Suojassa || Suskari

Luolia on ympäri metsää, jotkut maan alla, jotkut kalliossa, jotkut suurista kivistä muodostuneita. Luolat ovat hyvä paikka pitää sadetta tahi pystyttää leiri, mutta kannattaa ensiksi varmistaa, ettei kyseistä luolaa jo asuta joku.

Valvoja: Crimson

Suojassa || Suskari

ViestiKirjoittaja Daniella » 16 Tammi 2010, 23:09

Adriana

Talvinen lumimyrsky teki taas tuloaan sinä iltana. Tummat pilvet peittivät taakseen taivaan, kuun ja tähdet. Lunta oli paljon ja sitä satoi lisää edelleen.
Adrianan oli alun perin tarkoitus mennä saalistusretkelle, mutta suunnitelma kuitenkin muuttui myrskyn enteillessä taivaalla.
kohta olisi lumimyrsky ja Valkoturkin olisi löydettävä suojapaikka itselleen pian.
En ehtisi ennen myrskyä kotiin saakka, pakko löytää joku suoja hän ajatteli.
Adriana jolkotteli pitkin metsiä.
Lumisade yltyi yltymistään yhä hurjemmaksi.
Valkoturkki jatkoi etsintäänsä nousevasta lumimyrskystä huolimatta.
Pakkohan hänen oli, eihän kukaan nyt kuoliaaksi haluaisi jäätyä tai ei tämä tyttö ainakaan.
Hän näki maassa himmeitä jälkiä. Jonkin nelijalkaisen ne olivat, kenties koiran tai suden.
Niitä oli vaikea tulkita siinä myräkässä, ne olivat kyllä tuoreet, mutta lumi peitti ne alleen nopeasti.
Valkoturkki ei kuitenkaan aistinut mitään sen kummempia, joten jätti asian sikseen ja keskittyi löytämään itselleen sopivaa piilopaikkaa.
Vähän aikaa tassuteltuaan kinoksissa, hän näki vähän matkan päässä luolan.
Viimeinkin tuo huokaisi ja lähti ravaamaan luolaa kohti.
Tuuli yltyi, niin kuin myrskykin. Sumu heikensi näkyvyyttä jonkin verran, mutta ei se paljoa haitannut.
Luolan suulle päästyään Valkoturkki ravisteli itsestään liiat lumet pois.
Turkki oli märkänä lumesta ja tassuihin jäi lumikokkareita.
Adriana ottaisi kokkareet pois, kunhan on tarkastellut luolaa ensin.
Hän katsoi taakseen ja totesi, ettei tässä säässä ollut ulos menemistä enää tänään.
Luola oli pimeä ja kostea. Onneksi Valkoturkilla on hyvä näkö-, haju- sekä kuuloaisti.
Hän käveli syvemmälle luolaan. Silmänsä kiilsivät tarkastellessaan luolan seinämiä.
Sitten Adriana pysähtyi, kuin seinään. Hän ei ollutkaan yksin.
Korvat valppaana kuunnellen pienintäkin ääntä ja meripihkan väriset silmät tutkailivat luolan pimeimpiä kolkkia.
'Toivottavasti ei ainakaan karhu..'

//Suskari ja Kalma tänne kiitos 8)//
Daniella
 

ViestiKirjoittaja suskari » 17 Tammi 2010, 15:42

Kalmankoira

Kalma ei tapojensa mukaan ollut lähtenyt metsästämään tällä kertaa ruokaa, kuten yleensä aavekoiralla oli tapana jos kylän ulkopuolelle meni. Tällä kertaa aavekoiralla oli paljon suurempaa kiikarissa, jos vaikka saisi vainua tai jopa törmäisi siihen haltian lumppuun taas pitkästä aikaa, joka hänet silloin tappoi! Mitä hän antaisikaan jos pääsisi kyntensä upottamaan siihen suippokorvaan taas ja vaikka vahingossa tappaisi sen, ei vaan vammauttaisi tuon niin pahasti ettei tuo enää kykenisi kenttä hommiin. Muistaisi ainakin hänet aina kuolemaansa asti ja kärsisi koko loppu elämänsä.
Paitsi että tässä oli nyt se vika, ettei Kalma ole löytänyt minkään näköisiä jälkiä, ei edes haju jälkiä siintä haltiasta missä tuo olisi mahdollisesti voinnut mennä hetki tai muutama päivä sitten. Ihan kuin etsisi neulaa heinäsuovasta.. ja totta puhuakseen Kalma jo muutaman tunnin metsässä pyörimisen jälkeen luovutti asian suhteen.. Taivaksin alkoi ennustamaan pahaa, hyvin pahaa. Lisäksi olisi hyvin suuri todennäköisyys että se suippokorva oli kylässään turvassa. Kalma tiesi missä se oli mutta ei valitettavasti voinnut oikein kävellä sinne noin vain.. hänestä tehtäisiin muussia ja vielä sen jälkeen neulatyyny.
Kalma kääntyi siis ympäri lähteäkseen takaisin kylään, vaikka katsomaan jos Blackistä saisi tällä erää illan vietto kaveria.

Pitkälle aavekoira ei kuitenkaan ehtinyt kun aavekoira nosti mustan kirsunsa ylös taivasta kohden, josta alkoi putoilemaan lumihiutaleita maahan reippaaseen tahtiin.
"Tämäkin vielä." Kalma murahti kuonoaan kurtistaen proteistuneena ilmalle ja lähti sitten pienellä kevyellä jolkotuksella suunnistamaan lähellä olevalle luolalle. Kalma oli jo monet kerrat viettänyt siellä pahat säät ja muutenkin nukkunut siellä jos ei jonkin muun syyn takia pääse heti ensinmäisenä takaisin kylään.
Kalma asteli peremmälle tuttuun luolaan ja meni sen pimentoihin suojaan asettuen makaamaan vakio paikallensa ison kiven juurelle. Kai tuo myrsky loppuisi jossakin välissä tämän illan aikana?

Kuitenkaan Kalma ei saannut muutamaa minuuttia kauempaa olla rauhassa kun paikalle tuli toinenkin.. koira? Kalma tuijotti tuota koiraa hetken aikaa hiljaa, kunnes nousi ylös ja lähti menemään syvemmälle luolaan.. Aavekoira sattumoisin muisti liiankin hyvin sen peikko tapauksen ja ties mikä muodonmuuttaja tuokin oli rakin karvoissa. Tuo ei nimittäin haissut normaalille hännän heiluttajalle.
suskari
 

ViestiKirjoittaja Daniella » 24 Tammi 2010, 21:24

Adriana

Luolan perällä näkyi liikettä. Jokin nelijalkainen siellä varmasti lymyili. Olisiko susi.. tai koira?
Siitä Valkoturkki halusi ottaa selvää.
Hän ei osannut ennustaa olisiko muukalainen vaaraksi hänelle, mutta sekin nähtäisiin pian.
Adriana siristi silmiään, jospa näkisi edes vähän paremmin varjoja tai muuten liikettä, mutta ei se paljoa kuitenkaan auttanut.
Hän istahti aloilleen kosteaan ja kylmään maahan.
Lumikokkareet tassuissa tuntuivat edelleen inhottavilta, mutta hän ei välittänyt, juuri nyt hänellä olisi muuta puuhaa.
Valkoturkki ei irrottanut katsettaan hetkeksikään luolan perästä, hädin tuskin räpäytti meripihkan värisiä silmiäänkään.
Jos tuolla sattuisikin olemaan joku vähemmän kiltti henkilö.. tai jokin, hänen kannatti pysytellä valkeassa koiran muodossaan näin hän oli nopeampi jos pitäisi lähteä käpälämäkeen ja muutenkin tämä ehkä olisi parempi vaihtoehto.. noin yleisesti ottaen.
Valkoturkin mielenkiinto nousi yllättävän nopeasti, mutta silti arvellutti.
Mitä sitten, jos siellä olisikin joku vähän vaarallisempi olento, miten sitten neitokaisen kävisi?
Ulkona hirveät paukkupakkaset ja myrsky.. ei sielläkään hevillä selviäisi.
Mutta toisaalta.. kerranhan täällä vain elettäisiin.
Mielenkiinto ja järki kamppailivat keskenään Adrianan pään sisällä.
Luolan katosta tippui vesipisara suoraan neidin kuonolle. Siitäkös hän havahtui ja katsahti kattoa.
Tovin pohdittuaan, mielenkiinto kumminkin vei lopulta voiton.
Oikeastaan, milloin Valkoturkki nyt olisi ikinä järkeään kuunnellutkaan?

