikkuhiljaa Aethena alkoi rauhoittumaan ja sitä mukaan myös Sigurd. Lohikäärme piti silmällä sylissään istuvaa haltiatarta, hengittäessään rauhallisesti hiljaisuuden täyttäen luolan. Pihaltakaan ei kuulunut kuin satunnaiset tuulenujellukset. Ihmiset olivat jo kaukana, mutta se ei tarkoittanut, etteivätkö he saattaisi vielä palata. Vahtia piti pitää läpi yön Lohikäärmeen mielestä oli parasta pysytellä nyt piilossa ja kerätä voimia, huomenna vasta alkaa hankkiutua lauman luokse. Ennen sitä piti myös keksiä, miten he saisivat pannan irti Aethenan kaulasta mutta sen miettiminen jääköön toissijaiseksi nyt.

Luolan seinään harhautunut katse laskeutui takaisin Aethenaan tuon käydessä kiittämään lohikäärmettä. Siniharjainen tuijotti hetken hiljaa haltiaa, kunnes hymähti pienesti ja kävi kietomaan kätensä hellästi muodonmuuttajan ympärille.
Mitä vain vuoksesi Lohikäärme hymähti, hiljentyen sitten täysin. Aethena kaipasi varmasti lepoa, siltä tyttö näyttikin, joten Sigurd halusi suoda muodonmuuttajalle mahdollisuuden levätä. Hän pitäisi vahtia niin kauan, kuin olisi tarve.


// aksldjaksj, pahoittelen suuresti kestoa x.x Mutta miten olisi tähän väliin aikahyppy, jos Aethena haluaa nukkua? //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Ylva » 08 Touko 2013, 14:49

(juu hypätään vaan))

Aethena ei voinut olla hykertelemättä sisäisesti lohikäärmeen viimeiseen kommenttiin, se tuntui yksinkertaisesti mukavalta. Haltianeitokainen painautui toista vasten antaen pian itsensä rentoutua lepuuttaen päätään toisen olalla. Olisi voinut tietysti mennä luolan lattialle nukkumaan, mutta ikävä kyllä toisen sylissä oli mukavan lämmin. Kylmä luolanlattia ei houkutellut neitokaista sitten tippaakaan. Ei kulunut kauaa, kun muodonmuuttajan hengitys muuttui tasaiseksi, mikä oli ensimmäinen merkki siitä, että neitokainen oli nukahtanutt siihen missä oli. Kaikki ikävät tunteet, etenkin pelko söivät voimia kummasti ja kun sai ruumiin rauhoittumaan siinä missä mielenkin oli lähes mahdotonta pysyä enää hereillä.

Yö sujui mukavan rauhallisesti, vaikka neitokainen selvästi pariin otteeseen näki painajaisia, mutta toisen kosketus tuntui rauhoittavan tuota, eikä Aethena varsinaisesti herännyt kertaakaan sen yön aikana. Vasta kun aurinko oli kivunnut korkealle taivaalle, raotti tummahipiäinen haltia silmiään, muistamatta aluksi missä oli. Neitokainen räpytteli hetken hitaasti silmiään ja kohotti sitten käden hieraisemaan rähmää pois silmistään ja samalla jonkinlaista unisuutta, mikä yhä oli ilmassa. Luola oli hiljainen ja jo hetken oli ajatellut sen kotiluolaksi, mutta tajunnan myötä tulivat myös muistikuvat ja tilanteen karu todellisuus valottui hetkessä neitokaiselle. Kylmä metallipanta kaulassa muistutti tehokkaasti siitä, ettei ollut nähnyt vain pahaa unta tai vastaavaa. Huokaus karkasi unisen tyttösen huulilta tuon alkaessa kampeamaan itseään paremmmin istuvaan asentoon.
Ylva
 

Seuraava

Paluu Keskimmäinen saari

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron