Sivu 3/5

ViestiLähetetty: 26 Kesä 2011, 16:39
Kirjoittaja suskari
"Sepä huomaavaista.." Kalma mutisi haltian sanoihin että nuolen repiminen kädestä oli ollut vain hänen omaksi parhaaksi. Ehkä niinkin, mutta se oli hitto vie sattunut! Haltia kertoi myös olevansa kunnossa eikä tuo kieltämättä mitenkään erikoisemmin vaikuttanut olevan kuukahtamassa, joten koira päätti olla huolehtimatta tuosta sen enempää. Pieni haava ketään tapa jos sen vain hoitaa hyvin ettei tulehdusta tule.
Puhe siirtyi sitten teurastettuihin joita koira katseli hetken eriparisilla silmillään mietteliäästi miettien todellakin sitä söisikö yhden illalliseksi.. mutta päätti jättää tekemättä. Saisi haltia kaveri vielä sydänkohtauksen.. tai jotakin.
"Ei tällä kertaa.. lisäksi jos söisin yhden, joku fiksumpi saattaisi tajuta tekijän." Kalma sitten vastasi haltialle ja lisäsi vielä. "Ehkä kaikkein parasta että hävitämme nuo kokonaan." Kalma tuumi mumisten itsekseen jääden itsekseen miettimään minne ruumiit kannattaisi heittää... Aroille, josta lohikäärmeet voisivat syödä ne? Ehkä mutta vaarana olisi joutua itse paistiksi. Katse siirtyi Abereciin.
"Sattuisitko tietämään mitään hienoa paikkaa minne nuo voisi lempata?" Oli aavekoiran seuraava kysymys kun tuo nousi ylös maasta istumasta.

ViestiLähetetty: 26 Kesä 2011, 16:50
Kirjoittaja Agna
Aberec

"Totta. Maineesi ei liene ihan mitätön?" haltia kysyi toista tutkaillen ja muisteli, mitä maassa makaava muusinaama oli vielä ennen taistelua koiralle päivitellyt. Ruumiiden hävittäminen kelpasi haltialle mutta tuollaisen lihakasan raahaaminen ei tulisi olemaan mikään ihan pikkujuttu. Miehet nimittäin painoivat haarniskoineen ihan kiitettävästi, minkä oli jo Kalmakin varmasti huomannut liiskaannuttuaan yhden alle.
"Enpä oikeastaan, ellemme päätä hukuttaa heitä järveen... Elleivät mokomat päätä seuraavana päivänä kelluskella pintaan", Aber totesi, hieraisi niskaansa, irvisti selässään käyvälle kivulle ja katsoi pitkin tanteretta makaavia ihmisiä.
"Vaikkakin haarniskat taitavat painaa sen verran, etteivät he ihan heti pääse pinnalle palaamaan. Irtopäistä taas en ole niin varma", hän jatkoi. Itsepähän hän oli päät katkellut muutamilta, eihän tässä ketään muuta voinut syyttää. Paitsi noita likaisia otuksia, kun kerran heidän kimppuunsa olivat hyökänneet.
"Jonnekin mihin ei ole pitkä matka, tai sitten meidän pitää keksiä keino jolla saamme heidät raahattua kaikki kerralla päätepisteeseensä. Muuten menee hirveän kauan jos palaamme hakemaan uudet ruumiit ja kärräämme ne kauaskin täältä."

ViestiLähetetty: 26 Kesä 2011, 18:06
Kirjoittaja suskari
Kalmankoira

"No ei ihan.. ja olen kunkun silmätikku." Kalma vastasi haltian kysymykseen. Ja oli täysin totta että haarniskoidut sotilaat poinoivat liikaa pitkälle matkalle raahattavaksi, lisäksi kumpikaan ei ollut kunnossa, joten Kalma ei ollut innoissaan kantamassa loukkaantuneen kätensä kanssa yhtään mitään.
"Tuota... enkä oikein haluaisi myrkyttää muiden juoma vesiä." Kalma kertoi oman mielipiteensä järven heittämisen suhteen, jääden itsekkin katselemaan maassa lojuvia ruumiita mietteliäästi kelaten mielessään paikkoja minne nuo voisi heittää.
"Terävä havainto suippokorvainen ystäväni... Tosin voisimme aina riisua haarniskat pois ja raahata sitten vaikka jonnekkin kiven koloon... tai LUOLAAN!" Kalma hihkasi iloisena kun keksi lopultakin minne nuo voisi heittää. Luolalle ei olisi pitkä matka ja sen pimentoihin ei kukaan täysijärkinen ihminen menisi! Täydellinen kätköpaikka muutamalle ruumille.
"Minä tosin varmaan joudun ruumiit luolan sisään raahaamaan kun sinä tuskin näet säkkipimeässä mitään.." Kalma tuumasi hymähtäen.

