Kirjoittaja Mori » 05 Joulu 2015, 14:43
Sil oli kyllä valmistautunut kuulemaan kaiken maailman haukut, mutta aina se vain jaksoi saattua. Yritti hän sitten esittää tai olla kova, kuin kivi. Jack sanoi, että hän veljeili vihollisen kanssa. Ei hän veljeillyt, hän oli tavannut Kalman vain kerran ja tuo oli vain auttanut häntä saamaan pientä tietoa miehen päähän. Sil katui ja syytti itseään kaikesta mitä oli tehnyt Jackin suhteen. Hän oli jo päättänyt, ettei rypisi kuitenkaan siinä itsesäälissä, koska ei siitä mitään hyötyä ollut. Jack kyllä pahoitteli, että oli ollut sinä iltana hieman sekava, mutta puolusti itseään sillä, että hän oli halunnut tutustua hänen perheeseensä. Kyllä Sil tiesi sen. Tiesi varsin hyvin.
Lopulta Jack vastasi hänen kysymykseensä. Liluth voi hyvin ja mies oli kuulema saamassa kirouksensa irti itsestään, mutta sen Sil sivuutti, kun tuo kysyi miksi hän kysyi, kun ei välittänyt. Ei ehkä Jackistä, mutta Liluth oli eri asia. Kyllä hän saisi välittää Liluthista, niinhän. Ei tuo ollut Jack, hän oli vain kysynyt kuinka haltialla meni.
Silloin Haul näytti ottavan asian ärtyneesti. Tuo ilmoitti, etteihän asiat menneet mihinkään suuntaan. Molemmat osapuolet eivät halunneet tehdä sovintoa, mutta Haul korosti Jackin kovapäisyyttä. Sil näytti hetken vähän säikähtäneeltä. Hän ei halunnut Haulin joutuvan pulaan hänen takiaan. HauL puhui Jackille kovaa ja järkähtämättömästi. Käski kuunnella mitä hän oli tehnyt ja myönsi samalla, että hän oli tehnyt virheen sotkea Kalma asioihin. Sil huokaisi ja hymyili surullisesti.
"Uhm..." Sil aloitti äännähdyksellä. "Olen pahoillani kaikesta. Tiesin varsin hyvin, että halusit tutustua perheeseeni, mutta minä pelkeäsin. Olin hädissäni ja kai voin sanoa, että ensi ihastukseni satutti minua... Joten huusin mitä sylkeni toi suuhuni. En kiellä, ettenkö olisi satuttanut sinua sanoillani, mutta tiedäthän. Ihmiset eivät ole kauniita asioita, minä en ole koskaan ollut puhdas..." Sil kertoi ja katsoi Jackiä. "Mutta minä en koskaan veljeillyt vihollisesi kanssa. Minä tapasin hänet edellisenä iltana. Hän sanoi vain auttavansa minua siinä, että saisin kerrottua sinulle asiani. Että pääsisin tyhjentämään mieleni." Sil sanoi. "Sinä sanoit minua valehtelijaksi, niin kuin minä sinua, mutta emme me kumpikaan olleet valehtelijoita." Hän totesi rauhallisesti.
"En tiennyt, että hän käyttäisi sellaisia keinoja, sinun pysäyttämiseksi, jotta voisit vain kuunnella minun sanojani..." Sil totesi ja laski katseensa maahan. "Mutta minä vihaan kaikista eniten sitä, kun sanot, että haluat kuolla pois..." Sil sanoi ja hän puristi kirvestä kädessään. "Sanot sen niin itsekkäästi ja ajattelemattomasti... Aina... Minä vihaan sitä.... Minä vihaan sitä, että jättäisit Liluthin ja Haulin elämään ilman sinua... Vain, jotta voisit paeta tätä maailmaa." Sil sanoi ja hänen äänensä tärisi. "Ei elämä ole pelkillä ruusuilla tanssimista. Vain pelkurit haluavat kuolemaa. Elämä on taistelemista ja sinä taistelet siinä heidän rinnallaan!" Sil totesi ja nyökkäsi sitten hyvin haikeana vain miehille.
"Minulla ei ole muuta sanottavaa... Kunhan sinä et kuole sellaisella tavalla. Sitten kun kuolet, sinun on parasta olla iloinen ja onnellinen! Jotta voit kertoa heille eläneesi myös heidän puolestaan onnellisena." Pellavapää tuhahti ja hänen kulmakarvansa tuntuivat rentoutuvan ja hänen kasvoilleen tuli kevyt olo. Hän oli saanut sanottua jotakin taas, jotain mikä aina aiheutti kauheaa kärsimystä hänen mielellään. Hän oli saanut vyörytettyä kipuaan pois.
"Siksi Jack. Haluan sinun olevan onnellinen, vaikkei se välttämättä ole hauskaa kuultavaa minun suustani, mutta jos kieltäisin välittämästä sinusta tai sinun perheestä... Minä olisin silloin vain valehtelija." Hän sanoi ja odotti rauhassa.