Melodies In The Wild

Luolia on ympäri metsää, jotkut maan alla, jotkut kalliossa, jotkut suurista kivistä muodostuneita. Luolat ovat hyvä paikka pitää sadetta tahi pystyttää leiri, mutta kannattaa ensiksi varmistaa, ettei kyseistä luolaa jo asuta joku.

Valvoja: Crimson

Melodies In The Wild

ViestiKirjoittaja Lotus » 13 Huhti 2012, 22:13

Keiran

Uros pomppi matalassa lumessa nousten samalla lohkoista kalliota ylös. Vuorikärppänä kiipeäminen oli kovin helppoa, varsinkin kun sai käyttää neljää tukevaa jalkaa apunaan. Keiran nousi vikkelästi kiven päälle, josta hän pomppasi toiselle kivelle kavuten yhä ylemmäs ja ylemmäs. Tuuli heitti turkkia suuntaan kuin toiseenkin, mutta onneksi aurinko sentään paistoi, ja taivaskin oli pilvetön. Maaperä oli kuivaa vähäistä lunta lukuunottamatta, joten liikkuminen oli helppoa ja ketterää. Uros pomppasi jälleen uudelle kivelle, joka oli kooltaan varsin suuri. Siinä hän mahtuisi ihmisenäkin istumaan, joten uros aloitti muuntautumisen. Muuntautuminen kävi vaivoitta, joten se ei vienyt niin paljoa voimia, mitä joskus saattoi viedä. Muuntautumisen jälkeen poika otti huilunsa kotelosta esiin ja alkoi puhdistaa sitä lumella. Näky oli mahtava: yksittäisiä ja isoja puita näkyi siellä sun täällä, ja välillä alhaalla näki ihmisen tai eläimen kulkevan ohitse. Kallio oli noin 4 metriä korkea ja jyrkkä. Lisäksi alas oli helppo tähyillä, olihan Keiran istumassa kielekemäisellä ulokkeella. Mikään kivikasa kallio ei kuitenkaan ollut, vaan takaa pääsi kulkemaan vaikka kuinka pitkälle halusi, kunnes alkaisi loiva mäki takaisin maan tasalle. Mies kuitenkin oli päättänyt kiivetä ylös juuri siitä korkeimmasta kohdasta haasteiden vuoksi. Keiran oli nyt puhdistanut huilunsa, joten hän istahti kielekkeen päähän risti-istuntaan ja alkoi soittaa. Luonnossa oli yllättävän hiljaista lukuun ottamatta ilmapatsaan tuottamia ääniä. Keiran sulki silmänsä ja alkoi soittaa kaunista säveltä, jonka äänet kantautuivat äärimmäisyyksiin - tai no äärimmäisyyksiin ja äärimmäisyyksin, mutta helposti sen kuulisi kuitenkin kaiken muun hiljaisuuden keskellä. Lisäksi tietenkin lehtien kahinan ääni oli osana luontoa ja hiljaisuutta, mutta se ei onneksi Keirania haitannut. Keiran soitti matalalta, mikä sai sävelmän kuulostamaan surulliselta. Lisäksi sävelmä oli hidas, balladi. Keiran veti syvään henkeä ja jatkoi soittamista, mutta nyt astetta korkeammalta. Keiranin omissakin korvissa kappale kuulosti hienolta, mutta sellaiset taidothan poika omasi.

Kappale loppui, ja niin loppui hetkeksi myös soittokin. Onneksi pojalla oli mukana myös lehtinen, johon hän pystyisi kirjoittamaan uusia nuotteja ja sanoja. Hän kaivoi lehtisen esiin sulkakynän ja musteen kera ja alkoi sitten kirjoittaa. Ääh.. Keiran ajatteli ja suttasi ne vähäiset sanat, jotka hän oli juuri kirjoittanut. Kirjoittamisesta ei tahtonut tänään tulla mitään, vaikka Keiran olikin sitä jo aikaisemmin kokeillut. Hän työnsi tarvikkeet takaisin talteen ja nosti taas ihanan huilunsa huulilleen. Nyt hän soitti vielä matalammalta ja hitaammin, mutta silti kovaäänisesti. Tätä Keiran teki kolme minuuttia, kunnes veti jälleen syvään henkeä ja aloitti jälleen uuden kappaleen. Soittamiseen poika ei ikinä voinut kyllästyä, se vaan yksinkertaisesti oli hänen alaansa. Soittaminen saattoi jatkua niin kauan, kunnes joku hänet keskeyttäisi tai hän itse kyllästyisi, mikä oli tosi harvinaista hänen tilanteessaan. Tähän kappaleeseen kuului pitkiä, matalalta vähän korkeammalle hyppiviä puhalluksia, joihin ei kuulunut melkein laisinkaan sormilla työskentelyä. Oli myös kappaleita, joihin sormia käytettiin tiuhaan tahtiin erilaisten sointujen saamiseksi. Tämäkään ei olisi ongelma Keiranille, paitsi ehkä joissain tapauksissa, mutta poika piti muutenkin enemmän hitaista kappaleista, joissa oli tunnetta ja melodiaa. Poika jatkoi edelleen saman kappaleen soittamista kaikessa rauhassa. Tuuli puhalsi välillä hiuksia suun eteen, mutta poika ei antanut sen haitata soittamista. Hän jatkoi edelleen hitaiden, melodisten ja tunteellisten kappaleiden parissa. Vaikka huipulla tuulikin, ei pojalle tullut kylmä, vaikka hänellä ei paitaa ollutkaan. Soitto jatkui yhä.

//Käsittämättömän lyhyt aloitukseksi, mutta Ylva tänne Aethenan kanssa :]
Lotus
 

ViestiKirjoittaja Ylva » 14 Huhti 2012, 07:23

Aethena

Kevätaurinko lämmitti mukavasti ja puita kahisuttava tuuli oli lempeä, kaiken kaikkiaan sää oli ihanteellinen ainakin kylmän talven jälkeen. Aethena, joka asteli haltiamuodossaan hymyili itsekseen tälle ajatukselle. Neidon askeleet kuulostivat tuon omissa korvissa kovilta ja kömpelöiltä kerta oli tottunut liikkumaan puuman äänettömin askelin. Neito tunsi itsensä muutenkin kömpelöksi omassa muodossaan ihan siitä syystä, että oli viettänyt suurimmanosan lyhyestä elämästään nelijalkaisena kissapetona oman haltiamuotonsa sijaan. Tämän seikan tähden neitokainen oli alkanut liikuskelemaan enemmän humanoidina tuon teinivuosien lähentyessä loppupäätään. Tähän päähänpistoon varmasti kuului muitakin seikkoja, joita tuo ei edes itselleen myöntänyt, mutta jokatapauksessa tuota näki tummahipiäisenä haltiana yhä useammin vanhan tutun puuman sijasta. Neitokaisella oli mukanaan itsensä pituinen sauva, jota tällähetkellä käytti kävelemisen apuna, joka oli hyödyllistä sillä aristi toista jalkaansa, johon oli saanut keihään jokunen aika sitten eräältä metsästäjältä. Haava oli loppujenlopuksi parantunut mukavasti, mutta se hidasti muuten hyvin energisen nuoren neitokaisen temmellystä ja rajoitti tuon liikkumisetäisyyttä pesäluolalta Lyronin suureksi helpotukseksi. Tuuli leikki neidon valkeilla hiuksilla, jotka yltyivät pitkälle yli takapuolen ja nuo loivat jotenkin aavemaisen tunnelman. Aethena oli oikeastaan kuin suoraan tarinoista revitty metsäntyttö, vaikkakin tuon vaatteet olivat nahkaa eivätkä koostuneet kasveista kuten joku voisi olettaa tälläistä tapausta ajatellessa. Aivan ihanteelliset eivät ne olleet jos taistelua ajateltiin, sillä ne jättivät osia neidon ihosta näkyviin, jotka olisi ollut parempi suojata iskuilta. Kuten rintakehä, kaula ja reidet. Olihan tuolla korkealle yltävät saappaat jaloissaan, mutta kuitenkin.

Tuuli kantoi surumielisen melodian neidon korviin ja se sai tuon hetkeksi pysähtymään. Haltia kallisti hieman päätään kuin kuunnellakseen paremmin. Metsässä ei yleensä kuulunut mitään tälläistä, eikä näillä seuduilla ainakaan tytön tietämiin ollut ketään muita kuin laumalaisia. Eikä tiennyt kenenkään noista soittavan mitään. Pieni ryppy ilmestyi neidon otsalle kun tuo kurtisti mietteliäänä kulmiaan ja jatkoi sitten matkaansa kohti määränpäätään. Mitä lähemmäs neitokainen pääsi, sitä voimakkaammin musiikki kuului. Pihkura, neito ajatteli harmissaan, joku oli selvästi vallannut tuon tähystyspaikan tai lähelle sitä. Toisaalta uteliaisuus nosti kohtalokasta päätään haltiatyttösen sisällä ja kuin lumottuna huomasi kulkevansa ääntä kohti niin kevein askelin kuin vain osasi tässä muodossaan. Ei kuitenkaan pitänyt mitään kiirettä etenemisensä kanssa, musiikkia oli mukava kuunnella ja yllätyksekseen piti siitä todella paljon. Oli kuin se olisi leijaillut tuulen mukana ja kietoutunut haltian ympärille ja leikkinyt tuon keveillä hiuksilla. Lopulta nuori neitokainen sai sinisten jääsilmiensä näköpiiriin äänen lähteen, mikä sai tuon pysähtymään. Mitä oli odottanut? Että olisi löytänyt yksinäisen huilun soittamassa itse itseään. Ei, soittaja sitä täytyi olla ja tässä tapauksessa se vaikutti olevan nuori mustatukkainen mies. Haltia katseli tuon selkää jonkin aikaa paikoillaan miettien lähtisikö pois vai ilmottaisiko itsestään. Hetken siinä seistessään Aethena tajusi myös tunnistavansa toisen, oli nähnyt saman ihmisen Laumalaisten joukossa, uusi tulokas, jota oli tahallaan vältellyt. Neitokainen ei pitänyt uusista tulokkaista, ihan vain sen tähden että arkaili uusia tuttavuuksia muutenkin, mutta ei kuunaan myöntäisi arkailevan yhtään ketään, ei vain halunnut jutella uusien tapausten kanssa.

Kallionharjalla ei ollut paljoa suojaa, jos ei laskettu muutamia isompia kiviä. Aethena hipsi yhden tälläisen luokse ja ajatteli että vakoilisi soittajaa vielä jonkin aikaa miettien toimintasuunnitelmaa osaamatta tähän hätään päättää mitä tekisi toisen kanssa. Sitäpaitsi soittoa oli mukava kuunnella näin läheltä kun sen kuuli selvästi ja voimakkaana. Haltianeidon epäonneksi oli unohtanut kokonaan kipeän jalkansa, joka johti siihen, että kun oli kyyristymässä kiven taakse nököttämään laski liikaa painoa tuolle jalalle jolloin se yksinkertaisesti petti alta. Pienen älähdyksen saattelemana haltia kellahti kiventakaa halaamaan maata ja onnekseen mäki ei ollut kovinkaan viettävä ja ei tästä syystä alkanut kierimään alaspäin. Jos tämä ei vielä ollut herättänyt soittajan huomiota, kiroiluryöppy joka kuului neitokaisen kammetessa itseään istumaan aivan varmasti hoiti asian. Sauva oli kirvonnut neidon otteesta ja lojui vähänmatkan päässä. Aethenan mielessä käväisi ajatus muuttumisesta joksikin hyvin hyvin pieneksi tai ihan vain kadota muuten vain paikalta. Mitä tahansa olisikaan päättänyt tehdä, tämä ei ainakaan kuulunut suunnitelmiin tai vaikuttanut mitenkäänpäin tyylikkäältä. Hitto.

((Hyvähän tuo oli eikä lyhyet vuorot muutenkaan mua haittaa))
Ylva
 

ViestiKirjoittaja Lotus » 17 Huhti 2012, 20:18

Keiran

Mies päätti vaihtaa kappaletta. Yhä surullisempaan suuntaan meni; kappale oli omistettu pojan äidille, joka murhattiin hänen ollessa vielä lapsi. Ne olivat niitä ikäviä muistoja, joita ei voinut millään keinolla pyyhkiä pois mielestä. Kappale oli myöskin Keiranin oma tekele, joka lisäsi sen ainutlaatuisuuttaan. Tuuli pyyhkäisi pojan mustia haituvia tämän kasvoille, joten pojan oli pakko siirtää hiuksiaan välillä sivuun, jolloin soittaminen hankaloitui yhdellä asteella. Melodiat kantautuivat jälleen kauas metsikköön, jossa nytkin vallitsi syvä hiljaisuus lukuun ottamatta lehtien kahinaa ja muita luonnon tuottamiä ääniä. Poika veti huilun pois suultaan, otti pari syvää hengenvetoa ja jatkoi sitten soittamista. Keiran pystyi kuvittelemaan pieniä henkiä tanssimassa huilun päässä. Niiden tanssi ei mitenkään iloisemmasta päästä ollut, mutta kaikkihan oli pelkkää mielikuvitusta. Tässä vaiheessa poika ei voinut olla kuulematta takaa tulevia ääniä.. Peura se vain on.. Tai jokin.. Keiran ajatteli ja jatkoi soittamista huoletta. Varuillaan kuitenkin kannatti olla, sehän saattoi olla ihan mikä vaan. Kuulon avulla kyseessä oleva olento oli kuitenkin helposti tunnistettava: takaa kuului armotonta kiroilua ja kompurointia, joka huvitti Keirania. Äänen tuottaja oli selkeästi nainen - tai tyttö, ihan miten vaan. Poika oli yhä selin vieraaseen kuunnellen mielenkiinnolla tämän kiroamista ja 'huutamista.' Keiranin suupieli nousi ylös väkisinkin, jolloin tämä kääntyi ympäri huilu kädessään. ''Vai ollaan sitä salakuuntelemassa.. Tsk tsk, paha tapa.'' Poika sanoi naurahtaen ja jäi katsomaan naista hetkeksi. Hänen hiuksensa olivat upeat: pitkät, valkoiset ja hennosti lainehtivat. Ne näyttivät kovin silkkisiltä ja pehmeiltä, tuollaisia ei poika ennen ollut nähnyt. ''Tarvitsetko apua?'' Keiran naurahti ja ojensi tytölle auttavan kätensä.

//Tulipa tönkkö 8C
Lotus
 

ViestiKirjoittaja Ylva » 18 Huhti 2012, 19:40

Aethenan ajatukset juoksivat nopeaa vauhtia, mutta tuon selkärankaan pesiytynyt villieläimen kaltainen varautuneisuus ja silkka nuoruuden ylpeys ei antanut periksi tässäkään tilanteessa. "Pyh", toinen tuhahti kieltäytyen samalla auttavasta kädestä ja kampesi itsensä yllättävän ketterästi ylös otettaessa huomioon sen, että oli juuri lentänyt turvalleen. Naisen hameenkaltaisen alta näkyi side tuon jalassa, joka saattoi kertoa syyn tuon äskeiseen kömpelyyteen. Ylös päästyään valkojouhi otti pari askelta takapakkia saaden itsensä ja nuoren miehen väliin lisää välimatkaa. "Et sinä tietääkseni tätä paikkaa omista, joten paikalletulo tuskin on vakoilua", neitokainen näpäytti kuulostaen hiukan ärtyneeltä mikä nyt saattoi puhtaasti johtua näyttävästä sisääntulosta. Neitokainen mutristi hieman huuliaan katsellessaan toista sinisillä silmillään hyvin varautuneesti. Ne näyttivät kylmiltä kuin talvinen lumimyrsky tai sitten se oli vain kuvetelmaa, jota valkeat hiukset sävyttivät. Musta tassunjälki "tatuointi" sijaitsi neitokaisen rinnassa hyvin näkyvällä paikalla, eikä tuolla ollut mitään syytä sitä peitelläkään. Neitokainen oli ylpeä siitä, että kuului laumaan ja ainakin omasta näkemyksestään oli aina kuulunut. Joitakin hämäriä muistoja tuolla oli ennen laumaan liittymisestä, mutta ei oikeastaan edes ajatellut niitä. Ne vain saivat neitokaisen surulliseksi.

