Päivä omitunen || ZG ja Mojo

Luolia on ympäri metsää, jotkut maan alla, jotkut kalliossa, jotkut suurista kivistä muodostuneita. Luolat ovat hyvä paikka pitää sadetta tahi pystyttää leiri, mutta kannattaa ensiksi varmistaa, ettei kyseistä luolaa jo asuta joku.

Valvoja: Crimson

Päivä omitunen || ZG ja Mojo

ViestiKirjoittaja suskari » 13 Joulu 2009, 22:16

Kalmankoira

Tämä nyt oli niitä päi- tai siis iltoja, jolloin ei olisi ikinä pitänytkään nokkaansa ulos tunkeakkaan, tai se oli alaknut ihan hyvissä merkeissä. Kalma oli käyttänyt Lucan ulkona ennen lähtöään ja käynnyt tyrmissä teurastamassa muutaman ihmisen, sekä pistänyt yhden niistä poskeensa joten maha oli täynnä. Sitten hän mahtavana neron leimauksena oli päättänyt lähteä kävelemään ja sulattelemaan ateriaansa. Se ei ollut kovinkaan hyvä ajatus ollut ollenkaan, heti ensinmäisenä hän oli törmännyt ah niin ihaniin haltoihin jotka ihanasti kävivät sitten päälle nuolineen ja keihäineen. Pakoonhan siinä piti lähteä ja jonkusen eksyttämis yrittämisen jälkeen Kalma oli vihdoista ja viimein onnistunut karkoittamaan rakkaat ystävänsä perästään. Muttei tietenkään ilman vahinkoa, kylkeen oli osunut nuoli vaikkakin nihraissut ja se oli kipeä, liikkuminen oli hieman hitaan puoleista. Joten Kalma oli päättänyt jäädä hetkeksi aikaa lepäämään luolaan ja sen tarjoamaan suojaan, sekä sytyttänyt sinne omaksi lämmitykseen pienen nuotion. Myrskykin oli ehtinyt puhjeta ja nyt Kalma vain istui hiljaa omissa ajatuksissaan luolan pimennoissa vain nuotio seuranaan ja seurasi myrskyävää ulkoilmaa. Toivottavasti tuo mokoma päättyisi vähän ennen aamua, että hän ehtisi ihmiskylään takaisin tai ainakin pimeään paikkaan. Ei olisi hyvä jäädä kylki avinaisena luolaan johon voisi pöllähtää kuka tahansa. Onneksi haava ei sentään tappava ollut.

Kalma lisäsi puita hiljaisuudessaan nuotioonsa ja veti polvet itseään vasten laittaen leukansa nojaamaan polvia vasten. Ei tämä nyt kovinkaan kivaa ollut, hän halusi kotiinsa lämpimään ja muutenkin Lucan luokse.. ja muuenkin hoitamaan tuon pikku nihrauman. Olikohan hänellä enää alkoholia pudistukseen?
suskari
 

ViestiKirjoittaja suskari » 14 Joulu 2009, 18:45

Kalmankoira

Se oli valitettavaa, mutta Kalma ei ollut yhtään tietoinen että oli uudestaan joutunut jäljistyksen kohteeksi.. vaikkei kyseessä ollutkaan haltiat tällä erää. Oliko se sitten hyvä vain huono, sen vain joku tuolla yläkerrassa tietäisi. Kalma kuitenkin oli onnellisen tietämätön siihen asti, kunnes tuo tumma peikko avasi suunsa ja Kalma oli saada sydänkohtauksen. Käsi meni automaattisesti veitsen kahvalle, jonka Kalma veti jo puolittain ulos tupestaan tajuten kuitenkin että tuo ei ollut haltia, joten uhkaa ei pitäisi olla. Kalma rauhoittui ja antoi lihastensa rentoutua, myös veitsi päättyi takaisin tuppeensa lepäämään.
"Ööh, tule vain." Kalma myöntyi tuon oudon tuntemattoman pyyntöön päästä lämmittelemään nuotion ääreen hänen kanssaan, vaikka tuo vaikutti kysymyksestään huolimatta tekevän sen joka tapauksessa. Eikä se seura nyt pahaksi ollutkaan.. Mutta vain joku tuossa oudon näköisessä tyypissä häiristi Kalmaakin, aistihan aavekoira ihmistä paremmin asioita. Kalma tosin jätti sen varoituksen omaan arvoonsa.

Tuo jäikin sitten tuijottamaan Kalmaa ihan urakalla ja kävi tion läpi katseellaan turhankin tarkasti läpi. Se häiritsi Kalmaa jonkin verran ja olikin huomauttamassa siintä kun tuo sitten ehtikin avata oman turpa värkkinsä. Kalma jäi tuijottamaan tuota hieman hämmentyneen ja ällistyneenä, eikä saanut sanaa suustaan muutaman sekunttiin. Tuijotti vain tyhmänä.
"Mitäs tuo nyt tarkoitti?" Kalma kysyi ihan omaa uteliaisuuttaan ja sitäkin ettei tajunnut mitä tuo tuolla haki. Ainakaan täydellisesti.
"Ja voisitko lopettaa tuon tuijottelun... häiritsevää." Kalma lisäsi vielä kun tuo vain EDELLEENKIN jatkoi hänen tuijetteluaan kuin hän olisi ollut jokin kumman näyttely esine.
"En ole niin erikoinen."
suskari
 

ViestiKirjoittaja suskari » 15 Joulu 2009, 18:27

Kalmankoira

Kalma nosti toista kulmaansa kysyvästi kun tuo- mikä lie sitten olikaan- nosti kämmenselkänsä kohden aavekoiraa, joka tuijotti peikkoa ihan uunona suu hieman raollaan saamatta kuitenkaan sanaakaan suustaan. Tämä oli joko jotakin todella huonoa pilaa tai sitten tuo ukkeli oli enemmän kuin hieman pimahatanut.. eikä Kalma kyllä voinut sitä kieltääkkään etteikö tuo siltä näyttäisikään. Tyyppihän näytti ihan siltä kun olisi juuri jostakin pöydän alta mönkinyt ylös otettuaan hieman aineita liikaa, tai muuten vain tuo näytti tuolta aina. Niin, Kalma ei koskaan ole törmännyt peikkoon tai jos olikin niin ei paljoa ole tutustunut tai kysellyt lajia.
Lopulta tuo örrinen avasi suunsa ja alkoi puhumaan siintä millainen hän oli, vielä oudon tarkastikkin. Pelottavan tarkasti. Tuo tiesi, että hänen kehonsa oli jaettu usemman kuin yhden sielun kanssa vaikkain sekoitettuna, mutta kuitenkin.
Mutta tuon taidoista, tai oikeastaan kyvystä päätellä kuka tai minkälainen otus hän oli, Kalmalle tuli ensinmäisenä mieleen joku manaaja tai vastaava. Mutta isoin kysymys taisi sitten ollakkin se että miksi tuo hänet halusi noin tutkia? Kalman hälytyskellot soivat päässä sillä sekunnilla ja mielessään Kalma lupautui ottamaan varovaisesti tämän vanhan oloisen herran kanssa. Ainakin toistaiseksi. Mutta tekisi sen ystävällisesti niin kauan kunnes tuo ottaisi ja karkaisi päälle, sitten otettaisiin kovat panokset käyttöön suikailematta.
Eikä tilannetta kyllä auttanut yhtään se, että tuo edelleenkin jatkoi hänen tujottamistaan vaikka hän sanoikin siintä. Ärsyttävä heppu.. ja omitunenkin.
"Vai niin.." Kalma tuumasi peikon viimeisiin sanoihin lähinnä mumisten.

Lopulta peikko sitten käänsi katseensa pois aavekoirasta ja voodopeikon seuraava temapus sai Kalman katsomaan tuon päälle kysyvästi ja aavistuksen uteliaasti. Peikko nappasi sauvastaan yhden kallon niiden monien seasta ja nakkasi sen kiviseinää vasten niin että se meni rikki, ojennellen sitä sitten aavekoiralle.
Kalma tuijotti hetken hiljaa pussia, mutta peikon epäonneksi Kalma oli vähän turhankin kokenut petkutuksien suhteen tai edes ottamaan apua vastaan keltään tuntemattomalta.
"Ei kiitos... pärjään kyllä, ei tämä vakavaa ole." Kalma kieltäytyi peikon ystävällisestä tarjouksesta kohteliaasti jääden vuorostamaan tuota hetkeksi aikaa tuijottamaan hiljaa. Nyt heräsi aavekoiran uteliaisuus.
"Mikä sinä edes olet?"
suskari
 

