Turvassako?

Luolia on ympäri metsää, jotkut maan alla, jotkut kalliossa, jotkut suurista kivistä muodostuneita. Luolat ovat hyvä paikka pitää sadetta tahi pystyttää leiri, mutta kannattaa ensiksi varmistaa, ettei kyseistä luolaa jo asuta joku.

Valvoja: Crimson

ViestiKirjoittaja Aksutar » 08 Touko 2008, 12:24

Asuka, Frank, Millenium

Asuka vilkaisi Ediin, kun tämä saapui hänen vierelleen ja kysyi haluaisiko Asuka purkaa tunteitaan. Hän pudisti päätään surullisena, ei hän halunnut.. tai olisi, mutta ei nyt. Juuri nyt hänen päässään pyöri tuhannet ajatukset ja hän oli hieman sekaisin, hyvä että älysi katsoa eteensä kävellessään. Millenium käveli edellä päin manaten itsekseen Frankkiä, joka vielä tökki ruumista.
Frank vilkaisi Daeriin ja tuhahti itseksensä ja katseli Daerin ympärillä lentäviä harakan näköisiä hahmoja.
"njäh, ei kyse ole taistelusta" Frank aloitti jolkotellen Daerin ohi muiden perään "Vaan tappamisesta. Siitä kun saa maistaa veren ja tuntea sen suolaisen lämmön kielellää, siitä on kyse. Luuletko tosiaan että minä hyökkäisin vain taisellakseni? EHEI! Minä hyökkään tappaaksen, hyökkään kenen tahansa kimppuun, kunhan vain saan tappaa! Tappaisin varmana jopa omat pentuni, jos minulla sellaisi olisi!" Frank selitti naureskellen psykoottisesti.
Hänen pupillinsa olivat taas viiruna ja hän hymyili erittäin leveästi, tuo ilme sai Asukan aina karttamaan Frankkiä... Millenium huokaisi, käännähti ympäri ja iski etutassunsa tasajalkaa maahan, synnyttäen maasta nousevan salaman joka iskeytyi suoraan Frankkiin. Frank karjahti ja nousi takajaloilleen, samalla kun salama kulki läpi hänen kehonsa, kärventäen hänen turkkiaan hieman. Lopulta salama oli kulkenut Frankin läpi ja kadonnut takaisin maahan, Frank kaatui alas tajuttomana ulisten hieman, kunnes menetti viimesetkin tajuntansa rippeet.
Mill käveli Frankin luokse ja pujahti tämän vatsan alta, nostaen Frankin selkäänsä ja lähti kävelemään eteenpäin. Asuka ei näyttänyt mitenkään hämmästyneeltä, eikä hän sitä ollutkaan.. tuo oli yksi viimeisimmistä keinoista, jolla millenium sai Frankin rauhoittumaan.
"ei hänen olisi tarvinnut tappaa Nadjaa.." Asuka totesi ääneen, katsellen Milleniumin selässä killuvaa Frankkiä.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Dudeboy » 08 Touko 2008, 18:02

Ed, Daer

Ed käveli Asukan vierellä hiljaa ja katseli tätä, tämä näytti olevan hiukan järkyttyneeltä kun Frank oli tappanut Nadjan jostakin syystä ja nyt vain pilkkasi ruumista. Pian tämä lopetti ja rupesi Daerille puhumaan asioista hieman.. Daer kuunteli tätä, hänen ilmeestä näki sen, että tämä ei pitänyt Frankista ollenkaan.. Daer piti varmuuden vuoksi linnut ympärillään pyörimässä.. 'Onko se lopullisesti seonnut täysin kun haluaa tappaa jopa omat pentunsa heti kun saisi niitä, pennut ovat viattomia ja kuka nyt niitä haluaisi tappaa huvikseen. Frankin mieli on väärin elämää kohtaan ehkä liiankin paljon...' Daer ajatteli, katseli Frankia ja kuunteli tämän naurua, se kuulosti aivan psykopaattiselta.. Millennium kääntyi Frankia kohti ja teki jonkun salaman tassullaan, se lähti päin Frankia.. Se osui ja Frank kaatui maahan ulisten hieman sen takia, pian ulina loppui kun tämä meni tajuttomaksi..
Millennium käveli tämän luokse mennen tämän alle, pujotti selkäänsä ja lähti kävelemään. Daer käveli perässä ja harakat seurasivat perässä. "Niin, tämä ei ollut tehnyt mitään väärää ja silti Frank teki tästä lopun, tämän tappovimma menee hiukan yli.. Mikä on olosi?" Ed kysyi mennen hiukan Asukan lähelle samalla kävellessään.. "Eikö olisi parempi lukita Frank kahleisiin ja heittää avain menemään? Olisi kaikkien kannalta ehkä parasta mutta silti annat hänen riehua vapaana, tappamassa kaikkea.." Daer kysyi Millenniumilta, harakoita lenteli Millennium ja Frankin yläpuolella kun Daer lennätteli niitä hieman...
Dudeboy
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 08 Touko 2008, 19:58

