Kirjoittaja Agna » 13 Elo 2011, 15:36
Aberec
Haltia ei ollut edes ihan varma siitä millaisia kiviä hänen piti löytää, mutta hän muisti silloin aikanaan käyttämiensä kivien olkomuodon suhteellisen hyvin. Ne olivat melkein hiilenmustia ja karheita, kaipa täältä jostain sellaisia löytyisi. Aberec heilautti kädellään ilmaa kun Kalma kehoitti häntä olemaan eksymättä. Ei Aber mikään puskaseikkailija ehkä kuitenkaan ollut, ja osasihan hän haltiain vaistoilla suunnistaakin mikäli eksyisi.
Vähän matkan päässä lähtöpaikasta löytyi varsin kuolleen näköinen, pieni alue jonka keskellä oli ympyrän muotoinen kaistale palanutta nurmea ja hiilenpaloja. Alta kuitenkin pukkasi jo uutta kukkaa joten vaikutti siltä, ettei tässä oltu ihan tänäaamuna laitettu leiriä pystyyn. Aber metsästi toiveikkaana katseellaan tulensytytyskiviä, kun täällä oli kerran nuotiokin ollut. Puunsäleet, oksat ja turhan pyöreän näköiset kivet peittivät aluetta jolla lähes kaikki vihreä oli tallattu tai kaivettu kuopalle, ja pian haltian silmiin osui kuin osuikin muutama musta kivi, joilla tosiaan oli karhea pinta. Haltia melkeinpä hyppelehti kivien luo ja kumartui tutkimaan niitä. Tällaiset ne olivat, hän päätti mielessään, poimi kivet käsiinsä ja suuntasi takaisin ystävänsä luo.
Ei montaakaan minuuttia kun haltia oli palannut takaisin heidän puolivalmiin nuotionsa luo.
"Löysinhän minä", haltia sanoi voitonriemuinen virne huulillaan ja kumartui sitten köhähtäen nuotion viereen. Niin, mitenkäs tämä nyt menikään... Aberec hankasi kiviä yhteen, eikä alkuun tapahtunut mitään. Olikohan hän sittenkin hankkinut aivan vääränlaisia kiviä? Haltia teki pari kipakkaa hankausta kivillä ja ne alkoivat yhtäkkiä iskeä kipinää. Onnistumisen kipinä syttyi myös haltian silmiin kun kipinät lennähtivät oksien päälle ja saivat kuivat oksat kytemään hiljaa. Aberec vilkaisi leveästi hymyillen Kalmaa, ja oli ylpeä itsestään.