Ready, steady... go? /Metsänoikeus ryhmäpeli!


Luolia on ympäri metsää, jotkut maan alla, jotkut kalliossa, jotkut suurista kivistä muodostuneita. Luolat ovat hyvä paikka pitää sadetta tahi pystyttää leiri, mutta kannattaa ensiksi varmistaa, ettei kyseistä luolaa jo asuta joku.

Valvoja: Crimson

Ritari
Ritari

Viestit: 1227

Liittynyt: Su Huhti 10, 2011 1:35

Paikkakunta: The Land

Viesti Ke Marras 14, 2012 4:30

Ready, steady... go? /Metsänoikeus ryhmäpeli!

//Metsänoikeuden ryhmäpeli, kokoontukaa laumalaiseni!//

Monet olivat kokoontuneet Metsänoikeus lauman pesäkolon, tarkemmin ottaen luolan, suuaukon eteen. Heidän johtajansa, susimuodonmuuttaja Lyron, seisoi pikkuisella kielekkeellä joka sojotti ulkona pesäkolon yläpuolella vuoren seinämästä. Hänen tyynet silmänsä kiersivät alhaalla olevaa laumaa ja erilaiset ajatukset pyörivät kuohuen alfauroksen mielessä vaikka ilme olikin niin tyyni. Moni asia tulisi muuttumaan eivätkä koskaan palaisi ennalleen. Kaikki eivät tulisi hyväksymään asioita joita hänellä oli nyt sanottavanaan, mutta Lyron oli viettänyt kuunkierron pohtien miten hänen tulisi menetellä niin että se olisi parasta laumalle. Se olikin aina Lyronin ensimmäinen prioriteetti päätöksissä, mikä vain oli parasta laumalle.
Kuului puhetta ja askellusten sekamelskaa, sillä kaikki olivat enemmän tai vähemmän hämmentyneitä siitä miksi koko lauma oli kutsuttu näin virallisesti koolle ja oliko tällä jotain tekemistä sen kanssa että Lyron oli käyttäytynyt hieman omituisesti viime aikoina. Suurin osa puheesta sekä hälinästä kuitenkin taukosi kun alfa asteli kielekkeen reunalle niin että kaikki varmasti näkisivät hänet. Musta susi oli suuren ja mahtavan näköinen alhaalta katsellessa, vaikka Lyron ei todellisuudessa ollut kovin miehekäs alfauros, nyt hän sellaiselta näytti. Lyron julisti heidän kokouksensa alkaneeksi päästämällä ilmoille kauniin ja kuuluvan ulvonnan. Viimeistään nyt laumalaiset varmasti huomasivat Lyronin olevan valmis puhumaan. Tuli hiljaista, jos jotkut ehkä supisivatkin, tekivät nämä sen niin vaiti, ettei se kuulunut Lyronin korviin asti.
Kuunvalo osui suoraa oksistojen välistä Lyroniin saaden mustan karvan näyttämään oikein kiiltävältä. Musta susi kuunvalossa lumisessa maisemassa oli varmasti satumainen näky, mikäli joku metsänkulkija olisi tapahtumapaikalle sattunut. Lyron lakkasi ulvomasta ja piti pienen tauon ennen kuin virkkoi: Nyt kun olemme kaikki koolla voimme aloittaa. Viimeaikaisten tapahtumien valossa, joudun myöntämään, ettei armas kotimetsä ole enää turvallinen meille. Haltiakuninkaan viha yllämme ei olisi niin raskas, ellemme sattuisi asustamaan niin lähellä heitä ja tämän asuinpaikkamme vuoksi, joka päivä lauma on vaarassa joutua haltiasotilaiden kynsiin, mikäli sellaisia sattuu metsässä juuri silloin olemaan.
Jälleen Lyron piti hengähdystauon ja selvästi mietti sanojaan. Miten hän koskaan voisikaan muotoilla sanansa oikein seuraavassa puheenvuorossaan, sillä asia jonka hän aikoi sanoa, ei ollut varmasti helppo kenellekään heistä. Joudumme lähtemään metsästä, kaikuivat laumanjohtajan sanat vuorenrinteestä ja lumisista puista, En voi pakottaa ketään jättämään tätä metsää, mutta ei ole turvallista jäädä joten toivon että kaikki lähtisivät pois muun lauman kanssa!
Lyronin puheenvuorosta oli alkanut nousta hälinää. Toisille oli selvästi mahdotonta kuvitella lähtemistä ja se aiheutti vastustamista. Olen suunnitellut meille kaksi vaihtoehtoa: Joko lähdemme turvaan pohjoiseen, kohti Kleth vuoria, siellä saattaisi olla kylmä, mutta ruokaa saisimme vuoren eläimistä sekä joen kaloista ja olisimme täydellisen turvassa. Tai sitten, jälleen Lyron piti pienen tauon, voisimme lähteä Manasses saarille. Elinympäristö muuttuisi rajummin kuin mitä jos lähtisimme kohti pohjoista sillä lunta ei ainakaan enää olisi ja ruoka muuttuisi täysin, mutta eiköhän sieltäkin ravintoa löydy niin kukoistavasta paikasta.
Hälinä oli noussut sillä kaikilla oli tietysti mielipide eivätkä innokkaimmat nuoret ja jäärimmät vanhukset malttaneet pysyä hiljaa, joka aiheutti hämminkiä myös muissa. Lyron korotti äänensä niin että saisi sanansa kuulumaan myös tällaisen melun ylitse: Vaiti! Äänestämme asiasta! Sitten alfa muuttui jälleen peilityyneksi ja loi katseensa laumalaisiin kuullakseen mitä näillä oli sanottavaa. Vuorotellen Lyron myönsi puheenvuoroja.
Only after losing everything, you are free to do anything
---
Once upon a time,
Young lad, who believed in the unbelievable.
Foxy elven blooded, who was bound to a cursed sword.
Charming nobleman, who knew his way with the ladies.
Betrayed sorcerer, who found his place among not his kind.
Beastmaster, who speaks to the beasts as one of them.
Dwarven abigail, who fought the illness.
Master of the flames, who called itself immortal.
Human loathing avenger, who seeked to corret injustice.

---
Peliseuraa multa saa kysellä kans yksärillä:3
Avatar

Monarkki

Viestit: 13804

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ke Marras 14, 2012 5:15

Hecate, Lounatuuli

Kutsu oli käynyt kokoontua iltamyöhäisellä kokoukseen, jonka Lyron oli päättänyt pistää pystyyn. Se, mikä oli kokouksen aihe, oli täysin pimennon peitossa. Jokainen oli kuitenkin utelias moisen pyynnön tai käskyn suhteen, joten suurin osa laumasta oli paikalla. Nuorimmat oltiin kuitenkin pistetty jo suosiolla nukkumaan, sillä tämä asia tuntui koskevan enemmän aikuisia.. tai niitä, joiden mielipiteet pyörivät muunkin, kuin leikin ympärillä.
Sinänsä oli siis hassua, että Hecate oli paikalle eksynyt. Kirjaimellisesti. Otuksella ei ollut hajuakaan mitä sana kokous loppujenlopuksi tarkoitti, mutta kovasti oli porukkaa kokoontunut seuraamaan Lyronia, joka kielekkeellä patsasteli. Jo jonkinlaista talviturkkia kasvattanut metsänhengetär istuskelikin lumisella maalla, pyöritellen käsissään nahkaista palloaan. Kaulaansa koristi helminauha, jonka oli saanut puolivuohelta kesän aikaan. Alkuunsa otus olikin kulkenut helminauha suusta roikkuen, kunnes joku oli ystävällisesti opastanut idiootille, miten helminauhoja kuului pitää. Sehän oli fiksu keksintö, suu jäi nyt täysin vapaaksi ja helmet pysyivät mukana kaulalla! Täydellistä! Hecate oli kuitenkin onnellisen tietämätön aiheesta, jota tämä keskustelu tulisi käsittelemään. Porukan hiljentyessä kävi Hecate vilkaisemaan Lyroniin, joka juuri aloitti puheensa. Sokea katse kuitenkin laskeutui takaisin palloon, jota lähdettiin kierittelemään lumisella maalla. Pallosta tuli hassut jäljet maahan!

