Luotanko vai en || Mori

Oikeanpuoleisella saarella on paljon villieläimiä, jotka pitävät huolen siitä, ettei uutta asutusta saarelle kauheasti tule. Saarelta löytyy myös hieman harvinaisempia eläimiä, joista metsästäjät ovat kovin kiinnostuneita.
Kuten keskimmäisellä saarella, sijaitsee tälläkin saarella kuumia lähteitä, jotka pitävät saarta ja sen maastoa lämpimämpänä, eksoottisempana.

Valvoja: Crimson

Re: Luotanko vai en || Mori

ViestiKirjoittaja Mori » 08 Maalis 2015, 22:44

Heleä naurahdus kuului noidan kurkusta. Hän saattoi vain kuvitella, kuinka koko saari täyttyi pakolaisista. "Onhan se myönnettävä, ettei tänne mahdu koko mannerta. Enkä itsekään toivo, että pakolaisia tulisi niin paljoa." Shael totesi huvittuneen hymyn kera. Sigurdin sanoessa naisten vallassa pitämää kylää kiehtovana vastasi noita vain viekkaalla hymyllä. Tosin aihe suuntasi tietysti turvallisuuden kannalta olennaiseen. "Aivan, mutta uskoisin, ettet jakele tietoasi kenellekään, koska uskon siihen, etet myöskään hyödy tästä tiedosta. Se on minun luottamukseni ehto sinuun." haltijatar painotti. Hän ei puhunut kuitenkaan negatiivisesti. Oli ihailtavaa, että joku mies vaivasi päätään tällaisella asialla. Siksi Shael puhui lähes tyytyväiseen sävyyn lohikäärmeelle.
"Niin, vaikka pystyisimme pitämään puoliamme siinä nähden, että meistä olisi jonkin näköistä vastusta joutuisimme silti antautumaan hyvällä tai huonolla seurauksella." nainen totesi nyökäten nopeasti miehelle. "Mutta kylämme naiset ovat yllättävän sitkeitä. Toki olen aina heidän tukenaan, mutta tiedän omat rajani." Shael totesi ja risti kädet eteensä. Hänen katseensa oli haikea. "Uhraisin oman henkenikin sen kylän puolesta..." katse kohotettiin intensiivisesti Sigurdin omiin. "Mutta lopulta minäkin olen vain hyvä uskoinen nainen, siksi halua uskoa siihen, että pidät tämän tiedon omanasi." hän pyysi kiihkeästi miehen silmiin katsoen.

Shael katsoi hetken päästä ympärilleen. "Miksi minä sitten kerron tämän kaiken sinulle? En ole pitkään aikaan päässyt keskustelemaan normaalisti miehen kanssa omasta kylästäni." Shael hymyili ylpeästi. Hän oli ylpeä kylästään ja halusi jakaa ehkä hieman sitä ylpeyttä jollekulle. Tosin nyt se joku oli lohikäärme.

//Juuh, no ei ole tullut sen isompia virheitä, kuin kymmenen senttiä vastakkaiselle kaistalle ajamista xD Mut se oli sellai, ettei siinä ollu niitä tie viivoja. Kun sitten raahaat itsesi coniin, tuu moikkaamaan tätä pätkää :3 Makoto kyl oli ihan paras
Mori
 

Re: Luotanko vai en || Mori

ViestiKirjoittaja Aksutar » 09 Maalis 2015, 20:24

Shael todella halusi suojella kyläänsä ja sen asukkaita, sen kuuli naisen puheista ja näki tuon silmistä. Moinen intohimo ja omalla tavallaan vilpitön halu suojella muita samankaltaisia oli jotenkin... Ihailtavaa. Moisia pyyteettömiä tavoitteita harvemmin näki, tai sitten Lounatuuli oli vain liikkunut täysin väärissä piireissä. Jostain syystä sisällään lisko tunsi tarvetta tukea Shaelin tavoitteita tavalla tai toisella, mutta ei hänestä olisi mitään apua noidalle. Ja no, eipä tuo vaikuttanut tarvitsevan apua, kerta kylä oli pystyssä ja turvassa, kaiken lisäksi vielä vähän huomiota herättävä ja salattu.
"Vannon kautta henkeni, etten kylästäsi mene kertomaan eteenpäin", Sigurd kävi vannomaan Shaelille tuon pyytäessä liskoa pitämään tiedon omanaan. Ei hänellä ollut mitään syytä kertoa Shaelin kylästä kenellekään. Ei hän tulisi siitä saamaan itselleen mitään, eikä hänellä ollut mitään syytä taikka halua vaarantaa Shaelin ja tuon kyläläisten henkeä. Ehkä, jos vastaan tulisi joskus joku neito, joka olisi vailla turvapaikkaa ja tarvitsisi apua, saattaisi Sigurd mainita tästä kylästä - juuri tuollaisille tapauksille kylä oli avoin, tai niin lohikäärme oli ymmärtänyt - mutta muussa tapauksessa Shael saattoi olla varma, ettei siniharjainen tästä kertoisi eteenpäin. Ei edes laumalaisilleen.

Shaelin kuitenkin kertoessa syyn, miksi kertoi asiasta näin avoimesti Sigurdille, ei lohikäärme voinut olla naurahtamatta pienesti. Harvoin noita kuulemma sai keskustella normaalisti jonkun vastakkaisensukupuolenedustajan kanssa kylästään, näinkin normaaliin tapaan.
"Olen otettu", Sigurd aloitti hymistessään, katsoen lempeästi noidan puoleen "Harva kaksijalkaisista pitää meitä varsinaisesti miehinä tai naisina. Yleensä lohikäärmeet - olimme sitten kuinka inhimillisiä tahansa - lasketaan eläimiksi, pedoiksi...".
"Mutta, mikäli luotat minuun ja lasket yhtälailla tasa-arvoiseksi olennoksi, en voi muuta kuin kiittää sinua. Olet selvästi viisas ja lempeä nainen, Shael. Kyläsi on varmasti hyvissä käsissä, siitä minulla ei ole epäilystäkään".


// No ei se haittaa jos vastaan ei oo tulossa ketää (D Ja joo, jos ikinä samaan coniin eksyy ni tuun sitten moikkaan! //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Luotanko vai en || Mori

ViestiKirjoittaja Mori » 15 Maalis 2015, 11:24

Sigurd noidan onneksi vannoutui pitämään suunsa kiinni hänen kylästään. Shael oli tyytyväinen. Hän piti tästä lohikäärmeestä. Ei vai. Tämän olemuksesta vaan myös tämän jalosta luonteesta, joka sai noidan ajattelemaan lohikäärmettä hyvänä ystävänä. Tietysti aika näytti, mutta Shael halusi uskoa ja luottaa tähän. Sigurd ei pettäisi häntä, hän näki sen tuon mystisistä silmistä. Kuinka mukavaa se olikin, että hän saattoi saada tällaisen tilaisuuden tutustua näin uljaaseen olentoon ja olla hyvää soppaa tämän kanssa. Shael piti tästä, vaikka tapaaminen olikin lyhyt ei se varmaankan haittaisi, jos lohikäärme poikkeisi joskin käymään.
Sigurd sanoi olevansa otettu. Hymy kiiri hänen kasvoilleen. Lohikäärme sanoi olevansa kiitollinen hänen luottamuksestaan ja siitä, että hän piti tätä tasa-arvoisena hänen kanssaan. Tietysti hän piti. Shael ei halunnut pitää lohikäärmeitä eriarvoisina. Toisaalta miehet olivat sitten se eri juttu ja mahdolliset mieleltään sekaisin olevat olennot, jotka tekivät muille pahaa. Shael kuitenkin halusi auttaa parhaansa mukaan. Jos oli mitään auttamisen mahdollisuutta.

"Kiitos, Sigurd." Shael sanoi ja lausui lohikäärmeen nimen kunnioitusta äänessään. "Minusta olet aina tervetullut poikkeamaan kylässäni. Uskoisin, että kyläni pienimmätkin olisivat siitä mielissään." hän sanoi. Noita nyökkäsi hitaasti lohikäärmeen puoleen. "Aikamme on ollut varsin mukavaa, alku tapahtumista huolimatta." Shael aloitti ja katsoi lempeästi miestä. "Mutta minun palattava kylääni. Toivon, että näemmä taas. Jätän luottamukseni sinulle." haltiatar sanoi ja kumarsi arvokkaasti.
Viekas hymy naisen kasvoilla, kun tämä kääntyi lähteäkseen. "Nähdään taas, Sigurd. Oli mukavaa tutustua sinuun." hän sanoi ja heilutti vielä kättään, kun otti tuekseen polun, joka katosi pian puiden suojaan.

//Kiiiitooooos pelistäääää!!! :D Oli mukava peli ja nää vois joskus taas tavata. Kiitos Aksu! XD
Mori
 

Re: Luotanko vai en || Mori

ViestiKirjoittaja Aksutar » 17 Maalis 2015, 13:12

Hymy käväisi siniharjan kasvoilla, Shaelin mainitessa hänen olevan aina tervetullut poikkeamaan kylässään. Ottaen huomioon, millaiseksi noita juuri kylänsä oli kuvaillut, katsoi Sigurd moisen tervetulotoivotuksen suureksi kunnianosoitukseksi. Loppupeleissä hänhän oli mies, jota tuskin katsottaisiin Shaelin kylässä niin hyvällä.
"Ehkä tulenkin käymään joku päivä", Uros kävi hymisemään, samalla kun suki partaansa "Sitten kun on paremmin aikaa. Ja olosuhteet suopeammat".
Shaelin oli kuitenkin viimein palattava kyläänsä. Ymmärrettävää, kylänjohtajalla oli varmasti paljon kiireitä ja jos tuo kauan olisi yksin poissa, luulisi kyläläistenkin huolestuvan. Varsinkin tähän vuorokauden aikaan. Sigurd kävikin nyökkäämään myöntävästi, käyden nousemaan ylös Shaelin myötä.

"Kyläsi on turvassa osaltani, voit luottaa siihen", Pienesti kumartaen uros hymyili, nyökäten vielä Shaelin viimeisiin sanoihin, ennen kuin noita kävi poistumaan paikalta. Sen pahemmin viivyttelemättä lähti myös Sigurd taittamaan matkaa kohden lauman asuinsijaa, pysytellen hetken humanoidimuodossaan, ennen kuin lohikäärmeenä kävi kohoamaan taivaalle turvaan.


// Kuin myös!~ Ja todellakin pitää kattoo koska nää vois taas tavata ja missä tilanteessa //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Edellinen

Paluu Oikea saari

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa

cron