Falling from the sky

Luolia on ympäri metsää, jotkut maan alla, jotkut kalliossa, jotkut suurista kivistä muodostuneita. Luolat ovat hyvä paikka pitää sadetta tahi pystyttää leiri, mutta kannattaa ensiksi varmistaa, ettei kyseistä luolaa jo asuta joku.

Valvoja: Crimson

ViestiKirjoittaja Crimson » 23 Maalis 2012, 18:00

Jackalope

Jacka hymähti hiljaa kuullessaa tytön ensimmäisen tuumauksen. Poikaa kadutti syvästi se, että nimenomaan itse oli karannut kotoaan nuorempana. Oli aiheuttanut sillä vain ikävää muille ja turhaa syyllisyyttä itselleen, josta nyt myöhemmin nulikka sai kärsiä enemmän kuin tarpeeksi. Siksipä oli outoa kuulla vastaavanlaisia sanoja Chepin suusta.
Enkeli ilmoitti perään vielä vastaukseksi keijuhaltian aikaisempaan kysymykseen, että tuon selkään ja niskaan sattui. Uutinen sai Jackan joka aina oli valmis auttamaan muita ja tekemään kaikkensa sen eteen, ettei kenenkään tarvitsisi kärsiä näyttämään murtuneelta. Kehtaisiko hän kysyä voisiko tehdä mitään toisen kipujen eteen?
Miksi olisit tahtonut karata kotoasi? Ilkeät vanhemmat kenties? Vai huusiko vapaus perääsi? Jackalope kysyi uteliaisuutta täynnä, yskäisten kuitenkin nopeasti sanojensa perään, Ei tietenkään tarvitse kertoa, jos asia on liian henkilökohtainen, nulikka tuumasi kohteliaasti. Eihän toisten asioita ollut oikein urkkia! Ja vieläpä väkisin! Mutta minkäs nuorimies omalle uteliaisuudelleen saattoi.

Nuotion alkaessa hiipua, Jacka otti vapauden etsiä lisää risuja ympäriltään ja nakkeli niitä tulen sekaan pitääkseen liekit elossa. Valkohapsi kävi jälleen istahtamaan nuotion ääreen ja nosti katseensa tutkailtuaan tulen tanssia aikansa takaisin Chepiin.
Tuota--, keiju aloitti, Voisinkohan vaikka hieroa niskaasi tai selkääsi. Jos sinua kerran sattuu.., Jacka tuumi jotenkin nolona, mutta naurahti sitten päätään raapien, Näetkös, minulla on narkomaaninen tarve auttaa muita, enkä tahdo nähdä kenenkään kärsivän.
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

ViestiKirjoittaja Kitty » 23 Maalis 2012, 19:00

Chepi

Mies uteli miksi neiti olisi tahtonut kotoaan karata, ja siihen Chepi vastasi miltei vihaisella katseella, kunnes toinen korjasi ettei olisi pakko kertoa. Ilme lauhtui reippaanoloisesti ja neito nousi hieman vaivalloisesti takaisin istumaan.
Chepi veti syvään henkeä katsoen sitten Jackalopea silmiin. "Ilkeä äiti, isästä ei tietoa." Neito sanoi hieman haikeaan sävyyn. Menneiden muistelu ei ollut ikinä helppoa. "Ja lopputietojen on parempi pysyä pienessä piirissä." tuo lisäsi.

Jackalope näytti keräilevän risuja kasaan kun taas Chepi pyöritteli istualtaan ihan oikeasti kipeitä niskojaan, ja hartioitaan. Haltiapoika kuitenkin tarjosi niska ja selkähierontaa, eikä nuorukainen nähnyt siinä mitään pahaa. "Se olisi oikein ystävällistä Jakcalope, j a huolehtivaisuus kertoo hyvästä sydämestä." Nainen sanoi viittoen toiselle sitten että tulisi sängylle seläntaakse istumaan ja alkaisi hieroa. "Putoamisesta johtuva tärähdys taitaa olla syy siihen kun lihakset jumittuvat." tuo lisäsi luodakseen keskustelua.
Kitty
 

ViestiKirjoittaja Crimson » 23 Maalis 2012, 21:08

Jackalope

Keiju ei rohjennut käydä kommentoimaan toisen siivekkään menneiden kertomiseen kun huomasi, kuinka epämieluisaa se toiselle oli. Neidon vihaisuuden rajoilla käynyt katse oli kyllä antanut selvän varoituksen pojalle.
Ymmärrän, Jacka lopulta totesi. Ymmärsi että tähän oli hyvä lopettaa toisen menneisyyden urkkiminen. Ei hän tahtonut toiselta mitään väkisin saada tietoonsa, ellei toinen sitä tahtonut hänelle vapaaehtoisesti kertoa. Eihän Jackalope Chepiä juuri tuntenutkaan, joten mikä syy nuorella miehellä olisi edes saada tietää tytöstä lisää. Mistä jänis olisi edes saattanut tietää tahtoiko tyttö olla missään tekemisissä hänen kanssaan? Ei mistään. Vain koska Jacka oli toisen poiminut kylmästä hangesta pakkaselta turvaan ei tarkoittanut sitä, että Chepi välttämättä tahtoisi hänen kanssaa tuttavuutta hieroa. Sääli sinänsä, sillä nulikka todella piti tästä neidosta.