Hecaten vieressä seisoi pitkä, valkea ihmisilluusioinen mies. Lounatuuli halusi suosiolla pysytellä kauempana Hecaten tapaan, sillä ei pitänyt väkijoukoista. Kädet oltiin vedetty puuskaan, painon levätessä rennosti vuoron perään toisella jalalla. Siniharja oli osannut odottaa tämän aiheen tulevan pintaan ennemmin tai myöhemmin. Lohikäärme olikin pitkään, yksin ajatuksissaan kyseenalaistanut tämän lauman kotiluolan sijaintia. Liian lähellä ihmisiä ja haltioita hänen makuunsa. Lähes päivittäin kymmenen kilometrin säteellä luolasta sai aistia humanoidien läsnäolon, mikä taas oli aivan liian lähellä itse pesää lohikäärmeen mielestä. Suunsa hän oli kuitenkin pitänyt kiinni, mutta ei voinut olla tyytyväisempi tilanteeseen, kun asian otti puheeksi itse johtaja.
Toisin kuin Hecate, Lounatuuli kuunteli tarkkaan johtajan sanat, tuon ehdotukset. Oli aika muuttaa pois, mutta vaihtoehtoja oli kaksi: Manasses ja Kleth. Lohikäärme hymisi itsekseen takarivissä, ei sitten hankalampia paikkoja voinut valita. Koska oli tai ainakin oli ollut seikkailijaluonteinen, oli Lounatuuli käynyt molemmissa kyseisissä paikoissa pitkän elämänsä aikana. Hän ei pitänyt kummastakaan, mutta oli lauma menossa minne tahansa, aikoi lohikäärme mennä mukana. Hän oli eittämättä yksi suurimmista ellei peräti suurin, hän ei ollut varma jokaisen muuntautumistaidoista laumalaisista, eikä lohikäärmeestä suojelijana koskaan ollut haittaa Lounatuuli oli henkensä velkaa tälle laumalle, olisi siis vain reilua, jos hän kuolisi suojellessaan kaikkia tai yhtä heistä, tavalla tai toisella. Kuitenkin, Lohikäärme ei voinut olla ajattelematta jäämistä mikäli ne muutamat tutuiksi käyneet laumalaiset, muun muassa Aethena, eivät aikoneet lähteä, jäisi Lounatuuli mieluummin tänne. Kitkaa lohikäärmeen ja joidenkin laumanjäsenten kanssa oli ollut, eikä Sigurd ihmetellyt, jos häntä käytäisiin syyttämään tästä pakkomuutosta. Olihan se tavallaan hänen syytään, että haltiakuningas oli mielensä pahoittanut laumalle. Tosin, kukaan ei ollut käskenyt laumaa suojelemaan lohikäärmettä. Syy ja seuraus.

Lyronin päästessä puheensa loppuun ja jaellessa puheenvuoroja, kävi Lounatuuli nappaamaan yhden ensimmäisistä.
Oletko ajatellut mahdollisia paikallisia vaaroja, Lyron? Lohikäärmeen lempeänmatala ääni kantautui takarivistä, saaden katseet kääntymään puoleensa Kleth on kääpiöiden maita. Kääpiöt ovat tunnettuja metsästämisestään, raudantaonnan lisäksi en usko, että harjaantunutkaan metsästäjä erottaa muodonmuuttajan syntyperäisestä eläimestä. Oletko ajatellut, mitä kääpiöt mahtaisivat sanoa, lauman muuttaessa heidän mailleen?
Ja entä Manasses? Kaikki eivät osaa lentää ja meren ylitys muutenkin on vaarallista, oli kyseessä sitten pursi taikka ilmateitse. Matka saarille kestää lentäenkin puolipäivää, seilaten varmasti enemmän Tosin mistä minä sen tiedän, laivan kannelle en koskaan ole astunut enkä merellä viihtynyt.. Kruunattu pitää meidät olemassaolollaan kaukana merenpinnasta Meillä lohikäärme tarkoitti lajitovereitaan. Kukaan ei halunnut vapaaehtoisesti mennä ja haastaa yhtä vanhinta, joka saattaisi tulkita liian matalalla lentämisen reviirirajojen loukkaamiseksi.
Tarkoitus ei ole käydä ivaamaan Lohikäärme jatkoi ottaen jopa askeleen lähemmäksi Mutta suosittelen punnitsemaan sekä asuinsijan, että matkan vaaroja ennen kuin määränpää päätetään.
Sigurd ei tiennyt, oliko hänellä loppupeleissä edes sanavaltaa moisen asian suhteen. Hän kuitenkin sanoi asiansa mieluummin suoraa, nyt heti alkuunsa, kuin pysyisi hiljaa ja huomauttelisi sitten matkalla kohdattavien vaikeuksien saapuessa, että nämäkin olisi voinut välttää hyvällä suunnittelulla. Lyron varmasti oli jo pohtinutkin asioita, mutta oli silti hyvä tuoda moiset esille myös koko lauman kuultavaksi. Kukaan tuskin halusi ryhtyä suureen vaellukseen tietämättä, mitä oli mahdollisesti edessä. Lounatuuli ei tosin tiennyt tämän lauman vaeltajista pahemmin. Kuka oli käynyt ja missä? Hän oli elämänsä aikana ehtinyt vaellella siellä täällä, niin Cryptin rajojen sisäpuolella, kuin muissa maissa. Jos hänestä jotain hyötyä oli, niin matkan suunnittelun suhteen.


// täällä ovat herp ja derp. Ottakaa vähän seliseliä
Olinko kiitettävän nopea?//

Viesti Ke Marras 14, 2012 7:38

Aethena

Tummaturkkinen puuma tepasteli lumisessa maisemassa taaimmaisten laumalaisten takana. Lyron oli kutsunut kokouksen koolle ja vaikka tyttönen oli yrittänyt udella ei alfa ollut tuollekaan mitään sen enempää aatoksistaan kertonut. Joten Lyronin ilmoitus tuli myös tälle puumatytölle yllätyksenä. Ajatus kodin jättämisestä tuntui ikävältä, mutta samaan aikaan Aethena tunsi jännityksen kihelmöintiä vatsanpohjassaan ajatuksesta päästä vaeltamaan uusille seuduille. Aethena nyt menisi sinne minne laumakin, se oli hänen perheensä, eikä halunnut jättää perhettään ainakaan kokonaan. Jossainvaiheessa elämäänsä lähtisi varmaan tutkailemaan Cryptin muita kolkkia, mutta sen aika ei ollut vielä.

Puuma pysähtyi ihmishahmoisen lohikäärmeen viereen istahtaen alas katsellen kissansilmillään alfaurosta. Häntä piiskasi tasaiseen, mutta hitaaseen tahtiin ja aina välillä puuma vilkuili ylös miehen kasvoja. Lyron alkoi jakelemaan puheenvuoroja aiheeseen liittyen ja Lounatuuli pääsi pian äänen. Puuma luimisti hieman korviaan ja kissaeläin jäi tuijottamaan liskoa. "Kai sinä silti tulet mukaan?" tuo kysyi yhtäkkiä, mutta sen verran hiljaa ettei se kantautunut Lyronin korviin asti ja vain lähimmät laumalaiset kuulivat tyttösen sanat. Kaikki laumalaiset eivät todellakaan arvostaneet lohikäärmeen läsnäoloa, mutta Aethena oli viimeaikoina lähes liimaantunut kiinni liskon seuraan. Oli jättänyt kertomatta muille uudesta lohikäärmemuodostaan, jonka oli oppinut kiitos Lounatuulen. Ei sinänsä salillut asiaa eritoten, mutta ei ottanut sitä puheeksikaan.

Puumatyttö kävi miettimään vaihtoehtoja paikanvaihdolle, mutta eipä tuo osannut paljoa sanoa asiaan sillä ei tiennyt kummastakaan paikasta mitään. Nuori laumalainen päätti pitää ainakin toistaiseksi kuononsa kiinni aiheesta. Ei oikein jaksanut uskoa edes, että tuon mielipidettä otettaisiin kovinkaan vakavasti. Puheensorina vallitsi kokoontuneen lauman yllä ja mielipiteitä oli varmasti suuntaan jos toiseen. Nyt kissansilmät olivat kiinnittyneet Lyroniin hieman huolestuneen oloisena. Mitä laumalle kävisi jos suurinosa halusi jäädä tänne? Aethena mietti myös lohikäärmeen sanoja paikan vaaroista ja se sai puuman kallistelemaan päätään puolelta toiselle. Samanlaisia vaaroja kieltämättä oli täälläkin. Metsästäjiä, muita eläimiä, rajoistaan tarkkoja humanoideja ja muita pölhöjä jotka eivät kunnioittaneet metsää ja sen asukkeja.

((Haha Aksu turhankin nopeasti XD ))

Viesti Ti Marras 20, 2012 8:04

Ysulyan

Yö todellakin oli kaunis, ja lumitiikeri yritti kiinnostua kokouksesta, jonka aihe oli selvästi joku suurempi juttu, koska koko lauma oli koolla. Ysulyan ravisti valkeaa turkkiaan, ja haukotteli suuret hampaat paljastuen. Tämän terävä katse lipui muissa. Lopulta tämä asteli lähemmäs Lyronia, höristäen korviaan. Jotkut käänsivät päätään Ysun astellessa esiin, ja tiikeri nyökkäsi kohteliaasti, jonka jälkeen tämä jäi seisomaan ja katselemaan Lyronia.
Kun Lyron alkoi kertomaan asiaansa, Ysulyan yllättyi miten valmis oli jättämään metsän laumansa puolesta. Yleensäkkään urosta ei kiinnostanut elää laumassa, mutta ajatus pois lähtemisestä, sai tiikerin innostumaan. Hänellä ei ainakaan olisi vaikeuksia jaksamisen tai ruuan löytämisen suhteen, jos ruokaa riitti. Jotkut selvästi epäilivät lähtöä, jonka Ysu tosin ymmärsi. Joillakin oli muutakin elämää kuin lauma, toisin kuin Ysulyanilla. Oikeastaan uros ei edes osannut sanoa, mitä tekisi ilman laumaa..

Tämä katsahti ympärilleen, ja äkkäsi Aethenan, muttei viitsinyt lähteä toisen luo, koska tällä ei ollut toiselle edes mitään sanottavaa. Uros vetäytyi pimeään, koska tälle oli aivan sama minne he lähtisivät, mutta paikka jossa olisi kylmä, kuulosti houkuttelevammalta. Tiikerin viileä katse jatkoi kiertelyä ympäriinsä. Uros sulki suunsa osittain myös siksi, ettei halunnut olla näkyvissä. Olipahan muilla enemmän valtaa päättää minne he lähtisivät. Ysulyan asettui istumaan suuren puun viereen, mahdollisimman näkymättömiin. Kuului selvää puhetta, mutta myös kuiskailuja, kun laumalaiset vaihtoivat mielipiteitään lähtemisestä, mutta tiikeri erotti myös hiljaisen suhinan korkealla puissa, kun lehdet kahisivat toisiaan vasten tuulen heilutellessa oksia.

//huhhuh kun näin alkuun heti tällainen lyhyt... pahoitteluni..//

Viesti Su Marras 25, 2012 10:41

Tobias

Karhuherra oli tietenkin löntöstellyt paikalle, muttei osoittanut minkäänlaista mielenkiintoa aihetta kohtaan, miksi moinen kokoontuminen pidettiin. Hänellä ei ollut minkäänlaista ajatuksen häivääkään siitä, mitä Lyronilla oli heille kerrottavana. Tobias mieluummin katseli tähtiä ja niiden hehkua, kuin puhuisi tällä hetkellä muille, jotka näyttivät mietteliäiltä tai vähemmän mietteliältä aiheen suhteen.
Lyron alkoi ulvomaan ja Tobias siirsi katseensa tähdistä lauman johtajaan. Sentään Tobby kunnioitti johtajaa sen verran, ettei kehdannut jäädä tähtiä tuijottamaan. Nyt kuitenkin, kun Lyron alkoi puhumaan, Tobias nostatti katseensa takaisin tähtiin, alku ei kuulostanut hyvältä. Lyron jatkoi, tällä kertaa asia ei jättänyt miettimisen varaa, mikä oikein olikaan aihe.. Tobias siirsi katseensa salamannopeasti johtajaansa. Vaikka miehellä oli kaikki se kunnioitus ja kiitollisuus johtajaansa kohtaan, ei karhu herra voinut kuvitellakaan, miten Lyron oli päätynyt tähän ratkaisuun.
Tietenkin Tobias tahtoi jäädä, hän ei tahtonut jättää metsää, joka oli hänelle tullut niin tutuksi ja tietenkin pienessä karhunmielessään Tobias halusi jäädä, koska yhä uskoi äitinsä palaavan.. ei, uskoa on liian vahva sana, mutta hän pelkäsi, että vaikka se ei ollutkaan mahdollista, niin tapahtuisi ja silloin.. juuri silloin Tobias ei olisikaan täällä.
Lyron alkoi antaa puheenvuoroja laumalaisille, mutta Tobias pysyi hiljaa, hän ei tiennyt mitä sanoisi.. Onneksi tuo yksi, suuri lohikäärme avaisi suunsa ja kertoi kohteiden epäkohdista. Tobby oli kiitollinen lohikäärmeelle, nyt hän voisi ainakin kuunnella, mitä Lyron tähän vastaisi.. oliko suunnitelma vedenpitävä ja yhtälailla.. pysyvä. Tobby ei uskaltanut puhua siitä, että hän ei halunnut lähteä, koska turhat toiveet äidistä, vaan hän koetti keksiä jotain epäkohtia suunnitelmassa.. kuten tuo lohikäärmekin oli. Epäonnekseen Tobby ei kuitenkaan ollut nähnyt maailmaa niin paljoa, että kehtaisi edes esittää koko lauman kuullen vastalauseita.
Kylmä kyynel alkoi vyöryä alas karhun poskea, kun Tobias mietti lähtöä. Silti karhu pysyi hiljaa.

//jah minulta nyt tällasta./

Ritari
Ritari

Viestit: 1227

Liittynyt: Su Huhti 10, 2011 1:35

Paikkakunta: The Land

Viesti Ma Marras 26, 2012 8:37

Tietenkin lähtö omasta kotiluolasta ja tutuista metsistä oli vaikeaa ymmärtää ja sulatella. Etenkin lauman vanhimmille jäsenille, jotka ehkä jopa pelkäsivät maailmaa metsän ulkopuolella ja näin ollen ihan ensimmäisen puheenvuoron nappasi lauman iällisesti vanhin, mutta myös yksi vanhimmista laumalaisista. Mies oli tunnettu jääräpäisyydestä ja valituksestaan. Mikään muutos ei ollut tämän mielestä hyväksi ja usein harasi ukko vastaan myös uusia jäseniä otettaessa. "Et voi olla tosissasi! Kai sinä nyt jo Lyron viimeinkin myönnät ettet ajattele enää selvästi! Jokin on mennyt sinuun ja minusta me kyllä äänestelemme nyt ihan vääristä aiheista... Pitäisi ennemmin äänestää uutta johtajaa, joka ei hoperehtia moisia järjettömyyksiä! Jättääkkö muka kotimetsä? Ei koskaan, minä synnyin täällä ja tänne aijon myös jäädä!" Talf vauhkosi ja sai muut suunnitelmaa epäilevät supisemaan äänekkäämmin. Lyron loi katseen pulisijoihin ja jotenkin jopa katse sai nämä vaientumaan. "Älä sinä Talf vanha tyhmyri sano noin! Lyron on parasta laumalle ja ikään kuin meidän kaikkien isä... Et voi sanoa noin ilkeästi hänestä!" Pikkuruinen Ginger huudahti jossain ihan vanhuksen vierellä ja sai pahan mulkaisun Talfilta.
Lyron hyssytti tilanteen ja antoi virallisen lausuntonsa jolla moinen valitus sai jäädä omaan arvoonsa ja seuraavat mielipiteet kuultaisiin: "Kiitos Ginger, Talf, teidän mielipiteistänne, mutta kuulisimme varmasti mielellämme muitakin mielipiteitä vielä tänään joten tuon kinaamisen voitte jättää aloittamatta."

Seuraavaksi Lounatuuli pyysi puheenvuoron ja Lyron melkein huokaisi ilosta kun sai kuunnella asiallista palautetta ja tervettä järjenkäyttöä. "Olen. En olisi hautonut tätä asiaa salassa teiltä näin pitkään jos en olisi", jokunen johtaja voisi ottaa moisesta kysymyksestä hieman itseensä, muttei Lyron onneksi ollut sellaista sorttia, "Jos päättäisimme lähteä pohjoiseen, kääpiöiden maille, olisi edessämme vielä järjestelyjä ennen sinne muuttoa. Suunnittelin tapaamista kääpiöiden kanssa, jonkinlaista sopimusta josta me molemmat hyötyisimme. Voisimme esimerkiksi luvata apumme heidän alueensa vartioimiseen, metsästykseen tai sotilaiden kyydittämiseen lähemmäs paikkoja joissa sotaa käydään. Tavalla tai toisella joutuisimme samalla varmasti osallisiksi tähän sotaan, mutta ei näinä päivinä siltä enää voi välttyä. Rauhaisat metsässä piilossa elämisen vuodet ovat ohi. Jos jäisimme tänne vain pötköttelemään ja kaivelemaan kivaa pikku luolaa, ei kohta enää olisi metsää jossa asua, kuta tietää selviäisimmekö mekään."
Lyronin täytyi pitää pieni tauko sillä asiat joita he nyt käsittelivät olivat raskaita ja vaikeita. Niitä ei ainakaan kannattanut kiirehtiä lävitse. "Mitä tropiikkisaariin tulee tulin siihen lopputulokseen että meidän on pakko mennä kahdessa ryhmässä. Toiset tulevat minun johdollani laivalla ja olin suunnitellut että sinä Lounatuuli voisit johtaa toista joukkoa lentäen. Tietysti nuorimmat lentelijät tulisivat vesiteitse, sillä matka olisi aivan liian pitkä ja raskas heidän voimilleen. Mikään vaihtoehto ei ole helppo, mutta niin me saamme mahdollisuuden selviytyä ja vahvistaa rivejämme. Sillä tavalla toivo säilyy elossa."

Lyron ymmärsi miksi laumalaiset olivat niin vaiti. Kaikki he toivoivat toisten mielipiteiden kääntävän nämä kamalat suunnitelmat päälaelleen tai ehkä he toivoivat että Lyron alkaisikin yllättäen nauraa ja kertoisi kaiken olleen suurta pilaa: haltioiden piinan, sodan, muuttamisen...
Mutteivät asiat olleet nyt niin ja ikävä kyllä kaikkien täällä täytyi ymmärtää se. "Palatakseni edelliseen: Talf, sinä ja muut saman mieliset saatte kyllä jäädä. Minä en raahaa ketään mukaani, matka on tarpeeksi vaivalloinen ilman että täytyy pakottaa joku kulkemaan!" Lyron harvoin kuumui, varsinkaan keskustellessaan laumalaisilleen, mutta nyt hänen edellisen lauseensa lähetessä loppua äänestä oli luettavista selvästi hermojen kiristymistä ja pientä kuumumista. "Tänne jäävien joukosta valitaan toinen johtaja, toimimaan johtajan roolissa, mutta sellainen joka silti vastaa kaikesta lauman korkeimmalle alfalle, minulle." Musta susi oli jälleen rauhoittunut ja tämän sanottua sanottavansa jostain, oletettavasti Talfin suunnilta, kuului jotain mukinaa johtajan uudestaan valitsemisesta ja Lyron pöyhisti rintakehäänsä ja yritti näyttää susille tyypillisellä tavalla oikein suurelta ja mahtavalta. Jos tuo mutisija halusi, hän saisi Lyronin laumansääntöjen mukaisesti haastaa.

"Voisimmeko saada nyt jotain selkeyttä asiaan. Kaikki, jotka eivät aijo lähteä mukaan kun jätämme kotimetsän ilmoittautukoot ja te loput miettikää minne haluatte laumamme suuntivan." Lyron pyysi vielä ja sitten jaettiin uudemman kerran puheenvuoroja ja laskettiin ilmoittautuneita. Ainakin Talf ja tämän kannattajat, muutamia vanhoja, mutta myös nuoria, ilmoittautuivat heti kotimetsään jääviksi.

//Hienoa! Saatiin jo yksi kierros mentyä:) Oon ylpee teistä kaikista!! :D
pst! Jos teillä ei ole mitään hajua mistä nuo Talfin ja Gingerin kiskaisin niin käykää vilkaisemassa Lyronin hahmoesittelyä, sieltä löytyy ihan alhaalta NPC hahmolaisia//
Only after losing everything, you are free to do anything
---
Once upon a time,
Young lad, who believed in the unbelievable.
Foxy elven blooded, who was bound to a cursed sword.
Charming nobleman, who knew his way with the ladies.
Betrayed sorcerer, who found his place among not his kind.
Beastmaster, who speaks to the beasts as one of them.
Dwarven abigail, who fought the illness.
Master of the flames, who called itself immortal.
Human loathing avenger, who seeked to corret injustice.

---
Peliseuraa multa saa kysellä kans yksärillä:3
Avatar

Monarkki

Viestit: 13804

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ma Marras 26, 2012 9:18

Lounatuulen mieliksi alfa ei käynyt sivuuttamaan varmasti kaikkien mieltä painavia kysymyksiä, vaan vastasi niihin suoraan. Oli huojentavaa myös tietää, ettei Lyron ollut niin tyhjäpäinen, että ei olisi harkinnut matkaan lähtemistä ja vaaroja. Suuna päänä vaaroja kohti syöksyminen olisi ollut silkkaa itsemurhaa. Se, mitä Lyron kuitenkin kertoi, ei miellyttänyt täysin lohikäärmettä. Sigurd olikin avaamassa suunsa jatkaakseen aihetta, mutta muut ehtivät hakea suunvuoroa ennen. Lisäksi Aethena oli ilmaantunut humanoidisen miehen viereen, kysyen, olihan tuo tulossa mukaan. Sininen katse laskeutui kissaeläimeen, tarkkaillen nuorta neitoa hetken intensiivisesti.
Minä menen sinne, minne sinä menet. Sinne minne Lyron menee Omatuntoni ei salli lauman jättämistä, vielä. Pitäähän jonkun katsoa sinun perääsi Mies virnisti nopeasti, mutta käänsi katseensa sitten takaisin Lyroniin, johtajan käydessä julistamaan, ettei aikonut pakottaa ketään lähtöön. Reilu sopimus, tästä olisi vielä syntynyt lauman sisäinen sota, jos haluttomat oltaisi pakotettu lähtemään. Näihin haluttomiin kuului myös Hecate.

Sen verran metsänhenki tajusi tilanteesta, että nyt piti päättää lähtikö matkaan vai ei. Minne olisi matka vienyt, sitä takkutukkainen otus ei ymmärtänyt, eikä sen tarvinnut. Hecate jäisi tänne. Metsä oli hänen kotinsa, eikä hän saattanut liian kauas harhailla. Vähä-älyinen olento ei nähnyt mitään syytä poistua tutulta alueelta, jolla oli onnistunut elämään jo pitkään ilman suuria häiriöitä. Sota ei koskaan ollut yltänyt hänen tietoisuuteensa, eikä Hecate osannut edes erottaa ystävää vihollisesta.. ennen kuin joku kävi aseella huitomaan. Metsänhenki kävikin pudistamaan päätä, ilmoittaen näin ettei ollut lähdössä. Se, näkikö kukaan tai välittikö kukaan pyylevän olennon toimesta, oli Hecatelle toissijainen asia. Viimeistään lähtöpäivänä huomattaisi, kuinka metsänhenki ei seurannutkaan enää tiettyä pistettä pidemmälle poistuvaa laumaa.

Liittoutuisimme kääpiöiden kanssa? Tällä kertaa lohikäärme ei edes kysynyt puheenvuoroa, vaan antoi äänensä kantautua mahdollisen hälinän ylitse. Ääntähän liskosta lähti, jos tuo sellaista halusi pitää Kai tajuat, että liittoutuisimme silloin ihmisten kanssa?.
Ihmisten mainitseminen sai aikaan astetta negatiivisemman puheensolinan joukossa. Ihmiset eivät pitäneet metsä maagisista asukeista ollenkaan. Ihmisten puolesta friikkejä oli vihattu jo ennen, kuin lauma oli hankkinut haltiakuninkaan vihat niskaansa.
Mitä siitä mahtaisi tulla, jos ihmiset kävisivät hyödyntämään häikäilemättä uusia voimavaroja Lounatuuli jatkoi. Hänelle ihmiset ja kääpiöt olivat samaa kastia. Noihin ei voinut luottaa. Kaikki rodut, joilla kuningas oli, tuntuivat kovin itsekeskeisiltä, näin liskon mielestä.
Lounatuuli ei aikonut seurata loppuun asti, mikäli kääpiöiden kanssa käytäisiin sopimuksia järjestämään. Sen lohikäärme teki juuri jokseenkin selväksi ja toivoi, että muutkin näkisivät tämän sopimusehdotuksen kamalimmat varjopuolet. Näinä aikoina ei kannattanut ajatella hyötyjä, pelkästään haittoja, sillä tässä tapauksessa epätoivoiset ihmiset olivat varmasti valmiita tekemään mitä vain, voittaakseen sodan

Kannatan Manassesta Lounatuuli jatkoi omalta vuoroltaan, jätettyään kääpiöasian sikseen Puolueetonta aluetta, jonne yksikään kuningas ei joukkojaan lähetä, lisäksi saarista kaksi on lähes tutkimattomia.. varmasti siellä riittää tilaa yhdelle laumalle lisää. Olen valmis johtamaan lentävät laumalaiset saarille, mikäli siihen päädymme Näin Lounatuuli ilmoitti olevansa mukana lähdössä, ainakin Manasses saarille. Vaikkakin meren ylitys hirvitti silti. Lentävien laumalaisten oli parasta opetella lentämään todella korkealla, Lounatuuli ei aikonut olla lähelläkään merenpintaa jos Aearia lähtisi ylittämään. Pohjoiseenkin lisko lähtisi ja pysyisi mukana, aina siihen asti kunnes joku kehtasi edes ehdottaa kääpiöiden kanssa liittoutumista. Muodonmuuttajille humanoidien kanssa liittoutuminen ei liennyt suuri askel, mutta lohikäärmeelle, jonka lajia kaikki valtarodut vainosivat syystä taikka toisesta, moinen ei tullut kuuloonkaan. Ei sen jälkeen, mitä oli saanut kokea suippokorvien kanssa liittouduttuaan.


// olinko taas tarpeeksi nopea?
Ottakaa vähän turhanpäiväistä tekstiä. Teen tämän kiusallani! Not ): //

Viesti Ti Marras 27, 2012 6:38

Aethena

Tyttönen oli hyvillään liskon vastauksesta, vaikka hieman hämillään. Tosin lohikäärmeen tavat ja toteamukset saivat usein jäähaltian hämmentymään, joten siinä ei sinänsä ollut mitään uutta. Eikä varsinaisesti piikittelyssäkään, joten puuma tyytyi luimistamaan korviaan ihmismuotoiselle lohikäärmeelle, joka kiuseoitteli tyttöä tuon vahtimisesta. Aethena ei kuitenkaan sanonut mitään koska kiinnitti huomion keskusteluun, joka oli päässyt ilmoille. Puuma melkein hätkähti kun puheenvuoro palasi vieressään seisovalle ja tuo ilmoitti mielipiteensä kääpiöistä. Aethenakaan ei pitänyt ajatuksesta, mutta hänen syynsä taisivat olla hiukka erilaisia. Saaret kuulostivat paremmalta vaihtoehdolta mitä kääpiöiden viereen tuppaaminen. Ja jos nuo olivat todella liitossa myös ihmisten kanssa... ei ajatus ei tuntunut mukavalta, vaikka Aethena itse ei mitään kyseisestä rodusta tiennytkään.

Aethena otti ja muutti muotonsa takaisin jäähaltiaksi ennen kuin pyysi omaa puheenvuoroa tämän kaiken hälinän ylitse. Tuntui jotenkin luontevammalta puhua haltiana kuin puumana. "Minulle ei ole sinänsä väliä minne me menemme", tyttönen aloitti ja tunsi turhan monen katseen nyt kiinnittyneen häneen. Ymärrettävää, olihan hänelle vuoro annettu, mutta häiritsevältä se silti tuntui. Sinisten silmien katse oli kuitenkin nauliintunut Lyronin suuntaan, josta se lopulta lähti harhailemaan muihin Laumalaisiin. "Te tunnutte unohtaneen jotain oleellista", tyttönen huomautti noille. "Kukaan ei huoli meitä muualle, siksi olemme täällä. Tai vaihtoehtoisesti emme halua olla tekemisissä muun maailman kanssa", Aethena jatkoi yrittäen saada ilmaistua asiansa mahdollisimman selvästi, mutta se tuntui jokseenkin hankalalta. "Lauma ja Lyron sen johtajana ei tuo pelkästään turvaa, eikä siinä ole pelkstään kyse selviytymisestä. Tämä lauma symboloi itsenäisyyttä ja vapautta ja emmekö juuri sen takia olekin lähdössä?" jäähaltia kysäisi ja totesi itsekseen että ei saanut asian punaista lankaa ihan niin helposti esille. "Oli miten oli, kotimetsä on vain puita ja ruohoa, lauma on meille kaikille perhe. En kuitenkaan näe mitään syytä miksi alkaisimme liittoutumaan kenenkään kanssa, sillä siitä ei seuraa kuitenkaan mitään hyvää. Kerta kääpiöistä olisi vuorilla haittaa, eikö silloin olisi parempi mennä sinne saarille?" tyttönen ehdotti vaikka oli jo autuaasti unohtanut paikkojen nimet.

Haltianeitokainen puhalsi ilmaa keuhkoistaan puheenvuoronsa jälkeen ja veti syvään henkeä toistaen puhalluksen. Puhuminen oli tuntunut raskaalta ja oli aivan varma ettei kukaan ollut saanut päätä eikä häntää selvää nuorukaisen puheesta. No sama se sinänsä, tuskin kukaan tuota muutenkaan kuuntelisi. "Jokatapauksessa, minä menen sinne minne laumakin", jäähaltia päätti puheenvuoronsa ja toivoi nyt osaavansa muuttua näkymättömäksi. Onneksi seuraava oli pian äänessä, eikä muiden huomio ollut enää jäähaltiassa, jonka kasvot olivat hieman huolestuneen oloisesti rypyssä. Haltia risti kätensä rennosti rinnalleen ja pohti laumalaisia samalla kun katseli noita. Miksi niin moni otti tämän asian niin raskaasti? Ei tämä metsä loppujenlopuksi niin ihmeellinen ollut ja harvemalla oli suhteita Lauman ulkopuolella.

Viesti Ke Joulu 05, 2012 9:09

Ysulyan

Tiikeri kuunteli kun Lyron jakeli puheenvuoroja, ja laumalaiset kertoivat mielipiteensä asiasta. Jotkut ottivat asian selvästi raskaasti, ja Ysu pyöritteli päätään. Pieni osa tästä halusi nauraa suureen ääneen, mutta tämä piti kitansa kiinni, ettei häntä pidettäisi täysin järkeään menettäneenä, jos ei jo pidetty. Mutta siltikään tämä ei halunnut että kaikki pitäisi tätä ihan tyhmänä. Mielipiteitä oli selvästi laidasta laitaan, eikä Ysulyania kiinnostanut niin muiden mielipiteen, mutta kun laumalaiset pitivät pienen tauon puhumisesta, tämä sanoi omansa, astuen samalla hiukan esiin: Ymmärrän kyllä että monella laumalaisella on muukin elämä kuin lauma, ja olisihan se suuri asia jättää metsä, jos on aina asunut täällä. Ja jos metsä tosiaan on meille vaarallinen, olisiko mitään järkeä jäädä? Ihan sama minulle, tosin. Tiikeri katsahti maahan. Ja minä ainakin olen lähdössä.. Tämä lisäsi hiljempaa. Valkoinen tiikeri hävisi taas varjoihin, sen jälkeen kun oli saanut oman mielipiteensä esille. Tämä ravisti hiukan päätään ja toivoi ettei kukaan alkaisi vatvoa tämän mielipidettä sen enempää, ja antaisi sen olla. Ysulyan jäi tarkkailemaan tähtiä puiden seasta, ja toivoi että lauma pääsisi liikkeelle, ettei näiden tarvitsisi jäädä.. Tiikerin jo valmiiksi sekavat ajatukset alkoivat harhailla, eikä tämä jaksanut enää sen enempää keskittyä kuuntelemaan laumalaisten mielipiteitä, ei sillä ettei tämä kuuntelisi.

Viesti Pe Joulu 07, 2012 1:39

Tobias

Puheen vuoroja jaeltiin taas, karhuherra alkoi jo huolestumaan tästä lähdöstä. Hän asteli paikallaan hermostuneen oloisena, pähkäili mitä voisi sanoa, jotta lauma ei lähtisi, mutta koska hän oli niin surkea puhumaan suurelle joukolle tai edes yhdelle susi johtajalle, ei hän uskaltanut tietenkään kuonoaan tässä asiassa avata. Siksi Tobby tyytyikin vain kuuntelemaan muiden kommentteja.. Tobias ei tuntenut paljoakaan laumalaisia, olihan hän aika uusi, eikä hän ollut koskaan ollut niin innostunut suhteiden pyörittämisestä. Ehkä siksi, kukaan ei luultavasti kysyisi hänen mielipidettään, monikaan luultavasti edes muistaisi häntä, jos hän nyt vain lähtisi pois lauman luota.. mutta ei, tämä ei saanut mennä siihen suuntaan. Tobias oli löytänyt paikkansa täältä, muiden samanlaisten seurasta, ei hänellä ollut tulevaisuutta muualla. Elämä oli niin harmaata.
Monet laumalaisista olivat sitä mieltä, että saaret olisivat parempi vaihtoehto kuin vuoret, tästä Tobias ei myöskään pitänyt. Paksun turkin kantajana hän ei ollenkaan tykännyt siitä, että pitäisi mennä jonnekin lämpimään. Mutta mitäpä muutakaan vaihtoehtoa hänellä olisi? No oikeastaan aika hyväkin, jäädä metsään. Hän vain tunsi pettävänsä lauman johtajan, Lyronin, tällä toiminnalla, jos hän jäisi metsään, se tarkoittaisi suoranaisesti - ainakin karhuherran mielestä - sitä, ettei karhu kunjnioittanut johtajan päätöstä. Olihan sitä oikeastaan aika vaikea kunnioittaa, mutta karhuherra ainakin koetti.
Hetken mietittyään ja kuunneltuaan toisen kommentteja, Tobias pyysi puheenvuoroa ja saikin sellaisen.
"Jos nyt olemme menossa Manasses saarille, onko tämä laiva, josta puhuitte jo hankittu vai täytyykö meidän rakentaa se.. tai ostaa? Kenties ihmisiltä?" Hän kysyi mielestään vihdoin jotain kysymisen arvoista. Tästä kommentista ei tullut vieläkään esille hänen halukkuuntensa lähteä matkaan, sillä Tobias taisteli juuri sisäisesti, miettien lähtöä.. sen vaaroja ja jäämistä, sekä tietenkin tämänkin vaihtoehdon vaaroja..

Ritari
Ritari

Viestit: 1227

Liittynyt: Su Huhti 10, 2011 1:35

Paikkakunta: The Land

Viesti La Joulu 08, 2012 12:57

Moni oli jo ilmoittautunut jääväksi - aivan liian moni. Lyron oli osannut odottaa vastahakoisuutta, mutta että näin moni oli todella tätä mieltä. Jos lähtö ei vain olisi niin kiireinen olisi aikaa antaa laumalaisten sulatella asiaa, ehkä useampi muuttaisi mielensä, mutta Lyron oli nyt tehnyt päätöksen jossa koeteltaisiin samalla todellista luottamusta nimittäin sitä luottamusta jonka jokainen yksilö tässä laumassa tunsi laumaansa kohtaan. Yhdessä he olisivat vahvoja selviytyisivät tästä, mutta jos heidät hajotettaisiin erilleen, tulisivat oletettavasti kaikki teurastetuiksi.
Lisää puheenvuoroja kuultiin, ja suurin osa tuntui olevan kääpiöiden asumusten lähistölle menoa vastaan. Toiset olosuhteiden, toiset kääpiöiden, toiset ihmisten kanssa liittoutumisen kuvottavan idean tähden, yksi heistä oli myös Lounatuuli joka ilmaisi tunteensa hyvin selkeästi puheenvuorossaan. Lyron kuunteli vakavana toisen mielipiteen sillä Lyron ei koskaan voisi väittää ymmärtävänsä lohikäärmeen vihaa ihmisiä kohtaan, ei kenenkään vihaa. Itse Lyron ei ihmisistä juuri piitannut, saatika todellakaan pitänyt, mutta silti. Ihmiset eivät olleet koskaan rikkoneet yksinomaan häntä, tai hänen lajiaan kohtaan - ei sillä että alfa tarkalleen ottaen tiesi mikä oma lajinsa oli, haltiaksi hän ei ainakaan itseään määritellyt!
"Hyvä on Lounatuuli, ei syytä kiihtyä. Otan mielipiteesi hyvin painavasti huomioon kun punnitsen lopputulosta," seuraavaksi Lyron antoi taas katseensa vaeltaan ja huomasi oman suojattinsa, pikkuisen Hecaten mitättömät eleet, joilla tuo kuitenkin ilmaisi haluttomuutensa lähtöön ja sitten sanoi tuon mieleen telepaattisesti, "Älä huoli Hecate, kyllä sinä pärjäät. Tulemme vielä takaisin. Muista olla meitä sitten vastassa." Hecaten syy jäämiseen ei ollut sama mikä joillakin jääräpäillä. Metsä oli todella osa Hecatea, ei vain kuvainnollisesti kuten joillain laumalaisilla.
Myös nuori Aethena lausui joitakin sanoja ja Lyron nyökkäsi katsoen samalla nuorukaista päin. Hänkin oli saaren kannalla. "Kiitos Aethena, 'sinne saarille' olettaisin tämän hetkisen perusteella että olemme matkallakin."