"Sinä olet uusi", Aethena lopulta töksäytti toiselle viitaten siihen, että tuo oli tullut laumaan vähänaika sitten. Neito vaikutti jotenkin hermostuneelta tai varautuneelta, tuosta tuli helposti mieleen arka eläin, joka oli kokoajan valmiina pakenemaan tai hyökkäämään, jos tilanne sitä vaatisi. Aika pitkälle neitokainen toisaalta olikin eläin. Oli elänyt suurimmanosan elämästään puumana ja toisina eläiminä, elänyt metsässä ei koskaan kylässä tai kaupungissa ja elänyt lauman normien mukaan, jotka kuitenkin poikkesivat paljolti kyläläisten elämästä. Neitokainen olisi halunnut sanoa jotain toisen soitosta, mutta ei kehdannut ja sitäpaitsi eihän tuo nyt ollut toista salakuunnellut. Pois se hänestä. Kaatuminenkin oli varmasti ihan tahallinen juttu. Osa valkeista hiuksista valui neidon kasvoille kun tuo ei ollut niitä siitä siirtänyt äskeisen maanhalaamisen jälkeen. Nyt puhalsi muutamia kevyitä suortuvia pois näkökenttänsä edes aivan kuin ei olisi uskaltanut nostaa kättään siirtääkseen niitä pois tai sitten yritti uskotella hiustensa olevan juuri niin kuin pitikin. Aethenalla oli pientä nuoruuden ylpeyttä, joka jääräpäisyyden kanssa oli yleensä huono yhdistelmä ja neitokaisesta sai helpostii hyvin koppavan vaikutelman.
Ylva
 

ViestiKirjoittaja Lotus » 18 Huhti 2012, 20:46

Keiran

Poika nosti toista kulmakarvaansa toisen kieltäytyessä avusta. ''Miten tahdot.'' Keiran tuhahti ja vei kätensä selkänsä taakse. Nainen nousi ylös yllättävän ketterästi ylös huolimatta siteestä, jonka mies onnistui bongaamaan naisen noustessa ylös. ''Mites sinä olet jalkasi onnistunut loukkaamaan?'' Keiran naurahti ja heilutteli puista huiluaan kädessään. ''No enhän minä nyt mikään paikan omistaja ole, mutta minusta on yllättävää, että onnistuit eksymään juuri tänne missä minä soittelin huilua kaikessa rauhassa.'' Keiran totesi hieman tylysti. Ei poika aikoihin ollut sanonut kenellekkään näin tylysti. ''Anteeksi...'' Tämä sanoi hieman punastuen ja raapaisi kädellään solisluutaan. Neito kuulosti kovin ärtyneeltä, mikä ei sinänsä Keirania ihmetyttänyt, olihan poika ollut aika tyly häntä kohtaan, vaikka olikin apua tarjonnut. Poika puri huultaan katsoen suoraan naisten silmiin, jotka suorastaan hohtivat kylmyyttä. Pojan olisi tehnyt mieli sanoa tytön silmiä kauniin värisiksi, mutta sitten hän vaikuttaisi pervolta. Tytön silmät tosiaan olivat kauniit, eivätkä ne kamalasti eronneet pojan silmistä, jotka olivat hitusen tummemmat. Toinen asia, mikä pojan silmään osui, oli musta tassunjälki tytön rinnassa. Nyt Keiran ainakin tiesi, että kyseessä oli laumalainen. Poika ei kuitenkaan tiennyt tytön nimeä tai mitään muutakaan häneen liittyvää. Keiraninkaan merkki ei ollut mitenkään piilossa, joten luulisi nyt, että toinen tunnistaisi lauman jäsenen.

Ei kyllä kestänyt kauaa, kun tyttö jo töksäytti pojan olevan uusi jäsen. ''Jep...'' Keiran sanoi hiljaa ja katsoi jalkoihinsa. Sitten hän katsoi ylös ja sanoi: ''Minäkin huomasin hetki sitten, että kuulut samaan laumaan kanssani''. Keiran pyyhkäisi mustia hiuksiaan pois silmiltään maata polkien. ''Minä tästä taidan painua takaisin soittamaan.'' Keiran sanoi ja käänsi selkänsä naiselle. Hän käveli takaisin kielekkeelle ja istahti sen kärkeen. ''Älä anna minun häiritä.'' Keiran sanoi ja veri pari kertaa henkeä. Hän vei huilun suulleen ja alkoi soittaa. Tuuli oli yltynyt vähäsen, mutta ei mitenkään paljoa. Myös tuulen suunta oli vaihtunut, joten nyt pojan hiukset lensivät vasemmalle sen sijaan, että ne tulisivat naamalle takaa päin. Soittaminen tuntui jotenkin hankalammalta, kun tiesi, että joku ventovieras seisoi takana kuuntelemassa. Keiran painoi silmänsä kiinni ja yritti keskittyä vain ja ainoastaan soittamiseen.
Lotus
 

ViestiKirjoittaja Ylva » 19 Huhti 2012, 00:40

Aethena

Neitokainen siristi silmiään toisen tylyille sanoille ja näytti hetken siltä, että tuolla olisi jotain kipakkaa vastaansanomista. Oikeasti yritti kovasti keksiä jotain, mutta kun ei keksinyt piti suunsa kiinni. Toisen anteeksipyyntö sai Aethenan hämilleen mikä näkyi tuon katseen muuttuessa vähemmän vihamieliseksi. Nuorukaisen kysellessä tuon jalasta neito mutristi huuliaan ja näytti hetken siltä, että olisi ärtymässä uudemman kerran, mutta sen sijaan käänsi lopulta katseensa pois toisesta. Neito ei kuitenkaan vastannut kysymykseen ja toisen palatessa takaisin soittamaan jäähaltian katse hiipi hiljaa takaisin tuohon. Aethena ei oikein tiennyt mitä tekisi, mitä oikeasti haluaisi tehdä, jäädä vai lähteä matkoihinsa. Jalkaa kolotti, vaikka ei sitä myöntäisikään ääneen ja toisaalta toinen oli aikalailla Aethenan ikäinen ainakin ulkonäöstä päätellen ja no tietysti laumalainen. Lauma oli lämminhenkinen yhteisö, eikä Aethena halunnut varsinaisesti olla tulematta toimeen kenenkään kanssa.

Hetken emmittyään ja toisen alettua soittamaan haltia asteli lähemmäs poikaa ja istahti alas periaatteessa tuon viereen mutta vähän takaviistoon. Neito jätti toisen jalkansa enemmän suoraan, mutta veti senkin kuitenkin lähemmäs itseään risti-istuntamaiseen asentoon. "Minä tulen tänne joskus muuten vaan", neito sanoi palaten noiden keskustelussa hieman takapakkia. "Ja yksi pässinpää metsästäjä heitti minua keihäällä", neito vastasi hieman kiukkuisaan sävyyn, kun ei nyt voinut tuosta vain kuulostaa yhtäkkiä mukavalta. Ei ainakaan jos Aethenalta kysyttäisiin. Neitokainen katseli alaspäin avautuvaa maisemaa tuulenpuuskien leikkiessä tuon ympärillä. Lyhyen hiljaisuuden ja tuijottelun jälkeen jäähaltia avasi suunsa uudemman kerran. "Mikä soitin tuo on?" toinen kysyi ja vilkaisi tummatukkaista sivusilmällä osaksi hiusten takaa noiden valuessa kehystämään toisen kasvoja. Äskeisen kaatumisen johdosta Aethenalla oli hiuskoristeita päässään, kuten ruohonpätkiä ja pieniä oksia, jotka olivat tarrautuneet toisen hiuksiin nuohotessaan maata. Aethena ei ollut koskaan nähnyt huilua, oli kuullut soittimesta, mutta ei nähnyt.

((Ylläriarttia ole hyvä Naps ))
Ylva
 

ViestiKirjoittaja Lotus » 19 Huhti 2012, 17:03

Keiran

Poika jatkoi, tai ainakin yritti jatkaa, soitteluaan kaikessa rauhassa. Keskittymistä edelleen häiritsi takana seisova nainen, joka ei sanaakaan sanonut. Pian kuitenkin myös hän uskalsi avata suunsa ja kysyi, että mikä soitin miehellä oli. ''Huiluhan tämä..'' Keiran sanoi ja käänsi päätänsä vilkaistakseen naista. Hän lisäsi vielä perään jotakin jalkavammastaan, joka ihmetytti Keirania. Nainen kun oli näyttänyt niin ärtyneeltä miehen kysyessä jotain hänen jalastaan. ''Sellaisia ne metsästäjät ovat.'' Keiran sanoi ja nosti lahjettaan ylös. Hänen pohkeessaan oli pyöreä arpi, joka oli hieman koholla ja ympäriltä punertava. ''Sain tämän arven erään metsästäjän nuolesta muuttaessani muotoa.'' Mies hymähti ja laski mustan lahkeensa takaisin alas. Mies tarttui jälleen huiluunsa ja puhalsi pitkän soinnun. Soittaminen ei enää tuntunut niin painostavalta, kun takana seisova tyttökin oli uskaltanut sanoa jotakin. Mies päätti soittonsa ja laski huilun viereensä. ''Meitä ei ollakaan vielä esitelty toisillemme. Olen Keiran.'' Poika hymyili ja väänsi ylävartalonsa neidon suuntaan. Samlla hän ojensi kättänsä käteltäväksi, aivan kuin odottaisi neidolta jotakin vastausta. Vastauksen odottelu tuntui pitkältä. Aivan kuin nimen kertomisesta olisi kulunut kymmenen minuuttia, vaikka todellisuudessa aikaa oli kulunut vasta muutama sekunti. Keiran katsoi naisen kättä odottaen jonkinlaista liikettä kättelyä varten.

//Voi kuinka kaunis :). Tykkään eritysiesti varjostuksistasi. Aethenan työ on myös valmis, mutta kävi sen verran kepsusti, että kamera on lainassa sukulaisellani, joka on juuri nyt kaupunkilomalla... >__>
Lotus
 

ViestiKirjoittaja Ylva » 19 Huhti 2012, 19:02

((ihan btw. Aethena meni istumaan XD))

Aethena

Siniset silmät katselivat hetken arpea toisen näyttäessä sitä. Aethenan oli tehnyt mieli kommentoida, että se oli iso keihäs, joka häneen osui, mutta ajateltuaan asiaa toisen kerran se tuntui tyhmältä alkaa kinaamaan jostain tuollaisesta. Neitokainen oli vain nyökännyt toisen kertoessa soittimen nimen. Ei ollut koskaan aikaisemmin kuullut huilunsoittoa, eihän? Jäähaltia katseli hetken ojennettua kättä ja luovutti sitten kiukuttelunsa kanssa. Ei toinen vaikuttanut mitenkään ikävältä seuralta, joten kaipa sitä olisi hyvä olla ihmisiksi. Neito hymyili hieman vinosti ja tarttui käteen, oli nähnyt niin tehtävän ihmistenkylässä, vaikka ei ollutkaan oikein ymmärtänyt tämän eleen merkitystä. "Aethena", haltia kertoi oman nimensä. Yritti kovasti painaa toisen nimeä mieleensä, oli aina ollut huono keskittymään ja muistamaan uusia nimiä. No, eiköhän se siitä jäisi mieleen. "Mistä sinä muuten tulet? Ööö jos sitä saa kysyä?" Aethena lisäsi kysymyksensä perään, koska tajusi kuulostavansa taas jotenkin töykeältä. Tuo ei ollut kovinkaan perehtynyt kohteliaasene käytäntöön sen enemmän mitä nyt Laumassa oli oppinut ja silti tuppasi töksäyttelemään asioita turhan suoraan. Pieni huokaus karkasi neidon huulilta tuon ajatellessa asiaa. Neitokaisella näytti olevan tapana mutristella huuliaan ja oli muutenkin ilmeikäs, mikä todennäköisesti johtui siitä, että eläimet käyttivät paljon elekieltä. "Missä sinä olet oppinut soittamaan?" Neitokainen alkoi päästä vauhtiin kyselytulvan kanssa, koska pohjimmiltaan oli utelias ja nyt kun oli päättänyt ettei toinen aikonut syödä tuota saattoi tuolta alkaa utelemaan kaikkea mahdollista.

Nuoren naisen siniset silmät olivat nyt kiinnittyneet seuralaiseensa jopa häiritsevään asti jos sellaiseen ei ollut tottunut. "Pidin siitä... soitostasi. Enkä ihan oikeasti ollut vakoilemassa, minä en vain... halunnut häiritä", neito päätti lauseensa pidettyään pienen tauon miettiessään mitä sanoisi. "Oletko sinä asunut kylässä?" oli neidon viimeinen kysymys tuohon samaan hengenvetoon kun toinen ei ollut ehtinyt vastata ensimmäiseenkään kysymykseen. Nyt odottava tuijotus jatkui ja uteliaisuus joka oli nostanut päätään neidon sisällä alkoi tulvia yli äyräiden. Kärsivällisyys ei kuulunut Aethenan hyveisiin ja tuon ajatukset tuppasivat laukkaamaan turhan tiuhaa tahtia.

((Nii ja kiva että pidit, kiitos))
Ylva
 

ViestiKirjoittaja Lotus » 19 Huhti 2012, 20:48

//Anteeksi kovasti, mutta tehdessä sattuu :'D

Keiran

Tyttö näytti hetken epäilevältä, mutta lopulta suostuikin puristamaan kättä Keiranin kanssa, jonka käsi oli pitkän odotuksen jälkeen hieman puutunut - tai no pitkän ja pitkän ajan jälkeen, mutta myös henkinen odottaminen sai käden puutumaan. Toisen silmistä saattoi vaikuttaa vähän oudolta, kun Keiran odotti kättelyä vartalo väännyksissä ja käsi pitkänä. ''Hauska tutustua...Aethena'', Keiran hymyili pehmeästi ja väänsi sitten kroppansa normaaliin asentoon niksahduksia ja raksahduksia tuottaen. Ainoa, mitä hän ei kääntänyt, oli pää, jonka silmät katsoivat neitoa. Pian nekin pääsivät eroon hänestä, jonka jälkeen Keiran jäi tuijottamaan maisemia, jotka näyttivät paljon kauniimmilta toisen ihmisen seurassa, varsinkin, kun kyseessä oli vastakkaisen sukupuolen henkilö. Neidon nimi oli jostakin syystä helppo muistaa, mutta mies ei tiennyt, miksi. ''Kaunis nimi.'' Keiran sanoi katsomatta neitoon, joka istui tämän takana. Lauseessa ei ollut minkäänlaista valehtelua. Aethena tosiaan oli kaunis nimi.

Yllätyksenä Keiranille Aethena päätti laukoa suustaan kysymyksen, johon Keiran ei koskaan ollut vastannut, ei sitten kenellekään. Heti, kun kysyttiin, mistä Keiran oli kotoisin, tuli hänelle mieleen lapsuudenkoti ja ne traagiset tapahtumat, mitä hänen lapsuudessaan oli ollut. ''Minä en mielelläni puhuisi asiasta... Töykeä en haluaisi olla, mutta onhan jokaisella ihmisellä arat asiansa.'' Keiran sanoi suoraan valahtaen samalla täysin kalpeaksi. Hänen lapsuutensa tosiaan oli asia, josta mies ei halunnut puhua. Hän ei koskaan tulisi unohtamaan sitä iltaa, kun hän löysi äitinsä ruumiin kotoaan - se oli järkyttävä tapahtuma. Keiran nosti huilunsa maasta ja yritti aloittaa soittamisan saadakseen ajatukset muualle. Mies huomasi tärisevänsä myös hiukan, ja yllättäen hänelle tuli myös kylmä. Soittaminen ei yksinkertaisesti onnistunut tässä mielentilassa. ''Missä olet oppinut soittamaan?'' kysyi Aethena, joka edelleen istui miehen takana. Myös tämä kysymys liittyi hänen isäänsä ja lapsuuteensa, mikä sai kylmän hien nousemaan Keiranin iholle. ''Isäni kautta.. Hän opetti minua jo silloin, kun olin neljävuotias.'' Keiran sanoi ja nielaisi. Hään pyyhkäisi äkkiä hikitipan otsaltaan ja laski sitten kätensä takisin maahan. Aethena kertoi pitävänsä pojan soitosta, mutta mies ei pahemmin yllättynyt tästä. Hän oli meinaa monesti saanut hyvää palautetta soitostaan, ja se jos mikä oli miehen vahva laji. ''Kiitokset siitä'', poika kiitteli ja hymyili. ''Et sinä oikeastaan häirinnyt, vaikka lähestymistapa olikin hieman huvittava'', Keiran virnisi ja katsoi neitoa. Aethena oli tähän mennessä esittänyt melkoisen monta kysymystä, mutta Keiranin iloksi vielä yksi oli tulossa: ''Oletko asunut kylässä?'' Mies ei ihan heti tajunnut, mitä nainen tarkoitti kysymyksellään. Tarkoittiko hän jotain tiettyä kylää vai kylää yleensäkin? ''Riippuu vähän, mitä tarkoitat. Olen kyllä asunut kylässä, ja omistan itseasiassa nytkin talon ihmisten kylän laidalla, josta ei ole pitkä matka metsään. Tykkään kyllä nykyään asua enemmän luolassa lauman kanssa'', Keiran kertoi ehkä vähän turhankin pitkästi. Hänellä ei oikeastaan ollut mitään kysyttävää naiselta ilman, että keskustelusta tulisi sellainen mitä kuuluu -keskustelu.
Lotus
 

ViestiKirjoittaja Ylva » 20 Huhti 2012, 05:13

Aethena pani merkille nuorukaisessa tapahtuvan muutoksen tuon sanojen tähden ja tunsi ikävän piston sisällään. Olisihan tuon pitänyt tajuta paremmin, että harvempi tänne eksyneestä halusi muistella entistä elämääänsä. "Anteeksi, en tarkoittanut... pahoittaa mieltäsi", neitokainen lisäsi hyvin aidon kuuloisesti. Neito meni hieman hämilleen kehuista nimeään kohtaan. "Kiitos...kai?" sanoi hieman epävarmana. Kukaan ei ollut koskaan kehunut tuon nimeä. Vaihtoi kuitenkin nopeasti keskustelunaihetta johonkin mukavampaan pojan kantilta tai niin ainakin toivoi nimittäin kylään. "No... kylää. Yleensäkin. Millaista se on? Verrattuna tähän?" Aethena kysyi kallistaen päätään ja onnistui sen jälkeen hivuttautumaan enemmän toisen tasalle nähdäkseen tuon kasvot. Alkoi olla häiritsevää puhua toisen selälle. "Minä en ole koskaan asunut kylässä", Aethena lisäsi kun tuosta tuntui että pieni selitys oli paikallaan tai kuulostaisi ihan kaistapäiseltä. Pieni hymy hiipi jäähaltian huulille ja tuo kohautti hieman olkiaan. "Olen ollut Lauman kanssa melkein koko ikäni", toinen selitti.

Tuuli viskeli neidon hiuksia tuon kasvoille, eikä haltia jaksanut yrittää saada niitä sivuun sillä kohta ne olisivat takaisinkasvoilla. Lyhyen hiljaisuuden vallitessa, mikä Aethenan mielessä tuntui liiankin pitkältä ajalta ja ehti saada jos jonkinlaista ideaa päähänsä. Vino, hieman ilkikurinen virne joka heijastui neidon silmiin nousi tuon kasvoille. "Sinähän voisit näyttää minulle sen kylän..?" haltia totesi lisäten loppuun kohoavan äänensävyn kysymyksen merkiksi. "Jos siis haluat... mutta se olisi kivaa", tuo vielä lisäsi varsin hunajaiseksi muuttuneella äänellä. Aethena oli harjoittanut koko ikänsä tahtonsa läpi saamista puhumalla ja räpyttelemällä silmiään. Eihän se aina toiminut, mutta aika usein. Tästä syystä teki sitä tätä nykyään lähes huomaamattaan, mutta ei tuo varsinaisesti mitään pahaa tarkoittanut. Kysymys saattoi nousta toisen mieleen siitä, miksi Aethena ei ollut mennyt jonkun muun, aikuisen laumalaisen kanssa katsomaan kyliä.

((eipä tuo niin vakavaa ole XD))
Ylva
 

ViestiKirjoittaja Lotus » 24 Huhti 2012, 17:16

Keiran

Poika katsoi kaukana näkyviä puita, jotka heiluivat tuulessa hennosti. Tuuli olikin yltynyt hieman, mutta ei mitenkään kovin paljoa. Ja nyt kun tarkemmin ajatteli, ei tuuli ollut tyyntynyt ollenkaan, vaan pikemminkin Keiranin mieli oli painunut maahan. ''Ei se mitään, ethän sinä voinut tietää'', Keiran sanoi minkäänlaista katsekontaktia luomatta. Eihän Aethena tosiaankaan voinut tietää, millainen laspsuus ja menneisyys Keiranilla oli ollut, mutta sen esille tuominen ei koskaan ollut miehelle millään tavalla mieluisa puheenaihe. Tyttö siinä kiitteli nimensä kehumisesta, ja Keiran hymyili hieman tytölle sanomatta kuitenkaan mitään. Aethena kysyi, millaista kylässä oli asua, mutta Keiran oli pitkän aikaa hiljaa. Täysin hiljaa. Olisi kuitenkin epäkohteliasta olla vastaamatta, joten Keiran alkoi puhua mitä sylki suuhun toi: ''Noh... On se ainakin monella tapaa erillaista kuin lauman kanssa asuminen. Siellä ei sitä ihanaa luonnonrauhaa, mutta toisaalta siellä tapaa lähes päivittäin uusia ihmisiä, jos jaksaa ulos raahautua. Kylässä on oikeastaan ihan mukavaa asua, vaikka tykkäänkin nykyään asua enemmän lauman kanssa. Käyn kuitenkin kylässä aika usein, onhan minulla siellä talo.'' Keiran sanoi jaa kääntyi ympäri. Hän katsoi ensin neidon hymyileviä kasvoja, mutta kääntyi kuitenkin pian takaisin ympäri. Aethena oli näemmä asunut lauman kanssa melkein koko ikänsä.

Keiran pyyhkäisi tuulen heittämiä hiuksiaan pois kasvoiltaan. Siitä ei kuitenkaan ollut mitään hyötyä hiusten tullessa uudestaan kasvoille häiritsemään. ''Vai haluat sinä nähdä ihmisten kylän?'' Keiran kysyi huomattavasti pirteämmän oloisena pieni virne kasvoillaan. ''Kyllä minä sinulle voin kylän näyttää, mutta haltijana sinun ei kannata näyttäytyä missään, missä joku muu ihminen sinut näkisi. Voit vaikka tulla minun kotiini hetkeksi. Asun sen verran irrallaan muusta kylästä, että meille pääsee ihan huomaamatta. Taloni on melko lähellä metsän laitaa, joten pääsemme metsän poikki takapihalleni.'' Keiran selitti katosen neitoa, joka räpytteli silmiään puhuen hunajaisella äänensävyllä. Keiran naurahti hieman: ''Tunnen tuon tekniikan, joten turha yrittää. Käytin tuota itsekin pienenä''. Keiranin mieleen nousi kuitenkin yksi kysymys, ennen kuin he lähtisivät kylälle: ''Miksi sinä et vanhempien laumalaisten kanssa ole siellä käynyt?''

//Pahoittelen vastauksen kestoa. On ollut vähän kiireitä >_<
Lotus
 

ViestiKirjoittaja Ylva » 05 Touko 2012, 11:28

Aethena

Ilma tuntui viilenneen tai sitten se oli painostava ilmapiiri, joka oli hiipinyt paikalle Keiranin synkkyyden myötä. Aethena oli helpottunut tuon vastatessa lopulta ja keskittyi kuuntelemaan toisen selostusta kyläelämästä. Innostunut ja ehdottomasti utelias pilke nousi neitokaisen silmiin tuon tuijotellessa Keirania pojan puhuessa. "Sinulla on oma talo?" haltia kysyi hieman hämmästyneenä ja kallisti päätään. Tätä hän ei ollut odottanut, koska olihan toinen laumaan liittynyt. Innostunut pilke vain kasvoi toisen myöntyessä jotakuinkin näyttämään taloa tyttöselle, mutta pettymys kuvastui suuresti neidon kasvoilta tuon kuullessa kyseisen kylän olevan ihmisten. "He eivät suvaitse ei-ihmisiä ollenkaan? Pihkura..." neito tuhahti harmistuneena. Oli kuullut ohimennen liikaa mieltään kiehtovia asioita kylistä ja kaupungeista ja sen asukkaista. Pelkän talon näkeminen ei tuntunut ollenkaan niin hohdokkaalta, mutta ehkä voisi sinne päästyään keplotella itsensä jotenkin ihmisten ilmoille. Kun neitokaisen mairittelu ei tuntunut toimiman ja Keiran jopa huomautti siitä jäähaltia ei mennyt noloksi tai hämilleen vaan virnisti toiselle. "Enhän minä edes yrittänyt", neito huomautti ja mutristi huuliaan antaen katseensa vaellella jonnekin ylös toisen kysyttyä miksei tuo ollut kylässä käynyt. "Harvempi sinne haluaa mennä, siksihän he ovat Laumassa", haltianeitokainen vastasi kohauttaen pienesti olkiaan laskien katseensa sitten takaisin seuralaiseensa hymyillen vinosti. "Haluaisitko sinä lähteä jonnekin lapsenvahdin kanssa, joka on ylisuojeleva ja täysin vainoharhainen?" Aethena kysyi. Tuon sanat saattoivat olla liiottelua, mutta eivät paljoa. Aethena oli ollut niin pieni tullessaan Lyronin toimesta Laumaan, että tuosta oli vähän pakostikin tullut Lauman junnu ja vanhemmat Laumalaiset eivät näyttäneet käsittäneen sitä, että pentu oli hyvää vauhtia kasvanut nuorukaiseksi.

Yhtäkkiä valkohiuksinen ilmestys hyppäsi yllättävän ketterästi pystyyn, mutta ei voinut olla irvistämättä hiukan kivun tuntuessa pienesti jalassa, jonka oli unohtanut. "Mennään heti sitten? Jos lähdetään nyt, ehditään takaisin ennen kuin kukaan ehtii kaipaamaan meitä. Tai no ainakin minua", haltia tarkensi kumartuen noukkimaan sauvansa maasta. Neito jäi nojailemaan sauvaan odottavan näköisenä.

((anteeksi että kestää. Koneeni on yhä rikki.))
Ylva
 


Paluu Luolat

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa

cron