ViestiKirjoittaja suskari » 18 Joulu 2009, 12:21

Kalmankoira

Kalma vain nyökkäsi pienesti epäilevän näköisesti peikon sanoihin, kun tuo luopui antamasta aavekoiralle rohtoaan. Mutta tuon jatkuva virnuilu sai kyllä Kalman katsomaan tuota aika kieroon kaikin puolin ja epäilemään tuon aikeita täydellisesti, senkin varjolla että tuon tuijotus häiritsi suuresti aavekoiraa. Ihan kuin häntä ei muutenkin tuijotettaisi ihmiskylässä tarpeeksi.
Olennon nimeksi paljastui sitten Mojo, mikä oli astetta erikoisempi nimi näin aavekoiran mielestä- vaikka omisti itsekkin varsin erikoisen ja massasta erostuvan nimen. Yksi syy miksi Kalma valehteli usein nimensä.
Peikko heitti sitten lääke jauhettaan tuleen mikä sai Kalman kummaksumaan Mojon tekoa, huomioiden että Kalma edelleenkin eli siinä luulossa että tuossa pussissa oli jotakin parantavaa. Vaikka sitä epäilikin syvästi, ristiriitaista. Nuotio alkoi rätisemään ja poksumaan tomun osuessa lieskoihin, varjojen käydessä rajusti tanssimaan ja liikehtimään epänormaalisti. Nyt alkoi jo pelottamaan.. mikä hiton tyyppi tuo oikein on?! Kalma painautui automaattisesti kiinni luolan seinämään kiinni ja toinen käsi liikkui hiljaa takaisin veitsen kahvalle, muttei ottanut siintä kiinni jäi vain siihen lähistölle roikkumaan laiskasti. Puolimetrinen veitsi olisi siintä nopeasti otettavissa jos tarve olisi. Joskus aavekoira vain oli turhankin epäluuloinen kaikkea uutta kohtaan..

No Mojo kävi sitten kertomaan kansastaan, eikä ensinmäisiin sanoihin pahemmin reagoinnut mutta ne seuraavat saivat luomaan peikon päälle kysyvän ja hieman pelokkaan katseen. Eikä ollut enää ihan varma haluaisiko enää tietää mitä tuon heimolle oli kokonaisuudessa tapahtunut, vaikka osasi joten kuten päätellä itsekkin.
Peikon punaiset silmät kohosivat jälleen tuijottamaan aavekoiraa ja tuo aloitti taas tuon ärsyttävän virnuilunsa, mikä ei välttämättä sitä kivaa ennustanut.. tai sitten tuolla vain oli tapna hymyillä noin. Miten lie oli.
Kalma kohautti toista kulmaansa kysyvästi tuon kysymykselle, mikä oli astetta erikoisempi.
"Mieshän minä.." Kalma vastasi mainitsematta sitä mitä hänen sukupuolielimellensä tuossa oli monta kymmentä vuotta sitten tapahtunut.. katkaistu pois ja heitetty menemään, ei erikoisempaa. Kalma katsahti tanssiviin varjoihin jääden niitä hetkeksi aikaa katselemaan hiljaa itsekseen omissa ajatuksissaan.
"Enkä usko, että pussissasi ihan mitään parantavaa oli." Kalma tuumasi lähes mumisten ja kääntyi kylkensä puoleen alkaen nuolemaan sitä kuin koira konsanaan. Lähinnä verestä yritti mokomaa puhdistaa.

"Ja voisitko edelleenkin lopettaa tuon tapittamisen... en ole mikään näyttelyesine." Kalma sanoi keskeyttän hetkeksi aikaa pesu puuhansa ja jatkoi sitten saatuaan suunsa puhtaaksi. Hän ei pitänyt tuijottelusta vielläkään..
"Ellei sinulla pahoja mielessäsi ole." Kalma lopetti nuolemisensa jääden katsomaan voodopeikkoa merkittävästi.
suskari
 