Kun Lyronin vanha ystävä viimein avasi suunsa sanoakseen jotain sieltä tuli vain hyvin tiivistetyssä paketissa tiikerin mielipide ja tietysti pieni välinpitämätön tiuskaisu. Lyron tunsi Ysun jo niin hyvin että tiesi tämän todella olevan huolissaan ja välittävän, vaikka tämä sanoisin että asia oli tälle ihan se ja sama. Lyronin suunpieli nykäisi hieman ylöspäin ja nyökkäyksellä kuitattiin valkotiikerin kannanotto. "Kiitos." Lyron muodosti vielä huuliltaan lähes äänettömästi ja jakoi uuden puheenvuoron. Vuoron saaja oli nyt Tobias.
Hän esitti varsin olennaisen kysymyksen matkan etenemisen kannalta ja Lyron nyökkäisi nostellen huuliaan levottomasti, myös häntä heilui hitaasti edes takaisin. "Emme ainakaan osta ihmisiltä tai haltioita. Mitä meillä olisi heille koskaan tarjota paitsi omat nahkamme tai hampaamme? Ei koskaan", ravisteltuaan kauttaaltaan Lyron pääsi itse asiaan, "Rakennamme. Olen jo koonnut meille materiaaleja ja olen ottanut vapauden suunnitella lauttamaisen merenseilausvälineen. Lautan kokoamiseen mieltä menee ehkä yksi kuunkierto jos haluaisimme säästää energiaa myös ruuan hankkimiseen ja muuhun." Lyron kohotti katseensa taivaalle minkä moni laumalainen vaistomaisesti peilasi johtajan käytöksestä. Kuu oli täysi, kirkas ja todella kaunis. Lyronin turkki kimalteli ja molemmissa silmissä näkyi kuunheijastukset tämän katsellessa tuota kaunista taivaan kappaletta. "Seuraavan kerran kun kuu on täysi, me aijomme katsoa sitä mereltä. Olen kuullut sanottavan että siellä se olisi vieläkin kauniimpi - Kauniinpi kuin kotimetsästä..."

Lyron palasi takaisin tähän hetkeen ja otti uudestaan ylvään johtajan asennon. "Olemme päättäneet, että uusi, väliaikainen, kotimme tulee olemaan Manasses saaret, josta paluun jälkeen toivon että sota on tyyntynyt ja meidän joukkomme eivät ainakaan harventuneet. Kaikki te rakkaat perheemme jäsenet, jotka valitsitte jäädä tänne, toivotan teille onnea, sillä haluan nähdä teidät kaikki vielä jonain päivänä uudestaan."

Päästäkseen heidän sen päivänsä viimeiseen aiheeseen Lyron hyppeli näyttävästi alas kiellekkeeltään ja livahti nopeasti kotiluolaan. Kun uros kohta palasi tämä kantoi jotain suussaan. Ketterästi alfa palasi omalle paikalleen kiellekkeelle jossa otti haltiamiehen hahmon. "Viimeisenä aiheenamme äänestämme uudesta Lauman jäsenestä--" Lyron sanoi selvästi jännittyneenä ja johtaja kohta nosti syliinsä kääreen, samaisen jonka oli kantanut ylös, ja avasi sen niin että sen sisältä paljastui kaunis, nuori puolihaltia tyttö. Tämä aiheutti uuden metakan ja supinan joka koventui kuuluvammaksi asteittain. Moni oli katsonut ensin taaperoa ihmiseksi, mutta jotkut olivat korjanneet sen haltiaksi, kun taas toiset sanoivat sen olevan molempia. Sen lisäksi että siitä kiisteltiin nousi heti kohu siitä että saattoiko tuo olla heidän alfansa tytär? Moni piti ideaa mahdottomana sillä tiesivät ettei Lyron heilastellut ketään heidän laumassaan, tai muutenkaan. Mutta kun Lyron jälleen avasi suunsa hiljentyi kuhina sentään sen verran että asia varmasti kuultiin.
"Tämä on minun tyttäreni Asuma. Kun lähdemme, aion ottaa hänet mukaan, kasvattaa osana laumaa." Lauman säännöt sanoivat uusista tulokkaista äänestämisestä, vaikka loppukädessä asiasta päättäisikin lauman johtaja.
Ensimmäisen valituksen ilmoille halusi tietysti kajauttaa kukapa muukaan kuin kiukkuinen vanha kunnon Talf: "Ettäkö toisit tuollaisen Laumaan? Anteeksi nyt vain mutta ei näytä kovin eläimelliselle minusta! Miten se saa mitään syötyä? Tai edes pyydystettyä?! Mitä sinä aiot Lyron, pureskella kaiken ruuan hänelle itse loppu elämäsi - tai hänen elämänsä- ajan? Naurettavaa!" Lyron vastasi tähän mielipiteeseen vihaisella tuijotuksella, josta näki kuinka hänen sisällään kiehui. Vaikka mustasusi oli tällä hetkellä komean haltian sisällä, silti jostain syvältä Lyronista kumpusi myös vaimeaa matalaa murinaa.
Osa laumalaisista suhtautui asiaan oikeastaan välinpitämättömästi, heistä se ei ollut iso asia kun taas toiset eivät halua ottaa Laumaan ei-muodonmuuttaja tyttöstä mukaan.

//Kello on paljon ja ensin meinasin että no vastaan aamulla mutta sitten tuli jotenkin tosi hyvä fiilis ja päädyin vastaamaan nytten jo vaikka ei sitä fiilistä suoranaisesti inspiraatioksi voi sanoa, mutta sain mä jotain vähän aikaan:]//
Only after losing everything, you are free to do anything
---
Once upon a time,
Young lad, who believed in the unbelievable.
Foxy elven blooded, who was bound to a cursed sword.
Charming nobleman, who knew his way with the ladies.
Betrayed sorcerer, who found his place among not his kind.
Beastmaster, who speaks to the beasts as one of them.
Dwarven abigail, who fought the illness.
Master of the flames, who called itself immortal.
Human loathing avenger, who seeked to corret injustice.

---
Peliseuraa multa saa kysellä kans yksärillä:3
Avatar

Monarkki

Viestit: 13804

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti La Joulu 08, 2012 1:41

Aethenan puhe oli kaunis, jopa vähän puheidenpäälle ymmärtävälle lohikäärmeelle. Tuo toi esiin sen yhteenkuuluvuuden, sen, mitä lauma edusti. Perhettä, turvaa, itsenäisyyttä ja vapautta. Valitettavan harva kuitenkin sivuutti nuoren neidon sanat, kukaan ei tuonut esille, kuinka totta nuori haltia puhui. Lounatuuli hymähti pienesti, laskien katseensa Aethenaan tuon puheen päätyttyä. Hetken siniharja seisoi paikoillaan, kunnes kävi laskemaan kätensä haltiamuotoon muuttuneen Aethenan olalle, aivan kuin osoittaakseen tuolle jonkinlaista hiljaista hyväksyntää, ymmärrystä ja ylpeyttä toisen sanoista. Käden annettiin pienen hetken levätä toisen sirolla hartialla, kunnes se vedettiin omalle puolelle ja sinipartainen keskittyi jälleen lauman keskusteluun.
Hecate puolestaan kohotti katseensa Lyroniin kuullessaan äänen päässään. Ymmärsikö otus sanojen perimmäisen merkityksen, se lieni kysymysmerkki, mutta alfan huomautus sai kuitenkin torahampaisen humanoidin virnuilemaan, samalla kun oma pallo poimittiin käsiin maasta. Kyllähän hän pärjäisi, ei hänellä ollut edes huolta siitä, ettei pärjäisi lähinnä siksi, ettei takkutukkainen otus osannut olla huolissaan. Hecate olisi varmasti vastassa, sitten jos ja kun lauma palaisi. Ei ehkä kotiluolalla, ei ehkä lähistölläkään, mutta Quinn metsästä hänet löytäisi.

Lounatuulelle tuntematon laumalainen kävi huomauttamassa meriteitse matkaamiseen tarvittavasta purresta. Hyvä kysymys, jota lohikäärme ei edes miettinyt. Hän lensi, ei ollut hänen ongelmansa miten muut ylittivät meren. Tai no, oli tavallaan, jos laumana ajateltiin, mutta sen verran itsekkäästi osasi erakkoelämään tottunut lisko vielä ajatella. Lyron kuitenkin kertoi suunnitelleensa sen asian etukäteen, joten purren ostamista ei tarvinnut edes harkita. Huvittavaa sinänsä, millä he muka olisivat kalliin laivan ostaneet? Tai edes lainanneet, tuskin näin sekavalle porukalle löytyisi laivaa lainaan, ihmisiltä saatikka haltioilta.
Kuun möllöttelyyn lohikäärme ei osallistunut. Hän oli nähnyt kalpean yötaivaan kulkijan läheltä ja kaukaa, monta kertaa, joten hän ei kokenut suurta palavaa tarvetta kohottaa katsettaan Lyronin perässä taivaalle. Sen sijaan kivikasvoinen pukinparta tuijotti johtajaa, odottaen tuon päätöstä.
Pian se kuuluikin. Manasses saarille he suuntaisivat, hyvä niin. Lounatuulella ei ollut enää mitään lisättävää tähän aiheeseen ja uskoi, että tämä kokous oli tässä.

Mutta ei, Lyronilla oli vielä muutakin asiaa. Uuden laumanjäsenen äänestämisestä oli kyse ja pian kävi ilmi, että kyseessä oli vasta taaperoikäinen lapsi. Lapsi, joka sai kohua aikaan laumassa Miksi moinen, sitä Lounatuuli ei tiennyt. Sehän oli viaton lapsiraukka, miksi moisesta nousi kohu, joka vaikutti siltä, kuin suurtakin murhaajaa oltaisiin katsottu? Lyron kävi kertomaan lapsen olevan omansa ja aikoi kasvattaa tytön osana laumaan. Sehän oli miehen tehtävä, jos tuo edes kehtasi harkita lapsen jättämistä omilleen kylmään metsään, olisi Lounatuuli teurastanut Lyronin henkilökohtaisesti ja noukkinut vauvan mukaansa. Vaikka maailma oli muuttanut ennen niin iloisen lohikäärmeen kyynisemmäksi, rakasti tuo silti lapsia. Viattomia, suojattomia lapsia, jotka surullisen usein kokivat kauheita.
Ja sinäkö hylkäisit lapsen omilleen?! Puheenvuoroa ei kysytty lainkaan, vaan aggressiiviseksi käyvä lohikäärme huudahti nyt Talf nimiselle laumalaiselle Sinäkö, kaikella ylitsevuotavalla mahdillasi päätit, ettei johtajallanne ole oikeutta lapsen isänä pitää huolta jälkikasvustaan ja vahvistaa laumaa, jota te niin kovasti leikitte?! Uhkaavia askeleita otettiin reippaasti kohden lapsen kimppuun verbaalisesti hyökännyttä osapuolta, samalla kun käsi kävi osoittamaan kohden Lyronia ja tuon sylissä koreilevaa kääröä.
Ja ne kutsuvat meitä sydäm--- Pidemmälle selvästi jo räjähtämispistettä lähestyvä siniharja ei päässyt, kun tunsi iskun takaraivossaan. Iskun, joka ei tuntunut hyökkäykseltä, mutta silti mätkähti epämukavasti päähän.

Ihmisilluusioinen lohikäärme käännähti ympäri alta aikayksikön ja sai nähdä takanaan hengettären, joka juuri oli heittänyt lohikäärmettä nahkapallolla päähän. Pulska otus seisoi muutaman metrin päässä nyrpeänä ja piteli palloa kädessään, valmiina heittämään sen uudestaan. Hyökkäävä käyttäytyminen oli käynnistänyt Hecaten puolustusvaistot, vaikkei otus tiennyt edes ketä suojeli.
Pallo päähän riitti kuitenkin herättämään lohikäärmeen tilanteen tasalle, ennen kuin peto isonliskon sisällä ehti kunnolla herätä. Se hetki oli nopeasti ohi, Lounatuulen seistessä hiljaa paikoillaan ja lopulta nyökäten pahoittelevasti Lyronin suuntaan. Keltään muulta hän ei aikonut anteeksi pyytää, sillä toisin kuin syksyllä metsässä Aethenan kanssa kun lohikäärme neidolle oli räjähtänyt - , hän ei nyt nähnyt syytä pahoitella reaktiotaan. Se oli oikeutettu. Sinipartainen kääntyi ympäri ja lähti kävelemään tilanteesta pois, samaan suuntaan missä oli seissytkin äsken. Hänen osaltaan tämä kokous oli nyt ohi, ei hän keksinyt mitään sanottavaa, eikä uskonut hänen läsnäolonsa olevan tarvittua, saatikka sitten toivottua äskeisen jälkeen. Olihan hän rumasti sanonut.
Hecate puolestaan seurasi sokeansilmillään lohikäärmettä, joka käveli hengettären ohitse tyynesti. Sen jälkeen Hecate lähti kipittämään siniharjan perään, näyttäen siltä, että olisi suorastaan saattanut tuota pois tilanteesta, valmiina heittämään mokomaa uudestaan pallolla, mikäli vielä inahtaisikaan.


//Kello on kohta yksi yöllä, on hyvä hetki kirjoittaa romaaneja //

Viesti Ke Joulu 12, 2012 5:34

Aethena

Jääneitokainen kieltämättä yllättyi lohikäärmeen tukevasta eleestä, mutta neitokaisen kasvoilta paistoi puhdas kiitollisuus pienen hymyn muodossa. Kuten arvattu, Aethenan sanomisista ei ollut seurannut mitään sen isompaa keskustelua ja tyttösestä tuntui, että ei ymmärtänyt puoliakaan tämän Lauman jäseniä. Lyronilta kuitenkin sai reaktion ja se riitti. Tietysti oli myös Lounatuulen ystävällinen ele, mikä lämmitti mukavasti neitokaisen sisintä. Suippokorva jäi todelliseen muotoonsa ristien kätensä rennosti rinnalleen katsellen. Sää oli suht leuto, mutta silti Aethenan vaatetus oli varsin niukka, vaikka lämmin turkisviitta olikin kaivettu esille sieltä minne se oli kesäksi jemmattu. Jostain syystä jäähaltia halusi olla kuitenkin humanoidina ja kieltämättä luontaisesti sieti kylmää ilmaa paremmin kuin moni muu. Tiedä sitten mistä sekin homma oikein johtui, mutta kaipa se oli rodullinen juttu tai sitten ihan vain tottumiskysymys.

Lopulta Lyron julisti asian päätetyksi, Lauma suuntaisi saarille ja pesiytyisi sinne sopivaksi ajaksi. Tästä seikasta Aethena tuntui vain olevan innoissaan, vaikka selvästikin osa Laumasta jäisi jälkeen. Hecatea ei tulisi sinänsä kaipaamaan, outo hengetär oli turhan... outoa Aethenan makuun eikä ollut koskaan oppinut ottamaan tuosta selvää. Ei sillä, ettei omalla tavallaan pitänyt tuosta, mutta ei tuohon osannut kiintyä samallalailla kun tuntui, että Hecate eli kokoajan jossain omissa maailmoissaan. Alfauros kuitenkin veti vielä yhden yllätyksen hihastaan mikä sai nuoren neitokaisen suun loksahtamaan kirjaimellisesti auki. Tuskin humattavasti kylläkin, mutta lähietäisyydeltä sen saattoi huomata. Ensimmäinen tunne jäähaltian sisällä taisi olla mustasukkaisuuden pisto, joka tuntui olevan ristiriidassa sen seikan kanssa, että oli urputtanut Lyronin höösäävään vieläkin liikaa tyttösen hyvinvoinnista ja pitävän tuota yhä lapsena. Nyt alfalla näytti olevan ihan ihka oikea lapsukainen käsivarsillaan, josta kellään ei näköjään ollut ollut mitään hajuakaan. Se oli sanomattakin selvää, ettei muksuja putkahtanut esille maanraoista ja jos tuo puoliverinen oli Lyronin verellinen tytär... no täytyi taaperolla äitikin olla.

Niin syventynyt valkeahiuksinen neitokainen oli ajatuksiinsa ja omaan yllättyneisyyteensä, että ei tuntunut reagoivat mitään vanhuksen närkästyneisiin sanoihin, eikä heti edes lohikäärmeen kärkkääseen reaktioon. Juuri kun Aethena alkoi olla tilanteen tasalla ja aikoi mennä hermostuneen liskon perään puuttui Hecate ihanan persoonallisella tavalla asiaan. Hymy nyki väkisinkin Aethenan suupielissä pallon mäjähtäessä humanoidimuotoisen lohikäärmeen takaraivoon. Kävihän se toki noinkin. Tummahipiä yritti kovasti olla virnuilematta Lounatuulen käännyttyä takaisinpän, mutta se onnistui vähän vajaavaisesti. Tuikkivat jääsilmät katselivat hetken miestä huvittuneena kunnes käänsi katseensa takaisin Lyronin ja tarkemmin sanottuna taaperon suuntaan. Aethenan aivot palasivat takaisin aikaisempaan ajatteluketjuun. Haltian tarkat silmät näkivät vällyihin käärityn tytön varsin selvästi näinkin pitkän matkan päästä.

Nuori jäähaltia oli kahden vaiheilla siitä miten reagoisi tähän uutiseen. Lapsenomainen kiukutteluntarve yritti puskea jostain syvältä, mutta Aethena oli kieltämättä kasvanut viimevuosina ulos lapsenkengistä, joten tuo sysäsi omat lapselliset ajatuksensa syrjään ja päätti suhtautua asiaan kypsästi -kuten Lyron varmaan asian ilmaisisi. Aethenan silmät kääntyivät hitaasti Talfiin. "Eihän kukaan ole tässä edes vielä sanonut osaako tuo taapero muuttua vai ei", neitokainen huomautti hieman kuivasti ja hymyili sitten hurmaavasti, mutta hyvin vinosti ja pirullisen oloisesti kärttyiselle vanhukselle. "Jos ruuan pureskelu on se mitä vaaditaan, Lyron sen varmasti tekee. Eikös se sama ala pätemään sinuun? Millä sinä ajattelit syödä kun vanhat hampaasi tipahtelevat suusta kuin lehdet syksyisin? Kaipa meidän täytyy sinut sitten hylätä tienposkeen", Aethena pohti ääneen. "Tai ehkä olisi armeliaampaa päästää sinut päiviltä?" tuo lisäsi kysäisten kallistaen päätään. Olihan nuorukaisen pakko kiusata tuota naputtavaa kääkkää, joka näköjään oli päättänyt urputtaa joka ikisestä asiasta mistä vain oli mahdollista.

Aethena jätti Talfin pureskelemaan neitokaisen sanoja ja käänsi sitten huomionsa Lyroniin hymyillen nyt aidosti tuon suuntaan. "En näe siinä mitään estettä, että... Asuma voisi olla osa Laumaa", Aethena sanoi oman kantansa kuuluvalla äänellä ja piti miettivän tauon. Ei voinut kuitenkaan olla kysymättä, vaikka ei oikein tiennyt miten asiansa taas esittäisi. Ei ollut mikään puhuja perusluonteeltaan. "Tuota... missä Asuman äiti on?" jäähaltia kysyi hieman varuillaan, sillä saattoi hyvin olla ettei alfa halunnut puhua tästä asiasta ainakaan koko Laumalle. Looginen kysymys se kuitenkin vain oli. Sitäpaitsi Aethenaa sisäisesti harmitti, ettei Lyron ollut puhunut tästä... tapauksesta mitään aikaisemmin, nimenomaan Aethenelle itselleen, mutta kaipa alfalla oli syynsä. Eihän se Aethenan asia ollut sinänsä.

Viesti Ti Joulu 18, 2012 4:40

Ysulyan

Tiikeri nyökkäsi pieneksi kiitokseksi lauman johtajalle, ja pelkästä katseesta huomasi, miten paljon tämä kunnioitti ystäväänsä. Jotkut tuntuivat olevan jo kovasti sitä mieltä ettei olisi lähdössä, mutta tiikeriä kiinnosti enemmänkin että ketkä oli lähdössä, eli keiden naamoja hän joutuisi katselemaan. Normaalisti tämä olisi vain ajatellut että hän sanoisi mielipiteensä ja häipyisi, mutta tälläkertaa Ysulyania kiinnosti mitä tulisi tapahtumaan, koska asia oli silti aika suuri ja hänenkin elämään vaikuttava. Joillakin tuli pientä kahakkaa... kai? Ei tiikeri ollut niin tarkasti kuunnellut, mutta siinä vaiheessa kun johtaja ilmoitti uudesta laumalaisesta, tämä höristi korviaan ja tiikerin silmät suurenivat, kun tuon nostaman käärön sisästä paljastui pieni puolihaltia. Laumalaiset aloittivat höpinän, ja joku vanhus toi asiansa Ysun mielestä liian voimakkaasti esille, ja tätä suututti toisen negatiivisuus pientä laumalaista kohtaan. Tämä meinasi jo pistää lopun vanhuksen höpinöihin, Aethena tosin kerkesi ennen tätä, ja niin oli ehkä parempi. Tämä ei olisi osannut säästellä sanojaan, vaan tämä olisi sanonut mielipiteensä vanhuksesta yhtä suoraan, kuin tuo kertoi kantansa asiaan. Aethena sai Talfin hiljenemään, ja Ysulyan tunsi pientä ylpeyttä nuorukaista kohtaan.

Viesti Ke Joulu 19, 2012 6:45

Tobias

Selvä, lähtö oli nyt päätetty. Kyllä, Manasses saaret. Lähtö tuntui kovin vaikealta urokselle, mutta tuo koetti vain mennä mukana.. Voisihan hänen äitinsä olla saarillakin? Mahdotonta, Tobias ajatteli heti ensimmäisenä, ei hänen äitinsä mitenkään olisi saarille lähtenyt.
Tuskin hänellä enää äitiä olisi, mutta silti, Tobby uskoi, uskoisi varmasti siihen asti, kunnes maailman pimeys hänet nielisi. Loppuun asti.
Lyron vastasi uroksen kysymykseen ja Tobias oli jokseenkin tyytyväinen siitä, että he eivät työntyisi neuvottelemaan ihmisten taikka haltioiden kanssa laivan saannista. Lyronin kohottaessa katseensa tähtiin, Tobias teki samoin, ihan vain katsoakseen, oliko tuolla taivaalla jotain ihmeellistäkin, eipä ollut, pelkkä möllöttävä kuu ja lukuisat tähdet. Silti Tobias jäi tuijottamaan niitä, vaikka Lyron olikin jo aloittanut seuraavaa aihetta. Tobby uppoutui hetkeksi ajatuksiinsa, mutta kun Lyronin ääni kajahti taas, Tobias kääntyi katsomaan johtajaansa, jolla oli nyt kuitenkin pieni nyytti mukanaan.
Nyytistä paljastui pieni tyttö, Asuma, kuten Lyron tuota nimitti, johtajan tytär. Tobias ei voinut estää hymyä, sillä moinen taaperoinen näytti kovin hellyyttävältä karhuherran silmin.
Tobias mulkaisi hieman vanhan herra Talfin suuntaan, mutta päätti pysyä hiljaa, kunnioittaen tietenkin tuon vanhan herran mielipidettä, kerta oli tuota mieltä, ei Tobias aikoisi mitään tehdä. Lounatuuli ei kuitenkaan aikonut jättää asiaa sikseen, vaan näytti olevan erittäin tulistunut Talfin mielipiteestä, jopa niin tulistunut, että Tobias peruutti pari askelta hieman varovaisesti, jos tuo liskomies vaikka sattuisi suuttumuksensa kohdistamaan muitakin kohtaan. Kun meno näytti äityvän kovin villiksi, kävi Hecate heittämään pallollaan miestä takaraivoon. Tobias ei voinut olla kuin huvittunut ja hän unohti miltei heti jännityneisyyden, jonka Lounatuulen reaktio oli saanut karhuherrassa aikaan.
Pian kuitenkin kävi myös Aethena ilmoittamaan kovasanaisen mielipiteensä Talfia kohtaan. Nyt Tobias pystyi miltei säälimään vanhusta, jonka mielipide oli lytätty täysin, silti Talfin sanat olivat halveksuttavia, eikä Tobias siitä säälistä pidemmälle päässytkään, siihen se jäi, pieneen säälimiseen.
Kun Aethena lopetti Talfin läksyttämisen, tuo päätti kysyi Lyronilta, missä oli tytön äiti. Tobias itse ei luonteeltaan olisi uskaltanut kysyä moista kysymystä, tunsi karhuherra sen kuitenkin kovin henkilökohtaiseksi. Nyt kun kysymys oli kuitenkin ilmoille heitetty, Tobias oli itsekin hieman utelias tietämään, kuka äiti tuolle tytölle oli tai missä moinen liikkui. Ehkä se oli joku laumasta?
Kaiken tämän aikaa Tobias oli ollut kovin hiljaa, joten nyt hän aikoi ilmaista mielipiteensä uutta tulokasta kohtaan, ei siihen nimittäin paljoa tarvittu.
"Minulle on aivan sama, onko hän ihminen, eläin vain haltia." Tobias aloitti. "Mutta ainakin minä olen valmis kulkemaan hänen rinnallaan, suojellen häntä, vaikka omalla hengelläni, jos se sen vaatii, kuten aion suojella kaikkia muitakin laumalaisia. Se, mikä hän on, ei muuta sitä tosiasiaa, että hän on - oikeastaan tulee olemaan - kuitenkin osa laumaa." Näin Tobias päätti puheenvuoronsa, miettien hetken miltä hänen sanansa olivat kuulostaneet.
Seuraava

Paluu Luolat

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

Keskustelufoorumin moottorina toimii phpBB® Forum Software © phpBB Group

Designed by ST Software for PTF.
Käännös, Lurttinen, www.phpbbsuomi.com uncommitted-decoy

Tämäkin on ilmainen foorumi, jonka tarjoaa munfoorumi.com

Ilmoita asiaton sisältö

Muuta yksityisyysasetuksia