Harhaanjohtavaa//Varattu

Luolia on ympäri metsää, jotkut maan alla, jotkut kalliossa, jotkut suurista kivistä muodostuneita. Luolat ovat hyvä paikka pitää sadetta tahi pystyttää leiri, mutta kannattaa ensiksi varmistaa, ettei kyseistä luolaa jo asuta joku.

Valvoja: Crimson

ViestiKirjoittaja Pappis » 24 Heinä 2011, 21:53

//On ihan fine : )

Nion

Toisen käytös oli täysin erilaista kuin hetki sitten. Tosin Nion ei ollut kyllä paras mies siitä moittimaan, sillä hänen käytöksensä muuttui kertaheitolla rutosti enemmän. Kalma ei aluksi tuntunut kommentoivan Nionin ärtynyttä argumenttia muuten kuin tuhahduksella, mutta näköjään tällä oli suunnitelmissa vähän enemmänki. Haltia ähkäisi kivusta, kun Kalma tarttui hänen hiuksistaan hieman tukistaen. Aiemmin koirahahmoinen mies tuntui menneen paljon pahemmin sekaisin kuin Nion. Tosin haltiasta tuntui, että nyt vasta koputeltiin jonkin suuremman hulluuden portteja. Luolan ulkopuolelle oli nyt laskeutunut sysimusta pimeys. Nuotion pirteä, oranssi valo ei suonut paljoa lohdutusta siihen tilanteeseen, että, jos Nion ei kohta tekisi jotain, hän saattaisi kuolla. Haltian katse pyyhkäisi luolan lattian ja hän sai huomata, että Kalma oli tainnut jättää Nionin miekan luolan perälle ja jotenkin se oli saatava sieltä takaisin Kalman huomaamatta. Mahdotonta...
Pappis
 

ViestiKirjoittaja suskari » 24 Heinä 2011, 22:18

//Kuva <3//

Kalmankoira

Kalma luki jonkin aikaa kirjaa suomatta mitään huomiota haltian suuntaan, paitsi jos tuo liikkui hänen mielestään liikaa ja jatkoi sitten lukemistaan kaikessa rauhassa. Katse kiinnittyi kuitenkin hiipuvaan nuotioon joka huusi puuta pystyäkseen taas rouhuamaan ja lämmittämään matkalaisia. Tuomitseva katse lipui valkotukkaiseen haltiaan.
"Käyn hakemassa puita.. älä livistä." Kalma huomautti kylmällä äänensävyllä haltialle nousten ylös jättäen kirjan sivupuolet alaspäin luolan lattialle voidakseen jatkaa lukemista palattuaan. Haltian onneksi Kalman mielenkiinto ei ollut tuossa. Noh niine hyvineen aavekoira sitten katosi metsän puolelle ja palasi muutaman minuutin päästä toisessa terveessä kädessään kantaen muutamaa risua, jotka olivat jonkin verran märkiä mutta heitti ne silti lisäksi nuotioon. Katse siirtyi haltiaan.
"Hyvä poika, et livistänyt~" Kalma tuumasi virnistäen ja kävi takaisin istumaan pään nytkähtäessä voimakkaasti koiran irvistäessä ja pitäessä päätään. Hän pidätteli nyt vain haltian hengen takia toista puoltaan vaikka hämärästi hahmottikin ettei tämä ollut hänen normaalia käytöstään. Mitään aavekoira ei sille kuitenkaan voinnut.. syystä tai toisesta.
suskari
 

ViestiKirjoittaja Pappis » 24 Heinä 2011, 22:53

//Da :3

Nion

Nionin katse käväisi aina silloin tällöin luolan perällä vaanivassa pimeydessä ja Kalmassa. Hän haki koko ajan tilanetta, jolloin voisi juosta luolan perälle, ottaa miekkansa ja leikata käsiä sitovan vyön poikki. Tosin tykyttävä kipu ja hampaanjäljet käskivät vallan toista. Nion ei piitannut niistä sillä hän ei tahtoisi kuolla nyt siinä luolassa. Ei sen jälkeen, kun hän oli viimein saanut otettua elämällensä uuden suunnan.
Kalma ilmoitti pian aikovansa hakea lisää puita ja kielsi Nionia pakenemasta. Minne minä pakenisin, kun omaisuuteni on sinulla?, Nion ajatteli ja laski, että puiden hakemiseen menisi ainakin pari minuuttia. Luola ei ollut niin pitkä ettei Nion ehtisi juosta hakemaan miekkansa ja tulemaan takaisin. Ainoa ongelma oli, että se täytyi tehdä pimeässä luolassa. Nion päätti kuitenlon yrittää ja hetki, kun Kalma oli kadonnut näkyvistä hän ponkaisi pystyyn, olkapään kivunvalituksista huolimatta. Verta tippui maahan jokatoisella askeleella ja haltia toivoi, että Kalma ei palattuaan kiinnittäisi niihin mitään huomiota. Luolan lattia oli muutenkin täynnä verta sen jälkeen, kun Kalma oli raahannut Nionin pois luolan perältä. Kello tikitti koko ajan, kun Nion juoksi luolan perälle. Kun hän oletti olevansa suurin piirtein niillä kohdin, minne miekka oli jäänyt, hän hidasti. Hän astui leveitä tunnusteleviä askelia ja hän joutui menemään vielä syvemmälle luolaan ennen kuin hänen jalkansa kolahti miekan kahvaan. Se kolahdus kaikui luolan seinissä kuin syytökset, mutta Nion ei piitannut sitä vaan potkaisi sen jalallaan pystyyn ja työn ja tuskan kautta sai sen otettua käsiinsä. Sitten Nion juoksi takaisin niin lujaa ja hiljaa kuin pystyi ja verta roiskui yhä joka askeleella. Haltia joutui puremaan hampaansa tiukasti yhteen ettei valittaisi kipua ääneen. Pian näkökenttään ilmestyi nuotion heikko kajo ja Nion kiihdytti ja oikeastaan hyppäsi paikalle, jossa hän oli vähän yli kaksi minuuttia sitten istunut. Haavat huusivat "AIVITTUSAATANA" ja Nion hillitsi itsensä ettei olisi tehnyt samoin. Vielä niin ala-arvoisella kielellä.
Paria hetkeä myöhemmin Kalma palasi ja totesi ilokseen ettei Nion ollut karannut. Haltia pyöräytti silmiään ja siirsi miekkaa varovasti pois Kalman näkyviltä. Sitten, pikku hiljaa, hän alkoi hangata miekan terää käsiään sitovaa vyönsolkea vasten...
Pappis
 

ViestiKirjoittaja suskari » 24 Heinä 2011, 23:12

Kalmankoira

Kalma ei ollut todellakaan huomannut yhtään mitään tai edes ehtinyt ajattelemaan sellaista asiaa että hänen poissa ollessaan haltia oli ehkä voinnut kipaista ja hakea aseensa takaisin tehden nyt hänen vyöstään selvää jälkeä miekalla. Ei nyt kun hänen niin sanottu toinen puolensa pyrki pintaan Kalman puristaessa päätään käden mustuuden levitessä pidemmälle yli olkapään josta Kalma työnsi sen taas takaisin... Kalma suoristautui vaikuttaen helpottuneemmalta ja tyynemmältä kuin aikaisemmin. Koira tuijotti hetken aikaa haltiaa ja tajuamatta sen erikoisemmin mitä tuo puuhasi nappasi kirjan maasta ja alkoi jatkamaan sen lukemista.

//Anteeksi lyhyt ja nopea teksti, mutta en oikein keksinyt muuta.. ja porukat menossa nukkumaan = netti pois päältä <.<//
suskari
 

ViestiKirjoittaja Pappis » 24 Heinä 2011, 23:32

//mina ymmarta > : I

Nion

Nion oli jo huokaista kovaan ääneen helpotuksesta ettei Kalma ollut huomannut mitään omituista, mutta sen sijaan hän sulki silmänsä ja esitti nukkuvaa. Samalla hän kuitenkin jatkoi vyön katki nirhaamista. Välillä miekan kahva saattoi päästää kalliota vasten ikävän hiljaisen nirhaavan äänen, mutta niinä hetkinä Nion piti hetken tauon ja jatkoi taas parin hetken päästä. Nirhaamista jatkui yli puoli tuntia. Silloin Nion oli saanut katkaistua vyötä niin paljon jo, että hän pystyisi katkaisemaan sen puhtaalla voimallakin. Tosin hänen kätensä ei vieläkään sallinut sitä, joten Nion jatkoi sitä samaa nirhaamista vielä seuraavatkin puoli tuntia. Loppu vaiheessa hänen kätensä olivat jo niin uupuneet, että hän pohti jaksaisiko hän miekkaa tämän jälkeen enää nostaakaan. Taistelemisesta puhumattakaan. Lopulta vyötä piti kasassa enää yksi vaivainen puolen sentin palanen. Nion laski miekan varovasti maahan ja alkoi vetää käsiään erilleen. Hän kuuli kuinka vyö antoi hissuksiin periksi ja sitten kun jäljellä oli enää vajaan millin säie, vyö antoi periksi ja se tippui maahan, solki kolahtaen lohduttomasti kiveen. Nion katsoi Kalmaa sävähtäen ja toivoi, ettei tämä ollut kuullut ääntä, mutta se oli kai turha toivo sillä luolassa ja sen ympäristössä ei ollut äänen hiventäkään.
Pappis
 

ViestiKirjoittaja suskari » 25 Heinä 2011, 08:11

Kalmankoira

Kalma oli uppoutunut kaikessa hiljaisuudessaan kirjan maailmoihin eikä näin tajunnut tai edes kuullut silloin tällöin kuuluvaa pientä ääntä, joka ehkä olisi kannattanutkin kuulla ja ottaa huomiosta. Kalma kuitenkin oli liiankin uppotunut kirjan maailmaan huomatakseen mitään kunnes kuului huomattavasti kuuluvampi kilahdus, joka kuulosti selkeästikkin jonkin metallisen osuessa luolan lattialle. Kalma käänsi hetkessä katseensa haltiaan ja nousi ylös kävellen muutaman askeleen tuon luokse pysähtyen sitten.
"Ei olisi kannattanut." Kalma huomautti kylmällä äänensävyllä kuunellen samalla kuinka hänen toinen puoliskonsa huusi pään sisällä käydä päälle ja piestä suolet pihalle. Kalma ei tehnyt niin, ei niin kaunaa kun hän saisi päättää mitä hänen kehonsa teki.
"Olen tällä hetkellä muutenkin epävakaa.... ja olisin päästänyt kyllä itsekkin." Kalma huomautti haltialle tekemättä vielläkään mitään agresiivista tuon suuntaan. Jos tuo olisi nyt järkevä, tuo ei hyökkäisi hänen päällensä vaan olisi ihan kiltisti täällä luolassa hänen kanssaan.
suskari
 

ViestiKirjoittaja Pappis » 25 Heinä 2011, 10:11

Nion

Koirilta ei jaa mikään huomaamatta, Nion ajatteli Kalman lähestyessä häntä. Haltia oli tottunut siihen, että joutui Cryptissä katsomaan lähes aina kaikkia ylöspäin, mutta tässä tilanteessa hän olisi ollut mieluummin seisaaltaan, kuin näin avuttomassa kulmassa maantasassa.
"Huomaan kyllä", Nion totesi Kalman kasvavalle epävakaisuudelle.
"Mutta tiedän itsekin, millaisiksi epävakaat todella menevät epävakautuessaan. Näin parhaaksi tehdä näin, voidakseni varmuuden vuoksi yrittää pakoa." Hän ei edes yrittänyt salata sitä, koska se olisi ollut täysin hyödytöntä. Tosin järjen puhuminen sille, joka on menossa sekaisin hetkellä minä hyvänsä on myöskin luokiteltavissa hyödyttömäksi teoksi. Nion päätti kuitenkin yrittää.
"Silloin, kun minä sekoan en enää näe asioita selkeästi. Siksi hyökkäsin, mutta takaan, että en tee sitä enää." Tämän merkiksi Nion toi selkänsä taakse piilotetun miekan ja laski sen eteensä maahan, jonka jälkeen hän nosti vasemman kätensä ilmaan, koska oikeaa hän ei sillä hetkellä pystynyt.
Pappis
 

ViestiKirjoittaja suskari » 25 Heinä 2011, 12:28

Kalmankoira

"Fiksu veto." Kalma tuumasi hymähtäen haltialle tuon kertoessa miksi oli vapauttanut itsensä vyöstä. Katse siirtyikin luolan lattialla makaavaan vyöhön josta ei enää kalua saisi mitenkään. Hän joutuisi hankkimaan uuden vyön tai kikkaloimaan ympäriinsä ilman takkinsa vyötä. Kiitos vain haltia. Haltia avasi suunsa alkaen selittämään millainen hänen toinen puolensa oli. Haltian vetäessä miekkansa selkänsä takaa oli hyvin lähellä ettei aavekoira pompannut tuon niskaan sillä sekunnilla, mutta jätti tekemättä tuon laskiessa aseensa maahan osoittaakseen rauhaa nostamalla toisen kätensä ylös. Sekuntteja myöhemmin Kalma rävähti nauramaan hyvin pilkkaavasti.
"Hölmö... Kakkoseni ei katso ketään hyvällä oli sitten kuinka rauhallisella mielellä." Kalma otti parhaakseen huomauttaa haltialle ja lisäsi siihen vielä.
"Siis sikäli mikäli onnistun pitämään hänet poissa kuvioista." Kalma hymähti taputtaen haltiaa päälaelle mustaksi muuttuneella kädellään astuen taaksepäin.

"Mutta hyväksyn rauhan tarjouksesi... en tosin tiedä toisesta puo-!!" Kalma oli sanomassa kun parahti kivusta painaen kätensä päänsä molemmin puolin pudoten polvillensa maahan huutaen kivusta. Mustuus levisi olkapäästä kaulaa pitkin kasvoille muuttaen puolet vasemman puoleisesta kasvosta mustaksi. Sininen silmä muuttui kirkkaan punaiseksi ja hohti pienoisesti.
"J-juokse!" Kalma sai parkaistua kaksijakoisella äänellään ennen kuin kehosta räjähti ulos valtava ihmissutta muistuttava olento joka naulitsi katseensa haltiaan.
suskari
 

ViestiKirjoittaja Pappis » 25 Heinä 2011, 14:24

Nion

Kalma tuntui jo seonneen, sillä tämän nauru täytti koko luolan ja kaiku antoi sen vaikutelman, että paikalla oli ainakin viisi Kalmaa nauramassa seköpäisesti. Tämä mainitsi jonkun Kakkosen, jonka Nion oletti olevan Kalman "sekopäinen versio". Haltia mietti Kalman puheita kuunnellessaan, että, jos Kalma on nyt vielä järjissään niin minkähänlainen hän on sitten sen jälkeen, kun hän ei enää ole järjissään. Miehellä, joka taputtelee toista miestä päähän, ei voi olla puhtaita jauhoja pussissaan. Se ei ainoastaan saanut Nionia tuntemaan itseänsä pieneksi vaan hyyyvin lapsenomaiseksi. Jos mitään ei olisin tapahtunut, aamunkoitto olisi voinut tulla ja Nion sekä Kalma olisivat voineet lähteä omille teilleen hyville mielin, mutta eihän niin koskaan käy. Aina on pakko tulla jotain esteitä. Tällä kertaa este oli tavanomaista haasteellisempi. Nion ei voinut kuin seurata vierestä, kun Kalma muuttui hyvin kivuliaan näköisesti ihmissudeksi. Tai ainakin joksikin sitä muistuttavaksi. Haltia ei ollut ennen nähnyt mitään tämän kaltaistakaan, joten hän ei hetkeen pystynyt järkytykseltä liikkumaan. Vaikka Kalma oli käskenyt Nionin paeta, tämä ei ollut pystynyt ja nyt hän saisi kaiketi maksaa siitä.
Tajutessaan ettei voisi ikuisuuksia istua siinä hämmästellen, Nion nappasi vasemmalla kädellä miekkansa ja syöksyi luolan suuta kohti. Hän ei pystyisi taistelemaan vasemmalla kädellä täysin voimin, mutta, jos hän saisi tarpeeksi paljon etumatkaa, hän voisi yrittää antaa itselleen edes jonkinlaista ensiapua. Nion juoksi suoraan metsään, jonka rankkasade oli kastellut litimäräksi. Jokainen askel antoi myöten ja täysillä juokseminen oli hankalaa. Lisäksi metsän pimeyteen tottuminenkin vei oman aikansa ja pari kertaa Nion oli vähällä juosta puuta päin. Kunhan vain saisin tarpeeksi etumatkaa, Nion ajatteli ilmanvastuksen painaessa päälle...

//Jätkät sekoo vuoronperään :'D
Pappis
 

ViestiKirjoittaja suskari » 25 Heinä 2011, 15:56

Kalmankoira (Kakkonen)

Kakkosen kasvoille levisi kaikkea muuta kuin ystävällinen hymy, se oli pirullinen ja sadistinen joka huusi nähdä tuskaisa kuolevia kasvoja edessään. Nyt musta turkkia kuitenkin huvitti kovasti haltian säikähtänyt ja äimistynyt ilme.. kunnes tuo päätti tehdä viisaasti ja lähteä karkuun. Kakkonen seurasi tuota punaisilla silmillään olkansa yli.
"Ajojahti... Ihanasti ajateltu." Kakkonen naurahti lähinnä itsekseen kääntäen massiivisen ruumiinsa kohden luolan suuta siirtyen neljälle jalallensa ja ponkaisi itsensä haltian perään karjaisten petomaisesti.

Haltia suunnisti kohden metsää ja sen pimentoja, joka taas vaikeutti jonkin verran Kakkosen omaa kulkua ison koonsa takia kun puut sun muut puskat olivat jatkuvasti tiellä läsähtäen naaman eteen näkökenttää estämään. Silti Kakkonen pysyi hyvin pienen haltian perässä edeten kuin valtava tankki konsanaan metsän pohjaa pitkin, hypäten välillä jonkin vanhan kaatuneen puun yli ja jatkoi etenemistään. Kuitenkin pidemmän päälle tämä tuntui tylsältä ja Kakkonen otti ja teleporttasi haltian eteen seisomaan ja koitti napata tuon valtavaan käteensä.
suskari
 

ViestiKirjoittaja Pappis » 25 Heinä 2011, 16:27

Nion

Ei, Kalma ei jäänyt jälkeen niin millään. Nion joutui toteamaan tämän itselleen kuullessaan kuinka tämän uusi erilaisempi muoto jyräsi metsän poikki. Sillä hetkellä Nion oli iloinen suhteellisen pienen kokonsa puolesta, mutta siitä ei loppujen lopuksi ollut mitään iloa. Vastustaja, kun osasi teleportata. Haltia vilkaisi kerran taaksensa ja sen takia hän juoksi suoraan päin Kalmaa, joka oli kykyjenä avulla siirtynyt Nionin reitin eteen. Ihan kuin olisi seinään juossut. Ainakin Nion kimmahti samalla tavalla tulosuuntaan kuin seinään osuessa. Haltia kaatui pehmeään maahan ja otti vahingossa oikealla kädellään vastaan. Maa antoi myöten, mutta kyllä se silti sattui. Sivusilmästään Nion näki uhkaavasti lähestyvän käden ja, kun ei muuta voinut, hän antoi refleksiensä puhua. Nionin vasenkäsi tempaisi miekan maasta ja viilsi ilmaa liki kahden metrin säteeltä, joko pelästyttääkseen tai osuakseen.
Pappis
 

ViestiKirjoittaja suskari » 25 Heinä 2011, 18:03

Kalmankoira (Kakkonen)

Haltia kupsahti päin ja muksahti maahan pyllyllensä jolloin Kakkosen kasvoille levisi virne, vahingoniloinen sellainen. Käsi nousi iskemään ja lähti voimalla liikkeelle mutta haltia osasikin puolustaa itseään huitaisten miekallaan Kakkosta kohden jolloinka tuo parahti kivusta perääntyen kättään pidellen. Kädestä valui verta pitkin mustaa turkkia ja siihen oli tullut ainakin sentin syvyinen haava pitkältä matkalta. Kakkonen tuijotti irvistäen hetken aikaa kättään kunnes siirsi tuomitsevan katseensa haltiaan ja.. rävähti nauramaan.
"Ihanaa, kerrankin haastetta!" Kakkonen nauroi, eikä se ääni jolla Kakkonen puhui ollut Kalman vaan aivan jonkun muun puhumattakaan naurusta. Ihan kuin haltian edessä olisi ollut aivan joku muu henkilö. Kakkonen hyökkäsi jälleen haltiaa kohden kuin olisi unohtanut haavansa koittaen huitaista massiivisella kädellään jälleen kohden haltiaa ja sitten hypätä tuon taakse josta sitten vaikka haukata tuosta palanen.. ties vaikka lähtisi pää!
suskari
 

ViestiKirjoittaja Pappis » 28 Heinä 2011, 20:21

Nion

Mies tunsi pientä huojennusta miekkansa osuessa Kalman käteen. Nion ei jäänyt odottelemaan Obin postia vaan pisti juoksuksi mahdollisimman kauas vastustajastaan. Kalmakaan ei jäänyt vartomaan sillä tämä pyyhkäisi valtavalla kädellään Nionin hiusten kärkiä ja haltia joutui keskittämään kaiken nopeutensa tämän väistämiseen, kun Kalma ilmestyi taas tyhjästä hänen tiellensä. Haltia oli oitis vaistonnut, että raajarikkona ei tätä vihollista voitettaisi. Järkensä menettäneenäkin se tekisi tiukkaa. Parempi juosta pakoon niin kauan kunnes Kalma palaisi tajuihinsa. Tosin Nion ei ollut riittäisivätkö hänen voimansa sinne asti. Hän pääsi juuri ja juuri pakoon, mutta jäisi takuulla pian kiinni. Nion päätti ottaa riskin ja yrittää jotain epätoivoista. Hän käytti rotunsa kykyä liikkua hetkellisesti todella nopeasti ilmestyäkseen Kalman niskan päälle ja yrittäen survaista miekallansa tämän oikeaa olkapäätä.
Pappis
 

ViestiKirjoittaja suskari » 29 Heinä 2011, 21:42

Kalmankoira (Kakkonen)

Saalis osoittautui yllättävän vaikeaksi napata kiinni kun tuo pujahti kynsiltä karkuun ja sitten vielä katosikin nenän edestä, jolloin Kakkonen ei ehtinyt reagoida tuon nopeuteen millään tasolla. Kakkosen tuskainen petomainen parkaisu täytti metsän kun miekka lävisti sen olkapään vihlovan ja huutavan kivun kera. Raivoa pursuava katse siirtyi hetkessä haltiaan joka roikkui edelleenkin mustaturkin selässä ja koitti kaksin käsin napata tuosta kiinni ja heittää musertavalla voimalla maahan. Oli onnistunut tai Kakkonen yritti vielä silppua tuon haltian kuvatuksen kappaleiksi kun jokin pysäytti.. Vahingoittunt käsi, sama käsi jolla Kakkosen oli tarkoitus iskeä, putosi alas ja toinen terveempi käsi siirtyi pitämään sitä kasvoilla heijastuen hyvin tuskallisen näköisenä ilme.
"Pirulainen.." Kakkonen sähähti huuliensa välistä mulkoillen haltiaa kättään pidellen joka roikkui melkein irtonaisen näköisenä.

//Toivottavasti tuo olettamus selässä olemisesta ei haittaa? Et kuitenkaan maininnut että haltia sieltä pois olisi pomppinut.//
suskari
 

ViestiKirjoittaja Pappis » 31 Heinä 2011, 15:36

//It's okay :D

Nion

Haltia ei ehtinyt tajuta hyökkäyksensä tehoa, kun Kalma kävi jo vastahyökkäykseen. Nion paiskattiin maahan ja iskun voima löi kaikki ilmat ulos hänen keuhkoistaan. Pienenä lohtuna maa oli sammaleiden verhoama ja ne heikensivät iskua hivenen. Haltia haukkoi lohduttomana happea ja kyynelet olivat kihonneet silmäkulmiin. Nion tajusi ettei voinut liikkua ja huomatessaan Kalman yrittävän vielä iskeä, hän sulki silmänsä ja valmistautui raateluun. Sitten hän kuuli kuinka jokin iso tippui maahan. Nion raotti silmiänsä ja huomasi Kalman verisen käden roikkuvan olkapäässä. Haltia päätti ettei tahtoisi kuulla enempää Kalman kiroamisia ja nousi ylös kaatuakseen taas maahan. Hän oli vieläkin kovin heikossa hapessa ja siten täysin Kalman armoilla. Nion ei pystynyt edes kunnolla liikuttamaan miekkaansa, oikeasta kädestä puhumattakaan. Vuoto oli hetkeksi hidastunut, mutta nyt sitä taas valui. Haltian vaatteet olivat aivan sotkeutuneet vereen.
"...O-odota!" Nion parahti ennen kuin Kalma kävisi kimppuun uudestaan. Hän ei sillä hetkellä edes tiennyt mitä sillä haki, mutta haltia päätti kokeilla sopertaa jotain.
"...Olemme... molemmat henkihie-...verissä... Minua... ei kiinnosta taistella...kuolemaani asti..." Nion puuskutti haukkoessaan samalla henkeä. "Lopetetaan tämä.... Hyvän sään aikana..."
Pappis
 

EdellinenSeuraava

Paluu Luolat

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 4 vierailijaa

cron