ViestiLähetetty: 26 Kesä 2011, 21:06
Kirjoittaja Agna
Aberec

Vai kuninkaan silmätikku! Kummankohan niistä, haltia- vai ihmiskuninkaan? Kuitenkin tuo titteli kuulosti jo tarpeeksi kriminaalilta sinänsäkin. Kuninkaan silmätikku. Kaikkeen sitä oli tullut itsensä sotkettua.
"Siis kumman kuninkaan?" oli Aberecin ihan pakko varmistaa pienen virneen kera.
Kalma tokaisi hyvän pointin juomavesien saastuttamisesta. Aber ei sitä liiemmin ollut ajatellut, joihan hän sentään yleensä vesileilistä eikä suoraan joesta tai järvestä.
"Luolaan? Itseasiassa aika hyvä idea", haltia totesi tyytyväisenä ja katsoi nyökytellen pitkälleen ripoteltuja ruhoja. Ihmisiä oli jos jonkinverran ja heidät pitäisi kuitenkin kantaa sinne... Kalman käsi oli haavoittunut ja Aberecin yläselkää vihloi, joten operaatio saattaisi olla suhteellisen hankala. Vaan parempi sekin kuin uusi tappelu.
"Hmm, totta", Aber myönsi aavekoiran viimeisimmälle kommentille ja puuskahti ja hymyili hieman. "Ellet halua toimia opaskoirana."
Haltia käveli raskaasti haarniskoidun johtajaihmishenkilön luo ja koppaisi tämän selkäänsä. Herranpieksut miten painava!

ViestiLähetetty: 26 Kesä 2011, 22:33
Kirjoittaja suskari
Kalmankoira

"Ihmisten." Kalma vastasi haltialle melko karun kuuloisesti, sillä ei henkilökohtaisesti pitänyt tuosta puheen aiheesta. Asiasta kun sai vieläkin kuulla kylässä suulta jos toiseltakin jos vain työnsi nokkansa väärään seuraan.. tai edes käveli sellaisen ohi.
"Haltioiden kohdalla taas olen onnistunut saamaan eliitti kenraalin vihat niskaani... tosin, eipä se kunkkunekaan minusta taida pitää." Kalma lisäsi vielä täydentäen hieman tietojaan haltia kumppanillensa.

Kalma hymähti pienesti haltialle kun tuokin innostui luola ajatuksesta, se virne kuitenkin katosi tuon ehdottaessa hänestä opaskoiraa. Kalma loi terävän mulkkauksen haltiaan.
"En tasan ala." Koira tuhahti ja meni hakemaan omaa kantamustaan napaten yhden miehen jalasta kiinni lähtien raahaamaan tuota perässään. Hän ei kuitenkaan loukkaantuneella kädellä pystynyt ketään kantamaan.
"Jaahas haluat sitten oman tapposi kantaa." Kalma naurahti haltialle tuon valitessa isokihon kanettavakseen.
"Jaksatko varmasti? Näyttää raskaalta." Kalma kiusasi hieman naurahtaen päälle pienesti lähtien kävelemään luolalle.

