Loryen
Niin totisesti on, Loryen ajatteli vastaamatta ääneen Lucasin vakavansävyiseen kommenttiin ja katseli toistaiseksi heikon liekin loimotusta. Siitä hohkasi vain vähän lämpöä, mutta juuri tällä hetkellä kaikki vähäkin lämpö oli tarpeen. Kaikenlisäksi nuotio oli vielä tunnelmallinenkin. Loryen kuuli Lucasin nuuhkauksen ja hymyili. Hän nojasi päätään miehen olkapäähän ja huokaisi syvään. Haltia ei oikeastaan ollut koskaan tullut ajatelleeksi, miten heille loppujenlopuksi kävisi. Ei siis sen suhteen, että he istuivat nyt läpimärkinä kylmässä luolassa, vaan sen suhteen, että he olivat kovin erilaisia.
"Minulla oli ikävä sinua", Loryen totesi lopulta hiljaa ja oli jo hetken aikaa ollut vähällä aloittaa lauseen haltiakielellä.
"Kaikki nämä päivät olen vain odottanut, että näkisin sinut jossain."