Harhaanjohtavaa//Varattu

Luolia on ympäri metsää, jotkut maan alla, jotkut kalliossa, jotkut suurista kivistä muodostuneita. Luolat ovat hyvä paikka pitää sadetta tahi pystyttää leiri, mutta kannattaa ensiksi varmistaa, ettei kyseistä luolaa jo asuta joku.

Valvoja: Crimson

Harhaanjohtavaa//Varattu

ViestiKirjoittaja Pappis » 22 Heinä 2011, 16:56

//Suskari Kalmoinensa tänne >: D

Nion

"No, voihan..." haltia totesi tuntiessaan tulevan sateen ensimmäiset pisarat kasvoillaan. Pian tummia täpliä alkoi ilmestyä myös Nionin vaatteisiinkin ja haltia pisti juoksuksi, kun niitä alkoi tippua hyvin tiheään tahtiin. Hän oli ollut matkalla takaisin haltioiden piilopaikkaan, mutta näytti siltä, että se viivästyisi hieman. Taivas oli synkän harmaa ja se herätti Nionissa ikäviä muistoja. Hän ehti upota muistojensa suohon vain pieneksi hetkeksi, mutta se ehti jo häiritä. Nion astui vahingossa harhaan ja oli vähällä kaatua märkään maahan, mutta sai jotenkuten pidettyä tasapainonsa. Hän ei jäänyt ihmettelemään tilannetta vaan jatkoi sateen suojan etsimistä sillä taivas antoi ymmärtää, että se aikonut lopettaa satamista pariin tuntiin.

Nion näki vajaan kilometrin päässä kohoavan kallion ja juoksi sitä kohti. Kallioiden luona oli todennäköisesti syvempiä kohtia, joiden alla hän voisi pitää sadetta sen loppumiseen saakka. Saapuessaan määräpäähänsä Nion huomasi ilokseen kallionseinämässä enemmänkin kuin yhden vähän syvemmän kohdan. Haltia sukelsi luolan suojiin ja sade kuului enää ropinana kylmää kiveä vasten. Nion huokaisi helpottuneena vaikka hänen päällitakkinsa olikin kastunut jo läpimäräksi. Muuten mies oli säilynyt melko kuivana, kasvoja ja otsahiuksia lukuunottamatta. Nion vilkaisi ympärillensä etsien puuta tai jotain muuta millä voisi sytyttää tulen ja löysikin muutamia oksia, joita hän joutui keräämään pitkin luolaa.
Yksikään niistä ei tietenkään ollut kuiva, kosteahkossa luolassa kun oltiin, ja niiden sytyttäminen vei taikuudellakin pienen tovin, mutta kohta luolan seinillä tanssi liekien muodostamat varjot. Nion laittoi takkinsa maahan nuotien viereen kuivumaan ja jäi itse katsomaan luolan suulta sadetta.
Pappis
 

ViestiKirjoittaja suskari » 22 Heinä 2011, 18:30

//Ensinmäinen kysymys: onko herrasi aseissa hopeaa?//

Kalmankoira

Johan sattui pahaan aikaan.. Vettä tippui taivaalta aluksi muutaman pisaran verran ja kohta koko taivas repesi itkemään elämän eliksiiriään alas maahan. Ja vielä silloin kun Kalma oli menossa parhaillaan kävelemään välillä metsään sota tantereen sijaan. Kyllä aavekoira oli ottanut tällä erää vapauden lähteä hetkeksi aikaa pois tantereen ryminästä ja veren mätöstä. Se kaikki.. se kaikki pisti jopa hänenkin hermonsa riekaleiksi ja sitäkin enemmän nenän ja korvat. Kaikki se melu sotki hänen kuulonsa ja ihme ettei hän ollut vielä edes kuuro tai edes puoli kuuro, ja nenä meni täysin sekaisin sen kaiken veren hajun keskellä. Ihme etteivät ruuvit olleet pudonneet päästä. Pieniä haavoja tosin oli kasvoissan ja kaulan seutuvilla, muttei mitään hengenhätä haavoja.
Mutta nyt Kalma juoksi ihmis hahmossaan tuttua luolaa kohden vaihtaen muotonsa koiraksi kesken matkan lisätäkseen nopeutta, mutta turhaahan se oli.. hetkessä koira oli kastunut kauttaalataan ja märkä turkki oli liimautunut ihoa vasten tiputtaen vettä maahan pisaroina. No lopulta aavekoira pääsi luolalle eikä aluksi huomannut sen sisällä rätisevää nuotiota vaan ravisti turkkiaan päästyään kuivemmalle puolelle sitten katse kohdistui nuotion lämmössä kyyhöttävään haltiaan. Korvat painautuivat niskaa vasten, häntä nousi pörhistyen selän yläpuolelle ja koira paljasti terävät raateluhampaansa päästäen kurkustaan uhkaavaa ja varoittavaa murinaa. Pää painautui alas ja muutama agresiivinen haukahdus karkasi koiran kurkusta muukalaista kohtaan.
suskari
 

ViestiKirjoittaja Pappis » 22 Heinä 2011, 20:12

//Miekka on tavallista terästä : ) kahvassa korkeintaan pienissä kohdissa saattaa olla hopeaa

Nion

Kylmät väreet saivat Nionin hätkähtämään ja tajuamaan, että luolassa oli huomattavan kylmä vaikka nuotio paloikin. Haltia niisti nenänsä ja meni nuotion luo lämmittelemään. Nuha oliskin huippujuttu saada täällä keskellä korpea... Varsinkin, kun hän ei edes voisi kärsiä sitä rauhassa, nimittäin luolan suulle oli ilmestynyt kirjaimellisesti uitettu koira. Nion otti vaistomaisesti miekkansa kahvasta kiinni. Jos tuo olisi tavallinen koira, yksi sivallis voisi riittää päästämään sen hengiltä, mutta Nion oli Cryptissä oppinut, että mikään ei saattanut olla sitä miltä näyttää. Koira saattaisi olla muotoansa muuttanut haltia, demoni taikka kirottu ihminen, eikä Nion halunnut suotta tappaa ketään.
"En toivo taistelua", Nion aloitti. Hän kokeili puhumalla selvittää oliko hänen vastassaan ´järkevä olento´. "Joten, jos olen tunkeutunut kotiisi, olen pahoillani, mutta tämä oli sateella ainoa suoja, jonka löysin." Osoittaakseen ettei aikonut mitään pahaa, hän otti kätensä pois miekan kahvalta ja nosti molemmat kädet hartiodensa korkeudelle. Koira kyllä käytöksellään antoi ymmärtää, että vastassa oli pelkkä koira eikä mitään muuta.
Pappis
 

ViestiKirjoittaja suskari » 22 Heinä 2011, 20:39

//Tämä selvä//

Kalmankoira

Koira höristi korviaan haltian avatessa suunsa ja vakuutellessa ettei aikoisi vahngoittaa häntä millään asteella ja vielä pahoitteli sitäkin jos oli tunkeutunut hänen `kotiinsa`. Koti tämä ei ollut, sen sijaan mukava suoja- ja piilopaikka aavekoiralle sateen tultua- kuten nyt- tai joutuessa haltoiden tähtäimeen syystä tai toisesta.
Kalma jäi hetkeksi aikaa tuijottamaan epävarman näköisenä tummaa haltiaa ja tuhahti sitten tepsutellen peremmälle luolaan tarkkaillen kokoajan haltian liikkeitä korvat- ja niska karvat pystyssä edelleenkin. Haltoihin oli vaikea luottaa enään näinä aikoina kun sota oli syttynyt ja jokainen vähänkin ihmisen puolella oleva totta kai pitäisi teilata kun näkee. Ihan kuin hän ei olisi vihannut sotaa jo alunalkaen tarpeeksi? Kalma löysi itselleen hyvän oloisen. kuivan makuupaikan ja ennen kaikkea tarpeeksi kaukana olevan makuupaikan itsellensä jääden siihen hetkeksi aikaa tuijottamaan tummaa haltiaa eriparisilla silmillään... Kunnes jätti tuon tapittelun ja siirtyi kuraisten tassujensa kimppuun alkaen nuolemaan ja repimään hampaillaan moskaa pois "varpaidensa" välistä. Välillä kuitenkin katse kiinnittyi haltiaan jos tuo liikahti mutta touhu jatkui muutaman sekunnin päästä pienen epämääräisen tuhina äänen kera.
suskari
 

