Kirjoittaja Mori » 27 Huhti 2015, 09:02
Koirankäytös yllätti ja sai ihmissyöjän avin huvittuneeksi. Toinen yritti olla kova ja yritti pysyä heidän mukanaan. Tuntui, että tappelemisen ilo oli mennyt. Tosin sen hän sai kyllä sanoa vääräksi, kun koira teleporttasi ja kövi Altaniin kiinni. Chloros ei ollut huolissaan, hän katseki kaikessa rauhassa ja odotti, milloin koira tulisi hänen luokseen, milloin. Altan varoi selkärankaansa pyöröhtäen ja tunkien kätensä toisen suuhun selkärankansa sijaan, kyllä sekin olisi parantunut huomatgavan nopesti mutta punapää ei nt hakunnåut maata tyhjäntoimittajana maassa odotellen sen murto-osa sekunnin pafantumistaan, joten käsi sai kelvata. Siitä revittiinkin oiva pala ja mies huudahti kivusta ja ilosta. Ei Altan ei ollut masokisti, mutta häntä nauratti koko juttu, lisäksi hän ei edes ymmärtänyt vastustajansa näkökulmaa, joten hän vain ajatteli, että tämä oli yhtä hauskaa tuostakin. Ihan selkeästi tuo ainakin oli mukana.
Chloros käänsi päänsi salaman nopeasti sinne mistä tuli Kalman jalka. Se osui häntä suoraan naamaan, mutta hän ei aikonut lentää halki ilman maata kohti. Hän seisoi vain ja kuunteli, kuinka hänen maskiinsa tuli taas säröjä. Kuitenkin Kalma onnistui työntämään osittain kyntensä hänen kylkeensä. Vaikka kipua hän ei tuntenut, tiesi viherpää varsin hyvin, mihin mies yritti osua. Hän vain heikosti teki puoli kaaren ja repi kylkensä auki, kunnes se oli taas ehjä. Chloros ei aikonut tehdä enempää hyökkäyksi, punapää olisi kyllä, mutta hän kielsi. Koiran kaatuessa maahan viherpää vain kohotti kulmiaan. "Väsyttääkö?" hän myhäili, kunnes alkoi kävellä puun tukeman miehen luo. Hän tarttui tuon leuasta ja käänsi sen itseensä. Pudisteli päätään ja varoi vielä mahdollisia kynsimisyrityksiä. Aika riekaleina tuo tuntui olevan, mitään iloakaan tuosta ei enää irronnut. Mies päästi irti leuasta ja käveli kaemmas koirasta. Kolmikkoneuvotteli mitä tekisivät seuraavaksi. Ole kiitollinen, pidämme joskus toiste hauskaa... Olen jo täysi.... Hän telepatioi koiralle ja nauroi. Sitten sen enempää puheita tai ajatuksia jaellen kolmikko katosi paikalta ja jättivät pikkuisen saaliinsa oman onnensa nojaan.
Edward oli tuolloin liikeellä, hänen oli ollut tarkoituksena käydä illansuulla etsimässä vaatteita, mutta niitänyt juurikaan ollut löytänyt. Senpähän takia hän oli edelleen niissä housuissa, joissa oli siellä täällä punaisia tai mustia verilättejä, mutta muuten housut olivat ihan hyvät. Paitaa hänellö ei ollut, vieläkään. Ed kuitenkin oli sattunut kuulemaan ääniä, tiekkö olisiko ollut huutoja, joiden hypnottisella voimakka hän oli lähtenyt niiden perään. Mitä lähemmäs hän meni, sitä voimakkaammin tuoksui veri sekä tietty tuttu haju. Ihmissuden vihreöt silmät pelästyivät ja se kiihdytti vauhtiaan. Tapahtuma paikalle saapuessaan se löysi vain maan, jossa oli ties mitä, verta, jälkiä ja neuloja.
Susi etsi katseellaan haavottunutta, sillä veren perusteella se oli vain yksi. Tosin maassa oli jotain toistakin verta, joka haisi omituiselle. Se ei ollut ihmise verta, mutta ei hän tiennyt minkä se sitte oli. Pohdinnat jäivät sikseen, kun susi löysi haluamansa. Ed nousi kahdelle jalalleja kiiruhti haavoittuneen Kalman luo. "Kalma!" Hän sanoija katsoi opettajansa kuntoa. Miten tuo tuohon kuntoon oli päässyt? Oliko joku yllättänyt tuon tai jotain, tosi jälkien perusteella paikalla on täytynyt olla kaksi tai useampi henkilö. Ed katseli ympärilleen ja katsoi sitten miestä. Hänellä ei ollut side tarpeita, eikä muutakaan, mutta hänen oli toimittava. Hitto, hän kirosi mielessään. Ihmissusi tarttui mahdollisimman hellästi mieheen ja nosti ylös. Hän mietti miten hän voisi hoitaa toisen, ei hänen oli pakko viedä mies johonkin, mutta minne? Ihmisten ilmoille, ei hän sinne uskaltanut mennä. Haltijoiden? Hän näytti taas liikaa ihmissudelta. Kuinka vaikea tämä maailma olikaan.
Ed kantoi miehen pois ainakin seiltä, missä oltiin tapeltu. Hän löysi matkallaan talon, jossa paloi valot. Mies mietti hetken, hän laski Kalman maahan. "Sinnittele." Hän totesi ja pyyhki kiehen suun verestä kädellään. Sudeksi muuttuen Ed lähti kohti asuttua taloa. Oli sentäön yö, joten luulisi, ettei kukaan olisi valveilla. Ihmissusi katsoi sisään. Mikä tahansa lakana tai sidetarpeita muistuttava asia kävi. Hän tiesi että se oli väärin, mutta Kalma oli sen verran huonossa kunnossa, että oli pakko. Susi kirsi talon varmuuden vuoksi ja avasi oven hitaasti ja äänettömästi. Hän muuttui oveast sisään astuessaan ihmiseksi ja kuunteli talon ääniä. Kuului kahden henkilön ääntä, ei puhetta vaan nukkumisesta johtuvaa tuhinaa. Hän siististi kävi kaivamaan asioita, hän löysi lakanan, otti sen. Hän kävi keittiössä, otti liinoja, kulhon ja viinapullon. Sitten mies katosi talon sisältä ja tuli Kalman luo. Kalman hän nosti uudestaan syliinsa ja vei kauemmas talosta, pienelle lammelle, mikä löytyi hetken matkan päästä.
Lammella Ed aloitti toimenpiteet. Hän näki neulat kyljessä ja varovasti irroitti ne. Hän pesi haavat mahdolisimman hellästi ja puhdisti ne väkevällä viinalla. Sitten alkoi lakanoiden repiminen.
Ed sitoi riekaleet painesiteiden tavoin kaikialle, missä ikinä näkikään syviä, verisiä haavoja. Hän sitoi olan mahdollisimman luonolliseen asentoon ja samoin teki muuallekin, rikkoutuneille luille. Edward ei sanonut sanaakaan toimenpiteitä tehdessään. Olihan se tuskallista tehdä, niin katoa kuin tehdä. Hän lopetti haavojen sitominsen ja huokaisi helpotuksesta, kaatoi pois verisen veden kulhosta. Ed nojasi käsivarsilleen ja pyyhki hikistä naamaansa, tajuten että hänen kätensä olivat verestä punaiset. Parempi vain pestä pois.
//Ed tulee autamaan!