ViestiLähetetty: 26 Kesä 2011, 22:53
Kirjoittaja Agna
Aberec

Ei mahtanut Kalmalla olla helppoa. Vaan ei se toisaalta ollut ihmekään, kun huomasi millaista jälkeä hän teki. Aber alkoi muistaa niitä vuoden tai parin takaisia tapahtumia kun Kalma oli aluksi hänenkin kimppuunsa hyökännyt sillä ei tiennyt hänen olevan haltia. Tuntomerkeillä olisi kieltämättä pötkinyt jo pitkälle niissä vaiheissa.
"Onnea vain sinulle sitten", Aber tokaisi ja nosti miestä paremmin selkäänsä. Hänen naamaltaan tippui haltian rintamukselle verta, mutta tuo ei jaksanut piitata.
Kalma ei osoittanut kiinnostusta opaskoiraksi mutta haltia vain naurahti.
"Enhän minä tosissani", hän sanoi muka loukkaantuneesti ja virnisti. Seuraavana koira alkoi vinoilla hänelle kantamuksesta.
"Haluan. Olen hänestä niin ylpeä", Aber sanoi lepertelevään sävyyn ruumiille ja taputti tätä olkapäälle. Miten suloisen... ällöttävä näky.
"Jaksan tottakai, enhän minä mikään narukäsi ole", hän jatkoi hieman loukkaantuneena ja irvisti tämän perään. Mokomakin munapää.

ViestiLähetetty: 26 Kesä 2011, 23:15
Kirjoittaja suskari
Kalmankoira

Ei ollutkaan, mikään ei koskaan ollut helppoa jos kerran munasi jotakin.. ja hän oli pahasti munannutkin. Jos hän olisi tajunnut aijemmin että se eräs henkilö olisi ihmiskylässä olisi Kalma liittynyt vähemmän räväkästi ihmisiin ja odottanut sopivaa tilaisuutta. Mutta toisaalta jos mietti, hän tuskin sitten olisi ikinä tavannut Blackiä saati tutustunut tuohon ja kohta sen jälkeen tavannut muutaman muunkin muutaman ystävän. Sekä lopulta pikku kultansa Ednan~
Kalma naurahti Abereckin lerpettelyille olkansa yli ja tuumasi tuon narukäsi kommentille: "Siltä kyllä näytät, ei pahalla." Kalma sanoi hymyillen raahaten tasaiseen tahtiin ruumista perässään kunnes pääsi luolan suulle ja jäätti ruumiin siihen.
"Haetaan loputkin ja vien ne sitten sisälle. Helpompi niin." Kalma sanoi ja lähti kävelemään takaisin joutuen kuitenkin hetkeksi aikaa pysähtymään ja kiristämään sidettä kädessään hieman jonka jälkeen matka jatkui.. Kalma haki seuraavankin ruumiin tajuten jotakin mielenkiintoista, heppuhan oli jumalauta elossa.. Ainiin, tämä taisi olla se kaveri jolta hän oli puhkaissut vain silmät, yritti esittää kuollutta varmaan. Kalma virnisti pienesti itsekseen ja nappasi miehen jalasta kiinni lähtien raahaamaan tuota perässään.
"Kuule.. olisko sulla köyttä mukana?" Kalma kysyi haltialta vireneen kera.

ViestiLähetetty: 27 Kesä 2011, 00:25
Kirjoittaja Agna
Aberec

"Minä en ole narukäsi!" Aber tiuskaisi lapselliseen sävyyn, mutristi huultaan ja painoi katseensa maahan. Yh, mikä loukkaus. Hän laskeskeli ruumiita ja teki päässään ultimaalisen matemaattisen yhtälön: kuinka monta ruumista hän saisi kannettua kerralla? Pähkäilyn tuloksena oli kaksi päätöntä, sillä he olivat ruumiinrakenteiltaan hintelimmät eikä heillä ollut niin raskasta sotisopaa päällään kuin äsken kärrätyllä ihmisellä. Aber vyötti ihmisten päät näihin kiinni jotta ne tulisivat samalla mukaan ja lähti raahaamaan kumpaakin yhdestä jalasta. Kalma näytti jääneen puuhastelemaan jotain.
"Köyttä? Ei taida löytyä", haltia sanoi mutta varmisteli vielä ympäristöään. Hän laski hetkeksi ruumiit käsistään, nosti jalkajousen viinen olkapäältään ja katsahti sitä.
"Tämä vyö olisi kyllä, mutta jos meinaat köyttää jotain niin tämä saattaa olla hieman liian lyhyt. Mihin sinä tarvitsisit sitä?" haltia kysyi seuralaiseltaan ja hänen lävitseen kulki kylmä värähdys. Adrenaliini alkoi laskea ja väsymys teki tuloaan.

ViestiLähetetty: 27 Kesä 2011, 12:48
Kirjoittaja suskari
Kalmankoira

"No ei se haittaa.." Kalma sanoi köysi asiaan haltian täyteläisen selityksen jälkeen päästämättä ihmisen jalasta irti, luikkisi karkuun vielä mokoma... ja törmäisi lähimpään puuhun kolauttaen itsensä tajuttomaksi. Siinäpä olisi näky kerrassaan.
"Tämä kaveri tässä.. se on hengissä, koitti esittää kuollutta, ja haluaisin vähän leikkiä sillä. Jos ei sinua haittaa?" Kalma kysyi Abrecilta ihan varmuuden vuoksi jos tuota sattuisi kenties haittamaan se että hän haluaisi leikkiä hieman omia väkivaltaisia leikkejään tällä ihmisellä. Ties vaikka vetäisi kilari pultit hänelle tai jotakin muuta vastaavaa.

"Älä, kiltti.." Kuului Kalman takaa ja tuo käänsi katseensa maassa makaavaan mieheen joka oli noussut kyynerpäidensä varaan nojaamaan ja jos olisi pystynyt olisi itkenyt.
"M-minulla on perhe joka tarvitsee minua.. enkä kerro kenellekkään.. että veljeilet haltijoiden kanssa, lupaan sen sydämmeni pohjasta!" Mies parkui kalmalle itku kurkussa ja Kalma tuijotti tuota kylmästi kunnes huulet nousivat hitaaseen virneeseen ja aavekoira rävähti nauramaan. Se loppui kuitenkin yhtä nopeasti kuin oli alkanutkin.
"Niin on kuule minullakin, enkä voi luottaa sinuun.. Ihmisiin ei ole luottamista te olette ahneita paskiaisia jotka roikkuvat rahan perässä. Ja voin vain arvailla kuinka paljon voisit saada rahaa siintä jos paljastaisit minut ja ystäväni jollekkin korkea-arvoiselle." Kalma vastasi miehelle hymyillen.
"Joten ei, en ole säästämässä sinua." Kalma lisäsi kylmästi siirtäen katseensa haltia kumppaniinsa. "Minne laitoit jalkajouseni?"

ViestiLähetetty: 27 Kesä 2011, 17:20
Kirjoittaja Agna
Aberec

Haltia heitti vyön Kalmalle vaikkei tuo suoranaisesti sanonutkaan sitä haluavansa.
"Tee mitä haluat, ne ovat ihmisiä", Aber sanoi, katsoi sokeutettua ihmistä kylmästi ja nosti kaksi hoikempaa ruumista jaloistaan jälleen peräänvedettäväkseen. Samassa Kalman "saalis" alkoi vaikertaa. Puhe perheestä ja Kalman säälimätön vastalause saivat Aberecin omantunnon kouristelemaan, mutta hän sai sen nopeasti kuosiin katsoessaan Kalman kättä ja huomatessaan taas selkää vaivaavan haavan. Aberec tunsi olonsa suhteellisen turvalliseksi Kalman kutsuessa häntä ystäväkseen.
"Jalkajousi... Jätin sen lojumaan maahan sen pienen hutilaukaisun jälkeen", Aberec tuumasi ja katsoi kauemmaksi. Siellähän se. Aber puuskahti, laski jälleen ihmiset käsistään, lampsi jalkajousen luo, otti sen mukaansa ja palasi takaisin valittavan ihmisen luo.
"Tässä, jos sitä johonkin satut tarvitsemaan", haltia totesi kevyen humoristisesti ja vilkaisi pelon ja pimeyden kangistamaa ihmistä. Hän en luultavasti kokisi nopeaa ja kivutonta kuolemaa.

ViestiLähetetty: 27 Kesä 2011, 20:31
Kirjoittaja suskari
Kalmankoira

"Minä lahjotan sinulle aseen ja sinä viskelet tavaroitani pitkin mantuja..." Kalma jupisi mukamas kovinkin vihaisena Aberecille ja seurasi kun tuo haki hänen jalkajousensa ja antoi sen käteen.
"Kiitos... ja toki tarvitsen, tälläisiä tilaisuuksia harvoin tulee." Kalma tuumasi virnistäen katsoen pitämäänsä miestä virnuillen laittaen nuolikotelon takaisin kiinni aseeseensa laittaen sen toistaiseksi vyöllensä roikkumaan. Sitten Kalma raahasi mies paran luolan suulle muiden kanssa päästäen tuon jalasta irti polvistuen tuon tasolle ja nappasi jälleen toisen jalan nilkasta kiinni... alkaen vääntämään sitä väärään suuntaan, eli ulospäin kunnes kuului mukava rusahdus mies paran tuskan parkaisun kera. Kalma virnisti ja teki saman toisen jalalle jättäen sitten miehen siihen vaikeroimaan kivusta nousten itse seisomaan.

"Käyn viemässä herrasen kaverit luolaan.. voitte sen aikaa tutustua vaikka toisiinne." Kalma sanoi ja naurahti sadistisesti itsekseen mennen hakemaan yhden ruumiin ja lähti raahaamaan sitä luolan pimentoihin ja sokkeloihin.

ViestiLähetetty: 27 Kesä 2011, 20:46
Kirjoittaja Agna
Aberec

"Anteeksi äiti", Aber totesi kimeällä äänellä ja katsahti vuoroin Kalmaa, vuoroin silmätöntä miestä. Eipä tosiaan olisi ollut riemukasta olla hänen tilallaan. Kalman kiduituksen alaisena ei liennyt mitenkään nautinnollista olla, ja sen näki jo rakkimiehen ilmeestäkin.
Aberec irvisti kuunnellessaan kun ihmisen jalat rusahtelivat sijoiltaan, vaikkakin päällimmäisenä kuului ihmissotilaan korviasärkevä tuskanhuuto. No kai se nyt vähän kirpaisi, mutta tuollaisen metelin saattelemana heidät löydettäisiin ennemmin kuin pian.
"Jos et vaienna tuota parkua, tänne suunnistetaan jo pelkkien äänimerkkien avulla", Aber sihahti Kalmalle joka oli jo lähdössä luolalle päin.
"HEI, minä tulen mukaan! Minulla on nämä... päättömät", Aber huikkasi toisen perään ja nosti taas miesten jalat vedettäväkseen. Tälläkertaa hän ei heitä enää jaksaisi laskea ja asetella uudelleen.
"Anteeksi toveri, voin esittäytyä sinulle myöhemmin. Toivottavasti kadut Helvetissä, tai minne menetkin, sitä mitä haltioiden kansalle elämäsi aikana teit", Aber lausahti tuolle, potkaisi hiekkaa hänen suuhunsa ja lähti viheltäen raahaamaan päättömiä ruumiita kohti luolaa.

ViestiLähetetty: 28 Kesä 2011, 18:01
Kirjoittaja suskari
Kalmankoira

"Mutta kun se on niin kaunista.." Kalma huomautti Aberecille kun tuo alkoi valittamaan miehen tuskanhuudoista ja että joku voisi kuulla, mikä oli kyllä ihan totta. Mutta Kalma ei vain jaksanut välittää juuri nyt mistään "turhasta" kun edessä olisi mukava hauskanpito. Sitä nyt loppujen lopuksi melko harvoin pääsi ihmisiä kiduttamaan ihan olan takaa... Haltoissa kun Kalma ei nähnyt niin suurta hupia- paitsi ehkä eräässä yhdessä tietyssä. Kenraali kun tuppasi olemaan ihan tosissaan piikki lihassa ja iso sellainen, aina pomppimassa naamalle.
Kalma vilkasi olkansa yli kun haltia huuteli perään että halusi tulla mukaan luolan pimentoihin koska tuolla oli päättömät mukana. Koira hymähti tuhahtaen.
"Katsokkin ettet eksy tai jää jälkeen." Kalma tuumasi jääden odottelemaan haltiaa paikoillensa kun tuo jäi lörpöttelemään jotakin turhan päiväistä hänen lelullensa. No haltian tultua aavekoiran perään tuo lähti hitaasti kävelemään luolan pimentoihin ja pienen etsinnän jälkeen löysi kivan pienen kuopan jonne ruumiit voisi nakata ilman että kukaan niitä heti löytäisi.
"Aberec, täällä.. ja varo ettet itse putoa." koira varoitteli toveriaan.