ViestiKirjoittaja suskari » 20 Joulu 2009, 16:34

Kalmankoira

Kalman silmät laajenivat aavistuksen verran tuon naurahduksen ja etenkin tuon sanojen jälkeen, ettei tuo jauhe- mitä sitten ikinä olikaan- olisi parantanut hänen haavaansa. Tässä vaiheessa Kalmaa kyllä alkoi ihan oikeasti huolestuttamaan se, että kenen sekopään seurassa hän oli ja mitä tuo hänestä edes halusi. No ainakin pistää nupin sekaisin...
"Vai että RAUHALLINEN!" Kalma ärähti peikolle niin, että luolasto kaikui hetken aikaa ja aavekoira paransi hieman asentoaan, että näin ihan varmuuden vuoksi pääsisi singahtamaan karkuun jos tuo jotakin yrittäisi. Ei jumalauta tuo punapää oli ihan kahjo. Pahempi kuin hän itse ikinä!
"...Yrität myrkyttää minut tomullasi ja ties mitä sen jälkeen." Kalma sanoi äristen selkeän paniikin vallassa jo sydämmen hakatessa melkein itseään ulos rinnastaan. Kalma koitti nousta ylös, mutta ennen kuin ehti.. Mojo oli tullut siihen melkein naaman eteen kiinni. Kalma nielasi tyhjää ja painautui tiiviimmin luolan seinämää vasten tuijottaen tiiviisti peikkoa silmiin. Tämä ei ollut yhtään hauskaa!
"Olet sekaisin...." Kalma sai ainostaan ähkäsityä pelon sekaisesti voodopeikolle.
"En ole pyytänyt mitään hengellistä- tai mitä nyt onkaan- puhdistusta." Kalma lisäsi sähähtäen yrittäen parhaansa mukaan pitää itsensä kasassa, vaikka peikko tekikin jo liian lähellistä tuttavuutta häneen.

Eikä sitä paljoa auttanut kun tuo tuli entistäkin lähemmäs, harmi ettei kiviseinä enään myöntäisi vaikka Kalma olisikin halunnut mennä kaummas tuosta hullusta.
"Lähinnä siksi, että tuijottelusta harvoin seuraa hyvää.. Ja taisin olla oikeassa." Kalma vastasi koppavasti peikon kysymykseen lipaisten kielen kärjellä kuivia huuliaan varovasti, koittaen hieman virnistää pienesti- vaikkei siintä mitään tullutkaan.
Seuraavista sanoista Kalma melkein valahti kuoleman kalpeaksi ja täydellinen paniikki iski, etenkin siinä vaiheessa kun tuo tuntui kiinnostuneen hänen miehyydestään, jota ei oikeastaan edes ollut..
"SAATANAN PERVESSI!" Kalma ärähti ja koitti kynsiensä kanssa mäjäyttää peikkoa kunnolla päähän, jopa tappavastikkin. Pääsisi itse katsomaan niitä henkiään ja vielä henkilökohtaisesti.

//Valitan töksähtelystä, mutta aivot lagaa ja pahasti.... silti oli pakko vastata :`]//
suskari
 

ViestiKirjoittaja suskari » 22 Joulu 2009, 18:15

Kalmankoira

Kalma ei voinut olla todellakaan pienesti virnistämättä vahingoniloisesti kun sai osuman tuohon humppa tukkaiseen punapäähän, vieläpä ihan täydellisenkin- ehkä turhankin. Ihan kuin tuo ei olisi edes yrittänyt väistää aavekoiran iskua, vaan otti sen mukavasti vastaan. Lisäksi tuo vaikutti olevan vielä ihan hengissä äskeisen iskun jälkeen, vaikka sen periaatteessa olisi pitänyt olla tappava isku. Ihminen siihen ainakin kuoli kauniisti punaisen nesteen lentäessä ympäriinsä ja sitä säesti mukavasti se kun niskat joskus menivät nurin. Kaunista.
Tämä otus vaikutti kuitenkin olevan huomattavasti vahvempaa tekoa kuin ihminen.
Tuo avasi suunsa ja sai- jälleen kerran Kalmata kysyvän katseen osakseen, mutta samalla hieman loukkaantuneenkin. Aavekoira kun ei sattumoisin pitänyt siintä, että tuota sanottiin heikoksi, olihan hän elännyt jo näinkin pitkään hammastakin kiristellen.. ja aina ollaan selvitty jollakin tapaa.
"Ja saat uudestaakin jos hipaisetkaan minua!" Kalma murahti hampaidensa välistä hyvinkin uhmaakkaasti, pelon ja ahdistus tilan vaihtuessa raivoon ja vihaan. Voi kyllä, Kalma antaisi saman tärskyn vielä uudestaankin jos tuo ei kohta jätä häntä rauhaan. Äskeinen läimäysy nyt tuppasi olemaan jonkin asteen varoitus tulevasta ja siintä, että aavekoira olisi kohta tuon voodopapin kurkussa kiinni ellei älyäisi jättää rauhaan.
Kulmat kurtistuivat seuraavien sanojen myötä Kalman tuijottaessa nyt peikon punaisina hehkuviin silmiin, kuten hänelläkin oli toinen- paitsi että paljon vaarallisempi kuin tuon silmät.
Seuraaviin sanoihin Kalma ei oikein osannut sanoa mitään kun ei tiennyt ollenkaan olisiko tuota pitänyt uskoa vai ei.. Kunhan tuijotti tuota hiljaa jokainen lihas valmiina reagoimaan tuon liikkeisiin miten vain ikinä kykenikään seinää vasten ollessaan.

Tuon käsi liikkeeseen Kalma reagoi lähes yhtä nopeasti: hopean värinen terä välähti ilmassa ja Kalma koitti viiltää tuon peikon käden irti, ellei olisi ollut aavistuksen hitaampi. Paikko otti ja vei mennessään aimo tupun aavekoiran mustaa tukkaa mennessään. Kalma hieroi kohtaa josta karvaa oli lähtenyt. Mitäs pirua nyt?
Mutta koska aseet oli vedetty- tai ainakin toinen- aavekoira koitti suolistaa tuon punapään kauniilla sivuttain viilolla, tai ainakin saadakseen tuon kauemmas itsestään.
suskari
 

ViestiKirjoittaja suskari » 04 Tammi 2010, 23:05

Kalmankoira

Voodopeikko perääntyi aavekoirasta vihdoin ja viimein mennen mahdollisimman kauas luolan pimenään perimpään nurkkaan asti. Kalma huokasi mielessään helpotuksesta saadessaan tuon ahdistelijan kauemmas itsestään nousten irvistäen haavaansa pidellen seisomaan luolan kivistä seinää vasten. Nyt hän lähtisi tuon hullun luonta ennen kuin jotakin pahempaa tapahtuu, söisi tai jotakin vastaavaa. Hän ei enää halunnut mitään ongelmia itselleen, ihan kuin niitä nyt olisikaan tarpeeksi niskassa.
Kalma lähti aavistuksen nilkuttaen ja kivuliaasti kävelemään kohden luolan suuta pitäen kokoajan peikkoa silmällä, jolla näytti olevan muutama kiva muisto jo hänestä.
"Toivottavasti haavasi mätänee ja kuolet.." Kalma mutisi mulkollen peikkoa kohden, joka tutkiskeli kädessään hänen päästään otettuja hius tupsuja. Mitäöhän tuo sitten niilläkin sitten halusi tehdä?

Kalma joutui kuitenkin pysähtymään kuin seinään kun peikko avasi suunsa ja sanoi jotakin selkäpiitä karmivaa, jopa Kalman mielestä. Aavekoira oli kasvoitaan melkeinpä muuttunut kalman valkeaksi ja kasvoilla korisi kahistunut ilme, kun aavekoira käänsi katseensa peikkoon joka oli kuin mitään ei olisi.
"M-mitä?" Kalma ähkäsi kauhusta kankeana. Oliko tuo ihan tosissaan? Vai oliko tuolla muuten vain nupissaan pahasti jotakin vialla? Kuitenkin oli hölmö ajatella, että tuo vain omaa hulluttaa tuollaisia uhkasi... Kalma nielasi tyhjää.
"Miksi sinä muka niin teksit?" Kalma naurahti heiman epäuskoisesti ja koitti elättää itsessään hieman toivoa siintä, että tuo vain pelleili tai pelotteli.. Tosin ne viimeiset sanat kumosivat täydellisesti sen, että tuo ei pelleillyt. Kalma tuijotti peikkoa lievästi sanottuna järkyttyneenä eikä saanut sanaa suustaan.. Eipä häntä ennen sentään uhrilampaaksi ole yritetty pyytää ja silkka ajastus.. se oli selkäpiitä puistattavaa.

