//Ähsdt täällä taas mitä nyt valovuoden myöhässä//
William Thann
Isabella oli tosiaan mestari peittämään tuntemuksiaan, mutta tällä hetkellä hän ei oikein perustanut Lucanyasta pätkääkään. Ainoa syy, miksi hän oli ehdottanut saada viettää aikaa kaksikon kanssa, oli päästä noiden väliin. Hän oli kiinnostunut Williamista, ei Lucasta, ja tahtoisikin Williamin kokonaan itselleen. Pysyvästi.
William kuunteli naisten "kiivasta" kanssakäymistä. Eihän sitä siis kiivaaksi voinut oikeastaan kuvailla, sillä molemmat daamit hymyilivät toisilleen mitä ystävällisemmin, mutta toisaalta kaikkihan sen tiesivät että hymyt ja kohteliaisuudet olivat seurapiirien tappavimmat aseet. Sieltä täältä rivien välistä saattoi lukea etteivät nämä naishenkilöt tulleet tippaakaan toimeen, mutta hyvin nuo sen tosiaan kätkivät - jopa normaalisti niin ihanan viattoman oloinen Luca-neito.
Aatelismiehen piti kehitellä jotain - ja pian! - ettei heidän vasta alkunsa saanut päivänsä leviäisi ihan reisille jo ennen kuin edes alkoi. Nyt vaadittiin ovelia toimia ja onneksi Willin aivot olivat juuri sopivasti heränneet hänen ahmiessaan aamiaista!
"Olet aivan oikeassa parahin hopea serkku!" Keikari ylisiti Isabellan suunnitelmaa ja murto-osa sekuntin olisi voinut vaikka vannoa että Isabellan kasvoilla käväisi mikroilme ihmetyksestä, joka kyllä äkkiä kätkettiin jälleen nukkemaisen hymyn suojiin. Isa ei juurikaan perustanut siitä että hänet luokiteltiin hopea-miksikään, sillä se oli suora viittaus siihen kuinka hän ole alempaa haaraa heidän ylväästä aatelissuvustaan.
"Olimme Luca-neidon kanssa menossa rannalle ja uimaan, mutta hei mitä useampia sen hauskempaa vai mitä? Olet enemmän kuin tervetullut mukaan! Siitä tulee hauskaa!" William puheli oikein lämpimästi, nojautui rennosti taaksepäin tuolissaan ja nappasi suuhunsa vielä yhden marjan lautaseltaan.
Ensi alkuun hänen seuralaisensa täytyi uskoa miehen tulleen hulluksi. Ranta oli pahin mahdollinen paikka mennä, jos tahtoi peittää salaisen identiteettinsä salaisena. Uimassa Lucalla ei olisi mitään veruketta pitää hattua korvien peittona ja muutenkin vähäpukeisena tuosta saattaisi muutenkin saada vähän haltiamaisemman vaikutelman sirommasta rakenteesta. Eivätkä he sitäpaitsi mitään sellaista edes olleet sopineet!
Vaan se mitä Luca-neito ei tiennyt, oli se että William tiesi varmaksi ettei Isabellaa saanut kirveelläkään rannalle- saati uimaan. Hienostelija inhosi kastumista, sitä kuinka hänen täydelliset kasvonsa huuhtoutuisivat meren aaltoihin. Isaa ei oikeastaan koskaan nähnyt ilman täydellistä meikkikerrosta, tai vaatekerrastoa, joten leningit ja pakkelit eivät sopineet tippaakaan rannalle.
"...rannalle?" Isa toistikin seuraavaksi innottomasti, ja ääni oli täysin ristiriidassa hänen muka ystävällisen ilmeensä kanssa joka oli jähmettynyt kasvoille. Tarkkaavainen huomaisi myös kuinka täydellinen maski oli saanut säröjä, sillä Isabellan kulmat olivat hieman vastenmielisyyttä kuvastaen koholla ja hänen silmissään ei näkynyt iloa.
"No mutta mikä olisikaan parempaa mitä mereen pulahtaminen kun ollaan vaan näin keskenään saarella jossa on upea hiekkapohjainen ranta!" Willaim jatkoi muka viettomasti omaa puheenvuoroaan, niin kuin hänen pienessä mielessäkään ei olisi käynyt ettei Isabella ehkä haluaisi lähteä. Aatelismiehen pään päällä voisi melkein suorastaan hohtaa pikkuinen sädekehä, niin viattomalta tuo vaikutti aikomuksissaan.