ViestiKirjoittaja Pappis » 22 Heinä 2011, 21:01

Nion

Arvasin, Nion ajatteli huojentuneena. Koira todella taisi olla jonkinlainen haltia tai demoni, joten ihan hyvä ettei Nion kyselemättä tappanut häntä. Tai sitten se oli vain harvinaisen älykäs koira, kuka tietää, mutta se piti herkeämättä silmällä Nionin liikkeitä. Haltia tunsi pientä epämukavuutta koiran vahtivan silmän alla, mutta yritti välttää turhia liikkeitä, jotka olisi voinut ottaa uhkaavina. Tosin alituinen paikalla olo, koiran putsatessa itseään, oli rasittavaa, joten Nion päätti, uhkaavista liikkeistä huolimatta tehdä jotain. Hän ojensi kätensä takkiaan kohti tietäen, että se tulisi kiinnittämään koiran huomion, joten hän sanoi:
"Otan vain kirjan takkini taskusta ennen kuin se kastuu pilalle." Nion veti takkinsa luokseen ja sanojensa mukaisesti veti sieltä hieman kastuneen nahkakantisen kirjan. Nion laittoin takin takaisin kuivumaan ja alkoi lukea kirjaa, kuin koiraa ei olisi ollutkaan.
Pappis
 

ViestiKirjoittaja suskari » 22 Heinä 2011, 21:28

Kalmankoira

Koira nosti päätään hetkessä korvat tarkkaavaisena pystyssä kun mies liikahti ja kurottautui takille. Korvat painautuivat luimuun koiran päästäessä matalaa murinaa kurkustaan hieman ikenien alta valkoisia hampaitaan paljastaen. Haltia kuitenkin väitti ottavan sieltä vain kirjan joka sai totta kai aavekoiran epävarmaksi jännittyen hyppäämään jonnekkin suuntaan tai mahdollisesti hyökkäämään tuon kimppuun. Kuitenkin Kalman epäilykset meinät pieleen ja haltia otti kirjan esille alkaen lukemaan sitä kuin koiraa ei ikinä olisikaan ollut. Kalma kallisti päätään... sitten se nousi hieman ja kun tai jos haltia käänsi päätään tuo ei enää nähnyt koiraa samassa paikassa kuin se oli murto-osa sekunnin sitten ollut vaan tuo oli siirtynyt seisomaan vähän korkeammalle kivelle haltian taakse, tarpeeksi kauas kuitenkin ettei tuo yltäisi koiraan kuin hieman kurkottamalla. Koira katsoi haltiaa ja siirsi sitten uteliaana katseensa kirjaan koittaen nuuhkia sitä hieman etäämmältä, kirja tosin haisi vain paperille ja musteelle, sekä tuolle haltialle. Ei siinä mitään erikoista ollut. Tosin enemmän koiraa kiinnosti kirjan sisältö itsekkin kun tykkäsi lukea kirjoja, mutta ei osannut luottaa haltiaan vielä niin paljoa.. joten siirtyi teleporttaamalla takaisin omalle paikallensa missä oli hetki sitten ollutkin ravistaen nopeasti turkkiaan saaden viimeisimmätkin vesipisarat lähtemään turkista turkin jäädessä mukavan pörröisen näköiseksi. Koira kävi takaisin määte pää tassujen päällä tapitellen miestä edelleenkin korvien liikkuessa satunnaisten äänien suuntaan.. Syvemmällä luolassa oli lepakoita.
suskari
 

ViestiKirjoittaja Pappis » 22 Heinä 2011, 22:10

Nion

Haltiaa huvitti koiran osoittama kiinnostus hänen kirjaansa kohtaan. Kirja oli ihmisten satukirja. Olihan se toki outoa, että aikuinen mies luki lastenkirjaa, mutta ar'Morthet kasvatetaan kunnioittamaan kaikkia kirjoja, joten heille on melkeinpä se ja sama kertooko kirja ruuan laitosta vai massamurhien historiasta. Kunhan on vain jotain, minkä pariin voi rauhassa unohtua. Nion ei ehtinyt kauaa levätä satujen anteeksiantavassa maailmassa, sillä koiran varsin harvinainen temppu havahdutti haltian. Nion tuijottii koiraa pitkään ihmeissään.
"Mitä sinä juuri teit?" Nion kysyi unohtaen kokonaan, että puhui koiralle. Tai ainakin jollekin, joka antoi ymmärtää olevansa koira.
Pappis
 