Asuka, Frank, Millenium

Asuka katseli alas maahan kävellessään ja näytti erittäin nuutuneelta sekä väsyneeltä.
"En tiedä.. väsyttää... ja olen aivan poikki" Asuka vastasi Frankin kysymykseen.
Hänestä tuntui siltä että jokainen hänen askeleensa painoi häntä vasten maata, aivan kuin joku olisi istunut hänen selässään... mutta silti Asuka jatkoi kävelyä, hän jatkaisi niin kauan, kunnes ei pysyisi enää pystyssä.
Mill vilkaisi Daeriin ja pudisteli päätään.
"ei, sehän olisi väärin Frankkiä kohtaan. Kyllä hän osaa aisoissa pysyä, kunhan ei vain pääse veren makuun... äh, sitä ei voi selittää, mutta hän ei pohjimmiltaan ole tällainen" Millenium selitti, vilkaisten yllä liiteleviä harkoita.
Asuka vilkaisi Ediin hymyillen hieman väsyneesti ja nojautui tähän kävellessään.
"Kai sinä olet kunnossa?" Asuka kysyi, sulkien silmänsä ja luotti siihen ettei Ed häntä puuta päin johdattaisi.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Dudeboy » 08 Touko 2008, 20:16

Ed, Daer

Ed pysyi Asukan vierellä ja käveli, Asuka sanoi olevansa kunnossa mutta ei siltä kyllä näyttänyt ollenkaan. "Hyvä, että olet." Ed sanoi ja katsoi Asukaa hiukan huolestuneena. Daer käveli Millenniumin perässä ja kuunteli hieman juttuja Frankista. "Niin tietenkin kaikki hoidetaan omalla tavallaan ja annetaan anteeksi teot, eipä siinä mitään haittaa ole mutta tämän kyllä pitäisi pysyä aisoissa ilmankin." Daer sanoi hiukan hiljaa, lennätteli harakoitaan ja katseli niitä hieman iloisena saaden kalman hajua häviämään hieman kun oli kuolleessa muodossa. Frank ei siis ollut tuollainen aina vaan jotakin oli tapahtunut tälle, ei luultavasti hyvää kun oli tuolle tielle lähtenyt.
Ed käveli ja tajusi hieman jonkin painautuvan häntä vasten, se oli lämmin turkki ja Ed vilkaisi hieman Asukaa. Ed käveli ja piti Asukaa tasapainossa vaikka tämä nojasi melkein koko painollaan häntä vasten. "Olen mutta isäni tilasta olen hieman huolissani, jokin on hänelle kun kuolleisuus ilmestyy milloin vain.. Daer kun suuttuu sitä hirveämmäksi hän muuttuu ja mielikin.." Ed puhui huolissaan Daerista hieman ja käveli pitäen Asukaa pystyssä.. "Rakastan sinua.." Ed kuiskasi Asukalle kävellessään..
Dudeboy
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 09 Touko 2008, 16:43

Asuka, Frank, Millenium

Asuka kuuli Edin kuiskauksen.. ja niin teki Milleniumkin. Asuka hieraisi päätään vasten Edin kaulaa, kunnes valahti pitkin tämän kylkeä maahan ja nukahti siihen.
Millenium pysähtyi siinä samassa, kun näki Asukan valahtaneen maahan. Hän katsoi hetken aikaa alas Asukaan, kunnes vilkaisi Ediin ja siitä sitten Daeriin. Hän käveli Asukan viereen ja valutti Frankin selästään tämän lähelle makaamaan ja vilkaisi Daeriin.
"Vahdi heitä.. haluan puhua poikasi kanssa kahden" Mill sanoi ja vilkaisi Ediin, nyökäten häntä tulemaan perässä.
Mill kävelä vähän matkaa kauemmaksi, kunnes istahti alas maahan ja pyöritti niskojaan hetken.
"sinä rakastat häntä..." Millenium aloitti vilkaisten Ediin "Mutta sinä olet ihminen.. ja hän susi, vaikka osaatkin muuttua koiraksi, se ei asiaa muuta" Mill sanoi ja jatkoi yhä "Mutta... Asuka voisi muuttua ihmiseksi.. taian avulla. Tiedän erään - tai no, olen kuullut eräästä - joka voisi auttaa. Hänen nimensä on Tomoderuwix, sitä en tiedä, missä hän on, mutta hän pystyisi muuttamaan Asukan ihmiseksi, mikäli hän vain haluaa... ja varmasti haluaa sillä luulen.." Millenium piti pienen tauon ja yskäisi hieman, kuivaa, vanhaa kurkkuaan "Luulen että hänkin rakastaa sinua" Millenium lopetti ja hymyili pienesti.
"joten... sinun pitäisi löytää Tomoderuwix" Millenium lisäsi, nousten seisomaan.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Dudeboy » 09 Touko 2008, 17:25

Ed, Daer

Ed hymyili hieman kun Asuka hieraisi päätään vasten hänen kaulaansa mutta katsoi huolestuneena kun Asuka kaatui maahan, Ed tuijotti hieman kun tämä oli äkisti kaatunut. Daer oli pysähtynyt nyt ja harakat liitelivät tämän ympärillä edelleen katsoen poikaansa joka oli Asukan vierellä mutta katsoi sitten Millenniumia joka pudotti Frankin Asukan vierelle haluten jutella Edin kanssa. "Käy ihan hyvin." Daer sanoi kävellen Asukan ja Frankin vierelle. Ed katsoi hetken aikaa Millenniumia ja sitten nyökkäsi hieman, että tulisi kuulemaan mitä tällä oli asiaa. Ed seurasi tämän perässä ja siirtyi tämän eteen katsomaan Millenniumia.
Tämä rupesi puhumaan siitä Edin kuiskauksesta Asukalle ja tämä oli siis kuullut sen mitä Ed oli sanonut. Millennium puhui jostakin Tomoderuwixta joka voisi tehdä taian joka muuttaisi Asukan ihmiseksi tai siis tämä pystyisi muuttumaan kunhan olisi saanut taian. "Hyvä on mutta en tiedä miltä hän näyttää, joten etsin metsästä ensin. Odottakaa täällä niin menen ja palaan pian." Ed sanoi lähtien juoksemaan syvälle metsään. 'Jos nyt löydän sen yhden niin olisi hyvä.' Ed ajatteli juostessaan samalla syvemmälle enemmän metsässä. Daer vahti Frankia ja Asukaa kun nämä nukkuivat.
Dudeboy
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 09 Touko 2008, 23:33

Millenium, Frank, Asuka

Millenium nyökkäsi Edille ja pian tämä olikin jo painunut matkoihinsa. mill palasi takaisin Frankin, Asukan ja Daerin luokse, hymyillen pienesti katsellessaan Asukaan ja Frankkiin.
"heillä oli tapana pentuna nukkua vierekkäin" Mill huomautti Daerille ja istui Frankin ja Asukan lähelle.
"Poikasi lähti etsimään Tomoderuwix nimistä velhoa" Millenium sanoi lyhyehkösti, sen enempiä selittämättä miksi Ed oli lähtenyt.. Ei hän tiennyt tiesikö Daer Asuka ja Edin suhteesta, joten hän jätti sen mainitsematta.
"Minä jään vahtimaan heitä sinä voit toki jäädä tänne meidän kanssa tai lähteä matkoihsi.. tai sitten poikasi perään, miten itse haluat" Mill sanoi hymyillen ja laski katseensa Asukaan.
"Ed on hyvä poika..." Mill totesi vielä ja hiljeni sen jälkeen, jääden odottamaan mitä Daer päättäisi tehdä.

// Siirrytäänkö pelaamaan sitten Edillä ja Tomtomilla johonkin? :) //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Dudeboy » 10 Touko 2008, 10:03

Ed, Daer

Daer seisoskeli Asukan ja Frankin luona odotellen kummankin tuloa. Hän huomasi Millenniumin tulevan mutta missä oli Ed, Millennium tuli ja puhui Edin lähteneen etsimään jotakuta velhoa luultavasti.. Tämä kertoi myöskin siitä, että Asuka ja Frank nukkuivat pentuina aina vierekkäin.. Kiinnostava tieto, saan ainakin lisää tietoa näiden perheestä johonkin käyttöön mutta anti olla kun en jaksa kysellä nyt. Mitähän se Ed haluaa siitä velhosta kuka nyt onkaan.. Daer ajatteli hiukan ihmeissään, kun Ed tarvitsisi jotakuta ihme äijää avukseen jossakin asiassa mutta pitemmittä puheitta Daerilla oli muuta tehtävää kuin jäädä tänne odottelemaan Ediä..
Millennium jatkoi sanoen, että Daer voisi lähteä pois jos haluaisi.. Daer mietti hetken ja kuuli pojastaan hyviä sanoja.. Niin hän ja minä tästä menen Manuelin luokse, en ehkä palaa ja odottakaa Ediä.. Daer sanoi ja oli lähtemässä pois paikalta.. Ed oli myös lähdössä mutta etsi sitä velhoa, hän poistui metsästä

/Teetkö sinä pelipaikan jonnekin?/
Dudeboy
 



Edellinen

Paluu Luolat

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron