Adriana
Talvinen lumimyrsky teki taas tuloaan sinä iltana. Tummat pilvet peittivät taakseen taivaan, kuun ja tähdet. Lunta oli paljon ja sitä satoi lisää edelleen.
Adrianan oli alun perin tarkoitus mennä saalistusretkelle, mutta suunnitelma kuitenkin muuttui myrskyn enteillessä taivaalla.
kohta olisi lumimyrsky ja Valkoturkin olisi löydettävä suojapaikka itselleen pian.
En ehtisi ennen myrskyä kotiin saakka, pakko löytää joku suoja hän ajatteli.
Adriana jolkotteli pitkin metsiä.
Lumisade yltyi yltymistään yhä hurjemmaksi.
Valkoturkki jatkoi etsintäänsä nousevasta lumimyrskystä huolimatta.
Pakkohan hänen oli, eihän kukaan nyt kuoliaaksi haluaisi jäätyä tai ei tämä tyttö ainakaan.
Hän näki maassa himmeitä jälkiä. Jonkin nelijalkaisen ne olivat, kenties koiran tai suden.
Niitä oli vaikea tulkita siinä myräkässä, ne olivat kyllä tuoreet, mutta lumi peitti ne alleen nopeasti.
Valkoturkki ei kuitenkaan aistinut mitään sen kummempia, joten jätti asian sikseen ja keskittyi löytämään itselleen sopivaa piilopaikkaa.
Vähän aikaa tassuteltuaan kinoksissa, hän näki vähän matkan päässä luolan.
Viimeinkin tuo huokaisi ja lähti ravaamaan luolaa kohti.
Tuuli yltyi, niin kuin myrskykin. Sumu heikensi näkyvyyttä jonkin verran, mutta ei se paljoa haitannut.
Luolan suulle päästyään Valkoturkki ravisteli itsestään liiat lumet pois.
Turkki oli märkänä lumesta ja tassuihin jäi lumikokkareita.
Adriana ottaisi kokkareet pois, kunhan on tarkastellut luolaa ensin.
Hän katsoi taakseen ja totesi, ettei tässä säässä ollut ulos menemistä enää tänään.
Luola oli pimeä ja kostea. Onneksi Valkoturkilla on hyvä näkö-, haju- sekä kuuloaisti.
Hän käveli syvemmälle luolaan. Silmänsä kiilsivät tarkastellessaan luolan seinämiä.
Sitten Adriana pysähtyi, kuin seinään. Hän ei ollutkaan yksin.
Korvat valppaana kuunnellen pienintäkin ääntä ja meripihkan väriset silmät tutkailivat luolan pimeimpiä kolkkia.
'Toivottavasti ei ainakaan karhu..'
//Suskari ja Kalma tänne kiitos 8)//