Kirjoittaja Janni » 05 Syys 2016, 19:36
Vrowrik Vresigast
Mikä oiva aurinkoinen syksyinen iltapäivä... alamaailman hirviön kutsumiselle. Ei Vrowrik tietenkään mitään pahaa ollut juonimassa, tämä oli vain tieteellistä tutkimusta ja ei hän mietenkään voisi ymmärtää kuinka tämä loitsu, jonka hän oli vasta löytänyt, toimi jos sitä ei kokeilisi käytännössä. Hän ei ikinä ollut teorian mies, kaikki täytyi kokeilla ja testata. Tietenkin moisen hirviön kutsuminen oli vaarallista, mutta siksi hän olikin saapunut tälle yhdelle Cryptin saarista, joka oli asumaton ja kolmesta saaresta pienin, tai niin hän luuli. Vrowrik oli kaikessa innossaan ja kiireessa kirjoittanut yhden ortaalin pentagrammi riimuista väärin ja tietämättään oli päätynyt kolmesta saaresta isoimmalle.
Paikka minkä mies oli valinnut, näytti varsin autiolta, maa oli tasainen, juuri oivallinen pentagrammien piirtämiseen. Velho ryhtyikin piirtämään maahan ympyrää kepillään, kunhan oli aluksi ottanut lanteilla roikkuvasta laukusta esille kirjan. Sen Vrowrik oli avanut ja asettanut maahan ja kopioi nyt sen sivuilla näkyvää kuviota maahan. Suurinosa sen symboleista oli miehelle varsin tuttu. Pentagrammin ollessa varmin, velho kaivoi laukustaan esille paperikäärön, joka oli tahriintunut osittain punaiseksi. Mies avasi käärön, jonka sisältä löytyi verinen sian sydän. Siitä huhkuva haju oli rautainen ja asteen pilaantunut, mutta se tuskin haittoi, sydän kun sydän. Verinen kimpale asetettiin pentagrammin keskelle. Veren kädestään Vrowrik pyyhki paperiin, jonka sitten rypisti ja sulloi takaisin laukkuunsa.
Hetken katsellen aikaansaannostaan, velho myhäili itsekseen ja kiersi sitten takaisin avonaisen kirjan luokse, jonka poimi käsiinsä. Kirjan teksti silmäiltiin veilä kerran läpi, ennenkuin Vrovrik tarttui kunolla keppinsä kahvaosasta kiinni ja iski kepin kärjen vasten pentagrammin yhtä symbolia ja ryhtyi mutisemaan puoliääneen loitsua, joka oli kirjan sivuille kirjoitettu.
Loitsun myötä miehen iholla olevat tatuoinnit ryhtyivät hohtamaan punaista valoa, joka kuulsi pellavaisen ja ilmavan paidan läpi, paljastaen tatuointien jatkuvat miehen rintakehälle saakka. Tummien lasien takana olevat harmaat silmät ottivat myös punaisen hohteen omakseen ja käänsivät velhon valkuaiset mustiksi.
Kehosta virtaava mustamagia kulki käsivartta pitkin keppiin ja siitä pentägrammiin, joka imi itseensä sen samaisen punaisen hohteen räjähdysmaisesti. Pentagramin keskellä oleva sian sydän, irtautui maasta itsekseen ja kohosi leijuen Vrowrikin silmien korkeudelle. Velhon suupieli värähti hymyyn, kun sydän ryhtyi sykähtelemään omia aikojaan ja valuttamaan verta pentagrammin päälle. Sen syke näytti kiihtyvän ja veri mitä se vuodatti alkoi käydä epäluonnollisen runsaaksi. Punertava lätäkkö alkoi muodostumaan pentägrammin päälle, joka edelleen kuulsi pelottavan punertavaa valoaan veren läpi. Lätäkkö kuitenkin pysähtyi, kun se oli saavuttanut pentagrammin reunat. Muutama loitsun lause myöhemmin, Vrowrik saattoi katselle kuinka veri lähti kohomaan ylöspäin lätäköstä ja kurotteli kohti sydäntä. Se alkoi ottamaan selkeästi jonkinlaista muotoa, joka sulkeutui edelleen sykkivän sydämmen ympärille. Sillä oli neljä sorkkamaista raavasta jalkaa, veren tahrima musta turkki, sen ruumis oli kookas, selkä ylsi samoihin mittoihin mitä Vrowrik oli pitkä ja kärsästä päätelleen otus oli ottanut sydämmestä lähtöisin olevan muodon. Se ei kuitenkaan näyttänyt tavalliselta sialta. Valtavat syöksyhämpaat olivat kuin kaksi isoa seivästä ja silmät kuin kaksi hiilen kekälettä. Vrowrik vei loitsunsa loppuun, joka tuntui uuvuttaneen häntä, mutta ei se mitään. Loitsu oli toiminut! Demonimainen sika seisoi velhon edessä ja tuijotti miestä varsin ilkeän näköisesti. "Um, ahem, joten siis..." Vrowrik yritti pohtia kuinka tarkalleen kontroilla kutsumaansa olentoa, sen näköisenä sika häntä ainakin tuijotti, odotti käskyä. "Liiku." Vrowrik lausui kielellä, joka ihmisten keskuudessa oli nimetty demonien kieleksi, mutta Vrowrikille se oli kieli siinä missä muutkin.
Sika totteli, mutta ei tavalla mitä mies oli odottanut. Se ponnisti kaikilla lihaksillaan liikkeelle ja ryntäsi kohti velhoa, joka ennätti nostaa van kätensä rintakehänsä suojaksi, ennen kuin lensi monta metriä taaksepäin pitkässä kaaressa yllättyneen huudon kera. Hattukin siinä ilmalennossa lensi päästä. Selkä otti miehen vastaan, isku löi ilmat pihalle, eikä Vrowrik voinut muuta kuin jäädä haukkomaan henkeään ja pihisemään maahan, kun hänen kutsumansa peto lähti uuteen ryntäykseen häntä kohti. "Voi... sentään."