Chepin suostumuksen ja viittoilun myötä, Jackalopen kasvoille nousi hymy. Nulikka oli ehtinyt odottaa kylmää torjuntaa ehdotukselleen, mutta koska siivekäs neito hänen apunsa oli vastaan ottanut ei nuorukainen enää tarjouksestaan voinut perääntyä. Intoa täynnä keiju nousi sijoiltaan ja asteli Chepin taakse, asettuen istumaan mukavasti toisen taakse. Kädet nostettiin toisen harteille ja Jacka aloitti hieromisensa varovasti peukaloillaan painellen.
Hyvinkin mahdollista että tärähdys olisi aiheuttanut mokomat kivut. Katsotaan josko mestarillisilla taidoillani saisin ainakin niskasi kuntoon!, Jacka tuumi kerskaillen ja naurahti hiljaa, Sano vain jos painan liian lujaa.

Kun hieromisesta oli suoriuduttu, valkotukkainen siirtyi hieman kauemmas neidosta.
Parempi? Sinun pitäisi levätä yön ylitse minun mielestäni. Se voisi auttaa omalta osaltaan, Jacka ehdotti, Enkä tahdo ahdistella. Voin vaikka nukkua luolan toisella seinustalla jos läsnäoloni häiritsee sinua, nulikka lisäsi vielä hieman vaivaantuneena päätään hieroen.
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

ViestiKirjoittaja Kitty » 06 Huhti 2012, 20:18

Chepi

Jackalope näytti ainakin iloiselta kun tuo sai olla avuksi, tullen reippaasti toisen seläntaakse jumissa olevia hartioita hieromaan. Toiselta ei ainakaan itsevarmuutta puuttunut tuon selostaessa mestarillisista taidoistaan, Chepi ei voinut kuin naurahtaa, toinenhan vaikutti vallan mukavalta tyypiltä. "Toivonmukaan mestari" Chepi naurahti nyökäten sitten vastaukseksi, kyllä hän sanoisi jos sattuisi. Mutta epätodennäköistähän se oli että toinen hänet runnoisi kipeäksi.
Haltia teki erinomaista työtä hieroessaan toisen jumissa olleita hartioita, ja kipukin hälveni niin että pää tuntui taas kääntyilevän kivutta, toinen vaan taisi luulla neitosta aremmaksi ehdottaen että tuo voisi nukkua luolan toisella seinustalla, mutta se olisi tuntunut puoliverisestä jo julmalta. "Parasta se lienee meille kummallekkin levätä yön yli." Neito lisäsi kääntyen sitten katsomaan toista. "Silmäsi kertovat paljon." Nuorukainen sanoi katsoen toisen silmiin hymyillen. "Ne kertovat ettet sinä ole paha, lainkaan." Tuo jatkoi "Nuku vaikka vieressäni, ei nukkuva välitä." Chepi päätti puheensa.
Kitty
 

ViestiKirjoittaja Crimson » 26 Huhti 2012, 11:06

Jackalope

Nuorukainen nyökkäsi pienesti Chepille ja tuon tuumaukselle, että he molemmat tarvitsisivat lepoa. Todentotta tarvitsivat. Ainakin tämä siivekäs. Jacka oli tottunut valvomaan öitään pitempienkin matkojen jälkeen. Aika oli rahaa, ja raha taas asia, jota ilman hänkään ei omistaan saisi pidettyä huolta. Johtajan vastuu oli iso, muta ei liian iso tai hankala, etteikö tämä jäniksenkorvainen vastuutaan olisi saattanut kantaa.

Nuorukainen hätkähti hieman Chepin kääntyessä häntä kohden. Neito väitti, ettei hän ollut lainkaan paha. Jacka hymähti ja tuon suupielille nousi pieni hymy.
"Älä aina luota siihen mitä näet", keijuhaltia totesi pienesti naurahtaen, "En ehkä sinun mielestäsi ole paha, mutta monen muun mielestä joutaisin pienen joukkioni kanssa hirtettäväksi tältä seisomalta", nuori mies totesi, vakavoituen lopuksi, "Olen ryöväri. Varkaaksi haukkuvat. Varastan kuitenkin vain niiltä, jotka voisivat omaisuudestaan palan lahjoittaa muutenkin meille, joilla ei tilaa tai mahdollisuutta ole nousta tavallisen kansan keskuuteen. Luotan siihen, ettet anna minua ilmi tai käy laulamaan kenellekään tästä - se voi tietää sinullekin hankaluuksia, enkä tahdo sekoittaa sinua ongelmiimme", Jacka paljasti. Ehkä liikaa, ehkä liian vähän, kuka tiesi. Jostain syystä nuorukaisella oli kuitenkin tunne siitä, että hän saattoi luottaa Chepille salaisuutensa.

Keiju nousi ylös olkivuoteelta ja pudisteli vaatteisiinsa tarttuneet korret irti vaatteistaan.
"Luolan kova, muhkurainen kivilattia on minulle patja siinä missä kivinen kadunkulmakin", Jacka aloitti kevyesti naurahtaen, "Nukun sillä mieluummin, kuin tunkisin viereesi. Tarvitset mahdollisimman pehmeän vuoteen yön ajaksi, ettet saa enempää mustelmia ja että olet paremmassa kunnossa huomenna".


//Ja niin Jacka ja Chepi nukkui yönsä ja aamulla heidän tiensä erosivat. Happy ending! \o/ Sen verran kauan olen odottanut vastausta, että vetäydyn nyt suosiolla pois tästä töpöstä - eikä tälle nyt enää löydykään varsinaista syytä jatkaa pidemmälle. Ma kiitän pelistä muuten o7//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

Edellinen

Paluu Luolat

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron