Lumottu luola || Vahti

Luolia on ympäri metsää, jotkut maan alla, jotkut kalliossa, jotkut suurista kivistä muodostuneita. Luolat ovat hyvä paikka pitää sadetta tahi pystyttää leiri, mutta kannattaa ensiksi varmistaa, ettei kyseistä luolaa jo asuta joku.

Valvoja: Crimson

Re: Lumottu luola || Vahti

ViestiKirjoittaja Vahti » 17 Heinä 2016, 15:39

Mitään ei tapahtunut. Omenan röntti laskeutui lattialle vähän matkan päähän kaksikosta, vierien kauemmaksi jättäen muutamia hedelmälihan palasia sekä omenamehu vanan jälkeensä. Eikä mitään tapahtunut, mikään ei reagoinut tai liikahtanut hiljaisuuden laskeutuen luolassa.
Se oli melko pettymys Aleigan odottaneena jotakin jännittävää tapahtuvan ja nainen huokaisi. Mutta ei vieläkään luottanut koristeltuun kivilattiaan. Viimein laittaen pitelemänsä tikarin suojukseen vyötäisilläänsä pohjolainen veti jousensa seuraavaksi esiin. Pidellen siitä kaksin käsin villikko kokeili heidän edessä olevaa lattiaa, koputtaen jousen toisella päällä ja sitten liu'uttaen varovasti jalkansa kyseisen kohda päälle, yli kynnyksen.
Ja siirtäen koko painonsa tuolle jalalle ollen heti valmiina vetäytymään takaisin kapealle tunnelille.
...Ei mitään vieläkään.
Aleiga astui nyt kokonaan pyöreän muotoiseen luolaan ja katseli uteliaana ympärille. Nuo tippukivet kyllä hermostuttivat...

Joten sen enempää ajattelematta tatuoitukasvoinen veti nuolen viinistään ja tähdäten yhteen tippukiveen ampui. Nuolen kivestä tehty terä kilahti vasten siloutunutta kiveä, ampaisi siitä toista tippukiveä vasten ja sitten putosi lattialle, ensimmäiselle korokkeelle.
Eikä mitään tapahtunut tälläkään kertaan, ohut tippukivi pysyen kiinni katossa edes värähtämättä.
Kohauttaen olkiaan metsästäjätär katsahti velhoon.
"Näköjään turva", hän totesi ja alkoi kiertää huonen reunaa pitkin vasempaan suuntaan, tökkien seinää siinä samalla edetessään puisella jousellaan.
Vahti
 

Re: Lumottu luola || Vahti

ViestiKirjoittaja Janni » 17 Heinä 2016, 17:50

Vrowrik kurkisteli Alen puuhia tuon takaa, antaen tuon nyt johtaa toistaisesti tilannetta. Luola ei reagoinyt fyysisiin objekteihin kuten tuohon omenaan. Mitään ei tapahtunut kun heledmä vieri lattiaa pitkitkin. Se ei kuitenkaan kertonut taroeeksi, joten metsästäjätär kävi vetämään jousensa esiin. Mies olisi itsekin tehnyt seuraavan kokeilun kepillään, jos olisi seissyt nyt naisen asemassa.
"Ah tuota, en tiedä onko tuo viisas-" eI Vrowrik ehtinyt viedä lausettaan loppuun pientä hätäännystä äänessään, kun Ale meni vetämään nuolen esiin ja laukaisemaan kohti katosta kasvavia tippukiviä. Jos luolnkin katto murtuisi olisivat he kahden kivivyöryn välissä loukussa. Onneksi mitään ei kuitenkaan tapahtunut, nuolen kilahtaessa tippikivien pinnasta lattialle.

Velho huokaisi helpottuneena, samalla kun nainen kävi astumaan peremmälle. "Ennen kuin menet liian peremmälle, ehkä olisi parasta kuinka huone reagoi taikuuteen?" Mies ehdotti. "Jos viitsit astua takaisin suojaan, niin minä voin koettaa mitä tapahtuu kun kurkotan kättäni sille puolelle." Vrowrik selitti, näyttäen hohtavaa kättänsä naiselle. Jos tuo astui takaisin suojaan, mies ujutti hohtavan kätensä huoneen puolelle.

//Jos sulla on jotaki mielessä miten toi luola reagoi juttuihin nii kerro :D //
Janni
 

Re: Lumottu luola || Vahti

ViestiKirjoittaja Vahti » 18 Heinä 2016, 22:54

Aleiga ei ollut varma esittikö taikuudenkäyttäjä, mutta tämä vaikutti koko ajan vähemmän vaaralliselta toisen hermoillen nuolen ampumista kohti tippukiviä. Mitä sitten jos ne olisivat tippuneet? He olivat turvassa tässä tunnelinsuussa.
Sekä ilmeisesti ihan tässäkin luolassa missä ei tapahtunut mitään erityistä vaikka Aleiga heitteli sinne tavaroita ja itse astui peremmälle.
Päässeenä vain muutaman askeleen seinänvierttä pitkin villikko pysähtyikin kuuntelemaan velhon ehdotusta vielä yhdestä testistä. Sinänsä taikuuden testaaminen tämän luolan reagoimiseen ei koskenut häntä, Aleiga kun ei varsinaisesti käyttänyt taikuutta, mutta toisaalta hän tarvitsi Vrowrikin valoa taikovaa kättä nähdäkseen täällä. Joten nyökäten hyväksyvästi pohjolainen asteli takaisin miehen vierelle, nojaten joustaan lattiaa vasten ja katsoi.