"Ei, minä en halua miksikään uhrilampaaksesi.."
suskari
 

ViestiKirjoittaja suskari » 07 Tammi 2010, 20:21

Kalma uskoi vain ja ainoastaan sen takia tuon sanoihin, että oli nähnyt monta kertaa Blackin tekevän toinen toistaan luonnon ja fysiikan lakeja vastaisia temppuja- kuten nyt hyvänä esimerkkinä hänen henkiinsä herättäminen. Plus tuo tuskin ihan tyhjää uhkailsi, ei ihan sellaiselta tyypiltä vaikuttanut vaikka varmasti muuten ihan tärähtänyt olikin. Pelottavan pahasti tärähtänyt.

Kalma tuijotti peikkoa kun tuo vastasi juuta ja jaata aavekoiran kysymykseen, toistaessaan Kalman kysymyksen hyvin naljaavalla äänen sävyllä mikä sai Kalman kurtistamaan kulmiaan. Eivätkä ne seuraavatkaan sanat mitään ystävällisiä olleet tai edes kovinkaan lohduttavia. Miksi hitossa tuo juuri HÄNEN sielunsa omiin julmiin rituaaleihinsa? Tämä saarihan oli täynnä kaiken näköistä demonia, friikkejä, taruolentoja ja ihmisiä... ja tuo ottaa ja valitsee hänet uhrilampaakseen.
Pekko nauroi ja Kalma tuhahti pienesti, vaikka oli vielläkin kuin paskat housussa, peloissaan siis. Tai no ainakin säikähtänyt.

"Koska haluan elää, eikä minua kiinnosta yhtään lepyttää mitään vitun henkiä sisältäni.. Tajusitko?" Kalma selitti Mojolle melkeinpä jo epätoivoissaan. Hän ei halunnut mihinkään rauhaan vielä.
Peikon seuraavat sanat saivat Kalman murisemaan ärtyneenä, etenkin kun puhe tuli hänen kyvyttömyydestä hankkia lapsia. Tavallaan.
"Luuletko todellakin että se kuuluu sinulle!" Kalma ärähti jääden tuijottamaan peikkoa nyt astetta ärtyneempänä muristen hiljaa kurkustaan matalaa koiramaista murinaa.

"Sinähän itse tulet minua lähentelmään ja tarjoamaan myrkkyjäsi, vaikka en edes halunnut!" Kalma kivahti murahtaen peikolle astellen tuota uhmakkaasti lähemmäs, vaikkakin hieman nilkuttaen. "Syytä vain itseäsi naamasi tärventelystä." Kalma lisäsi pienesti virnistäen jääden seisomaan turvallisen välimatkan päähän peikosta. Ehkä senkin takia, että tuo hieman haisi pahalle..
"Luuletko että annan sinun pitää karvani?" Kalma kysyi sitten peikolta ja hyökkäsi tuota kohden iskien terävät ja voimakkaat leukansa tuon käden ranteeseen, että tuon olisi yksinkertaisesti pakko päästää karvoista irti tai murtaisi pahasti kätensä vielä.
suskari
 

ViestiKirjoittaja suskari » 10 Tammi 2010, 13:07

Kalmankoira

Peikko repi itsensä vapaaksi Kalman leuoista ja perääntyi Kalman virnuillessa valmiina iskemään terävät hampaansa tuohon uudestaan, jos enää yrittäisi lähestyä yhtään aavekoiraa. Kyllä Kalma osasi itseään jonkin verran suojella, vaikka sitten itseään isompaakin vastaan.
Kalman katse seurasi kun tuo siirtyikin luolan suullea kauemmas aavekoirasta ja Kalma kääntyi tuota kohden kokonaan nuollen punaiseen nesteeseen värjäytyneitä huuliaan pidellen edelleenkin kylkeään.

Kalma kohautti kulmiaan kysyvästi tuon puheiden jälkeen, jonka jälkeen tuo nauraen katosi sateeseen. Kalma jäi kotvaksi tuijottamaan tuon perään hieman hämmentyneenä, mutta naurahti sitten. Ilmeisesti peikko kulta aikoisi joskus kostaakkin hänelle kätensä repimisen ja kasvoissa olevat haavat. No siinähän yrittäisi.. osasi hän tapella ja puolustaa itseään, kuten todettu.
Niine ajatuksineen Kalma palasi nuotionsa ääreen, joka alkoi jo olemaan uhkaavasti hiipumis pisteessä..

//Juu kiitosta kovasti ^^ ...Ja ehdottomasti revanssia joskus näiden kahden välillä 8D//
suskari
 


Paluu Luolat

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa

cron