Become the beast || Ylva

Luolia on ympäri metsää, jotkut maan alla, jotkut kalliossa, jotkut suurista kivistä muodostuneita. Luolat ovat hyvä paikka pitää sadetta tahi pystyttää leiri, mutta kannattaa ensiksi varmistaa, ettei kyseistä luolaa jo asuta joku.

Valvoja: Crimson

Re: Become the beast || Ylva

ViestiKirjoittaja Ylva » 30 Tammi 2016, 14:16

Ylva nyökkäsi hieman päätään ruskeaturkille ja oli aikeissa sanoa jotain mutta jälkeen jäänyt kaksikko palasi takaisin siinä vaiheessa ja nainen napsautti suunsa kiinni vilkaisten noiden suuntaan. Tummaverikkö kurtisti kulmiaan ja vilkaisi Fergusta tuon sanojen johdosta, muuten oli pysynyt hiljaa noiden puhuessa. "Hei, mikä vika aseissa on?" nainen kysäisi kohottaen kulmiaan. "Mitä sitten ajattelit tehdä kun et voi muuttaa muotoasi?" nainen kysäisi ovelasti ja vilkaisi sitten Acen suuntaan. "Miekka on hyvä idea, jos ei muuta se toimii edes jonkinlaisena pelotteena", nainen huomautti ja nousi ylös välittämättä omista kolotuksistaan. "Katson jos löydän jonkin kävelytuokse kelpaavan kepin", kultasilmä totesi ja asteli ulos luolasta saaden näin hetken omaa aikaa.

Ylva kyykistyi lumihankeen ottaen lunta käsiinsä ja pesi sillä kasvojaan hieman. Valkea lumi värjäytyi haalean punaiseksi ennen kuin suli naisen käsissä enemmän. Pyyhkäisi vielä takinhihalla suupieliään samalla kun nousi ylös silmällen sitten ympäristöä josko silmiin osuisi jokin sopiva keppi, jota alfa voisi käyttää kävelyntukena. Mitään täydellistä keppiä ei tullut pienellä tutkimisella vastaan, mutta kultasilmä otti silti kepin mukaansa ja toi sen luolaan. Laski kepukan alfan viereen ja Rafe näytti saaneen jalan sidottua. "Tuossa, ei se ihanteellinen ole, mutta ehkä taluttamiseesi ei tarvita enää kahta", nainen hymähti. Nuoli oli osunut ikävään paikkaan vahingoittaen lihasta ja näin ollen nilkuttaminen eteenpäin ei ollut kovin helppoa. Mies oli myös sen verran kookas ettei tuota noin vain kannettu mihinkään. Ylva ojensi tuolle kättään. "Tule, meidän pitää lähteä", nainen hymähti ja tarjoutui auttamaan tuon ylös ja tukemaan kävelemistä.
Ylva
 

Re: Become the beast || Ylva

ViestiKirjoittaja Janni » 30 Tammi 2016, 14:44

"Ne ovat epäreiluja käden jatkeita." Fergus vastasi Ylvan kysymykseen. "Mutta eiko se olisi epäreilua kaksijalkaisella olla sutta vastaan ilman asetta?" Ace kysyi. "Noh... Pääasia on etten pidä niistä itse. Muut saavat käyttää niitä ihan miten haluavat." Alfa selitti, katsahtaen sitten Ylvaa, joka kyisyi mitä hän sitten tekisi kun ei voisi muuttaa muotoaan ja pitäisi puolustautua. "Kykyni muuttua ei lakkaa noin vain toimimasta." Fergus hymähti. "Ja minulla ei ole suunnitelmissa joutua ristiritareiden tai kenenkään muun kynsiin, jotka kykenevät muutostani estämään magialla. Muutenkin he haluaisivat tappaa minut samantien pelkän naamani takia."
Fergus kohotti kulmaansa Ylvan aikoessa hakea hänelle kävelytuen. "Et ole tosissasi?" Mies mutisi naisen perään, ei hän halunnut näyttää kyvyttömältä ikälopulta kepin kanssa.

Rafe viimeisteli siteen, joka ei toivottavasti tahriintuisi vereen. Haava oli taiottu umpeen, mutta jos Fergus rehkisi, saattaisi haava avautua. Ylva palasi lupaamansa kepin kanssa ja auttoi alfan pystyyn. "Olisin minä voinut kolmellakin jalalla nilkuttaa." Fergus marisi, seisoen aikalailla yhdellä jalalla ja mulkoili keppiä kädessään.
Ace ja Lorelai olivat sillä välin pakanneet tavarat ja Rafe kiinnitteli asevyötä ympärilleen. Ei tämä ennen miekkaa ollut käyttänyt, mutta ase kuin ase.
"Tämä tuntuu tyhmältä." Fergus valitti nilkuttaessaan keppi tukenaan, antaen Ylvan johtaa joukkoa. Vuorillehan he olivat menossa.
Janni
 

Re: Become the beast || Ylva

ViestiKirjoittaja Ylva » 30 Tammi 2016, 15:01

Ylva katsoi alfaan kuin pikkulapseen tuon nurinoiden johdosta. "Sinun lihaksesi on vaurioitunut eikä kanna painoasi kunnolla, joten lakkaa kitisemästä kuin pikkukakara ja ota apu vastaan kun sitä tarjotaan", nainen totesi varsin napakkaan sävyyn muistuttaen paljon taannoista parantajaa tuon jaellessa käskyjä. Siinä sävyssä oli jotain mikä ei yksinkertaisesti hyväksynyt vastaväitteitä. "Haluatko sinä oikeasti että saamme toisen metsästäjäryhmän peräämme? Kukaan ei muutu sudeksi vähään aikaan", nainen lisäsi topakasti ja oli tuon sanoissa järkeäkin. Ihmisjälket eivät herättäisi niin paljon huomiota kun metsästäjistä oli kyse. Tummaverikkö auttoi alfaa kävelemään ja määräsi suunnan. "Toivottavasti pieni pakkanen ei haittaa, olemme menossa Kleth-vuorille", nainen hymähti ja tuon oli pakko virnistää hieman. Paikka tunnettiin nykyään lähinnä kääpiöistä ja vuorenrinteillä kuhisevista villieläimistä. He sopisivat vallan mainiosti joukkoon. Uskoi myös että alueella johon nuo olivat menossa eleli yhä vuorisusilauma, ellei noita oltu sitten metsästetty kuoliaaksi tai häädetty muualle. Joka tapauksessa matkaa olisi jonkun verran taitettavana ja alku ainakin olisi hidasta. Rauniokaupunki ei ollut kovin korkealla vuoristossa onneksi, pieni laakso vuoren kätköissä ylsi kesäisin jopa plusasteisiin, mutta kuitenkin ilmasto olisi hyisempi kuin etelämmässä.

(end? vaihto uuteen topikiin? jotain?)
Ylva
 

Re: Become the beast || Ylva

ViestiKirjoittaja Janni » 31 Tammi 2016, 00:13

Janni
 

Edellinen

Paluu Luolat

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 3 vierailijaa

cron