ViestiLähetetty: 28 Kesä 2011, 20:40
Kirjoittaja Agna
Aberec

Kaunista ja kaunista, riippuu keneltä kysyi, tuumasi haltia Kalman mielipiteelle. Jalkojen rusahtelu ja epävireinen, taajuutta vaihteleva karjunta eivät hänen korvilleen sopineet. Haltia virnisti tyytyväisenä kun sai lähteä Kalman mukaan (tai ainakin ilmeisesti sillä hiljentyminen on myöntymisen merkki) ja lähti raahaamaan kahta ruumista syvemmälle luoliin.
"En en", Aber vakuutteli ja käveli aavekoiran perään.
Syvemmällä luolissa oli kieltämättä pimeää ja ehkä inhottavan kosteaakin. Lämpötila tuntui laskevan mitä syvemmälle luolaan asteli ja haltia pysytteli hiirenhiljaa, korva tarkkana Kalman perässä. Hän ei juuri eteensä nähnyt, muutakuin sen verran että erotti Kalman hahmon edestään. Yhtäkkiä edellämenijä aukaisi suunsa, ja haltia katsoi paremmaksi pysähtyä niille sijoilleen. Putoaminen tästä nyt vielä puuttuisikin.
"Jätän nämä sitten tähän välttääkseni riskit, sinä voit työntää ne alas kun näetkin jotain", Aber totesi puuskahtaen, laski ruumiit käsistään ja yritti tiirata eteenpäin. Mitenköhän suuri pudotus siellä oli? Pieni monttu vai iso rotko? Kalman puheista se ei suuremmin ilmennyt.

ViestiLähetetty: 29 Kesä 2011, 18:12
Kirjoittaja suskari
Kalmankoira

"Juh." Kalma mutisi ja heitti omansa alas kuopan pohjalle ja sitten nätisti Aberecn omat siihen päälle sen erikoisemmin asettelematta, sekä lopuksi päät siihen päälle. Kalma katseli hetken ruumiita kuopan reunalta kunnes avasi suunsa.
"Toivottavasti mätäännytte siellä rauhassa, aamen.. tai jotakin." Kalma sanoi lähinnä mumisten ja kääntyi kannoillensa pyytäen ystäväänsä seuraamaan itseään takaisin luolan suulle jossa odottelikin mukava pikku lelu.. joka tosin oli yrittänyt mönkiä karkuun. Kalma mutristi suutaan ja käveli miehen luokse napaten tuota nilkasta kiinni raahaten takaisin luolalle miehen anoessa armoa edelleenkin. Kalma päästi huuliltaan rasittuneen huokaisun.
"Usko jo taliaivo, en säästä sinua vaikka nuolisit kenkäni puhtaaksi liasta." Kalma lähinnä murahti miehelle joka purskahti itkemään saaden vain aavekoiran virnuilemaan halveksivasti. Kalma otti jalkajousensa vyöltään ja tähtäsi mieheen miettien kierossa mielessään mihin ampuisi ensin.. kunnes muisti jotakin ja kääntyi etsimään maasta jotakin katseellaan. Kalma nosti maasta kiven murikan, käveli miehen luokse ja nappasi tuon leuoista kiinni pakottaen tuon avaamaan suunsa ja tunki nyrkin kokoisen kiven kokonaan miehen suuhun. Kalma katsoi haltiaan kohden.
"Noin, nyt se on ainakin hiljempaa." Kalma tuumasi haltialle naurahtaen pienesti.

"Niin mihin jäimmekään?" Kalma tuumi ja otti jalkajousensa jälleen esille laukaisten nuolen joka lävisti miehen polven ja voi sitä tuskan ulinaa. Kalman kasvoilta taas paistatti sula sadistisuus ja riemu. Toinen nuoli tähdättiin toiseen polveen... ja viimeinen ja kolmas tähdättiin tuon rintaan törröttämään. Ei mies kuollut, eikä se ollut Kalman tarkoituskaan, kunhan vaikeroi hiljaa inisten maassa jolloin Kalma nappasi tuon jalasta kiinni ja raahasi muiden sekaan elävänä jättäen sinne kuolemaan. Kalma palasi haltian luokse kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan.
"Me oltiin juomaan menossa?" Oli Kalman seuraava kysymys.