ViestiKirjoittaja suskari » 22 Heinä 2011, 23:10

Kalmankoira

Koira liikautti korviaan miehen suuntaan tuon kysyessä häneltä mitä oli juuri hetken sitten tehnyt tuon silmien edessä. Teleporttaus, tai lähinnä Kalman tapauksessa aavekoira vain liikkui niin nopeasti ettei ihmis- tai edes friikkien silmät pysyneet vauhdissa mukana. Se oli kuitenkin pidemmän päälle aika uuvuttava temppu eikä sitä voinnut loputtomiin vedellä tai edes pitkiä matkoja. Tappaisi itsensä vielä uupumukseen, heh. Siinäpä olisi ollut huvittava tapa kuolla. Kuitenkin Kalma näytti siltä ettei joko ymmärtänyt miestä tai ei vain viitsinyt käydä tuolle vastaamaan, kunhan nousi istumaan ja rapsutti kylkeään takajalallaan. Katse siirtyi mieheen.
"Taikurit eivät paljasta temppujaan." Koira sitten tuumasi tummalle haltialle melko neutraalilla äänen sävyllä ja alkoi sitten kaikessa yksinäisyydessä laittamaan turkkiaan kuntoon, joka oli sateen jälkeen mennyt aivan sekaisin. Siisti sen olla pitää~
"Et ole paikallisia?" Oli aavekoiran seuraava kysymys ja pieni vino viittaus tuon ihon väriin harvoin sitä näki täysiveristä tummaihoista haltiaa. Kyllä, Kalma oli jo tarkalla nenällään huomannut tuon olevan täysiverinen haltia. Kysymyksensä esitettyään koira jatkoi sitten turkkinsa siistimistä paikoista jonne vain ylsi kielellään ja leuoillaan.

//Hiton foorumi sai jonkin ihme mega lagituksen >< Jouduin kirjottamaan uudestaan >8[//
suskari
 

ViestiKirjoittaja Pappis » 22 Heinä 2011, 23:33

//Au :'DD

Nion

Haltia ei rehellisesti sanottuna ollut yhtää yllättynyt, kun koira alkoi yllättäen puhumaan.
"Hoo, taikuri vallan..." Nion sanoi hämmästellen. Hänelle oli opettettu nuorempana magiaa ja Cryptiin saapuessaan hän oli opiskellut sitä vähän lisää, mutta, kuten kaikki rotutoverinsakin, hän osasi vain vähän elementtitaikoja ja siihen se sitten jääkin. Nionista tuntui, että koira osasi muitakin taikuuksia kuin teleportaation, ainakin se, että hänen cryptiläisyyttään alettiin heti epäillä. Ajatustenlukija, Nion ajatteli leikillään.
"En", hän vastasi ja laittoi kirjan viimeinkin kunnolla syrjään. "Tulin kaukaa lännestä tähän maahan liki kymmenen vuotta sitten." Nion yritti vääntää pienen hymyn kasvoilleen, mutta sanat "kymmenen vuotta sitten" laittoivat aina liikkeelle ei-toivottuja-muistoja haltian päässä, jotka taas olivat nostaa hyvinkin ei-toivotun hymyn haltian kasvoille.
"Minua kutsutaan Nioniksi", Nion kertoi saadakseen muuta ajattelun aihetta. "Entäs teitä?"
Pappis
 

ViestiKirjoittaja suskari » 23 Heinä 2011, 00:00

Kalmankoira

"Ei, en ole mikään oikea taikuri." Kalma naurahti pienesti haltian sanoihin tuon luullessa häntä jo velhoksi tai vastaavaksi. Hän oli kaukana moisista taikojen heittäjistä, hän oli vain koira jolla oli muutama hassu kyky, ei muuta. Noh tuo vastasi hänen kysymykseensä siintä oliko tuo täältä kysymykseen ja vastasi sitä mitä aavekoira oli epäillytkin, ei ollut oli kuulemma jostakin lännestä kotoisin. Tosin Kalma kohotti toista kulmaansa kysyvästi haltian mainitessa myös asuuneensa saarella noin kymmenen vuotta jo. Mitään koira ei kuitenkaan käynnyt siintä sanomaan vaan pysyi hiljaa.

"Rakkaalla lapsella on monta nimeä." Kalma hymähti miehen nimi kysymykselle kunhan oli ensin esitellyt itsensä Nioniksi. Aika hassu nimi vaikkakin lyhyt ja helppo muistaa.. ja siintä oli vaikea vääntää lyhennettä.
"Eikä tarvitse teititellä, en ole kuninkaallinen tai aatelinen.. Mutta minua kutsutaan Kalmaksi ja toivon ettet ole kuullut minusta mitään." Kalma hymähti pienesti viimeisten sanojen kohdalla tarkoittaen sitä jos tuo tiesi hänen ah niin ihanasta maineesta se tietäisi hänelle pieniä ongelmia. Haltia kylässä riehuminen ei kuitenkaan ollut mikään pikku juttu ja se että sattui vielä saamaan eliitti kenraalista vihollisen... Noh ei ihme että moni yritti tappaa häntä. Mutta tekisikö tämä sitä? Se jäisi nähtäväksi.

"Mutta mikä sinut näin kauas kotoa tuo? Tapahtuiko jotakin traagista vaai kenties sinulla on sukulaisia täällä päin?" Kalma kysyi sitten pienen hiljaisuuden jälkeen.
suskari
 

ViestiKirjoittaja Pappis » 23 Heinä 2011, 11:30

Nion

Haltia kaiveli hetken aikaa muististaan, oliko koskaan kuullut puhetta Kalmaksi kutsutusta koirasta.
"Olen saattanut kuulla", Nion sanoi viimein. "Mutta ainakaan tällä hetkellä en voi sanoa muistavani." Kalma vaikutti ainakin ensivaikutelmansa perusteella mukavalta, mutta olisko Nion samaa mieltä, jos hän tuntisi toisen vähän paremmin ja pidemmältä ajalta. Ainakin koiran sanat antoivat ymmärtää, että hän ei ollut mikään kiltti poika.
Kalma vaihtoi puheenaiheen takaisin Nioniin ja kyseli tällä kertaa syitä, miksi haltia oli saapunut Cryptiin. Nionin kasvoilla käväisi hyvin lyhyen hetken ajan tuskainen katse, joka katosi kuin liukuen.
"...Halusin vain nähdä vähän enemmän maailmaa", Nion sanoi valehdellen. Hän yritti hymyillä, mutta se ei ulottunut hänen silmiinsä asti.
"Entäs sinä?" Nion sanoi päästäkseen nopeasti pois aiheesta."Oletko sinä asunut koko ikäsi Cryptissä?" Nionin oikea käsi oli alkanut itsekseen täristä ja haltia oli tajunnut sen myös itse.
Pappis
 

ViestiKirjoittaja suskari » 23 Heinä 2011, 11:58

Kalmankoira

"Ehkä parempi niin." Oli ainakin hänen kannaltaan kun haltia kertoi ettei ainakaan nyt muistanut hänen nimistä tyyppiä. Suoraan sanottuna hän ei olisi jaksanut tai edes kiinnostunut käydä haastamaan haltian kanssa riitaa siintä mitän hän oli joskus Kakkosena riehunut haltia kylässä. Tosin eipä hän paljoa asialle mitään voinnut kun Kakkonen päätti silloin asioista. Kalman kysymyksen myötä haltian kasvoilla kävi tuskainen ilme.. Oliko hän osunnut arkaan paikkaan vai? Aavekoira hymähti pienesti itsekseen muttei käynnyt sanomaan mitään. Jokainen kuitenkin menneisyydellään oli se hyvä tai paha, tai vaikka molempia. Sitten puheet siirtyivätkin hänen menneisyyteen ja mistä hän oli tullut tänne sodan täyttämälle saarelle.
"En, tulin tänne pakolaisena kun muualla alkoi olemaan... ahdasta?" Kalma vastasi ja sekin nyt oli vain puoli totuutta miksi hän oli tänne ylipäätänsä tullut. Hän oli tullut tänne suurimmaksi osaksi vain kostonsa perässä ja vahingossa ystävystynyt muutamaan henkilöön jotka hieman sotkivat kuvioita. Noh, onneksi oli tuo typerä tanner jossa hän voisi vihdoinkin hoitaa elämän tehtävänsä loppuun.
"Onko kädessäsi kramppi kenties?" Koira kysyi huomatessaan haltian käden tärinän.
suskari
 

ViestiKirjoittaja Pappis » 23 Heinä 2011, 12:08

Nion

Ai hänkin on tullut muualta... Nion ajatteli nyökäten. Hän ei ruvennut utelemaan sen enempää, mutta sanat "pakolainen" ja "ahdasta" liikuttelivat yhä Nionin muistojen sivuja. Ne tuntuivat etsivän erästä tiettyä sivua...
"Ymmärrän..." Nion sanoi ymmärtäen paremmin kuin Kalma voisi luullakaan. Käsi oli alkanut täristä jo sen verran, että Nionin oli pakko tarttua siihen hillitäkseen siitä. Hänen harmikseen Kalma huomasi sen myöskin.
"Kramppi varmaan" Nion sanoi puristaen tärisevää rannettaan tiukasti. Siitä ei ollut melkein yhtään hyötyä ja käsi jatkoi tärisemistään.
"Eiköhän se kohta mene ohi", Nion valehteli tekohymyllään. Pieni hikipisara valui pitkin haltian poskea ja hänen täytyi myöntää, että olo alkoi mennä hiukan liian tukalaksi. Ulkona satoi yhä kaatamalla ja yökin oli tulossa. Nyt oli jo rutkasti pimeämpää kuin luolaan saapuessa. Nuotio oli ainoa valonlähde sillä hetkellä ja sen liekkien heijastukset leikkivät Nionin punaisissa silmissä.
Pappis
 

ViestiKirjoittaja suskari » 23 Heinä 2011, 12:29

Kalmankoira

"Toivottavasti, näyttää tuskaiselta." Kalma tuumasi haltian sanoihin tuon käden kramppaukseen ja nousi paikaltaan ylös kävellen hieman lähemmäs, kunnes pysähtyi jokusen metrin päähän miehestä tarkastellen tuota eripari silmillään.
"Saanko tulla lämmittelemään?" Oli aavekoiran seuraava kysymys haltialle, joka suostui päästämään koiran nuotionsa äärelle ja tuo kipitti lämmittelemään häntä heiluen liekkien lämpöön asettuen makaamaan. Katse kiinnittyi kuitenkin haltian hiuksiin joista aavekoiralle tuli ensinmäisenä mieleen Black, koska ne olivat valkoiset kuten velholla. Koira kallisti päätään.
"Mikset leikkaa hiuksiasi? ..Ne ovat kuitenkin aika pitkät." Koira kysyi katsellen haltian hiuksia hetken ja siirsi katseensa sitten haltian kasvoihin kysyvästi. Kalmasta oli vain hölmöä kun miehillä oli pitkät hiukset, naisten hiukset..

//Otin vapauden hittaukseen//
suskari
 

ViestiKirjoittaja Pappis » 23 Heinä 2011, 13:24

//Okey :D

Nion

Haltia nyökkäsi hyväksyvästi ja Kalma tuli nuotion luoksi lämmittelemään. Nion yritti rauhoitella hengitystään, mutta muistot vyöryivät päälle tuskallisina välähdyksinä. Nion näki selvästi temppelin ja suuren jumalattaren patsaan ja hän kuuli selvästi äänen joka sanoi-
"Mitä?" Nion sanoi hätkähtäen. Kalma oli kysynyt haltian pitkistä hiuksista ja miksei tämä leikkaa niitä. Nionin katseestä pystyi näkemään miten hän järkyttyi pelkästä ajatuksesta ja hän otti ajatuksissaan taakse sidotut hiukset käteensä ollakseen varma, että ne olivat yhä siellä. Nion kuulin korvissaan väkijoukon pöyristyneet huudot ja hikihelmi laski pitkin hänen kasvojansa.
"...Meidän kansallamme..." Nion aloitti ääni hienoisesti väristen.
"..on perinne, joka kieltää hiuksien leikkaamisen."
Suuri joukko haltioita. Nion näki taas kerran edessään kaikki kylänsä haltiat joiden kaikkien katseet olivat kiinnittyneet häneen.
"Hiusten pois leikkaaminen on suuri häpeä, sillä hiusten pituus symboloi meillä viisautta ja kokemusta..." Nion tunsi kylmän, märän kiven kasvojaan vasten ja kuinka joku nosti hänen letitettyjä hiuskiaan.
"Siksi hiusten pois leikkaaminen on rangaistuksista kaikkein suurin..." Nion puristi hiuksinsa lujaa, kuin peläten, että joku tulee ja leikkaa ne taas pois. Samassa hän tunsi taas kuinka joku nosti hänen hiuksiansa ja kuinka niihin painautui jotain terävää. Sitten Nionin korvissa kaikui se riipaiseva ääni, kun hiukset leikattiin terävällä puukolla. Nion tunsi suuren tykyttävän tuskan, joka sai hänet parahtamaan kivusta.
"...Olen pahoillani..." Nion sai kuiskattua kivun lomassa kunnes kaikki pimeni ja hän oli taas temppelissä. Juuri hetkeä ennen kuin suuret ovet hajosivat säpäleiksi.
Pappis
 

Seuraava

Paluu Luolat

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 5 vierailijaa

cron