Kirjoittaja Janni » 07 Syys 2016, 21:23
"Voi ei huolta, se loitsu kutsuu vain yhden olennon ja puhdistit maaston verestä todella mallikkaasti, joten haaskaeläimistä tuskin tarvitsee murehtia." Vrowrik totesi kehuskellen, eikä ottanut naisen kylmää sävyä taikka tuota pilkaavaa hymähdystä pahalla, hänessä kun oli optimistin vikaa. "Kiitos." Velho kiitti Shaelin aikoessa järjestää hänelle kulkuväline mantereelle, vaivaa tuo todellakin näki häntä varten... tai sitten tuo vain tahtoi hänestä mahdollisimman nopeasti eroon.
Seuraava kysymyn tuli kuitenkin yllätyksenä, mutta se näytti valaisevan Vrowrkin ilmeen, kuin pikkulapsen syntymäpäivänään. "Voi se on varsin pitkä tarina, joten säästän sinut turhilta yksityiskohdilta. Pääosin pidän kaikenlaisesta magiasta, oli se sitten hyvää taikka pahaa. Mutta jos mustanmagian harjoittamisesta täytyisi keksiä hyvä syy, on hyvä tietää millaista voimaa olet vastassa. Harva uskaltautuu mustaanmagiaan koskemaan, se kun on niin vaarallista, mutta jos sitä haluaa estää, on tiedettävä kuinka se toimii. Jonkun on uhrauduttava sitä kokeilemaan, joten otin työn mielelläni vastaan." Mies selitti luullen hetken, että oli viimein onnistunut voittamaan Shaelin keskustelukumpaniksi, mutta väärin hän luuli. Noita toivotti hyvät yöt ja kääntyi jälleen lähtiäkseen. "Hyvää... yötä." Velho totesi selvästi harmistuneena, oven kalahtaessa kiinni. "Et siis jätä minulle vaihtoehtoja." Mies huokaisi.
Ilta vaihtui yöksi, mies ei tietenkään aikonut nukahtaa, yö olisi oivallisin aika käydä noidan luona vierailulla, silloin kun nainen itse nukkuisi. Ehkä hän vahvistaisi tuon unta pienellä loitsulla, joka takaisi ettei nainen heräisi kesken kaiken. Hän varmasti olisi vain hiiltynyt kasa sen jälkeen.
Kuun ollessa korkealla nousi mies vuoteeltaan ja sai huomata että kylki tuntui paljon paremmalta, muttei vielä aivan terveeltä. Velho vaihtoi vaatteensa omiinsa, harmitellen hetken paitaansa, joka nyt omasi ison torahampaan mentävän reiän. Hän korjaisi sen myöhemmin. Ennen kuin mies ikkunasta kapusi ulos, kävi hän kömpimään latialle vuoteen alle, jonne ryhtyi piirtämään pentagrammin liidulla. Mies aktivoi sen loitsulla ja suoristautui sitten katselemaan illuusiota itsestään, joka näytti nukkuvan levollisesti peiton alla. Hän vielä veti peiton reunoja vuoteen laidan yli peittääkseen pentagrammin himmeän hohdon.
Kaiken ollessa valmista, Vrowrik kapusi ikkunasta ulos ja asteli yön hiljentämälle kadulle. Seuraava vaihe oli löytää Shaellin asunto, se kävi helposti hetkellisellä keskittymisellä. Velho sulki silmänsä ja tutki ympäristöään mielellään, etsien varsin voimakkaan auran, joka huohkui magiaa. Se ei ollut vaikeaa, noita kun oli helposti erotettavissa, sen verran enemmän magiaa tuo omasi kuin kukaan muu tästä kylästä. Seuraten auraa Vrowrik lähti kulkemaan rauhassa katua pitkin, käyden läpi suunnitelmaansa.
Talo minkä luokse hän löysi vaikutti oikealta, kyllä kylän johtaja täällä asui. Miehen harmiksi aura tuntui huokuvan yläkerroksesta, se tarkoitti kipeällä kyljellä kiipeilyä. Olisihan se yhdellä leiunta loitsulla käynyt keveästi, mutta hän oli edelleen hivenen uupunut manansa osalta ja se mitä hänellä vielä oli, se täytyi säästää mielen lukuun. Ähkien ja irvistellen Vrowrik pääsi seisomaan alemman kerroksen ikkunakarmin päälle ja ylsi nyt kurkottamaan yläkerroksen ikkunan lukkoon. Siihen tarvittiin pieni määrä magiaa ja lukko naksahti auki. Hiljaa ja varoen ikkuna työnnettiin auki ja mies pääsi kapuamaan sisälle. Ikkuna oli johtanut käytävään, joten hänen ei tarvinnut pelätä herättävänsä naista kolinalla mikä ikkunasta lähti.
Se pieni urakointi sai kyljen vihlomaan, mutta sen murehtemiselle ei ollut aikaa. Talo oli pimeä ja hiljainen, nainen siis nukkui. Hiljaiset ja varovaiset askeleen veivät Vrowrikin lähimmän oven luokse, joka avattiin niin varoen kuin vain saattoi.
Oven raosta kurkistettiin ja velho sai tutun punapään näkökentäänsä. Hetkellinen empiminen pyyhälsi yli Vrowrikin mielen, oliko tämä hyvä idea? Tarvitsiko hänen tietää moinen pikku asia näin kovasti? Hän oli tullut näin pitkälle, nyt oli myöhäistä perääntyä.
Ovi avattiin hiljaa auki ja varovaiset askeleet veivät miehen vuoteen reunalle. Pieni itseinho tuntui hiipivän selkää pitkin. Tällä tavalla nyt hiipiä rouvan huoneeseen... Hetkinen rouvan? Katse kulki nukkuvasta Shaelista vuoteeseen ja siitä ympärillä olevaan huoneeseen. Mikään ei viitannut siihen, että nainen asui miehen kanssa. Ehkä tuo oli sen verran iäkäs, että tuota kutsuttiin rouvaksi, tai sitten tuo oli leski? Lisää mysteerejä selvitettäväksi, mielenkiintoista.
Katse palasi takaisin uinuvaan naiseen. Velho kurkotti kätensä tuon pään yläpuolelle ja painoi vasemman kätensä kämmenen oikeaa olkaa vasten. Vrowrikin huulet liikkuivat äänettömästi loitsun sanoja, jonka myötä tatuointi sykähti kerran aina olkapäästä asti kämmeneen, lumoten Shaelin syvempään uneen varmuuden vuoksi. Se oli varsin harmiton taika, nainen kyllä heräisi tapansa mukaan aamulla.
Nyt Vrowrik jopa saattoi huokaista ääneen, mikään ääni ei toista saisi hereille, tai niin hän ainakin toivoi. Sen myötä velho kävi puuhiin, kyykistyi ja veti taskustaan esille yhden liiduistaan, ryhtyen piirtämään tuttua pentagrammia puiselle pinnalle. Sen ollessa valmis kävi hän itse seisomaan pentagrammin keskelle ja kohotti kätensä jälleen Shaelin pään yläpuolelle. "Anteeksi, olen vain niin... utelias." Mies kuiskasi hiljaa, ennen kuin sulki silmänsä ja ryhtyi luomaan loitsuaan, joka sai hänen kokokenhonsa tatuoinnit hohtamaan oransia valoa.
Loitsu kesti vain useamman sekunnin, mutta Vrowrikille itselleen aika tuntui hidastuvan, kun hän katseli kuinka Shaelin muistot avautuivat hänen omaan mieleensä luettaviksi. Hän oli järjestelmällinen, joten kaikki täytyi aloittaa alusta. Lapsuus, varsin rattoisan ja iloisen näköistä elämää, se ei tuonut hänen etsimiä vastauksia, sitten rosvojoukko... Vrowrik kurtisti kulmiaan, pitkä muistoväli tuntui varsin hankalalukuiselta hänelle, tätä sattui kun muistot oli haluttu sulkea pois jopa omasta mielestään. Voi sentään, se varmasti oli vastaus hänen uteliaisuutensa tyydyttämiseksi. Ei auttanut, Vrowrik seurasi muistoja eteenpäin ja päätyi pian tälle samaiselle saarelle ja tuttuun kylään. Kylä oli jo silloin naisten etuja ajamassa, mielenkiintoista. Ah, miesorja, varsin julmaa, kukaan ei ansainnut olla orja. Sarvet, kenties demoni? Kiehtovaa. Mutta mitäs, vai niin, rakkautta. Ei velho voinnut olla hymyilemättä, rakkaus oli suloinen asia, kenties hänkin jonakin päivänä? Ah, tuota ei tarvitse nähdä, varsin henkilökohtainen muisto! Miehen hymy kävi hieman apeammaksi, oman vanhemman menettäminen oli aina surullista, mutta onneksi hän näki pilkahduksen iloa. Tytär, onnellinen pikku perhe todella... Se ei tosin kauaa kestänyt. Leski, olin siis oikeassa, mies harmitteli itsekseen jatkaen muistojen silmäilyä eteenpäin, nähden kuinka naisen rakas ystävä jätti tuolle kylän johtajan roolin. Vrowrik näki vielä monia tapahtumia, arkipäivää ja mitä eriskummallisempia kohtaamisia, valkean faunin, mustahiuksisen äkäisen miehen, jonka nainen kirosi. Oih, ei hän ollut tiennyt, että Shael kirouksia loitsi, mielenkiintoista. Hän pääsi aina siihen hetkeen, kun näki itsensä saavan torahampaasta kylkeensä, se näytti inhottavammalta näin ulkopuolisen silmin.
Vrowrik avasi silmänsä ja huokaisi, kuin uuvuttavan urakan tehneenä. Hän ei ollut löytänyt sitä mitä oli tullut etsimään, se oli varmasti jotain hirveää naisen lapsuudessa, ei hän sitä voisi mennä kysymään tuolta. Oli niin sääli, ettei nainen tahtonut jutella hänen kanssaan edes niitä näitä, hän olisi mielellään halunnut oppia lisää kirouksista. Ehkä hän voisi tehdä toisen olon rennommaksi hänen seurassaan? Velho suki partaansa pohtien. Ajatukset harhailivat siihen vaaleahiuksiseen mieheen, johon nainen oli rakastunut. Vaaleathiukset, niin kuin hänellä... ehkä...
Vrowrik havahtui ajatuksistaan tuijotellessaan lattiaa. Pentagrammi olisi siivottava pois, ei ollut hyvä jättää todisteita rikospaikalle. Se samainen vesiloitsu, jonka Sahel oli tehnyt puhdisti lattian liidusta vaivattomasti. Olihan se hieman kömpelömpi mitä naisen, mutta se hoiti homman ongelmitta.
Oli siis aika lähteä. Vielä viimeinen vilkaisu Shaelin puoleen, ennen kuin velho poistui tuon huoneesta ja kapusi ikkunasta takaisin ulos. Ikkunan lukkoon saaminen tuotti pieniä vaikeuksia ja alaspäästyään kylkeä pisti entisestään ja kun mies sitä kosketti riekalaisen paitansa läpi tunsi hän kuinka side oli kostunut. Verta se tietenkin oli. Hän ei lähtisi kyllä tällä kyljellä aamulla kotiin, se ei oikeastaan haitannut, mutta se mitä hoitajat sanoisivat oli toinen juttu.