Kun velhon valoa hohtava käsi oli asetettu pyöreän huoneen puolelle, mitään ei tapahtunut. Ei heti.
Sitten ilman mitään varoitusta tapahtuikin!
Kivikatosta heidän yläpuoleltaan ilmaantui ohuita ja monen monta kalpeana hohtavaa köynnöstä. Ja niin kuin heilautettuna piiskana ne iskivät velhon ojennettuun käteen kietoutuen ranteen ympärille ja vetivät velhon peremmälle huoneeseen. Aleiga kerkesi vain älähtämään ja kohottamaan kätensä mutta mies oli jo ulottumattomissa. Jousi kaatui kalahtaen lattialle huoneen puolelle mutta nyt kun huoneessa alkoi tapahtua reaktiota ei pohjolainen uskaltanut tullakaan enää peremmälle. Ties miten se reagoitsisi nyt häneen!
Lisää maagisia köynnöksiä ilmaantui katosta, kaikki kurottautuen kohti miestä ja kietoutuen tämän kehon ympärille kuten raajojen nivelkohtiin sekä keskikehon ympärille. Niiden ote oli tiukka, pureutuva eikä yhtään hellä kun ne pakottivat saaliinsa huoneen keskelle, kolmannelle korokkeelle seisomaan. Ja kun niin oli tehty, katon keskimmäisen tippukiven pintaan alkoi piirtyä kierremäinen kuvio, myös kalpean valkoisena hohtavana, edeten hetkessä tippukiven kärkeen. Tuosta kärjestä, Vrowrikin yläpuolella, kuului napsahtelua ja muutama kipinäkin siitä lentäen ennen kuin siitä purkautui miehen ylle kupolimaiseen muotoon tiivistä valoa.

Eikä mitä tahansa valoa: kun maagiset köynnökset olivat saanneet kiinni velhosta, ne olivat alkaneet sykkiä ja polttaa vaatteiden läpi. Niin kuin piikkiköynnös repien tietään iholle ja ihon läpi lihaan, mistä tuntui kuin ne olisivat alkaneet joka sykähdyksellä imeä velhon omaa taikuutta tämän kehosta. Niin kuin iilimato pureutuu ihoon ja imee ahnaasti verta kehoonsa.
Ja aina kun köynnökset saivat pisarankin irti Vrowrikista, alkoivat köynnökset ja tuo vangitseva kupoli värjäytyä velhon taikuuden värin mukaisesti.
Kuin myös kaikki nuo seinissä, lattiassa ja katoissa olevat kaiverrukset, niin kuin vedellä täyttäen, alkoivat nuo uurteet täyttyä ja hohtaa valaisten huonetta.

Aleiga katsoi kauhistuneena tätä näkyä, ei ollenkaan odottaneena mitään tällaista, ei ollenkaan!
"Vrow... Rik?" nainen kysyi epäröivänä.
Vahti
 

Re: Lumottu luola || Vahti

ViestiKirjoittaja Janni » 18 Heinä 2016, 23:36

"Voi sentään..." Olivat ainoat sanat mitä Vrowrik ennätti sanoa, ennenkuin oli liian myöhäistä. Se hetkekllinen tauko oli uskotellut miehelle kaiken olevan kunnossa, joten tämä oli uskaltautunut ottamaan askeleen eteenpäin, kun huone olikin reagoinut taikuuden läsnäoloon. Tippukivistä syöksyvät piiskamaiset köynökset yllättivan velhon täydelllisesti. Älähtäen nykäisyn johdosta Vrowrik miltei lensi naamalleen, kun köynökset vetivät hänet vaivattomasti peremmälle huoneeseen. Kämmenessä hohtanut valo sammui, mutta köynnösten tuoma hehku antoi tarpeeksi valoa tämän melkoisen näytöksen näkemiseksi.
Miehen keppikin oli kalahtanut lattialle ja jäänyt lojumaan omilleen huoneen reunamalle, hatusta puhumattakaan, joka kevyesti lensi köynösten luoman ilmavirran mukana pois miehen päästä. Vrowrik teki parhaansa pyristelläkseen itseään irti, mutta köynöksiä tuntui ilmaantuvan vain enemmän ja enemmän. Jos hän vain olisi pysähtynyt lukemaan käytävän kirjoituksia tarkemmin, ehkä hän olisi kyennyt olemaan varuillaan.

Miehen ilme oli toki yllättynyt ja asteen hätääntynyt, mutta harmaissa silmissä oli pilkahdus uteliaisuutta. Muutama asia kävi luolasta selväksi, se oli jonkinlainen vankila taikuudelle taiikka taikuuden käyttäjälle tai siltä se tällä hetkellä vaikutti. Vrowrik joutui haukkomaan henkeään, kun köynnösten ote tiukentui, mutta ne eivät häntä yrittäneet tukahduttaa taikka tappaa. Hänen oli pysyttävä elossa, mutta miksi? Se selvisi miehelle seuraavaksi.
"Ou... Ah ha ha auh..." Velhon vaikeruksessa oli ripaus naurua, kuin tunne olisi kutittanut, mutta epämiellyttävä se oli. Varsin kuuma ja pistävä, kuin miljoonat hampaat olisivat nakertaneet vaatteiden läpi iholle ja siitä vielä syvemmälle. Huvittava vaikerrus kävi kuitebkin nopeasti selkeään tuskaan ja Vrowrik tunsi kehonsa valahtavan köynnösten kannateltaviksi, kuin räsynukken. Ne imivät magiaa, se oli luolan tarkoitus.

Mies katseli silmät suurna kuinka köynösten väri hiljakseen muuttui punaiseksi hohteeksi, jonka ytimessä näytti virtaavan sysimustaa ydintä, mustaa materiaa. Se ei ollut hyvä, se ei ollut hyvä yhtään. Hänessä taisi olla pimeää taikuutta enemmän mitä hän oli kuvitellut ja ties mitä tämä luola niillä voimilla saattaisi tehdä.
Ale kuulosti epäröivältä avatessaan viimein suunsa. Vrowrik oli täysin unohtanut naisen läsnäolon. "Ah... Ale, luojan... kiitos." Mies totesi, kuulostaen hengästyneeltä. "Tarvitsen... hieman apuasi... Pystytkö lukemaan seinien kirjoituksia?"
Janni
 

Re: Lumottu luola || Vahti

ViestiKirjoittaja Vahti » 19 Heinä 2016, 00:25

Aleiga ei pitänyt tästä yhtään, ei piirun vertaakaan. Tummanpunaisina hohtavat valot mustilla sävyillä, pimeä luola mistä ei ulospääsyä, katosta iskeviä asioita mitkä raahasivat ja satuttivat... Juu ei. Hän oli jo kerran touhunnut tämänkaltaisen kanssa eikä se päätynyt hyvin, hän todellakin alkoi katua että oli valinnut luolan. Hän halusi pois ja hetinyt. Saaliseläimen sielu hänessä vaati että jalat alle ja pakoon. Mutta minne?! Luolansuu oli ummessa, ei täältä minnekään pääsisi!
Villikko otti epäröivän askeleen taaksepäin, katsahtaen synkkiä seiniä kun taikuudenkäyttäjä häntä puhutteli.
Juuri tämän takia Aleiga ei taikuutta harrastanut. Hän ei käyttänyt taikuutta muuten kuin luonnonvoimia lainaten riimujen kautta, ei muuta.
Ja toinen halusi hänen lukevan nyt näitä seiniä ja niiden riimukirjoituksia?
Pohjolainen ei heti vastannut mitään vaan katseli tätä kaikkea epäröiden paikaltaan. Kun luola kerran nyt oli tullut eloon, miten se reagoitsisi häneen? Aiemmin ei mitenkään mutta entä nyt? Entä kun sen keskellä oli nyt joku niin mitä se tekisisi ylimääräiselle?
Mutta seinien kirjoitukset, pystyikö hän niitä lukemaan?
...Kyllä. Ne olivat hieman erilaiset, mutta etäisesti muodoiltaan muistuttivat Aleigan kotipaikan riimuja. Mutta niiden lähempää ja tarkempaa lukeminen tarkoitti luolan leveämmälle puolelle astumista.

"Kai", hän lopulta tokaisi, kyykistyi ja veti nopeasti pudottamansa jousen omalle puolelleen ja käsiinsä.
Ei tässä muu auttaisi. Joko hän jättäisi Vrowrikin tänne ja alkaisi siirtää kiviä sortumasta, tai sitten ottaisi riskin ja yrittäisi auttaa. Ensimmäinen kyllä kuulosti vaarattomammalta. Mutta...
Sen enempää ajattelematta ja avistustaan seuraten, Aleiga kohotti toisen kätensä niin kuin velho oli aiemmin tehnyt. Ei mitään. Tärisevälle kädelle ei tapahtunut vaan luola pysyi samanlaisena, tummanpunaisena hehkuvana ja Vrowrik oli yhä paikallaan roikkumassa.
Eli luola todellakin reagoitsi vain taikuuteen. Eli niin kauan kun hän ei käyttäisi mitään taikuutta, häneen luola ei reagoitsisi. Okei, se oli hyvä.
Asettaen jousen selkäänsä pohjolainen asteli, yhä epäröiden tosin, peremmälle luolaan.
"Mitä tekee sinulle?" Aleiga kysyi, katsoen noita Vrowrikin ympärille kietoutuneita köynnöksiä. Samalla hän huomasi omenaröntin jonka oli aiemmin heittänyt. Hän poimi sen, katsahtaen tuota miehen ympärillä olevaa valokupolia.
...Sen enempää ajattelematta hän heitti kokeilevasti röntin sitä kohti. Hedelmän rippeet tulivat kosketukseen omituisen taikakupolin kanssa, ja kuului korkea räsähdys Aleigan nipin napin väistäen kun omenaröntti lennähti kuin riivatun nuoli päin seinää. Se oli myös tummunut, osittain hiilenä hehkuen ja kärisi vienosti.
Selvä, ei kosketa.
Vahti
 

Re: Lumottu luola || Vahti

ViestiKirjoittaja Janni » 19 Heinä 2016, 09:35

Nainen epäröi ymmärretysti, tilanne näytti varmasti varsin uhkaavalta. Vrowrik ei itse kuitenkaan uskonut, että luola reagoisi toiseen, ellei tuo omaisi magiaa itse ja antaisi sen virrata ulos kehossaan loitsunvoimin. Kuinka luolan rakentaneet ylipäätään kykenisivät luolaa kontrolloimaan, jos se hyökkäisi jokaisen kimppuun, joka vain omaisi magian voimia.
"Ei... huolta." Mies yritti toista rohkaista ja katseli sitten kuinka Ale kokeili kättänsä luolan tälle puolelle. Mitään ei tapahtunut niin kuin Vrowrik oli uumoilut, oli kuitenkin hyvä, että toinen osasi olla varovainen. Vastaus hänen kysymykseen oli epävarma, mutta oli se parempi kuin ei mitään. "Ne imevät t-taikuuttani kehostani." Velho vastasi toisen kysymykseen.

Ale kävi kokeilemaan mitä suojakenttä hänen ympärillään teki. Siitä ei läpi pääsisi se oli maagikolle päivän selvää ja kärähtävä omena sen nyt todisti, singotessaan kuin nuoli kentän pinnasta. "Älä... koske mihinkään paljain käsin... ota keppini ja käytä s-sen päätä." Vrowrik selitti. Huone imi itseensä mustaa magiaa tällä hetkellä, siihen ei kannattanut koskea noin vain, se vaati tietämystä ja noh... uhrauksia.
"Kerro... mitä saat selville." Vrowrik pyysi, joutuen henkäisemään voimattomasti. Hän ei ehkä selviäisi, jos huone imisi hänet kuiviin. Toisinaan tuntui kuin taikuus oli ainoa asia mikä piti hänet ehjänä.
Janni
 

Re: Lumottu luola || Vahti

ViestiKirjoittaja Vahti » 19 Heinä 2016, 18:59

Aleiga katsahti mainittuun keppiin mikä oli koko ryteikössä tippunut velhon otteesta. Todella koristeellinen se oli, jopa jalokivi kimalteli siinä kultaisten kirosteluiden kera. Pohjolainen ei ihan ymmärtänyt miksi toinen ohjeisti häntä käyttämään sitä esineiden tutkimiseen tässä luolassa, oli naikkosella omat välineensä, kuten jousensa, nuolensa, tikarinsa, laukkunsa ja muita. Mutta jos toinen oli taikuudenkäyttäjä niin ehkä toisen sauva oli shamaanin sauvan tapaan maaginen?
Mutta eikö se silloin olisi vaarallista, jos kerran luola reagoitsi magiaan? Jos Aleiga alkaisi taikuudenkäyttäjän maagisella sauvalla tökkimään hohtavia seiniä, eikö se aiheuttaisi reaktiota?
Tosin imikö luola sitten vain elävistä olennoista olevaa taikuutta? Nostaessaan velhon kepin käsiinsä Aleiga katseli noita Vrowrikin ympärille kietoutuneita, tummanpunaisiksi muuttuneita köynnöksiä, tuota keskimmäistä tippukiveä ja sitten tätä hehkuvaa huonetta.
...Oliko kyseessä vankila, mikä ruokkii itseään vangistaan? Köynnösten reaktio, niin kuin nälkäisellä lumikäärmeellä, ja miten koko paikan väri vaihtui miehen kiinni ottamisen jälkeen, antoi miehen selityksen myötä tuon idean. Sitä suuremmalla syyllä toinen pitäisi saada ulos ja irti tuolta mahdollisimman nopeasti.

Kiemurapäinen kävelykeppi kädessään villikko alkoi astella varovasti huoneen vierttä pitkin, vain katsoen punaisen hohteen korostamia kivisiä riimuja. Kyllä, nämä aikalailla muistuttivat muodoltaan synnyinpaikan riimuja, mutta näissä oli enemmän yksityiskohtia. Hahmottaen aakkossia ja symboleita Aleiga yritti muodostaa ja asetella niitä mielessään kokonaisiksi, järkeviksi lauseiksi.
Keskittyneenä riimujen lukemiseen tummatukan huulet liikahtellivat lukemisen tahdissa, kohotetun kävelykepin päällä pitäen merkillä mitä riviä luki milloin. Oikealta vasemmalle, aivan kuten Pohjoisessa. Erikoista...
Ja vielä erikoisempaa oli se mitä riimut sisälsivät, Aleigalle tullen yhä helpommaksi erotella tärkeä teksti muiden joukosta.
"Koolu... Keelusteluluola", Aleiga yritti kääntää sanaa yleiskielelle, siirtyen enemmän oikealle ja jatkoi lukemista. "Yksi taistelu... Taistelut." Ei, tämä vain kertoi. Hän jatkoi siirtymistä luolan seinää seuraten myötäpäivää, välillä vilkaisten mieheen päin. "Keelusteltava ruokkia luolaa?" ah, ruokkia luolaa, eli aivan kuten hän mietti. Mutta miten saisi peruutettua tämän?
Aleiga löysi kyllä kohdan, tai luuli, muttei saanut aivan selvää siitä.
"Vrowrik", nainen kutsui toista. "Neljä symbolia, oikea jarjestik, kiekessää... Kiekeissä kahdessa? Ihmekin kansa symbolit?"

Luolan keskellä olevat kaksi koroketta olivat kuin kaksi suurta kiekkoa, niissä olevat symbolit omaten niin haltioiden, ihmisten kuin tuntemattomiakin symboleita. Oli eläimiä, elementtejä, kiemuroita ja muotoja, esineitä aseista työvälineisiin, ruumiinosista... Cryptin maamerkkeihin.
Vahti
 

Re: Lumottu luola || Vahti

ViestiKirjoittaja Janni » 19 Heinä 2016, 19:30

Harmillisesti Vrowrikin ympärillä oleva suojakenttä näytti vääristävän hieman ympäristöä, joten mies itse ei kyennyt kunnolla lukemaan seinien kirjoituksia. Oli tilanne myös miehelle tukalakin, joten tuskin tällä paljoa olisi keskittymistä moiseen ollutkaan. Velho yritti nousta jalkojensa varaan, köynöksissä roikkuminen tuntui vain antautumiselta niiden kohtalokkaaseen syleilyyn. Se ei kuitenkaan tuntunut onnistuvan.
Ale näytti mutisevan jotain itsekseen, ilmeisesti käyden läpi tekstejä jotka eivät olleet ääneen mainitsemisen arvoisia. Pään kannattelukin alkoi tuntua varsin raskaalta, joten välillä mies alistui roikottamaan päätään ja tehden parhaansa pysyäkseen tajuissaan. Hän ei saisi vaipua tajuttomaksi nyt, saattoi olla että hänen tietämystä tarvittaisiin ja hän ei halunnut herätä riutuneena taika voimansa menettäneenä, tai tuskin heräisi enää olenkaan.

Vrowrik päästi tuskaisen ärähdyksen, pakottaen päänsä takaisin pystyyn. "Ei hätää... Ei tässä... mitään." Mies totesi siihen perään, jos oli Alen yllättänyt. Toinen oli puolestaan löytänyt jotain ja selitti lukemiaan riimuja nyt hänelle. Mies kurtisti kulmiaan keskittyen kuuntelemaan tiiviisti, näyttäen toistavan naisen sanat itsekseen.
"Kiekeissä...Kie...ke...ko...Kiekoissa, symbolit..." Velho hoki. "Mitä näet... kiekoissa. Jotain merkittäviä... symboleja? Jotain... tuottua?" Vrowrik kysyi, hän kun itse ei paikaltaan päässyt tutkimaan jalkojensa alla olevia korokkeita. "Ihmiset, on avain sana... selvästi... Paina meileen." Mies lisäsi.
Janni
 

Re: Lumottu luola || Vahti

ViestiKirjoittaja Vahti » 19 Heinä 2016, 20:51

Aleiga kyllä uskoi jo ihan päältäpäin katsoessa että toisen olo ei ollut ollenkaan hyvä. Jos luola todellakin käytti toista ruokanaan pitääkseen paikan käynnissä, siis.
Mutta toinen kyllä sinnitteli hyvin, ei vielä menettäneenä tajuntaansa vaikka äänistä ja vähäisistä liikkeistä päätellen oli lähellä. Täytyisi pitää kiirettä...
Kuunnellen tarkkaan Vrowrikin neuvoja Aleiga katsahti näihin korokkeisiin, huomaten niissä olevan erilaisia symboleja. Ei riimuja vaan puhtaasti symboleja aina eläimistä erikoisiin kuvioihin. Hän näki kyllä ihmisiin liittyviä asioita, kuten miekan ja kilven, mutta ne eivät tuntuneet olevan vastauksia tähän.
Pohjolainen alkoi kävellä ympäri kierrellen keskustaa, katsoen näkikö mitään, yhtään mit- Hm?
Aleiga pysähtyi, nojasi polveensa ja pitelemäänsä kävelykeppiin, kallistaen päätään sivuun että hiukset siirtyivät yhden olkapään yli roikkumaan.
Tämä symboli, niin kuin kohoava hyvin yksinkertainen kaksipäinen käärme pyöreillä muodoilla. Ja sillä näytti olevan ikään kuin siivet, olennon kohoten ylöspäin. Jos tämä symboli olisi kultainen punaisella taustalla, niin-

"Ihmisten alfa!" naikkonen tokaisi hämmästyneenä, ja uskoen että löysi haetun. Mikä muu liittyisi parhaiten ihmisiin kuin heidän johtajansa edustussymboli? "Vrowrik, täällä on ihmisten alfan symbooli, kaksipäinen siivekäs käärme", hän kuvaili toiselle, ja jos tilanne ei olisi ollut niin vakava niin hänen äänestään olsii saattanut kuulla lapsellista innokkuutta.
Vahti
 

Re: Lumottu luola || Vahti

ViestiKirjoittaja Janni » 19 Heinä 2016, 21:31

Vrowrik seurasi katseellaan naista, tuon lähdessä korokkeita kiertämään kunnes tuo katosi hänen selkänsä taakse. Mies yritti pinnistellä keskittymisensä kanssa, näkökentän ympärille oli alkanut muodostumaan ikävä tumma varjo, joka sulkeutuessaan veisi häneltä varmasti tajun.
Alen ääni hätkähdytti miehen takaisin valpaampaan tilaan. "Alfa..?" Vrowrik toisti. "Kuningas? Kaksipäinen ja siivekäs... käärme?" Mies varmisti näkikö nainen oikein.

"Hyvä... älä koske siihen vielä... Näetkö mitään muuta?" Vrowrik kysyi. Yksi kuvio tuskin tätä prosessia pysäyttisi, oli hyvä varmistaa kaikki, ennen kuin mitään yrittäisi tehdä. Mistä sitä tiesi, jos väärän riimun tai kuvion koskettaminen laukaisisi ansan, tai yllyttäisi näitä lonkeroita entisestään.
"Ehkä... lisää vaakunoita..." Vrowrik yritti auttaa sen mitä kykeni, pimeys alkoi tuntua yhtä puristavalta kuin nämä lonkerot ja ne pian veisiväthänet mukanaan.
Janni
 

Re: Lumottu luola || Vahti

ViestiKirjoittaja Vahti » 19 Heinä 2016, 23:14

"Niin", Aleiga varmensi toisen toistoa hänen kuvailemastaan vaakunamerkistä. Toisen ääni alkoi kyllä muuttumaan ponnettomammaksi, sekä lauseiden muodostaminen alkoi vaikuttamaan vaikealta taikuudenkäyttäjälle. Sekä toisen pää nytkähteli välillä ikävästi alaspäin... Mitä villikko tekisi jos toinen kuolisi? Miten luola reagoitsisi siihen? Sinänsä tämä mies ei ehkä ollut tärkeä Aleigan ulospääsyn kannalta, mutta yksin jäämisestä pimeään, suljettuun luolaan ei houkutellut ollenkaan.
Joten Aleiga alkoi puolijuoksulla kiertämään kiekkoa ja valppaana katsoi jokaista ohittamaansa symbolia.
Eli symbolit jotka tarvittiin olivat ihmisiin liittyvää, ja alfan edustussymbolista päätellen niiden pitäisi jotenkin alfaan liittyviäkö? Hän oli sinänsä mennyt pintaa raapaisten Rossyn kanssa tämän heimon vaakunoista ja mitä symboloivat.
Neljä, neljä symbolia, yksi alfan...
Pohjolainen äkkijarruti, löytäen uuden symbolin jonka muisti Rossyn näyttäneen. Pyöreä mallinen kruunu missä jalokivi koristeita. Neljä symbolia...
"Vrowrik!" hän huudahti toisen huomiota takaisin hereille: "Neljä symbolia, kruunu, kaksipäinen siivekäs käärme... Ihmisheimon päätunnukset!" Ne olivat vastaus eikö vain? Aleiga ainakin tunsi niin että asia olisi niin. Mutta mitä mieltä toinen oli? Toinen tiesi taikuudesta ja tallaisestä. Samaan aikaan pohjolainen halusi jo etsiä kaksi viimeisempää ja hoitaa homma mutta häntä todellakin epäröitti nyt toimia ilman taikuuden tuntijan varmennusta.
Vahti
 

Re: Lumottu luola || Vahti

ViestiKirjoittaja Janni » 20 Heinä 2016, 09:15

Olo alkoi käydä varsin voimattomaksi, kyllä nämä lonkerot hänen elinvoimaakin imivät tai siltä se ainakin tuntui. Ei mies edes kyennyt enää vaikertamaan, hengittäminen tuntui vievän aivan liikaa ponnisteluja. Mies roikotti jo päätään elottoman näköisesti ja sulki hetkeksi silmänsä. Hän kyllä tiesi ettei niin kannattaisi tehdä, mutta olo oli aivan liian raskas.
Alen yllättävä huudahdus sai kuitenkin mieheen takaisin eloa. "Hm häh... mitä..?" Vrowrik henkäisi kohottaen säpsähtäen päätänsä, jota äkkinäinen liike kävi kivistämään.

"Nngh... hyvä, kokeile... niitä." Mies vastasi myöntävästi naiselle, joutuen retkauttamaan päänsä takaisin alas. "En tiedä... pystynkö... aut-tamaan... ehnem...pää..." Vrowrikin lause tuntui valuvan miehen tajunnan kanssa olemattomiin. Häenen mielensä roikkui enää vain ohuen langan varassa.
Janni
 

Re: Lumottu luola || Vahti

ViestiKirjoittaja Vahti » 20 Heinä 2016, 17:51

"Hei!"
Miehen syventyvä tajuttomuus todenteolla hoputti pohjolaisen liikkeelle. Aleiga alkoi juosta ympäri ensimmäistä kiekkoa, painaen kruunua ja alfan merkkiä kun ne tulivat kohdalle. Mutta entä sitten toisen, ylemmän kiekon symbolit? Hän näki missä kaksi puuttuvaa oli, mutta hänen pitäisi painaa niitä ilman että painaisi ensimmäisen kiekon vääriä symboleja. Toki hän voisi yrittää hypätä noille laatoille mutta entä jos hän ei hyppäisikään tarpeeksi korkealle, horjahtaisi tai jotain vastaavaa?
Aaltomerkki, kolme päällekkäistä viivaa, oli paikannettu. Mutta ei seisovaa leijonaa sen vieressä.
No, jos hän yhtään jahkailisi enempää niin Vrowrik kuolee muutenkin.
Pohjolaisesta aina tuntui että hän toimi paremmin kun luotti vaistoihinsa ja toimi niiden mukaan, varsinkin paineiden alla.

Hänellä oli taikuudenkäyttään keppi. Hän asetti sen vasten lattiaa, pieneen kapeaan halkeamaan, ja tartttuen molemmin käsin kävelykepin kiemuraisesta päästä pohjolainen otti vauhtia ponnistaen itsensä tuon aaltomerkin omaavan laatan kohdalle.
Aleigan kantapäät asettuivat laatan reunalle, naisen pidellen käsivarret täristen itseään paikallaan kävelykepillä taiteillen, vaakatasossa pelkästään kätensä kepistä ja jalkansa laatan reunasta tukea ottaen. Kiroten pohjolaiskielellä Aleiga hivutti varovasti painoaan jalkoihinsa. Ja vesisymbolinen laatta alkoi painautua alas kuten kaksi aiempaa, hitaasti ja kuulostaen siltä kuin jotakin naksahtelisi sen alla. Ähkien villikko asetti jalkansa laatan reunaa vasten pohja edellä ja potkaisi itsensä pois kiekkojen luota. Keppi kalahti lattiaan ja naikkonen kaatui lattialle, nousten siitä tosin samantien.
Vielä viimeinen merkki..
Tällä kertaa Aleiga hyppäsi, päättäen niin heti kun näki leijonan toisella kiekolla. Se oli vaarallinen siirto, kyllä, niin moni olisi voinut mennä vikaan, mutta Vrowrikin liikkumaton keho sen teki. Hypäten vauhdista villikko onnistui laskeutumaan laatan reunalle, kantapäillään taitellen kun laatta alkoi painautua ja kiroillen pohjolainen ponnisti itsensä pystympään ja paremmin seisomaan sen päälle.
Huohottaen Aleiga jäi odottamaan polviinsa nojaten mitä nyt, toivoen että enempää ei tarvittu, ettei hän ollut jättänyt lukematta jotain tärkeää.

Köynnökset, jotka olivat kietoutuneet miehen ympärille, lopettivat samantien kun viimeinen laatta oli painunut ja naksahtanut kiekkojen alla olevaan mekanismin rattaisiin. Köynnökset alkoivat kietoutua irti, jopa hellänoloisesti ja kylmän kosketuksen omaten. Niin kuin palohaava tuntien ensiksi poltteen ja sitten kylmän veden huutoavan vaikutteen kirvelyn jälkeen.
Suojakenttä purkautui nopeammin, haihtuen ilmaan. Mutta huone pysyi edelleen tummanpunaisen hehkuvana. Sinänsä onneksi koska Aleiga ei olisi muuten nähnyt ja rientänyt taikuudenkäyttäjän avuksi kun näki köynnösten kietoutuvan tästä irti. Sillä kun kerran köynnökset katosivat, imeytyen takaisin kivipintoihin, ei mikään enää pidellyt Vrowrikia pystyssä.
Tiputtaen kävelykepin Aleiga asetti käsivartensa miehen kainaloiden alle, yrittäen ensin pitää tätä pystyssä mutta sitten päättäen laske tämä korokkeelle puoli-istuma-asentoon, naisen ollen toisen polvensa varassa ja toisen jalkansa reidellä tukien miehen yläkehoa selästä.
"Vrowwi?"
Vahti
 

Re: Lumottu luola || Vahti

ViestiKirjoittaja Janni » 20 Heinä 2016, 18:56

Vrowrik ei kyennyt havaitsemaan mitä ympärillä tapahtui, hän kuuli korkeintaan etäisiä ääniä. Omat ajatuksetkin tuntuivat hiipuvan olemattomiih hiljakseen. Pimeyteen vajoaminen kuintenkin tuntui pysähtyvän yllättäen, ei mies sitä tarkasti havainnut, mutta jokin tuntui lähtevän vetämään häntä takaisin.
Miehen ruumis oli veltti, joten Alen apua todella tarvittiin, ettei Vrowrik naamallensa romahtanut kylmää kivi pintaa vasten. Heikko oli oli ensimmäinen asia minkä mies tunsi, se pisti miehen vetämään henkeä, kuin olisi miltei hukkunut.
Velho raotti silmiään, samalla kun kuuli äänen varsin läheltä. "Mh... hmm..." Mies vain mutisi, katseen yrittäessä saada terävyytensä takaisin, lopulta erottaen tatuoidut kasvot vierellään.

"Vrowwi... on varsin suloinen... lempinimi... Kiitos." Velho nyt totesi käydessään enmmän tajuihinsa, vaikka moinen kutsumanimi taisi olla enemmän naisen aksenttia. Mies kävi nyt kääntämään katseensa kattoon ja luolan seiniin. Köynökset olivat poissa, mutta huone hohti edelleen punaista valoaan, se oli ehkä hieman huolestuttavaa.
"Mitä sinä... teit?" Mies nyt uteli kuinka oikein oli päässyt pälkähästä. "Ja tietenkin... varsin kohteliasta sinulta auttaa minua... Vierasta miestä, jon-ka... tapasit vain hetki sitten." Vrowrik lisäsi, joutuen irvistämään hieman kivusta, liikauttaessaan kehoaan ja huomasi nyt kuinka vaatteisiin oli palanut köynöksien jäljiltä reikiä, molemmat paidan hihat olivat palateet kokonaan olemattomiin. Toinen lahjekin oli muuttunut kaprihousujen mittoihin. Mutta se mikä kipua tuotti, oli ärtynyt punaisuus miehen tatuoidulla iholla. Ne muistuttivat polovammoja, mutta tuskin niitä vedellä saisi hoidetuksi, tosin olihän tuntenut jotain viilentävää ihollaan, ennen kuin oli päässyt irti köynöksistä. Joten kenties ei olisi syytä huoleen?
Janni
 

Re: Lumottu luola || Vahti

ViestiKirjoittaja Vahti » 20 Heinä 2016, 21:13

Se oli hyvä että toinen alkoi palata tajuihinsa sekä saada voimiaan liikkumiseen takaisin nopealla tahdilla. Aleiga olisi kyllä osannut jotenkuten pitää huolta tajuttomasta, mutta hänen metodinsa eivät ehkä olisi olleet toiselle miellyttäviä.
Paitsi taikuudenkäyttäjän ensimmäiset sanat vapautumisen jälkeen eivät olleet sitä mitä pohjolainen oli odottanut, naisen kohottaen kulmaa. Tuota, ei hän mitään lempinimeä antanut. Paikalliset nimet vain olivat välillä vaikea muistaa ja lausua oikein pohjolaismurteella, joten Aleiga usein antoi taapamilleen lyhyempiä tai hieman muotoiltuja nimiä, sellaisia joita on helpompi lausua. Kuten Roswell on Rossy, ja Frtiz... Hän kutsui tätä uruziksi eli häräksi ihan syystäkin, ei mennä siihen syvemmälle enempää.
Hyvä että toinenkin jätti asian sikseen... Ainakin osittain, toisen niin kysellen ja sitten kiitellen. Aleiga tunsi olonsa sekä ärtyneeksi että hyväksi, mikä oli kummallinen tuntemus. Toisen puheet antoivat villikolle halun vain antaa toisen selän ja pään kolahtaa kivilattiaa vasten, ehkä se sulkisi toisen suun. Mutta kun nyt kerran oltiin se vaiva menty läpi toisen pelastamiseksi niin jos ei nyt kuitenkaan.

"Ei huvita ihmisen lihan syönti. Tai yksin luolassa", nainen antoi yhden selityksen syistään pelastaa toisen henki, katsoen toista kuin olisi säästä puhunut. "Painoin neljää symbolia kiekeissä, ihmisheimon tunnuksia. Muuta ei", hän selitti lyhyesti mitä oli tehnyt, siirtäen toisen kätensä miehen vastakkaiselta olkapäältä ja tunnusteli vyölaukultaan jotakin, ottaen esiin omenan.
...
Herkullinen vaikkakin kitkerä hyvä omena. Täydellisen pieni ja pyöreä, metsänvihreä omena. Toisen olisi sitten parasta olla kiitollinen sillä muuta syötävää Aleigalla ei mukana ollut.
"Syö", villikko tokaisi viedessään pienen hedelmän miehen suulle. "Voin purra sinulle, kykene jos ei sinä."
Vahti
 

EdellinenSeuraava

Paluu Luolat

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 4 vierailijaa

cron