Lumottu luola || Vahti


Luolia on ympäri metsää, jotkut maan alla, jotkut kalliossa, jotkut suurista kivistä muodostuneita. Luolat ovat hyvä paikka pitää sadetta tahi pystyttää leiri, mutta kannattaa ensiksi varmistaa, ettei kyseistä luolaa jo asuta joku.

Valvoja: Crimson

Viesti Pe Tammi 06, 2017 1:11

Re: Lumottu luola || Vahti

"Mutta... Mitä muuta voimme tehdä?!" Vrowrik henkäisi Alen kieltäessä taikuuden. Kyllä velho ymmärsi siihen syyn, mutta tilanne alkoi käydä eptoivoiseksi. Ilman luolaston tuomia outoja taikuuden esteitä, hän olisi humauttanut oudon kivi pedon palasiksi yhdella loitsun humautuksella ja räjäyttänyt heille siinä ohella pakotien. Se sai miehen pohtimaan pentagammiaan, jonka avulla kulki kotinsa ja ulkomaailman välillä. Kuinka luola mahtaisi piirrettyyn taikuuteen reagoida?
Sen selvittämiseen ei kuitenkaan ollut aikaa, sillä he juoksivat edelleen ja Vrowrik huohotti jo kahta kovemmin. Ale onnistui löytämään tien takaisin siihen kirottuun huoneeseen, joka ei hohtanut enää niin kirkkaasti punaista valoa.

Velho sai ottaa henkea ja kumartui nojaamaan polviinsa huohottaen, sillä välin kun Ale ryhtyi valmistautumaan nuoliensa kanssa. "Haaah... en minä... nyt vanhus vielä ole..." Vrowrik pihisi heikkoa oloaan, mutta ymmärsi sen johtuvan enemmän tämän luolan aikaansaannoksesta. Ajatus sai hänet kyllä empimään ideoidensa kanssa. Ei hän kestäisi edes sekuntia niiden outojen köynosten imemänä.
"Mitä sinä... teet?" Mies kysyi katsahtaessaan Alen puuhia, suoristaen selkäänsä. Kaikki se juokseminen ja taikuuden menetys tuntui tosiaan ottaneen muutaman vuoden pois hänen ajastaan.
Avatar

Porvari
Porvari

Viestit: 921

Liittynyt: Ti Marras 05, 2013 1:27

Viesti Pe Tammi 06, 2017 6:14

Re: Lumottu luola || Vahti

Huolimatta tilanteen vakavuudesta, että heistä kahdesta todennäköisesti tulisia pian kiviotuksen puruleluja, Aleiga naurahti miehen sanoille. Ehkä se oli vain stressi ja kiihtymys mikä saivat naisen purkamaan ulos hermostuneisuuttaan kun hän yritti kiireesti mutta yksinkertaisesti kaivertaa riimua.
Yrittäen olla ajattelematta sitä miltä tuntuisisi tulla kivihampaiden ja -kynsien murskaamaksi...
"Pitkä tarina", hän tokaisi kun Vrowwi kysyi, ja Aleiga pudotti nuolen jolla oli kaiverrellut, kohottaen kaiverretun nuolenpään kasvojensa eteen. Merkki näytti tarpeeksi selkeältä, enää vain jokin yhdistämään taikuuden. Pohjolainen viilsi kyseisellä nuolenkärjellä kämmeneensä, sotkien terän huolellisesti omalla verellään. Kivipedon silmät alkoivat näkyä tunnelissa kun se lähestyi...
Aleiga nappasi jousen jalkojensa välistä ja latasi nuolen, tähdäten.
"Lyhyesti kerrottuna. Liian vahva kaksipäinen peto, miten tapa? Laita itseään hyökkäämään."
Tai niin hän toivoi, todella toivoi, että tämä menisi niin.
Hirviöpeto alkoi nyt tulla sisään kammioon, keho kierrellen sen perässä peremmälle. Se oli jälleen hidastanut tahtinsa, ikään kuin kissa alkaa hiiviskellä ja vaania kun se saa hiiren nurkkaan tahtoen vain pidentää nautintoa ennen lopullista hyökkäystä. Aleiga otti askeleen sivulle kun kammion keskiö esti häntä enää menemästä takaperin, jännittäen jousensa niin paljon kuin voimiltaan kykeni, että jousen puuosa alkoi valittaa taipumisestaan.
Ei ollut varmaa kuinka nopeita luolan lonkeromaiset kaapparit olivat, pitää olla nopea että nuoli ehtii otuksen sisälle.
Kivipeto aukaisi kivisen, irrallisen leukansa kun se asettui käärme valmistautuneena iskemään.
Aleiga vapautti nuolensa kohti sen suuta.
Ja huudahti yhden ainokaisen sanan pohjolaiskielellä kun nuoli oli juuri sukeltamassa pedon sisälle. Kalvakko hohde syttyi kivien ja punaisen hohkaavan magian seassa, kivipedon sisällä.

Ja niin kuin nälkäiset pedot kammion aiemmin kalpeina mutta nyt punaisina hohtavat köynnökset iskivät. Kietoutuen ja porautuen hämmentynene kivipedon ruumiin ympärille, läpi ja sisälle imemään kaiken magian mihin pääsivät kosketukseen. Käärmemäinen kiviolento katseli ja heittelehti kummastuneena tätä yhtäkkistä hyökkäystä luolalta, sen ikään kuin synnyttäjältä, itseltään.
Kaikki tapahtui hetkessä, vain kivien kalahdellen ja kirskuen toisiaan vasten kun olento ikään kuin kutistui kun sen imemä magia imettiin takaisin luolaan. Ja lopulta se oli vain tiukaksi vetäytynyt, kivenmurikoista muodostunut pallo mikä mureni lattialle isoksi kasaksi pieneksi soraksi kun mikään magia ei enää niitä pitänyt kasassa.
Ja köynnökset, saatuaan kaiken mitä oli, vetäytyivät takaisin, uppoutuen kammion seinämiin ja kattoihin.
Aleiga henkäisi, naurahti ja nauroi vielä lisää helpotuksesta, pamppaileva sydän helpottaen.
Onnistui. Se hemmetti vieköön onnistui!
Nardur, haltioiden yksi eliittikenraaleista oleva kuninkaan uskollinen minotaurus.
Aleiga, aiemmin pohjoisen henkien kiroama villinainen joka on saanut takaisin ihmismuotonsa.
Behg, synnynäinen ihmissusi rääpäle joka on tullut setänsä hylkäämäksi.

Viesti Ke Tammi 11, 2017 10:42

Re: Lumottu luola || Vahti

Joko se oli naisen aksentti tai Vrowrik ei todellakaan ymmärtänyt mitä toinen oikein hänelle selitti. Laittaa itseään hyökkäämään? Toivottavasti Ale tiesi pitä teki, sillä kivinen kolina lähestyi vauhdilla luolan suuta kohti. Mies perääntyi Alen taakse puristaen kävelykeppiään kaksin käsin valmiina huitomaan sillä jos tarve vaatisi. Tällä hetkellä se tuntui vältämättömältä, kun suunnaton kivihirviö luikersi luolan puolelle käärmeen lailla.
"Ale..." Velho sanoi selvästi kauhuissaan ja huolissaan katsellessaan kuinka pieneltä ja mitättömältä nainen jousensa kanssa näytti verrattuna suureen kiviseen petoon. Olo oli varsin mitätön jälleen kerran, ilman magiaansa hän ei ollut muuta kuin mitätön mies, joka ei edes osannut pidellä keppiään kuin oikeaa asetta.

Kivihirviö tuntui vitkuttelevan tahallaan, mutta viimein kun se avasi suunnattoman kitansa suhahti veren tahrima nuoli tuon suusta sisään. Nuoli kalahteli pedon sisällä selvästi, kunnes huoneen täytti noiden köynösten ääni. Huoneen valtasi hetkellisesti syvän punainen hohde, luolan hyökätessä oman luomuksensa kimppuun. Jähmettyneenä velho tuijotti spektaakkelia, voimatta kuitenkaan olla jännittymästä köynökset nähdessään. Mies ei kuitenkaan köynöksiä kiinnostanut ja muutamissa sekunneissa luhistui kivinen ruumis isoiksi ja pieneksi lohkareiksi luolan lattialle. Köynökset palasivat työnsä tehneinä takaisin piiloihinsa.
Vrowrik valahti lattialle jännityksen rauetessa, kuin myös helpotuksesta. "Sinä... teit sen..." Mies henkäisi tuijottaen edelleen kivisiä jäännöksiä ja katsahti siitä Aleen.
Avatar

Porvari
Porvari

Viestit: 921

Liittynyt: Ti Marras 05, 2013 1:27

Viesti Ke Helmi 01, 2017 7:38

Re: Lumottu luola || Vahti

Aleiga ei kyennyt mitään kommentoimaan tai vastaamaan heti velhomiehelle. Nainen tunsi niin suurta helpotusta kun suunnitelma olikin onnistunut, että melkeinpä mielipuolisesti tämä henkeä haukkomatta nauroi vedet silmissä ja itsekin vähitellen siirtyi lattialle, istahtaen ja vatsaansa pidellen. Se oli ollut niin pelottavaa...
Siitä sitten rauhoittuen, vetäen henkeä ja välillä hekotellen Aleiga rauhoittui.
Virnistäen hän vilkaisi Vrowwiin, melkein näyttäen siltä että pohjolainen meinaisi uudelleen revetä nauruun, mutta sittenkin päätään pudistellen tämä katsoi takaisin tuota kivikasaa.
Ja ajatus käväisten mielessä totesi hieman vakavammin: "Toivottavasti ei enempää."
Koska jos oli niin ei ollut varmaa toimisiko sama. Kerkeäisivätkö he takaisin tänne kammioon vai jäisivätkö jumiin tunneleihin. Jäisikö jompikumpi heistä jumiin... Toivottavasti ei enää ollut.
Huokaisten, vielä viimeisesti naurahdukset päästäen metsästäjätär nousi ylös, katsoen että tavaransa olivat mukana ja tallessa. Sitten katsahtaen takaisin velhoon.
"Uudestaan yritetään?"
Nardur, haltioiden yksi eliittikenraaleista oleva kuninkaan uskollinen minotaurus.
Aleiga, aiemmin pohjoisen henkien kiroama villinainen joka on saanut takaisin ihmismuotonsa.
Behg, synnynäinen ihmissusi rääpäle joka on tullut setänsä hylkäämäksi.

Viesti To Helmi 02, 2017 10:39

Re: Lumottu luola || Vahti

Alen nauru kaikui luolassa, se oli parempaa kuunneltavaa kuin kivihirviön suunnaton jyrinä. Hän ei ollut mikään vanhus, mutta hän oli aivan liian vanha tälläiselle jännitykselle tai siltä se ainakin tällä hetkellä tuntui.
Huokaisten vielä kerran helpottuneena, mies katsahti naiseen tuon toivoessa ettei kivisellä pedolla ollut lisää ystäviä. Se jos mikä olisi hirveää. "Toivotaan niin." Velho tokaisi, päättäen nousta lattialta ylös. Seuraava kysymys oli, mitäs sitten? Alekin uteli yrittäisivätkö he uudelleen.
"Odota hieman." Vrowrik totesi katsellessaan ympärilleen. Luolassa edelleen oli kaksi reittiä ulos. Oviaukko jonka he olivat avanneet ja toinen josta he alunperin olivat luolaan saapuneet, sen oviaukon takana kuitenkin oli vain pätkä käytävää ja sortuma.

"Hmm... Muistat varmaan kuinka valaisin tietämme magian voimin kun tulimme tuolta. Entä jos se on ainoa paikka missä voin käyttää magiaani. Seiniin se ei pysty koskemaan, mutta pystyisin kenties siirtämään lohkareita tai ehkä pieni räjähdys hoitaisi homman?" Vrowrik ehdotteli partansa päätä sukien.
Avatar

Porvari
Porvari

Viestit: 921

Liittynyt: Ti Marras 05, 2013 1:27

Viesti Su Helmi 12, 2017 4:10

Re: Lumottu luola || Vahti

Nyökäten Aleiga päätti käyttää hyväkseen tämän tauon ja palkita itsensä omenalla taskustaan. Oli ollut sen verran tiukka ja kiperä tilanne että hän ei keskittnyt tällä kertaa muistelemaan ja maistelemaan omenan makua ja tekstuuria, vaan pureskeli pikku kirpeän omenan kotaa myöten muutamilla haukkuksilla. Johan olisi ollut, jos hirviö olisi heidät murskannut: ei enää omenoita!
Se olisi ollut kaikkein kamalinta, toki kuolemakin mutta ei enää koskaan omenoita? Se olisi ollut vielä julmempaa kuin elukaksi muuttuminen...

Pian Vrowwi sitten taas puhui ja Aleiga kuunteli, katsellen miestä välillä nyökytellen.
Ja piti paljon enemmän tästä ideasta kuin että he palaisisivat takaisin tuonne pimeään sokkeloon summamutkissa ja epävarmoina olisiko siellä edes ulospääsyä. Pohjolaisnainen ei ollut arkajalka joka ei koskaan ottaisi riskejä tai tutkisi asioita uteliaisuudesta, mutta tuo pimeä sokkelo oli sellainen mihin hän ei menisi ellei ihan pakko. Sama kuin jänis miettisi menisisikö se ketun hämärään pesään!
Joten kyllä, Aleiga piti tästä Vrowwin ideasta paljon enemmän. Luolan suu oli ehkä hutera ja kivien siirtely voisi aiheuttaa vain enemmän ongelmia, ehkä jopa tappaa heidät, mutta mieluumin käyttää kokonaan se vaihtoehto kuin ei ollenkaan. Eivätkä he edes tarvinneet koko suuaukkoa raivata: vain tarpeeksi pieni aukko vaikka sitten ryömiä ulos.
"Hyvältä kuulostaa", metsästäjätär myöntyi paljon helpommin kuin sokkeloon menemiseen, heittäen omenan kodan kyseistä tunnelinsuuta kohti, ja pienesti hymyillen kokosi tavaransa seuratakseen shamaania. "Etsitään missä sopiva kohta siirtää ja kiemurrella vaikka ulos."
Hän oli valmis tekemään vaikka senkin. Kunhan ei takaisin sokkelikkoon.
Nardur, haltioiden yksi eliittikenraaleista oleva kuninkaan uskollinen minotaurus.
Aleiga, aiemmin pohjoisen henkien kiroama villinainen joka on saanut takaisin ihmismuotonsa.
Behg, synnynäinen ihmissusi rääpäle joka on tullut setänsä hylkäämäksi.

Viesti Ma Helmi 13, 2017 10:52

Re: Lumottu luola || Vahti

Suunnitelma otettiin mukisematta vastaan, oli se Vrowrikinkin mielestä parempi kuin eksyä sokkelon pimeyteen. Toki homma vaatisi hieman jaksamista sillä olihan tämä pirun luola imenyt hänen magiaansa aikamoisesti, mutta eiköhän kivien siirtely häneltä onnistusi?
"Menoksi sitten." Velho julisti, lähtien Alen mukana kohti oviaukkoa, josta johti käytävä hämärän halki sortuneelle sisäänkäynnille.

Pöly oli päässyt tässä ajassa laskemaan, joten henkeä ei ahdistanut, vaikka ajatus jäädä koko luonaan loukkuun tuntui ahdistavan. Kaksikon päästessä sortuman eteen ryhtyi velho tutkimaan kivenmurikoita. Niitä oli montaa erikokoa ja osassa näytti olevan niitä samaisia kaiverruksia mitä seinillä, toivottavasti ne olivat menettäneet magiaa estävät kykynsä jouduttuaan eroon muista rakenteista.
"On parasta aloittaa katon rajasta." Vrowrik pohdiskeli sirristellessään silmiään pimeässä, ei täällä oikein ottanut kunnolla näkeäkseen. "Katsotaan onko teoriani oikeassa." Mies totesi päättäen kääntää oikean kätensä kämmenen ylöspäin ja mutista loitsun sanat, jotka saivat kuviot tämän kämmenellä hohtamaan. Seuraavaksi velho odotti kaikista pahinta.
Avatar

Porvari
Porvari

Viestit: 921

Liittynyt: Ti Marras 05, 2013 1:27

Viesti La Helmi 25, 2017 5:30

Re: Lumottu luola || Vahti

Aleiga oli myöskin varuillaan mitä tuli Vrowrikin taikuuden käyttämiseen täällä. Vaikka aiemmin mikään ei ollut reagoinut kun hän ja velho olivat tutustuneet Vrowwin maagisessa valaistuksessa.
Murtunut luolan suu oli enää ulostien peittävää kivikasaa, minkä tosin katonrajasta pienistä koloista näki etäisesti valoa...
Kun toinen sitten käänsi kättään ja alkoi laulamaan loitsua hiljaam Aleiga tarkkaili heidän ympäristöään. Hänellä ei ollut käsisään nuolta eikä jousta, sillä niillä ei pahemmin voisi tapella taikuutta tai kivisiä kaiverruksia vastaan. Ajatus toisesta kivihirviöstä tuleminen heidän peräänsä oli epämiellyttävä.
Mutta mitään valkeita tai punaisia köynnöksiä ei tullut. Edes seinät eivät alkaneet hohtamaan ja pohjolainen antoi itsensä rentoutua toistaiseksi, osittain. Heidän piti yhä päästä ulos täältä ja ensiksi heidän piti nähdä oliko murtuneen luolansuu kuinka epävakaa, kuinka paljon kiviä voisi siirtää ja jaksaisiko Vrowwi edes loitsua niiden tekemiseen. Pohjolainen oli tarpeeksi tarkkailut tietääkseen että toinen oli vielä uupunut aiemmista vastoinkäymisistä.
Mutta jos toinen ei kykenisi niin sitten hän itse vierittäisi murikoita sivuun.
Täällä luolassa oleminen alkoi tosissaan risoa pohjolaista.
Nardur, haltioiden yksi eliittikenraaleista oleva kuninkaan uskollinen minotaurus.
Aleiga, aiemmin pohjoisen henkien kiroama villinainen joka on saanut takaisin ihmismuotonsa.
Behg, synnynäinen ihmissusi rääpäle joka on tullut setänsä hylkäämäksi.

Viesti Su Helmi 26, 2017 9:38

Re: Lumottu luola || Vahti

Selvä helpotkesen huokaus karkasi velholta, mitään ei tapahtunut. Kädessä hehkuva valo ei eihauttanut mitään häiriötä luolan seinämillä. Ehkä he tosiaan pääsisivät ulos? "Tuota... Jos siitä ei olisi paljoa vaivaksi, voisitko olla valmis ottamaan minut vastaan jos pökerryn? Tämä saattaa kuluttaa vimeiset voimani." Vrowrik pyysi Alelta, ennen kuin ryhtyi keskittymään seuraavaan loitsuun.
Kämmenen riimut lakkasivat hohtamasta valoaan hetkeksi, kunnes ne syttyivät uudestaan, mutta tällä kertaa hohtaen purppuraista sävyä. Hohto lähti kiipeämään miehen käsivartta pitkin muissa iholle tatuoiduissa kuvioissa hohtaen ohut kankaisen paidan läpi. Purppurainen sävy täytti myös miehen silmät. Mutina joka kuului tämän suusta kuulosti varmasti siansaksalta, mutta jotain se näytti tekevän.
Katon rajassa olevat lohkareet ryhtyivät hiljakseen vapisemaan ja irroutautuivat itsekseen. Pian murtuman luota lähti siisti jono murikoita kulkemaan ilman halki kaksikon ohitse peremmälle käytävään asettuen kasoiksi heidän taaksensa. Tässä menisi pieni tovi ja miehen otsalle nousut hiki kertoi, että loitsu otti jo koville.
Avatar

Porvari
Porvari

Viestit: 921

Liittynyt: Ti Marras 05, 2013 1:27

Viesti Su Maalis 12, 2017 11:11

Re: Lumottu luola || Vahti

"Ah, toki", pohjolainen tokaisi hetken hölmistyneenä miehen pyynnöstä. Toivottavasti toisen voimat eivät ehtyisi ennen kuin edes läpi ryömimiseen mentävä kolo muodostuisi.
Metsästäjätär siirtyi velhon taakse, käsivarret osittain koholla ja koukussa ollakseen valmis ottamaan toisen vastaan jos toinen nyt pökertyisi. Se tuntui hieman hassulta asetelmalta, pohjolaisen katse kulkien käsistään miehen niskaan, toisen hehkuviin koukeroihin vaatteiden läpi ja siitä sitten kivikasaan.
Mikä alkoi reagoida miehen laulantaan.
Nähden kivien katonrajassa liikkuvan, kulkevan halki ilman ja uudelleen asettuvan uudelle paikalleen, Aleiga katsoi hämmästyneenä.
Vaikka hän oli taikuutta ennenkin todistanut, ehkä se johtui siitä että vapaus riippui tästä tai että luolan pimeydessä taikuus näkyi eri tavalla, mutta silti Ale ei voinut olla seuraamatta toisen työskentelyä vaikuttuneena.
Tuntien pilkahduksen viatonta toivoa kasvotatuoitu nainen keskittyi takaisin Vrowwiin.
Nardur, haltioiden yksi eliittikenraaleista oleva kuninkaan uskollinen minotaurus.
Aleiga, aiemmin pohjoisen henkien kiroama villinainen joka on saanut takaisin ihmismuotonsa.
Behg, synnynäinen ihmissusi rääpäle joka on tullut setänsä hylkäämäksi.

Viesti Ma Maalis 13, 2017 11:40

Re: Lumottu luola || Vahti

Jonkin aikaa velho sai loitsuaan hokea ja siirrellä sen voimin kiviä, ennen kuin ensimmäinen valonsäde pääsi pilkahtamaan kivien lomasta. Sen sävy oli oranssi, aurinko oli ilmeisesti laskussa. Se oli pieni toivon pilkahdus, joka antoi hieman lisää puhtia velholle jatkaa.
Murikat leijuivat toinen toistaan pois murtumasta, kolisten toisiaan vasten ja suurentaen aukkoa, josta tulvi vain lisää valoa luolan pimeyteen.
Aukko ei ollut vielä kulku kelpoinen, mutta Vrowrik tunsi uupumuksen painavan harteita. Itsekseen leijuvat kivet tippuivat maahan yksitellen, kunnes velho itsekin valahti Alen valmiiksi ojennettujen käsien varaan. "Lopun... voi kenties hoitaa käsin?" Vrowrik oli vielä tajuissaan, mutta oli antanut nyt kaikkensa. Hänen oli parasta säästää edes hieman energiaa, ettei Ale joutuisi hänen tajutonta ruumistaan tunkemaan väkisin aukosta ulos.
Avatar

Porvari
Porvari

Viestit: 921

Liittynyt: Ti Marras 05, 2013 1:27

Viesti Ti Maalis 14, 2017 10:08

Re: Lumottu luola || Vahti

Aleigan sydän alkoi lyödä nopeammin rinnassa kun se ensimmäinen valonpilkahdus paistoi läpi. Se ei tarkoittanut että he vielä ulos pääsisivät mutta valon näkeminen tarkoitti sitä että ulospääsy oli silti mahdollista. Ja niin kauan kun asia niin olisi, pohjolainen oli valmis uhraamaan mitä tahansa päästääkseen pois kivivankilan ja sen hirviöiden pimennosta takaisin ulos vapauteen ja raittiiseen ilmaan. Hän pääsisi ulos. Hän saisi vielä mennä takaisin ihmisten linnaan. Nähdä taas Rossyn, alfan tai vaikkapa uruzin...
Hymyillen, toiveikkuuden kasvaen ja voimistuen hän sanoi toisen takana: "Hyvä, vielä jatka."
Aukko suureni vähitellen, joka leijuvalla kivellä, mutta Vrowwi ei kuitenkaan kestänyt loppuun asti.
Katsahtaen yksitellen tippuviin kiviin ja sitten itseään vasten lysähtävään velhoon naikkonen otti toisen kiinni, auttaen toisen istuma-asentoon maahan.
Tukien toista selästä, kyykistyneenä osittain toiselle taakse pohjolainen katsoi toista.
Se että toinen ei enää kyennyt edes seisomaan ilman tukea, hikihelmiäiset kasvoillaan ja kasvot kalvakat Aleiga totesi ettei toisella kyllä enempää voimia tainnut olla. Vrowwi itse vahvisti epäilyksen.
Katsahtaen aukkoon pohjolainen huokaisi nenän kautta ja laski toisen lopulta makaamaan kiviselle lattialle.
"Yrittää", villikko totesi noustessaan itse ylös jaloilleen.

Kivien siirtäminen käsin ei välttämättä ollut niin yksinkertaista kuin mitä taialla siinä mielessä, että pohjolaisen tulisi kiivetä kasan päälle, kuljettaa kivet alas ja kiivetä takaisin ylös. Paljonko kasa kestäisi hänen painoaan ja liikehdintäänsä ilman että alkaisi sortua? Ja jos se alkaisi sortua, tippuisiko vain luolan kattoa lisää kasan päälle sulkien heidät takaisin luolaan?
Kädet puuskassa ja tuijottaen aukkoa Aleiga mietti tätä asiaa tovin.
Oliko tässä sitten muuta vaihtoehtoa?
Naikkonen ei pitänyt ajatuksesta pakottaa shamaania laulamaan kiviä alas kunnes suu ei enää liikuisisi. Ei ainakaan vielä. Aleiga ei nähnyt että moinen olisi tarpeellista.
Ja... Ehkä hän hieman piti tästä shamaanista. Ei ollut ikävä tyyppi. Oli antanut katsoa lasejaan. Ei, toisen pakottaminen ei tuntuisi oikealta.

Vetäen hihat ylös käsivarsissaan pohjolainen asteli kivikasan juurelle ja kohotti vasemman jalkansa kokeilevasti ensimmäisen kiven päälle. Kuunnellen ja katsellen hän yritti nähdä menikö jotain liikkeelle kasassa. Ei vielä.
Lopulta asettuen kiipeämään Aleiga eteni kohti aukkoa minkä Vrowwi oli taiallaan saanut aikaiseksi.
Joka kerta kun kuului tai naikkonen tunsi liikettä jalkojensa ja käsiensä alla, Aleiga jähmettyi paikalleen sydän kurkussa. Kestäen hetken ennen kuin hän taas uskalsi yrittää ylös.
Kun hän viimein pääsi aukolle, naikkonen keskittyi ensiksi katsomaan aukon läpi ulos. Vielä oli päivänvaloa jäljellä. Tuuli tuiversi sisään aukosta voimakkaasti.
Hengittäen syvään Aleiga alkoi katsella aukon kokoa ja sen ympäristöä.
Vrowwi oli tehnyt hienoa työtä, aukko tarvitsi vain vähemmän enemmän suurentaa että he voisivat ryömiä sen läpi.

Aleiga valitsi huolellisesti mitä kiviä siirsi. Osan hän käytti tukemaan aukon reunoja, osan hän varovasti kantoi alas lattialle. Kerran hän alkoi panikoida että kasa meinasi sortua mutta asettun kivet eivät enää liikkuneetkaan.
Vähitellen aukko suureni niin että Aleiga arvioitsi heidän pääsevän läpi alle puolen metrin paksuisesta aukosta vähällä vaikeudella.
Päästäen värisevän huokauksena pohjolainen laskeutui alas.
"Vrowwi, valmista", villikko sanoi velhoon katsahtaen. Hän olisi voinut jo yrittää päästä läpi aukosta, mutta hän halusi nähdä pääsisikö mies itse vai tarvitsisiko apua.
Nardur, haltioiden yksi eliittikenraaleista oleva kuninkaan uskollinen minotaurus.
Aleiga, aiemmin pohjoisen henkien kiroama villinainen joka on saanut takaisin ihmismuotonsa.
Behg, synnynäinen ihmissusi rääpäle joka on tullut setänsä hylkäämäksi.

Viesti Ke Maalis 15, 2017 10:58

Re: Lumottu luola || Vahti

Vrowrikin päästessä makuulle lattialle, huokasi tämä syvään ja jäi silmäilemään luolan katoa ja sen kiehtovia riimu kuvioita. Ale puolestaan näytti pohtivan kuinka tätä työtä jatkaisi. Hänkin olisi mielellään ajatellut pohtimisessa, mutta pelkkä ajatuskin tuntui uuvuttavalta. Magia ei väsyttänyt pelkästään fyysisesti, mutta myös henkisesti.
Velho ei huomannut torkahtaneen, vasta kun havahtui kivien kolinaan Alen ryhdyttyä kiipeilemään sortuman päällä. Velho räpytteli hetken silmiään, ei tässä nyt nukkumaan voinut laittaa.

Sen tovin mitä Ale puuhasteli ja panikoi kivien kanssa, Vrowrik itse yritti pysyä valppaana. Toinen lopulta ilmoitti homman olevan valmis. Mies nosti päätänsä hitusen ylös, nähdäkseen naisen käden jäljen. "Ryhtykäämme sitten ryömimään." Velho tokaisi, pyrkien itse nyt nousemaan maasta. Vaivalloistahan se oli ja hetken tämä sai ähkiä, että oli päässyt kontilleen ja siitä jalkojensa varaan. Onneksi keppi oli edelleen tallessa ja sen varaan mies nyt tukeutui.
Vrowrik ojensi toista kättänsä Alelle, jotta pääsisi pienen avun kera kiivettyä kivikasan päälle.
Avatar

Porvari
Porvari

Viestit: 921

Liittynyt: Ti Marras 05, 2013 1:27

Viesti Pe Maalis 24, 2017 11:54

Re: Lumottu luola || Vahti

Aleiga seurasi vierestä kun toinen nousi omin voimin ylös lattialta. Hetkellisesti naisen teki mieli auttaa toista, mutta jos toinen ei päässyt edes nousemaan niin itse kiipeämisestä ja kolon läpi ryömisestäkään ei tulisi mitään. Mutta kyllä pohjolainen silti saattoi auttaa hieman, ottaen toisen kädestä kiinni, pidätellen hymyä ja tokaisua toisen vanhusmaisesta käytöksestä. Eiköhän nyt keskityttäisi ulos menoon...
Osittain työntäen ja vetäen pohjolainen avusti velhoa kivikasaa pitkint ylös, kohti reikää mistä valo paistoi ja tuuli puhalsi läpi. Ehkä olisi parempi antaa toisen mennä edeltä. Aleiga voisi sitten tuuppaista toisen läpi jos toinen ei jaksaisikaan ryömiä kokonaan yksin läpi.
"Sinä ensin", hän ilmoitti suunnitelmansa toiselle, katsoen vielä kerran itse läpi reiän ennen kuin katsahti velhoon.
"Et jätä sitten. Metsästän ja nyljen", hän vielä lisäsi, osittain leikillä.
Nardur, haltioiden yksi eliittikenraaleista oleva kuninkaan uskollinen minotaurus.
Aleiga, aiemmin pohjoisen henkien kiroama villinainen joka on saanut takaisin ihmismuotonsa.
Behg, synnynäinen ihmissusi rääpäle joka on tullut setänsä hylkäämäksi.

Viesti Su Maalis 26, 2017 11:12

Re: Lumottu luola || Vahti

Ale auttamana Vrowrik pääsi kiivettyä naisen vierelle heidän pakoreittinsä eteen. Ilmavirta tuntui mukavalta nihkeällä iholla. Ale kehotti miestä menemään edeltä, joka kävi oikeastaan järkeen, hän saattoi tarvita hieman apua.
"Ah ha ha, en tietenkään." Velho nauroi naisen uhkauksille, jos hän jättäisi tuon jälkeensä. Tosin ei hänestä saattaisi olla paljoa apua vetämään toista reiästä ulos, jos tarve vaatisi, mutta kyllä hän ainakin yrittäisi.
"Selvä sitten, nähdään toisella puolella." Vrowrik totesi, ennen kuin ryhtyi ryömimään aukkoa pitkin kohti raikasta ilmaa.
Pohja oli varsin epätasainen kivimurikoiden takia ja oli varsin pisteliä ja repi hieman velhon vaatteita, mutta tässä ei juurikaan ollut vaihtoehtoja. Kulku oli hidasta ja mies hieman ähki, mutta hetken ryömimisen jälkeen tämä pääsi aukon toiselle puolelle vaatteet yltäpäältä kivipölyssä. "Auko näyttää kestävän hyvin." Mies ilmoitti katsoessaan aukon toiselle puolelle ja jäi odottamaan Alea niin kuin oli luvannut. Olo oli hengästynyt, toivottavasti ne ihme köynökset olivat tosiaan vain imeneet magiaa hänestä evätkä elinvoimaa. Hän tarvitsi ihmisenä kallisarvoisia elinvuosiaan.
EdellinenSeuraava

Paluu Luolat

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron
Keskustelufoorumin moottorina toimii phpBB® Forum Software © phpBB Group

Designed by ST Software for PTF.
Käännös, Lurttinen, www.phpbbsuomi.com uncommitted-decoy

Tämäkin on ilmainen foorumi, jonka tarjoaa munfoorumi.com

Ilmoita asiaton sisältö

Muuta yksityisyysasetuksia