here we go.. Hän nosti peppunsa maasta ja käveli vähän lähemmäs pimeyttä, kunnes pysähtyi.
Kallistaen hieman päätään oikealle ja tutkien tarkasti pimeään, hän sanoi: Kuka siellä?
Luolan seinämissä kaikui mukavan karmivasti ja oli muutenkin kivan pimeää ja inhottavan kosteaa.
Valkoturkki jäi hiljaa odottamaan vastausta.. tai elonmerkkejä, miten vain kunhan toinen reagoisi edes jotenkin.

//Ja tässäkin pääsi viikko vierähtämään.//
Daniella
 

ViestiKirjoittaja suskari » 02 Helmi 2010, 07:52

Kalmankoira

Tuo toinen koira sitten nostikin pikku karvaisen takamuksensa maasta ja lähti jolkottelemaan aavekoiran perässä muutaman askeleen pimeyteen. Kalma pyähtyi katsomaan muutaman metrin päässä olevaa tulijaa olkansa yli. Punainen silmä hohti pimeydessä, eikä Kalmasta mustan turkkinsa takia paljoa muuta näkynytkään pimeydessä. Eriparisilla silmillään Kalma tarkasteli koiraa, joka vaikutti nartulle tai naiselle paremmin sanottuna. Tuo ei tasantarkkaan ollut koira, idioottikin sen näkin, jos näki..
Sitten tuo avasikin suunsa mikä sai Kalman kohottamaan toista "kulmaansa" kysyvästi, mutta tuhahti sitten. Joku muodonmuuttaja tietenkin, pitihän se arvata. Kalma paljasti hampaansa alkaen murista vastaukseksi äänekkäästi, niska karvojen pörhistyessä pystyyn korostaen Kalman kokoa entisestään, tai ainakin antaen isomman vaikutelman.

"Pysy kaukana mokomakin epärakki!" Kalma ärähti tunkeilijalle varsin äkiseen sävyyn kääntyen kokonaan tuota kohden hampaat irvessä muristen edelleenkin uhkaavasti, vaikka tuskin tuo koirafriikkimikälie näkisi edes luolan pimeyteen ja erotti vain ja ainoastaan punaisena hehkuvan silmän.
"En kaipaa seuraasi!" Kalma jatkoi louksutellen leukojaan varoittavasti.
suskari
 

ViestiKirjoittaja Daniella » 02 Helmi 2010, 22:16

Adriana

Pimeydessä tosiaan loistikin ainoastaan punainen silmä ilkeästi mulkoillen tyttöä. Sitten sieltä kuuluikin jo murinaa ja leukojen loksutusta.
Ei tuo kyllä mikään pieni koira voinut olla.. tai ylipäänsä tavallinen karvakorva. Toinen oli varmasikin aistinut, ettei Adrianakaan ollut täysin koira.
Noh, noh sitten ruvettiin oikein epärakiksi nimittelemään mitään sen kummempaa kilttiä äänensävyä.
Valkoturkki nyrpisti otsaansa meripihkan väriset silmät tarkastellen pimeydessä olevia varjoja.
Ei mikään kuninkaallinen vastaanotto.. tosin mitään sellaista ei oltu odotettukaan, vähän ehkä liiankin äreä ilmapiiri tyttösen makuun tässä tilanteessa, kun ei oikein uloskaan huvittanut mennä.
Adriana ei tosiaan kaivannut mitään tappeluita, varsinkaan tämän tyypin..uroksen..miehen kanssa.
Hän ei selvästikään pärjäisi tuolle, se oli varma. Hyvä jos edes pakoon pääsisi ja tässä säässä ei kovin pitkälle pötkitä kun jo jääkalikaksi muututaan.

Otuksella taisi olla hyvä syy vihata friikkejä mikä oli tosin kyllä itsekin eihän Adriana mitään väärää ollut tietääkseen tehnyt, ainakaan vielä.
Valkoturkki otti askeleen taakse ja istahti aloilleen pitäen katseen tiukasti toisen silmissä jotenkin tyynesti ja vakuuttavasti.
En tullut tänne haastamaan riitaa, tappelemaan tai sotimaan.. tulin tänne suojaan. Ihan niin kuin herra varmaan itsekin.
Adriana ei nyt turhia ruvennut näyttelemään hampaitaan, mitähän siitäkin seuraisi varmasti vakavia vammoja vähintään tai saattaisi ehkä jopa kuolemanporteille päästä.
Enkä oletakaan sinun kaipaavan seuraani. Kuten jo sanoin tulin tänne suojaan sen kummempia tietämättä ketä täällä on. Ja epärakki olette tekin, yhtälailla kuin minäkin.
Vihamiehiksi tosin luokittelen ihmisiä ja haltijoita enimmäkseen, friikkejä vielä siedän. Luulisi friikkien pitävän toistensa puolia edes jonkin vertaa näinä päivinä, vai kuinka?
Adriana varoi hieman sanojaan kun oli tuntemattoman seurassa, varsinkin vihaiselle voimakkaalle koiralle puhutessaan.
Valkoturkki piti katseensa edelleen vieraassa tarkkaillen tuota sen vertaa mitä hänen näöllään pystyi ja kyllä siitä jotakin irti sai.
Toivotaan, ettei tuo nylje minua elävältä.. Hän ajatteli.
Hän todellakin toivoi, että edes jonkinlainen sopu laskeutuisi näiden kahden epärakin väliin edes myrskyn ajaksi, ennen kuin olisivat toistensa kurkussa kiinni.
Daniella
 

ViestiKirjoittaja suskari » 11 Helmi 2010, 09:34

Kalmankoira

Voi ei, ei Kalma vihannut friikkejä, ihmisiä Kalma vihasi ja jonkin verran nykyään haltoitakin, liian siveellistä porukkaa. Friikkejä kohtaan aavekoiralla ei ollut mitään vastaan sanomista, mutta tällä sotaisella saarella vain kannattaisi pitää silmät ja korvat auki, sekä katsoa kenelle sanelee mitäkin asiaa. Kuka tahansa saattaisi olla haltoiden siiven alla ja Kalmalla oli muutenkin omia henkilökohtaisia huonoja kokemuksia paikallisista otuksista.
Narttu otus länttäsi takamuksensa luolan lattialle ja Kalma kallisti hitusen päätään sille tempaukselle, lopettaen samalla murisemisen ja äksyilyn. Ilmeisesti tuo ei sitten todellakaan halunnut hänestä mitään pahaa, niin kuin seuraavat sanat antoivatkin käsittää. Kalma naurahti kuivasti terävän hammas rivistön paljastaen.
"No ole hyvä minun puolestani, mutta pysy sillä puolella kiitos vain.." Kalma selitti tuolle koira otukselle ja siirtyi muutaman askeleen syvemmälle pimeyteen asettuen makaamaan karvainen pää kohden valkoista narttua. Seuraaville sanoille Kalma luimisti korviaan protestoituneena ja urhati pahastuneen kuuloisesti. Hän ei pitänyt siintä, että häntä väitettiin joksikin muuksi kuin koiraksi.. Ajatellen nyt että Kalma oli ollut syntyessän koira, joten voi kyllä se friikiksi nimittely sattui jos jonkin verran.
"Tuskin... synnyin koirana ja kuolin koirana, siinä ero meidän kahden välillä... sinun veressäsi ei ole pisaraakaan koiraa." Kalma huomautti neitokaiselle. "Minä pidän vain itsestäni ja omista läheisistäni huolta, en jostakin pari sekunttia sitten näkemästäni kuraverestä." Kalma viittaisi kuraverellä siihen, että tuo väitti itseään koiraksi vaikka oli ihan jotakin muuta.

Ja voi ei, ei Kalma tuota nylkemässä ollut niin kauaa kun vain suostuisi pelaamaan aavekoiran peli säännöillä ja pysyisi kaikessa rauhassa omalla puolellaan. Kalma kyllä lähestyisi itse jos oli lähestyäkseen.
suskari
 

ViestiKirjoittaja suskari » 18 Helmi 2010, 21:32

//Mennyt kohta kuukausi, joten katson pelin kuolleen//
suskari
 


Paluu Luolat

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron